
6 minute read
Pertti Voutilainen: Uusi maailmanjärjestys
from Materia 3/2023
Kansa hullaantui Käärijän hopeatilasta laulukilpailussa. Pysähdyin miettimään, mikä on vikana minun musiikkimaussani, kun en yhtään hullaantunut. Tiedän useita valmiiksi sanoitettuja ja sävellettyjä suomalaisia musiikkiteoksia, joita pidän Käärijän teosta paljon parempina. Otetaanpa esimerkeiksi Hiski Salomaan tuotannosta kaksi kappaletta: Lännen lokari ja Vapauden kaiho. Jälkimmäisestä löytyy nykyiseen maailmantilanteeseen hyvin istuva neuvokin: ”viha, vaino pois – parempi rauha ois”. Siinäpä olisi kaksi hyvää ehdokasta tuleviin kilpailuihin. Siltä varalta, että kaikki eivät tiedä kuka Hiski Salomaa oli, kerron että hän oli savolainen räätäli, joka sata vuotta sitten muutti Amerikkaan, ryhtyi humorististen laulujen laatijaksi ja oli aikansa tunnetuin amerikansuomalainen. Olen ”käynynnä vaikka missä” hän vaatimattomasti kuvaili paikkoja, joissa oli käynyt esiintymässä.
Maailma elää kaaoksessa. Huominen tuntuu pelottavalta, kun koskaan ei tiedä, mitä kauheuksia maailman konnat tänäänkin keksivät ihmispoloisia kiusatakseen. Kun tätä kirjoitan kesäkuun alkaessa, en vielä tiedä, mitä tuleva hallituksemme aikoo saada aikaan. Vanha tuttu kiista terveyspalvelujen järjestämisestä säilyy joka tapauksessa edelleen poliittisten päättäjien agendalla. Neljä vuotta sitten ennustin (Materia 2/2019)), että silloinen Sote-ehdotus kaatuu talvella 2023. Ennuste meni pieleen. Suunnitelma on elossa, mutta toimiva ratkaisu puuttuu. Todeksi se voi muuttua vasta, kun rahat ja toteuttajat löydetään. Hyvinvointialueita on perustettu yli oman tarpeen, mutta eipä ole hyvinvointi parantunut. Eiköhän oteta homma uusiksi? Häpeälliseltä tehtyjen virheiden tunnustaminen tietysti tuntuisi, mutta ei päätä koko ajan kannattaisi seinään lyödä.
Raaka sota jatkuu, eikä sen loppua ole näkyvissä. Vaikka rauha lopulta jossain muodossa koittaa, ei maailma palaa entiselleen. Valtarakenteet muuttuvat perusteellisesti. Maailma näytti johdonmukaisesti kehittyvän kohti rakennetta, joka perustui neljän valtablokin johtavaan rooliin: USA, EU, Venäjä ja Kiina. Nyt Venäjä tämän sodan seurauksena on putoamassa tästä nelikosta hylkiövaltioiden joukkoon. Ilkeästi monet kuitenkin toteavat, ettei tämä ole Venäjälle mikään katastrofi. Heille ei välttämättä ole tärkeintä olla ykkönen. Tärkeämpää on, että lähietäisyydeltä löytyy maita, joilla menee vielä heikommin ja joita voi aika ajoin nöyryyttää. Tulipa Naton jäsenyys meille tärkeään aikaan.
Tulevaisuuden valtajärjestys on Kiina, USA ja EU. Kiina on jo pitkään osoittanut kykynsä muita johdonmukaisemmin kehittää maataan ja talouttaan. Maan poliittinen järjestelmä sisältää riskejä, mutta ykkössijan Kiina pitkäjänteisellä ja viisaalla toiminnallaan ansaitsee. Tämän uskallan kirjoittaa, vaikka niin monet uskovat Kiinan kovinkin pian sortuvan kovan kommunistisen hallinnon alla.
Eurooppalaisin silmin katsottuna USA:n politiikka näyttää kaoottiselta, mutta niin vahva ja dynaaminen tuo valtakunta on, että mitalisijoilla se pysyy. Voisi kuitenkin olla perusteltua muuttaa vanha 1800- luvulta periytyvä amerikkalainen iskulause: ”Young man, go west” uuteen muotoon ”Young man, go east”. Onni voi nimittäin varmimmin löytyä idästä.
Venäjällä oli sodan avulla tarkoitus parantaa omaa asemaansa kansojen välisessä kisassa. Kreml sanoi puolustavansa ortodoksien ja slaavien pyhiä etuja. Tämä suunnitelma perustui puutteelliseen tietoon lännen halusta ja kyvystä puolustaa omia arvojaan ja reviiriään. Sota yhdisti Euroopan. Kehityksen piti heidän ennusteidensa mukaan mennä ihan toisin. Venäjä on kovin aktiivinen toimija myös Euroopan ulkopuolella. Tässäkö on Venäjän seuraava virhe? Sanotaan, että ”kun lähtee sutta karkuun, tulee karhu vastaan”. Kiina on jo paikalla kaikkialla ja on heikentyneelle Venäjälle liian kova vastus. Maailman valloittajalla tulee kotipesän olla kunnossa.
Uhkarohkeasti lähdin maailman menoa ennustamaan. Melkoisella varmuudella olen väärässä, mutta niin ovat muutkin ennustajat. Taisi olla Havukka-ahon ajattelija, joka viisaasti totesi, että vaikka tulevaisuuden kuinka tarkkaan ajattelisit, se saattaa ihan huvikseen toteutua eri lailla kuin luulet.
Veteraanien MM-kilpailuissa Puolassa suomalainen Lauri Helle voitti ylivoimaisesti kuulantyönnön 95-vuotiaiden mestaruuden. Hän oli sarjan ainoa osanottaja.
