”Pitää olla rohkea ja hakea ja mennä eteenpäin”

Page 37

23 tapahtuu muutoksia jatkuvasti. Väestön ikärakenteen muutos (suuret ikäluokat), talouden globalisoituminen ja teknologian kehittyminen muuttavat sosiaaliturvan kenttää. Suurena haasteena on ilmastonmuutos. Kaikki tämä vaikuttaa ihmisiin ja ympäristöön. Suomessa väestön ikääntyminen vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Tämä näkyy julkisen talouden kuormittavuudella. Ikärakenteen muuttuessa muun muassa vanhuksiin liittyvät sairaudet lisääntyvät. Väestön ikärakenteen muutos merkitsee sosiaali- ja terveyspalvelumenojen kasvua ja henkilöstön lisätarvetta. Samaan aikaan työikäisten määrä vähenee sekä syntyvyys on pienentynyt. Palveluiden tuotantotapoja täytyy siis uudistaa, asiakaslähtöisyys samalla huomioiden. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010, 4–11.) Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän tuottamisen perusta on valtion tuella toteutettu kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuolto. Kokonaisuudessaan hyvinvointia tuotetaan welfare mix -ajattelumallin eli sekamallin mukaan, missä yksilöillä, perheillä, vapaaehtoistyöllä ja yrityksillä on laajempi vastuu hyvinvoinnin tuottamisessa. Tämä sekamalli ei kuitenkaan poista julkisenvallan hyvinvoinnin tuottamisvastuuta, vaan täydentyy muiden sektoreiden vastuun lisääntymisellä. (Arajärvi 2000.)

Kuvio 8.

Hyvinvointipalveluiden tuottamisen malli.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.