__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 1

Matka muistoihin – muisteluhetket Suomen 100-vuotis - juhlavuoden kunniaksi

1


SISÄLLYSLUETTELO MATKA MUISTOIHIN 3 KANERVAN TALO 4 Vierailu Kanervassa 4 Pariskunta saapui Kanervan taloon ja rouvalla syntyi muistoja kummila-ajoistaan Paltamossa. 5 Kanervan taloon, Eilisen lapset ja Leikityt lelut – näyttelyyn tulijalle tuli mieleen runo kanervasta, Kainuun kukasta. 6 KANERVA 6 Vierailu kanttori Reposen luona 7 NUKKETALO 7 Lahja-Leena-nukke 8 Anna-Maija 9 Tuula-nukke 10 Eeva-nukke 10 HAAVEIDEN KAMMARI 11 Mollikka 11 Nämä muistot syntyivät Haaveiden kammarissa, jossa katseltiin kiiltokuvia, paperinukkeja ja muistokirjoja: 11 PAPERINUKKELEIKKEJÄ 13 NÄYTTELYPIRTTI 14 Näyttelyssä on 1900-luvun alun kuvannäyttölaite. Siitä tuli mieleen seuraava muisto: 14 Radio 15 Näyttelypirtin seinällä oleva puhelin toi mieleen muiston; 16 Polkuauto 16 LEIKITYT LELUT 17 Ompelukone 17 NALLETALO 18 Matkaenkeli 18 Pimppinella Pumpersnikkeli 18 MUISTOJA LAPSUUDESTA 19 Pelle pieni sotkanpoika 19 Mustalaisrouvalle (rouva toivoi käytettävän tätä sanaa) tuli mieleen asioita lapsuudesta, kun hän kuuli puhuttavan kirkkoherra Merikalliosta. 20 Lapsuudesta 21 Pikkusisko 22 Polkupyörän lasten istuin 22 Marjaretki 23 Armi ja Gili 23 KUUSI 24 Lelukaupan ikkuna, Paltamossa 1950-luvulla 24 METELI SEIS 27 Mökkimatka 27 Vierailu 27 VENEMETSÄ, ympäristöteos 28 LÄHTEITÄ 29 LIITTEITÄ 29 MUISTELUTYÖ 29 EILISEN LAPSET JA LEIKITYT LELUT - ISO PIENI LELUNÄYTTELY 31 LELUNOSTALGIAA METELIN KANERVASSA 32 Lelumuseo avaa ovensa 32 Laaja kokoelma 32 Kävijöitä ulkomaita myöten 32 Ei koskaan valmis 33 ALTES UND SCHÖNES IM SPIELZEUGMUSEUM 34 CHILDREN OF YESTERDAY – OLD TOYS 35 Новости Палтамо 4. TOUKOKUUTA 2017 35 LELUT KERTOVAT ENTISAJAN LASTEN LEIKEISTÄ 36 LELUMUSEOSSA WANHAA JA KAUNISTA 37 MATKA MUISTOIHIN – MUISTELUHETKET OVAT OSA SUOMI 100 -JUHLAVUODEN TAPAHTUMIA JA LELUMUSEON NÄYTTELYÄ 38 LEHTIARTIKKELI: EILISEN LAPSET - LEIKITYT LELUT 38 LEHTIARTIKKELI: HAAVEIDEN KAMMARI HERÄTTÄÄ MUISTOJA 40 LEHTIARTIKKELI: KYLÄN VANHIN. PIENI TUHKIMOTARINA 42 METELI SEIS - NÄYTTELYJULISTE 2017 44

2


MATKA MUISTOIHIN

viä muistoja ei kannata torjua ja niille voi luoda uuden merkityksen. Muistelutyön idea on, että ihmiset saavat ja antavat mielihyvää, kun he voivat jakaa elämänkokemuksiaan kiinnostuneen kuuliMeteli seis. ry on paltamolainen yleishyödyllinen jan kanssa. Suomeen muistelutyön opit ja ideat toi kulttuuriyhdistys, joka vaalii Paltamon historiaa ja Leonie Hohenthal-Antin ja Kotkan Muistojen talo edistää sen kulttuuria ja matkailun yleisiä edelly- avattiin 2005. tyksiä. Yhdistys perustettiin vuonna 2002 palvelemaan Paltamon ja Kainuun matkailijoita sekä Tänä vuonna, kun Suomi täyttää 100 vuotta, Kamuita kulttuurinnälkäisiä. Tiloissa ja talon idylli- nervan yli 100-vuotias talo toimii Muistojen talosessä pihapiirissä järjestetään Meteli seis -näytte- na. Meteli seis. ry sai Suomi 100- juhlavuoden tunlyjä ja erilaisia tilaisuuksia. Toimitilat sijaitsevat nuksen hankkeelle Matka muistoihin. Innostimme Paltamon Metelin Kanervassa, jonka hirsipirtti ja näyttelyvieraitamme virittäytymään muisteluihin monet ulkorakennukset toimivat tapahtumapaik- näyttelyä katsellessaan. Liitteenä oleva ohje- ja kana. Vuodesta 2009 lähtien näyttelynä on ol- lupalappu johdatteli vieraat muistojen pariin. Vielut Eilisen lapset ja Leikityt lelut, johon kuuluvat raat kertoivat muistojaan näyttelyn valvojille ja myös Nallemaja, Nukketalo ja Heppatalli. Uutena muistot tallennettiin kesän aikana nauhoittaen, kesästä 2017 lähtien on myös Unelmien kammari, kirjoittaen ja kuvaten. Jotkut lähettivät muistonsa jossa kesällä oli esillä kiiltokuvia muistokirjoja ja postitse jälkeenpäin. Muistoihin liittyviä kuviakin paperinukkeja. Pihapiirissä löytyy paljon vanhaa saapui postitse. Saimme muistelijoilta kirjallisen esineistöä, joiden tarkoitus on muistuttaa kävijöitä tai suullisen luvan muistojen liittämiseen julkaivanhoista ajoista. Pihan iso suojeluskuusi kätkee suun. Nauhoitetut muistot on litteroitu sanasta salaisuuksia ja sen juurella on mahdollisuus kuun- sanaan. Vierailijoiden itse tuottamat tekstit ovat nella kuusen kuisketta ja tunnelmoida. Paikka on alkuperäisiä. Muistoista koottu julkaisu on nähtäoikea muistojen talo, joka sopii kohteeksi erin- vänä itsenäisyyspäivästä 6.12.2017 lähtien Meteomaisesti monenlaisille ryhmille. Idea tähän muis- li seis. ry:n Facebook-sivulla, www.paltamo.fi ja tojen taloon syntyi luovien työmenetelmien lop- www.kainuu.fi -sivuilla, Valtioneuvostossa ja Suoputyön teon yhteydessä vuonna 2014. Kiitos Sari mi 100-hankeyhteenvedoissa. Kirjalliset julkaisut Ohtoselle idean kehittelyssä mukana olemisesta. löytyvät Paltamon kirjastoista ja näyttelystämme Muistelutyöllä on suuri merkitys eri ikäpolvien yh- Paltamon Metelin Kanervasta. distäjänä. Muistoja voi käsitellä ja käyttää hyväksi hyvin monilla eri tavoilla tukemaan ikäihmisten Mukavia lukuhetkiä ja muistojen lumoon kietouhyvinvointia ja terveyttä. Muistoista ihminen saa tumista! voimaa ja muistelu voi vahvistaa itsetuntoa. Jokaisen elämästä löytyy merkityksellisiä kokemuksia ja kannattelevia muistoja. Hyvät muistot muistuttavat elämän rikkaudesta, onnellisuudesta ja onnistumisen kokemuksista. Hankalat, vaikeat ja surulliset muistot puolestaan muistuttavat, että vaikeistakin elämänvaiheista voi selvitä ja että ne kuuluvat vääjäämättä ihmisen elämään. Näitä ikä-

Tervetuloa näyttelyyn tulevina kesinä heinäkuussa. Ryhmille avoinna sopimuksen mukaan muinakin aikoina. Meteli seis. ry, Hallitus Pj Eija Homanen 3


KANERVAN TALO Vierailu Kanervassa Vierailu Kanervan vanhojen leluaarteiden parissa palautti elävästi mieleen oman lapsuuteni leikit Kanervan naapurissa 1940-1950-luvuilla. Sen ajan leikit poikkesivat melkoisesti tämän päivän lasten leikeistä. Silloin oli itsestään selvää, että lapset auttoivat vanhempiaan arkiaskareissa. Kerättiin risuja polttopuiksi, poimittiin marjoja, tehtiin kerppuja lampaille, kuivattiin tiskejä, kannettiin vettä kasvimaalle Metelin tien toiselta puolelta ”Montun lammesta” , joka on kuivunut jo ajat sitten jne. jne. Leikkeihin jäi vähemmän aikaa kuin nykylapsilla eikä viikkorahoista osattu uneksiakaan. Paras kiitos oli vanhempien tyytyväiset ilmeet ja auttamisen jälkeen lupa yhteisiin hauskoihin leikkeihin lähiseudun lasten kanssa. Ulkona leikittiin kesäaikaan mm. nurkka-ukkoa, vinkkiä, kymmentä tikkua laudalla sekä koti- ja kauppaleikkejä tai pelattiin neljää maalia ja polttopalloa. Luonnollisesti myös urheilimme, hyppäsimme pituutta sahamuhakasassa ja korkeutta Kun kotiimme tuli vieraita, esiinnyimme mielellään heille. Vanhempi sisareni ideoi ja johti näitä omatekoisilla telineillä sekä työnsimme kuulaa. ohjelmanumeroita: esim. arvausleikkejä vieraille, Talvella laskettiin porukalla mäkeä vesikelkalla runonlausuntaa tai pieniä kuvaelmia. Ennen vieKanervan ja sillan välissä ratapenkereeltä jäälle. raiden tuloa meillä pienimmillä oli tärkeä tehtävä: Se oli hurja mäki, joka vaati suunnatonta rohkeut- oioimme olohuoneen ison maton hapsut suoriksi. ta. Kotiin tultiin iltapimeällä lapaset jäykkinä lumesta ja jäästä. Ne ripustettiin kuivumaan narulle keittiön hellan yläpuolelle eikä äiti ollut aina iloinen märistä vaatteista. Nuoskan lumen aikaan rakennettiin lumitaloja keittiön ikkunan alle ja valaistiin ne kynttilän pätkillä.

Harvoista leluistamme rakkaimmat ja monivuotiset olivat Hämeenlinnan naisvankilassa valmistetut, lemmikkinukkemme Kaisa, Kyllikki ja Tuulikki - kullakin tytöllä ikioma nukkensa. Nukkeleikeissä katettiin pöytä usein” Lumikki ja seitsemän kääpiötä”- aiheisilla astioilla, leikkiruokaa löytyi helposti pihapiiristä. Kuution muotoisilla palapeleillä leikittiin niin kauan kuin pintaan liimatuista paperikuvista erottui kuvan ääriviivat. Maalarimestari Pirhonen valmisti veljelleni avo-auton, johon hän mahtui istumaan. Se oli puinen auto, jonka valonappulat oli tehty kaljapullon korkeista. Vaikka vauhti ei hurmannut, kuljettaja keskittyi vanhan valokuvan mukaan vakavana ratin kääntöön.

Lapsuudessani vierailtiin aika usein tuttavaperheiden kesken. Yksi ikimuistettava vierailupaikka oli naapurissa, Kanervassa, jossa vierailtiin mm. Augustin päivänä tammikuussa. Talon isäntä kanttori August Reponen soitti harmonilla ja lauloi todella kuuluvalla äänellä kahvin juonnin lomassa. Meistä lapsista se oli huvittavaa. Veljeni oli ”Kanttorin sedän” lemmikki ja hän sai tuliaiseksi patterilla kulkevan junan, kun Reponen kuoroineen vieraili ”Jööteporissa”. Se oli ensimmäinen kerta, kun Näin jälkeenpäin ajatellen elimme onnellisen lapsuuden ilman pursuavia lelulaatikoita ja aineellisjoku tuttavamme kävi ulkomailla. ta hyvinvointia. Kaarina 4


Pariskunta saapui Kanervan taloon ja rouvalla syntyi muistoja kummila-ajoistaan Paltamossa. ”Sieltä kun tultiin tänne kummilaan ja Augusti, kun hän oli ihan semmoinen jörö mies. Mutta kuitenkin hän aina kävi ” jaah, jaah, kummityttö on tullut, jaah, jaah”. Rimpautti muutaman kerran, se oli ruokasalissa se oiskose piano vai harmooni, ehkä se oli piano, en muista ihan tarkkaan. Ja sitten se häipy ja vasta sitten kun Alvi-kummi keitti kahvit, hän tuli ja me ei saatu tulla lapset ruokasalliin kun äitille ja vanhemmille katettiin ruokasalliin ja me juotiin keittiön pöyvässäi. Sitten oli semmonen puinen halkolaatikko sinä keittiössä ja tämmönen en muista minkä värinen, korkee, me saatiin istua sen päällä ja katella, kun siellä orsissa oli kummilla yrttiä kuivumassa , sipulia ja kaikkee, että se oli aivan valtava tuoksu siellä keittiössä. Mutta niin tarkkaa oli, että lapset ei tule siihen aikuisten pöytään, että keittiössä me juotiin, mutta saatiin ne samat makkeet leivonnaiset ja muut. Hänhän oli hyvin talousihminen. Kun meillä se talo, mikä oli asemalla niin se oli kanttorien se tontti ja Alvi olisi laittanut ravintolan siihen paikalle. Augusti ei antanut, kun kanttorin rouvalle ei sovi ravintola. Ei Alvi saanu unelmaansa toteutettua. Me on käyty pienestä pieeäen täällä. Äidillä oli Singer-merkkinen polkupyörä ja siihen oli laitettu lauta ja siinä on istuttu. Minun sisko kun oli hyvin virkeä ja eläväinen, sisko oli istunut ihan toisinpäin kyydissä. Monet ompeluseurat käytiin ja ootettiin ja nukuttiin, että päästiin kotiin. Ne virret ja laulut oli hyvin tärkeitä. Ja sitten se kummi oli sanonut äitille, että hän opettas tuota tyttöä laulamaan, että sillä tuntus olevan ääntä. Hämäläisen tytön kanssa, kun minä olin vähän ujo, voimakkaat silmälasit olivat siihen aikaan, niin Anneli oli tukemassa joka paikassa ja me yhessä harjoteltiin lauluja ja kummi soitti. Ja sitten, kun ei onnistunut, kummi aukaisi ovan ja sanoi ”Menkää pällolle!” Se ääni oli mahtava. Joskus vähän höpöjäkin kuultiin. ihan tämmösiä, jota luultiin, ettei kanttori tai pappi tai joku puhuisi. Tavallinen ihminen siis. Lapsen silmissä oli tunne, että sitä arasteltiin tai suu pyöreenä ja silimät auki katottiin. Alvi-kummi oli herttanen. Augusti oli jörö mies. Viimenen tapaaminen oli kummin kanssa vuonna -57.

Tässä piharakennuksessa asui joku mamma, en muista hänen nimmeesä, ja se hoiti sitä puutarhaa Alvin kanssa. Sillähän oli ryytimaa tuossa. (Nykyisen Väentuvan ympärillä.) Kukkia ja yrttejä, niitä se kasvatti ja keittiöpuutarha. Iso keittiö ja siellä orsilla roikku vaikka minkälaista ja meistä se oli ihan ihmeellistä. Meillä oli joku paperinukke, kun asemapäällikön vaimo toi Ruotsista. Meillä oli koira, joka söi ne. Tuollahan oli kirjakauppa, missä on nyt se Kipa. Siinä oli, en tiijä nimmee, en muista, vaikka äiti on kertonu sen sata tuhatta kertoo. Meijän aikaan oli semmonen vanha rouva, jolla oli oikein kotkan nenä, musta tukka ja mies oli semmonen, jolla oli kalotti, ne oli nähtävästi juutalaisia. Mutta kuka tietää. Sillon 40-50- luvulla. Aina kun mentiin sinne kirjakauppaa, se rouva oli lapsesta semmonen vieraan tuntonen, kun se oli niin tumma. Mutta hyvin ystävällinen. Esimerkiksi ensimmäiset pallot saatiin kirjakaupan rouvalta. Minulla oli vihree pallo ja keltaiset tiplat ja Sirkalla oli punainen pallo ja valkoiset tiplat. Semmoset kumipallot. kaikkee muuta jännää. Se mies oli, kun se tuli aina. samettiverhot oli heijän asunnon ja kirjakaupan välissä isossa ovessa, se otti ne pois ja tuli. Se oli semmonen jännä kun sillä oli se kalotti. Siellä olo vähän hämystä aina. Äitin helemaan aina tartuin kiinni, kun minua pelotti. Metelinniemessä oli punainen talo ja siellä asui mies, joka teki puutöitä, meille potkurit, sukset, lasten sängyt, pöydät, tuolit ja pienen astiakaapin. Ne annettiin äidin siskon lapsille kun heitä oli monta. Oskari teurasti ja tämmöstä työtä teki. Se oli tappanut minun lampaan.Tulin koulusta ekaluokalta ja näin, että Oskari on meillä Kun aukasin halakovajan oven ja näin, että lammas roekkuu siinä. Minä huusin ja kirosin ja heitin Oskarin päälle varmaan kymmeniä pilikkeitä. Huusin, että se on surma, se on surma. Äiti sano, että Pekkapässi piti lopettaa, kun se oli sokkee, niin äiti sitten, että kyllä se Oskari teki höpsön homman, kun se oli väärän lampaan tappanut. Oskari-rukka sitten pitkän ajan päästä tuli sisälle ja sanoi: Onko se tyttö täällä, tule minun sylliin. Minä sanoin; En tule. Se oli siin kauhea tappaus, että. Pitkän aikaan yritti hyvittää, mutta eihän se lapsi ymmärrä. Kyllä se pikkuhiljaa tassausi. Van tuommostakiko saapi tehä, että narrata.

5


Eedellisen muistelon kertonut rouva lähetti kirjeen, jossa kertoi lisää Kanervan vierailuistaan. ”Kävimme 25.7. Paltamossa, lapsuuden kodissani. Kävimme myös Kanttorilassa ja Kummilassani, jossa vierailimme lapsena hyvin usein. Kummilan oikea nimi Kanerva selkeni minulle vasta tämän vierailuni aikana. Tultuamme Kanervan portille totesin miehelleni; ”Pääsisinpä käymään vielä Kummilassa.” Huomasimme, että siellä oli nukke-, nalle- ym. näyttely. Menimme sisään. Ystävällinen rouva otti meidät vastaan. Katselimme pirtissä ympärillemme ja kerroin talon olevan minulle tuttu, minun kummila. Paltamon seurakunnan kanttori asui tässä talossa rouvansa kanssa eli Alvi ja August Reponen olivat minun kummejani. Talon yläkerrassa asui minun kolmas kummi, diakonissa-täti. Talo oli ”tupla-kummila”. Alvi Reponen oli hyväsydäminen talousihminen ja puutarhuri. August Reponen oli ”jörö” virkamiestyyppinen, vakavahenkinen, pehmeäkin luonteeltaan. Hän saattoi painasta nenänpäätäni ja sanoa: ”Mitä tyttönen.” Talon pihakuusi oli lapsuudessa pienempi kuin nyt. Talon emäntä kertoi, että kuusi olisi noin 150 vuotta vanha. Emme saaneet lapsina, minä ja kaksoissisareni, heitellä tämän kuusen oksia, jotta kuusen oksat eivät ruskettuisi. August Reponen olisi tahtonut opettaa minua laulamaan. Leikkikaverini kanssa yritimmekin laulaa, mutta emme kummini mielestä osanneet. Hän ärähti kovalla äänellä ”menkee pällölle” ja aukaisi vieraspuolen ovet. Ja mehän mentiin. Alvi-kummi tuli jäljessämme ja lohdutteli meitä. Siihen loppuivat lauluharjoitukset. Kävimme Paltamossa rippikoulun vuonna 1957 kirkkoherra Kaikkosen ollessa rippipappimme. August Reponen soitti urkuja mahtipontisesti. Sain kummeiltani kummilahjana kummilusikan ja pienen pitsireunaisen nenäliinan. Nyt olen 75-vuotias ja muistelen menneitä ilolla.” Nimimerkki Kummityttö

Paltamolaisia rippikoululaisia Kanervan talon portailla v. 1941. Oikealla kanttori Reponen, vieressään kirkkoherra Merikallio. Kuva kotikansiosta. 6

Kanervan taloon, Eilisen lapset ja Leikityt lelut – näyttelyyn tulijalle tuli mieleen runo kanervasta, Kainuun kukasta. KANERVA Kuiva kukka on kanerva, Ei kulje koreaa tietä lemmiskele lehtomailla. Viluvarpuna vaeltaa pitkin mäntykankahia, kivirinteitä kovia. Ei tiedä kanervarukka ruusupensaista pihoilla, kulleroista kartanoilla. Tietää tummista ojista, mustapohjalähtehistä, jotka pilviä pitävät sylissänsä säikkymässä.´ Kuulee kallion sanoja, juurakoiden jutteluita. Tuntee huolet hiekkaharjun avohaavoille ajetun. Pitkälle pakkasta kestää kanervainen kylmän kukka. Nukkuu roudankin sisässä. Ikiyrttinä elävi ikkunalla, maljakoissa, kaupunkilaisten kodissa. Vaikka on juuresta poikki, luovuta ei luontoansa. Kainuun kukka kanerva, kuivaoksa kummallinen. Runon lausui Hillevi Koskela Kirjoittaja: Liisa Enwald-Aho


Vierailu kanttori Reposen luona ”Suntion vaimo ja sen poika mentiin Reposelle kyllään illalla. Tultiin joen yli tuossa. Tultiin ovesta sisälle ja siellä oli lämmin ja pullan tuoksu. Ja sitten lämmintä pullaa ja kylmää maitoa. Et arvaa, miltä se tuntu. Me kaksi kertaa käötiin Korhosen Einon, niijen kaverien kanssa. Semmonen mukava muisto on tästä talosta. Sisälle mentiin siitä, missä Reponen asu, siellä oli lämmin uuni. Korhosen Eino oli suntio silloin.” Heikkisen Mikko

Reposen kotiin vieraat pääsivät pikkukuistin kautta.

NUKKETALO

jolla oli semmonen posliinipää, se oli poikanukke.ja mä annoin sille nimen Gunnar. Se oli jotakin niin käsittämättömän ihanaa. Minä leikin sillä aina niinkö kotonaki en ois halunnu että kukkaan kaveri ei oo siihen koskenukkaa. Sitten se onneton, meitä oli muutama lapsi. Tosin siitä oli jo mennyt, että muutaman kuukauven olin sillä leikkinyt. Niin yläkerrassa oltiin tyttöjen kans ja mulla oli se Gunnari käessä niin eiköhän se puonnu siihen portaikkoon ja meni pää ihan säpäleiksi. Niin sinä et tiijä minkälainen oli se itku ja suru ja miten kauon se kesti. Varmasti en ikkään unoha sitä nukkea, koska se oli semmonen ainut oikea nukke.”

Nukketalon kohdalla rouvalle tuli muisto nukesta, joka vieläkin aiheuttaa voimakkaita tunteita. Gunnari

”Minä pääsin äitin kansa tuonne Tukholmaan ja sehän ei ollu mitenkään rikasta aikaa ollut Suomessa täällä olla, että nukkeja oli mutta päät ostettiin korkeintaan kaupasta, mutta äiti teki kaikki muut ja siskot teki isommat niitä vaatteita. Se oli ihanaa ja niitä hoijettiin ja hyysättiin, mutta sitten tosiaan kun minä pääsin sinne Tukholaan, niin Kertoi Ulla vaan, 76 vuotias siellä sain semmosen ensimmäisen ihanan nuken,

7


Lahja-Leena-nukke ”Vuonna -48 kovasti toivoin semmoista nukkea, joka itkee ja sulkee silmät. Sitten äitini kertoi, että kirjoitetaan yhdessä, kun minun tätini oli Amerikassa, Sulina-täti. Että kirjoitetaan Sulina tädille, että jospa sieltä löytyisi sellainen nukke. Ja niin minä 5-vuotiaana kirjoitin äitini avustuksella

Tästä oli moneksi vuodeksi iloa ja sitten kun koti jäi tyhjäksi, sinne jäi myös Lahja-Leena. Vuosien jälkeen, kun menin tyhjää kotia sitten etsimään, mitä sieltä voisin omaan kotiin tuoda, löysin LahjaLeenan ja sitä olen pitänyt aarteena. Nukenvaunut olen antanut vanhimmalle tyttärelleni myös tämän nuken tarinan kirjoitin Lahja-Leenan lahjapakkaukseen, mutta en vielä raskinut antaa. Vanhin tyttäreni saa sen.

pölkkykirjaimin; ”RAKAS SULINA-TÄTI, LÄHET- Aino, vm -43 TÄISITKÖ MINULLE SELLAISEN NUKEN, JOKA ITKEE JA SULKEE SILMÄNSÄ. SE OLISI MINUN SUURIN HAAVEENI.” Kului aikaa, ei tullut paketti-ilmoitusta ja sitten, kun seuraava kesä koitti, niin veljeni toi paketti-ilmoituksen ja sinne postiin oli muutama kilometri ja odotin kuumeisena sitä pakettia. Se avattiin ja siellä oli paljon muutakin ja sitten yhden pahvin alta löytyi, kun avattiin, ihana nukenpää. Sillä oli semmoinen vaaleanpunainen röyhelömyssy. Minä ennätin sanoa jo äidille, että pelkkä pääkö vain tuli. Se oli niin hyvin pakattu, että sitten löytyi kokonainen ihana nukke. Lahja-Leena annettiin sille nimeksi. Tumma tukka, kauniit silmät. Kädet ja jalat olivat semmoisen vaalean niin kuin muovin tai mitä ainetta se mahtoi olla, peittämät. Päässä tämä röyhelömyssy, ihana vaaleanpunainen pitsimekko, alushame, vaaleanpunaiset plastik-housut, silkkiset puolisukat ja ihanat kengät. Näytti ihan nahkalta, mutta jotakin kerniä mahtoi olla. Se oli niin tärkeä, että minä vain määrättyihin leikkeihin uskalsin ottaa sen. Minä pidin sinä kesänä sitten sellaiset nukkeäitienpäivät pihalla. Leikkikavereista olivat ainakin Sisko ja Tuulikki, jotka toivat omat nukkensa. Sanoin äidille, että pitäisi tälle nukelle, Lahja-Leenalle olla omat vaunut, mutta kun meiltä oli 100 kilometriä Ouluun ja Ouluun ei menty kuin harvoin. Sitten me äidin kanssa lähdettiin ja Oulun torilla siinä rantamakasiinissa, harmaassa makasiinissa, jotka ovat vieläkin tallella, löytyi semmoinen paikka, jossa oli nukenvaunuja. Mutta sitten siellä oli myös lasiset, kristallin näköiset sokeriastia ja kermanekka ja niille alusta, joita voisi leikeissä pitää. Ja silloin minulla oli vaikea valita, nukenvaunut vai nämä. Valinta oli, että minä nukenvaunut lahjaLeenalle valitsin. Junassa kuljetin ja junassa konduktööri vähän hymähti, kun minulla oli sylissä punaiset puiset, vaneriset nukenvaunut, jossa oli siniset pyörät. Lahja-Leena. Kolmas vasemmalta on kertoja Aino Lahja-Leena sylissään. 8


Anna-Maija ”Tuota noin niin, Oulusta käytiin Haaparannalla, 50-luvun… mistähän asti alusta asti tai… käytiin hakemassa… minä olen syntynyt -53 ja tämä on tämä minkä Anna-Maija -nuken minä olen, nimesin sen Anna-Maijaksi, en muista kenen mukaan, mutta siis Oulusta käytiin sillä tavalla, että linja-autolla tai junalla mentiin tuonne Tornioon ja siitä joko bussilla, taksilla tai kävellen Haaparannan puolelle ja siellä oli runsasta kun Suomessa ei silloin vielä ollut kovin paljon leluja eikä astiastoja, kahvia ja tällaista. Minä olen saanut tämän, minä en tiennyt edes tietenkään että sieltä tuodaan tällainen nukke ja sitten kun ne tulivat sieltä niin se oli suuri yllätys että sieltä tuli tällainen nukke ja sitten sillä oli vielä sellaiset siniset vaunut ja se oli minusta niin taivaallisen ihana, sillä oli oikein sellaiset keltaiset vaatteet, sellaiset jossa oli sellaista jännää kuviota vaalean keltaiset ja housut samanlaiset mitkä sillä oli monesti pikkutyttöjen housut ja se mekko oli samaa kangasta. Ja sitten kengät oli kanssa. Se oli niin ihana jotenkin, mulla nukkeja kyllä oli, mutta se oli sellainen että se tuntu olevan jostain muusta maailmasta, koska se oli niin kaunis. Mutta en valitettavasti muista sitä miksi siitä tuli Anna-Maija, mutta siihenkin liittyy varmaan joku tarina, se oli varmaan jonkun henkilön mukaan. Anna-Maija on nyt noin 55-vuotias. Se on ollut minulla koko ajan mutta välillä se on ollut ihan piilossa. Sille on sellainen onnettomuus käynyt että siitä joku pienempi, silloin kun olin itse jo isompi, silmät pani sisään, niin sitten minua kahdeksan vuotta vanhemman sisareni ystävä

korjasi sen sillä tavalla että se otti tuon pään irti ja sieltä veti sellaisilla kuminauhoilla, liimasi jotenkin että ne pysyy siellä. Vieläkin kuuluu sellainen helinä, koska siellä on jokin mikä pitää niitä paikallaan. Myöhemmin sitten, se on ollut minulla vähän piilossakin välillä ja mekkokin on hävinnyt, minä en ymmärrä mihin se mekkokin, minä olen varmaan joskus yrittänyt tehdä siitä vähän isompana jotakin muuta ja muutoksia enkä osannut oikein ommella. Sitä mekkoa sillä ei ole ollut pitkään aikaan. Pää on haljennut koska sisarusten lastenlapset varmaan olivat mummolan kellarissa ollutta nukkea sitten vähän kovakouraisesti käsitelleet niin siinä on pää halki vähän tuosta päälaelta. Minä ajattelin että minä en voinut sitä hävittää niin se on nyt minulla edelleenkin ja sille löytyi uudet vaatteet. Stockmannin sellaiset ihanat vaaleanpunainen mekko löytyi. Myös sellaiset pikkuvauvan sukat löytyivät. Ja kun kenkiä ei ollut enää olemassakaan. Ja nyt se on mulla siellä jossakin vähän esillä enemmän. Minä aina muistan että silloin todellakin tuotiin tällaisia lapsille, leluja ja kaikkea, pojille tuotiin jääkiekkopelejä, niitäkään ei ollut vielä Suomessa, ja tietenkin tuotiin myös astiastot ja muut. Se (nukke) oli minusta niin kaunis, että ajattelin ettei kauniimpaa voi olla ja niin se vaan on minulla vieläkin, tietenkin se alkuperäinen mekko on poissa. En ymmärrä mihin kengät ovat hävinneet, sukatkin olivat. Olisivatkohan ne leikeissä sitten hävinneet tai sitten säilytyksessä tai muualla. En tiedä mitä materiaalia nukke on, tuo on kuitenkin tuollaista hentoista ehkä kuttaperkkaa. Omalta nukeltani on haalistuneet nuo hiukset. Stockmannilta löytämäni mekon mukana tuli hattu, joka vähän peittää päälaen halkeamaa. En ole keksinyt ratkaisua halkeaman suhteen, olisi tullut liian kalliiksi lähettää nukke korjattavaksi Helsinkiin, eikä ollut edes varmaa, pystyttäisiinkö halkeama korjaamaan.” Kaarina Oulusta, 64v.

Anna-Maija 9


Tuula-nukke

Eeva-nukke

”60-luvun Tuula-nukke, muovipää, hyvin rakas. Tuulaa meikattiin, korvarenkaatkin salaa rassattiin äidin kalliista Kalevala- korusta. Vaatteita tein innolla, mutta oli vain etupuoli kaunis, pylly oli aina paljaana, olin silloin 6-vuotias!

”Tämän nuken on sisareni saanut joulupukilta 1952. Hän avasi paketin, haltioissaan painoi päänsä nuken syliin ja sanoi: ”Tämä on Eeva.” Ja siinä kaikki. (Minkä ikäinen sisar oli?) Sisko oli 1949 vuonna syntynyt eli kolmevuotias. Sai Helsingissä nuken kummiltansa joululahjaksi.”

Mummolassa oli posliinipää. Mummola oli vaatimaton, joten ajattelin et se oli kaikkein arvokkain mitä mummolassa oli, en saanut sitä. Kun mummo kuoli olin noin 5-vuotias.” Nukkeäiti

Tästä nukesta tuli mieleen kertojan oma Tuula-nukke

10

-Mummeli Ikaalisista.


HAAVEIDEN KAMMARI

oli myös kaksi nukkea, joiden nimet olivat ”Mollikka” ja ”Tuulikki”. Olen saanut kolmannen ristimänimeni Tuulikin mukaan.

Mollikka

Ollessani pikkutyttö, nimi harmistutti minua hirveästi, sillä se loi minulle mielikuvan harmaasta, homssuisesta tädistä. Valittelin asiaa äidilleni usein pikkuneitimäisen teatraalisesti. Silloin äidilläni oli tapana tuhahtaa: ”Kiitä onneasi ettei nimeksesi tullut Mollikka!”

”Haaveiden kammarissa silmäilin innostuneesti paperinukkeja, sillä äitini – 50-luvun lapsi leikki niillä mielellään omassa lapsuudessaan. Äidilläni

Äitini lisää tarinaan omilla sanoillaan: ”Kuvassa Mollikka, jolla on ikää ainakin 65 vuotta. Mollikka on äitini tekemä nukke. Mollikan mekko on tähän päivään mennessä jo hieman ratkennut ja kosmoskynällä piirretyt kasvot vähän haalistuneet. Mollikka oli minulle hyvin rakas ja aina leikeissä mukana. Edelleen hän jaksaa diivailla, istuen keimailevasti jalat ristissä. Nimensä Mollikka taisi saada siitä, kun naapurissa asui suuri koira, jonka nimi oli Molli. Olin vielä niin pieni, etten tainnut tietää paljon nukelle sopivia nimiä, joten Mollikka siitä sitten tuli. Myöhemmin, noin 4-5-vuotiaana, sain Tuulikin, joka sittemmin on kadonnut. Tuulikki oli pieni vaaleahiuksinen nukke, joka muistaakseni oli tehty guttaperkasta. Tuulikki oli minusta erittäin kaunis nimi, ja siksi halusin sen vielä vuosikymmeniä myöhemmin yhdeksi ainokaiseni ristimänimeksi.” Aino Isojärvi

Kuvan on ottanut Ainon äiti Liisa Isojärvi.

Nämä muistot syntyivät Haaveiden kammarissa, jossa katseltiin kiiltokuvia, paperinukkeja ja muistokirjoja: ”Kun kirjan tämän täyteen saa, nimistä muistelmista, niin pistä piiloon kaapin taa, pois pöydältä näkyvistä. Ja sitten kun jo painaa huolien taakka, saat katsella muistoja aina nuoruudesta, lapsuudesta saakka. Kun lehdet putoo ja kannet jää, niin kansissa säilyy muisto tää.” Helena

”Niin siellä lapsuuden muistokirjoissa siellä niitä värssyjä on monenlaisia. Yyksi tulee mieleen tämmöinen että ”jos ois välimatkamme joki ja sen yli silta, kävisin sua katsomassa vaik joka ikinen ilta. Sit toisen muistan semmosen että ”Kolme sanaa sinulle ole ystävä minulle”. Kolmas oli semmonen että ”Erja kyllä kaunis on, mutta kukka kaunihimpi äiti isä rakas on, mutta jeesus rakkaampi”. Erja Hurskainen, Vuolijoki/Ylläs 11


Haaveiden Kammari

Paperinuket 1930 -50 ja -60 luvuilta 12

Muistokirjoja Haaveiden kammarissa


seudulla, kun televisioita ei ollut, saimme tutustua jopa muodin maailmaan. Ei silloin käyty kaupungeissa tai muutenkaan matkoilla, joten mielikuvi”Pikkutyttönä leikimme naapurin tytön kanssa tuksen käyttö oli suotavaa. Juuri nuo lapsuuden paperinukeilla heidän vanhassa hirsisessä pi- 1950-60-luvut ovat jääneet mielen syövereihin haaitassaan Mieslahdessa. Osan nukeista saim- niin, että noiden vuosikymmenten esineet, tavarat me kemikaalikaupasta tai jostain lehdestä, osan ja historia sykähdyttävät edelleen.” teimme itse. Malleja vaatteisiin saimme Apu- tai Seura-lehdistä. Anttilan kuvastoista leikkasimme Eija, Kanervan nykyinen emäntä huonekaluja, astioita ja muita tarvekaluja nukkien koteja varten. Leikki oli kehittävää. Näin maa-

PAPERINUKKELEIKKEJÄ

13


NÄYTTELYPIRTTI

siellä pirtin seinällä naulassa ja niitä ei ole kukkaan saanut ottaa luvata, ei edes poikansa Väinö O. Se on Väinö O:lla käynyt aika lailla arvolle että Näyttelypirtissä on esillä edesmenneen paltamo- kun hän ei saa isän kerihtimiä ottaa. Niin hän on laisen kunnallispoliitikko Väinä O. Leinosen lah- käynyt ostamassa omat kerihtimet. On tullu pirtjoittamat lastenrattaat. tiin ja kysynyt, että missä näijen minun kerihtimien naula on. Ja on pitänyt lyyvä sitten se oma ”Tämä on tosiasia sikäli, että hänen poikansa J… kerihtimien naula siihen seinään. Tämmönen tarikertoi muutama päivä sitten. Pienessä Haatajassa, na tämä” Pienen Haatajan Kallella ollut nimikkokerihtimet Kertoi toinen Väinö

Väinö O. Leinosen Kaisa-äiti on työnnellyt poikaansa näillä rattailla 1930-luvulla.

Näyttelyssä on 1900-luvun alun kuvannäyttölaite. Siitä tuli mieleen seuraava muisto: Episkooppi Opettaja panee kirjan siihen, olipa se sitten kuva tai teksti, se näyttää sen seinälle. Vanha kunnon episkooppi. Hän kertoi siitä, niin minä sitten innostuin ja kysyin että mitä osia siinä on? Hän sanoi että siinä on kirkas valo, siinä on peili ja linssi. Vain kolme osaa. Hän sanoi ettei tiedä miten se toimii, mutta hän tietää että se on sellainen laite. Hän oli teoreetikko. Hän kertoi sotahistoriaa vaikka 5 tuntia yhtä soittoa, kaikki vuosiluvut ja mitä missäkin on tapahtunut. Minulla oli ilo käydä 14

hänen kanssaan Varsovassa, Varsovan kaupungin sotamuseossa. Minä filmasin kolme tuntia videolla kun hän kertoi koko ajan. Kaikki lentokoneet, hyökkäysvaunut mitä oli talvisodassa, mitä oli jatkosodassa, minkälaisia tykkejä oli, mitä kukin möi ja mitkä oli ilmantorjunta kanuunoita ja mitä kaikkea muuta. Hän tosiaan oli teoreetikko mutta ei osannut käytännön asioita mitään. Muun muassa hän ei pystynyt ratkaisemaan että minkä takia kasettinauhuri nauhoittaa toiselle puolen kasettia muttei toiselle puolen. Totta kai ne nauhoitti vain yhdelle puolelle jos et ollut ottanut sitä liparetta


siitä kasetista. Mutta hän ei pystynyt sitä ratkaisemaan. Mutta hän ratkaisi matemaattisia ongelmia, muun muassa kun minä olin kiinnostunut radiotekniikasta, niin hän laski kuinka monta kymmentä kierrosta pitää olla käämilankaa siinä ja minkälainen kondensaattori tulee, sellainen resonanssitaajuus, että saan sen aaltopituuden siitä.

ne ja sitten se oli markka per nauha ja keräsin rahaa viisi markkaa. Se oli iso raha silloin ja sitten mä näytin niitä elokuvia ja nehän tuli kattomaan ja ihmettelemään että mikä tuo vempain on ja vastasin että mä oon tehny sen laitteen. Kaikki väittää että mä olen jostain kirjasta kopioinu siihen ne ohjeet. Velipoika kertoi että se oli se ja se osti oppikoulusta yhdeltä koulukaverilta, mullitopin/ Mulli-Topin pojalta osti sellaisen polttolasin vähän niin kuin suurennuslasin, se oli pyöreä. Sitten taskupeilin mä ostin paikallisesta kaupasta, se oli kaksipuolinen. Kun sen laittoi kylmään veteen, ja puukolla varovasti aukaisi, niin siitä tuli kaksi peiliä. Sain toisen peilin omaan käyttöön ja toisen episkooppiin. Sitten oli semmonen kun traktorin startti pilottipurkki, siitä otin sen putken ja siitä leikkasin päät auki ja se mahtu sitten se polttolasi sinne ja mustaa tervapahvia ympärille ja se piti sen siinä – ja siinä oli se linssi systeemi. Homma oli toimivaa mutta harmittelen etten ole sitä mistään löytänyt, jokin nuorempi sisarus varmasti hävittänyt sen. Aion rakentaa uuden vastaavanlaisen samoilla systeemeillä. Siitä mahdollisesti tulee jotain juttua jossain lehdessä. Siihen tarvitaan sinertävän punainen metallikupu ja lamppu. Tämä oli sitä 50-lukua.

Se episkooppi kävi sillä lailla, että meillä oli sellainen yövalo, jonka isä oli ostanut aiemmin. Minä sitä vähän varkain lainasin. Sitten mä tutkin sitä pimeässä huoneessa aina iltasella, että jos minulla on polttolasi tuossa ja peili tuossa, jos valo tulee tuolta, niin miten se oikein toimii. Minä sitten tein sellaisen telineen, merkkasin kynällä paikat, ett tuohon se tulee ja sitten se toimi. Sitten minä leikkasin, silloin tuli mehtälehti meille, missä oli sellainen sarjakuva nimeltä Pöllinen, jos joku muistaa sellaista. Pöllinen oli se sarjakuva, niin minä leikkasin siitä hyviä juttuja, Kainuun Sanomista Huliviliä, Touholan perhe ja ne sitten liimattiin teipillä yhteen. Minä kävin esittämässä naapurissa, toissa kesänä tai viime kesänä, tapasin yhden naapurin pojan. Hään sanoi että ”joo, hän muistaa sinut. Sä näytit naapuritalossa elokuvia ja he kahtommaan.” Sillä episkoopilla näytin sarjakuvia. Sitten kerran menin ompeluseuroihin siellä Nimimerkki Seppämestari kylällä ja kysyin että saanko mä näyttää. ”joo, ei täällä pirtissä, mutta tuolla kamarissa voit laittaa sen vehkeen” kun sille vaadittiin pimeä huone. Minä menin sinne kamariin ja laitoin vehkeet sin-

Radio Se radiohomma oli semmonen, että mä olin kiinnostunut radiotekniikasta. Ja mä pyysin että isä ostais mulle radiokirjan, mutta ei hän ostanut. Se tietenkin maksoi aika paljon. No mä sen radiokirjan hankin silleen että mä keräsin männynkäpyjä. Niistä sai 35penniä kilolta ja radiokirja maksoi 8-9 markkaa. Piti kerätä aika paljon käpyjä. Koulun jälkeen aina menin ja keräsin niitä männynkäpyjä ja sit mä sain puolet kasaan, jotain 5-6 markkaa ja sit velipoika laitto loput ja sit me saatiin se radiokirja. Sit se vasta vaikeus alko. Piti saada rahaa että saatiin ostaa komponentteja elikkä niitä osia mitä siihen radioon tarvittiin ja sillon oli transistori uusi ja kallis. Sillon oli muotia ostaa transistori radio. Minä tarvihin siihen radioon kaksi transistoria ja yksi transistori makso siihen aikaan noin 50 markkaa. Sitten vielä kondensaattorit ja trimme-

rit ja vastuksia ja sellasta siihen nii tota ne makso kaikki. Mä kuitenkin sain ne rahat, korjasin täteiltä pyöriä, olin kesärenkinä heinäpellolla ja tein kaikkee semmosta mistä sai pikkusen rahaa, keräsin myös niitä männynkäpyjä. Sitten mä sain ne osat, ja tuli seuraava propleema. Piti saada tinakolvi. Eikä meillä ollut semmosta pikkusta tinakolvia millä olis voinu tinata. Mun piti miettiä että miten mä sen teen. Sitten löysin kuparia, ja sahasin siitä rautasahalla pikku palasen ja sitten paksua rautalankaa josta tein sen varren siihen kolviin, siitä tuli semmonen kiilan muotoinen ja sitten liitin ne yhteen. Sen jälkeen, miten kolvi lämmitetään? Sillon ei ollu sähkökäyttöisiä, niin sepät teki niin että ne pajassa ahjossa lämmitti kolvin tai sitten jos maalaistalossa tinattiin niin pantiin hellaan tuli ja hyvä hiillos ja siinä hiilloksen päälle laitettiin kolvi. Yksi konsti oli myös semmonen että viinapullon korkki kun oli metallia, siihen laitettiin teespriitä, 15


sytytettiin se palamaan ja sen kirkkaan pienen liekin päällä lämmitetään se kolvi ja sitten voi tinata. Semmoisella kolvilla mä tinasin sen radion ja sain sen toimimaan. Meillä ei ollut siihen aikaan radiota kotona, monella muulla oli ja ne kuunteli siitä radiosta niitä kuunnelmia. Mutta meillä ei ollut ja mua harmitti, niin mä sitten päätin että mä teen sen. Niin mä tein, ja sain toimimaan sen, ja se on tänäkin päivänä mulla kotona. Se on tehty semmoseen saippuakoteloon, siinä on sitten kidekuuloke korvaan ja pari pientä pyöreetä patteria ja sitten sitä meisselillä viritetään. Se on aika alkeellinen mutta toimiva systeemi. Nimimerkki Seppämestari

Näyttelypirtissä on tällainen Taikalyhty eli laterna magica, diaprojektorin esiaste. Esim. Martat käyttivät laitetta valistustilaisuuksissaan v. 1909.

Näyttelypirtin seinällä oleva puhelin toi mieleen muiston; ”Näyttelyssä seinällä oleva puhelin herätti muistoja. Suomussalmella oli mummolani, jossa oli puhelin josta soitettiin esimerkiksi Kajaaniin. Puhelu kesti tuntikausia, ennen kuin Kajaanissa vastattiin. Kiirettä ei siis saanut olla. Kuuntelin puhelinlankojen laulua teinvarressa, ne todella lauloivat.” Nimi: Esko Tikkanen

Polkuauto ”Serkkupoika sai polkuauton joululahjaksi. Sitten tuli kesä ja ruvettiin ajamaan niin sitä polettiin niin kovasti, että se päätyi liiterin seinään. Huonosti siinä kävi, eikä isä enää korjannut sitä. En muista itkikö hän, mutta hirveetä oli kun ei ollut enää polkuautoa. Seuraavana jouluna tuli rattikelkka. Sitten lähettiin koko porukalla, kun se oli niin iso. Kolome lasta siinä kyydissä ja serkkupoika ohjasi sitä. Se ohjaustaito ei ollu oikein hyvä ja sekin päätyi sinne liiterin seinään. Kun se liiteri oli niin pirun lähellä.” Polkuauto näyttelypirtin kuistilla. 16

Leena Homin


LEIKITYT LELUT Ompelukone Näyttelyssä vieraili alankomaalainen (sanoi, että ei hollantilainen) rouva 40-vuotis hääpäivämatkallaan miehensä kanssa. He kiersivät samaa reittiä kuin 40 vuotta sitten ja yöpyivät Paltamon caravaani-alueella. Siellähän oli aikanaan leirintäalue, jolla tuore aviopari telttaili 40 v. sitten. Leikityt lelut-aitassa on pieni ompelukone, jonka nähdessään rouvalle tuli mieleen: ”Äitini ompeli meille lapsille ja itselleen kaikki vaatteet. Aluksi äidillä oli ompelukone, joka toimi kampea pyörittämällä. Sittemmin isä hankki isomman poljettavan koneen ja siihen hän rakenteli moottorin, jolla kone toimi. Tämä kone oli äidille mieluinen, koska ompelu oli sillä helpompaa ja nopeampaa.” Rouva Alankomaasta, 73 v.

Ompelukone Leikityt lelut-aitassa.

17


NALLETALO

Pimppinella Pumpersnikkeli

Matkaenkeli

”Sain alle kouluikäisenä lahjaksi nallen. Halusin nimetä sen Pimppinella Pumpersnikkeliksi. No, isä oli hyvin vihainen ja sanoi, että nallen nimi on oltava pelkkä Pumpersnikkeli. Salaa kuiskien kuitenkin kutsuin nalleani sen alkuperäisellä, Pimppinella Pumpersnikkeli -nimellä. Sain vasta vuosia myöhemmin tietää mitä sopimaton nimi oikeasti tarkoitti.”

”Minun aikanani kun jonnekin lähdettiin, niin piti olla aina mukana pieni matkaenkeli. Sellainen minulla oli aina mukana, kuin myös palanen joka oli irronnut kerran kirkon arkusta, jonka sitten nappasin mukaani.” Marja Laurikainen 72v

18

Marja Laurikainen 72v


MUISTOJA LAPSUUDESTA

Pelle nokkaa nostaen, ei enpäs lähdekään ja lähti yksin soutelemaan ja sitten sadepilvet nousi ja myrskypilvet ja sitten se meinasi jäädä laivan alle ja vaikka mitä tapahtui. Sitten alkoi metsästyskausi: ”Mies ampuu Pelle parkaa sen sievään siipeen, satuttaa ja Pelle kauas karkaa ja hiljaa valittaa.” Ja minä itkin. Mutta kuis ollakaan sitten se näki ker”Niin äiti luki minulle aina sitä kirjaa. Sen nimi oli ran taivaalla viimeisen lintuparven ja se lähti sen Pelle pieni sotkanpoika. Se oli sellainen hyvin lit- mukaan. Se löysi isän ja äidin ja siskot ja veljet. teä pieni kirja, siinä oli sellainen tarina sorsanpojista. Se alkaa näin: ”On saari ulapalla niin pienen Olen jostain kysynyt sitä kirjaa, että onko sitä olepieni herttainen, sen saaren kamaralla koskaan massakaan, jopa kirjastosta missä on vanhoja kirkäynyt en. Se on ihana runo, nyt jo melkein it- joja, niin ei sitä sitten ole ollut, enkä tiedä kuka kettää. Minua yhdessä kohdassa aina itketti, äiti sen on tehnyt. Kirja on kirjoitettu runomittaan ja sanoi: ”Tämähän loppuu hyvin, mitäs itket?” Se se hirveästi liikuttaa lasta. Minäkin muistan että se on vieläkin niin herkkä se runo. kun toiset lähti, oli minun ihan joka iltainen iltasatu. ” äiti ja isä lähti etelän mailla ja lähti muut poikaSirkka Vihonen 79v, Kuopio set niin tämä oli tämä Pelle pieni sotkanpoika, ui

Pelle pieni sotkanpoika

Pelle, pieni sotkanpoika; kuvittanut Päivö Suomela. Tammi 1943

19


Mustalaisrouvalle (rouva toivoi käytettävän tätä sanaa) tuli mieleen asioita lapsuudesta, kun hän kuuli puhuttavan kirkkoherra Merikalliosta. ”Mehän kulettiin, kun ei ollu kotia. Merikallio pyysi äitivainaata tuonne pappilaan, tuolla rannassa se pappila oli silloin. Me mentiin sinne sitten, minun veli, äiti ja minä. Se oli hommannu minulle paikan Vilippullaan ottotytöksi. Se sano, että kaikki valamiiksi, että paperille nimi vaen, niin hän lähtee viemään. Ja, että nyt hänellä on Hellille paikka ottolapseksi semmoseen paikkaan, että se saa periä kaikki. Niillä ei ole yhtään lasta ja ne ovat jo vanhoja. Äitivainaja sanoi, ettei varmasti hän anna lastaan. Minä muistan, kun siellä oli semmonen uuni siellä kamarissa ja minä menin sinne uunin taa piiloon. Minä olin lähössä. Minun veli sitten sano äitille, että annetaan sen mennä sinne. Käyvvään hakemassa se sitten poekkeen. Vanhemman rakkaus oli niin vahvaa vaikka oli köyhyyttä, ei se äiti antanu minua poies.” Se oli semmosta siihen aikaan, että kulettiin talosta toesee. Ihmiset anto olla yötä ja ne piti huolen, ne anto yösijan ja leivän Se oli semmosta se elämä siihen aekaan ja ihmiset oli hyviä. Minä oon ollu yli 40 vuotta Ruotsissa ja ollu 40 vuotta kohta uskossa sitten ja Jumala puhui minulle sitten, että mene sinne viemään Jumalan sanaa niille, jotka ovat sinua elättäneet. Ja ihan sillä perusteella olen tänne juurille palannut. Ja sitten pikkuhilijaa tulin. Meillä on talo Ristijärvellä nyt, puoli kättä on vielä Ruotsissa, mutta oon saanu viijä sitä Jumalan sannaa. Helli Lindström

Lähde; Suomen Romanien historia, kansikuva; Nymanin perhe Helsingin Puistolassa 10.9.1954, kuva Yrjö Lintunen, Kansan arkisto, kuvan suunnittelu Anne Kaikkonen/Timangi. Pieni kuva samasta kirjasta s. 102. Kuvat eivät liity kertojaan.

20


Lapsuudesta

Eihän sitä käyty, kun kaukana asutuskeskuksista asuttiin, niin eihän sitä käyty kirkonkylillä ja puhumattakkaan kaupungissa. Ei tienny siitä sivis”Minulla on ollut tämän mittanen, kuttaperkaksi tyksestä.” sanottiin, semmonen kova nukke, suora töjökki. Sillä oli semmonen kangasmekko, minua hävetti Muistelivat Aira ja Kauko Sivonen aina kun kavereilla oli räsynukkeja. Van kun ei, minä en vaan saanu. Myöhemmällä on ollu niitä paperinukkeja, oon minä niitä keränny. Olin alta kouluikänen niin on jääny mieleen, että ois kaivattu semmosia nukkeja. Kun mullakaan ei ollu kuin se yksi veli perheessä, olisi halunnu leikkiä naisellisemmin kuin veljen kanssa. Kun minä olin lapsi, eihän sitä ollu mitään leluja saanut. Nuo autot kaikki tehtiin autot rakennettiin. Käpylehmiä tehtiin ja sitten rakennettiin laudasta, tehtiin rattaat. Puu poikki ja porattiin reikä ja kipit rakennettiin ja jousipyssyt tehtiin. Käpylehmistä tuli mieleen, että me asuttiin joen varressa niin meillä oli possuna lumpeen, kerättiin niitä lumpeita, niissä oli ne kärsät. Lumpeita tai ulpukoita ne oli. Pikkupoikana kun vähän isommaksi kasvettiin, tehtiin pyssy niin pyöränpinnasta se ruuvi löysättiin ja siihen tulitikun rikkie ja siihen tuppo ja sitten lämmitettiin, niin sitten PUKS.

21


Pikkusisko Olin 8-vuotias tyttö. Täti miehensä ja perheensä kanssa asu kuukauden meidän kotona. Minä olin se, joka sai sen ruudullisen esiliinan taskuun vähän rahhaa ja ohjeet käydä ostamassa siitä lähikaupasua, kyläkaupasta Saimaa-askin ja sitten oli semmonen, että lapsiluku laskettii. Oliko meitä kuus vai seitsemän, niin monta tikkaria tai lakritsapötkyä. Ja minähän tyttö kaupasta sain, eikä kukkaa kysynyt sitä, että onko sitä lapsella ikkää. Niin että Saimaa-aski taskussa minä aina kotiin tulin. Samana kesänä minulle syntyi pikkusisko niin minä muistan sen illan, kun minä huomasin, että talossa on jotain erilaista. Taetaa olla synnytys tulossa. Isä haki rantasaunaan peltisen punkan. Yöllä tämä tätin mies sitten tuli luhissa minun viereen nukkumaan ja sanoi että sinulle on syntyny pikkusisko. Toiset siskot oli mulle kateellisia, kun minä tiesin sen ensimmäisenä. Aamulla, kun minä heräsin, tiesin, että meillä on kuudes tyttö. Sitten tätien kanssa lähettiin viemään maitoja tuonne venneellä sinne vastarannalle, niin muistan sen oikeen tarkkaan, kun äänenpainot ja liikkeetkun näin kun tätini kertoi naapurin miehelle, kun sitä tonkkaa kantovat venneestä sinne maito-

Polkupyörän lasten istuin Eräs rouva kertoi nähneensä pihaan tullessaan vanhassa polkupyörässä juuri sellaisen istuimen, jossa hän oli istunut lukuisia kertoja äidin ajaessa pyörällä. Yksi kerta jäi erikoisesti mieleen 1950-luvulta: ”Mä istuin siinä tuolissa kavot äitiin päin. Sitt jotain lensi mun niskaan. Joku pisti mua ja alkoi kirveleen kovasti. Aloin itkee ja parkua. Äiti ei voinu käsittää ett mikä mulle tuli ja oli vihainen. Kun päästiin kyläpaikkaan, se täti katto mun niskaa. Sieltä pöllähti lentoon ampiainen ja niskassa oli jo iso patti. Kipua oli paljon ja itkin vaan. Täti kävi ulkona ja toi jotain lehtiä, laitto yhen mun niskaan. Pian kipu helpotti. Äiti pyyteli anteeksi, kun ei arvannu, että mulla oli oikee syy itkuun. Jälkeenpäin sain tietää, että se lehti oli ratamo. Oon itekki käyttäny ratamoa monenlaiseen vaivaan aikusena.” Liisi 66 v. 22

laiturille, siitä tytön syntymästä. Se oli semmonen tapaus. Kaks päivää etteenpäin , minä olin laiturin päässä huuhtomassa vauvan pyykkiä. Naapurin mummo meni siitä ja kysy, että mitä se tyttö siellä tekkee. Minä huuhon vauvan pyykkiä, meille synty kuues tyttö. Mummo; ” Eikö vieläkkää teille tullu poekkaa!” 8-vuotias tyttö Melalahdesta


Kanervan talon pihalla mansikkamättään luona muistui mieleen:

Marjaretki ”Naapurin emännän kanssa oltiin, kun mä olin pieni, nelivuotias. Naapurin emäntä oli semmonen, jonka kanssa me pidettiin yhtä, meillä oli kaikkee kivoja juttuja. Yhtenä päivänä päätettiin lähtee mustikkaan, ja siellä oltiin pitkä tovi ja saatiin sankot täyteen. Lähettiin viemään niitä likemmäksi veräjää. No ei muuta kun vietiin ne marja-astiat ja lähettiin uudestaan. Sitten tultiin takasin, niin se olikin lehmä käyny siellä astialla ja ne oli ihan tilsitty ne marjat. Meitä vaan nauratti se, ja olihan meillä uudet marjat sitten taas.” Nimimerkki: Marjaretki

Armi ja Gili ”No niin. Muistu mieleen tuossa kun tuota isä ja äiti kävi varmaan 1953 jossakin reissussa, en tiiä kävikö ne Ruotsissa vai tuota Suomen maassa, tuota niin ne toi lahjaksi tuota niin sitten mulle ja siskolle sen nuken. Puoli metriä korkea suurinpiirtein. Armi ja Kili oli niitten nukkejen nimet ja ne oli saanut nimensä siitä kun Armista tuli Miss Universum. Sitten se meni naimisiin filippiiniläisen tumman neekerimiehen kanssa – Kilin kanssa! Sitten siitä tuli niin kuuluisa siitä Armista, että siitä oli tehty se nukke ja nyt minä oon hakenu sitä Kiliä sitten että jos minä jostakin sen löytäisin, niin eihän se oo sitten joutunut hukkaan. Veikkaisin, että se on joskus vuonna 1955 tapahtunut tämä tilanne. Se oli kuvankaunis se Armi-nukke se minkä sisko sai nukeksi, mutta sitten se Kili, niin se oli vaan semmonen musta mörkö, että tuota se oli täytetty vaan tummaa kangasta ja nappisilmät. Jos rasisti ois niin menis varmaan väärälle puolelle, se ei kestäis tänä päivänä. Tämmönen oli tämä tarina että kiitoksia.” Hannu Siira, Tyrnävä Lähde: ARMI, Armin vuodet; Markku Koski, Leo Lindsten, Love Kirjat 1982, s. 170.

23


Metelin Kanervan nyt 103-vuotiaan talon pihakuusi, suojeluskuusi, on arvioitu olevan 150-200 vuotta vanha.

KUUSI Kotikuusen kartanolle isät ammoin jo istuttivat iloks itselleen sekä muille, sitä hellien hoitelivat Ja se kasvoi kauniiksi puuksi, jossa lintuset laulella voi ja sen juurilla vilvas on olla ja tuulilta turvan toi. Ei onnenpäiviä aina tämä kuusemme nähnyt ei, Näki säiläin säihkeen ja kuinka vilu viljan pellolta vei Mutta allansa istuville sepä toiveita kuiskata ties Ja sen juurilta uusin toivein taas lähtenyt on moni mies. Kirjoitti Asta Tyvelä Oulusta muistojensa mukaisesti koulussa oppimastaan laulusta vuodelta 1949-1950.

Lelukaupan ikkuna, Paltamossa 1950-luvulla

Kanervan kuusi

selli, jossa pyöritin kylän lapsia nallekarkkipalkalla. Kyläläiset pitivät rakennelmiani ihmeellisinä ja jopa hienoina. Äitini oli hieman arkaillen Kinnusen Taava-mummollekin päivitellyt, johon mummo ”Synnyin v. 1950 Paltamon kunnan Joenniemen oli todennut, että antakaahan pojan rakentaa, kun tilan karjakon ja rengin (myöhemmin taksiautoi- tekee niin hienoja teoksia. Tiedä häntä, mikä siilija) esikoislapseksi. Kun äiti läksi karjanhoitoon tä aikanaan tulee. Ja minä rakennan eläkeläisenä ja lypsylle, hän kaappasi minut suojapuvussani edelleen. kainaloonsa ja eikun menoksi - päivähoitoon. Tuo päivähoitopaikka oli navetan nurkassa pik- Lelut 1950-luvun lapsuudessani olivat suurimkupossujen karsina. Paksun rautakaiteen takana maksi osaksi itse tehtyjä puu- ja pehmoleluja. emakko röhötti tissit maitoa täynnä ja minä poika Lapsuudesta jäi mieleeni käynnit sotainvalidi Torsjärjestelin pikkupossuja tissille. Siinä sitä hommaa ti hepoviidan luona parturissa. Me kylän pikkuriitti. Myöhemmin olenkin sanonut, että sen takia pojat istua napotettiin penkillä odottaen vuoroa, minusta on näin ”fiksu” tullutkin kun possut ovat kun Torsti lippuukoneella nikritti hiuksia. Ja mikä minua opettaneet. ihmeellistä, kun Torsti esitteli meille omia puuteoksiaan, jotka olivat hienosti kaapin päällä. KaiKun vasara alkoi pysyä kädessä ja isästäni oli tul- ken kruununa siellä oli iso hieno peltiauto, jonka lut taksimies, oli häneltä aina käytävä pyytämässä hän oli saanut Ruotsista lahjaksi. Tuota autoa me muutama kolikko. Sillä voisin ostaa Hyttisen An- saimme varovasti pitää jopa kädessä. Siinä pienen tin kaupasta pikkupussin nauloja. Ja kun nauloja pojan haavemaailma heitti kuperkeikkaa. Pian alolin saanut, alkoi nykyisen Paltamon museon ta- koi noita autoja ja muitakin mekaanisia leluja ilkametsään kiivas tivolin rakentaminen. Kehittelin mestyä Wuorivirran kirjakaupan ikkunaan. Ihailin itse erilaisia pelejä ja laitteita, joita olin nähnyt niitä hienoja leluja ja tiesin, että itse en niitä saa, oikeassa tivolissa. Oli laudoista rakennettu karu- koska meidän joulupukilla ei ole niihin varaa, kun 24


ovat niin kalliita. Rikkaitten lapset niitä saivat ja toive on osittain toteutunutkin; isoksi minä olen vielä minkin niitä joskus saisin. päässyt, mutta rikkaaksi en. Tosin noita leluja on kyllä tullut saatua jopa hirveästi ja niihin rahat Tuolloin lapsena jäisen lelukaupan ikkunan taka- ovat menneetkin.” na tein päätöksen, että kun minusta tulee iso ja Kanervan talon nykyinen isäntä rikas, hankin noita leluja hirveästi. Pikkupojan

Joenniemen tila, kunnalliskoti, navetta vasemmalla, kuva 1950-luvulta. Kotikansio. Pikkupoikien unelmia, Anttilan kuvasto 1959-1960. >

25


26


Kuva: Merkillisiä paikannimiä –kirjan kannesta. Toim. Tapio Heikkilä ja Johanna Halonen. Alkuperäinen kyltti tienristeyksestä on jo poistettu.

METELI SEIS Mökkimatka

meno takapenkillä ehti olla melkoisen äänekästä kitinää ja parkua. Älämölö kesti yleensä vanhempien kovistelusta huolimatta siihen asti, että ”Tulimme 70-luvulla mökille tänne Paltamoon, tultiin sahan jälkeen junaradan ylitykselle, jossa Palosen saareen, aina kesäisin autolla kotoa Esvanhemmat kovaan ääneen ilmoittivat, että nyt se poosta. Nelihenkinen perhe tavaroineen ahtautui mekkala riittää, kun kyltissäkin lukee että METELI Miniin, tavaraa oli auton takaosan telineelle ja SEIS. Viimeiset 500m muikkukaarteella ajoa siis joskus katollekin pakattuna. sujuivatkin yleensä melko hiljaa.” Kaksi helposti kinastelevaa lasta takapenkillä, Kati Lakner helteinen päivä ja ajoittain huonokuntoinen tie. Matka kesti pysähdyksineen 9-12 tuntia ja usein

Vierailu ”Asuttiin Sotkamossa silloin aikoinaan ja meidän äidin sisko oli tuolla Päivärinteen parantolassa töissä. Me sitten aika useasti ajettiin tietysti tätä tietä häntä katsomaan. Ja aina kun tuli vastaan tämä Metelin Seisake, niin sanottiin että ”nyt pitää olla hiljaa!” Ei siihen aikaan mitään autoja ollut, joten olihan se lapsista jännää päästä matkaan mukaan, kun saatiin aina joskus auto lainaan. Kun saimme oman auton, ajelimme sitten katsomassa tätiä siellä (päivärinteellä), niin tässä oli sitten viimeinen paikka laittaa suu kiinni. Ei me koskaan

mitään epäilty, kun siinä tienviitassa luki meteli seis. Sitten vasta aikuisella iällä tuli mieleen, että se olikin metelin seisake eikä seis. On oikein hienoa melkein viidenkymmenen vuoden jälkeen päästä katsomaan tätä paikkaa, että mikä se meteli seis nyt oikein oli. Se oli 60-luvun loppu jopa 70-lukua, silloin kun olen ollut lapsi ja ollaan tästä ohi menty.” Jaana Virkkunen alun perin Sotkamosta, nykyisin Satakunnan alueelta. Suomi 100v. matkalla. 27


VENEMETSÄ, ympäristöteos Tervahanhet palasivat! Teistä kaksitoista oli Tukkijoella – näytelmän lavastuksessa Paltamon kesäteatterissa 1990 – luvun alkupuolella. Kymmenen kunto kesti siirron nykyiseen paikkaan kotiini johtavan tien varteen – viimeiseen lähtöselvitykseen. Metsästä te vuosikymmeniä sitten läksitte venemestareiden taitavien käsien muotoilemana, uhmaten Oulujärven ulappaa, uhkaavia myrskyjä ja vaarallisia karikoita. Teitte työnne uutuutta hohtavina, upeissa hautatervahunnuissa. Saitte tuon käsittelyn aina keväisin uudelleen. Senpä takia teistä vanhuksinakin on vaikea löytää lahovikaa. Olitte oivana apuna Oulujärven kalastajille ja tuk-

28

kilauttojen vetäjille, kunnes ikä alkoi painaa ja palasitte kotirantaan. Löysin teidät taiteeseeni. Metsästä te aikoinaan läksitte ja metsään te nyt palasitte. Olette saaneet vielä tuon upean tervahunnun yllenne ja saamme tulen sijasta vielä ihailla kauniita muotojanne ”taidetalo” Kanervan välittömässä läheisyydessä, Tervan tien varrella. Suunnittelija Tapani Homanen, kiitos Paltamon kunnalle ja Työvoimatalolle teoksen toteuttamisesta.


LÄHTEITÄ Hoenthal-Antin L. Muistot näkyviksi. Muistelutyön menetelmiä ja merkityksiä. Jyväskylä PS-kustannus Muistojen tuomaa. Luovien työmenetelmien ammatilliset erikoistumisopinnot, Aikopa, Kamk, Oulun yliopisto. Kehittämistyö 2014, Ohtonen Sari, Homanen Eija Näyttelyvieraiden kertomusten kirjoitukset, nauhoitukset ja luvat julkaisuun, Meteli seis. ry:n arkisto Kuvien lähteet kuvien yhteydessä. Muut kuvat näyttelyn kesätyöntekijä Roope Kovalainen tai Meteli seis. ry pj Eija Homanen Kanervan pihan suojeluskuusi on katsellut talon elämää 150 vuotta.

LIITTEITÄ Tervetuloa Metelin Kanervaan, Lelumuseoon! Matka muistoihin – muisteluhetket ovat osa Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumia ja Lelumuseon näyttelyä

MUISTELUTYÖ

talo avattiin 2005. Tänä vuonna, kun Suomi täyttää 100 vuotta, tämä yli 100–vuotias Kanervan talo toimii Muistojen talona.

Muistelutyöllä on suuri merkitys eri ikäpolvien yhdistäjänä. Muistoja voi käsitellä ja käyttää hyväksi Meteli seis – Eilisen lapset, Leikityt lelut 27.6.hyvin monilla eri tavoilla tukemaan ikäihmisten 30.7.2017 ti-su klo 12-18. hyvinvointia ja terveyttä. Muistoista ihminen saa voimaa ja muistelu voi vahvistaa itsetuntoa. Meteli seis. ry on paltamolainen yleishyödyllinen kulttuuriyhdistys, joka vaalii Paltamon historiaa ja Jokaisen elämästä löytyy merkityksellisiä koke- edistää sen kulttuuria ja matkailun yleisiä edellymuksia ja kannattelevia muistoja. Hyvät muistot tyksiä. Yhdistys perustettiin vuonna 2002 palvelemuistuttavat elämän rikkaudesta, onnellisuudesta maan Paltamon ja Kainuun matkailijoita sekä muija onnistumisen kokemuksista. Hankalat, vaikeat ta kulttuurinnälkäisiä. Tiloissa ja talon idyllisessä ja surulliset muistot puolestaan muistuttavat, että pihapiirissä järjestetään Meteli seis -näyttelyjä, vaikeistakin elämänvaiheista voi selvitä ja että ne konsertteja ja tilaisuuksia. Toimitilat sijaitsevat Palkuuluvat vääjäämättä ihmisen elämään. Näitä ikä- tamon Metelin Kanervassa, jonka hirsipirtti ja moviä muistoja ei kannata torjua ja niille voi luoda net ulkorakennukset toimivat tapahtumapaikkana. uuden merkityksen. Muistelutyön idea on, että ih- Vuodesta 2009 lähtien näyttelynä on ollut Eilisen miset saavat ja antavat mielihyvää, kun he voivat lapset ja Leikityt lelut, johon kuuluvat myös Naljakaa elämänkokemuksiaan kiinnostuneen kuu- lemaja, Nukketalo ja Heppatalli. Uutena kesästä lijan kanssa. Suomeen muistelutyön opit ja ideat 2017 lähtien on myös Unelmien kammari, jostoi Leonie Hohenthal-Antin ja Kotkaan Muistojen sa kesällä on esillä kiiltokuvia ja paperinukkeja. 29


Pihapiirissä löytyy paljon vanhaa esineistöä, joiden tarkoitus on muistuttaa kävijöitä vanhoista ajoista. Pihan iso suojeluskuusi kätkee salaisuuksia ja sen juurella on mahdollisuus kuunnella kuusen kuisketta ja tunnelmoida. Paikka on oikea muistojen talo, joka sopii kohteeksi erinomaisesti monenlaisille ryhmille. Idea tähän syntyi luovien työmenetelmien lopputyön teon yhteydessä vuonna 2014. Kiitos Sari Ohtoselle idean kehittelyssä mukana olemisesta.

Haluamme innoittaa näyttelyvieraita virittäytymään muisteluihin näyttelyä katsellessaan. Toivomme, että saamme mukana olevilta luvan, että vastaukset voivat olla esillä Lelutalossa muisteluihin johdattelevana tulevinakin vuosina. Muisteloista teemme yhteenvedon itsenäisyyspäivään 6.12.2017 mennessä kirjallisena ja myös sähköisenä versiona. Kirjoita muistoajatuksesi alla olevaan paperiin. Toivomme, että täytät myös lupakohdan. Kerro, haluatko esiintyä nimelläsi, nimimerkillä, kuvallasi ja voimmeko videoida tai nauhoittaa kertomuksesi.

muistoajatuksesi alla olevaan paperiin. Toivomme, että täytät myös lupakohdan. Kerro, haluatko esiintyä nimelläsi, nimimerkillä, kuvallasi ja voimmeko videoida tai nauhoittaa kertomuksesi.

Tervetuloa Metelin Kanervaan, Lelumuseoon!

Matka muistoihin – muisteluhetket ovat osa Suomi 100-juhlavuoden tapahtumia ja Lelumuseon näyttelyä Kiitos, kun vastaat seuraaviin kysymyksiimme:

Haluan, että muisteloni • nauhoitetaan • videoidaan • muistojen kohde taltioidaan valokuvana • kirjoitan itse • valvoja kirjoittaa O

O O O O

Annan luvan liittää muisteloni kirjalliseen ja sähköiseen versioon tallennettavaksi tuleville sukupolville muistoksi 100–vuotiaasta Suomesta. Tallennus menee kirjallisena Suomen Valtioneuvostolle, Paltamon kunnalle, sähköisenä www.meteliseis.com-sivuille ja Meteli seis. ry:n Facebook-sivulle. Saa tallentaa Ei saa tallentaa

O O

Paltamossa ___. ___ 2017 Nimi ______________________________________ Nimimerkki ______________________________________ Muistojani tänään. Kerron myös, liittyykö muistoni johonkin esineeseen näyttelyssä (valokuva liitteeksi). Voit lähettää myös postissa jälkikäteen; Meteli seis, Golftie 3, 88300 Paltamo.

30


EILISEN LAPSET JA LEIKITYT LELUT - ISO PIENI LELUNÄYTTELY

Niinpä on syntynyt ajatus lelunäyttelystä. Homaset ovat perustaneet yhdistyksen, Meteli Seis ry:n ja alkaneet pyörittää näyttelyitä yhdistyksen alla. Kanervan hirsitalossa kun neliöitä riittää, näyttely on osittain järjestetty talon isossa pirtissä.

Paltamon Metelissä, lehtipuiden suojassa, lähellä Pirtissä on valtava kokoelma kipsipatsaita. Nähtäkuuluisaa golfkenttää on erikoinen paikka. vää on niin paljon, ettei tiedä minne katsoa. LeGolftieltä kääntyessä tien varressa seisoo puuve- lunäyttelyä Eija ja Tapani ovat pitäneet vuodesta neitä, keula kohti taivasta. Tämä enteilee taidetta. 2009 saakka. Sisältö on vuosien varrella hieman muuttunut ja kasvanut. Homasilla on keräilijä- ja Puiden siimeksestä löytyy parkkipaikka ja sen jäl- antiikkimyyjä-ystäviä ympäri Suomea ja sitä kautkeen tulijalle aukeaa aivan hurmaava pihapiiri. ta he ovat saaneet täydennystä näyttelyynsä. Monta pientä vanhaa rakennusta ja iso hirsitalo. Mihin tästä ensimmäisenä suuntaa? Tulijaa ter- Pihapiiristä löytyy hevostallin lisäksi vielä Nalletavehtii kokonainen tallillinen hevosia. On puisia, lo, Nukkekoti sekä aitta, jossa on vanhoja autoja sekä liikkuvia leluja. Eija kertoo, että vanhimmat muovisia, keinuhevosia ja taalainmaanhevosia. lelut ovat -20 -luvulta ja osa on oikeita keräilyharPäästyäni lähemmäs hirsitalon portaita, on vas- vinaisuuksia. Kanerva on kuin satumaa, pihalla tassa Metelin emäntä, Eija Homanen. Tarina näyt- kasvaa myös niin suuri kuusi, että sen alimmaiset telyn synnystä on pitkä ja mielenkiintoinen. Täl- oksat kätkevät alleen ”majan”. Arviolta 150-200 lä paikalla Kanervassa, tässä vuosina 19131914 vuotta vanha puu tarjoaa allaan aivan oman tilan, rakennetussa hirsitalossa on aikoinaan toiminut jossa Eija kahvittelee vierailuryhmien kanssa. kanttorila. Sen jälkeen 70-luvulla Kanervassa on asunut taiteilija Jouko Toiviainen, joka on pitänyt paikassa ensimmäisen taidenäyttelyn, sekä työstänyt pihamaalla Paltamon jokirannassa seisovaa Eino Leino -muistomerkkiä. Eija ja miehensä Tapani Homanen ovat haaveilleet talosta ja saaneet ostettua sen Paltamon seurakunnalta vuonna 2002.

Metelin Kanerva on todella käymisen arvoinen paikka. Ihailtavaa on Eijan ja Tapanin ahkeruus sekä vieraanvaraisuus. Entiset lapset ja leikityt lelut on Suomen pohjoisin lelumuseo ja selkeästi Paltamon yksi näyttelyiden jättiläinen. Suosittelemme lämpimästi vierailukohteeksi!

Koska Homasilla on ollut paljon vuosien varrella Kevät 2016, Anna-Kaija Kaikkonen/Paltamon kerättyjä esineitä, Eija on alkanut miettiä voisiko kunta, blogi ne olla jossain esillä ja tuottaa iloa myös muille. Nalletalon asukkaita.

31


LELUNOSTALGIAA METELIN KANERVASSA Punaisen omakotitalon pihamaan ei heti ensisil- suutta saada peltileluja. Iso minä olen, mutta rikas mäyksellä uskoisi kätkevän sisäänsä lelumuseota. en, Homanen kertoo naureskellen. Sitä katselee ympärilleen hieman epäilevästi, että Homasten kokoelma on vuosien varrella kasvamitäköhän oikein on luvassa. nut laajaksi. Näyttelyn valikoima elää ja vaihtelee aina vuosittain. Uusia leluja tarttuu mukaan esiPian sitä on astunut ihan omaan maailmaansa, merkiksi antiikkikirpputoreilta ja rompetoreilta. jossa vanhat lelut ilahduttavat katsojiansa. On jo- Osa saattaa jopa tuoda vanhat lelunsa Homasten kaisen heppatytön unelmatalli, pikkupoikien pa- huomaan. ratiisi pommikoneiden ja muiden mekaanisten – Antiikki- ja romukauppiaat tietävät, lelujen ympäröimänä sekä nalleja, joiden korviin on kuiskutettu monenmoisia tarinoita. On leluja, että kerään näitä. He sitten jemmaavat niitä minuljoista monet ovat lapsena vain saattaneet haaveilla le. Eija on jo sanonut, ettei osteta enää yhtään mija aarteita, jollaisen on joskus jopa saattanut omis- tään, kun meillä on niin paljon jo, että pitää pois taa. myydä. Lelumuseon aarteista löytyy muun muassa viisisorminen mikkihiiri, Elviksen Cadillac, sinapinkeltaisia ennen sotia tehtyjä muha-täytteisiä nalleja sekä heppoja 1800-luvulta aina 1950luvul”Eilisen lapset ja leikityt lelut” on Suomen poh- le. Nukketalon asukkaat ovat puolestaan peräisin joisin lelumuseo. Meteli seis -näyttelyiden takana pääasiassa 30- ja 40-luvuilta. Homasella on jaettaovat paltamolaiset keräilijät Eija ja Tapani Homa- vanaan hauska tarina miksi nukketaloa katsellaan nen. Kyseessä on heidän yhteinen harrastus ja lasin läpi.

Lelumuseo avaa ovensa

kiinnostus vanhoihin leluihin.

– Pikkupoikana piti lumet raaputella Lelumuseon valikoima vaihtelee aina vuosittain pois paikallisen kirjakaupan ikkunasta, ja siellä oli ja myös tänä kesänä on luvassa uutta katsottavaa. leluja, mitä ei varmasti lahjaksi ikinä saanut. Sen Leluja on monilta eri vuosikymmeniltä näytillä, takia muutkin saavat samalla lailla tänä päivänä mutta suurin osa kokoelmasta sijoittuu 1900-lu- illistellä ikkunan kautta tuonne maailmaan. vun alkupuolelle. Joukossa on myös aarteita 50- ja 70-luvuilta.

Kävijöitä ulkomaita myöten

Lelumuseon kokoelmaan pääsee tutustumaan juhannuksen jälkeen, kun Homasten Paltamon Metelin Kanervassa sijaitseva koti avaa virallisesti ovensa yleisölle. Pihapiirissä toimii myös antiikkikirpputori, joka on auki näyttelyn yhteydessä. Sieltä on mahdollisuus ostaa esimerkiksi poistotavaraa.

Laaja kokoelma

Nukkemuseon vierailijat ovat koostuneet paljolti ulkomaalaisista ja eri puolelta Suomea tulevista kävijöistä. Erityisesti Pohjanmaalta on vieraillut paljon väkeä. Homanen harmitteleekin, etteivät paikalliset tunnu oikein tietävän paikan olemassaolosta. – Onko se sitten näin, ettei kukaan ole kuningas omalla maallaan.

Homanen on huomannut, että monet ovat melko vastahakoisesti ja epäilevästi tulleet aluksi katsomaan, että mikä se tämä taas on. Esimerkiksi hän heittää veteraanien vierailun, jonka alku oli vähän nihkeä, mutta sitten loppua kohden ongelmaksi – Sitä, kun oli 50-luvun lapsi. Se oli muodostui, että miten oppaat saavat pakattua viesitä sodan jälkeistä aikaa, ettei vanhemmilla ollut raat takaisin linja-autoon. Millään ei olisi maltettu rahaa. Köyhän perheen lapsena ei ollut mahdolli- pois lähteä. Tapani Homasen kiinnostus vanhojen lelujen keräilemiseen juurtaa alkunsa lapsuudesta. Jo pikkupoikana Homanen tuumasi, että kun hän on iso ja rikas, niin sitten hän hankkii paljon leluja.

32


Ei koskaan valmis

– Kato kun se rupeaa löytymään se oma lapsuus sieltä. Usein sitä kuulee, voi kun minulla oli tuollainen, kun olin pieni, Homanen myNukkemuseon tulevaisuudesta Homanen ei osaa häilee. sanoa kuin, ettei sitä myydä, lopeteta tai hävitetä. – Tämä on tosiaan meidän koti. Kokoelma on Kierroksia ovat opastamassa nuoret kesätyöntemeidän yksityinen, mutta koko hommaa pyörittää kijät. Kielitaitoisille oppaille on tarvetta, koska tämän ympärille rakennettu meteli seis -yhtymä. moni kävijöistä puhuu muuta kieltä kuin suomea. Todennäköisesti päättyy jonkunlaiseen säätiöKauimmaiset vieraat ovat vieraskirjan mukaan hommaan, Homanen arvuuttelee. tulleet Uudesta-Seelannista, Japanista ja Kiinasta saakka ihastelemaan ja ihmettelemään leluja. Keräilijän roolia Homanen kuvailee hullun homKävijöitä Homasen mukaan on tavallisesti ollut maksi. Koskaan ei tule valmista, eikä siitä pääse pariin viikkoon muutama tuhat. Vettä sataessa on eroon kuin kuolemalla. usein hiljaisempaa, mutta aurinkoisena päivänä saattaa ihmisiä olla ihan ruuhkaksi asti. – Melkoi– Tässä ei tienaa mitään, mutta itselleen saa tekesia opastettavia, jos samana päivänä tulee kolme mistä. Tämä on tavallaan sitä minun lavastusta ja linja-autollista. Siinäpä sitten onkin pikkaisen kiisomistusta. Joku joskus sanoi, että tämä on tällairettä. nen hallittu kaaos. Väylän toimittaja Annika Veteli 2016

33


ALTES UND SCHÖNES IM SPIELZEUGMUSEUM Die Geschichte und die Vergangenheit des heuer ten Glanzbilder und geliebten Papierpuppen, seine 100-jährige Selbstständigkeit feiernden aus vielen Jahrzehnten, stammen aus der großen persönlichen Sammlung der Hausherrin Eija HoFinnlands präsentieren sich spielerisch in der Aus- manen. Als Kind hat Eija mit ihrer Freundin von stellung in Meteli Seis im Haus Kanerva. Das nebenan mit den bezaubernden Papierpuppen gespielt. Wahrscheinlich wurde sie schon damals Teilprojekt ”Eine Reise in Erinnerungen” ist ein of- mit der Sammelleidenschaft infiziert, ein Ende der fizielles Teil des vielseitigen ”Krankheit” ist wohl nicht zu erwarten. Jubiläumsjahrprogrammes ”Suomi 100”. Das Haus Kanerva selbst, das an der alten sogenannten Teerstraße, der heutigen Hauptstraße 22, in Paltamo steht, gehört auch zum preisgekrönten Projekt Kulturnetz von Oulujärvi.

Eine Neuheit in unserer Ausstellung betrifft meine persönlichen Kindheitsträume, japanische

Blechautos aus den 1950ern und 1960ern. Ein Teil meiner „Amerikaner“ werden jetzt in „Brutstätte“ (Autohautomo) ausgestellt, in der Kiste eiIm Sommer 2017 bietet das nördlichste Spiel- nes schönen alten Holzbettes. Der Besucher kann zeugmuseum Finnlands ein berührendes Erlebnis sie so bewundern, wie ich einst als Kind sie im der Kindheitserinnerungen. Schaufenster des Spielwarengeschäftes bewundert habe. Damals, auch wenn ich noch so jung war, Das Museum zeigt etwa 1400 Stück kleine Kind- wusste ich, dass diese Traumautos mir wegen des und Tierstatuen aus Gips, so wie sie Anfang der hohen Jahre 1900 üblich und beliebt waren. Außerdem vielerlei Puppen, Teddybären und hölzerne Pferde Preises auch nur ein Traum bleiben würden. Und sowie verschiedene mechanische, zum Teil noch überlegte im meinem jungen Kopf, welch reiches funktionstüchtige Spielsachen für Buben und Kind wohl eines bekommen würde. Damals fasMädchen, diese schönen, alten Originalen aus ste ich auch schon den festen Entschluss, dass Japan und Deutschland, mit denen so manch ei- ich, wenn ich mal groß und reich wäre, mir ganz ner in den Jahrzehnten 1930er bis 1950er gespielt viele von den Autos kaufen würde. Groß bin ich hat. Für Besucher jeden Alters gibt es viel geworden, reich leider nicht. Das bisschen Geld ist auch gleich wieder in den Erwerb neuer Autos Interessantes zu bewundern. Alleine das wunder- für die Sammlung geflossen, die sind immer mehr schöne alte Innere des Hauses erzählt unendlich geworden. viele Geschichten jedem, der eine Reise in seine Vergangenheit unternehmen möchte. Wir wünschen Sie, liebe Besucher, recht herzlich willkommen in die Magie der Träume, in das Welt Die Sammlung in dieser idyllischen Umgebung der Kindheit, in die der Rückkehr nie zu spät ist. lebt und wächst ständig. Das Neueste besteht aus „Die Kinder von gestern, bespielte SpielsaPapier. ”Erinnerungsbilder und Papierpuppen” chen“ Ausstellung in Meteli Seis ist offen von war als Ausstellung zuerst Anfang des Jahres 2017 27.6.30.7.2017, im Museum „Kainuun Museo“ und danach in der Bibliothek vom Vaala zu sehen und ist jetzt gewis- Dienstag bis Sonntag vom 12-18 Uhr. Für Grupsermaßen nach Hause zurückgekehrt. Nach Palta- pen gerne auch auf Anfrage. mo, wo sie ein Bestandteil der Ausstellung Im Auftrag von Verein Meteli Seis Meteli Seis bleibt, untergebracht in einem der Spielzeugmeister Tapani Homanen idyllischen alten Nebengebäuden des Hauses Ka- Übersetzt ins Deutsche von Jaana Haouari nerva, im ”Kämmerchen der Träume”. Der Großteil der traumhaften alten Poesiealben, verträum34


CHILDREN OF YESTERDAY – OLD TOYS Welcome to Meteli Seis toy museum which is located in Kanerva, Paltamo. This old museum opens up history of old toys and games that children played back in the day. Kanerva is part of culture road of lake Oulujärvi. Kanerva is the northernmost toy museum in Finland. It offers experiences for everyone to see. There are old toys, gypsum statues and more from 20th century. There are 1400 child and animal statues alone. The collection grows and renews all the time. In 2017 the house of Kanerva is 103 years old. This house has seen every war of Finland and much more. Kanerva is the house of memories which is suitable for different kind of groups. We welcome all the visitors to enjoy the enchanted world of childhood. It’s never too late to visit. Come and refresh your childhood memories with us.

Новости Палтамо 4. TOUKOKUUTA 2017 Выставка «Игрушки, в которые играли» является некоммерческой организацией, которая поддерживает историю и культуру Палтамо и была основана в 2002 году.

Всего было 23 выставки. История прошлого столетия была представлена на них через гравюры, картины, скульптуры, рассказы, фотографии, изделия из керамики и стекла. Нынешняя выставка представляет собой коллекцию старинных игрушек. Тут есть фарфоровые и гипсовые статуэтки, плюшевые медведи, куклы, лошадки, механические и другие игрушки. Выставка вернет посетителя в прошлое, подарит

Meteli Seis ry is non-profit culture union that cherishes history of Paltamo and enhances its culture and usual conditions of travelling. It was founded in 2002 to serve the travellers of Paltamo and Kainuu and other people who craving for culture. In the house and garden of Kanerva are Meteli Seis exhibitions being held and other events. The premises are in the house of Kanerva which log house and other cabins are the places of interest. Since the 2009 the theme of exhibition has been children of yesterday – old toys. There are plenty of old artifacts which meaning is to remind people of old good times. The gardens old and magnificent spruce hides secrets and under its branches it’s possible to listen the whispers of spruce and enjoy the atmosphere. 15.7.2017 Roope Kovalainen

ностальгические образы детства. Часть экспонатов продается в киоске сэкондхэнд. Экспонаты обновляются каждый год. Выставка открыта с 27 июня по 30 июля 2017 года со вторника по субботу с 12 до 18 часов. Для групп от 15 человек возможна экскурсия по предварительной записи. Стоимость входного билета 3 евро. www. meteliseis.com Заказать экскурсию и получить дополнительную информацию можно у Эйи Хоманен meteliseis at outlook.com

Facebook Paltamo/venäjäksi

35


Paltamon Kanervan ”Eilisen lapset ja leikityt leikit”-näyttely kasvaa entisestään

LELUT KERTOVAT ENTISAJAN LASTEN LEIKEISTÄ Paltamon Kanervassa jo vuodesta 2009 saakka ollut kesänäyttely ”Eilisen lapset ja leikityt leikit” on saanut kokoelmiinsa uusia leluja mm. peltisiä autoja, joilla lapset aikoinaan leikkivät ja joita ihailtiin näyteikkunoista ja ostettiin myös joululahjoiksi. Uusia ”vanhoja” leluja on kertynyt joka vuosi niin, että nyt voi jo hyvällä syyllä kutsua lelukokoelmaa maamme mittavimpiin kuuluvaksi patsas,lelu- ja lapsuusmuseoksi. Tänä kesänä näyttely avataan 30. päivä kuluvaa kuuta. Myös Kanervan talo täyttää tänä vuonna 100 vuotta, joten kesän alkavaa näyttelyä voi kutsua juhlanäyttelyksi. Kanervan näyttelyjen ja monien tapahtumien järjestelyistä on vastannut Meteli Seis. ry. Tapani kertoo, että leluja kerättäessä ei aina vältytä kaksoiskappaleilta ja niinpä nyt kesän aikana kaksoiskappaleita on myynnissä pihan perällä alkavalla kipputorilla. ”Näin saadaan poistettua ne lelut, joita näyttelyssä ei tarvita”, sanoo Tapani. Tapani Homanen joka 25-vuoden ajan toimi Paltamon Kansalaisopiston taideaineiden opettajana jäi keväällä viralliselle eläkkeelle. Hän sanoo kuitenkin ettei taiteen tekeminen lopu, vaan paremminkin päin vastoin. ”Nyt on enemmän aikaa omille taidetöille ja myös Lelumuseon isännöimiseen sekä muille itseä kiinnostaville harrastuksille” sanoo Homanen”. Leluja on kertynyt jo paljon, esim. kipsiveistoskokoelma, joita on noin 1500 kappaletta 50 – 100 vuotiasta teosta. Lelumuseon onkin laaja sillä lelunäyttelytilojen pihapiirissä on neljä aittarakennusta eli Heppatalli, Nukketa-

36

lo, Nallemaja ja Leluaitta, joista löytyvät nimensä mukaiset mummojen ja pappojen käyttämät vanhat, leikkeissä kuluneet lelut. ”Lelutalo on ollut esillä myös Paltamon ulkopuolella. Kainuun museon ”Joulun odotusta” näyttelyn muodossa, joka koostui patsas- ja lelukokoelmista”, kertoo Tapani Homanen. Metelin Kanervan näyttely on pohjoisin paikka Suomessa, josta löytää vanhoja leluja, lapsipatsaita, puuhevosia sun muita ”härpäkkeitä”. Pihapiiri elää ja uudistuu kaiken aikaa ja nyt näyttelytalon pihapiiriin on suunniteilla ja luvassa eläinfiguurien näyttely. Taiteilija on kalaanilainen Esko Määttä. Leluja Homanen on kerännyt, ostanut ja saanut lahjoitukksinakin monista eri paikoista, kuten kirpputoreilta ja vanhoista antiikkikaupoista ja yksityisiltä. Mm. viimeinen uudistus oli vanhat peltiset lelut kuten autot, traktorit, mopot, moottoripyörät ja lentokeneet, jotka toimivat joko mekaanisesti jousivedolla tai paristoilla. ”Muistan kun itsekin ihailin niitä myyntipaikkojen näyteikkunoissa ja toivoin mm. joululahjaksi. Tuolloin lelut maksoivat melkoisesti niin ettei kaikilla ollut varaa niitä hankkia”, muistelee Tapani. ”Nyt ne ovat arvokkaita ja sopivat mainiosti lelumuseoon ja lelunäyttelyyn”, jatkaa Tapani Homanen. -PM-media/Paltamo.


Tervetuloa Paltamon Metelin Kanervaan, Lelumuseoon!

LELUMUSEOSSA WANHAA JA KAUNISTA Meteli seis. ry on paltamolainen yleishyödyllinen kulttuuriyhdistys, joka vaalii Paltamon historiaa ja edistää sen kulttuuria ja matkailun yleisiä edellytyksiä. Yhdistys perustettiin vuonna 2002 palvelemaan Paltamon ja Kainuun matkailijoita sekä muita kulttuurinnälkäisiä. Tiloissa ja talon idyllisessä pihapiirissä järjestetään Meteli seis -näyttelyjä, konsertteja ja tilaisuuksia. Toimitilat sijaitsevat Paltamon Metelin Kanervassa, jonka hirsipirtti ja monet ulkorakennukset toimivat tapahtumapaikkana. Vuodesta 2009 lähtien näyttelynä on ollut Eilisen lapset ja Leikityt lelut. Pihapiirissä löytyy paljon vanhaa esineistöä, joiden tarkoitus on muistuttaa kävijöitä vanhoista ajoista. Pihan iso suojeluskuusi kätkee salaisuuksia ja sen juurella on mahdollisuus kuunnella kuusen kuisketta ja tunnelmoida.

vat omaa tarinaansa menneisyyteen matkaajille. Kokoelma elää, kasvaa ja uusiutuu kaiken aikaa. Uutena idylliseen ympäristöön kotiutuvat näyttelykierrokselta Muistojen kuvat ja paperinuket. Suuri määrä eri vuosikymmenien unelmien muistokirjoista, kiiltokuvista ja paperinukeista ovat Eija Homasen mittavasta kokoelmasta. Lapsena Eija leikki noilla lapsuuden paperiunelmilla naapurin tyttären kanssa. Keräilykärpänen taisi saada jo tuolloin annettua pistoksen, jolle ei loppua näy. ”Tauti” jatkuu vaan. Tänään nuo kiiltävät kuvat ja paperinuket, vanhat ja kauniit muistojen kuvat, palaavat katsojien koettaviksi pihapiiriimme sijoitettuun Haaveiden kammariin. Uutena näyttelyssämme on myös omien lapsuuden haaveideni, 50- 60 – lukujen japanilaisten peltiautojen uudelleen sijoittelu. Nyt osa noista Amerikan autoista on saanut esittelytilan, Autohautomon, wanhaan puusänkyyn (itulootaan). Siitä näyttelyssä kävijä voi niitä katsella ja ihailla kuten minäkin lapsena lelukaupan ikkunan takana. Tuolloin pikkupoikana kyllä tiesin, että hinnasta johtuen en voinut noita haaveautoja saada. Ja itsekseni arvuuttelin – kukahan rikkaiden lapsista tuonkin auton joulupukilta saa. Tuolloin lapsena tein päätöksen, että kun olen iso ja rikas, hankin noita autoja hirveästi. Isoksi olen päässyt, mutta rikkaaksi en. Noita autoja on kyllä kertynyt, mutta rahat ovat hävinneet keräilyn myötä.

Itsenäisen 100 – vuotiaan Suomen historia ja lähimenneisyys avautuvat Meteli seis – näyttelyssä, johon liittyvä Matka muistoihin – hanke on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Metelin Kanerva on myös osa palkittua Oulujärven kulttuurikierrosta Tervantien, Valtatien 22 varressa Paltamossa. Kesällä 2017 Suomen pohjoisin lelumuseo tarjoaa elämyksiä nähtäväksi. Esillä on mm. 1900 – luvun alkupuolen kipsisiä lapsi- ja eläinpatsaita n. 1400 kpl. Löytyy myös nukkeja, nalleja, puuheppoja, tyttöjen ja poikien mekaanisia leluja. Niitä aitoja japanilaisia ja saksalaisia, joilla moni on leikkinyt lapsena 30 -50 –luvuilla. Monenlaista mukavaa katsottavaa löytyy vaikka 100 vuotiaalle näyttelyvieraalle. Talovanhuksen interiöörit kerto- Meteli seis. ry

37


MATKA MUISTOIHIN – MUISTELUHETKET OVAT O TAPAHTUMIA JA LELUMUSEON NÄYTTELYÄ Tänä vuonna, kun Suomi täyttää 100 vuotta, tämä 103–vuotias Kanervan talo toimii Muistojen talona, joka sopii kohteeksi erinomaisesti monenlaisille ryhmille. Matka muistoihin muisteluhetket ovat osa Suomi 100-juhlavuoden tapahtumia ja Lelumuseon näyttelyä. Haluamme innoittaa näyttelyvieraita virittäytymään muisteluihin näyttelyä

katsellessaan. Muistelutyöllä on suuri merkitys eri ikäpolvien yhdistäjänä. Muistoista ihminen saa voimaa ja muistelu voi vahvistaa itsetuntoa. Toivomme, että näyttelyn tarpeisto innoittaa muistelemaan ja kirjoittamaan niitä paperille. Lisäksi saanemme mukana olevilta luvan, että vastaukset voivat olla esillä Lelutalossa

Eilisen lapset - leikityt lelut Teksti ja kuvat Eija ja Tapani Homanen.

Tervetuloa Paltamon Metelin Kanervaan, Lelumuseoon! Lelumuseossa wanhaa ja kaunista

Meteli seis. ry on paltamolainen yleishyödyllinen kulttuuriyhdistys, joka vaalii Paltamon historiaa ja edistää sen kulttuuria ja matkailun yleisiä edellytyksiä. Yhdistys perustettiin vuonna 2002 palvelemaan Paltamon

Itsenäisen 100-vuotiaan Suomen historia ja lähimenneisyys avautuvat Meteli seis -näyttelyssä, johon liittyvä Matka muistoihin -hanke on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Metelin Kanerva on myös osa palkittua Oulujärven kulttuurikierrosta Tervantien, Valtatien 22 varressa Paltamossa. Kesällä 2017 Suomen pohjoisin lelumuseo tarjoaa elämyksiä nähtäväksi. Esillä on mm. 1900-luvun alkupuolen kipsisiä lapsi- ja eläinpatsaita n. 1400 kpl. Löytyy myös nukkeja, nalleja, puuheppoja, tyttöjen ja poikien mekaanisia leluja. Niitä aitoja japanilaisia ja saksalaisia, joilla moni on leikkinyt lapsena 30-50-luvuilla. Monenlaista mukavaa katsottavaa on vaikka 100-vuotiaalle näyttelyvieraalle. Talovanhuksen interiöörit kertovat omaa tarinaansa menneisyyteen matkaajille. 22

NUKKE & LELU 2/2017

ja Kainuun matkailijoita sekä muita kulttuurinnälkäisiä. Tiloissa ja talon idyllisessä pihapiirissä järjestetään Meteli seis -näyttelyjä, konsertteja ja tilaisuuksia. Toimitilat sijaitsevat Paltamon Metelin Kanervassa, jonka hirsipirtti ja monet ulkorakennukset toimivat tapahtumapaikkana. Vuodesta 2009 lähtien näyttelynä on ollut Eilisen lapset ja Leikityt lelut. Pihapiirissä löytyy paljon vanhaa esineistöä, joiden tarkoitus on muistuttaa kävijöitä vanhoista ajoista. Pihan iso suojeluskuusi kätkee salaisuuksia ja sen juurella on mahdollisuus kuunnella kuusen kuisketta ja tunnelmoida.

Kokoelma elää, kasvaa ja uusiutuu kaiken aikaa. Uutena idylliseen ympäristöön kotiutuvat näyttelykierrokselta Muistojen kuvat ja paperinuket. Suuri määrä eri vuosikymmenien unelmien muistokirjoista, kiiltokuvista ja paperinukeista ovat Eija Homasen mittavasta kokoelmasta. Lapsena Eija leikki noilla lapsuuden paperiunelmilla naapurin tyttären kanssa. Keräilykärpänen taisi saada jo tuolloin annettua pistoksen, jolle ei loppua näy. ”Tauti” jatkuu vaan. Tänään nuo kiiltävät kuvat ja paperinuket, vanhat ja kauniit muistojen kuvat, palaavat katsojien koettaviksi pihapiiriimme sijoitettuun Haaveiden kammariin.

LEHTIARTIKKELI: EILISEN LAPSET LEIKITYT LELUT

38


OSA SUOMI 100 -JUHLAVUODEN muisteluihin johdattelevana tulevinakin vuosina. Muisteloista teemme yhteenvedon itsenäisyyspäivään 6.12.2017 mennessä kirjallisena ja myös sähköisenä versiona. Toivotamme yleisön tervetulleeksi unelmien lumoon, lapsuuden maailmaan, johon palaaminen

ei ole koskaan myöhäistä. Eilisen lapset ja Leikityt lelut, Meteli seis –näyttely on avoinna 27.6. – 30 7 2017 tiistaista sunnuntaihin klo 12-18. Ryhmille näyttely on avoinna tilauksesta muinakin aikoina. Meteli seis. ry, Lelumestari Tapani Homanen

Matka muistoihin – muisteluhetket ovat osa Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumia ja Lelumuseon näyttelyä Tänä vuonna, kun Suomi täyttää 100 vuotta, tämä 103– vuotias Kanervan talo toimii Muistojen talona, joka sopii kohteeksi erinomaisesti monenlaisille ryhmille. Matka muistoihin -muisteluhetket ovat osa Suomi 100juhlavuoden tapahtumia ja Lelumuseon näyttelyä. Haluamme innoittaa näyttelyvieraita virittäytymään muisteluihin näyttelyä katsellessaan. Muistelutyöllä on suuri merkitys eri ikäpolvien yhdistäjänä. Muistoista ihminen saa voimaa ja muistelu voi vahvistaa itsetuntoa. Toivomme, että näyttelyn tarpeisto innoittaa muistelemaan ja kirjoittamaan niitä paperille. Lisäksi saanemme mukana olevilta luvan, että vastaukset voivat olla esillä Lelutalossa muisteluihin johdattelevana tulevinakin vuosina. Muisteloista teemme yhteenvedon itsenäisyyspäivään 6.12.2017 mennessä kirjallisena ja myös sähköisenä versiona.

Uutena näyttelyssämme on myös omien lapsuuden haaveideni, 50-60-lukujen japanilaisten peltiautojen uudelleen sijoittelu. Nyt osa noista Amerikan autoista on saanut esittelytilan, Autohautomon, wanhaan puusänkyyn (itulootaan). Siitä näyttelyssä kävijä voi niitä katsella ja ihailla kuten minäkin lapsena lelukaupan ikkunan takana. Tuolloin pikkupoikana kyllä tiesin, että hinnasta johtuen en voinut noita haaveautoja saada. Ja itsekseni arvuuttelin – kukahan rikkaiden lapsista tuonkin auton joulupukilta saa. Tuolloin lapsena tein päätöksen, että kun olen iso ja rikas, hankin noita autoja hirveästi. Isoksi olen päässyt, mutta rikkaaksi en. Noita autoja on kyllä kertynyt, mutta rahat ovat hävinneet keräilyn myötä.

Tervetuloa Paltamoon Toivotamme yleisön tervetulleeksi unelmien lumoon, lapsuuden maailmaan, johon palaaminen ei ole koskaan myöhäistä. Eilisen lapset ja Leikityt lelut lelut, Meteli seis –näyttely on avoinna 27.6. – 30.7.2017 tiistaista sunnuntaihin klo 12-18. Ryhmille näyttely on avoinna tilauksesta muinakin aikoina. Meteli seis. ry:n puolesta Lelumestari Tapani Homanen

Meteli seis. ry, www.meteliseis.com Golftie 3, Kanerva, 88300 Paltamo Puhelin 0440 211 907

NUKKE & LELU 2/2017

23

24

Kesän retkikohde !

NUKKE & LELU 2/2017

Julkaistu Nukke & Lelu -lehdessä 2/17. 39


LEHTIARTIKKELI: HAAVEIDEN KAMMARI 40


41


14

Paltamoon 1 / 2 0 1 7

Rautatien rakennusajalta löytyivät ensimmäiset kuvat, joissa Kanervan talo ja pihan jo tuolloin iso haltiakuusi näkyvät. Tuo kuusi on vieläkin talon pihalla.

Kylän vanhin

Pieni tuhkimotarina

Tämä pieni tuhkimotarina alkaa vuodesta 1913, jolloin Gabriel Jokelainen rakennutti tyttärelleen häälahjaksi talon Kiehimänjoen suuhun Kiehimän kylälle. Talolle annettiin nimeksi Kanerva. Tuolloin Kiehimä, nykyinen Paltamo, oli harvaan asuttua seutua. Nuorenparin komea talo ehti tervehtiä Oulujärven rantatörmällä vielä viimeisiä tervansoutajia ja Uhtuan laukkukauppiaita, jotka toivat taloon tavaraa Venäjän kauppahuoneilta. Talossa oli 20- luvun lopulla kievari, jossa yöpyi paljon matkalaisia. Talon isäntä oli Ämmä-yhtiön työnjohtaja ja puutavaran ostaja. Siksi rannat olivat täynnä puutavaralansseja odottamassa Kajaanin sahalle uittamista. Talossa pidettiin tarkka kirjanpito menoista ja tuloista. Tilikirjat, joihin tämä tieto perustuu, löytyivät talon räystäskoteloista kattoremontin yhteydessä vuonna 2002. Talon lampaita päästettiin keväällä korpilaitumille ja saareen. Syksyllä kaikkia lampaita ei saatu takaisin, koska pedot olivat veloittaneet omansa. Kirjassa kerrotaan Uhtuan ”shemeikoista”, nimiäkin mainitaan, jotka maksoivat ostoksensa Venäjän ja myöhemmin nuoren itsenäisen Suomen rahoilla. Turkikset olivat tärkeitä kauppatavaroita, niitä vietiin Pietarin herroille. Jossain vaiheessa 1920 –luvulla talo kävi pieneksi ja taloa jatkettiin. Talon Iida-emännällä oli vaatimuksena, että kaivon tulee säilyä entisessä paikassa. Senpä takia kaivo on tänä päivänäkin melkein talon päädyssä kiinni. Suuressa talossa oli lapsiakin siunaantunut useampia, sauna oli

rannassa ja talossa paljon uuneja, joita piti lämmittää. Navetassa oli kotieläimiä ja ympäristössä kotitarveviljelmiä. Metsääkin oli runsaasti ja niidenkin hoitoon tarvittiin työvoimaa. Talon vanha syytinkimummo SOFFI (asuu talossa edelleen) ei enää yksin jaksanut hoitaa talon askareita ja hänelle otettiin kekrin pestuumarkkinoilla nuori näppärä puolankalainen Iita –tyttö apulaiseksi. Tilikirjan mukaan Iita sai ensimmäiseksi palkaksi 5 Suomen markkaa ja syplälääkettä, jota oli tuotu Oulun tervahovista. Syylälääke oli tuolloin arvokasta ja kallista.

Nuori itsenäinen Suomi vaurastui.

Rautatie oli saavuttanut jo Kajaanin vuonna 1904 ja oli tulossa kohti Kiehimääkin. Kuinka ollakaan, kun Kiehimän rautatiesilta valmistui vuonna 1930, rautatie halkaisi Kanervan pihan pottumaan keskeltä, talon ja Oulujärven väliltä. Höyryveturit vaunuineen alkoivat puksutella pihan läpi, savu tuprusi ja meteli oli kova. Rautatien rakennusajalta löytyivät ensimmäiset kuvat, joissa Kanervan talo ja pihan jo tuolloin iso haltiakuusi näkyvät. Tuo kuusi on vieläkin talon pihalla. Talon lapset leikkivät kuusen alla, myöhemmin kanttorilla oli kuusessa elättioravien häkki. Kuusella on arveltu olevan ikää 150-200 vuotta. Kuusen alla on ollut oivallinen paikka erilaisille tilaisuuksille. On pidetty seuroja, laulu- ja sanataidetilaisuuksia. Häiden viettoon-

kin kuusen ympäristö on ollut erinomainen paikka. Ajansaatossa n. 1930 –luvun alussa talon pidossa on tullut erinäisiä ongelmia, joku perheen lapsista kuoli keuhkotautiin ja taloudellinen tilanne ajautui huonoksi. Kun Paltamon keskus siirtyi Paltaniemeltä Kiehimään, seurakunta osti v. 1936 tilan kanttorin virkataloksi. Talon pihapiirissä on ulkorakennus, jonka päädyssä oli talli (aluksi hevos-, myöhemmin autotalli) ja toisessa päädyssä navetta. Navetta on purettu pois ja museovirasto näkisi mielellään, että sen rakennettaisiin uudelleen. Lisäksi radan vieressä on aitta, joka on seurannut junaliikennettä radan tulosta asti. Tuo ulkorakennus, nykyisin ns. väentupa, on palvellut monenlaisissa asioissa. Kun tallina toiminutta tilaa kunnostettiin, saimme kuulla, että pienessä nurkkahuoneessa toimi yksi Kainuun ensimmäisistä valokuvaamoista. Aate Leinonen, palattuaan Ameriikasta, harjoitti valokuvaajan ammattia kyseisessä tilassa. Tästä kertoi tuolloin Kanerva vieraillut henkilö, joka oli saanut seurata Aate Leinosen työskentelyä valokuvalaboratoriossaan. Myöhemmin tilaan on majoitettu Karjalan evakoita ja muita asunnon tarvitsijoita. Kun väentuvan päädyssä aikoinaan ollut kuisti rakennettiin uudelleen entisen kivijalan päälle, purettiin myös asuntona toimineen tilan lattia. Korkkimaton ja tuppilautalattian välistä löytyi Paltamon rautatiesillan piirustukset. Sillan rakentajat asuivat tilassa ja olivat näin jättäneet viestejä meille talovanhuksen entisöijille.

LEHTIARTIKKELI: KYLÄN VANHIN. PIENI 42


15

Jos talo ja pihapiiri osaisivat puhua, se olisi todellista

100

Tulisi kerrotuksia kummankin sodan ajat, linnoi-

talossa vuodesta 1936 lähtien. Kirkko oli silloin

tustoimet takapihalla. Tulisi kuultua se kauhea pamaus, kun saksalaiset räjäyttivät Paltamon sillan. Myös pommikoneiden äänet, kun koneet lensivät

tori kävi soittamassa kirkonmenoja siellä saakka. Kesällä veneellä/laivalla, talvella hevospelillä. Ker-

edelleen Paltaniemellä (v. 1946 saakka) ja kant-

Paltamoon 1 / 2 0 1 7

-vuotiaan Suomen historiaa. lassamme. Myöhemmin pirtissä on toiminut seurakunnan diakonissan asunto ja vastaanottotilat. 1970-luvulla talo oli taiteilija Jouko Toiviaisen asunto ja työtila. Eino Leino- veistos Ukonlintu ja virvaliekki on veistetty Kanervan pihalla. 1980 –luvulla

alueella joen ja rautatien takia. Noista lennoista on aittamme päädyssä muistona ilmasta konekivää-

rotaan, että kanttori oli ensimmäinen taksiautoili-

rin sarjatulena ammuttuja luodinreikärivejä. Olisiko kanttoria pihalla säikytelty. Onneksi talo säilyi eh-

seossa. Reponen oli aikalaisten mukaan kiihkeä laulumies, jota rippikoululaiset muistelevat tänäkin

lossa on asunut ainakin 1960-luvulla lukuisa määrä vuokralaisia. Moni on kertonut, että pariskun-

jänä. Paikkakuntamme värikäs persoona kantto-

päivänä. Suu oli oltava niin auki, että nyrkki so-

nan yhteinen taival alkoi tässä talossa ja monella on lapsuusmuistoja tästä talosta.

ri August Reponen asui vaimonsa Alvin kanssa

kuin kirkonmenoja pidettiin nykyisessä näyttelyti-

Tuhkimotarinani loppuosa

Alkaa vaiheesta, jolloin tapahtumarikkaan talon vaiheet olivat ajautuneet tilanteeseen, jossa ei ollut ainuttakaan ehjää ikkunaa, ovet oli revitty pelkiksi rei’iksi, katto vuoti ja lattiat olivat lauenneet. Horsmikko, pajukko ja vatukko talon ympärillä olivat miehenkorkuisia. Joku puista oli kasvanut räystään läpi. Naapurin lapset olivatkin ristineet talon kummitustaloksi. Vaimoni oli huolestunut jo 1970 –luvulla talon kunnosta. Hän kävi tutkailemassa taloa usein, haaveili sen kunnostamisesta pitkään. 1990- luvun lopulla, käytyään talossa katsomassa, miten siellä oli hävityksen kauhistus, hän päätti ottaa selvää, olisiko talo myynnissä. Hän otti yhteyttä talon omistajaan Paltamon seurakuntaan ja pyysi, että ostomahdollisuutta harkittaisiin. Talon tuli julkiseen myyntiin vuonna 2001. Tarjouksia tuli, joku grynderi olisi purkanut talon ja tilalle olisi rakennettu rivitaloja. Tilanne oli jännittävä, koska piti käydä julkinen tarjouskilpailu, joka eteni monen mutkan kautta, kirkkoneuvosto, - valtuusto, tuomiokapituli jne. Jonkin asiavirheen takia kierros vielä uusittiin ja lopultakin tammikuussa 2002 saimme vahvistuksen tulevasta kaupasta.

ja ja hänen taksiautonsa olisi nyt Oulun automu-

pi suuhun laulaessa. Noita rippikouluja, samoin

talo oli sotaveteraanien kokoontumispaikka. Ta-

Kun helmikuun 16. päivä vuonna 2002 aloitimme Kanervan pirtin tiilisen väliseinän ja halteksisten, haisevien väliseinien purkamista, meiltä kysyttiin, milloin puramme talon. Ilmoitimme, että aiomme kunnostaa talon ja niin soppa oli

Näiden edellä kertomieni tosiasioiden vuoksi voimme olla onnellisen ylpeitä projektista, joka

valmis. Toimittaja Pirkko Keskinen Kainuun Sanomista otti yhteyttä ja halusi tehdä jutun lehteen talovanhuksesta. Niinpä syntyikin kertomus; ”VANHA KANTTORILA HERÄÄ HENKIIN”. Kiitos Pirkolle tästä. Leikillisesti sanoen alkoivat ”suuret rattaat pyörimään”. Olimme täysin yllättyneitä, kun meihin alkoi ottaa yhteyttä niin ympäristökeskus, yty-projekti kuin museovirastokin. Eikä kauankaan, kun museoviraston arkkitehdit lensivät päiväksi kuvaamaan talovan-

kiittää toimittaja Pirkko Keskistä, ympäristökeskuksen yli-insinööri Härköstä, maalarimestari Kalevi Järvistä (tuttu TV:sta), museon tutkija Päivi Tervosta, Paltamon kuntaa, seurakuntaa ja monia muita mukana olleita. Lisäksi kiitos kuuluu niille tuhansille ja jälleen tuhansille näyttelyvieraille, jotka vuosittain ovat antaneet meille uutta uskoa Meteli seis –näyttelytoiminnan jatkamiseen. Kevään tullen, 100 –vuotiaan Suomen vaiheet nähnyt talovanhus avaa salaisuutensa historiasta kiinnostuneille. Olette kaikki tervetulleita lapsellisen ihmeelliseen maailmaan. Meteli seis – näyttely Eilisen lapset ja leikityt lelut on avoinna 27.6. - 30.7. 2017 tiistaista sunnuntaihin klo 12-18. Ryhmille tilauksesta muinakin aikoina. Paikkana on entinen kanttorila Kanerva Paltamon Metelissä, os. Golftie 3.

husta – uuneja ja tiloja. Leikilläni kysyin heiltä, milloin saadaan purkulupa talolle. He vastasivat hyvin totisina, että tämä heidän käyntinsä on sellainen, että ”tälle rakennukselle ei tule purkulupaa koskaan ja mikäli teidän yksityiset varat ja yhteiskunnan tuki eivät riitä talovanhuksen ylläpitoon, se saa vajota omaa arvokkuuttaan maan rakoon – ja piste.” Muutaman viikon päästä tuli museoviraston virallinen suojelupäätös. Talo edustaa puhdashenkistä virkamies-jugendia ja on harvinainen Kainuussa ja Pohjois-suomessa.

vuosituhannen alussa oli monen mielestä ”hullun hommaa”. Olemme ylen kiitollisia niille tahoille, jotka uskoivat visioomme. Erityisesti haluan

Tapani Homanen, Meteli seis. ry Tsuppari ja juoksupoika

43


METELI SEIS - NÄYTTELYJULISTE 2017

7 1 0 2 T T E LY

T E S P A L N T E U S L I EIL E I K I T Y T L E L A J METE

Y Ä N S LI SEI

Na l l e m a

i ja l l a t a p p l o, H e a t e k k u ja, N

Ha a

mar m a k n e ve i d

, a t i a s t a p i s p i k a j a j o u h l n e l a V ja a j e l l na .-30.7. 27.6 12-18. o l k u s vassa r Ti e n a K

i.

)

e3 (Golfti

etelin M n o tuloa! m e v a t r l e a T P . n ksu 3€ a mukaa m y n s e ä s ä k P opimua. s e l l i Ryhmakin aikoin is.com e s i l e muin t e . www.mlemme myös Facebookissa O

Sponsored by

Profile for Mainostoimisto B2B Oy

Meteli Seis. ry. Matka muistoihin – muisteluhetket.  

Meteli Seis. ry. Matka muistoihin – muisteluhetket.  

Advertisement