Vuosijulkaisu nettiin13

Page 29

Mitä opintopiirit ovat?

Opintopiirit – vuosikatsaus 2012–2013

Lukuvuoden 2012–2013 alussa Järvenpään lukiossa otettiin käytäntöön ohjelma, jonka tavoitteena on tukea opiskelijoiden taakkaa runsaiden koulutöiden, kuten läksyjen ja kurssitöiden, parissa. Ohjelmaa lähdettiin suuntaamaan kaikille opiskelijoille, mutta erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoille useasta syystä. Monet lukiomme opiskelijoista olivat sitä mieltä, että lukioon tullessa muutokset peruskouluun verrattuna ovat niin suuret, että heti lukioon tullessa on mahdollista jäädä jälkeen. Opintopiiriohjelma auttaa uusia opiskelijoita sopeutumaan lukioympäristöön ja antaa lisäaikaa ymmärtää sitä, miten lukio eroaa peruskoulusta opiskelutavoiltaan ja vaatimuksiltaan. Opiskelutahdin omaksuminen käy myös nopeammin opintopiirien avulla. Opintopiiri tuo vanhoja sekä uusia opiskelijoita yhteen, ja näin uusien kavereiden löytäminen käy helpommaksi. Opintopiirit vievät yhteisöllisyyden lukiossa täysin uudelle tasolle.

”Opi innolla, opi yhdessä” Ennen kaikkea opintopiirien tarkoituksena on luoda lukiostamme positiivinen, tasavertainen sekä tehokas oppimisympäristö. Tutoreiden ja oppilaskunnan kehittämä opintopiiri-ohjelma tuo opiskelijat oppimaan yhdessä kertaamalla erilaisia aihekokonaisuuksia eri oppiaineista, tekemään läksyjä ja kurssitöitä tai vaikkapa lukemaan kokeisiin koeviikkoa varten. Opintopiiri on rauhallinen oppimisympäristö, jossa opiskelija saa tarvittaessa apua muilta opiskelijoilta. Opintopiireissä voidaan vaikkapa lukea yhdessä kappaleita tai laskea yhdessä

56

[Järvenpään lukio 2013]

matematiikan, fysiikan tai kemian tehtäviä. Opintopiireissä pidetään huoli, että kaikki opiskelijat saavat tarvittaessa apua muilta ja sisäistävät mahdollisesti aihekokonaisuuksia, jotka ovat oppitunnilla jääneet epäselviksi. Koulun tilat tarjoavat rauhallisen vaihtoehdon oppimisympäristöksi, jos koOpintopiirien yleiset tavoitteet: tona on vaikeaa keskittyä opiskeleOppimistulosten parantaminen maan. Opiskelijat saavat tehdä kouluOpiskelutavoitteiden selkiyttäminen töitä normaalin koulupäivän päätyttyä Opiskelijoiden omien tavoitteiden ja lopettavat sitten, kun itsestä tuntuu tukeminen hyvältä. Välillä saa toki käydä kotona Syrjäytymisen ehkäiseminen tai syömässä tai mitä opiskelija itse haYhteisöllisyyden vahvistaminen luaakaan ja tulla sitten takaisin koululMyönteisen opiskeluilmapiirin le opiskelemaan. Oppilaskunnan kiosluominen ki tarjoaa myös välipalaa opintopiirien Opettajien töiden helpottaminen aikaan. Lisäksi opiskelijoiden hyödynnettävissä ovat myös koulun tietokoneet ja tulostin.

Konkreettista markkinointia Opintopiiri lähti toimimaan vauhdilla heti alkuvuodessa. Opintopiiri-ohjelman kehnon markkinoinnin takia otimme suunnitteluryhmässä uusia ideoita kehiin. Hankimme koulullemme ”opintopiiriständit”, jotka sijoitettiin areenan tuntumaan eräänlaisen mainoksen tavoin. Lisäksi opettajille annettiin ohjeeksi muistuttaa opiskelijoita uuden jakson alkaessa opintopiireistä. Poikkeuksista opintopiirien toiminnassa kuulutetaan. Odotamme innolla jatkoa ja toivomme opintopiirien jatkuvan. Opintopiirien avulla pyritään vähentämään lukioopiskeluun liittyvää stressiä ja runsaiden koulutehtävien aiheuttamaa painetta. Uusille opiskelijoille opintopiirit toimivat luontevana keinona oppia lukion tavoille ja lukiolle tyypilliseen opiskelutahtiin.

udasta

: hanki Ke

Ylioppilas

oikea i ammatt ia Yo-pohjais

a:

koulutuksi

a Mäntsälä ulutuspaikk o k a, aj it o h n • Eläinte sula tologi, Tuu • Kosme saani, Tuusula e rt • Kuva-a i, Kerava ntt • Labora la itaja, Tuusu o ih äh L tsälä • än M , ja kenta äntsälä • Maara M , npää utuyrittäjä se aa M ttaja, Järve • velujen tuo al p ilu ka at • M va Tuusula nomi, Kera • Merko ja vapaa-ajanohjaaja, - so ri o u ä • N uri, Mäntsäl • Puutarh lu, Järvenpää ou • Talousk

Lue opis tarin kelijoid en blo oita g keu i. da. fi

Järvenpään lukion

T

ervetuloa oppimaan ja opiskelemaan

aikuislinja

Haluatko suorittaa lukion ja ylioppilastutkinnon kokonaan alusta alkaen? Ovatkolukio-opintosi jääneet kesken ja haluat täydentää tutkintoasi? Haluatko nostaa lukion päättötodistuksen arvosanoja? Tai opiskella yksittäisen oppiaineen lukiokursseja? Kursseja voi suorittaa englannissa, ruotsissa, äidinkielessä ja kirjallisuudessa, matematiikassa, luonnon-, yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä. Lukioon voi ilmoittautua täysi-ikäinen, joka on suorittanut peruskoulun tai vastaavan oppimäärän. Tutkinto-opiskelijoille opiskelu on ilmaista ja aineopiskelijoille kurssimaksu on 34 euroa/jakso, kuitenkin enintään 102 euroa/lukuvuosi. Työttömien ja opiskelijoiden maksut ovat puolet maksusta. Koulun osoite: Lukionkatu 1 04410 JÄRVENPÄÄ Lisätietoja: Aikuislinjan apulaisrehtori Päivi Järvinen Puh. 040 315 2509 Email:paivi.jarvinen@jarvenpaa.fi* Internet: www.peda.net/veraja/jarvenpaa/aikuislinja

IOPISTO AMMATT www.keuda.fi/hae

Teksti Paula Halinen, abi 2013 Opintopiiri-kuvan tekijä Finn-Opaste

57


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.