1 minute read

Ammattina viherpeukalo Ulrik Leth

Randers GolfClubin vastaava golfkentänhoitaj a

Ulrik Leth on työskennellyt golfkentänhoitajana jo vuosikymmenen ajan. Hän aloitti uransa golfkentänhoitajana vietettyään 14 vuotta ammattisotilaana Tanskan armeijan leivissä. Golfkentänhoitajana hän alkoi työskennellä Hobrossa, mistä hän siirtyi myöhemmin Himmerlandiin. Maaliskuussa 2021 lannoittamisen välillä pitkiksi ajoiksi. Se puoli, jolle oli levitetty Sportsfilleriä, kukoisti silti. Vaikuttaa siltä, että Sportsfiller imee itseensä ravinteita ja pitää ne sisällään siihen sakka, kunnes ruoho tarvitsee niitä. Olemme myös huomanneet, että juuriverkosto on vahvistunut ja ruohonkorret ovat paksumpia ja terveempiä. Tähän asti olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Seuraamme tilanteen kehittymistä tiiviisti. Ja kyllä, Sportsfillerillä on myös kuivattava vaikutus. Aiemmin meillä oli vaikeuksia leikata viheriöiden ruohoa silloin, kun se oli liian märkää. Märän ruohon leikkaamisesta jäi myös jälkiä viheriölle. Sportsfiller on poistanut nämä ongelmat, vaikka täällä on satanut paljon.

Ulrik aloitti työt golfkentänhoitajana Randers Golf Clubilla. Ulrikilla ja hänen tiimillään on ollut merkittävä rooli siinä, että Randers Golf Clubilla on otettu käyttöön Lecan uusi tuote, Sportsfiller.

Ulrik, mitä olet tiimisi kanssa tehnyt täällä Randers Golf Clubilla?

Olemme testanneet Sportsfilleriä yhdellä par 3-kenttämme viheriöistä. Meillä on tällä viheriöllä ollut ongelmia kosteuden kanssa, joten ajattelimme, että se voisi olla hyvä paikka testata Sportsfillerin kuivattavaa vaikutusta.

Mitä odotuksia tai huolenaiheita sinulla oli ennen projektin aloittamista?

Odotin, että pääsisin heti näkemään Sportsfillerin kuivattavan vaikutuksen. Muuten minulla ei ollut suuria odotuksia, koska en tuntenut tuotetta kovin hyvin. Minulla oli epäilykseni siitä, sulkeutuisivatko Sportsfillerillä täytetyt reiät sen jälkeen, kun kentästä oli otettu näytteet. Olin myös hieman huolissani siitä, kasvaisiko viheriö kunnolla. Nämä huolenaiheet kuitenkin hälvenivät nopeasti.

Mitä viheriölle tapahtuu talvella?

Miten kokeilu toteutettiin?

Poistimme testiviheriöltä tulpat, ja täytimme puolet kentästä hiekalla ja puolet Sportsfillerillä. Jo tässä vaiheessa näimme, että Sportsfiller oli hiekkaa parempi ratkaisu. Tavallisesti kun hiekkaa levitetään kentälle sen tiivistämisen jälkeen, pinta on kasteltava ja hiekkaa on lisättävä seuraavina päivinä. Sportsfilleriä tarvitsi lisätä vain kerran. Se oli helppo levittää viheriölle, ja koska Sportsfillerin rakeet ovat pyöreitä, materiaali ei vahingoittanut viheriötä.

Kokeilu jatkuu kevääseen 2024 asti, mutta millaisia muutoksia olet havainnut tähän mennessä?

Sportsfillerin vaikutukset näkyivät todella nopeasti: ruohosta tuli huomattavasti vihreämpää. Huomasimme myös, että ruoho kasvoi entistä nopeammin. Kolmen kuukauden aikana leikkasimme ruohoa Sportsfillerillä täytetyllä puolella 20 prosenttia tavanomaista enemmän. Kokeilun aikana keskeytimme ruohon

On jännittävää päästä näkemään, miten Sportsfiller suoriutuu kylmemmissä ja vaikeammissa olosuhteissa. Viime syksynä myös meillä oli ongelmia sienien kanssa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miltä tilanne näyttää tänä vuonna ja onko nurmen vastustuskyky parantunut. Sportsfiller sisältää paljon rautaa, joten jo pelkästään sen kemiallisten ominaisuuksien perusteella sillä täytetyn viheriöalueen pitäisi pärjätä paremmin. Siksi suhtaudun tulevaan talveen rauhallisin mielin.

Olet kokeillut tuotetta työssäsi. Miltä Sportsfillerin tulevaisuus näyttää mielestäsi?

Se näyttää lupaavalta. Tänä keväänä aiomme ottaa tuotteen käyttöön reiän 7 viheriöllä. Lisäksi suunnittelemme parhaillaan koko kentän uudistamista. Kaikkien uusien viheriöiden ja laajennusten rakentamisessa hyödynnetään sekä Sportsfilleriä että Leca®-soraa.