3 minute read

Ihmiset etusijalla

– haastattelussa Leca

Internationalin henkilöstöjohtaja

Hanna Cronström

Hanna Cronström on toiminut Leca Internationalin henkilöstöjohtajana vasta vuoden 2023 alusta asti, mutta hänellä on jo paljon kokemusta henkilöstöhallinnon tehtävistä Saint-Gobainilla. Kysyimme Cronströmiltä muutaman kysymyksen hänen ensimmäisistä kuukausistaan Lecalla.

Muutos L Htee Sis Lt P In

Hannan urapolku henkilöstöhallinnon tehtävissä ja Saint-Gobainilla alkoi jo vuonna 2009, kun hän aloitti työt konsernin Pohjoismaiden ja Baltian pääkonttorissa heti valmistuttuaan yliopistosta. Tehtävänkuva oli laaja, ja siihen kuului paljon kaikenlaista aina raportoinnin koordinoinnista henkilöstökoulutuksiin. Hannan vastuulla oli muun muassa varmistaa, että kaikissa maissa noudatettiin samoja käytäntöjä ja prosesseja. Tämän jälkeen Hanna on työskennellyt henkilöstöjohtajana Saint-Gobain Sekurit Scandinavian, Emmaboda Glasin sekä Autoverin Ruotsin ja Norjan organisaatioiden palveluksessa. Viimeisimpänä ennen Lecalle tuloaan hän työskenteli ISOVERilla. Cronström kertoo, että Sekuritilla ja ISOVERilla hänen tehtävänsä keskittyivät erityisesti työnantajamielikuvan kehittämiseen.

”Työnantajamielikuvan rakentaminen lähtee aina sisältäpäin! Ei riitä, että mainostaa arvoja, kulttuuria, työntekijöiden sitoutumista ja osaamisen kehittämistä, jos totuus on aivan toinen, kun vastarekrytoitu työntekijä aloittaa tehtävissään. Ensin pitää varmistaa, että käytössä on oikeanlaiset kehittämis-, koulutus- ja viestintäprosessit ja että ne toimivat. ISOVERilla yksi tärkeä tavoite oli parantaa yhtiön sisäistä viestintää ja sen säännöllisesti teettämää me@Saint-Gobain-henkilökyselyä. Tämä onnistui tarjoamalla tukea, valmennusta ja koulutusta johtotason henkilöstölle sekä selkeyttämällä kuvaa siitä, mitä sisäiseltä viestinnältä odotettiin.”

”Henkilöstöhallinnolla on tärkeä rooli myönteisen ja osallistavan yrityskulttuurin luomisessa. Se paitsi määrittelee tarvittavat prosessit, myös tukee ja haastaa organisaatiota avoimen ja osallistavan ilmapiirin luomisessa. Yksipuolisen viestinnän välttämiseksi on tehtävä tilaa avoimelle vuoropuhelulle. Hyvä esimerkki avoimen vuoropuhelun edistämisestä on me@Saint-Gobain-henkilöstökyselyn yhteydessä järjestetyt työpajat, jotka auttavat esihenkilöitä ja johtoporrasta syventämään ymmärrystään omasta roolistaan avoimen ja positiivisen yrityskulttuurin luomisessa.”

Kysy Aina Miksi

Lecalla henkilöstöjohtajan rooli on sekä strateginen että operatiivinen. Hanna painottaa, että jokaisen on tärkeää tietää, MIKSI tekee sitä työtä, mitä tekee. Hänellä itsellään on kysymykseen selkeä vastaus: ”Minusta on hienoa nähdä, kun muut menestyvät. Teen työtäni intohimolla ja haluan auttaa ihmisiä kehittymään. Kun pyritään luomaan luottamuksen, voimaantumisen ja yhteistyön kulttuuria, työntekijät viihtyvät työssään ja työyhteisössään. Tämä myös auttaa yritystä yltämään parempiin tuloksiin.”

Ensivaikutelma Lecasta

”Minusta tuntui heti, että olin tervetullut, mistä on kiittäminen sekä johtoryhmää että paikallisten organisaatioiden työntekijöitä. Oli selvää, että keskitetylle henkilöstöhallinnolle oli tilausta. Olen huomannut, että Lecalla kulttuuriin kuuluvat keskeisesti myös huumori ja hauskanpito – etenkin johtoryhmässä. Se on tärkeä asia.” ”Lecan henkilöstö on äärimmäisen kokenutta ja pätevää. Minusta on vaikuttavaa, miten intohimoisesti Lecan työntekijät suhtautuvat työhönsä. Tämä pätee kaikkiin tuotteisiin ja prosesseihin aina Filtralitesta (josta en ollut edes kuullut ennen Lecalle tuloani) tuotantoon ja kaikkiin Leca-soran mahdollistamiin ratkaisuihin.”

”Minulle tuli ihan yllätyksenä, mihin kaikkeen Leca-sora oikein taipuu. Täytyy tunnustaa, että olen todella ylpeä Leca-soran monipuolisuudesta. Saint-Gobain pyrkii visionsa mukaan tekemään maailmasta paremman kodin, ja Leca tukee tämän tavoitteen saavuttamista edistämällä tuotteillaan ja ratkaisuillaan rakentamisen vastuullisuutta.”

Kansainv Linen Rooli Tuo Haasteita

”Viihdyn työssäni loistavasti ja Saint-Gobainilla on erityinen paikka sydämessäni. Olen aiemmin työskennellyt tiiviisti Baltian ja Pohjoismaiden organisaatioiden kanssa, ja olen tottunut tekemään töitä osana kansainvälistä tiimiä. Lecalla palettiin kuuluvat kuitenkin myös esimerkiksi Espanja, Portugali ja Puola. Tämä on minulle uusi ja mielenkiintoinen lisä, jonka ansiosta pääsen kehittymään työssäni.”

”Näkyvyys on omanlaisensa haaste. Valitettavasti en voi olla kaikkialla samaan aikaan. Pyrin kuitenkin aina näkymään ja kuulumaan mahdollisimman paljon ja olemaan aktiivi-

”Pyrin aina näkymään ja kuulumaan mahdollisimman paljon.” sesti tekemisissä ihmisten kanssa eri puolilla organisaatiota esimerkiksi työskentelemällä päivän tietyllä tuotantolinjalla. Näiden suhteiden vaaliminen on minulle hyvin tärkeää, ja lisäksi se auttaa minua rakentamaan luottamusta itseni ja henkilöstön välille. Kaikki kiteytyy avoimeen dialogiin. On tärkeää, että henkilöstön jäsenet tietävät, kuka tämä Hanna oikein on. Se parantaa yhteistyövalmiutta.”

”Lecan henkilöstö on äärimmäisen kokenutta ja pätevää.”

MILLAINEN ON HYVÄ TYÖNANTAJA?

”Hyvä työnantaja viestii avoimesti ja selkeästi esimerkiksi siitä, mitä työntekijöiltä odotetaan ja miten he voivat kouluttautua ja kehittää osaamistaan. Palaute ja hyvä keskusteluyhteys omaan esihenkilöön ovat myös tärkeitä. Palkan ja luontoisetujen kaltaisilla tekijöillä on yllättävän pieni merkitys työntekijöiden tyytyväisyyden kannalta. Suurimmalle osalle muut seikat ovat huomattavasti tärkeämpiä. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi työympäristön miellyttävyys, palautteenantokulttuuri, kehittymismahdollisuudet, ennakkoluuloton ilmapiiri ja mahdollisuudet sosiaaliseen kanssakäymiseen työpaikalla ja sen ulkopuolella.”

”Tässäkin asiassa on silti tärkeää, että työnantajalla on käytössään tarvittavat prosessit. Työntekijät on myös perehdytettävä näihin prosesseihin, kuten vuosittaiseen arviointiin ja me@Saint-Gobain-kyselyyn. Niiden ei tule olla vain pakollinen paha, vaan niistä tulee saada konkreettista ja merkityksellistä hyötyä.”

”On myös tärkeää panostaa sisäiseen viestintään ja varmistaa, että se on linjassa yhtiön strategian kans- sa. Esimerkin voimaa ei voida kylliksi korostaa. On tärkeää, että tuomme esiin mahdollisuuksia, joita Saint-Gobain tarjoaa työntekijöilleen, ja teemme nämä mahdollisuudet näkyviksi tositarinoiden avulla. Toisinaan kaikkia työntekijöitä ei saada pidettyä paikallisessa yrityksessä, mutta voimme ainakin pitää heidät samassa konsernissa. Sama toimii myös toiseen suuntaan: Leca voi etsiä konsernista työntekijöitä, joilla on tarvittavaa kokemusta ja osaamista. Siksi onkin tärkeää huomioida pitkän aikavälin tavoitteet ja pohtia, millaista osaamista niiden saavuttamiseen tarvitaan.”

RUOANLAITTOA, JUOKSEMISTA JA TALVIUINTIA

Hanna asuu Ruotsin Helsingborgissa. Hänen perheeseensä kuuluvat aviomies Fredrikin lisäksi kaksi lasta, Siri ja Signe, sekä Conny-hamsteri ja Åke-kissa. ”Rakastan ruoanlaittoa. Se on minusta todella rentouttavaa. Saan ympäristöstäni paljon energiaa. Asumme Helsingborgin Rååssa vanhassa kalastajakylässä. Alue on uskomattoman kaunis mukulakivikatuineen ja salkoruusuineen. Vapaa-ajalla nautin myös juoksulenkeistä ja talviuinnista. Kun töissä on ollut kiireinen päivä ja tuntuu, että pää kaipaa tyhjentämistä, lähden päivän päätteeksi lenkille tai mereen uimaan.” Hannan talon kellarissa on asunto, jota perhe vuokraa ulkopuolisille.

”Minusta on mukavaa, että talossa asuu myös vuokralaisia. Kaikessa on kyse ihmisistä, ja näin saamme tavata ihmisiä eri puolilta maailmaa. Kun jään eläkkeelle, haluaisin avata pienen hotellin jossain lämpimässä maassa. Näin pääsisin edelleen tapaamaan uusia ihmisiä ja juttelemaan heidän kanssaan. Hyvä ruoka olisi tietysti myös osa tätä unelmaa.”