
4 minute read
Kari Pienimäki: Lukijalle: Etsivä löytää!
from Materia 3/2023
Arvoisa lukija! Malminetsintää on maassamme harjoitettu jo satoja vuosia ja niin kutsuttuja ”kansannäytteitä” on kerätty jo 1700-luvulta asti. GTK:n kansannäytetoimisto on vastaanottanut niitä yli miljoonan kappaleen verran sekä palkinnut parhaimmat löydökset. Eipä ihme, sillä maaperämme sattuu olemaan mineraalivarannoiltaan yksi maailman eksoottisimmista ja rikkaimmista keskittymistä. Nämä kyseiset näytteet ovat osaltaan johdattaneet maamme erääksi maailman ykkösistä monella tekniikan alalla.
Tähän Materia-lehteen olemme koonneet juttuja erityisesti nykypäivän malminetsintää silmällä pitäen. Nykyisin malminetsintään ovat tulleet mukaan mm. itsestään lentävät ja navigoivat dronet, mobiilianalysointivälineet, räjähdekoirat sekä liikuteltavat tutkimusyksiköt. Voin hyvällä omallatunnolla yhtyä Tuomon mielipiteeseen, jonka mukaan ”tästä lehdestä tuli hyvä malminetsintänumero”. Toivottavasti myös alan varsinaiset toimijat löytävät lehdestä kattavan koosteen aiheesta.
Lehden artikkeleita lukiessa malminetsintä alkaa mielikuvissa muistuttaa hieman Indiana Jones-, Gold- ja James Bond -elokuvien yhdistelmää. Vastaan tulee eksoottisia maisemia, raitista ulkoilmaa, syväkairausta, viimeisintä teknologiaa sekä haastavia tilanteita, joista älykäs selviytyy. Karita Häkkisen kirjoitus räjähdekoirista on sympaattinen. Toivottavasti henkilöstöstäkin pidetään alalla yhtä hyvää huolta kuin näistä viattomista luontokappaleista.
Artikkeleista ilmenee myöskin maailman sähköistymisen ja vihreän siirtymän mukanaan tuoma positiivinen ongelma eli työvoimatarpeen lisääntyminen sekä alan koulutuksen tarve, erityisesti maamme pohjoisilla muuttotappioalueilla. Kristiina Karvosen artikkeli METSO-hankkeesta valottaa, miten osaavan työvoiman saatavuusongelmaan pyritään osaltaan vastaamaan.
Hanna Nykäsen, Jussi Nousiaisen ja Sami Ylösen artikkeli reaaliaikaisesta kaivospatojen seurannasta on varsin asiallista luettavaa. Juuri pato-onnettomuudet ovat aiheuttaneet suuren osan kaivosalan mainehaitoista. Mari Borénin artikkeli käyttökelpoisen kiviaineksen saannista ja kierrätyksestä avaa silmiä sille, miten helpolta näyttävä asia saattaa pitää sisällään yllättäviä haasteita, kun mennään riittävän syvälle yksityiskohtiin. Mielipide-palstalle saatiin mielenkiintoinen ja hyvin perusteltu kannanotto Juhani Ojalalta sekä Hannu Makkoselta geodatan avaamisen hyödyistä. Malminetsintään liittyvien juttujen lisäksi lehdessä on myös hieman muutakin:
Elina Huttunen-Saarivirta, Vilma Ratia-Hanby ja Pekka Pohjanne VTT:ltä kertovat lehdessä, missä mennään MAterialS for CO2 -neuTral processes (MASCOT) -projektissa. Artikkelissa kuvataan mielenkiintoisesti, millaisia haasteita vetytalouteen siirtyminen tuo mukanaan materiaalikehityksen saralla sekä millaisilla aihealueilla projektissa mukana olevat yritykset toimivat.
Lisäksi lehdessä on erittäin kattava Julia Alajoen, Sipi Seiskon ja Mari Lundströmin artikkeli: ”Li carbonate and hydroxide products and their purities”. Se valottaa syvällisesti, mitä kaikkea on kokeiltu litium-ionipatterien kierrätyksen ja talteensaantien tutkimuksen ympärillä sekä millaisia tuloksia on saatu aikaan.
Löytyypä lehdestä vähän kevyempääkin luettavaa kuten Villiina Ikäheimon, Miikka Marjakosken, Iina Vaajamon ja Ville-Valtteri Visurin katsaus Metallurgijaoston kevätseminaariin 2023 sekä Arttu Saikkosen, Tessa Finnholmin ja Claus Enckellin kirjoittama: ”Pohjolan pitojen rikastama Kotimaan pitkä”.
Luonnollisesti mukana ovat vielä Tuomon kattava referaatti Metallinjalostuspäiviltä, pakina sekä muut vakiopalstojen jutut.
Nautinnollisia lukuhetkiä – toivon mukaan aurinkoisissa merkeissä!
KARI PIENIMÄKI
PÄÄTOIMITTAJA