In memoriam: DI, EMBA Antero Hakapää 1940-2024

In memoriam

DI, EMBA Antero Hakapää 1940-2024

Seikkailunhaluinen, sosiaalinen ja musikaalinen vuorimies

DI, EMBA Antero Hakapää syntyi 4.12.1940 Outokummussa kaivosmiesten sukuun. Hän menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen 2.1.2024 Espoossa 83 vuoden ikäisenä. Vuorimiehet tunsivat Anteron, usean vuosikymmenen ajan alalla ja myös Vuorimiesyhdistyksessä aktiivisesti, näkyvästi ja kuuluvasti toimineen kaivosinsinöörin laajalti Antsuna.

Anteron isoisä Eero Mäkinen oli perustamassa nykyistä Outokumpu Oy:tä sekä sen ensimmäinen toimitusjohtaja. Anteron isä Erkki Hakapää toimi Outokummun kaivoksen johtajana. Antero valitsi kaivossuvun perillisenä alansa sukunsa mukaisesti ja aloitti opinnot Teknillisen korkeakoulun Vuoriteollisuusosastolla Hietalahdessa vuonna 1959. Teekkariajastaan hän otti ilon irti edistäen ja kehittäen samalla teekkaritoimintaa. Hän toimi mm. Vuorimieskillan laulunjohtajana ja puheenjohtajana.

Antsu oli tunnettu sitsimies ja hän sanoitti salanimellä HanTsuan kymmeniä teekkarien juomalauluja. Monet niistä ovat legendaarisia klassikoita ja edelleen laajasti opiskelijoiden käytössä. Yksi lauletuimmista lienee ”Yli koskien”. Sitsilaulukulttuuri oli lähellä Antsun sydäntä ja hän toimi aktiivisesti useimmissa Vuoriteekkareiden laulukirjaprojekteissa kautta aikojen. Laulamisen lisäksi Antsu tunnettiin innokkaana puhallinsoittimien taitajana.

Antsun erityinen bravuuri oli torvisoitto, ja torvi kulki mukana lähes kaikissa tilaisuuksissa. Se pääsi myös useimmiten ääneen jossain sopivassa vaiheessa iltaa. Torvisoitto raikui useissa eri orkestereissa, joista Espoon puhallinorkesteri oli pitkäaikaisin. Soitto sotaveteraanien muistotilaisuuksissa oli Antsulle kunnia-asia.

Opiskelutovereineen Antsu perusti Oopperan Ystävät -opiskelijaryhmän, joka nappasi nimensä Marilyn Monroen tähdittämästä, tuolloin suositusta Piukat paikat -elokuvasta. Ryhmä otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön opiskelijahaalarit edustusasunaan. Antsu lahjoitti omat haalarinsa hiljattain Espoon opiskelijakulttuurimuseoon. Siellä sijaitsee myös Oopperan Ystävistä vuonna 1961 tehty kuuluisa maalaus eli ”fresko”, joka sijaitsi pitkään Otaniemeen muuttaneen Vuoriteollisuusosaston kirjaston seinällä.

Valmistumisensa jälkeen nuori mainari kirjaimellisesti räjäytteli tietään kotimaiseen kaivosteollisuuteen. Nuorena perheenisänä hän siirtyi vuonna 1968 Outokumpu Oy:n Kotalahden Kaivokselle, pätevöityen nyt vaihtuvissa tehtävissä. Työuransa alussa hänellä oli pätevyys ja valtuutus myös panostajan pätevyyskirjojen kuulusteluun.

Todellinen suunnanmuutos oli hakeutuminen Sambian kaivosministeriön palvelukseen 1974. Myöhemmin ura vei myös muihin itäisen Afrikan maihin. Seikkailunhalu kiidätti suomalaista kaivostarkastajaa ja tämän lapsiperhettä pitkin pölyisiä teitä ja savanneja ylös Kilimanjaron huipulle saakka. Jokaisessa asemakaupungissaan hän liittyi paikalliseen puhallinorkesteriin. Jossain vaiheessa hän kouluttautui myös lentäjäksi.

Suomessa Antero tunnettiin parhaiten työtehtävistään Outokummun palveluksessa. Työpaikkoja oli useita yhtiön eri organisaatioissa. Kotalahden lisäksi Antero työskenteli mm. Vuonoksen ja Keretin kaivoksilla sekä Outokumpu Mining Services Oy:ssä erilaisissa insinööri- ja päällikkötehtävissä. Suomessa Antero työskenteli lyhyempiä jaksoja myös YIT:llä sekä Nesteellä, jossa hän toimi muutaman vuoden ajan tytäryhtiö Finncavern Oy:n toimitusjohtajana.

Nopealiikkeinen verkostoituja oli työnantajalleen kuin käyntikortti itsessään: erinomaiset käytöstavat, kielitaitoisuus, vahva lauluääni ja hauskat jutut siivittivät syntyviä yhteyksiä. Jälkeläiset laskivat hänen säilyttäneen yli 10 000 käyntikorttia. Huippuluokan verkostoituja oli myös elementissään, kun hän johti presidenttinä eurooppalaisten kaivosyhtiöiden perustamaa Euromines-etujärjestöä vuosina 1996–2000.

Samaan aikaan Antero vastasi Outokummulla viimeiseksi jääneissä työtehtävissään nimenomaan EU-suhteista. Viimeisinä työvuosinaan Antero toimi myös kauppa- ja teollisuusministeriön alaisen Kaivoslautakunnan jäsenenä vuosina 2000–2002, kunnes jäi eläkkeelle. Työuransa aikana Antero ehti tehdä useita julkaisuja ja osallistua puhujana lukuisiin kansainvälisiin konferensseihin.

Antero oli koko uransa ajan aktiivinen jäsen ja toimija Vuorimiesyhdistyksessä. Hän osallistui lähes kaikkiin yhdistyksen ja etenkin kaivosjaoston tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Hän toimi myös kaivosjaoston johtokunnassa sihteerinä 1973–1974. Eläkkeelle jäätyään Antero otti vastaan VMY:n pääsihteerin vaativat tehtävät vuosina 2002–2005 ja hoiti ne tapansa mukaan ansiokkaasti. Anterolle myönnettiin VMY:n pronssinen Eero Mäkinen -ansiomitali nro 12 vuonna 2006.

Seuraavassa suurprojektissaan hän toimitti laajan Opetushallituksen kustantaman Kaivos- ja louhintatekniikka -oppikirjan ensimmäisen painoksen yhdessä Pekka Lappalaisen kanssa vuosina 2007–2009 sekä toimi kaivostekniikan opettajana Oulun yliopistossa 2008–2011. Hän osallistui koko eläkeaikanaan aktiivisesti myös Outokummun kaivosmuseotoiminnan kehittämiseen.

Suomessa Antsu oli ostanut ystävineen vanhan hinaajan jo 70-luvulla. Tämän teekkarityyliin uudelleen kastetun Anna Krakowan kotisatama oli Outokummussa, jossa oli myös suvun perinteikäs Kalamaja kesäpaikkana. Siteet synnyinseutuun säilyivät, ja ystävät pääsivät savusaunaan kesäisin. Tyyninä iltoina järvenselällä kantautui rauhallinen iltasoitto trumpetilla. Viimeisellä käynnillään Outokummun kesämökillä hän varasi aikaa nuoren kaivoksenjohtajan tapaamisiin siirtääkseen tietotaitoaan ja muistojaan tulevalle kaivossukupolvelle. ▲

Antsun elämäniloa ja ystävyyttä kaivaten, MINNA HAKAPÄÄ, ARTO HAKOLA, JARI HONKANEN, VESA KOSKINEN JA OOPPERAN YSTÄVÄT

kirjoittajat ovat tytär sekä opiskelu- ja työtovereita