Tätä juttua tehdessä oli hauska huomata, miten helposti ja paljon koulumme käytäviltä löytyy kansainvälistä porukkaa. Artikkelia varten jutusteltiin sellaisten opiskelijoiden kanssa, jotka ovat aiemmin asuneet ulkomailla. He kertoivat muutamista arkisista asioista ja tavoista, jotka olisi hyvä pitää mielessä, kun on tekemisissä ulkomaalaisten kanssa. TEKSTI NELLI KAUMA JA SOLJA KONTU KUVITUS ILONA HÄSÄNEN
Vietin yhteensä kolme vuotta USA:ssa: kaksi Kaliforniassa ja yhden Utahissa. Elämä siellä kuulostaa suomalaisen korvaan kuin elokuvalta; pikaruokapaikkoja on kaikkialla ja ihmiset ovat
supersosiaalisia ja iloisia. Se, mikä yllätti oli se, että ihmiset olivat oikeasti todella urheilullisia,
vaikka amerikkalaiset mielletäänkin usein keskimääräistä lihavammaksi kansaksi. Huono ruokavalio on varmaankin syy, miksi ihmiset myöhemmin lihovat.
Amerikkalaisten kanssa keskustelu eroaa paljon suomalaisesta kanssakäymisestä. Small
talk on tärkeä taito hallita. Esimerkiksi jos sattuu näkemään puolitutun ohimennen kadulla, kuuluu kysyä nopeat ”How are you?” -kuulumiset. Yleensä keskustelu kuitenkin sujuu aika
pohjoisamerikka
kepeästi, koska jenkit ovat niin puheliaita.
Valitettavasti jenkit ovat todella tietämättömiä, mikä oli aluksi pieni šokki, mutta johon suh-
tauduin lopulta huumorilla. Joitain hassuimpia juttuja, mitä satuttiin kysymään, olivat: "Onko Suomessa sama Aurinko kuin USA:ssa? Onko Suomessa Google? Entä sähköä? Mitä englantia Suomessa puhutaan?"
..
Heta Pirttijarvi
Vietin 11 kuukautta vaihdossa Montevideossa, Uruguayssa. Kulttuurišokki oli suuri jo heti saapumispäivänä, kun ihmiset yhtäkkiä tervehtivät poskipusuilla eivätkä kätelleet niin kuin
koitin tehdä. Paikallisissa käyttäytymissäännöissä on suomalaisiin verrattuna aika hassuja-
..
EtelaAmerikka
kin eroja. Kiitoksia toistellaan pienistäkin asioista monia kertoja, mutta ruuasta ei ole tapana kiittää, vaan maun kehuminen on paljon tärkeämpää. Vieraan henkilön tai ei-niin-tutun
kaverin kotiin astuessa tulee sanoa "con permiso", eli niin sanotusti kiittää kutsusta sisään. Tyypillinen uruguaylainen on hauska, hiukan liian dramaattinen ja aina myöhässä. Elä-
mäntapa on rento ja perhekeskeinen; isäntäperheenikin suvusta puolet asui saman kerrostalon katon alla. Helpoiten omaksuttava tapa oli ehdottomasti siesta, mutta se mihin en
koskaan tottunut oli se, että muiden painoa ja ulkomuotoa oli täysin normaalia kommentoida. Oli tavallista tokaista "oletpas lihonut" niin perheenjäsenille kuin kavereille. Myös Etelä-
Amerikassa sosiaalisuus ja hyväntuulisuus on normi. Suomalaisten pitäisi muistaa latinoja tavatessaan, että henkilö, joka ei hymyile ja juttele niitä näitä jatkuvasti, saattaa vaikuttaa paikallisten silmissä joko surulliselta tai vihaiselta.
Nelli Kauma
1/17 KYliste.
39