Tie vapauteen

TEKSTI SAARA VAINIO

Tervetuloa matkalle kohti vapautta. Edessä on kiemurainen, joskin tällä kertaa melko lyhyt retki, jonka päätteeksi olemme toivottavasti askeleen lähempänä vapauden sisintä olemusta.

Kuullessani

tämän lehden teeman mieleeni hiipi varovaisen innostuksen jälkeen epävar muus: mitä sanottavaa minulla muka voisi olla vapaudesta, kun juuri kontrollista luopu minen on osoittautunut kohtaamistani haasteista suurimmaksi? Mistä oikein voisin kirjoittaa, kun vapauden salaisuus on toistaiseksi hautautunut jonnekin Klonkun luolan synkkiin syöverei hin?

Tunnollisena ihmisenä ratkaisin tämän tyhjän paperin kammon yksinkertaisesti työntämällä tekstini syrjään ja uppoutumalla rakentamaani haavekuvaan maailmasta ilman velvollisuuksia.

Välttelin kirjoittamisen aloittamista, koska pelkäsin, ettei minulla olisi aiheesta mitään merki tyksellistä tai nokkelaa sanottavaa. Deadlinen lähestyessä uhkaavasti päätin kuitenkin teemaa kunnioittaen hylätä asettamani ennakko-odotukset ja standardit ja palata sen sijaan aiheen alku lähteille: vapauden todelliseen merkitykseen.

Mitä vapaus siis oikeastaan onkaan? Jollekin se tarkoittaa universumin voimaan luottamista tai tähtikarttojen varaan heittäytymistä. Toinen tuntee olevansa vapaimmillaan heiluessaan karaoke lavalla Troyn ja Gabriellan tahtiin. Kolmas viettää säännöllisin väliajoin koulutöistä ja opis kelijariennoista uupuneena viikonlopun maaten olohuoneensa (tai opiskelijana oikeammin kai keittiö-eteis-makuuhuoneensa) lattialla ja kokee sen jälkeen olonsa voimaantuneeksi, uudelleen syntyneeksi ja vapaammaksi kuin koskaan.

Vapaudella on siis – vaikka se kliseiseltä kuulostaakin – jokaiselle hieman erilainen merkitys, ja sen voi toisinaan löytää hyvin pienistäkin hetkistä. Toisinaan joutuu kuitenkin kääntämään useamman kiven löytääkseen tien kohti tuota myyttistä olotilaa. Eikä se varsinaisesti ole mikään ihme, sillä ihannoimme herkästi kurinalaista suorittamista ja täydelliseksi hiottua illuusiota

Olen itsekin kamppaillut vuosia suorituskeskeisyyden ja perfektionismin kanssa. Olen sekoittanut joustavuuden holtittomuuteen ja hallinnan puutteeseen, pelännyt kuollakseni epäonnistumista ja kadottanut itseni ulkoisten odotusten loputtomaan suohon. Olen luullut piteleväni lankoja käsissäni, vaikka todellisuudessa kontrollintarve on leikkinyt minulla ja näennäisellä vapaudel-

Minulle vapaus onkin lopulta merkinnyt jatkuvasta suunnitelmallisuudesta, täydellisyydentavoittelusta ja kontrollista luopumista. Olen hapuilevien askeleiden ja epäröivien yritysten kautta saanut huomata, ettei mitään kovinkaan pelottavaa tapahdu, vaikka otettaan toisinaan hieman löysäisikin. Maailmanloppu on siis vältetty, vaikka kuntosali on toisinaan jäänyt välistä ja tevya-

Oikeastaan olen löytänyt suurimman vapauden juuri epäonnistumisista ja niistä hetkistä, jotka ovat etukäteen pelottaneet kaikista eniten. Jatkan siis tulevaisuudessakin kulkuani pimeässä epävarmuuden tunnelissa hieman vapaampana ja autuaan tietämättömänä siitä, onko edessä hehkuva valo tunnelin loppu vai kenties täyttä vauhtia eteenpäin kiitävä juna.