Raumalainen hoivakoti on sairaanhoitaja Heidille työpaikka ja tämän mummulle koti

Sairaanhoitaja Heidi on töissä Mainiokoti Meressä, jossa hänen mummunsa Anna-Maija asuu. Seurasimme hoivakodin arkea sairaanhoitajan ja asukkaan näkökulmasta. Samalla Heidi kertoi, mitä uusi rooli hoivakodin asukkaan omaisena on opettanut hänelle työstään.

Kaksi vuotta sitten alkoi näyttää siltä, ettei Mainiokoti Meressä sairaanhoitajana työskentelevän Heidi Varilan oma isoäiti Anna-Maija pärjäisi enää yksin kotona. Anna-Maija asui yksin kauempana Raumalta ja koko perheen toive oli, että mummu saataisiin lähemmäksi ja ympärivuorokautisen hoivan piiriin.

Alkoi hakuprosessi, joka johti onnelliseen lopputulokseen – ja auttoi Heidiä ymmärtämään työssä kohtaamiaan omaisia entistä syvemmin.

– Hoivakotiin muuttaminen on monelle iso ja tunteellinen asia. Ymmärrän tätä nyt paremmin, kun olen itse ollut oman läheisen mukana hakuprosessin eri vaiheissa.

Viime syksynä Anna-Maija muutti samaan hoivakotiin, jossa Heidi työskentelee.

Nyt Heidi haluaa kertoa, miten hoivakotiin hakeutuminen eri vaiheineen toimii ja millaisia kysymyksiä siihen on liittynyt.

Kurkistimme myös Heidin ja Anna-Maijan arkeen Mainiokoti Meressä.

Kello 7.00 – aamuvuoro alkaa

Herätyskello soi viiden jälkeen, ja viimeistään työpaikalle pyöräillessä Heidi herää päivään. Matka taittuu pyörän selässä säässä kuin säässä.

Perillä Mainiokoti Meressä odottavat muut tiimiläiset. Ensitöikseen Heidi käy läpi yövuoron raportin. Samaan aikaan toisella puolella rakennusta isoäiti Anna-Maija jatkaa vielä uniaan. Heidi Varila kouluttautui lähihoitajasta sairaanhoitajaksi koronaaikana.

Ennen Mainiokodeilla aloittamista Heidi oli ehtinyt työskennellä useiden eri potilasryhmien kanssa lähihoitajana, perhepäivähoitajana ja sairaalassa.

Hoivakodin sairaanhoitajana hän viihtyy, sillä työ on sopiva yhdistelmä inhimillisyyttä, läsnäoloa ja mahdollisuuksia kehittyä.

– Olen huomannut, että alalla ei aina ymmärretä, mitä sairaanhoitajan työ hoivakodissa todella pitää sisällään. Esimerkiksi monipuolisuus ja itsenäisyys tulevat monelle yllätyksenä. Työ ei suinkaan ole pelkkää perushoitoa.

Heidi itse on esimerkiksi kirjaamisvastaava ja työsuojeluvaltuutettu, ja työssä on mahdollista ottaa paljon muitakin vastuurooleja oman kiinnostuksen mukaan.

Hän kokee, että saa kehittää työtään ja tulla kuulluksi: –Täällä saan vaikuttaa asioihin. Mun mielestä on ihanaa, että saan olla jonkun ihmisen päivässä mukana ja tehdä hänet iloiseksi sillä, että hän tuntee tulleensa nähdyksi ja kuulluksi.

Heidin aamuvuoroon kuuluu lääkkeiden jakelua, verensokerimittauksia ja insuliinin antamista. Aamut ovat kiireisiä, mutta samaan aikaan niissä on oma tietty rytminsä.

Samaan aikaan Anna-Maija on siirtynyt aamupalalle.

Kello 9.30 – kahvitauko tiimiläisten kanssa

Aamutoimien jälkeen koittaa hengähdystauko. Anna-Maija on jäänyt toviksi yhteisiin ti- loihin rupattelemaan muiden asukkaiden kanssa. Heidilläkin on luvassa kahvitauko työkavereiden kanssa. Valtaosa muusta tiimistä on lähihoitajia ja hoiva-avustajia. Mainiokodeilla Heidi on pitänyt etenkin moniammatillisesta tiimityöstä ja siitä, miten paljon omaan työhön voi vaikuttaa. Esimerkiksi sairaaloissa työskentelyn hän on kokenut hierarkisemmaksi ja lääkärivetoisemmaksi.

– Yhdessä tehdään. En minä oikeastaan halua edes tietää, mitä ammattikuntaa kukin on, Heidi sanoo ja nauraa.

Heidi kokee, että Mainiokotien työyhteisössä ketään ei jätetä yksin kiireenkään keskellä.

– Meillä on tosi hyvä ilmapiiri. Kun tarvitsen apua, tiedän että saan sitä.

Kello 11.30 – lounas ja iltapäivän tehtävät

Asukkaiden lounas on yksi päivän tärkeistä rutiineista. Samalla kun Heidi huolehtii lääkkeiden jakamisesta ja ruokailun sujuvuudesta, Anna-Maija istuu pöydässä ryhmäkodin ruokasalissa. Tänään on tarjolla mummun suosikkeja eli perunaa, lihakastiketta ja tuoretta ruisleipää.

Mainiokoti Meressä on neljä eri ryhmäkotia. Heidi työskentelee pääosin muissa ryhmissä kuin siinä, missä Anna-Maija asuu.

– Mummulle ollaan ihan kuin muillekin asukkaille. Anna-Maija osallistuu ajoittain ryhmäkodin päivittäisiin aktiviteetteihin, kuten bingoon tai musiikkiesityksiin omien voimiensa mukaan, mutta nauttii eniten rauhallisista päivistä ja omasta rytmistään. Heidin mukaan mummun lempijuttuja ovat värittäminen ja päiväunet, ja hoitajien työhön mummu on ollut tyytyväinen. Puoli yhdeltä Heidi pitää lounastauon, ja sen jälkeen vuorossa on iltapäivän muita tehtäviä. Lääkekärryn valmistelu seuraavaa päivää varten, lääketilaukset, yhteydet apteekkiin ja omaisten kysymykset hoituvat sutjakkaasti. – Täällä on mielestäni hyvä olla töissä ja hyvä olla asukkaana, Heidi summaa.

Kello 15 – työpäivä paketissa

Työpäivän jälkeen Heidi menee Anna-Maijan luokse. On aikaa istua rauhassa, jutella ja muistella menneitä. Sängyn vierellä on koirakalenteri sekä Anna-Maijan hääkuva.

Hoivakotiin muuttaminen oli iso muutos kaikille, mutta koko perhe on ollut helpottunut siitä, että mummu on nyt lähempänä. Erityisen helpottunut on ollut Heidin äiti, ja nyt myös Heidin omat lapset voivat kyläillä mummun luona useammin.

– Oli mummu jo itsekin ehtinyt kysellä, että kuinka hän pääsisi asumaan tänne meille ja mitä se maksaa, Heidi kertoo.

Heidi käy moikkaamassa Anna-Maijaa töiden jälkeen kaksi kertaa viikossa.

Kun Anna-Maija ei enää pärjännyt kotona yksin, hakivat läheiset hänelle omalta hyvinvointialueelta ympärivuorokautisen hoidon RAI-arvioinnin. Hyvinvointialueelta tultiin pian kotiin tekemään palveluntarpeen arviointi, jonka jälkeen päätös valmistui parin kuukauden sisään. Kun Anna-Maija ja omaiset saivat myönteisen päätöksen hoivan tarpeesta, he saivat itse valita hoivapaikan. Heidin mukaan moni luulee, että yksityinen hoivakoti olisi aina julkista kalliimpi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan asuminen Mainiokodeilla maksaa saman verran kuin hyvinvointialueen omassa hoivakodissa.

Heidi koki tärkeäksi olla mukana hoivapaikan hakemisessa ennen kaikkea lapsenlapsena. Samalla hän on kuitenkin oppinut paljon myös ammatillisessa mielessä. – Nyt osaan vielä paremmin kertoa omaisille heitä mietityttävistä asioista sekä konkreettisista jutuista, kuten vaatteiden nimikoinneista, lääkkeistä ja siitä, millaista arki täällä oikeasti on.

Kello 17 – yhteistä muistelua ja kotiin Kyläilyn lopuksi Heidi kampaa mummun hiukset, ja sitten he lukevat yhdessä läpi Kankaanpään Seudun sanomalehden. Heidi kertoo nauraen, että etenkin paikallislehden kuolinilmoitusten lukeminen on heille oma yhteinen rituaali. Yhteiset hetket ovat molemmille tärkeitä. Anna-Maijan mielestä Mainiokotiin muuttamisessa on ollut erityisen mukavaa se, että Heidillä on nyt mahdollisuus vierailla hänen luonaan useammin.

Kirjoittaja: Vilma Flinkman / Duunitori

Kuvaaja: Tomi Glad / Duunitori