Kolumni: Pertti Voutilainen: Musta sappi

Länsimaisen lääketieteen isänä pidetty antiikin lääkäri Hippokrates opetti, että ihmisen terveydentila riippuu kehon nesteiden keskinäisestä tasapainosta. Nuo nesteet olivat lima, vihreä sappi, musta sappi ja veri. Erityisen huolestuttava tilanne on, jos mustan sapen määrä kasvaa liian suureksi. Jos tätä oppia soveltaa Suomen talouden tilaan, johtopäätös on, että musta väri on päässyt voitolle. Lääkintää välttämättä tarvitaan, jotta tauti voitaisiin parantaa. Mutta miten temppu tehdään?

Vaaleissa valta vaihtui kertaheitolla, ja keskustelut olivat ikävän repiviä. Talouden hoitokeinoista ei ollenkaan päästy yksimielisyyteen. Jotkut olivat sitä mieltä, että aspiriini riittäisi lääkkeeksi. Kovimpia keinoja kannattavat melkein vaativat amputaatioita. Ihmeellisin ehdotus oli lykätä päätökset 2030-luvulle. Vaaleissa juuri valituille vallanpitäjille jäi mahdottoman tuntuinen tehtävä päättää tarvittavista toimenpiteistä, joista jo etukäteen tiedetään, että kansa ei niistä kiitoksia jakele. Häviölle jääneet ehdokkaat yhteen ääneen ihmettelevät, miksi vaalimenestys oli vaatimaton, vaikka oli tehty hyvä kampanja. Kukaan ei näe vikaa mainostamassaan tuotteessa. Ei homehtunut leipäkään kaupaksi mene, vaikka sitä kuinka kehuisi.

On yksi elämän alue, jossa asiamme ovat vieläkin huonommin kuin taloudessa. Se on hiihtourheilu. Suomalainen ei enää pärjää yhdessäkään kisassa. Olen aina ollut innokas penkkiurheilija. Nyt se harrastus on pakko lopettaa. Pelkään, että sydän ei kestä jatkuvia tappioita. On kai uskottava tunnetun laulun sanoja: ”Sukuvika on se, jos suksi ei luista”. Mistä syystä suomalaisille lankesivat sellaiset geenit? Ja miksi kaikki hyvät ominaisuudet menivät Norjaan? Sapen väristä vastaus tuskin löytyy. Parempi lääke löytyisi varmaan Juha Miedon esittämästä mielipiteestä, että meidän urheilijoidemme pitäisi ruveta ulkoilemaan enemmän.

Kovasti olen toivonut, että sota Ukrainassa pian loppuisi, jotta ei jokaisessa kolumnissa tarvitsisi enää Putinia mainita. Tämä taitaa olla turha toivomus. Merkkejä sodan loppumisesta ei ole näkyvissä. Pakko siis lienee kirjoittaa jatkossakin. ”Venäjällä ei ole rajoja”, kertoi presidentti Putin haastattelussaan pari kuukautta sitten. Kun tähän mielipiteeseen yhdistetään tieto siitä, että venäläiset pitävät valtionsa ja kansansa ideana jatkuvaa kasvua, tulee mieli murheelliseksi. Sotilaiden motivaatiota asettui kohentamaan myös Patriarkka Kirill, joka lupasi synnit anteeksi kaikille taistelussa kaatuneille sotureille. Tuntuu makaaberilta.

Venäjälle eivät länsimaiset tutkijat tosin mitään ruusuista tulevaisuutta lupaa. Aasian herruus on jo selvästi siirtynyt kiinalaisille, jotka ovat viisasta kansaa ja määrätietoisesti valtaavat markkinoita venäläisiltä mm. runsaista luonnonvaroistaan tunnetulla silkkitiealueella. Sama on kehitys Afrikassa. Venäjä ei tätä alamäkeään tunnu oikein ymmärtävän, vaan esiintyy uhmakkaasti Kiinan kaltaisena vaikuttajana, vaikka rahkeita siihen ei oikein olekaan. Jos ei Venäjällä olisi hallussaan ydinasetta, ei sitä enää voisi suurvallaksi sanoa. Taitaa Venäjän kansantalous olla vain noin 20 % Kiinan taloudesta.

Suomalaisen yhteiskunnan ylivoimaisesti merkittävin tapahtuma kuluvan vuoden alkupuolella on ollut pääsy Nato-perheen jäseneksi. Viimeistään Ukrainassa riehuva sota avasi silmämme näkemään, kuinka vaarallisessa asemassa olimme eläneet. Nyt olemme löytäneet turvasataman siitä maailmasta, johon oikeasti kuulumme. Harvoin vallanpitäjät saavat kehuja, mutta Nato-prosessin hoidosta ne ovat ansaitut. Ulkoinen turvallisuus on jäsenyyden päämotiivi. Tärkeää on myös, että lännessä maamme nähdään nyt entistäkin luotettavampana kauppakumppanina. Tuon ilmansuunnan tärkeys korostuu, kun Venäjä on toiminnallaan sulkenut itsensä pois kansainvälisistä yhteyksistä pitkäksi aikaa. Naapurimaan sisältä lähteviä aloitteita asioiden parantamiseksi on turha odottaa niin kauan kuin vallitseva ajatus on, että Venäjä on ikuinen ja pyhä. Niin taisi olla Hitlerin kolmas valtakuntakin.

Katastrofi: Putinille tultiin kertomaan, että Kremlin kassakaappi oli yöllä ryöstetty. ”Menikö paljon rahaa?”, kysyi presidentti. ”Rahaa siellä ei enää ole ollut aikoihin, mutta se roisto vei ensi kesän vaalien tulokset”.

TEKSTI: PERTTI VOUTILAINEN