Kolumni, Pertti Voutilainen: Moskova vai Haag ?

En ole lukenut Venäjän rikoslakia, mutta lehdestä luin, että siinä säädetään rangaistavaksi hyökkäyssota ja sen valmistelu. Olen hämmästynyt. Miten voidaan suuressa naapurissamme sillä lailla räikeästi rikkoa maan lakia kuin nyt tapahtuu Ukrainan sodassa? Herää kysymys, kuka sodan joskus päättyessä tuomitaan sotarikoksista? Käydäänkö käräjiä Moskovassa vai Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa? Kumpaanko kaupunkiin Putin sodan hävittyään saatetaan vastaamaan teoistaan? Sotarikollinen hän joka tapauksessa on, vaikka onnistuisi voittamaankin ”sotilaallisen erityisoperaationsa”. Rikosluettelo on niin pitkä, että siitä riittäisi juttuja monillekin käräjille.

Suomessa on varsin hyvä tuntemus Venäjästä ja sen kansalaisten ajatustavasta. Se on tulosta pitkäaikaisesta naapuruudesta ja korkealaatuisesta akateemisesta tutkimustyöstä. Tämä seikka on erityisen tärkeä asia nyt, kun valmistaudutaan sodanjälkeiseen aikaan. Venäjä on arvaamaton naapuri, mutta mitä paremmin sen tunnemme, sitä paremmin voimme varautua kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin tulevaisuudessa.

Yleinen käsitys on, että tämä sota voi kestää vielä kauan eikä paluuta sotaa edeltäviin naapuruussuhteisiin ole näkyvissä. Putinin tavoite on poistaa Ukraina suvereenien valtioiden listalta. Tämä oppi on kansan mieliin syvälle istutettu. Jos tavoite ei toteudu, jää venäläiseen mieleen kauna ja kostonhalu, joka ei sieltä nopeasti poistu. Sanotaan venäläisten vieläkin surevan sitä, että Ranskan vallankumous aikanaan toi Eurooppaan väärät ja vaaralliset arvot. Muisti siis voi olla pitkä.

Saimme vuodenvaihteessa sekä hyviä että huonoja uutisia ilmaston muutoksesta. Dubaissa järjestetyssä kokouksessa sovittiin, että kaikkialla maailmassa luovutaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Sille päätökselle hurrattiin. Auki jäivät vain toteutustapa ja tarkka aikataulu, joista sopiminen osoittautui yhtä vaikeaksi kuin ennenkin. Projektin toteutus nielee rahaa. Sen hankkiminen vaatii vielä paljon neuvotteluja ja monta isoa kokousta.

Pettymyksen tuotti uusin uutinen, joka kertoi, että maapallon lämpeneminen päättyneenäkin vuonna jatkui. Tuloksena oli mittaushistorian kuumin vuosi. Keskilämpötila on nyt lopulliseksi tavoitteeksi asetetulla tasolla, mutta lämpeneminen jatkuu. Kuka voi enää uskoa, että tilanne on hallinnassa? Periksi ei kuitenkaan voi antaa, sillä liiallinen lämpeneminen on uhka elämälle maapallolla. Pakko tähän on paatuneimmankin epäilijän alkaa uskoa.

Näin kummallista unta. Tapasin siinä ulkoavaruudesta tulleen delegaation, joka oli Marsista tullut tutustumaan Maan oloihin ja toimintaan. Sanoivat olevansa tyytyväisiä, kun olivat nähneet merkkejä sivistyksestä. Yksi asia oli kuitenkin jäänyt vaivaamaan. He eivät ymmärtäneet Suomen tapaa hankkia polkupyöriä.

Miksi raahata pienissä erissä pyöriä Suomeen paksujen lumikinosten läpi? Kauppaa voisi heidän mielestään käydä järkevämminkin, ja he voisivat tarjoutua konsulteiksi asiassa. Jouduin toteamaan, että enpä osaa muuta vastausta antaa kuin että Maan asukkaat monissa asioissa ovat käsittämättömän järjettömiä. Heräsin ja jäin miettimään, mistä löytyisi se konsultti, joka osaisi ratkaista ongelmat itäisellä rajallamme. Sellaiselle viisaudelle olisi nyt paljon kysyntää.

Tammikuussa saimme lukea mietintöä, jossa terveysalan asiantuntijoista muodostettu työryhmä esitti ajatuksia sairaalajärjestelmämme kehittämistarpeista. Esitetyt tavoitteet ja toimet tuntuivat minusta kovasti järkeviltä. Mutta raportin vastaanotto oli tyrmäävä. Kaikenlaisia argumentteja ehdotettujen muutosten torjumiseksi esitettiin. Yksimielisen hyväksynnän sai vain lähtökohta, että muutosta tarvitaan, koska nykyjärjestelmän ylläpito on osoittautunut mahdottomaksi.

Meillä ei ole riittävästi alan osaajia nykyisen järjestelmän tehokkaaseen hyödyntämiseen eikä palvelujen tarjonta aina sijaitse kysyntään nähden oikeissa paikoissa. Lääkkeeksi ehdotetaan muun muassa keskussairaaloiden lukumäärän merkittävää supistamista. Tuloksena keskittämisestä olisivat tuottavuuden nousu ja palvelujen parempi laatu. Mutta muutos on ihmisten mielissä pelottava asia, ja nykytila halutaan säilyttää, vaikka tiedetään sen olevan utopiaa. Laulun tekijä on tämän ajatustavan pukenut muotoon: ”Ei missään ole niin kaunista kuin siinä paikassa, jota ei ole olemassa”.

Ei pitäisi unohtaa vanhaa viisautta, joka opettaa, että vain muutos tuottaa edistystä. Ja muutoksen lykkääminen on pahasta. Vanhana kaivosmiehenä en pitänyt yhden aluevirkahenkilön esittämästä perustelusta Lapin keskussairaalalle: ”Kun siellä on niitä kaivoksia ja tehtaitakin”. Aluevirkahenkilölle suosittelen tutustumismatkaa nykyaikaiseen teollisuuteen. Keskussairaalan sijaintiin en osaa ottaa kantaa, mutta sairaalajärjestelmää koskeviin päätöksiin ei teollisuuden sijainnilla luulisi olevan isoa merkitystä.

Kirjoitan tätä juttua tammikuun lopussa, joten presidentinvaaleista tiedän vasta ensimmäisen kierroksen tuloksen. Tiedän siis, että armeijan uusi ylipäällikkö on sotilasarvoltaan joko sivari tai korpraali. Suomalaisesta tavasta hoitaa johtajan valintaprosessia saamme olla ylpeitä. Tarjolla oli hyviä ehdokkaita, jotka ovat käyneet siistin ja rehdin kamppailun. Iso on ero Amerikan vaaleihin. Siellä räyhätään ja valehdellaan. Ero on iso myös Venäjään, missä tulos tiedetään etukäteen. Venäjällä ehdokas voi myös pudota kerrostalon ikkunasta kesken vaalitaiston.

Mitä eroa on kivellä ja kalliolla? Geologit osaavat vastata: Kivi oli kirjailija ja Kallio presidentti.

PERTTI VOUTILAINEN