Like Uutiset 1/3017

ONLY

S LUKENEISUU

PANETTAA

AINA

Liity Like Armyyn sa!

Facebookis

ero m u n a l h u J

! ! ! a tt o u v 30

S Y T S SIVI N

O Ä T S Ä K SE KSI

SE K

NATIONANISMI » JONATHAN SHAW » LIKE-RODEO » FRANK CRAY

Syyllisty törkeään, harkittuun lukunautintoon!

Lisä ä j ä nnit y s t ä e l ä mään osoitte e sta: www. jän ni t yst ä elä mä ä n.fi

Kyseinen lehti kasvoi perustamisensa jälkeen nopeasti muutaman sivun kirjamainoslärpäkkeestä valtakunnallisesti merkittäväksi, aikalaisaviiseistaan poikkeavalla sisällöllään ja ulkoasullaan erottuvaksi vaikuttajaksi.

Kulttuuriin keskittynyt Like Uutiset loi paljon uusia puheenaiheita suomalaiseen mediaan. 100 000 kappaleen levikillään lehti esitteli räävittömällä tavalla myös politiikan, talouden ja urheilun käänteitä usein yllättävästä ­ kulmasta takavasemmalta.

Jo vuonna 1995 Jarmo Papinniemi kirjoitti Demari-lehdessä seuraavaa: ”Like Uutiset edustaa uudenlaista kirjallisuusjulkaisua. Olennaisen kertoo lehden alaotsikko: Viekas kulttuuri­ lehti. Viekkaus tarkoittaa sitä, että lehti ei tyrkytä kirjoja lyhyin, siloisin mainoslausein, vaan kirjallisuuden pariin johdatellaan pitkien, särmikkäiden artikkelien avulla. Voisi jopa sanoa, että Like Uutiset pyrkii herättämään ensin lukijoiden uteliaisuuden ajattelua kohtaan, sen jälkeen kulttuuria kohtaan, sen jälkeen kirjallisuutta kohtaan ja sitten vasta nimenomaan Liken kirjoja kohtaan. Kiintoisa kulttuurijulkaisu siis, ei mikään mainoslehtinen.”

Päätimme näin juhlavuoden kunniaksi luoda uudelleen retrohenkisen tabloidimme nahat, ainakin esinahat – yhden numeron ajaksi – kunnianosoituksena legendaariselle lehdellemme. Olisiko tämä edes mahdollista tai mitenkään järkevää? Tuskin. Onhan maailmakin muuttunut roppakaupalla viimeisten viidentoista vuoden ­aikana. Kirjakustantamoiden myynnit ruoppaavat vuosi vuodelta syvemmällä pohjamudissa ja sanomalehtiä kupsahtelee ympäriltä kuin Raatteen tiellä konsanaan.

Ensimmäiseksi meidän piti ratkaista, kuinka saisimme lopputuotteen myös lukijoiden käsiin. Julkaisu pelkästään netissä ei tuntunut kunnialliselta vaihtoehdolta. Kirjakaupoissa ja -messuilla saisimme ehkä jokusen uutispaperin puoliväkisin työnnettyä hämmentyneiden asiakkaiden känsäisiin kouriin, loppujen selluloosapaalien päätyessä kuormittamaan ilmakehäämme rantasaunojen tulipesien sytykkeinä. Raskasta jakeluverkostoa emme kykenisi rakentamaan näin lyhyellä varoitusajalla vain yhtä numeroa varten. Ratkaisu löytyi kuitenkin helposti.

Like on säilyttänyt intiimit suhteensa Voima-lehteen koko sen ilmestymisen ajan, ja Voima jos mikä on osoittanut, että kunnianhimoinen ja kriittinen yhteiskunnallis-kulttuurinen ilmaisjakelu­ lehti voi vielä menestyä tässä maassa. Voima on myös onnistunut kasvattamaan levikkiään tuntuvasti hyvällä jakeluverkostollaan, joten tuntui luontevalta julkaista Like Uutiset

Kansi Kuva: Nauska Malli: Tipsy Mayhem

Like Uutiset Uudenmaankatu 10 00120 Helsinki like@like.fi www.like.fi Kustantaja: LIKE

HOMORUMMUTUSTA JO VUODESTA 1987 Te k s t i : To m m i Tu k i a i n e n , P r e s i d e n t o f L i k e G r a f i k s

Like Kustannus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Liken toimituksessa mietimme, millä eri tavoin voisimme remeltää pitkin merkkivuottamme. Joku lukijoista saattaa vielä muistaa 90-luvun puolivälistä kymmenisen vuoden ajan ilmestyneen, silloista mediakenttää mullistaneen ja hämmentäneen Like Uutiset -nimisen ilmaisjakelulehden.

liitteenä Voiman välissä.

Juhlalehden julkaisun mahdollistavien mainosmarkk… öh, siis eurojen raapiminen kassalippaaseen osoittautui niin ikään haasteelliseksi. Näköjään mainosmaailmakin on muuttunut sitten edellisen numeron. Aiemmin riitti, että edellisiltana kilautti Hempalle Universaliin ja kysyi: ”Montako sivua laitetaan tällä kertaa?”

Nykyisin jokainen levy-yhtiö (onko sellaisia enää?), leffalevittäjä, musiikki­ lehti ja kaljapanimokin kuuluu johonkin maailmanlaajuiseen korporaatioon, jonka mainosbudjetit laaditaan toisella puolella palloa sijaitsevissa lasi­seinäisissä pilvenpiirtäjissä vuosiksi eteenpäin.

Lähtiessämme haarukoimaan uusia yhteistyökumppaneita toimituksemme yritti olla herättämättä epäilyksiä tai kantamatta yllämme rapautunutta mainetta. Se osoittautui mahdottomaksi.

Sitä tärkeämpää olikin välittää mieli-

Päätoimittaja: Petri Leppänen Ulkoasuvastaava: Tommi Tukiainen Mainosmyynti: Kaisu-Maria Toiskallio Avustajat: Timo Kalevi Forss, Jouni Hokkanen, Tommi ”Tex” Hänninen, Pertti Jarla, Perttu Lämsä, Miettinen, Ana Mitrunen, Paleface, Tiina Raevaara, Joonas Rinta-Kanto, Rotta-Ed, Jouko Ruokosenmäki, Kristiina Sarasti, Jaana Suorsa, Markus Ånäs

kuvaa, että synnyttäisimme lehteä lukijoiden tarpeisiin, emme siis ainoastaan himosta haravoida mahdollisimman nopeasti maksimaalinen määrä mediamarkkoja, ei kun siis euroja. Tässä on�nistuimme tyydyttävästi. Ratoksemme huomasimme, että vielä nykyaikanakin löytyi ennakko-luulottomia ja nopeasti reagoivia mainostajia, jotka lähtivät juhlamielellä mukaan.

Tämän jälkeen piti kaivaa kirjoituskoneet naftaliinista ja lunastaa kamerat kanikonttorista. Myös nykypäivän työskentelymetodit tuntuivat kovin erilaisilta, ehkäpä olimme huomaamattamme mukautuneet itsekin modernin työkulttuurin asettamiin paineisiin. Muistellaanpas siis vielä hetki menneitä: Like Uutisten – back in the day – valmistamiseen liittyy paljon sekavia muistoja noilta tiedonvälityksen kulta-ajoilta. Vaikka kyseisen aviisin pykäämiseen pyrittiin varaamaan yksi viikko kuukaudesta, joka ikinen kerta suurin osa lehden taitosta, ilmoituksis-

ta, valokuvista ja jutuista oli raskaasti kesken vielä päivää ennen deadlineä.

Viimeisen yön tapahtumat kulkivat aina samaa rataa: Likellä oli tili Naken herkku (R.I.P.) -nimisessä kulmakaupassa Liisankadulla Kruununhaassa.

Viiden maissa iltapäivällä toimitus marssi kyseiseen vanhan liiton sekatavaraliikkeeseen. Ostoslista sisälsi pari koria keskiketterää, muutaman kartsan punaista mallua, pussin Oolannin ranskanperunoita ja toisen tuohon aikaan vielä melko harvinaisia soijanakkeja.

Toimitussihteeri Markus Ånäs kipaisi vielä hakemaan Maurinkadun Alkosta pullon Jamesonia taiteelliselle johtajallemme Tommi ”Tex” Hänniselle ja tietenkin pari lestiä premium-punaviiniä.

Kymmenen aikoihin illalla Rom­ mipäiväkirjojen Paul Kempiä etäisesti muistuttava päätoimittaja Henrik Laine kyllästyi netissä roikkumiseen ja siirtyi ravintola Zinnkellerin puolelle – jossa Likellä muuten myöskin oli tili – nautiskelemaan teräviä. Hänen muista tavoistaan ja pakkomielteistään emme puhu tällä kertaa enempää.

Puolilta öin valokuvaaja Nauska sai viimeiset kuvauksensa päätökseen.

Filmejä kehitettiin asematunnelissa vielä auki olevassa Tunnin kuvassa ja kuvattavina olleet rokkarit, kiinnostavat kulttuuriperseet ja puolialastomat mannekiinit harhailivat Like Uutisten Meritullinkadun toimituksessa.

Kahdelta yöllä taiteilija Hänninen kuukahti näppäimistönsä pääl�le. Tuolloin hänelle annettiin vapaus ottaa keittiötilojen sohvalla nokka­ unet. Viimeiset artikkelit kirjoitettiin suoraan taittoon viideltä aamulla. Vain tärkeimmät artikkelit oikoluettiin, koska käytössä oli ainoastaan yksi äärimmäisen hidas mustavalkoprint­ teri. Loppurutistuksen koittaessa kaivettiin Eläkeläisten Humppaa tai kuole -levy hyllystä ja se laitettiin soimaan niin lujaa kuin Liken stereoista irtosi.

Eläkeläiset toimi samalla aamuherätyksenä Kruununhaan asukkaille.

Yhdeksältä aamulla muiden työläisten aloittaessa päiväänsä Like Uutiset oli paketissa, ja taittotiedoston matka kohti Jyväskylässä sijaitsevaa painolaitosta saattoi alkaa 44 megatavua dataa vetävällä SyQuest-irtokovalevyllä. Muutaman päivän päästä toimitus kokoontui työntämään rekka-autolla saapuvia kuormalavoja ahdasta ramppia pitkin Liken sisäpihalle, josta autonkuljettajat Timo Ford 1.1:n (nyk. tietokirjailija Timo Kalevi Forss) johdolla purkivat lehtinippuja legendaarisiin jakeluautoihinsa.

Ylpeinä voimme vielä mainita, että saimme salapoliisityötä tekemällä kaivettua esiin osan elossa (tai melkein elossa) ja järjissään (tai melkein järjissään) olevista toimituksen jäsenistä toteuttamaan tätä Liken 30-vuotisjuhlanumeroa. Enjoy!

Sisallys

........11 haa oloa................

Synkkyyttä ja pa Pystykorva räksyttää..............12

Frank Cray......12 Rakkautta & Anarkiaa..............14 Like-Rodeo............................16 Monitoro Internationale..............4 MMSP......................17 Nationanismista..................................5 Sarjakuvat..............18 Jonathan Shaw..................7 Ravintoruletti..............19 Sivistys on seksikästä.....................................8 Homorummutus

ta............................

.......3

L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7 • 3

Ei ois pitäny t juoda bitteriä aamiaiseksi.

Tuu pyyhkiin!

Ottawa, Kanada

Sydney, Australia

Poliisit pelastivat sian kanadalaisesta yökerhosta. Beastmaster-yökerhon strippari Nadia, oikealta nimeltään Arrie Rowat, yritti käyttää sikaa tanssiesityksessään. Sekä sikaa että stripparia oltiin jo öljyämässä yleisön edessä, kun viranomaiset iskivät.

Eläintensuojelijoiden syytämiin rääkkäyssyytöksiin Beastmaster-yökerhon omistaja Nadia the Beastmaster vastaa, että sikaa kohdeltiin kapakassa paremmin kuin tavallisissa sikaloissa.

Luontoaktivistit olivat ostamassa ruokaa vuosittaista kesäleiriään varten, kun kauppias Jerome Norman huitaisi kärpäsen poskeltaan. Eläinparan kovasta kohtalosta julmistuneet viherpiipertäjät pahoinpitelivät puotipuksun, lastasivat autonsa täyteen elintarvikkeita ja häipyivät tiehensä maksamatta.

Iowa, Yhdysvallat

Sama koira on kaapattu 14 kertaa vuoden aikana. Tuntemattomat koirakaapparit ovat erikoistuneet Emmetsburgissa asuvan Musta Mac -nimisen labradorinnoutajan ryöväämiseen. Hurtta irrotetaan yön aikana ketjustaan ja kuljetetaan tuntemattomaan paikkaan, missä se pestään hajushampoolla.

Koiran hampaat harjataan ja kynnet leikataan.

Macin omistaja, Jim Heyer, 22, on tapahtumien kulusta huolissaan, sillä koiran ikenet ja kynnet alkavat olla verillä alituisen pesemisen ja puunaamisen vuoksi.

Illinois, Yhdysvallat

Te k s t i : J o u n i H o k k a n e n

Northcumberland, Iso-Britannia

Tunnettu eläintensuojelija ja eläinten oikeuksien puolesta kampanjoinut Alan Cooper on syytettynä Freddie Off Amble

-nimisen delfiiniuroksen kanssa harjoittamastaan epäsiveellisestä toiminnasta.

Kuulusteluissa Cooper tunnusti kosketelleensa Freddien sukuelimiä kiihottamistarkoituksessa.

Viranomaiset ovat määränneet nelivuotiaan Tabitha-kissan katkaisuhoitoon. Katti otettiin huostaan paikalliselle yliopistokampukselle tehdyn huumeratsian yhteydessä. Tabitha oli asunut marihuanaa vuosikaudet säännöllisesti käyttäneen valtiotieteilijän Harry Devinen opiskelijaboksissa. Silminnäkijät olivat kertoneet päihtyneen kissan hoippuroineen pitkin kampusta aina kun Devine oli poltellut pilveä huoneessaan.

www.hiff.fi

r&a 30 vuotta -juhlasarja elokuva-arkisto Orionissa 16.8. alkaen Kalle Kinnunen ja Lauri Lehtinen:

30 vuotta rakkautta ja anarkiaa -historiikki ilmestyy elokuussa

jo vuodesta 1988

4 • L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7

A T S MI S I N NA IO NAT Te k s t i : Pa l e fa c e , Ku vat : N au s k a

shit happens

”Nationalismi on infantiili sairaus”, sanoi Amerikkaan vuonna 1933 emigroitunut Albert Einstein. Hän oli nähnyt ja kokenut omakohtaisesti äärinationalismin seuraukset.

Einstein muutti pois kotimaastaan Saksasta heti Hitlerin noustua valtaan.

”N

ationalismi opettaa olemaan ylpeä asioista, joita et ole tehnyt, ja vihaamaan ihmisiä, joita et ole koskaan tavannut”, pamautti stand up -koomikko Doug Stanhope.

Olenko ylpeä suomalaisuudestani?

Kyllä. Rakastan Suomen kieltä ja sen kulttuureja, paino monikon sijapäätteellä -reja. Onko minulla isänmaa?

On. Ja Äiti Maa! Marju Lauristin, Viron entinen sosiaaliministeri, Tallinnan yliopiston emeritaprofessori ja yksi laulavan vallankumouksen johtohahmoista, on sanonut isänmaallisuuden syntyvän rakkaudesta ja nationalismin vihasta.

En voisi olla enempää samaa mieltä. ”En ole koskaan ymmärtänyt etnistä tai kansallista ylpeyttä”, pohti vastaavasti George Carlin. ”Sillä ylpeys tulisi varata sellaisiin asioihin jotka olet itse saavuttanut tai saanut aikaan omillasi, eikä sellaisiin jotka ovat seurausta siitä missä maassa olet sattunut syntymään.

Irlantilaisuus ei ole taito, se on vittu geneettinen sattuma! Kukaan ei sanoisi, että olen ylpeä siitä että olen 180 senttiä pitkä, tai siitä että minulla on periytyvä alttius sairastua paksusuolensyöpään.

Siis miksi vitussa olisit ylpeä siitä että olet irlantilainen, italialainen, amerikkalainen tai mitään muutakaan?” Näin sanoo juureton amerikkalainen, mutta ajatuksessa on aimo annos totuutta.

Kun kirjoitan tätä, elämme aikaa, joka todella kantaa lapasista lähteneen nationalismin mätää hedelmää. Muukalaisvastainen henki nostaa päätään kaikkialla maailmassa ja äärikansallismieliset ovat vallankahvassa ympäri Eurooppaa – myös Suomessa.

Amerikkalaiset ovat juuri valinneet presidentikseen muukalaisvihalla uhoavan moukan, joka on luvannut rakentaa muurin Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle. Kädet nousevat natsitervehdyksiin marraskuussa 2016 niin Washington D.C.:ssä ”alt-rightin” eli uuden amerikkalaisen äärioikeiston kokouksessa kuin Tampereen käräjäoikeudessa, jossa käsitellään kunnallispoliitikko ja eduskunta-avustaja Terhi Kiemungin (ps) solvaus- ja panettelusyytettä. Itävallan äärinationalistinen FPÖ onnistui kaatamaan touko-

kuisten presidentinvaalien tuloksen ja avoimen muukalaisvastainen Marine Le Pen sai Ranskan presidentinvaa­ lien­toisella kierroksella kolmasosan ­äänistä.

Ensimmäiset uuden aallon populistipuolueet Euroopassa olivat Norjan Edistyspuolue ja Tanskan kansanpuolue jo 70-luvulla. Perässä seurasi nopeasti Belgian Flamand Vlaams Blok ja Hollannin Vapauspuolue. Islaminvastainen Pegida on nopeasti kasvattanut suosiotaan Saksassa ja Ruotsidemokraatit nousi 2015 Ruotsin suurimmaksi puolueeksi. Kaikkia mainittuja ryhmiä yhdistää maahanmuuttovastainen retoriikka ja se, että ne suojelevat ääri­

L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7 • 5

oikeistoelementtiä riveissään. Uuden fasismin nousu on todellisuutta. Se syntyy kansallisvaltion periaatteesta ”yksi maa, yksi kansa” ja narratiivista, jossa tämä rotupuhtaus olisi uhattuna.

Viranomaiset antoivat Pohjoismaiselle Vastarintaliikkeelle luvan marssia Helsingin kaduilla itsenäisyyspäivänä 2016. Poliisi perusteli päätöstä sillä, ettei ole polisiin tehtävä ”määritellä mikä mielipide on oikein ja mikä väärin”. Kun kirjoitan tätä, maassamme spekuloidaan, pitäisikö PVL kieltää lailla. Järkiinsä tullut, rehabilitoitunut uusnatsi, Suomen vastarintaliikkeen perustaja Esa Holappa ei pidä ajatuksesta. Hänen mukaansa laittomaksi julistetusta ja maan alle painuneesta liikkeestä vain syntyisi tabu, joka olisi syrjäytyneille nuorille entistä kiinnostavampi.

PVL on avoimen rasistinen ja kumouk­sellinen järjestö, joka tähtää jonkinlaisen yhteispohjoismaisen arjalaisvaltion perustamiseen. Vaikka tällaiseen toimintaan annetaan lupa sananvapauteen vedoten, olisi Suomella YK-sopimuksenkin nojalla velvollisuus kieltää organisoitu rasistinen toiminta ja tuomita sellaiseen osallistuminen.

Vihreiden nuorten puheenjohtaja, juristi Saara Ilvessalo on yksi Huominen Ilman Pelkoa – järjestäytynyt rasismi rikoslakiin -kampanjan alulle­ panijoista. Ilvessalo osallistui joulukuussa 2016 Kuusankoskella järjestettyyn Turvallinen maa -seminaariin ja sen yhteydessä järjestettyyn paneelikeskusteluun. Ilvessalon mukaan Holapan perustelu ei pidä vettä. Saman

6 • L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7

koske rasistisia liikkeitä. Onhan niissä kyse toiminnasta, jolla yritetään poistaa tai rajoittaa toisten vastaavia oikeuksia.

Tässä kulkee ilmaisunvapauden raja.

Nasset tahkoo riihikuivaa

logiikan mukaan mitään muutakaan järjestäytynyttä rikollista toimintaa ei silloin kannattaisi pitää rangaistavana.

Kun kirjoitan tätä, Yle uutisoi, että Britannia aikoo kieltää National Action -uusnatsijärjestön uuden terrorismilain nojalla. Uusi laki kieltää järjestön jäsenyyden ja sen kannattamisen. Kiellettyjä ovat myös kokousten järjestäminen järjestön tueksi ja sen tunnusten julkinen kantaminen. Kiellon rikkomisesta voi saada enimmillään kymmenen vuoden vankeustuomion ja sakkorangaistuksen, jonka enimmäismäärää ei ole määritelty.

Ilvessalo muistutti myös kuinka Euroopan ihmisoikeussopimus korostaa ettei sanan- tai kokoontumisvapaus

U u s n at s i e n yhteispohjoismainen itsenäisyyspäivän marssi 6.12.2016 oli kaikin puolin häiritsevä tapaus. Se pystyttiin kuitenkin kääntäämään vaikutuksiltaan positiiviseksi. Nimettömänä pysyttelevä kansalaisaktivistiryhmä ryhtyi kampanjoimaan ”demokraattisen ja monimuotoisen Suomen puolesta” muutamia päiviä ennen lähestyvää itsenäisyyspäivää. Nerokkaan kampanjan ideana oli innostaa suomalaisia lahjoittamaan tietty summa jokaista uusnatsien marssille osallistujaa kohden.

Kampanja onnistui yli odotusten ja keräsi yli 220 000 euroa. Yhteensä lahjoittajia oli 9 396 ja keskimääräinen lahjoitussumma 0,13 euroa / natsi.­PVL:n marssille osallistui poliisin laskujen mukaan 180 natsia, joten maihinnoususaappaat polkivat kampanjalle sievoisen summan rahaa. Kukin lahjoittaja sai lopuksi itse päättää minne ohjaa oman lahjoituksensa.

Kohteiden joukossa oli mm. Seta ry, Ihmisoikeus­ liitto, paperittomien terveyspalveluja­tarjoava Global Clinic

ja Amnesty­­ Internationalin Suomen osasto. Kampanja sai innoituksensa Saksasta. ­Rechts Gegen Rechts -kampanja keräsi marraskuussa 2014 rahaa per marssittu metri Wunsiedelin pikkukaupungissa Baijerissa. Jokaista marssittua metriä kohden kilahti 10 euroa Exit ­Deutschland -järjestölle, joka auttaa ihmisiä vapautumaan ääriliikkeistä.

Monikulttuurisuutta tutkinut hollantilainen sosiaalipsykologi ja antropologi Geert Hofstede on määritellyt kansallisen kulttuurin ”mielten kollektiiviseksi ohjelmoinniksi, joka erottaa yhden ihmisryhmän toisista”. Muuttuvassa maailmassa tämä ohjelmointi on lujassa. Vaikka uskonkin, että suurin osa ihmisistä elää jo eteenpäin katsovassa globaalissa tietoisuudessa, menneisyyteen takertuva vähemmistö on harvinaisen meluisa ja kyrpiintynyt.

Maahanmuutto ei ole ongelmatonta.

No shit, Sherlock. Television katseleminen ja popkornin syöminenkään ei ole ongelmatonta. Pelkästään Amerikassa tukehtuu vuosittain 170–190 ihmistä popkorniin. Käveleminenkään ei ole ongelmatonta. Välillä saattaa liukastua. ”Elän siinä uskossa, että rasistit suomalaisessa yhteiskunnassa ovat pieni, äänekäs vähemmistö, joka haluaa esiintyä hiljaisena enemmistönä”, kommentoi kirjailija Jari Tervo marraskuussa 2016. Olen samaa mieltä. Uskon, että suurin osa suomalaisista ymmärtää mitä kulttuurien yhteentörmäyksestä syntyy: helvetin hyvää ruokaa, oivaltavaa taidetta, uusia näkökulmia ja poikkeuksellisen kauniita lapsia.

K i r j a s s a päähenkilö Cigano ­seik­kailee Rion faveloissa crackhuuruisen prostituoidun perässä kuin gang­steriversio jostain Kerouacin alter­egosta. Rolling Stone -lehti väitti Shawta seuraavaksi Bukow­ skiksi samalla kun Iggy Pop, Marilyn Manson ja Johnny Depp liittyivät ylistyslaulukuoroon.

Kun Like otti kirjan julkaisuohjelmaansa, päätimme järjestää kirjailijan Suomeen promoamaan Narcisaa ja ostimme herralle lentoliput enkelten kaupungista syntiseen Helsinkiin.

Lippujen oston jälkeen Shawn agentti kysyi mahdollisuutta kahteen matkalaukkuun, koska kirjailija oli huolissaan tarkenemisestaan helmikuisen hyisessä Helsingissä.

Selitin, että kyseessä on kolmen päivän reissu, eiköhän yhteen laukkuun mahdu riittävästi vaatetta. Agentti taipui, mutta palasi pari viikkoa myöhemmin asiaan.

Vänkäämisen jälkeen säädimme toisenkin matkalaukun.

Jotenkin se tuntui silti hullulta: ­aikuinen mies kahden ruumaan menevän laukun ja käsimatkatavaroiden kanssa kolmen päivän promoreissulla Helsingissä.

En tiennyt vielä mitään.

OIKEA KIRJAILIJA, VÄÄRÄ KIRJA Ku n vierailun aika koitti, makasin sängyn pohjalla sniffaamassa räkää poskionteloihini. Suuntasin siis virtuaalisen Harley Davidsonini sosiaalisen median valtaväylille ja lähdin jäljittämään Shawta. Herra näkyikin seikkailevan haastatteluiden merkeissä kalliolaisessa lukiossa, Radio Helsingissä Paperi T:n vieraana ja Yhdysvaltain lähetystön kirjastossa.

Mutta mitä ihmettä?

Yhdessäkään kuvassa ei näkynyt rakastamaani Narcisaa. Sen sijaan näytekappale (!) Shawn tuoreesta, Suomessa julkaisemattomasta Scab Vendor -elämäkerrasta koristi haastattelupöytiä.

Kumpi oli pahemmin pöllyissä, Shaw vai minä? Toinen meistä oli erehtynyt pahemman kerran joko kirjasta tai maasta.

Vaivuin houreiseen uneen, jossa Shaw kantoi minua reppuselässä ympäri Rion faveloita Narcisan crackinpolttaman naurun tunkiessa korviimme.

taavani maailmaa nähneet rokkimiehen, mutta hotellin hissistä astuikin vanhempi, hieman nukkavieru herrasmies matkalaukkunsa kanssa.

Kaisu-Maria luonnollisesti määräsi laukun jäämään hotellille.

– Shaw ymmärsi, vaikka hieman närkästyikin. Hän suhtautui kaikkeen erittäin ammattimaisesti, ehkä jopa aavistuksen ”konemaisesti”, ja viihtyi ­ parhaiten niiden seurassa, jotka olivat lukeneet kirjan.

Lisäksi Shaw oli polttanut rocktähden asenteella sähkötupakkaa koko ajan ja joka paikassa. Taksikuskit eivät olleet uskaltaneet sanoa mitään, vaikka heidän selvästi oli tehnyt mieli.

RAKKAUDESTA

LAJIIN Jonathan Shaw – Kirjallinen kulkukauppias

Te k s t i : B e at L e p pä n e n , L i k e n n o p e a n t o i m i n n a n j o u k o t Ku vat : J o r g e F l o r e s O l i v e r & L a r c n e G o l d

kirjallisuus

Sain parin vihjeen kautta kuulla losangelesilaisesta tatuointitaiteilijasta Jonathan Shawsta, joka oli kirjoittanut kirjan nimeltä Narcisa – tuhkien madonna. Vihjeiden antajien katu-uskottavuus oli sitä luokkaa, että päätin vastata Narcisan seireeninhuutoon ja tsekata kirjan luonteen. Siitä seurasikin sitten kaikenlaista.

KAHDEN KULKURIN VALSSI N a r c i s a n Suomen-julkaisun kanssa samoihin aikoihin kirjailijana debytoinut The 69 Eyes -solisti Jyrki ”69” Linnankivi niin ikään tuntee Shawn. Kulku­ rin valssi -nimisen omaelämäkerrallisen, maailman varjoisia kolkkia koluavan teoksen julkaissut Jyrki kertoo saaneensa ensikontaktin beatkirjailijaan San Franciscon reissullaan vuonna 2015.

– Otin itsestäni selfien Friscon beatjuottola Vesuviossa Kerouacin kuvan edessä ja iskin sen Instagramiin. Ekoja kommentteja oli Shawn heitto: ”Looks like you’re venturing into my world…

Welcome to hell!”

Shawn hahmo oli Jyrkille tuttu Nykin skenestä, eikä hän olisi uskonut, että pari vuotta myöhemmin heillä olisi yhteiset kirjanjulkkarit Helsingissä.

Tosin Jyrkikin pääsi osalliseksi Shawn kauppamiehen otteista.

– Minuun teki suuren vaikutuksen se, että äijä kauppasi Stadissa omasta kassista Suomessa vielä ilmestymätöntä uutuuskirjaansa! Hän on myös usuttanut somessa fanejaan ja frendejään käymään kirjakaupoissa nostamassa kirjaansa paremmin esille.

– Shaw on beat, punk ja DIY – silkkaa inspiraatiota meille kaikille, Jyrki ylistää.

Jutun näpyttelyn jälkeen täytän rommilasini ja otan käsiini oman näytekappaleeni Scab Vendorista. Sen, jonka Shawn jenkkikustantaja on minulle ilmaiseksi lähettänyt.

Kaupoissa on huono happi.

SE SALAPERÄINEN TOINEN MATKALAUKKU Kun Shaw oli niin sanotusti ”left the building” ja oma tautini poistunut tomumajastani, latasin haastattelunauhuriini tuoreet patterit ja lähdin selvittämään, mitä oikein oli tapahtunut.

Tapasin Liken tiedottajan Kaisu-Marian hämärässä baarissa Iso-Roban päässä ja aloitin kysymällä kirja­ sekaannuksesta.

Kaisu-Maria kertoi kuulleensa, kuinka Shaw oli ensimmäisenä päivänä raahannut mukanaan matkalaukullista Amerikan-versiota uusimmasta kirjastaan ja pakkomyynyt sitä 50 euron kyseenalaiseen hintaan joka toiselle vastaantulijalle, häntä haastatelleet toimittajat mukaan lukien.

– Hieman kauhuissani otin herran houstauksesta kopin toisena päivänä ja menin hotellille, kun vaikutti siltä, että ensimmäisenä täytyy pitää herra Shawlle kurinpalautus. Kuvittelin kohL i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7 • 7

SIVISTYS N O SEKSIKÄSTÄ

Munista maksetaan.

Niin, vitun Aristoteles.

Te k s t i : K r i s t i i n a S a r a s t i , Ku va : S at u K e m p pa i n e n , Ku v i t u s : R o t ta - E d

kirjallisuus

Mitä Lena Dunham, Caitlin Moran ja Lena Andersson juttelisivat samaan baaripöytään eksyessään? En tiedä, mutta ehkä jotain vastaavaa kuin toimituspäällikkö Johanna Laitinen ja tiedottaja Jonna Tapanainen Sivumennen-kirjallisuuspodcastissaan. He kommentoivat siinä paitsi lukemiaan kirjoja myös politiikkaa, tv-sarjoja, elokuvia ja ajankohtaisia kulttuurikeskusteluja. Sekä tietysti sitä, kuinka kuuma on Karl Ove Knausgård (Knausgod), kuinka paljon David Bowien kuolema ja Obaman jäähyväispuheen kuunteleminen itkettivät, miten Skam-sarjasta ei voi olla sekoamatta ja miten he kokevat onnistuneensa rakkauden jalossa taidossa. He fanittavat, obsessoivat, repeilevät ja puhuvat tyrmäävän analyyttisiä. Lähestymistapaa leimaa hurmaava entusiasmi: älä tapa rakkaitasi, juhlista heitä. Kirjallisuusninjat myönsivät Like Uutisille eksklusiivisen turbotimanttihaastattelun, jossa blastattiin maailma raiteilleen.

O

hjelmanne keskiössä on paitsi kirjallisuus myös ystävyytenne. Miten pää­ dyitte tällaiseen lähesty­ mistapaan ja vaatiko uskallusta aset­ tua kuuluville persoonana, ei vain asiapenttinä?

Johanna: Podcast syntyi, kun tajusimme, että aina kun näemme, vouhkaamme kirjoista ja jaamme lukemaamme. Tajusimme myös, ettei Suomessa ole kirjallisuuspodcasteja eivätkä naiset muutenkaan tee kovin paljon podcasteja. On ollut poliittinen ja tietoinen valinta näyttää naisten välistä ystävyyttä ja nostaa se keskiöön.

Jonna: Kuunnellessani podcasteja huomasin, että mitä henkilökohtaisemmaksi suhde sen vetäjään muodostui, sitä enemmän ohjelmasta tykkäsin.

Siksi tuntuu mielekkäältä kommentoida podcastissa myös omaa henkilökohtaista elämää, vaikka se edellyttääkin välillä häpeän kynnyksen ylittämistä.

Puhutte paljon naisten välisen ystä­ vyyden kuvauksista ja nostatte esiin naistekijöitä. Miksi tyttöjen tai nais­ ten välistä ystävyyttä ja sen kuvauksia usein vähätellään?

Jonna: Tytöt nähdään niin omituisina olentoina, joko suojeltavina, viattomina pikku perhosina tai seksuaalisuudessaan hillittöminä ja tuhoisina luonnonvoimina. Tytöillä on kaikki valta mutta ei mitään valtaa. Poikien välisessä ystävyydessä toiminta nähdään niin keskeisenä, että sen ympärille on helppo rakentaa seikkailullinen juoni, kun taas tyttöjen elämän tärkeät teemat eivät yhtä helposti taivu perinteisen juonikaavion vaatimuksiin.

Käsityksemme tarinasta, ja varsinkin hyvästä tarinasta ja hyvän tarinan aiheista, on tosi maskuliininen.

Johanna: Niin, vitun Aristoteles.

Mutta vastauksena kysymykseesi: koska patriarkaatti. Kaikki, mitä tytöt tekevät ja edustavat, nähdään aina

8 • L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7

vähäisempänä kuin poikien tekemiset ja olemiset. Tyttöjen välistä ystävyyttä halutaan vähätellä, jotta se ei olisi uhkaavaa.

Jonna: Hajota ja hallitse. Naisten tekemiset pelkistetään kommenteiksi ihmissuhteista eikä niiden yhteiskunnallisuutta ja poliittisuutta haluta nähdä. Jos Revolutionary Roadin olisi kirjoittanut nainen, se koettaisiin tyypillisenä perhepiiriin sijoittuvana naiskirjallisuutena, mutta koska kirjoittaja on mies, Richard Yates, teos nähdään suurena kertomuksena siitä, miten yhteiskunta kahlitsee ja ahdistaa ihmistä.

Myös Elena Ferranten Napoli-tetralogia nähdään helposti vain tyttöjen välisen ystävyyden kuvauksena, vaikka se on läpeensä poliittinen ja tihkuu vihaa ja tuskastumista siihen, miten vaikeaksi kaikki on tytöille ja naisille tehty. Kuten Anna Paavilainen asian Play Rapes­ sa ilmaisee: ”Mä oon niin vitun täynnä tätä kullinhajuista paskaa.”

JONNA

siinä ole kyse heidän ylivertaisesta yksilöllisestä lahjakkuudestaan vaan patriarkaalisen yhteiskunnan rakenteista ja arvohierarkioista.

Jonna: Munista maksetaan.

Naisten myös pitää todistella älylli­ syyttään koko olemuksellaan ja ulos­ annillaan siinä missä miehille salli­ taan paljon ristiriitaisempia rooleja.

Riot grrrlit, 90-luvun underground­ feministit, kapinoivat juuri tätä vastaan. Esimerkiksi Bikini Killin Kathleen Hanna ei pyrkinyt häivyttä­ mään nousevaa, pissismäiseksi koettua Valley Girl -intonaatiotaan eikä luo­ punut huulipunasta saati rintsikoista.

Lähtökohtana oli, että tyttömäisyydes­ tä tai naisellisuudesta ei tarvitse pyrkiä eroon lunastaakseen vakavasti otetta­ van ajattelijan statuksen.

Johanna: On tärkeää huomata, ettei älyllinen substanssi korreloi vain tietynlaisen ulosannin kanssa. Pidän ääntäni hentona, mutta kun aloitimme Teatteri- ja elokuvamaailman sovinis­ podcastin tekemisen, päätin etten yritä mista ja seksismistä on puhuttu viime madaltaa sitä vaikuttaakseni uskottaaikoina paljon. Onko kirjallisella ken­ vammalta. Minun ei tarvitse kuulostaa tällä samankaltaisia ilmiöitä? älykkömieheltä tullakseni kuulluksi.

Johanna: Tätä pitäisi kysyä naiskirJonna: Äänesi ei ole ollenkaan henjailijoilta, mutta on toki helppo listata to, tuo on vaihtoehtoinen fakta. Mutta esimerkkejä siitä, miten eri tavoin nais- joka tapauksessa on ankeaa, että älylja mieskirjailijoihin suhtaudutaan. lisyyttä pidetään vieläkin miehisenä Kun esimerkiksi Laura Lindstedt avasi piirteenä ja se assosioidaan miehiseen suunsa ja piti poliittisen Finlandia-­ itseilmaisuun. Naisen elämässä on liian puheen, hänet laitettiin nopeasti ruo- monta sudenkuoppaa, heti kun pääsee tuun. Hän sai toki valtavasti positii- pissisepäilyistä eroon pitää alkaa mietvistakin palautetta, mutta negatiivinen tiä, onko jo liian vanha tehdäkseen palaute oli hyvin henkilöönkäyvää, sitä tai tätä. Iän myötä naiselle annettu asiatonta ja alentuvaa. tila kapenee: kriittisyyttä aletaan pitää Jonna: ”Pysypäs tyttö roolissasi ja katkeruutena, seksuaalisuutta epäilytkiitä kiltisti kustantajaa.” Naisten jalus- tävänä puumailuna. Hyppy pissiksestä tat ovat huterampia, heidän valta-ase- katkeraksi tädiksi kestää ohikiitävän miaan kyseenalaistetaan jatkuvasti ja hetken, ja sen hetkenkin sitä todenheihin kohdistuu jatkuva todistelemi- näköisesti sattuu olemaan tirsoilla tai sen pakko. kännissä.

Johanna: Kirja-alalla toimivat miehet myös päätyvät naisia helpommin Muun muassa Saara Särmä on pu­ ja nopeammin johtaviin asemiin, eikä hunut viime aikoina siitä, miten

JOH

ANN

A

patriarkaatissa naiset usutetaan kil­ pailemaan keskenään, jotta heidän energiansa kuluisi keskinäiseen ska­ bailuun eivätkä he liittoutuisi ja haas­ taisi koko systeemiä.

Jonna: Näistä asenteista irrottautuminen edellyttää jatkuvaa tietoista poisoppimista.

Johanna: Mitä voimakkaampi kateuden tunne, sitä voimakkaammin on teoilla toimittava sitä vastaan, sitä pontevammin ylistettävä kateuden kohdetta.

Jonna: Myös kulttuurialalla, varsinkin musiikissa, moni nainen hakee edelleen hyväksyntää väsyneellä läpällä ”olen yksi kundeista” tai hakeutumalla jonkinlaiseksi queen beeksi. Nuorena sorruin siihen itsekin, mutta sitten päätin alkaa toimia toisin ja mennä kateutta ja kilpailunhalua päin, nostaa muita kiinnostavia naisia vaikka väkisin. Haluan ajatella kuin Lena Dunham. Hän sanoi oppineensa jo nuorena, että kateuden tunteen yllättäessä on ajateltava, että ystävien ja tuttavien menestys on kuin vuorovesi, joka nostaa kaikkia veneitä.

Lena Dunham on Karl Ove Knausgår­ din, Elena Ferranten ja Lena Andersso­ nin ohella yksi podcastinne kotijuma­ lista, hahmo johon palaatte uudestaan ja uudestaan. Miksi hän on nero?

Jonna: Lena Dunham on tienraivaaja. Hän ei ole mikään yli-ihminen, vaikka onkin suvereeni tekijä. Hän tunnustaa, että häntä hävettää ja ahdistaa ja epäilyttää, ja siitä huolimatta hän menee ja tekee. Dunham on myös mahtava esimerkki naisesta, joka tukee muita naisia avoimesti tunnustamastaan kateudesta huolimatta. Hän on aito feministi ja lasikattojen särkijä.

Uransa alkuaikoina hän sai kohdata loputonta vähättelyä ja asenteellisuutta, mutta siitä huolimatta hän puski läpi ja alkoi 25-vuotiaana tehdä HBO:lle Girls-sarjaa. On äärimmäisen

kiinnostavaa nähdä, mitä hän tekee Girlsin jälkeen. Ja on järjetöntä, miten paljon häntä on kritisoitu siitä, ettei hän käsikirjoittanut mustia sarjaansa, vaikka koko viihdeteollisuus on lähes läpeensä valkoinen. Ihan kuin yhden edelläkävijän pitäisi pystyä muuttamaan kerralla kaikki.

Johanna: Liberaaleja edelläkävijöitä syyllistetään aina siitä, etteivät he pelasta koko maailmaa. Mutta vastauksena kysymykseesi: Lena Dunham on nero, koska hänen televisioilmaisunsa ja käsikirjoittamisensa on nerokasta ja ennennäkemätöntä.

Jonna: Nerokasta on jo se, miten friikin, raivostuttavan ja samalla ihanan ja tunnistettavan roolin hän on itselleen Girlsiin kirjoittanut. On kummallista, kuinka pohjattomasti monia miehiä ärsyttää nähdä hänen paljasta pintaansa: ”Onko sen pakko jatkuvasti esitellä itseään?” Kyllä on. Niin kauan kuin jengiä ärsyttää se, että Lena Dunhamin näköinen nainen on televisiossa alasti, on pakko.

ääniksi, mutta ohjaaja Milja Sarkolan vastaavantasoisia näytelmiä pidetään vain yksittäisinä onnistuneina saa­ vutuksina, ei Sarkolan uniikin näke­ myksellisyyden ja lahjakkuuden joh­ dannaisina.

Johanna: Suomi on sovinistinen, kirjallisella kentälläkin miehiset miehet kiinnostavat ja myydyimmissä teoksissa on yleensä mitä stereotyyppisin mieskuva. Jenkeissä Milja Sarkola olisi tosi iso nimi, siellä on jo toisenlaista avoimuutta naistekijöille. Näihin tasa-arvo-ongelmiin ei pidä turtua, mihinkään epäkohtaan ei pidä turtua. Venäjältä Jenkkeihin muuttanut toimittaja ja kirjailija Masha Gessen on antanut Trumpin valinnan jälkeen amerikkalaisille kuusi ohjetta, joiden avulla pärjätä autoritaarisen johtajan kanssa. Yksi noista ohjeista on, että älkää lakatko ällistymästä siitä mitä hän taas tekee. Jos lakkaa ällistymästä, peli on jo menetetty, epänormaalista on tullut uusi normaali. Sama pätee patriarkaalisen yhteiskunnan epäkohtiin.

Miksi naisia ylipäätään sanotaan niin harvoin neroiksi tai sukupolvensa ääniksi? Heitä pidetään ehkä hyvinä suorittajina, mutta heidän loisto­ teoksiaan ei hevin selitetä lahjakkuu­ della ja olemuksellisella ainutlaatui­ suudella. Kaspar Hauserin tekijät Akse Pettersson ja Johannes Ekholm julistettiin neroiksi ja sukupolvensa

Podcastinne on ihana mielikuvituk­ sen ja älyllisen uteliaisuuden ylistys.

Mediaa seuratessaan voisi luulla, että keski-ikäinen nainen voi ylittää ilmiömaailman painovoiman vain ryhtymällä Susanna Tannin tavoin yksisarviskanavoijaksi tai Märtha Louisen ja Manuela Boscon tavoin enkelien sanansaattajaksi, mutta lu­

kunaisilla on aina avaruus auki.

Jonna: Niin juuri, kirjojen avulla vapautuu ajan ja paikan rajoitteista.

Johanna: Minulle sanat ovat tietynlaista pornoa, nautin taitavien kielenkäyttäjien sanataiteesta, siitä miten vaikka joku Knausgård asiat ilmaisee.

Toisaalta rakastan myös heittäytyä tarinaan ja tarinamaailmoihin. Esimerkiksi Han Kangin Vegetaristi tuntui hyvin konkreettisesti aukolta, jonka kautta hypätä toiseen maailmaan ja sukkuloida näiden kahden maailman välillä.

Voimakkaista kirjoista rakentuu tietynlaisia rinnakkaistodellisuuksia.

Jonna: Mitä enemmän lukee, sitä paremmin myös kuulee kirjallisuusperinteen vuoropuhelun ja sitä rikkaammaksi lukukokemus muodostuu.

Tuntuu kuin ratkaisisi jonkin suuren matemaattisen yhtälön tai kuin valmistautuisi seuraavaan fiksiinsä: kliseisesti sanottuna tajunta laajenee, yhtäkkiä ymmärtää mitä aiempia tekstejä luettu kommentoi ja mitä ideoita ajassa liikkuu tai miten itse tietyn idean saatuaan herkistyy poimimaan kommentteja siitä kaikkialta.

Sivumennen on loistava kulttuuriteko, koska se herättää pohjattoman janon ymmärtää ja lukea lisää. Ja juuri tiedonjanoa demagogisen seireeninlaulun täyttämä aikamme kaipaa. Itsensä tiedolliseen haastamiseen kyllästyneet populistit esittelevät sivistymättömän änkyräkonservatiivisuuden ja ääri­ oikeistolaisuuden jonkinlaisena uutena punkkina, vaikka todellisuudessa se on pelkkää kilpikonnapuolustukseen vetäytymistä maailman monimutkaistumisen edessä. Aitoa do it yourself -eetosta on kieltäytyä antautumasta ihmisyyden heikoimmille nimittäjille ja haastaa ymmärryksensä jatkuvasti lukemalla, kelailemalla ja keskustelemalla. Kirjoista kiihkoileva Sivumen­ nen näyttää, miten järjettömät kicksit kirjallisuudesta voi saada ja millaisia maailmoja sikiää, kun tajunnan parittaa tekstille. Se tekee sivistyksestä seksikästä ja tiedosta tavoiteltavaa onnistuen siinä, mistä äidinkielenopettajamme vain näkivät märkiä unia.

LUKENEISUUS

PANETTAA

AINA Kristiina Sarasti

ROSKAN PAAVIKSI tituleerattu elokuvaohjaaja John Waters on sanonut, että meidän pitää tehdä lukemisesta taas coolia. Jos menet jonkun kotiin eikä hänellä ole kirjahyllyä, älä mene sänkyyn hänen kanssaan.

Naulan kantaan. Totuuden jälkeiseksi kutsuttu aikamme kaipaa nimenomaan lukemisen ja tiedonjanon kunnianpalautusta, ja tässä sodassa totuudenrakkauden puolesta kaikki keinot ovat sallittuja.

Länsimaisessa kulttuurissa on alettu palvoa primitiivistä valtaa ja voimaa, joka ilmenee paitsi öykkärimäisten populistipoliitikkojen suosiossa myös sosiaalisen median niin sanotuissa keskusteluissa, joissa tärkeää ei ole niinkään kyky perustella mielipiteensä kuin volyymi, jolla väärää mieltä olevat huudetaan kumoon.

Vielä vuosituhannen vaihteessa puheenvuoro yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa keskusteluissa piti lunastaa ottamalla asioista selvää. Nyt kirjat ja perinteinen journalismi menettävät asemiaan ja useimmat olettavat kaiken tärkeän kävelevän vastaan sosiaalisen median uutisvirrassa, kissavideoiden ja naamanmuokkaus­ applikaatioiden saattelemana. Oman kuplan feedistä poimitaan valmiita mieli­ piteitä kuin Kama Sutrasta asentoja.

Keskittymiskyvyllemme onkin käynyt kalpaten. Tutkimusten mukaan 2000-­luvun alussa länsimainen ihminen kykeni keskittymään yhteen asiaan keskimäärin 12 ­sekuntia, mutta nykyään, sosiaalisen median aikakaudella, vastaava luku on kahdeksan sekuntia. Kultakalakin vetää pidemmän korren: se kykenee keskittymään yhtäjaksoisesti peräti yhdeksän sekuntia.

Niinpä ihmisen alimpiin nimittäjiin vetoaville poliittisille ja kulttuurisille virtauksille ei löydy haastajaa.

Ongelmaan on vain yksi ratkaisu: let’s make learning great again.

Meidän lukevien ihmisten on paljastettava sivistyksen seksikkyys, jotta älylliset herkuleentyöt alkavat tuntua yhtä palkitsevilta kuin nopeaa tyydytystä aina lupaava sosiaalinen media ja yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin tarjoavat ideologiat.

Meidän on syrjäytettävä politiikan ja viihde-elämän öykkärialfat synapsien Schwarzeneggereillä: naisilla ja miehillä, joiden henkinen rakenne on syntynyt tietoa ahmimalla ja harhaluuloja ulostamalla.

Tilastolliset faktat ovat puolellamme.

Suuren kalifornialaisen deittisivuston teettämän tutkimuksen mukaan kirjatoukat ovat halutuimpia rakastajia. Esimerkiksi Nälkäpeli-romaanisarjaa lukevat naiset saavat keskimäärin peräti 44 % ja miehet ­ 21 % enemmän yhteydenottoja kuin ne, jotka eivät mainitse lukemista harrastuksekseen.

Jörn Donnerin mainossloganin versio 2.0 voisikin kuulua ”lukeneisuus panettaa aina”.

L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7 • 9

VAHVOJEN TARINOIDEN LUMOA! 23,90

24,90

23,90

Ruskeat Tytöt

Kevät

Surulintu

Vahvoja tunne-esseitä mm. rasismista, identiteetistä, kauneudesta, hiphopista ja äitiydestä.

Häkellyttävän hieno romaani valosta, pimeydestä ja rakkaudesta.

Vahva esikoisromaani valheiden kovasta hinnasta.

”Knausgårdia kolmen kuukauden ikäiselle: Hellyyttä, lämpöä ja lempeyttä.”

”Sanottakoon se heti: Tuuli Salmisen Surulintu on tavattoman hieno esikoisteos.

Harvoin olen lukenut yhtä punnittua ja kauniisti kirjoitettua esikoisteosta.”

Koko Hubara

Karl-Ove Knausgård

”Jotkut kirjat muuttavat maailmaa.

Ruskeat Tytöt on sellainen kirja.” valetulenkantajan kirjablogi

suomen kuvalehti

taidetarkkailija-blogi

24,90 Harmegiddo Lauri Eirola

Historiallinen romaani sotaa käyvästä Assyyriasta on ajankohtaisempi kuin koskaan. ”Eksistentiaalisista sävyistään huolimatta Harmegiddo on kohtuullisen suoraviivainen sotaromaani. Kaikkiaan Harmegiddo on kuitenkin teos, joka tekee Lauri Eirolasta varteenotettavan kirjoittajan.” keskisuomalainen

Tuuli Salminen

25,90 Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt Lola Lafon

Nadia Comanecin tie palvotusta pikkutytöstä hyljeksityksi loikkariksi ”Kirjailija sukeltaa sitkeän, salaperäisen Nadian tuntemuksiin hengästyttävällä intensiteetillä. Kerronnan paatos ja dramatiikka vie lukijaa mukanaan.” viva

Klikkaa osoitteeseen ADLIBRIS.COM

23,90 Kiintymyksiä Rodrigo Hasbún

Tositapahtumiin perustuva kansainvälinen sensaatio. ”Hasbún ei ole hyvä kirjailija, luojan tähden. Hän on suuri kirjailija.” jonathan safran foer

DING DONG! K

un Venäjä valtasi Krimin keväällä 2014 ja Itä-Ukrainaan levisi epämääräinen sotatila, huomasin ehkä ensimmäistä kertaa koskaan, kuinka paljon maailman tapahtumat ahdistivat mieltäni. Siihen asti olin jollain tapaa onnistunut sulkemaan johonkin itseni, lähipiirini ja Suomen ulkopuoliseen kuplaan ison määrän traagisiakin asioita.

Kesällä 2014 sain tehtäväkseni kirjoittaa luontoaiheisia novelleja saaristosta, ja huomasin, kuinka sota alkoi tunkeutua niihin. Viaton saaristoluonnon ja vuodenkierron kuvaus alkoi muuttua metaforaksi sodasta ja lopulta koko ihmiskunnan tuhosta. Sudenkorennoista tuli sotilashelikoptereita, lokeista hävittäjiä, ja rantavedestä löytyi ihmisruumis, joka kuoli sodan uhrina aina uudestaan ja uudestaan.

En voinut kuin yrittää hyväksyä asian, antaa luonnon muuttua ihmisen aiheuttamien kauheuksien metaforaksi.

Olen aina ajatellut, että taiteilijat ovat ihmiskunnan ilmansuodattimia. Siksi kirjailijankin läpi virtaa ihmiskunnan hengitysilma, ja kirjailijaan kertyy kaikki sen lika ja kuona.

Ehkä kauhukirjallisuus versoo tuosta kuonasta, ja siten kauhukirjallisuuden kirjoittamista ei varsinaisesti tarvitse perustella. Kauhukirjallisuus on seu­ raus, ei syy, eikä se ole olemassa minkään tavoitteen saavuttamista varten.

FAUNIN LABYRINTIN HIRVITTÄVIN HIRVIÖ K au h u on kirjallisuudenlaji, jota en oikeastaan haluaisi kutsua kirjallisuudenlajiksi. Kun monet muut genret luokitellaan sisällön mukaan – rikoskirjallisuudessa tapahtuu rikoksia, science fictionissa keskitytään teknologian ja tieteen tulevaisuudella leikittelyyn – kauhun määrittelee sen herättämä tunne.

Kauhu pelottaa, ja se on yleensä kirjoitettu niin, että sen on tarkoituskin pelottaa.

Juuri tämä yksityiskohta on saanut minut miettimään kauhun kirjoittamisen oikeutusta: kun maailma on niin monin tavoin pelottava, julma ja epä­ oikeudenmukainen, miksi minun pitäisi tuottaa siihen lisää pelkoa?

Miksi pitää keksiä kauheita asioita, kun maailma on täynnä todellisia kauheuksia?

Kauhun kirjoittaminen ei edes ole mikään erityinen nautinto: olen kirjoittanut nyt kolme kauhukirjaksi luokiteltavaa teosta pienen ajan sisään, ja sen sijaan, että olisin terapoinut itsestäni kaiken ahdistuksen paperille tai lisännyt hyvinvointiani luovalla työllä, olen pikemminkin kokenut ahdistusta, muuttunut aiempaa säikymmäksi ja nähnyt kiihtyvällä tahdilla painajaisia.

Olen miettinyt sitäkin, että jos haluaa jostain syystä kertoa kauheista asioista, eikö pitäisi kertoa todellisista kauheuksista eikä keksittyjen henkilöiden keksityistä ongelmista. Todellisten ihmisten kärsimys on tärkeää.

Joskus vuosia sitten, aloittelevana

{OLET KUOLLUT!} Te k s t i : Ti i n a R a e va a r a

Miksi kirjailijalla olisi oikeus tuottaa maailmaan lisää synkkyyttä ja pahaa oloa? kirjoittajana, törmäsin Paul Celanin runoon ”Kuolemanfuuga”. Celan oli romanialaiseen juutalaisperheeseen syntynyt runoilija, jonka äiti murhattiin ja isä kuoli vankileirillä toisen maailmansodan aikana. Celan itse oli romanialaisella työleirillä sodan loppuun saakka.

Hänen ”Kuolemanfuugansa” kertoo keskitysleiristä, ja se on itselleni kaikkein tärkein runo, mitä olen koskaan lukenut. Sen kiihtyvä rytmi tuntuu lukijan sydämessä saakka, toistoa on käytetty juuri niin kuin toistoa pitää käyttää. Ja ennen kaikkea sen aihe on niin vaikuttava, ettei mikään muu aihe ole vaikuttava sen rinnalla. ”Kuolemanfuugan” sisältö on niin merkityksellistä, etten osaa panna runoa riviin toisten runojen kanssa. Sitä ei voi verrata mihinkään, sillä muilla ei ole mitään mahdollisuuksia.

Olin kirjoittamassa esikoiskirjaani, kun luin Celanin runon. Juutuin silloin miettimään samaa, mitä mietin nyt: mikä oikeus minulla on kirjoittaa keksityistä kauheista asioista, kun maail­ massa on todellisia julmuuksia, joista esimerkiksi Paul Celan kirjoittaa?

Minun esikoiskirjassani oli keksitty ydinsota, keksitty sadistinen perhe, keksittyjä säteilyn synnyttämiä mutanttieläimiä ja keksityn päähenkilön kiirastuli. Mitä sellaiset ovat keskitysleirien todellisten kauheuksien rinnalla? Eivät yhtään mitään.

Olen keksinyt yhden puolustuksen keksitylle kauhulle: se alleviivaa todellisen kauheuden olemassaoloa. Fiktio on muutenkin kuin todellisuutta rautalangasta väännettynä, liioiteltuna ja korostettuna.

Guillermo del Toron elokuva El laberinto del fauno (2006, levitettiin Suomessa nimellä Pan’s Labyrinth) on esimerkki tästä. Elokuvassa Espanjan kansallismieliset joukot jahtaavat sisällissodan jälkeen metsissä piileskeleviä tasavaltalaisia. Nuori Ofelia-tyttö joutuu asumaan sadistisen kapteenin taloudessa. Tosimaailman julmuudet heijastuvat vähitellen aukeavaan fantasiamaailmaan. Kun reaalimaailman tapahtumissa esiintyy veitsi, veitsi putkahtaa esiin myös fantasiaosuuksissa. Ja vaikka elokuvan silmätön, lapsia syövä hirviö on yksi kaameimmista koskaan elokuvissa esiintyneistä, hirveintä elokuvassa ovat silti ihmisten teot.

Fantasian kauhu on kaikua todellisen maailman hirmuteoista, eikä mikään maailmankaikkeudessa ole niin paha kuin ihminen itse. Tämä on El

laberinto del faunon tärkein viesti, ja väitän, että se on kaiken laadukkaan kauhukirjallisuuden olennaisin viesti.

MERKITYKSETÖN, HÄVIÄVÄ IHMINEN O l e n monesti yrittänyt kysellä kollegoiltani, miten he perustelevat kauhukirjallisuuden oikeuden olla olemassa.

Aika moni kirjallisuuden kanssa tekemisissä oleva on tuntunut miettineen asiaa ennenkin.

Olen saanut ehdotuksia, että kauhukirjallisuus auttaisi esimerkiksi antamaan muodon ahdistukselle ja käsittelemään todellisia pelonaiheita. Joku oli sitä mieltä, että kauhukirjallisuudessa voi allegorioiden avulla käsitellä aiheita, jotka muuten olisivat vaikeita tai jopa mahdottomia käsitellä.

Allegorioita kauhussa on todella käytetty: zombit ja vampyyrit ovat aikojen saatossa edustaneet niin kulkutautien uhreja kuin pelättyjä ja siksi syrjittyjä kansanosia. Vampyyreista kertova televisiosarja True Blood kuvasi varsin osuvasti etnisten vähemmistöjen asemaa Yhdysvaltain eteläosissa.

Olen ajatellut sitäkin, kuinka kauhukirjallisuus tai -elokuvat usein heijastavat kunkin aikakauden tieteen ja tekniikan kehitystä. 1920-luvun saksalaisissa klassisissa kauhuelokuvissa näkyi varhaisen molekyylibiologian kehitys. Sellaisissa elokuvissa kuin Metropolis tai Golem eloton muuttui eläväksi, niin kuin tutkijoiden mik­ roskooppien alla elollinen oli alkanut osoittautua koostuvaksi elottomasta. Toinen ilmiselvä esimerkki löytyy 1950-luvulta, jolloin kylmä sota näkyi kirjallisuudessa ja elokuvissa ylivertaisten avaruusolentojen invaasiona.

Kaikki nämä selitykset kauhukirjallisuuden olemassaololle ovat oikeita ja hyviä. Silti olen kaivannut jotain syvempää.

Käy kuitenkin niin, että kun mennään syvemmälle kauhukirjallisuuden olemassaolon syihin, siihen, mistä kauhukirjallisuus todellisuudessa kertoo, tullaan asioihin, joille ei ole olemassa sanoja.

Tullaan esimerkiksi kuolemanpelkoon: myönnän, että minä ainakin pelkään kuolemaa. Pelkään tietysti läheisteni kuolemaa, mutta ennen kaikkea omaa kuolemaani. Pelkään kipua ja pelkään katoamista. Pelkään tietoisuutta siitä, että hetken päästä mitään ei enää ole.

Kauhukirjallisuus sanoittaa kuolemaa ja kuolemanpelkoa. Kirjailija

Marko Hautala muotoili asian näin: kauhukirjallisuus kertoo maailmasta ilman ihmistä, se käsittelee ”maailmaa ilman meitä”; ja ”kaikki tappajanuket ja naamiomurhaajat ovat objektiivisen maailman symboleita, sen todellisuu­ den, jossa ihmisten tekemisillä ja pyrin­ nöillä ei ole mitään merkitystä”.

Siksi kauhukirjallisuus rakastaa myös karnevalismia: jos emme muuta voi kuolemalle ja tyhjyydelle, voimme ainakin nauraa niille.

Vaikka kauhun tarjoamaan nihilistiseen maailmankuvaan ei uskoisikaan (minä en ainakaan usko), sitä voi silti pelätä, se voi elää jonkinlaisena ydinpelkona kaiken muun alla. Sillä mitä järkeä on pyristellä, taistella hyvän ja kauniin maailman puolesta, jos ihminen on lopulta merkityksetön? Eikö ole aivan sama, mitä teet elämälläsi, sillä oikeastaan sinua ei ole?

Sellaista totuutta on syytäkin pelätä, mutta sille pelolle saa antaa valtaa. Siksi siitä kai kirjoitetaan niin paljon.

Pelon tuntemisen kannalta on oikeas­ taan aivan sama, onko aiheena todellinen tapahtuma vai keksitty kauheus: pelko on sama, ja sitä samaa pelkoa käsitellään niin Celanin ylittämättömässä ”Kuolemanfuugassa” kuin vaikkapa minun kirjallisissa yrityksissäni. Sitä käsittelevät King, Lovecraft ja Poe, tai yhtä hyvin myös Mika Waltari, Eino Leino tai Leena Krohn.

Se on aiheista ehkäpä kaikkein suurin ja tärkein, ja siksi kauhukirjallisuus on monesti olennaisempaa kuin mikään muu kirjallisuudenlaji.

L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7 • 1 1

1 9 9 0 - l u v u n puolessa välissä Liken silloinen toimitusjohtaja Hannu Paloviita ja Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro havaitsivat suomalaisessa kustannuskentässä aukon, joka päätettiin täyttää määrätietoisin toimin. Suomalaisesta kiväärimallista ja valppaasti räksyttävästä koirarodusta nimensä saanut Pystykorva pukkasi ensimmäisenä julkaisunaan ulos David C. Kortenin vavistuttavan klassikon Maailma yhtiöiden vallassa. Teemu Matinpuro kertoo: ”Havaitsimme, että kustannusmaailma kaipasi piristysruisketta. Globalisaatiokritiikki oli kansainvälinen ilmiö, jota ei Suomessa juurikaan käsitelty.”

Vuosien varrella Pystykorva-sarjassa on ilmestynyt monimuotoista tietokirjallisuutta ja jokunen kaunokirjallinenkin teos. Yhteistyökumppaneista ei ole ollut pulaa. ”Pystykorvilla ammuttiin aikanaan silmien väliin, mutta me haluamme tuoda ajateltavaa korvien väliin. Kirjasarjan skaala on laaja: rauhanliikkeen teemoja, ympäristöasioita, politiikkaa ja taloutta. Yhteydenottoja alkoi tulla monista eri suunnista. Ihmiset hakeutuivat luoksemme tekemään kirjoja, joko käännösideoineen tai omine teksteineen.”

Pystykorva lanseerasi suomalaisille lukijoille myös Yhdysvaltojen johtavan toisinajattelijan Noam Chomskyn, jolta oli suomeksi aiemmin julkaistu vain esseekokoelma vuonna 1976. ”Julkaisimme vuonna 2002 Chomskyn kaksi­ osaisen teoksen Ideologia ja valta. Se sisältää tuhat sivua aikaa kestäviä tekstejä.” Chomskyn ja monen muunkin yhteiskunnallisen kirjailijan tuotannon julkaisemisessa Pystykorvakirjat on avannut latua. Sen edustama tyyli onkin löytänyt tiensä usean kotimaisen – niin ison kuin pienen – kustannusohjelmaan. Esimerkiksi Chomskyn löysi tämän jälkeen useampikin kustantaja omaan julkaisuohjelmaansa.

Pystykorva on antanut äänen niin idän ja lännen kuin pohjoisen ja etelänkin poliittisille oppositioille. Kaikki sarjan rohkeat kirjailijat eivät ole selvinneet hengissä taistelussaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Tästä tunnetuimpia esimerkkejä ovat Shelliä kritisoinut nigerialainen ympäristöaktivisti Ken Saro-Wiwa, jonka Nigerian sotilashallinto hirtätti vuonna 1995, sekä Tšetšenian sotaa arvostellut venäläinen journalisti Anna Politkovskaja, joka ammuttiin kotitalonsa hissiin

PYSTYKORVA AMPUU KORVIEN VÄLIIN {Pystykorvakirjat 20 vuotta} Te k s t i : Ti m o K a l e v i F o r s s , Ku va : Te x H ä n n i n e n

maailmanparannus

Liken radikaalimman siiven lyötyä hynttyyt yhteen Suomen Rauhanpuolustajien kanssa vuonna 1997 syntyi ärhäkän poliittinen Pystykorva-kirjasarja. Se on toiminut kustannusmaailman unilukkarina herättäen kymmeniä tuhansia kansalaisia ruususen unestaan terveen kriittisen yhteiskunnallisen ajattelun pariin. vuonna 2006 yhä selvittämättömässä salamurhassa.

Anna Politkovskaja kävi usein myös Suomessa Liken vieraana.

LEVOTON SIELU

EI JÄTÄ RAUHAAN {Kiero ja mystinen maailma} To m m i Tu k i a i n e n

MUISTATKO VIELÄ Frank Crayn, takavuosien hulppeimman kirjallisuus(s)kämmin? Yhdysvalloissa ja Suomessa kohua herättänyt entinen jenginuori ehti julkaista kolme brutaalia, väkivaltaista ja maanista romaania. Yksityisalue,

12 • L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7

Kielletty ajosuunta ja Umpikuja julkaistiin Suomessa kirjallisuuspiirien ikuisen kauhukakaran Arto Leivon käännöksinä.

Frank Cray lennätettiin myös Atlantin yli Suomeen Turun Kirjamessuille, ja julkaisua juhlittiin levottomin menoin näyttävillä

”Hän oli vaatimaton persoona eikä häntä voinut sanoa millään tasolla räväkäksi, mutta tekstit pu-

nakubileillä. Juhlat päättyivät verisesti: likelegendaarinen kirjakauppias Otto 1000 selvisi niistä nippa nappa hengissä kolmellakymmenellä tikillä, ja Frank Cray katosi kuin pieru Saharaan. Tämän jälkeen Craysta on tehty vain ”Elvis elää” -tyyppisiä havaintoja eri puolilta palloa.

Nyt elokuvaohjaaja Tomi Brotherus on päättänyt ratkaista kriitikoitakin kalvavan mysteerin, mihin katosi Frank Cray. Brotheruksen ja käsikirjoittaja Tim Hämäläisen tekeillä oleva dokumenttielokuva tulee syventymään kirjallisuusilmiön synnyn taustatekijöihin ja kertomaan meille, kuka on Frank Cray – mies vai myytti? Dokumentissa sukelletaan toistakymmentä vuotta sitten alkaneiden tapahtumien kulissien taakse, jossa totuus on taruakin karumpaa.

Frank Cray pelaa omaa peliään. Stay tuned!

huivat puolestaan. Hän vetosi suomalaisiin, ja kiehuntaa hänen ympärillään riitti. Kustantajana pystyin seisomaan takarivissä, eikä Annalle tarvinnut erikseen seuraa hakea. Anna Politkovskaja oli hyvin karismaattinen henkilö.”

Yhtenä merkkipaaluna Matinpuro haluaa nostaa esiin myös Pystykorva­ sarjakuvat. Niitä ovat Lissu Lehtimajan mahtavat etiikkaa, rakkautta, kasvatustyötä ja vastuullisuutta yhdistävät F ­ reiren kyydissä (2006) ja Levi­ nasin kasvot (2008) sekä Ryan Alexander-Tannerin ja William Ayersin kouluaiheinen Oppimisen ihanuudesta. ”Pystykorva on aina haistellut uusia tuulia maailmalta, ja kasvatukseen liittyvä kirjallisuus on ollut yksi uusi aluevaltaus.”

Viime vuosina sarjassa on ilmestynyt muun muassa Raimo Pesosen turvallisuuspolitiikkaa ruotiva Viholliskuvien paluu (2016) sekä Nick Buxtonin ja Ben Hayesin Ilmastonmuutoksen voit­ tajat ja häviäjät (2016). Kevään Pystykorvista Matinpuro suosittelee Ari Kerkkäsen kirjaa Syyria – synnystä si­ sällissotaan. ”Se on ainutlaatuinen tietopaketti Syyrian sodan ymmärtämiseksi ja apuväline tulkitsemaan sotaa käsittelevää uutisvirtaa.”

Jotta maailmanparantaminen olisi mielekästä, sen täytyy olla muutakin kuin maailmantuskassa rypemistä, utopiasta haaveilemista ja pään tauotonta seinään hakkaamista. Tästä on rohkaisevana esimerkkinä jo klassikon aseman saavuttanut Solidaarisuuska­ lenteri. ”Olemme julkaisseet Solidaarisuus­ kalenteria vuodesta 1998 alkaen. Siitä muodostui heti oma brändinsä Rosa Liksomin tekemine kansineen. Se on jokaisen kansalaisaktiivin ajast’aika ja opaskartta.”

Solidaarisuuskalenteri ei nimestään huolimatta ole pelkästään kalenteri vaan laajojen ominaisuuksiensa vuoksi eräänlainen kevytversio Sudenpentujen käsikirjasta. Se ei jätä pulaan haastavassakaan tilanteessa. Apu ongelmaan kuin ongelmaan löytyy kätevästi kovaan päivittäiskäyttöön suunniteltujen pahvikansien välistä. ”Huolimatta uusista appseista ja digitalisaatiosta Solidaarisuuskalenteri taistelee ajan hammasta vastaan. Sen käyttöliittymä toimii edelleen erinomaisesti, eikä akku lopu kesken käytön.”

KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 8.9.2017

Kangastus 38 KJ E L L W E S T Ö

Eri aika.

Sama kaupunki.

OHJAUS Mikaela Hasán ROOLEISSA Noora Dadu Edith Holmström Petri Liski Esa-Matti Long Cécile Orblin Antti Pääkkönen Kristo Salminen Timo Tuominen

LIPUT

alkaen 19 € KANSALLISTEATTERIN LIPPUMYYMÄLÄSTÄ

010 733 1331

(0,083 €+pvm/mpm)

LIPPUPISTEESTÄ

0600 900 900 (1,98 €/min+pvm)

lippu.fi

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyökumppani

Hippo Taatila YUP – HELPPOA MUISTELTAVAA

Jyrki Linnankivi KULKURIN VALSSI

Miettinen RÄKÄRODEO

Outi Popp ja Asko Mäkelä VANHA PALAA

Pekka Kainulainen AMORPHIS – TAIVAAN RUMPU

Jukka Junttila 1977 – PUNKVALLANKUMOUS

WWW.LIKE.FI

Elää ja kuolla

R &A

:ssa

Te k s t i : Ti i S ta r c k , Ku vat : Pau l i H a a n pä ä & M a r i M u r

Rakkautta & Anarkiaa tarjoaa syksyllä trippejä eri todellisuuksiin jo 30. kerran.

Suomen suurimman elokuvafestivaalin historia on nyt koottu myös kirjaksi.

Hirviöt ryhmäkuvassa. Tuntuuko tutulta?

”V

iikon ajan Helsinki tuntui oikealta elokuvakaupungilta”, alkaa Länsi­ väylä-lehdessä 20.3.1988 julkaistu juttu Helsingin ensimmäisestä elokuvaviikosta. ”Hyvin onnistunut minifestivaali osoittaa todeksi väitteen siitä, että Helsingin kokoinen kaupunki tarvitsee oman elokuvatapahtumansa.”

Lina Wertmüllerin elokuvasta nimensä lainanneesta, Image-lehden puuhamiesten järjestämästä tapahtumasta kasvoi ilmiö ja instituutio. Länsiväylän jutun kirjoittajasta Mika Siltalasta tuli Pekka Lanervan, Eija Niskasen ja Matti Paunion ohella osa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ydinryhmää.

Julkisuudesta tuttujen renessanssihahmojen lisäksi 30 vuotta rakkautta ja anarkiaa -kirjassa R&A:n tarinaa kertovat vähemmälle huomiolle jääneet festivaalivaikuttajat. Toimittajat Kalle Kinnunen ja Lauri Lehtinen tekivät kirjaa varten yli sata haastattelua. ”Oral history -muodossa subjektiivinen filtteri on päällä. Kirja ei julista, miten asiat tapahtuivat, vaan siinä on

14 • L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7

eri näkökulmia, jotka saattavat poiketa toisistaan”, Kinnunen kuvailee. Lehtinen mainitsee lajityypin kotimaisista edeltäjistä Markku Salon ja Jukka Lind­forsin rockhistoriikit.

Festivaalin kanssa orgaanisesti samaan pakettiin kuuluu kulttuurillinen muutos, joka Suomessa on tapahtunut kolmenkymmenen vuoden aikana.

Kirjailijat luonnehtivat alkuvuosien R&A:ta keitaaksi niukkuuden keskellä. ”Suomi oli agraarifasistinen helvetti, jonne ei saanut tuoda edes juustoja ulkomailta, niin kuin Matti Paunio kuvailee kirjassa”, Kinnunen sanoo. Suomalaisessa katsomiskulttuurissa vallitsi Lehtisen mukaan punkvaihe: ”Oli päällä sellainen vastakulttuurinen viritys, tee se itse -henki. Pienissä porukoissa vaihdeltiin hämäristä lähteistä saatuja, tekstittämättömiä videokasetteja ja oltiin siten valtavirran ja valtiollisen holhoamisen ulkopuolella.”

R&A oli ainoa väylä nähdä perustarjonnasta poikkeavaa materiaalia isolla kankaalla, Suomen parhaissa elokuvateattereissa. Leffahullut tiesivät, että jos

elokuvaa ei nähnyt festivaalilla, sitä ei välttämättä näkisi koskaan. Järjestäjät tekivät löytöretkiä ulkomaille: etsittiin erikoisuuksia ja Suomessa tuntemattomia elokuva­ maita. Kuin tyhjästä saattoi ilmestyä kokonainen Hong­kong-elokuvan buumi – tai jotain tolkutonta kuten Fudoh: The New Generation. ”Kukaan ei ollut nähnyt elokuvaa etukäteen, kata-

LAURI

logitekstikin oli eri lähteiden pohjalta kasattu. Takeshi Miikestä ei todellakaan tiedetty vuonna 1997 yhtään mitään”, Kinnunen kertoo. ”Se oli mitä vittua nyt tapahtuu -tyyppinen kokemus.”

R&A:n anarkistisempi vaihe tuli päätökseen 1990-luvun lopulla, jolloin Lehtinen päätoimitti festivaalin katalogia. Hänen uransa reportterina oli alkanut vuoden 1993 R&A-risteilyllä, kun Suomessa kiellettyjen Nekroman­ tik- ja The Driller Killer -elokuvien perässä Viroon kuljetettiin laivalastillinen ohjaajatalenttia John Woo etunenässä. Kinnunen oli festivaalilla töissä muutamina vuosina alkaen kesästä 1999, jolloin Pekka Lanerva siirtyi virallisesti johtamaan tapahtumaa ja toiminnasta tuli organisoidumpaa. Ennen 2010-lukua ja Finnish Film Affairia olisi ollut vaikea kuvitella R&A:n palvelevan esimerkiksi kotimaisen elokuvan vientipyrkimyksiä.

Kirjailijoiden ensimmäiset R&A-kokemukset sijoittuvat aikuisuuden rajamaille. 16-vuotias Lehtinen jännitti vuonna 1990, päästääkö Bio-Bion vahtimestari hänet katsomaan Richard Stanleyn scifi-kauhu-dystopialeffaa Hardware. 14-vuotiaan Kinnusen leffaseurana vuoden 1992 Brian De Palman Kahdet kasvot -näytöksessä oli oma äiti. Erityisesti Pulp Fictionin ensiesitys Maximissa vuonna 1994 on jäänyt hänen mieleensä: ”Se kollektiivinen hurmos oli jotenkin niin käsin kosketeltavaa.” Lehtinen livahti loppuunmyytyyn näytökseen toisen elokuvan lipulla. Kinnunen oli mennyt saman vuoden Taiteiden yönä Akateemiseen kirjakauppaan hankkiakseen uunituoreen festivaalikatalogin, mutta henkinen kantti oli pettänyt väentungoksessa: ”Oli niin hirveät jonot, että oli pakko pölliä se.” 30 vuotta rakkautta ja anarkiaa -kirjan kirjoittajilla on siis omakohtaista kokemusta R&A-fanatismista ja näkemisen vietistä.

Mitä vittua nyt tapahtuu ?

KAL

LE

Like-Rodeo Te k s t i : M i e t t i n e n

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit: Seuraavaksi Sansibar Aikuiset ihmiset tekevät aikuista musiikkia, elegantisti ja tyylikkäästi ja taidokkaasti… eikä mulla ole sille mitään käyttöä.

Like Uutiset haastoi Miettisen, maan legendaarisimman levymogulin ja musiikkitoimittajan, arvioimaan Liken kirjailijoiden ja henkilökunnan bändiviritelmiä kesken kiivaimpien Räkärodeo-muisteluiden. Arvioiden kohteiksi valikoitui kymmenen artistin jutuntekohetkellä tuoreimmat videobiisit.

Tommi Liimatta & The Hot Contents: Sään salliessa Tässä mennään täysin tekstin ehdoilla: mahtui riville tai ei, sanottava on saatava sanotuksi. Lyriikasta tulikin mieleen, että mullon Jeppis 2 lukematta. Eli menen levykaupan sijasta kirjakauppaan. Soundi on söpösti silkkaa glamrockia. Videolla ei ole mitään tekemistä biisin kanssa, mutta se on aika hauska yhden otoksen ranta­ lomakävely.

Kotiteollisuus: Varjoihmiset Olen 70-luvulla raskaan riffin kasvattama, enkä ole ikinä osannut tuomita painavasti soittavia, pontevia nuoria miehiä. ”Varjoihmisissä” meikällä ei ole vaikeuksia A-osan paksun mörssäröinnin suhteen. Kertosäe sen sijaan kyntää epäilyttävää peltoa jossakin Yön ja Mana Manan välimaastossa. Vielä enemmän ihmetyttää, kuinka tuollainen pahantuulisen oloinen takkutukkainen laulajahippi on saanut niin komian vaimon.

16 • L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7

Pelle Miljoona: Hullu puikoissa (lähettäkää legoja Valkoiseen taloon) Pellellä on asiaa, ja kiitos nykyteknologian, Pelle saa asiansa nopeasti kaikkien kuulolle. Nastaa. Mies ja kitara ja protestiharppu. Ei juurikaan tekniikkaa käytössä, mutta haitanneeko tuo. Liimatan kanssa yhteistä tekstivetoisuus ja 2,99 euron video­budjetti.

Pellellä on vaan huonompi kamera/puhelin.

Pisteitä Red Wingsin mainitsemisesta (”Detroit nousee vielä tuhkasta”).

No mutta jumalaata! Suoraviivaista suomalaista rokkia vaan ei lahtelaisesti – eli tyhmästi. Social Distortion meets Hurriganes ja/tai Sielun Veljet. Ihan valmis paketti: tiukka combo, tarttuva biisi, tekstissäkin tolkkua – ja näyttää hyvältä lavalla. Festareilla, stadioneilla, Tavastialla, pizzeriassa – toimii takuulla joka paikassa. Pitäisiköhän piru vie soittaa Epelle ja aloittaa vielä yksi levy-yhtiö?

The Shrieks: Sunbathing

Paleface: Palamaan (Pahan Kukat) Serkkupoika Karri pistää aikaa pahaa. En osaa päättää, onko biisi ja varsinkin video muualta tuodun, etäopitun kornahtava vai oikeasti pelottava ajankuva. Joka tapauksessa tsibaleessa on t e h o k a s , paisuvainen sovitus, ja video on näyttävä, erittäin pro.

Ymmärsinkö oikein, että liikkuva kuva on enimmäkseen jostakin nuorisoelokuvasta? Ei taida olla Suomisen Ollin uusia seikkailuita.

Huuto!: Huuto! on uusi musta

Tore Renberg: Margaret Tore Renberg on kuulemma sen erittäin kuuluisan norjalaisen kirjailijan kaveri ja kirjailija itsekin.

Lisäksi ne on olleet bändikavereita ja Tore Renberg on edelleen ihan oikea muusikko. Margaret on kuin ulkomaaksi laulettua, parempaa brittipoppia 80-­luvulta, mutta ei sekään haittaa, koska ­oivaltava video on ihan oikeasti hauska.

OK Cult: Head Inside Another Head Näillä on oma ajaton juttu, ja samaan aikaan ne istuu tähän aikaan helevetin hyvin. Voisin kuvitella kuulevani mystishypnoottisen ”Head Insiden” jossakin paremmassa tv-sarjassa. Jos kuullun kaltaisia biisejä on lisää, voisin myös kuvitella OK Cultista tulevan pienen luokan kansainvälisen kulttibändin niinko Shadowplay. Mutta ensin täytyisi pitää kannustavassa sävyssä pieni puhuttelu laulajalle.

Jos mulla oikeasti olisi levy-yhtiö, niin Shrieksinhän mää olisin sainannut jo ekan demon jälkeen. Rahat menisi kankkulan kaivoon, mutta kylläpä olisi helevetin hauskaa. Garagepsychobillyä! Takuulla ei mitään uutta, mutta sitä samaa vanhaa huttua juuri niin kuin sitä pitääkin tehdä: asenteella ja energialla. Plus siinä on jotakin kohtalokkaan charmanttia kun nainen soittaa pystybassoa.

The 69 Eyes: Lady Darkness Ei mutta mullahan oli ­levy-yhtiö. Ja mää sainasin 69 Eyesin. Ja hyvinhän siinä kävi. Ainakin seuraaville levy-yhtiöille ja bändille itselleen. 69 Eyesissa on vaivatonta dekadenttia urbaania tyyliä. Ne pystyy kävelemään itseparodian rajamailla ja silti hoitamaan homman himaan.

Paitsi ”Lady Darkness” -matkailuvideossa ne ei kävele minnekään, bändi ei näyttäydy kuvissa ollenkaan. Kävelköön nuoremmat. Yhtyeessä on muitakin kirjallisia hahmoja kuin Jyrki. Oltiin Artsin kanssa jo 80-luvun alussa Juhani Peltosen (Elmo!) kirjailtamissa – sekä Artsi että Syyskuukolle­gansa Jürgen nukahtivat kesken kiihkeän keskustelun.

PUNK, KUKA ON MUN ISÄ?

Te k s t i : P e t r i L e p pä n e n , Ku va : A h t i B r u m m e r

Poikapoweria: teinit tupruttelee.

MMSP on herättänyt huomiota punkkia seuraavien kansalaisten keskuudessa.

Hype alkoi haista jo ensimetreillä, kun tuore bändi myi ensimmäisen keikkansa loppuun Semifinalissa syksyllä 2016. Parhaillaan MMSP on studiossa äänittämässä debyyttipitkäsoittoaan osuvasti nimetylle Love is Punk -levy-yhtiölle.

Lätyn on tarkoitus olla kaupoissa syksyllä 2017.

M

utta mikä ajaa nuoret miehet soittamaan dinosaurusten aikaista musiikkia tällä almojen, saarojen ja robinien aikakaudella?

Punkin pelastajien viittaa he eivät harteilleen halua ottaa: – Pidetään hauskaa kaveriporukan kanssa ja soitetaan punkkia. Ei tässä pelastajan roolia haluta. Mielestämme punk voi edelleen hyvin eikä sitä tarvitse pelastaa, bändi vastaa yhdestä suusta.

Ihan pystymetsästä porukka ei kui-

tenkaan Semifinalin lauteille kavunnut. Solisti Mikon, kitaristi Ollin ja basisti Teemun Philadelphia Dynamite on noussut niin pääkaupungin rockpyhättö Tavastian kuin Ankkarockinkin lauteille. Kun rumpali Okko ja Provinssin leirintäalueelta mukaan tarttunut Jasse liittyivät remmiin, MMSP oli valmis tositoimiin.

Vaikutteensa bändi imee laajalla skaalalla, vaikka Jassen mukaan punk on tietenkin aina taustalla.

HELSINKI

– Vedämme vaikutteita milloin Father John Mistystä, Nelli Matulasta tai Biffy Clyrosta, Jasse listaa ja Mikko komppaa: – Trendit eivät ole meidän frendejä.

Tekstipuolella bändi surffaa nuorille miehillä tuttujen aihealueiden parissa.

– MMSP:n sanoma on se, että elämä ei ole niin vakavaa. Laulumme kertovat pääosin alkoholista ja rakkaudesta (naisiin ja alkoholiin), Olli kuittaa.

Listasimme vielä muutaman punkin klassikkokäsitteen herrojen kommentoitavaksi: Isi, mitä oli punk?

– Punk, kuka on mun isä?

Punk on kuollut.

– Ei ole.

SUVILAHTI

Never Mind the Bollocks.

– Never Mind the Sex Pistols, heres Pertti Kurikan Nimipäivät!

1977.

– Se oli sekavaa aikaa, emme kommentoi.

Fuck the Army.

– Fuck the Army.

Sota apatiaa vastaan.

– Apatiaa sotaa vastaan.

Väkivalta ja päihdeongelma.

– Pitää puuttua paremmin.

Poliisi pamputtaa taas.

– Ei Suomessa, lätäkön toisella puolen pamputetaan vähän väliä.

Please Kill Me. – Ei vielä, naatitaan ensin.

MMSP livenä LikeFestissä perjantaina 16.6.

Elmun Baarissa (Nosturi, Helsinki).

30.6. - 2.7.2017

(KAIKKI LIPUNHINNAT SISÄLTÄVÄT KO. LIPPUKAUPAN PIENIMMÄN PALVELUMAKSUN)

Kät

www.tuska.fi

IKÄ TARKISTETAAN FESTIVAALIALUEELLE TULTAESSA TAI RANNEKKEEN VAIHDON YHTEYDESSÄ.

evä st On Tus i maa nib ka ku uss an nni sta illa !

APOCALYPTICA PLAYS METALLICA BY FOUR CELLOS DEVIN TOWNSEND PROJECT SUICIDAL TENDENCIES AMORPHIS MAYHEM TRIPTYKON TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS SOILWORK SONATA ARCTICA DIRKSCHNEIDER WINTERSUN BARONESS ELECTRIC WIZARD MOKOMA INSOMNIUM LOST SOCIETY ANNEKE VAN GIERSBERGEN’S VUUR BRUJERIA ROTTEN SOUND AVATARIUM BATTLE BEAST BROTHER FIRETRIBE JIMSONWEED IMPALED NAZARENE BARATHRUM BAPTISM ORANSSI PAZUZU TRAP THEM LIK THE RAVEN AGE KOHTI TUHOA RATFACE PEKKO KÄPPI & KHHL HUORA AMENDFOIL DEMONZTRATOR FEAR OF DOMINATION MIND RIOT SLEEP OF MONSTERS THROES OF DAWN PAARA ALABAMA KUSH 1 PV.................................ALK. 75 € ALAIKÄISTEN LIPUT TURBO VIP (K-18) 2 PV..............................ALK. 105 € 1 PV...................................ALK. 65 € VIP 3PV...............ALK. 255 € 3 PV..............................ALK. 129 € 3 PV..............................ALK. 119 € VIP 1PV...............ALK. 155 €

L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7 • 1 7

Tex Hänninen: Pupuankka yllättää

sarjakuvat

sarjakuvat

Joonas Rinta-Kanto: fok_it Pertti Jarla

LIKE TURAUTTAA JÄLLEEN!

2017

KYLMÄÄ & KUUMAA KYYTIÄ!

Perjantaina 16.6.2017 klo 20–02 Elmun Baari, Telakkakatu 8 (NOSTURI), HELSINKI

la. tul n a i a S syk Tip e!!! e tul

MMSP

The Shrieks Huuto!

Dj Jyrki 69 Dj John Wayne Liput 6e

MATKAKIRJAUUTUUDET NYT KAUPOISSA! w w w. l i k e . f i

18 • L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7

Te k s t i : M a r k u s Å n ä s

VEGAANISET MÄTTÖRUOAT ruoka

VEGEPIZZA (SAARIOINEN) Olisi liian banaalia sanoa, että en voi käsittää, kuka näitä syö. Parasta tässä on luonnottoman pienet herkkusienet ja se, että se on aito kasvisroiskari. En kykene löytämään tästä yhtään raaka-ainetta, joka yrittäisi muistuttaa lihaa. Onneksi mukana on kaikkea terveellistä, kuten psylliumkuitua, joten päälle on hyvä rojauttaa kaikki maut taatusti alleen peittävää tulista Zaaschilan guacamole-mälliä.

NUGETIT (HÄLSANS KÖK) Pyhä fuck! Olen elämäni suurimman haasteen edessä. En kykene ymmärtämään, miksi antaudun jälleen kerran koettelemaan terveyteni rajoja sen sijaan, että pitäytyisin fyysistä ylivertaisuutta uhoavassa kondiksessani. Olen herkkä mies, erityisesti tuntoaistini on herkkä. Joku voisi sanoa, hauras. Sen vuoksi olen varjellut itseäni kaikelta epämääräiseltä, mitä tulee elintapoihin.

Hillittömyyteni purskahtelee sydämenlyöntien tahtiin sykäyksittäin, paakkuisenakin, mutta säännöllisesti. En hyväksikäytä suutani edes silloin, kun mustat jumalattaren kihokinlehdet rävähtävät aukinaisiksi, kutsuvat pidäkkeettömään käytökseen ketsupin ja kasvisnugettien pariin.

Mutta nyt: kuin kenkieni nauhat olisivat puukolla poikki pistetyt, nappini lattialle riistetyt.

Olen alasti kammottavan edessä.

Olen välttänyt viimeiseen asti einesten syömistä, karmeaa ydinjätemoskaa, mutta minulle on kerrottu, että se on just nyt kovinta kamaa, mitä svengijengit syövät!

Hälsans Kökin soijanugetit on pakattu kauniiseen kääreeseen, kuin kirjailijatar syntisessä yössä. Nyt on kuitenkin päivä, ja höystän aterian Heinzin ketsupilla, joka on empiiristen tutkimusteni mukaan vegaanien elämän ehto, muille ehtoo.

Koostumus nugeteissa on muhjuinen eikä muistuta lainkaan hallissa vapaana 15 000 kaverin kanssa onnellisen elämän leikkineen broilerin kiinteää lihaa.

Friteeraustaikina on sitä samaa, josta äitejä syyllistetään, mikäli he nugetteja pilteilleen syöttävät: pullukka tulee, ja muutenkin tahdoton.

Osaan myös tehdä pitäviä solmuja. Jotta minua ei nyt tässä yhteydessä leimattaisi, on pakko palata pitävämmälle maalle: Estrellan Rough Cut -sipsien äijä voi toki olla nahkaveijari, mutta en usko.

Siksi uskallan laittaa kaikkein kovimmat lätkäjätkät ja futiskundit puoleensa keräävän HIFK:n pikku pähkinät samalle lautaselle. (Estrellan sipseissä on liikaa suolaa, pähkinöissä liian vähän.)

ASEMAN VEGEMÖTTÖNEN (HELSINGIN MAKKARATEHDAS) SAMOSA (HALDIRAM’S) Koska isänmaalliset tunteet ovat ajan henki, myös vegejengit ottavat kantaa imuroimalla sisäänsä jo kauas persujengiltä haisevia möttösiä. Itse olen vanhan liiton kosmopoliitti Olavi Paavolaisen hengessä ja viimeistelen aamuun asti käyvän yön pikemminkin Tsarskayan ostereilla, en spudarilta saatavalla floiska-annoksella.

Kasvismöttösessä on rasvaa tarpeeksi.

Sinappia ineen ja jälleen lujasti poltetta – Socodalin harissa on lajissaan tulisinta.

Olen silleen puolifiikus, että olen aina pyrkinyt miettimään ruokailua muutenkin kuin vain mahantäytön kannalta.

Modernissa veganismissa on kyse kuitenkin juuri siitä, ja siinä katsannossa Vegemöttönen on onnistunut: maha totta tosiaan täyttyy. Sopii hyvin nuiville vegaaneille, joita arveluttavat maahanmuuton kustannukset suhteessa subjektiiviseen päivähoitoon.

Ne vegaanit, jotka viihtyvät Jääpuiston Ateneumin-puoleisella laidalla, diggailevat keskiaasialaisesta piirakasta.

Haldiram’s tuuppaa suun täyteen visvaista jötkälettä ja antaa vääristyneen kuvan poliittisesta dikotomiasta – maailmanpolitiikan piirakkataistelu kallistuu kotimaiseen vaihtoehtoon, mitä ei voi pitää kovin hygieenisenä ratkaisuna.

Vegemöttönen:

SOIJAJAUHEPIHVIT (BON) ”Vaihtoehto pihveille, lihapullille ja jauhelihapihveille”, mainostetaan, ja jos pyrkimys on ollut päästä sellaisten esikuvien tasolle, jotka ovat kuivuneet 4 tuntia bensiksen noutopöydän paahteessa, tonteilla ollaan!

Nykyisin munakaskin voi olla vege, joten kai majoneesikin. Sitä siis kylkeen, etenkin kun Plamilin versio on oikeasti hyvää ja muistuttaa onnistuneesti – majoneesia.

Yhdistelmä nostaa +-maininnan verran pihvien arvosanaa.

Rough Cut: HIFK-suolapähkinät:

+

MÄMMI (KYMPPI)

ROUGH CUT -SIPSIT JA HIFKSUOLAPÄHKINÄT (ESTRELLA) Sipsikaljasysteemi on vienyt minut uusmiehisyyden alttarille. Minä olen kuitenkin perinteisempi kolli, urheilullinenkin: pukeudun Adidaksen Spezial-käsipallokenkiin, käytän nuuskaa ja diggailen fitness-gimmoista. Ja olen voimakas: kaadan vuodessa vähintään 20 puuta kalastajatilallani Korppoossa.

Pikainen razzia netissä tuotti sipsikaljavegaanipiireissä jälkkärivaihtoehdoiksi vain mutakakkuja, Oreo-keksi-sörsseleitä ja muita tyttömäisesti syntisiä trendiherkkuja. Kunnon suomalainen karjakko löytää hurjat tunnelmat kuitenkin muodikkaasti suomalaisesta historiasta – mämmi on myös tätä päivää!

Mämmihän kaipaa pinnalle sokeria ja kermaa, mutta koska kermasta ei ole tehty vegaanista versiota, on mentävä ilman. Ei ihme, että tunnen kuinka mälli jumiutuu ensin kitalakeen, painautuu siitä kurkkuun ja jysähtää sinne. Pieni paniikki nujuuttaa mieltäni, mutta en antaudu: muistelen, kuinka urhoollinen tuntemani veganisti oli tuntemattoman edessä, kuinka hyvin kasvatettu. Pidätän itsekin, enkä päästä edes sylkikuplaa poskelleni, en pisaraakaan Dsquared2:n alushousuihini.

Siinä missä mutakakun kylkeen tarjoillaan cafe correttot sambucalla, mämmin kanssa vedetään kaljaa. Ja mikä olisi parempaa, kuin ideologisin syin valittu Koffin bisse? Ja jo liikkuu mämmi alas!

Testin kiistaton, ylivoimainen voittaja on löytynyt! Tästä ei mälliruoka parane. Ja mikä parasta, se muistuttaa lihaa, pitkään Brasiliassa ristin ja hakaristin mailla fermentoitunutta lihaa.

Samosa:

L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7 • 1 9

Ovi l ma ukem ailm atto oih miin in

Tuska Open Air Metal Festival 30.6.–2.7.2017, Suvilahti, Helsinki

20 vuotta tuskaa on tosiasia Jone Nikula TUSKA 20 VUOTTA Historiikki sukeltaa Tuska Open Air Metal Festivalin kliseiden taa ja esittelee miehet ja naiset festarin takana.

alaisesta m o u S t a a Ny t s lipull a

Tuskan fe

stari

ta s u n n e l a 15 % n Tuska-valikoiman

24

95

Like kirjoista. o valikoima:

ok 08 Tsekkaa k ohtaista/26 k n ja a / m o n.c Suomalaine a 5.6. – 2.7.2017 ass im Tarjous vo

Matti Riekki RASKAS ASKEL Ensimmäinen rehellinen kirja juoksemisesta ja rouhealla otteella kirjoitettu kuvaus juoksijan synnystä.

Marko Annala VÄRITYSKIRJA Kertomus kasvusta, kivusta, isyydestä ja kaiken läpi leikkaavasta luovuudesta.

24

27

95 Myymälöistämme ja Suomalainen.comista

20 • L i k e U u t i s e t, 1 3 0 1 7

95