
2 minute read
In memoriam, Tapio Leskinen 1943-2023
from Materia 1/2024
In memoriam
Tapio Leskinen 1943-2023
Kilpauimarista kaivosinsinööriksi, jonka teekkarihenki säilyi loppuun asti

Diplomi-insinööri Tapio Leskinen kuoli 7.9.2023 Helsingissä. Hän oli syntynyt 29.5.1943 niin ikään Helsingissä ja oli kuollessaan 80-vuotias.
Tapio Leskinen tuli ylioppilaaksi Helsingin kaksoisyhteislyseosta ja valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun Vuoriteollisuusosastolta 1969. Opinnoissaan Leskinen erikoistui malmien rikastustekniikkaan. Hän aloitti työuransa Outokumpu Oy:n Vihannin kaivoksella rikastamon käyttöinsinöörinä ja oli koko uransa Outokumpu-konsernin eri yksiköiden palveluksessa. Vuonna 1971 Leskinen siirtyi Espooseen Fysiikan laitoksen kehitysinsinööriksi ja sitten Instrumentit-toimialan tuotepäälliköksi vuonna 1973. Vuonna 1976 hänestä tuli Teknillinen Vienti -yksikön apulaisvientipäällikkö. Vuodet 1981-85 hän oli Asia Pacific -alueen toimistopäällikkö Filippiineillä. Suomeen paluun jälkeen Leskisen ura jatkui Outokumpu Engineeringin ja Outotecin tuotteiden markkinoinnin parissa eläkkeelle siirtymiseen saakka.
Jo kouluvuosista lähtien Leskinen oli kansallisen huipputason uimari ja vesipalloilija. Innostus uintiin juontui mitä ilmeisimmin hänen vanhemmistaan Väinö Leskisestä ja Margit Hietamäki-Leskisestä, jotka olivat kansallisen edustustason kilpauimareita. Molemmat olivat työläisolympialaisten mitalisteja ja äiti Suomen olympiajoukkueessa Lontoossa. Tapio jatkoi vanhempiensa uintiperinnettä saavuttaen useita Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksia rintauinnissa ja vesipallossa. Opinnot Otaniemessä päättivät sitten Tapion kilpauran huipputasolla. Tapio avioitui Leenan, os. Pihkanen, kanssa vuonna 1969. Perheeseen syntyi tytär ja poika. Lapsetkin aloittivat kilpauintiharrastuksen perheen asuessa Filippiineillä. Poika Ville oli kansallisen tason parhaimmistoa rintauinnissa jo kolmannessa polvessa.
Tapio eli Tappari oli lämmin ja yhteisöllinen ihminen, mikä tuli vahvasti esiin Otaniemessä opiskelukavereiden piirissä. Tappari oli alusta pitäen aloitteellinen ja kantava voima, kun Vuoriteollisuusosastolla 1960-luvun puolivälissä aloittaneiden kaivosteekkareiden keskuudessa muodostui kiinteä ystäväpiiri, joka sai nimen Tosikot. Tosikot-piiri toimii edelleen aktiivisesti, kuten on tehnyt jo kohta 60 vuoden ajan. Tosikot ovat tehneet Tapparin johdolla kotimaan ja ulkomaan ekskursioita ja laatineet mediaan asiatietoihin perustuvia kirjoituksia erityisesti kaivostoiminnan todellisista ympäristövaikutuksista ja kansantaloudellisesta merkityksestä.
Laajan mediahuomion sai Tosikoiden teekkarijäynä, jossa Tappari esiintyi tohtoriväittelijänä, kun edelleen Otaniemessä mystisesti vaikuttava kuvitteellinen hahmo Teemu Kerppu väitteli kaikin asian vaatimin muodollisuuksin tekniikan tohtoriksi. Tappari alias Teemu Kerppu vihittiin sitten Teknillisen korkeakoulun juhlallisessa promootiossa tekniikan tohtoriksi (e.o.i.c.), extra ordinem ioci causa eli erityisessä järjestyksessä huvin vuoksi. Muun muassa Helsingin Sanomat huomioi tapahtuman laajassa artikkelissa. Tapparista tuli ensimmäinen ja ainoa Ikitosikko asiaankuuluvine ansiomerkkeineen viime keväänä 80-vuotispäivänään.
Selkävaivoista aiheutunut liikuntakyvyn heikkeneminen rajoitti Tapparin sosiaalisia tapaamisia. Tosilounaille hän kuitenkin osallistui uskollisesti, viimeiselle lounaalleen viime elokuussa vielä etäyhteydelläkin. Vakavan kaatumistapaturman jälkeen viime keväänä Tapion yleiskunto heikkeni merkittävästi, eikä toipuminen enää näyttänyt mahdolliselta.
PEKKA MIKKOLA, HEIKKI SAVOLAINEN JA KAROLIINA LESKINEN
Kirjoittajat ovat Tapio Leskisen Tosikkoveljiä ja tytär