Euroopan ytimessä: Olli Salmi: EU:n raaka-aineturvallisuus: kuinka paljon ja mihin mennessä?

Kirjoitin Materian edellisessä numerossa valmisteilla olevasta EU:n raaka-aineregulaatiosta, Critical Raw Material Actista. Komission esitys julkaistiin 16.3.2023 ja kaivannaisalan kannalta se sisältää paljon isoja lupauksia. Samalla näyttäisi siltä, että monet teollisuuden ja muiden sidosryhmien kommentit esimerkiksi nopeampaan luvitukseen ja sektorin edellyttämään koulutukseen liittyen on otettu huomioon. Kiinnostavasti regulaation ulkopuolella ovat edelleen energia- ja maatalousraaka-aineet, mikä herättää kysymyksen esimerkiksi uraanin strategisesta merkityksestä Euroopalle. Samalla puolustusteollisuuden ja avaruustekniikan tarpeet on nostettu esille aivan eri mittaluokassa kuin aiemmin. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ei jää tälläkään alueella pimentoon: kriittiset raaka-aineethan on perinteisesti EU-puheissa puettu vihreän ja digitaalisen siirtymän kaapuun.

Mistä tässä uudessa regulaatiossa sitten on kyse? Lyhyesti sanottuna siitä, että EU asettaa ensimmäistä kertaa historiansa aikana tavoitteita sille, kuinka paljon ja mistä strategisia raaka-aineita Unioniin tarvitaan seuraavan 7 vuoden aikana. Strategiset raaka-aineet ovat ehdotuksessa selkeästi listatut. Vaikka konsepti on uusi, on kyseessä typistetty versio komission julkaisemasta kriittisten raaka-aineiden listasta. Suomalaisittain merkittävää on, että strategisina raaka-aineina listataan mm. kupari, nikkeli, grafiitti, koboltti, litium, platinaryhmän metallit sekä joukko harvinaisia maametalleja. Näiden raaka-aineiden tuotannolle, tuonnille, jalostukselle ja kierrätykselle on asetettu numeeriset tavoitteet: vuoteen 2030 mennessä EU:n alueella tapahtuvan strategisten raaka-aineiden kaivostuotannon pitäisi kattaa ainakin 10% EU:n kulutuksesta. Jalostuksen kohdalla tavoite on 40% ja kierrätyksen kohdalla 15%. Kierrätystavoitteella tarkoitetaan EU:n strategisten raaka-aineiden tarpeen täyttämistä unionin alueella tapahtuvalla kierrätyksellä.

Asetetut tavoitteet herättivät tuoreeltaan kärkkäitä kommentteja keskustelupalstoilla, erityisesti primääriraaka-ainetuotannon osalta. Käytännössä malminetsintäpanostukset olisi moninkertaistettava saman tien, jotta tuohon 10% tavoitteeseen päästäisiin. Esimerkiksi grafiitin osalta tarvittaisiin 2030 mennessä vähintään kolme uutta kaivosta, jotta edes sähköautoteollisuuden tarpeet saataisiin täytetyksi. Tavoiteluvut ovatkin selkeästi poliittisia, eikä niille ole löydettävissä kovin selkeää laskennallista tai markkinalähtöistä perustetta. Tämä näkyy vaikkapa kierrätyksen osuuden korostumisena kaivostoimintaan verrattuna, vaikka kokonaiskuvassa kierrätyksen osuus raaka-ainetaseessa on rajallinen. Käytännössä 15% tavoite tarkoittaa vaikkapa litiumin kohdalla sitä, että melkein 100% kierrätetystä litiumista pitäisi tulla eurooppalaisista kierrätyslaitoksista, eikä EU:n alueelle tuotaisi lainkaan kierrätettyä metallia. Sinänsä kierrätyksen nykyistä regulaatiota, vaikkapa jätteiden siirtämistä EU-maiden välillä ei olla laittamassa uusiksi. Kysyin asiasta komission Peter Handleyltä, jonka mukaan kierrätyksen säännöstöä ollaan jo parhaillaan päivittämässä, eikä Critical Raw Material Actia sen takia ulotettu koskemaan näitä alueita. Kaivosjätedirektiiviä sen sijaan uusi regulaatio täydentää siltä osin, että jatkossa toiminnan harjoittajilta edellytetään tiedonhankintaa kriittisten raaka-aineiden pitoisuuksista kaivosjätteissä.

Hyvänä puolena tavoitteissa on, että EU:n yhteisiä toimia on helpompi kohdentaa, kun on selkeästi ilmoitettu, kuinka paljon raaka-aineita halutaan tiettyyn ajankohtaan mennessä. Tavoitteiden saavuttamisessa regulaatio kohdistuu kaivannaisalan hyvin tuntemiin ongelmakohtiin: EU:ssa heikosti toimiviin malminetsinnän rahoitusmarkkinoihin, pitkiin lupaprosesseihin ja heikkoon sosiaaliseen hyväksyttävyyteen. Rahoituksen osalta tosin toiveikkaat joutuvat tässä vaiheessa pettymään: uutta rahoitusinstrumenttia komissio ei ainakaan vielä ole lanseeraamassa, vaan tarkoituksena on hyödyntää olemassa olevia välineitä kuten Euroopan Investointipankkia EIB ja jälleenrakennuspankkia EBRD. Tämä on prosessina sama kuin jo nyt Euroopan raaka-aineallianssin ERMA:n luoma menettely raaka-ainehankkeiden investointien edistämiseen. Komissio on myös lisännyt painetta EIB:n suuntaan, jotta alkuvaiheen kaivosprojektit saisivat paremmin rahoitusta.

Lupamenettelyn nopeuttamistavoitteet ovat yhtä lailla vaativia: kaivoshankkeille asetetaan kahden vuoden maksimiaika luvitukseen ja prosessi- ja kierrätyslaitoksille yksi vuosi. Käytännön toimina jäsenvaltioilta tullaan edellyttämään erityisen luvitusta koordinoivan tahon nimeämistä ns. yhden luukun periaatteen mukaisesti.

Kaivos- ja metallinjalostusprojektit vaativat isoja investointeja ja ovat huonosti monistettavissa. Rahoitusta, luvitusta ja sosiaalisen toimiluvan kysymyksiä ei voi yhden sabluunan avulla ratkoa, vaan projektit tulee katsoa tapaus kerrallaan. Raaka-aineregulaation kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että komissio valitsee hakemusten perusteella strategisia projekteja, joita edistetään kokonaisvaltaisesti. Nämä pilottihankkeet keskittyvät aivan selkeästi ja suoraan joko kriittisiin tai strategisiin raaka-aineisiin, jotka parantavat EU:n raaka-ainesaatavuutta.

Entä aikataulu? Kun kyseessä on eurooppalainen lainsäädäntö, prosessi ei ole hirvittävän nopea. Komissio kuitenkin arvioi, että regulaatio voitaisiin ottaa käyttöön noin puolentoista vuoden sisällä eli kesän -24 korvilla. Tätä ennen on kuitenkin hyvä käynnistää suomalaisia strategisia hankkeita ja hioa niitä EU-muottiin. Erinomainen apuväline on ERMA, jossa jo nyt käytetään samoja mittareita kuin komission esittämässä regulaatioprosessissa. ERMA:n investointiputkeen voi kuka tahansa jättää hakemuksen osoitteessa www.erma.eu.

TEKSTI: OLLI SALMI