Luomulehti 4/2018

Page 8

Luomussa kiinnostavat erityisesti luomuemolehmä-, kananmuna-ja lammastuotanto.

TOIMITTANUT: NOORA MANTERE KUVA: EVELIINA SILLANPÄÄ

Luomutuotannon kehitysnäkymät 2025 Luomuviljelyn aloitti keväällä 2018 ennätykselliset lähes 500 uutta maatilaa, ja luomutuotannon kannattavuus etenkin viljatiloilla on selvästi parempi kuin

M

tavanomaisessa tuotannossa. aa- ja metsätalousministeriön Kantar TNS:llä teettämä kysely maatilojen kehitysnäkymistä kertoo, että luomuun siirtymistä suunnitellaan edelleen monella tilalla. Kyselyyn osallistui yli 4400 tilaa, joista luomussa on 700.

Luomutuotannon kasvu jatkuu Luomutilat ovat keskimääräistä suurempia, ja luomutilojen keskimääräinen peltoala kasvaa edelleen 58 hehtaarista per tila 66 hehtaariin vuoteen 2022 mennessä. Kaikista tavanomaisista tiloista 14 % voisi olla kiinnostunut siirtymään luomutuotantoon. Luomussa vetoaa ennen kaikkea kuva hyvästä kannattavuudesta, tuista, lannoitteiden tarpeettomuudesta ja ekologisuudesta. Luomutilojen määrän ennakoidaan kasvinviljelyn osalta kasvavan noin 100 tilalla vuosittain vuoteen 2022 mennessä. Täten luomutilojen määrä kasvaisi 5 500 tilaan ja osuus peltoalasta nykyisestä 13 prosentista 16 prosenttiin.

8

LUOMULEHTI 4 | 2018

Tuotannosta luopujia on vähemmän kuin tavanomaisessa tuotannossa, ja luomussa pysytään yleensä niin kauan kuin tuotanto jatkuu. Poistuma tulee korvattua luomussa jatkavien tilojen laajennuksilla, ja kasvun mahdollistavat uudet luomutilat. Eniten kiinnostavat luomuemolehmä-, kananmunaja lammastuotanto. Luomukotieläintuotannossa onkin edelleen kasvupotentiaalia kymmenistä prosenteista jopa kaksinkertaiseksi. Luomumaidon tuotantopotentiaalissa on kasvua 70 %, ja luomukananmunien tuotanto voi suunnitelmien toteutuessa tuplaantua nykyisestä. Luomulampaiden ja -sikojen tuotanto voi kasvaa 40 prosentilla. Syyt, miksi viljelijä ei ole kiinnostunut siirtymään luomuun, liittyvät byrokratiaan, rikkakasviongelmiin sekä tuotannon oletettuun vaivalloisuuteen.

Luomutuottaja uskoo tulevaisuuteen Luomutuottajien kuva oman tilan nykyisestä ja tulevasta kannattavuudesta on tavanomaisia tiloja positiivisempi. He ovat myös muita halukkaampia ottamaan riskejä menestyäkseen. Luomutuottajat toimivat suunnitelmallisesti ja pyrkivät hankkimaan parasta asiantuntijaosaamista silloin, kun oma osaaminen ei riitä. He erottuvat muista myös siinä, että pitävät aktiivista yhteistyötä muiden tilojen kanssa tärkeänä. ◀


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.