Luomulehti 4/2014

Page 50

osa toiminnasta markkinoidaan ”boxeina” eli asiakas saa 16 dollarin hintaisen tuotelaatikon viikoittain. Laatikko täytetään kausivihanneksilla. Viikoittaisia boxin tilaajia on noin 200. Perus boxin rinnalla on tarjolla myös erilaisia sesonki tuotteita. Syyskesäisen tilavierailuni aikaan seuraavaan sesonkiin oltiin jo valmistautumassa. Kurpitsan poiminta oli käynnissä ja kalkkunat pulskistuivat vielä laitumella ennen kiitospäivän illallispöytään päätymistään.

Sopimustuotantoa kuluttajille ”Laatikkokauppa” tunnetaan nimellä CSA (community supported agriculture), joka suomeksi on käännetty kumppanuusmaataloudeksi. CSA on usein ja niin tässäkin tapauksessa käytännössä sopimustuotantoa suoraan kuluttajalle. Sopimustuotannon lisäksi ohjelmaan kuuluvat myös erilaiset kuluttajatapahtumat, juhlat maatilalla sekä kuluttajien mahdollisuus osallistua tilan töihin tai jopa tuotannon rahoitukseen. Sopimus on aina tuottajan ja kuluttajan välinen. Tarjolla on erilaisia sopimuksia, mutta ideana on se, että CSA-kuluttaja on osakkaana valmistuvassa sadossa. Osa viljelijöistä saa näistä osakkuuksien myynnistä käyttöpääomaa kevään investointeihin. So-

▽ Grindstone Farmin taimet kasvatetaan kevyissä kausihuoneissa. Harsolla peitetyt taimilaatikot sijoitetaan lämminvesikiertoisen maton päälle. Menetelmän etuja ovat vähäinen energian kulutus ja hyvin kehittyneet juuret. ▷ Luomuviljeltyä pensasmustikkaa on Grindstone Farmilla noin viisi hehtaaria. Pitkäikäisten viljelmien salaisuutena on puupohjainen katekomposti, jolla lannoituksen lisäksi torjutaan rikkakasveja sekä tasataan maan kosteusolosuhteita.

50

Luomulehti 4/2014

pimustuotanto helpottaa myös oleellisesti markkinointia. Kuluttajalle tuotantomalli tarjoaa monia etuja: Tuoretta, käsittelemätöntä ruokaa kerran viikossa, tieto mistä ruoka tulee ja vähintään kerran vuodessa vierailumahdolllisuus tilalle. Lapsiperheet arvostavat sitä, että lapsille voidaan helposti opettaa mistä ruoka tulee. CSA-markkinointiyhteisöjä USA:ssa on noin 10 000. Grindstone Farmin vihanneslaatikko kauppaa täydennetään kananmunien kaupalla (750 tusinaa viikossa). Munat kerätään lähialueen pieniltä luomukananmunan tuottajilta. Tila toimittaa vihannes- ja kananmunia New Yorkin asiakkailleen kaksi kertaa viikossa. Lisäksi tila on mukana lähikaupunkien (Ithacan, Syracusen ja Rochesterin) Farmers Marketeilla. Farmers Market on suosittu suoramyyntifarmarien toripäivä, joka toimii torikaupan lisäksi myös CSA-laatikoiden jakelupisteenä.

Tunneliviljely pidentää sesonkia Grindstone Farmin tilalla on viljelyssä kymmenittäin erilaisia vihanneksia avomaalla ja kausihuoneissa sekä muovitunneleissa. Vihanneksia on avomaalla 2,5 ha. Lisäksi viljelyssä on parsaa 1,5 ha sekä 5 ha pensasmustikkaa.

Muovitunneleita tilalla on noin puoli hehtaaria. Muovitunneleilla kasvukausi pitenee noin kaksi kuukautta. Muovitunneleihin päädyttiin, koska haluttiin saada varhaisvihanneksia ja toisaalta haluttiin myös pitkittää kasvukautta. Lisäksi tunneli tuo varmuutta sadon laatuun ja määrään. Muovitunneliviljelijän on kuitenkin oltava tarkkana pohjoisessa, lähellä suurta Ontario järveä. Myöhäissyksyllä lämmin järvi ja pohjoisesta puhaltava kylmä tuuli aiheuttaa runsaat lumisateet. Yhden yön aikana alueella voi sataa puolikin metriä lunta! Siksi tunneleiden muovit poistetaan viimeistään marraskuun puolivälissä. Grindstone Farmin vihannesviljelykierto on kolmivuotinen. Viljelykierrossa vuorottelevat maanpäälliset kasvit, maanalaiset kasvit ja maanparannuskasvit. Tarvittaessa kiertoa täydennetään avokesannolla.

Pensasmustikkaa vuosikymmenten kokemuksella Grindstone Farmin tulot muodostuvat vihannesten lisäksi pensasmustikasta. Tilan mustikkapensaat ovat 20 - 30 vuotta vanhoja. Hyvin hoidettuna mustikka kasvaa kymmeniä vuosia. de Graff oli juuri menestyksekkäästi siirtoistuttanut uuden puolen hehtaa-


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.