M A A ILM A NVA IHTOA ěĔ đĚ ē ę Ċ Ċ ėĘ ´ ěĔ Ď Ĉ Ċ Ę
ēėĔ 2/2011
a k k i r e m n a e n i a l a n i a c i r lat e am
na: teema
: theme
latin
2
SISÄLLYS 2-3 4-5 6-7 8-9 10-11 12-13 14-16 17-19 20-21 22-23 24-25 26-27 28-29 30-31
sisällys & mission statement pääkirjoitus / editorial uutiset vapaaehtoista tilintekoa maailmanvaihto lattareissa kiireitä quitossa, taukoja vuoristossa tervetuloa kolmanteen maailmaan mexico in finland and finland in me volunteering with the disabled elämä luistaa costa ricassa tähtäimessä sademetsien suojelu suomi-intia/intia-suomi kulmikasta arkea intiassa ayumi muutti meille
32-33 a documentary film on volunteering in finland 34-35 ilmoituksia&tulevia tapahtumia 36 lehden työryhmä
3 M is sion St atement of the International Cultural Youth Exchange (ICYE) ICYE’s mission is: • To provide challenging intercultural learning experiences for young people. • To promote their social and personal development through international volunteer programmes. • To promote intercultural understanding, equality of opportunity, tolerance and peace among people in the world.
M a a i l ma nv a i hdon toi m i nt a : Maailmanvaihto eli Suomen ICYE on yli 50-vuotias nuorisovaihtojärjestö. Maailmanvaihto lähettää suomalaisia nuoria vapaaehtoistyöhön Aasiaan, Afrikkaan, Eurooppaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Oseaniaan sekä vastaanottaa ulkomaisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Lähetämme ja vastaanotamme 30-40 vapaaehtoistyöntekijää vuodessa. Toiminnan tarkoituksena on kulttuurien välisen ymmärryksen edistäminen ja oppimismahdollisuuksien tarjoaminen nuorille aikuisille.
4
Lattaritunnelmissa kesään Kevät on mennyt hurjan nopeasti. Omaa kevättäni on tosin syönyt kuukauden reissu Madagaskarissa, jonka aikana Maailmanvaihto on ehtinyt saada uuden, vuoteen 2016 luotaavan vision sekä jäsenlehti uuden nimen: Maailman Vaihtoa – Volunteers’ Voices. Vapaaehtoiset ovat perinteisesti pitäneet suurinta ääntä lehdessä, vaikka isäntäperheet, hallituksen jäsenet ja muutkin järjestön toiminnassa mukana olevat ovat osallistuneet lehden tekoon. Isäntäperheen kokemuksista voit lukea tästäkin lehdestä. Maailmanvaihdon jäsenlehteä on julkaistu jo yli viidentoista vuoden ajan. Tätä lehteä kootessani pyysin järjestön pääsihteeri Anni Koskelaa kertaamaan lyhyesti lehden aiempia vaiheita. Voit lukea niistä lisää tällä sivulla näkyvästä infolaatikosta. Vaikka ensi syksyllä Maailmanvaihdonkin kotisivulla avataan vapaaehtoisohjelmiin osallistuvien yhteinen blogi, ei jäsenlehti ole katoamassa minnekään niin kauan, kuin lehdellä riittää tekijöitä ja lukijoita. Tämän lehden teemana on Latinalainen Amerikka. Seuraavilta sivuilta voit lukea Ecuadorissa työskentelevien
Katjan ja Hanna Kaisan, costaricalaistuneen Eevan sekä Meksikosta Helsinkiin vaihtaneen Aidan kokemuksista. Jos kesällä liikut Kuopiossa päin, kannattaa pistäytyä kaupungin luonnontieteellisessä museossa, jossa on esillä hondurasilaisten lasten valokuvaotoksia sademetsäluonnosta. Sisäsivuilta siitäkin lisää. Kesän joutotunneista pääsee tarvittaessa eroon Vapaaehtoistoiminnan haastekampanjan osallistumiskoneessa. Tuntitilityksiä voi tehdä myös Maailmanvaihdolle. Luovat tuotokset syyskuussa ilmestyvän jäsenlehteen ovat kovin tervetulleita! Suomessa työskenteleville vapaaehtoisille kesä merkitsee töiden päättymistä ja viimeisiä reissuja Pohjolassa. Kesän mittaan Suomeen palaa myös koko joukko puolesta vuodesta vuoteen maailmalla olleita suomalaisnuoria. Hallitus pitää heinäkuun kesälomaa ja toimiston seinät saavat uutta väriä 10. kesäkuuta. Ovi on auki maalareille. Aurinkoista kesää kaikille! Suvi Lindgren jäsenlehdestä vastaava Maailmanvaihdon hallituksen jäsen
”Suomen ICYEn jäsenlehti oli aloittaessani Maailmanvaihdon pääsihteerinä 1994 nimeltään ICYE info. Newlsletter-nimisenä sitä alettiin toimittaa 1997. Ensimmäiset päätoimittajat ja samalla taittajat olivat Anniina Lahtinen, Sari Heinonen ja uusiseelantilainen vapaaehtoinen Cameron Sang.
hallituslaiset sekä lehden taitosta vastanneet vapaaehtoiset. Erityisesti Meri Tennilällä on ollut tärkeä rooli.
Aluksi newsletter oli kopioitu lehtinen. Sitä alettiin kehittää 2000-luvun alussa. Lehden kehittämiseen ovat olleet vaikuttamassa monet
PÄÄKIRJOITUS
Lehti on muuttanut muotoaan myös sisällöllisesti. Viitisentoista vuotta sitten se oli puhtaasti järjestön sisäinen tiedotuslehti. Nykyisin lehdellä on tärkeä rooli järjestön ulkoisessa tiedottamisessa.” Anni Koskela
5
Summer in the air... This year the spring has been in a hurry, or that’s how it feels after having ”lost” one month in Madagascar. Anyway, Maailmanvaihto has recently got a new vision and this membership bulletin, formerly known as Newsletter, has been renamed to Maailmanvaihtoa – Volunteers’ Voices. Traditionally it has been the volunteers whose voices have carried the furtherst even though not only they have contributed to the bulletin. Indeed, it would be difficult to compile the bulletin without host families, members, camp animators, support persons, board members and the staff including interns and civil servants. The membership bulletin has already been published for more than fifteen years. While compiling this issue I asked the Secretary General Anni Koskela to let us know a bit about the earlier phases of the bulletin. Have a look on Anni’s reply the box down on this page. As long as there are doers and readers the bulletin won’t be brought to an end – even though a couple of volunteers are going to start a blog on our website after the summer. The theme of this issue is Latin America. In the following pages you can read about the experiences of three Finnish volunteers in Ecuador and Costa Rica, and learn from Aida, a Mexican volunteering in Helsinki. If you happen to be around Kuopio in the summer, you might like to stop off into the museum of natural sciences. Displayed are photos on rainforest nature taken by Honduran children. The summer is drawing closer and closer but so is the end of the volunteering programs: it is time for the last work days, last trips and many more last-time moments before the take-off from or return to Finland. The walls of the Maailmanvaihto office are about to get new colour on 10th of June. The door is open for you, painters... Have a great summer! Suvi Lindgren the chief editor and a board member of Maailmanvaihto
”The membership bulletin of ICYE Finland carried the name ICYE info at the time I started as Secretary General in Maailmanvaihto in 1994. The name was changed to newsletter in 1997. Anniina Lahtinen, Sari Heinonen and a New Zealandese volunteer Cameron Sang were the first chief editors and did the laoyout. At first newsletter was a copied leaf. It has evolved since the turn of the millennium as several board members and volunteers have contributed to shaping the bulletin. Meri Tennilä has had a key role in this process. The bulletin has changed also in terms of its content. Fifteen years ago it was only a tool for the internal communication of the organization. Now it has an important role in sharing information of the activities of Maailmanvaihto with a wider public as well.” Anni Koskela
EDITORIAL
6
Uusi visio varmistui Maailmanvaihto on laajasti tunnettu asiantunteva ja luotettava laadukkaiden vapaaehtoistyöohjelmien järjestäjä, joka tarjoaa kulttuurien välisiä oppimiskokemuksia nuorille aikuisille. Näin kuuluu Maailmanvaihdon vuoteen 2016 luotaava visio. Tulevissa kokouksissa hallitus päättää vielä strategisista tavoitteista, joilla visiota kohti mennään. Newsletteristä tuli Maailman Vaihtoa – Volunteer’s Voices Maailmanvaihdon jäsenlehti koki nimenvaihdoksen huhtikuun lopulla. Ehdotuksia uudeksi nimeksi tuli muutamia. Valittu nimi on yhdistelmä Maailmanvaihdon puheenjohtaja Marika Heinosen ja harjoittelija Saana Maunun ehdotuksista. Kiitos kaikille ideointiin osallistuneille!
UUTISET Lähtölaskenta 30:lle maailmalle suuntaavalle Yhdistetty valmennusleiri suomalaisille vapaaehtoistyöhön lähteville ja loppuarviointileiri ulkomaalaisille vapaaehtoistyöntekijöille järjestettiin Antverkassa 12. -15.toukokuuta. Valmennettavia oli 15. He ovat lähdössä seuraaviin maihin: Bolivia, Costa Rica, Ecuador, Ghana, Kenia, Kolumbia, Meksiko, Nepal ja Uganda. Loppuarviointitapaamiseen osallistui 15 ulkomaalaista nuorta seuraavista maista: Bolivia, Costa Rica, Intia, Japani, Kenia, Kolumbia, Meksiko, Saksa, Sveitsi ja Taiwan.
Harjoittelijavaihdoksia Maailmanvaihdon toimistolla työskentelevän medianomi Saana Maunun harjoittelujakso päättyy 8.kesäkuuta. Saanan saappaisiin astuu Turussa Italian kääntämistä opiskeleva Kaisa Karjalainen. Kiitos Saanalle Maailmanvaihdon puolesta ja Kaisalle tervetuloa!
7
Kuvat Antverkan leirilt채 toukokuu 2011
Photos from the Antverka camp may 2011
8
9
Esimerkkejä vapaaehtoistoiminnan tuntitilityksistä Maailmanvaihdossa:
Maailmanvaihto on mukana vapaaehtoistoiminnan haastekampanjassa. Kampanjan verkkosivustolla kansalaiset voivat luvata aikaa erilaisiin vapaaehtoistyötehtäviin. Suomessa vapaaehtoitoiminnan muotoja riittää. Mieleistään toimintaa voi etsiä esimerkiksi Tuntitili.fi -verkkosivuston hakukoneen avulla. Hakua voi määritellä omien kiinnostusten kohteiden sekä toiminnan muotojen mukaan. Osa vapaaehtoistehtävistä on vain muutaman tunnin pätkiä, toiset pidempiaikaisia pestejä. Haastekampanja konkretisoi meneillään olevaa EU:n vapaaehtoistoiminnan juhlavuotta Suomessa. Kampanjan kuin myös juhlavuoden tavoitteena on tuoda esiin vapaaehtoistoiminnan merkitystä ja lisätä sen arvostusta. Kampanja lisäksi yhdistää mukana olevia järjestöjä hakukoneen kautta löytyviin uusiin vapaaehtoisiin. Lauantaihin 21.5.2011 menessä palveluun oli tilitetty yhteensä 21 643 tuntia. Eniten tunteja oli annettu Pohjois-Pohjanmaalla ja suosituin kohde on Globaalikysymykset, kansainvälisyys sekä kehitysyhteistyö.
1 minuutti: Klikkaa/Tykkää Maailmanvaihdon nettisivuista ja Facebook-yhteisöstä 1 tunti: Kerro vapaaehtoiskokemuksistasi Maailmanvaihdon infoillassa 2 tuntia: Esittele Maailmanvaihdon toimintaa tapahtumaständillä 5 tuntia: Tee kouluvierailu Maailmanvaihdon esittelijänä 10 tuntia: Kirjoita juttuja tai kuvaa Maailmanvaihdon jäsenlehteen 20 tuntia: Ryhdy tukihenkilöksi ulkomaalaiselle vapaaehtoiselle Suomessa 48 tuntia: tarjoa ulkomaalaiselle vapaaehtoiselle yösija ja ikkuna suomalaiseen elämäntapaan 6kk-1vuosi: toimi isäntäperheenä vapaaehtoiselle tai hae Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoiseksi ulkomaille Vapaaehtoiset voivat toimia Maailmanvaihdossa myös isäntäperheinä, ATK-tukena, leiriohjaajina ja -kokkeina, tiedotustiimin puikoissa, messuesittelijöinä sekä valintahaastattelijoina. Suomessa vapaaehtoistoiminnan vuotta koordinoivat Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE ja Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi. Juhlavuoden suojelija on tasavallan presidentti Tarja Halonen.
10 MEKSIKO
KUUBA
B EL
teemana:
A
ST
A
CO
M
Tegucigalpa: Antonio Rosales Alvarez Alkio-opistossa Korpilahdella
A AL AS EM T A UR UA D GU N AG HO CAR NI
PA NA
Tuxla: Kalle-Pekka Hietala, erityiskoulussa ohjaajana ja kouluavustajana Ocotlán: Marjo Siltala, ohjaajana/ avustajana orpokodissa Toluca: Linda Karvonen, ohjaaja katulasten tukikeskuksessa Puebla: Tiina Frosterus, avustaja ravitsemuskeskuksessa Metepec: Aida Elías Calles Menchacha Mi Casita-päiväkodissa Helsingissä. Puebla: Alejandro Vázquez Nuorisokeskus Olkassa Ylöjärvellä
IZ E
ECUADOR
Ciudad Quesada: Diana Weckman. villieläinten hoitokoti, avustaja San José: Eeva Mäkinen, avustavana englanninopettajana naisjärjestössä Monto Negro: Omar Augusto Mora Parada Länsi-Suomen opistolla Huittisissa
Quito: Katja Palokangas, avustaja vammaisten toimintakeskuksessa
latinalainen amerikka latin america theme:
RI
C
V
EN IN N AA IK TI IN AI M H DO TA AL
SA TA
G U
VENEZUELA A
YA N
A
CA
SU
N RI
AM RA
E
N
S
N KA
G
U
YA
N
A
Ipiales: Elina Aintila, ohjaaja SOS-lapsikylä Bogota: Katariina Miettinen, avustaja kuurojen lasten koulussa Bogotá: Rocio Marcela Garzón Aguilera Päiväkoti Tuikussa
11
KOLUMBIA A
BRASILIA PERU BOLIVIA
PARAGUAY
ARGENTIINA CHILE
MAAILMANVAIHTOA LATINALAISESSA AMERIKASSA Neljätoista suomalaista osallistuu parhaillaan ICYE-ohjelmaan Latinalaisessa Amerikassa. Vuonna 2010 – 2011 Suomessa on työskennellyt yhteensä kuusi eteläja keskiamerikkalaista
Porto Alegre: Outi Klang, avustava englannin ja matematiikan opettaja köyhien lasten tukija vapaa-ajan keskuksessa Sucré : Hanna Rajala, avustaja alkuperäisväestön asemaa edistävässä kansalaisjärjestössä La Paz: Riikka Romppainen avustaja lastenkodissa Cochabamba: Leino Kuuluvainen avustaja katulasten tukikeskuksessa La Paz: Aino Itkonen, avustaja lastenkodissa Santa Cruz: Diego Zapata Vaca avustajana Mi Casita -päiväkodissa Helsingissä
12
K
Q
Takana on reilu kolme viikkoa hektistä elämää Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa. Ensimmäiset viikot töissäni ovat lähteneet rullaamaan täydellä teholla, kirjoittaa Hanna Kaisa Salmi. Työpaikkani sijaitsee Ecudorin ICYE:n vapaaehtoistyötä koordinoivassa Fundación Vase:n toimistossa, jossa teen tutkimusta liittyen IVY+10 ja EVY juhlavuoteen sekä vapaaehtoistyön ilmenemiseen ja arvostamiseen. Tänä vuonna juhlimme siis sekä eurooppalaisen vapaaehtoistyön vuotta (European Year of Volunteering) että kansainvälisen vapaaehtoistyön juhlavuoden kymmenenvuotispäivää (International Year of Volunteering + 10). Juhlinnan päämääränä on saada vapaaehtoistyölle näkyvyyttä, lisätä sen arvostusta, kannustaa vapaaehtoistyöhön osallistuvia järjestöjä toimintaan sekä helpottaa nuorten mahdollisuutta osallistua vapaaehtoistyöntekoon. Tähänastiset tehtävänäni ovat koostuneet tiedonhankinnasta ja projektivierailuista, jotka pääasiassa ovat liittyneet lasten hyvinvointiin, terveyteen ja koulutukseen. Projektivierailut
,
ovat antaneet tärkeää perspektiiviä siitä, miten monella tavalla vapaaehtoistyöllä voi vaikuttaa. Lähiviikkoina tarkoitukseni on myös aloittaa vapaaehtoistyöntekijöiden, isäntäperheiden ja projektien työntekijöiden haastattelut vapaaehtoistyön arvostamisen, vaikuttavuuden ja näkyvyyden selvittämiseksi. Isäntäperheeni asuu noin tunnin ajomatkan päässä työpaikastani. Työmatkani taittuu ensin auton lavalla matkustaen kohti moottoritietä ja siitä eteenpäin kahdella eri bussilla ylemmäs vuoristoon kohti Quiton keskustaa. Perheeseeni kuuluu isä, äiti, ja kolme sisarusta, joista kaksi eivät asu enää kotona. Ecuadorissa perhe on tärkeässä asemassa ja suurin osa vapaa-ajastani kuluukin perheen kanssa keskustellessa. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain ydinperhe vaan lähellä asuvat tädit, sedät, serkut ja isovanhemmat piipahtavat usein vierailulle. Kolmessa viikossa olen jo ehtinyt tulla isäntäperheeni täysivaltaiseksi jäseneksi. Olen kulkenut mukana suvun yhteisissä tapahtumissa
13
osallistuen pääsiäisen ja äitienpäivän viettoon, vauvakutsuille ja jopa hautajaisiin. Yhteiskuntaluokkien väliset erot ovat silmiinpistäviä jo kotikadullani: siinä missä yksillä on muurien suojaama linnamainen talo, toisilla on lekaharkoista kyhätty ikkunalasiton hökkeli. Lyhyessä ajassa Ecuador on yllättänyt minut jo useaan kertaan: Maassa oleskeluni aikana ilmasto on muuttunut sateisesta ja kylmästä kuivaksi ja tukahduttavan kuumaksi – ja edelleen kylmäksi ja sateiseksi. Enpä olisi osannut odottaa, että mukanani tuoma talvitakki osoittautuisi suoranaiseksi aarteeksi öisessä Quitossa hytistessä. Pikkuhiljaa alan sopeutua myös muihin vuoristoisen sijainnin tuomiin oireisiin, sillä lihaksia ja päätä ei enää särje, väsymys alkaa väistyä eikä hengästyminen vaivaa pienellä kävelymatkalla. Odotan innolla mitä Ecuadorin kauniilla luonnolla, rikkaalla historialla, kulttuurisella moninaisuudellaan ja runsailla nähtävyyksillään on minulle tarjottavana seuraavan viiden kuukauden aikana! teksti ja kuvat: Hanna Kaisa Salmi
”Pikkuhiljaa alan sopeutua myös muihin vuoristoisen sijainnin tuomiin oireisiin, sillä lihaksia ja päätä ei enää särje, väsymys alkaa väistyä eikä hengästyminen vaivaa pienellä kävelymatkalla.”
”Työmatkani taittuu ensin auton lavalla matkustaen kohti moottoritietä ja siitä eteenpäin kahdella eri bussilla ylemmäs vuoristoon kohti Quiton keskustaa.”
14 Lakkoja, ulkonaliikkumiskieltoja, mielenosoituksia, sähkökatkoja… Presidentti Rafael Correa repimässä kravattiaan raivoten tyytymättömälle yleisölle: ”Tappakaa minut jos haluatte!” Siitä on Tarja Halosen viilipyttymäisyys kaukana. Koettuani kaiken edellämainitun Ecuadorissa ensimmäisten viikkojen aikana, tuli vapaaehtoistyöpaikkani toimitusjohtaja toivottamaan surkuhupaisasti: ”Tervetuloa kolmanteen maailmaan.” Nyt kun noista tapahtumista on kulunut jo puoli vuotta, en voi kuin sanoa, että kolmannella maailmalla, ja tässä tapauksessa Ecuadorilla, on hyvin
KOLMANTEEN
monenlaiset kasvot. Siinä missä yksi vapaaehtoinen voi tuudittautua rikkaiden peluconien amerikkalaisuutta ihannoivaan, materialistiseen elämänmenoon, joutuu toisen vapaaehtoisen host-isä tekemään kahta työtä tuodakseen leivän perheen pöytään. Isäntäperheitä, kuten myös työpaikkoja, on siis joka lähtöön. Rikastuttavaa onkin vierailla mahdollisimman monen ja hyvin erilaisen perheen kotona, sekä tutustua myös toisten vapaaehtoisten projekteihin. Omaa isäntäperhettäni en vaihtaisi mistään hinnasta. Toki ilmapiiri on ajoittain kireä kotona, koska virkamiehenä työskennellyt host-isäni irtisanottiin viime vuonna, ja nyt hän istuu tyhjän panttina ja masentuneena
kotona kaiket päivät, mikä ei tietenkään miellytä kotiäitinä toimivaa host-äitiäni. Eniten ongelmia minulle täkäläisessä perheelämässä aiheuttaa epäitsenäisyys: asuttuani jo kolme vuotta omillani Suomessa on välillä rasittavaa olla jatkuvasti tilivelvollinen perheelleni, ja ikävöin välillä kovasti omaa rauhaa. Masentavaa on myös iänikuinen television tuijotus ja se, ettei kukaan lue ikinä mitään, mikä tuntuu kuitenkin olevan tavallista täällä. Olen silti ikionnellinen mahdollisuudesta asua paikallisessa perheessä, uskon sillä tavalla saavani paljon enemmän irti tästä vuodesta. Sanotaan, että matkustamista ajatellen kompaktin kokoinen Ecuador on kuin
TERVETULOA
MAAILMAAN
15 Etelä-Amerikka pienoiskoossa: hytistyäni Cotopaxi-tulivuoren lumisessa perusleirissä 5000 metrin korkeudessa, hikoiltuani Tyynen valtameren hiekkarannoilla ja työnnettyäni uppotukkiin jämähtänyttä kanoottiamme Amazonian sademetsän piraijoita kuhisevassa joessa, en voi muuta kuin allekirjoittaa tämän. Galapagos-saaret ovat tietysti oma lukunsa. Jo pelkästään pääkaupunki Quiton sääolojen sanotaan (hieman sovinistisesti) vaihtelevan kuin naisen mieliala; yhden päivän aikana voi kokea kaikki neljä vuodenaikaa, vaikka periaatteessa Quitossa vallitsee ikään kuin ikuinen kevät. Ja jos Ecuador on kuin Etelä-Amerikka
mittakaavassa. Välillä minulla on niin kotiutunut ja arkinen olo täällä, etten aina edes muista olevani gringa, ennen kuin joku toinen muistuttaa siitä kadulla pitkällä vihellyksellä tai muulla vaivaannuttavalla huomionosoituksella. Etukäteen olin varautunut siihen, että täsmällisenä suomalaisena turhautuisin odottelemaan paikallisia. Minut kuitenkin yllätti varsinkin oman perheeni täsmällisyys, sillä kun kerran sovitaan, että lähdetään tiettyyn kellonaikaan, silloin myös lähdetään. Se on sitten toinen juttu, muistavatko he mainita minulle että ylipäätään ollaan lähdössä jonnekin...
“ Minut kuitenkin yllätti varsinkin oman perheeni täsmällisyys, sillä kun kerran sovitaan, että lähdetään tiettyyn kellonaikaan, silloin myös lähdetään. Se on sitten toinen juttu, muistavatko he mainita minulle että ylipäätään ollaan lähdössä jonnekin...” pienoiskoossa, on minun työpaikkani Hermano Miguel -säätiö kuin Ecuador pienoiskoossa: erilaisia kuntoutus- ja terveyspalveluita tarjoava säätiö työllistää 50 eri puolilta Ecuadoria kotoisin olevaa, iältään 20 – 70 -vuotiasta henkilöä kaikista varallisuusluokista. Siinä missä huoltomies pystyy hädin tuskin elättämään kuusilapsisen perheensä 240 dollarin keskivertopalkalla, pyyhältää johtoportaan työntekijä viettämään viikonloppua rantahuvilalleen, mikä on suurten tuloerojen Ecuadorissa hyvin tyypillistä. Ja tietysti työpaikallamme on oma kolumbialaisja kuubalaisvähemmistönsä, kuten koko yhteiskunnassa hieman laajemmassa
Ecuadorilaiset ovat hyvin ylpeitä omasta maastaan, ja syystäkin, sillä sen monimuotoisuutta ei käy kiistäminen. Eniten minua täällä ihastuttaakin heterogeenisyys: pelkästään eri etnisistä ryhmistä mainittakoon enemmistö mestitsit, eurooppalaisten valloittajien valkoiset jälkeläiset, afroecuadorilaiset sekä yli 40 eri intiaanikansaa. Suomalainen katukuva mahtaakin näyttää hyvin yksitoikkoiselta tämän vuoden jälkeen. Ecuadorin monipuolisuus takaa sen, ettei täällä helposti kyllästy, ja nähtävää ja ihmeteltävää täällä riittäisi paljon vuodeksi jos toiseksikin. Teksti ja kuvat: Katja Palokangas
16
“In the kitchen there is food spiced in the Latin American way but also Karjalanpiirakka and puuro.”
Mexico in Finland and Finland in me A mexican girl ended up as volunteer in Finland and has found many reasons to stay for so far.
“There are people from Cuba, Peru, Mexico, Spain, Bolivia, Argentina and even from Somalia working in “Mi Casita”. It is a great mixture!”
17
My name is Aida Maria Elías Calles Menchaca and I come from Mexico. Right now I am doing my voluntary work in Helsinki in a Spanish speaking daycare called “Mi Casita”. I mostly work with the smaller children group but I also do other tasks like helping in the kitchen, doing some crafts or going out to trips with the children. The main feature of this daycare is that it enables the children to learn from different cultures, and nurtures their equal co-existence. Some children go to “Mi Casita” not because of the new language they can learn but mainly because the cultural interchange happening there. Finland is beginning to have more and more immigrants. The children at “Mi Casita” don´t just see this “different” people on the street but they get to know them and their culture. There are people from Cuba, Peru, Mexico, Spain, Bolivia, Argentina and even from Somalia working in “Mi Casita”. I think that is the greatest thing of my project. It is a great mixture! Some children speak both Spanish and Finnish languages at home, and consider themselves Latino/Spanish and Finnish at the same time. They learn Spanish as well as I learn some Finnish
from them. In the kitchen there is food spiced in the Latin American way but also Karjalanpiirakka and puuro. The people I work with are very nice and it is very interesting for me to get to know their reasons for being here. Some came because of political reasons, others because of their family or someone they met. The finnish weather has also been one of the best experiences. I had never been in the snow before, but now I know many different types of snow and I know ice. I was a little sad because I wanted to remember the ice when it was melting on the lake, but I couldn’t find a way. Then I saw that Iittala is incredibly accurate at representing the ice. I didn’t have any reason to come specifically to Finland but once here I found many reasons to stay this whole year in Finland. My host family is always teaching me new things. Recently I learned how to store wood for the sauna and take care of summer cottage, and also how to prepare Sima for Vappu. I keep learning and living new things I have never imagined.
Text and photos: Aida Maria Elías Calles Menchaca
18 “I´m still so amazed about how much the students I´m working with have given to me – – They are amazing people and I can hardly hide how leaving them is tearing me apart.”
When I first faced Ruskeasuon Koulu building, I have to admit that I somewhat suffered from a specific “vertigo”. The first day I spent there made me feel positively dizzy. So many rooms, so many possibilities, so many people. Overcoming linguistic challenges I was overwhelmed by this brand new working place, where I had to “switch off ” my French brain for a while and manage to pronounce correctly the daily “hyvää huomenta”. And it has nothing to do with the inability to pronounce the “h” sound, but this sound is silent in French. So it took me one month to say in one breath “hyvää huomenta” and “hyvää ruokahalua”. And now I do perceive this “h” as a linguistic sound. But, on the other hand, I started to often forget
words in my language. Fortunately for me, there are some students and workers in Ruskis who speak excellent French and they could remind me about the rules of my own language! It has been very interesting for me to make “correlations” between the spoken French language and the spoken Finnish language. Namely in both languages people usually shorten sentences when they use their language in daily and informal situations. By instance when in Finnish “Minä en tiedä” becomes “En mä tiiä”, in french
19 the “Je ne sais pas” would be “jsais pas” ( or sometimes “chai pas” [ché pa] ). Of course the main point of this article is not about similarities or differences between languages. The language theme was omnipresent, though. And sometimes, the language barrier was the main obstacle in my project. A project which was about “intercultural exchange within a specialised structure for disabled pupils”. Waking up from the culture shock Even if I could always use the non-verbal communication. In the beginning of October I was hit by the cultural shock. It was sudden and not really understandable. The more the daily routine went on, the more I was got confused about simple things. As weird as it might seem, this cultural shock is a complicated “mix” of different emotions when, facing a different country and culture, you feel “taken by surprise”. So you would feel different emotions such as “uprooting feeling”, frustration, homesickness, unwillingness to integrate within a community. And, after being under those impressions FOR A WHILE, then you realize how wrong you have been. What you considered like “shyness” and “quietness” is, actually, more about a cultural way of “being”. The best example would be this one: when you are having a conversation with a Finn, if, then, you stop talking, she or he will take a while before answering you. But this period
of time is a way to respect your speech. This way, he or she is making sure that you are through talking so that he could answer you or follow your idea without interrupting you. But my experience in Ruskeasuon Koulu is not only about linguistic exchange and how to face separateness, but it is also and mainly about sharing with the students ideas about our culture, our language(s), or even about daily worries, teenagers‘ thoughts. Working with disabled kids is tough work. And it IS getting more complicated when you actually don´t share the same language and culture. And it´s always important not to “rush” with those teenagers, but, quite to the contrary, give them the time to open themselves. Everyone marches to a different drummer. I´m still so amazed about how much the students I´m working with have given to me and how much my experience with them has definitely made me a better person. Without judging me, they accepted me within their daily schedule, encouraging me and laughing with me. They are amazing people and I can hardly hide how leaving them is tearing me apart. So I will end up with a quote from a famous French ethnologist Yves Delaporte: “If you want to be able to speak about people, you have to know them, and to know them, you have to socialize with them.” Text and photos: Emilie Lelouarn
20
Elämä luistaa Costa Ricassa Istun sängyllä kuunnellen Eppu Normaalia huoneessa, jonka jaan kolmesta ticasiskostani keskimmäisen kanssa. Organisoivan luonteeni omaisesti tavarani ovat harmonisessa epäjärjestyksessä lattialla, sinisessa Haltin rinkassa, sängyllä sekä kahdella hyllyllä, jotka siskoni Daniela on minulle kohteliaasti tyhjentänyt. En yleensä kuuntele suomiklassikoita, mutta nyt tuntuu etta tarvitsen pienen tauon reggaetonista, joka on koko latinalaisamerikkaa hallitseva jumputusmusiikkigenre. Vaihtoehtoisesti jos etsii tarmokkaasti, löytää itselleen mielekkäämpaa musiikkia, kuten minulle Jamaicavaikutteista reggaeta, Karibian meren puolelta. Samoin salsa, merengue ja cumbia kukoistavat tanssikulttuuria. Asun kahdeksan kilometriä länteen San Josésta, Escazú-nimisella hyvinvoivalla
vuoristoalueella. Hyvinvoivalla tarkoitan, että alueella asuu paljon gringoja, latinojen käyttämä termi kaikille valkoihoisille,(vaikka alunperin se tarkoitti vain pohjoisamerikkalaisia), joita näkyy katukuvassa etenkin keski-Amerikan suurimmassa Multiplaza-ostoskeskuksessa, eri maiden suurlähetystöissä, sekä pohjoisamerikkalaisissa ravintolaketjuissa. Costa Rica, pieni tasavalta Nicaraguan ja Panaman välissä on hyvin ylpeä luonnostaan ja kulttuuristaan. Sanonta Pura Vida hallitsee koko Costa Ricaa tarkoittaen lähes kaikkea mitä voi kuvitella. Voit käyttää sitä paikallisen halparuokakauppaketju Palín kassalla ostaessasi aineksia ticojen jokapäiväiseen papuriisisekoitus Gallo Pintoon, jutellessa mukavia Imperial-oluen ääressä tai ihan muuten vaan todeta ¡Pura Vida! Pure Life!
21 Täällä pari viikkoa vajaat kuusi kuukautta olleena voin sanoa oppineeni ainakin kaksi asiaa elämästä Costa Ricassa. Ensiksi, täällä täytyy oppia odottamaan. Euroopasta tulevilla voi olla vaikeuksia sopeutua paikalliseen ¡ahorita!-aikakäsitteeseen, jonka mukaan paikalle saapuminen puolikin tuntia sovitun ajan jälkeen on täysin normaalia. Toinen asia on riisi. Riisi tulee automaattisesti KAIKEN kanssa. Pastan. Papujen. Ranskalaisten perunoiden. Eli elämä on vaikeaa jos ei pidä riisistä. Itse olen kasvissyöjä ja ruoan suhteen ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Tyypilliseen casadoon kuuluu riisi, pavut, salaatti, paistetut plantaanit, pico de gallo ja vapaavalintainen liha. Pico de Gallo on tomaattisipulimarinadisekoitus, jota syödään melkein kaiken kanssa. Työni piti aluksi olla paikallisessa Escazún hallituksessa, mutta suunnitelma kaatui byrokratian takia ja päädyin LIMPALnimiseen kansallisjärjestöön töihin. Olen ollut hyvin tyytyväinen projektiin, sillä saan olla osallisena hyvin tärkeiden asioiden, kuten naisten ja pakolaisten oikeuksien, parissa. Opetan englantia naisille, joilla ei ole ollut aiemmin mahdollisuutta englannin opiskeluun, ja olen päässyt myös osallistumaan huomattavasti laajempaan mielenosoitukseen kuin Suomessa. Olen onnekas myös sikäli, että työni täällä liittyy vahvasti opiskelualaani, ja saan hyväksiluettua työni harjoitteluna. Perheeseeni kuuluu kolme suurin piirtein samanikäistä siskoa ja äiti. Ticaäideille on tyypillistä, että he pesevät lastensa
pyykit ja tuovat ruuan pöytään lasten iästä riippumatta kunnes nämä menevät naimisiin ja muuttavat pois kotoa. Usein lapset tosin muuttavat naapuritaloon, eikä mikään käytännössä muutu. Itselleni oli varmasti suurin muutos taantua omasta asunnosta ja sen tuomasta itsenäisyydestä perhe-elämään. Mutta kaikkeen sopeutuu! On yllättävää huomata, kuinka helposti tottuu vakuuttelemaan äitiään viidesti päivässä, että ei, en ole nääntymässä nälkään 10 minuuttia viimeisen aterian jälkeen. Tällä hetkellä Costa Rica tuntuu jo kodilta, ehdottomasti, kiitos ihanien ystävällisten ihmisten, upeiden paikkojen sekä muiden vapaaehtoisten, joiden kanssa olen voinut jakaa elämäni täällä. Ihmisten iloisuus ja rento elämänasenne tarttuu, on hyvin vaikea löytää totisia ja huumorintajuttomia ticoja. Ongelmat ratkaistaan toteamalla ¡tranquila! Costa Rican pienuuden hyviä puolia on, että minnekään ei ole kovin pitkä matka – ei sademetsiin, rannoille eikä naapurimaihinkaan. Bienvenidos a Costa Rica, suosittelen! Teksti ja kuvat: Eeva Mäkinen
22
Elettiin kesäkuuta 2007. Vapaaehtoisvuoteni Hondurasissa, pienessä Las Mangasin kylässä oli lähestymässä loppuaan. Olin oppinut pärjäämään latinokulttuurissa espanjan kielellä, löytänyt ihmeellisiä aarteita sademetsistä ja koralliriutoilta sekä onnistunut aloittamaan uuden sademetsien biologiseen tutkimukseen liittyvän ohjelman vapaaehtoistyöpaikassani, ympäristökasvatusjärjestössä nimeltä Guaruma. Olin pitänyt Las Mangasin lapsille ja nuorille ympäristökasvatus- ja tietotekniikkakursseja ja seurannut kateudesta vihreänä heidän
valokuvauskurssejaan. ¡Qué pena! (= mikä harmi) etteivät muut työt olleet sallineet minun osallistua kurssille oppilaana. Jotkut kylän tenavat olivat jo alle vuoden harjoittelun jälkeen minua paljon, paljon taitavampia valokuvaajia. ”Sinähän, Mari, sitten järjestät näistä lasten ottamista kuvista valokuvanäyttelyn Eurooppaan?” heitti pomoni Jimmy Andino, mainio pieni veikko. ”Juu juu, totta kai järjestän!” lupasin hövelisti kuten sielläpäin maailmaa on tapana, ja jatkoin asiaa sen kummemmin miettimättä matkalaukun pakkaamista Suomeen lähtöä varten.
Katso juttu näyttelystä seuraavalta aukeamalta!
23 Lupauksen lunastus Ihme kyllä en unohtanut keskustelua, vaikka lupausten unohtaminen on Latinalaisessa Amerikassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Kolme vuotta myöhemmin tieni oli tuonut minut sattumankaupalla Kuopioon luonnontieteelliseen museon näyttelypäälliköksi. Näyttelykalenteri on suunniteltava hyvissä ajoin, ja niinpä kesäkuussa 2010 kokoonnuimme tiimin kanssa pähkäilemään seuraavan vuoden näyttelyitä. Päätin, että nyt on aika lunastaa Hondurasissa kevyesti annettu lupaus. Esittelin Guaruman toimintaa ja lasten ottamia, hämmästyttävän hienoja luontokuvia, ja ehdotin yhteistyössä toteutettavaa valokuvanäyttelyä. Hieman tiimini epäröi, sillä sekä aihe että yhteistyökumppani kuulostivat kovin kaukaisilta, mutta suostui kuitenkin ehdotukseen. Itse näyttelyn rakentamisessa oli toki omat kommervenkkinsa. Tilasimme
selailtavaksi lähemmäs parisataa kuvaa, joista valittiin lopulta 33 parasta. Ilman internetyhteyksiä kuvien hankkiminen olisi ollut todella vaikeaa, sillä etanapostin matelu Hondurasista Suomeen kestää ainakin puolitoista kuukautta, jos edes tulee perille. Konkreettinen toteutus kuvien tulostamisineen ja kehystämisineen oli luonnontieteellisen museon harteilla. Näyttelyn nimeksi tuli Sademetsän lapset. Tammikuun 18. päivänä oli avajaisten aika. Kuopion museon parvihuoneeseen oli ripustettu kuvia jalokiven lailla hohtavista kolibreista, kämmenenkokoisista hämähäkeistä ja vehreistä sademetsämaisemista. Kaskaan siritys, lintujen liverrys ja mölyapinoiden möykkä viimeistelivät trooppisen tunnelman. Minun ja Las Mangasin nuorten yhteinen pieni unelma oli toteutunut.
Teksti ja kuvat: Mari Wikholm
24
guaruma
Guaruma (www.guaruma.org) on hondurasilainen ympäristökasvatusjärjestö, jonka tavoitteena on opettaa syrjäseutujen nuorille ympäristön kannalta kestäviä elinkeinoja. Järjestön toimintaan kuuluvat ammattilaisten opettamat ympäristökasvatus-, digikuvaus- ja tietotekniikkakurssit sekä englannin opiskelu. Kun nuorten taidot ovat karttuneet tarpeeksi, he voivat työskennellä esimerkiksi luontooppaina, valokuvaajina tai tutkimusapulaisina. Uudet elinkeinot ovat sademetsäympäristössä kipeästi tarpeen. Kovapuun runsas kysyntä teollisuusmaissa kannustaa päiväntasaajan seudun ihmisiä hakkaamaan sademetsiä kestämättömän paljon. Hondurasin metsäkadon nopeus on yksi maailman hurjimmista: tätä menoa sademetsät lukemattomine eliölajeineen häviävät maasta alle viidessäkymmenessä vuodessa. Sademetsien tulevaisuus riippuu loppujen lopuksi meidän teollisuusmaiden kuluttajien valinnoista. Kahvia, hedelmiä tai huonekaluja ostettaessa on mahdollista valita ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja, jotka on merkitty ympäristösertifikaatilla. Yksi tehokkaimmista sademetsän suojelukeinoista on tukea pieniä, ruohonjuuritason kehitysyhteistyöhankkeita. Kun Guaruman tapaiset järjestöt opettavat lapsille valokuvaamista tai tietokoneiden käyttöä, ne jarruttavat sademetsien häviämistä ja tarjoavat samalla syrjäseutujen ihmisille uutta toivoa tulevaisuuteen.
kuva:Eeva Mäkinen
Sademetsän lapset –näyttely on esillä Kuopion museossa (Kauppakatu 23) 11.9.2011 saakka. Lisätietoja näyttelystä ja museosta löytyy osoitteesta www.kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi
Sademetsän lapset
25
ĎēęĎĆ ĘĚĔĒĎ
1
Heli Vartiainen oli Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöntekijänä Intiassa vuosina 2008-2009. Ikävä toi Helin takaisin samaan vapaaehtoistyöpaikkaan, Sudana Residential Schooliin viime vuoden alussa. Elokuussa 2010 Heli palasi Suomeen koulunjohtajana toimivan Vijay Harvinin kanssa. Visiitti Suomeen oli odotettu ja mieleenpainuva. Putturissa Sudana Schoolissa Harvin oli majoittanut Heliä omassa kodissaan, mutta nyt Harvinin ja Helin roolit vaihtuivat. Vijay Harvin kiersi Helin kanssa Suomea kolmen viikon ajan, minkä jälkeen hän jatkoi matkaa Saksaan siellä asuvien vapaaehtoistyössä Sudana Schoolissa olleiden vieraaksi. Suomessa Harvin näki ja koki paljon. Ajokilometrejä tuon vierailun aikana kertyi yli tuhat. Matkan aikana tuli nähtyä niin Etelä-Suomea, Itä-Suomea kuin myös Pohjois-Suomeakin. ”Everything is possible in Finland”, Harvin totesi moneen otteeseen nähdessään maamme elintasoa niin kodeissa, kouluissa, vanhainkodeissa ja kaupoissa.
Teksti ja kuvat: Heli Vartiainen
K ATSO KUVAT SEURAAVALLA AUKEAMALLA!
26
2 4 3
5
6
7
8
ĎēęĎĆ
1. (edellinen sivu) Harvin ihmetteli puun määrää Suomessa. Hän silitteli puisia kaiteita ja ovia ja halusi itsestään tämän kuvan, jotta voisi näyttää Intiassa suomalaista arkkitehtuuria. 2. Harvinin ensimmäinen majoituspaikka oli Espoon Matinkylässä Leena Koiviston luona. Leena oli Sudanassa vapaaehtoistyöntekijänä 2004-2005. 3. Istuin aina Intiassa ollessani Harvinin kyydissä. Nyt osat vaihtuivat: kuljettajana toiminkin minä, suomalainen nainen. 4. Synttäreitä juhlittiin vanhempieni mökillä ItäSuomessa. Näitä juhlia ei unohdeta! 5. Harvinin vierailun aikaan Aaltosen Pertin ja Helin tytär, Suvi, oli aloittelemassa vapaaehtoistyövuottaan Sudanassa. Harvin näki siis ensin Suvin vanhemmat ja Suvin kodin Helsingissä! Taustalla Suvin kummit. 6. Odotettu tapaaminen: intialainen isäni ja suomalaiset vanhempani tapasivat toisensa. 7. Kävimme tervehtimässä mummoani Patolakodissa Helsingissä. Yhteistä kieltä mummollani ja Harvinilla ei ollut, mutta hymyllä sai jo paljon aikaan. Harvin ihmetteli ensin, miksi suomalaiset aikuiset lapset eivät hoida itse vanhempiaan. Myöhemmässä vaiheessa hän ymmärsi, miten paljon vanhainkodit
27
Kuvat: Heli Vartiainen
9
ĘĚĔĒĎ
10 11
tarjoavat vanhuksille: hyvän hoidon lisäksi seuraa muista ihmisistä, erilaista viriketoimintaa yms. 8. Oli siinä siskoni lapsillani ihmeteltävää, kun tumma mies tuli taloon. 9. Harvinin pyynnöstä otettu kuva: täydellisessä kunnossa oleva asfaltoitu tie, eikä yhtään autoa! 10. Harvinin toimesta yksityinen, englanninkielinen Sudana School toimii ja laajenee koko ajan Putturissa. Tutustuminen suomalaiseen kouluun avasi uusia näkökulmia intialaisen koulun parantamiseen. ”Your school is perfect, you have everything!” 11. Kierrätyssysteemimme Suomessa sai paljon kiitosta Harvinilta. Intiassahan kierrätys toimii niin, että roskat heitetään kadulle ja lehmät, kulkukoirat ja -kissat syövät sieltä lounaansa. Intialaisilla on paljon oppimista suomalaisilta. 12. Historian lehdet havisivat, kun Anni Koskela tapasi ensimmäistä kertaa ulkomailta tulleen isäntäperheen isän. Juttua riitti kahvipöydässä. 13. Suomen kauppojen siisteys, valikoiman paljous ja hirveän kallis hintataso sai intialaisen pään pyörälle. 14. Pohjoisin vierailukohteemme oli Napapiirillä. Kävimme tervehtimässä myös joulupukkia.
12
13
14
28 Joulukuvaelman näyttelijäpoppoo sekä vapaaehtoiset
Viime syksynä saavuin Intiaan, Andra Pradeshiin, työskennelläkseni vapaaehtoisena opettajana Ramasamudramissa – paikassa, jota Googlekaan ei juuri tuntenut. Siten etukäteistiedot tulevasta olivat hatarat. Tänne saapuessa vastassani oli 35 000 asukkaan maalaiskaupunki, josta löytyy kuitenkin pieni sairaala, mikä onkin tärkeä asia herkkävatsaisille vapaaehtoisille. Ensimmäisiltä päiviltä mieleen ovat jääneet myös pölyävät tiet, joilla paikalliset miehet vyötäröille kietaistut lungit lanteillaan ajavat heinää vankkureillaan. Yleistietoa opettamaan Nyt, yli seitsemän kuukautta myöhemmin, Ramasamudramista on tullut yksi koti lisää ja urani opettajana Modern English Medium Schoolissa on juuri päättynyt. Koulu on pienehkö; siinä on luokkia eskareista viidenteen seka tarharyhmä. Yhdeksän
kuukauden pestistäni on jäljellä enää vain kesälomaa, jonka kulutan reissaten ennen paluulentoani. Heti ensimmäisenä koulupäivänäni sain osakseni pitää oppitunteja ypöyksin esikouluikäisille. Puolessa välissä päivää kaipasin kovasti seka korvatulppia etta erittäin voimakkaita Mynthoneita. Pian koulun rutiineihin, kiljuviin iloisiin lapsiin, askeettisiin luokkiin sekä iltapäivisin läheisellä pellolla pelattaviin krikettiotteluihin kuitenkin tottui ja niistä alkoi nauttia. Koulussa työskentelee lisäkseni kaksi muuta vapaaehtoista, ja opettamamme aine on General knowledge – kätevä aine, joka voi pitää sisällään mitä ikinä vapaaehtoisten kieroutuneet mielet keksivätkään! Emme tietysti ole kovinkaan kieroja, joten ohjelmistossa on ollut kaikenlaista: askartelua, piirtämistä, englantia sekä maantietoon tai kulttuureihin liittyviä aiheita.
29
”Opettamamme aine on General knowledge – kätevä aine, joka voi pitää sisällään mitä ikinä vapaaehtoisten kieroutuneet mielet keksivätkään!”
puhua etukäteen puhelimessa, ja kuinka he myös käyttävät ruuanlaitossa heidän kastiltaan kiellettyä ainesta, sipulia – ”because our family is a little modern, you see!” Kaikesta huolimatta, tai pikemminkin kaiken takia, aikani Intiassa on ollut erittain antoisaa, joskin välilla muun muassa moskeijasta raikaavat rukouskutsut ja opettajatar-naisena olemisen rajoitettu vapaus ovat nakertaneet kärsivällisyyttä. Tiedän, että tulen kuitenkin ennen pitkää kaipaamaan sekä jokailtaista chapatien kaulimista, etta tätä paikallista absurdiutta. Suomessa kukaan ei tervehdi kadulla aamuisin tai heitä eläviä kanoja bussin hattuhyllylle. Täytynee siis pian taas opetella uusille tavoille: syömään haarukalla ja veitsellä ja tunnistamaan nimensa ilman ”-miss” –loppuliitettä... teksti ja kuvat: Ella Saarinen
Nelkkiluokkalaiset (taustalla maalaamamme puu ja lasten tekemiä papukaijoja)
Hauskinta on ehkä ollut viimeisellä viikolla pitämäni suomen kielen alkeiskurssi, jonka jälkeen koululaiset ovat intoutuneet kyselemään toistuvasti vointiani. Kulttuurivaihtoa teekupin äärellä Ramasamudramissa ei ole juurikaan ole vapaa-ajan aktiviteettimahdollisuuksia, joten joka iltapäiväinen rituaalimme oli menna rehtorimme rouva Ushan luo nauttimaan kupillinen teetä. Paikallinen sisustaminen on melko askeettista, mutta värit ja tunnelma ovat kohdallaan: pinkiksi maalatun huoneen katon rajaan on kiinnitetty pahvilaatikko, jossa asustaa lintuperhe useine poikasineen. Lintujen takia kattotuuletinta ei kuitenkaan voi käyttää, mistä johtuen rouva Ushan perhe joutuu kuumimpina öina pakenemaan tuulettimilla varustettujen luokkahuoneiden lattialle nukkumaan. Teenjuonnin lomassa saimme puida ja pohtia monenlaisia intialaisen kulttuurin puolia järjestetyistä avioliitoista uskontoihin, naisten asemaan ja kastisysteemiin. Rehtorimme on avarakatseinen ja opiskellut nuorena Amerikassa, mutta on mielenkiintoista nähdä kuinka intialaiset perinteet istuvat silti tiukassa: hän kertoo, kuinka heidän perheensä järjestämän avioliiton osapuolet saavat
30
AYUMI MUUTTI MEILLE
Ahojen perhe asutti japanilaisen Ayumi Matsudan kotiinsa Tuusulaan elokuusta 2010 helmikuuhun 2011. Kokemus oli jännittävä sekä myönteinen.
Vieraan, tuntemattoman ulkomaalaisen aikuisen ihmisen muuttaminen omaan kotiin keskelle perheen omaa tavallista arkea voi tuntua hyvinkin hankalalta tai pelottavalta, tai siten se voi tuntua mielenkiintoiselta tai jopa positiivisella tavalla jännittävältä. Kun Paijalan koulu Tuusulasta mainosti tällaista mahdollisuutta toimia isäntäperheenä japanilaiselle Ayumille, niin jostain syystä me innostuimme heti, mutta samalla kyllä melko kriittisestikin pohdimme, että onko koko homma vaivan arvoista. Nyt jälkeenpäin on helppo sanoa, että oli se. Ehdottomasti. Perheen yhteinen päätös Kun keskustelimme vakavammin koko perheen kanssa mahdollisuudesta majoittaa Ayumi meille, niin käytännön järjestelyistä eniten meitä huoletti tila. Halusimme antaa Ayumille käyttöön oman huoneen, mikä tarkoitti, että puolen vuoden ajan tyttäremme Lotta (10 v.) ja Veera (9 v.) jakaisivat huoneen. Mietimme myös, mihin kaikki tavarat
mahtuvat, ja osaratkaisu oli, että kärräsimme melko paljon vanhoja leluja läheiseen päiväkotiin, jossa niille löytyi käyttöä. Muuten emme olleet kovin huolissamme siitä, miten arki uuden perheenjäsenen kanssa sujuu. Lopullinen päätös tehtiin kuitenkin vasta, kun olimme lukeneet Ayumin hakemuksen ja ”motivaatiokirjeen”, jossa hakija kertoo miksi hän on vapaaehtoiseksi lähdössä. Ayumi vaikutti kivalta tyypiltä. Kun hänen tulonsa meille varmistui, alkoi tietysti sähköpostin vaihto. Siinä vaiheessa, kun tapasimme ensimmäistä kertaa, tuntui, ettemme enää olleetkaan ihan vieraita. Tavallista arkea – ja kielikoulua Normaali arkielämä Ayumin kanssa oli erittäin helppoa. Kommunikointia Lotta ja Ayumi sushiaterialla Ahojen kotona.
31 helpotti se, että Ayumi puhui jo tullessaan erittäin hyvää englantia ja oppi myös suomea aivan valtavaa vauhtia. Lotta oli ollut jo muutaman vuoden ajan hyvin innostunut opiskelemaan englantia ja Ayumin kanssa vietetty puoli vuotta oli hänelle aivan loistava kielikoulu.
tavallista arkea siis.
Avartavia kokemuksia Antoisinta meille Ayumin kanssa oli kokemusten ja ajatusten jakaminen. Keskustelimme paljon kulttuurien ja käyttäytymisen eroista. Keskustelimme ruoasta ja teimme ja Veera sen sijaan jäi aluksi ”Perheen normaalia arkea söimme sekä suomalaista, isäntäperheenä että japanilaista ruokaa. ehkä keskusteluissa Ayumin ei juuri Ayumi myös opetti vähän ulkopuoliseksi. toimiminen muuttanut; mentiin ja tultiin Onneksi Veera itse kyseli, origamia ja muita että mistä me puhumme, ihan niin kuin ennenkin, käsitöitä tytöille. niin huomasimme alkaa välillä tehtiin jotain yhdessä tulkata keskusteluita ja välillä ei taas tehty yhtään Opimme myös itse paljon suomenkielestä, myös hänelle. Perheen mitään.” Mika Aho kun Ayumi kyseli normaalia arkea hyvin mielenkiintoisia Ayumin isäntäperheenä kuten: ”Poliisiasema, toimiminen ei juuri muuttanut; mentiin kysymyksiä terveyskeskus. Miksi ja tultiin ihan niin kuin ennenkin, paloasema, välillä tehtiin jotain yhdessä ja välillä sanotaan keskus eikä asema?” tai ei taas tehty yhtään mitään – ihan ”Aavikko ja autiomaa, mikä on niiden ero?” tai ”Luulla, tietää, epäillä, olettaa, milloin käytetään mitäkin?”. Itse pidän hyvänä, että Ayumilla on ollut mahdollisuus vapaaehtoisvuotensa aikana asua kahdessa eri perheessä. Eri perheiden kanssa näkee varmasti eri asioita ja kuva suomalaisesta elämäntavasta on vieläkin laajempi. Oman ikäisten ystävien löytäminen vapaaehtoisvuoden alkuaikoina on ehkä viihtyvyyden kannalta yksi suurista haasteista, jos sekä työpaikalla että isäntäperheessä on vain vanhempia ja nuorempia ihmisiä. Teksti: Mika Aho, kuva: Johanna Aho
32
A DOCU M E N TA RY F I L M ON All along the spring two medianom students planned, shot and edited a film on the Maailmanvaihto program for the foreign volunteers. Now that it’s almost ready we asked the authors to tell about the project. Who are you and how did it come up to make a film on volunteering in Finland through Maailmanvaihto? We are final year Media Technology Student from Metropolia University of Applied Sciences, Kashiram Gauli and Ademola Somoye. Basically, we are majoring in Audio Visual Production, thats why we took interest to make a documentary film in good subject thats what made us to choose ICYE Finland. Can you tell more about the film? The idea was that we were going to highlight the objective of Maailmanvaihto: giving the youth the opportunity to travel abroad to help out in volunteering work. We wanted to showcase the essence and role volunteering means to the volunteers and the society as a whole. There were five basic questions (see the box) which we tried to find the answer. You introduced the idea of the film to Maailmanvaihto in January. Since then, how did you proceed with the project? We asked for the emails of all the volunteers and all their work places. Once we got the consent of all the volunteers who were willing to appear on the documentary we started brainstorming on how to structure the whole documentary. The purpose was to draw out a storyboard so as to visualize how we were going to proceed with it. Since then you have made a number of trips to meet the volunteers at their work place or with their host families and done a lot of interviews, filming and editing – did I forget something? Well, the planning involved consulting Mailmaanvaihto. We got much information of ICYE from your websites as we had already heard about different volunteering organizations in our home country. Technically,
33
VOLU N T E ER I NG I N F I N L A N D we were also experimenting DSLR shooting during the project. A raw version of the film was presented in the media highschool of Helsinki in May. Short after that the film was handed to the Project Coordinator Mari Takalo. After a bit of editing the film is ready to be relased. So, is it possible to see the film? The Distribution of footage depends on Maailmanvaihto if the organization wants to give each volunteers as memory ( perhaphs in DVD) or uploading to video sharing sites, when they finish the program. Mari’s & Anni’s comment: Maailmanvaihto will use the film as information material i.e. in the trainings of the volunteers. It would be nice to organize a premiere for the film at some point.
The volunteers were asked the following questions: 1. Why did you choose Finland for their voluntary work? 2. What was your role(s) as a volunteer? What kind of daily activities did you have? 3. What did you feel having gained mentally, physically and psychologically throughout the whole year? 4. Descibe your living conditions. Did you live within the project or in the host family – and how did you experience it? 5. What would you miss about Finland when leaving for your respective country?
34
ilm
u t i o
ia s k
Isäntäperheeksi tai vapaaehtoistyöpaikaksi? Elokuussa saapuvien vapaaehtoistyötekijöiden sijoituksia valmistellaan parhaillaan. Haluaisitko tutustua uuteen ihmiseen ja kulttuuriin kotisohvallasi ja samalla vahvistaa kielitaitoasi? Löytyisikö työpaikaltasi työnsarkaa ulkomaalaiselle vapaaehtoiselle? Järjestösihteeri kertoo asiasta mielellään lisää.
Etsitään esittelijöitä eri tapahtumiin Etsimme ICYE –ohjelmaan tai EVS –vapaaehtoistyöhön osallistuneita esittelemään toimintaamme ja kertomaan kokemuksistaan seuraaviin infotilaisuuksiin: 24.8. yhteisinfo KVT:n, Alliansin Nuorisovaihdon ja ETVOn kanssa; 14.9. vapaaehtoistyöinfo Turussa; 4.10. vapaaehtoistyöinfo Jyväskylän yliopistolla; 6.10. vapaaehtoistyöinfo Tampereella; 12.10. vapaaehtoistyöinfo Helsingissä. Tammerkosken lukio(Tampere) on kiinnostunut saamaan vapaaehtoistyöstä äskettäin palanneen kertomaan kokemuksistaan 1.11. Puhujaksi voit ilmoittautua Annille, maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi.
Vuodenvaihteessa kaukomaille? Tammi-helmikuussa 2012 alkavissa ICYE-ohjelmissa on vapaita paikkoja seuraavissa maissa: Bolivia, Honduras, Meksiko, Intia, Nepal, Nigeria ja Ghana. Vapaaehtoistyöjakso on kuuden kuukauden pituinen, ja työtä on pääasiassa lasten ja nuorten parissa orpokodeissa, kouluissa, katulasten keskuksissa sekä päiväkodeissa. Paikkoihin tulee hakea mahdollisimman pian, viimeistään 15.syyskuuta.
Luovaa EVS-vapaaehtoistyötä Venäjällä Maailmanvaihto etsii vapaaehtoistyöntekijää Steinerpäiväkotiin Venäjälle, lähelle Kazakstanin rajaa. Vapaaehtoisen tehtävänä on avustaa päiväkodissa sekä mahdollisesti toimia myös ohjaajana erilaisissa kuvataide-, musiikki- ja askartelutyöpajoissa. Työ alkaa syyskuussa 2011 ja kestää 12 kuukautta. EU:n nuorisotoimintaohjelma kattaa ohjelman pääasialliset kulut. Hakulomake ja lisätietoja hankkeesta: maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi Mukaan leiritiimiin elokuussa Jos olet kiinnostunut toimimaan Maailmanvaihdon kansainvälisillä leireillä ohjaajana, niin otathan yhteyttä järjestösihteeri Mari Takaloon: hosting@maailmanvaihto.fi. Seuraavan kerran ohjaajia tarvitaan 11.–20.8.2011 Tulovalmennusleirillä. Tervetuloa mukaan kirjavaan joukkoomme!
35 Tukihenkilöksi tai -perheeksi syksystä alkaen? Etsimme tukihenkilöitä ja -perheitä uusille ulkomaalaisille vapaaehtoistyöntekijöille elokuusta lähtien. Koska vapaaehtoiset sijoittuvat eri puolille Suomea, tarvitsemme myös tukihenkilöitä ja -perheitä useammalta paikkakunnalta. Tukihenkilö on vapaaehtoisen kaveri, joka tutustuttaa ulkomaalaista nuorta suomalaiseen elämäntyyliin ja uuteen kotipaikkakuntaan. Vapaaehtoinen ja tukihenkilö tapaavat tarpeen mukaan, ja on tärkeää, että tukihenkilö on vapaaehtoisen tavoitettavissa.
Tukiperheellä on tärkeä merkitys työpaikan yhteydessä asuvalle vapaaehtoiselle, joka pääsee tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin tukiperheen kautta. Vapaaehtoinen viettää tukiperheessä viikonloppuja esimerkiksi kerran kuukaudessa. Kysy lisää Maailmanvaihdon harjoittelijalta Kaisa Karjalaiselta (harjoittelija@maailmanvaihto.fi). Halukkaat saavat täytettäväkseen pienimuotoisen tukihenkilöhakemuksen. Syksyn alussa valituille tukihenkilöille ja tukiperheille järjestetään koulutustilaisuus. Tukihenkilönä ja -perheenä oleminen on antoisa kokemus!
TULEVIA TAPAHTUMIA 28. – 29.5. 2.6. 11 – 20.8. 24.8. 9.9. 14.9. 4.10. 6.10. 12.10. 11.11. elo-syyskuu lokakuu 29. -30.10. 30.11. – 1.12.
Maailma kylässä -festivaali Helsingissä: Maailmanvaihto paikalla Mahdollisuuksien tori Tampereella: Maailmanvaihto paikalla Tulovalmennus ulkomaalaisille vapaaehtoistyöntekijöille Yhteisinfo KVT:n, Allianssin Nuorisovaihdon ja ETVOn kanssa Helsingissä Maailman Vaihtoa -lehden deadline, teemana Eurooppa Turun infopäivä Vapaaehtoistyöinfo Jyväskylän yliopistolla Tampereen infopäivä Helsingin infopäivä Maailman Vaihtoa -lehden deadlin, teemana Aasia Tukihenkilökoulutus (aika ja paikka varmistuvat myöhemmin) Koulutusviikonloppu Maailmanvaihdon toiminnasta kiinnostuneille Palanneiden tapaaminen ICYE-ohjelmaan ulkomailla osallistuneille, Espoo Studia-messut Helsingissä: Maailmanvaihto paikalla
Maailmanvaihtoa – Volunteer’s Voices on Maailmanvaihto ry:n neljästi vuodessa ilmestyvä jäsenlehti, jonka tarkoitus on toimia kanavana kulttuuristen kokemusten jakamisessa ja niistä oppimisessa. Lehdessä julkaistaan järjestön toimintaan osallistuvien kirjoituksia. Lehti lähetetään kaikille yhdistyksen jäsenille ja sitä myös jaetaan tiedotustapahtumissa. Viime vuosien Newsletterit löytyvät myös Maailmanvaihdon verkkosivuilta. Julkaisija: Maailmanvaihto ry Vastaava toimittaja: Suvi Lindgren Taitto: Jenny Asanti Painopaikka: Itä-Helsingin Monistus Seuraava aineistopäivä: 9.9.2011 Juttuehdotukset ja yhteydenotot osoitteeseen suvi.lindgren@maailmanvaihto.fi Toimituskunta lehdessä 2/2011: Mika Aho / Kashiram Gauli / Virva Hautala / Anni Koskela / Emilie Lelouarn / Suvi Lindgren / Aida Menchaca / Eeva Mäkinen / Katja Palokangas / Ella Saarinen Hanna Kaisa Salmi / Ademola Somoye / Heli Vartiain Maailmanvaihto ry. - ICYE Finland Oikokatu 3, 00170 Helsinki. tel. +358-9-774 11 01 fax. +358-9-731 04 146 maailmanvaihto@maailmanvaihto. i www.maailmanvaihto. i www.icye.org