SIVISTYS N O SEKSIKÄSTÄ
Munista maksetaan.
Niin, vitun Aristoteles.
Te k s t i : K r i s t i i n a S a r a s t i , Ku va : S at u K e m p pa i n e n , Ku v i t u s : R o t ta - E d
kirjallisuus
Mitä Lena Dunham, Caitlin Moran ja Lena Andersson juttelisivat samaan baaripöytään eksyessään? En tiedä, mutta ehkä jotain vastaavaa kuin toimituspäällikkö Johanna Laitinen ja tiedottaja Jonna Tapanainen Sivumennen-kirjallisuuspodcastissaan. He kommentoivat siinä paitsi lukemiaan kirjoja myös politiikkaa, tv-sarjoja, elokuvia ja ajankohtaisia kulttuurikeskusteluja. Sekä tietysti sitä, kuinka kuuma on Karl Ove Knausgård (Knausgod), kuinka paljon David Bowien kuolema ja Obaman jäähyväispuheen kuunteleminen itkettivät, miten Skam-sarjasta ei voi olla sekoamatta ja miten he kokevat onnistuneensa rakkauden jalossa taidossa. He fanittavat, obsessoivat, repeilevät ja puhuvat tyrmäävän analyyttisiä. Lähestymistapaa leimaa hurmaava entusiasmi: älä tapa rakkaitasi, juhlista heitä. Kirjallisuusninjat myönsivät Like Uutisille eksklusiivisen turbotimanttihaastattelun, jossa blastattiin maailma raiteilleen.
O
hjelmanne keskiössä on paitsi kirjallisuus myös ystävyytenne. Miten pää dyitte tällaiseen lähesty mistapaan ja vaatiko uskallusta aset tua kuuluville persoonana, ei vain asiapenttinä? Johanna: Podcast syntyi, kun tajusimme, että aina kun näemme, vouhkaamme kirjoista ja jaamme lukemaamme. Tajusimme myös, ettei Suomessa ole kirjallisuuspodcasteja eivätkä naiset muutenkaan tee kovin paljon podcasteja. On ollut poliittinen ja tietoinen valinta näyttää naisten välistä ystävyyttä ja nostaa se keskiöön. Jonna: Kuunnellessani podcasteja huomasin, että mitä henkilökohtaisemmaksi suhde sen vetäjään muodostui, sitä enemmän ohjelmasta tykkäsin. Siksi tuntuu mielekkäältä kommentoida podcastissa myös omaa henkilökohtaista elämää, vaikka se edellyttääkin välillä häpeän kynnyksen ylittämistä. Puhutte paljon naisten välisen ystä vyyden kuvauksista ja nostatte esiin naistekijöitä. Miksi tyttöjen tai nais ten välistä ystävyyttä ja sen kuvauksia usein vähätellään? Jonna: Tytöt nähdään niin omituisina olentoina, joko suojeltavina, viattomina pikku perhosina tai seksuaalisuudessaan hillittöminä ja tuhoisina luonnonvoimina. Tytöillä on kaikki valta mutta ei mitään valtaa. Poikien välisessä ystävyydessä toiminta nähdään niin keskeisenä, että sen ympärille on helppo rakentaa seikkailullinen juoni, kun taas tyttöjen elämän tärkeät teemat eivät yhtä helposti taivu perinteisen juonikaavion vaatimuksiin. Käsityksemme tarinasta, ja varsinkin hyvästä tarinasta ja hyvän tarinan aiheista, on tosi maskuliininen. Johanna: Niin, vitun Aristoteles. Mutta vastauksena kysymykseesi: koska patriarkaatti. Kaikki, mitä tytöt tekevät ja edustavat, nähdään aina
8 • L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7
vähäisempänä kuin poikien tekemiset ja olemiset. Tyttöjen välistä ystävyyttä halutaan vähätellä, jotta se ei olisi uhkaavaa. Jonna: Hajota ja hallitse. Naisten tekemiset pelkistetään kommenteiksi ihmissuhteista eikä niiden yhteiskunnallisuutta ja poliittisuutta haluta nähdä. Jos Revolutionary Roadin olisi kirjoittanut nainen, se koettaisiin tyypillisenä perhepiiriin sijoittuvana naiskirjallisuutena, mutta koska kirjoittaja on mies, Richard Yates, teos nähdään suurena kertomuksena siitä, miten yhteiskunta kahlitsee ja ahdistaa ihmistä. Myös Elena Ferranten Napoli-tetralogia nähdään helposti vain tyttöjen välisen ystävyyden kuvauksena, vaikka se on läpeensä poliittinen ja tihkuu vihaa ja tuskastumista siihen, miten vaikeaksi kaikki on tytöille ja naisille tehty. Kuten Anna Paavilainen asian Play Rapes sa ilmaisee: ”Mä oon niin vitun täynnä tätä kullinhajuista paskaa.”
JONNA
siinä ole kyse heidän ylivertaisesta yksilöllisestä lahjakkuudestaan vaan patriarkaalisen yhteiskunnan rakenteista ja arvohierarkioista. Jonna: Munista maksetaan.
Naisten myös pitää todistella älylli syyttään koko olemuksellaan ja ulos annillaan siinä missä miehille salli taan paljon ristiriitaisempia rooleja. Riot grrrlit, 90-luvun underground feministit, kapinoivat juuri tätä vastaan. Esimerkiksi Bikini Killin Kathleen Hanna ei pyrkinyt häivyttä mään nousevaa, pissismäiseksi koettua Valley Girl -intonaatiotaan eikä luo punut huulipunasta saati rintsikoista. Lähtökohtana oli, että tyttömäisyydes tä tai naisellisuudesta ei tarvitse pyrkiä eroon lunastaakseen vakavasti otetta van ajattelijan statuksen. Johanna: On tärkeää huomata, ettei älyllinen substanssi korreloi vain tietynlaisen ulosannin kanssa. Pidän ääntäni hentona, mutta kun aloitimme Teatteri- ja elokuvamaailman sovinis podcastin tekemisen, päätin etten yritä mista ja seksismistä on puhuttu viime madaltaa sitä vaikuttaakseni uskottaaikoina paljon. Onko kirjallisella ken vammalta. Minun ei tarvitse kuulostaa tällä samankaltaisia ilmiöitä? älykkömieheltä tullakseni kuulluksi. Johanna: Tätä pitäisi kysyä naiskirJonna: Äänesi ei ole ollenkaan henjailijoilta, mutta on toki helppo listata to, tuo on vaihtoehtoinen fakta. Mutta esimerkkejä siitä, miten eri tavoin nais- joka tapauksessa on ankeaa, että älylja mieskirjailijoihin suhtaudutaan. lisyyttä pidetään vieläkin miehisenä Kun esimerkiksi Laura Lindstedt avasi piirteenä ja se assosioidaan miehiseen suunsa ja piti poliittisen Finlandia- itseilmaisuun. Naisen elämässä on liian puheen, hänet laitettiin nopeasti ruo- monta sudenkuoppaa, heti kun pääsee tuun. Hän sai toki valtavasti positii- pissisepäilyistä eroon pitää alkaa mietvistakin palautetta, mutta negatiivinen tiä, onko jo liian vanha tehdäkseen palaute oli hyvin henkilöönkäyvää, sitä tai tätä. Iän myötä naiselle annettu asiatonta ja alentuvaa. tila kapenee: kriittisyyttä aletaan pitää Jonna: ”Pysypäs tyttö roolissasi ja katkeruutena, seksuaalisuutta epäilytkiitä kiltisti kustantajaa.” Naisten jalus- tävänä puumailuna. Hyppy pissiksestä tat ovat huterampia, heidän valta-ase- katkeraksi tädiksi kestää ohikiitävän miaan kyseenalaistetaan jatkuvasti ja hetken, ja sen hetkenkin sitä todenheihin kohdistuu jatkuva todistelemi- näköisesti sattuu olemaan tirsoilla tai sen pakko. kännissä. Johanna: Kirja-alalla toimivat miehet myös päätyvät naisia helpommin Muun muassa Saara Särmä on pu ja nopeammin johtaviin asemiin, eikä hunut viime aikoina siitä, miten
JOH
ANN
A
patriarkaatissa naiset usutetaan kil pailemaan keskenään, jotta heidän energiansa kuluisi keskinäiseen ska bailuun eivätkä he liittoutuisi ja haas taisi koko systeemiä. Jonna: Näistä asenteista irrottautuminen edellyttää jatkuvaa tietoista poisoppimista. Johanna: Mitä voimakkaampi kateuden tunne, sitä voimakkaammin on teoilla toimittava sitä vastaan, sitä pontevammin ylistettävä kateuden kohdetta. Jonna: Myös kulttuurialalla, varsinkin musiikissa, moni nainen hakee edelleen hyväksyntää väsyneellä läpällä ”olen yksi kundeista” tai hakeutumalla jonkinlaiseksi queen beeksi. Nuorena sorruin siihen itsekin, mutta sitten päätin alkaa toimia toisin ja mennä kateutta ja kilpailunhalua päin, nostaa muita kiinnostavia naisia vaikka väkisin. Haluan ajatella kuin Lena Dunham. Hän sanoi oppineensa jo nuorena, että kateuden tunteen yllättäessä on ajateltava, että ystävien ja tuttavien menestys on kuin vuorovesi, joka nostaa kaikkia veneitä. Lena Dunham on Karl Ove Knausgår din, Elena Ferranten ja Lena Andersso nin ohella yksi podcastinne kotijuma lista, hahmo johon palaatte uudestaan ja uudestaan. Miksi hän on nero? Jonna: Lena Dunham on tienraivaaja. Hän ei ole mikään yli-ihminen, vaikka onkin suvereeni tekijä. Hän tunnustaa, että häntä hävettää ja ahdistaa ja epäilyttää, ja siitä huolimatta hän menee ja tekee. Dunham on myös mahtava esimerkki naisesta, joka tukee muita naisia avoimesti tunnustamastaan kateudesta huolimatta. Hän on aito feministi ja lasikattojen särkijä. Uransa alkuaikoina hän sai kohdata loputonta vähättelyä ja asenteellisuutta, mutta siitä huolimatta hän puski läpi ja alkoi 25-vuotiaana tehdä HBO:lle Girls-sarjaa. On äärimmäisen