


Satavuotiaan Kuopion Palloseuran pelikausi jatkuu jälleen Väre Areenalla. Edessä on tämän runkosarjakauden viimeinen kotiottelu, jossa kohdataan kova kilpakumppani Seinäjoen Jalkapallokerho. KuPS jahtaa kaikin voimin runkosarjan ykköspaikkaa ja se edellyttää kotivoittoa sunnuntai-illan vaativasta kotiottelusta. ”Odotan erittäin kovaa kilpailullista ottelua. Tunnen SJK:n joukkueen oikein hyvin pelattuani siellä kaksi ja puoli kautta. He pystyvät pelaamaan hyvää hyökkäyspeliä ja ottelusta tulee meille varmasti vaikea peli. Voittaaksemme meidän pitää pelata omaa hyvää peliämme ja noudattaa omaa pelisuunnitelmaamme, niin silloin jalkapallo pitää kyllä huolen lopusta”, hyökkääjä Jake Jervis sanoo. Hän pelasi SJK:ssa yhteensä 67 liigaottelua tehden 21 maalia ja nyt hieno pelaajaura jatkuu Kuopiossa, jossa Jervis on viihtynyt erinomaisesti. ”Kuopio on kaunis kaupunki ja hieno paikka ja myös perheeni nauttii täälläolosta”, hyökkääjä iloitsee.
Kuopiolaisten runkosarjakausi päättyy elokuun lopussa kahdella peräkkäisellä vierasottelulla Valkeakoskella ja Helsingissä. KuPS kukisti edellisessä liigapelissään Ilveksen ja haluaa jatkaa voitokasta otettaan sarjakauden loppuun saakka. ”Tampereella me emme olleet Ilvestä vastaan ehkä ihan parhaimmillamme, mutta me olimme kliinisiä ja teimme kolme maalia. Heti alussa meillä oli hyvä prässi päällä ja Collinsilta tuli hyvä pallo. Me olimme lähellä vastustajan maalia ja onnistuin viimeistelemään hyvin. Se taisi olla sen ottelun ensimmäinen veto kohti maalia, ja me saimme peliin parhaimman mahdollisen alun. Widjeskog laukoi rankkarista 0-2 ja Bispo teki vielä 0-3. Kolme pistettä ja puhdas oma maali olivat siinä ottelussa tärkeintä. Loppukaudella meidän pitää vaan jatkaa sen tekemistä missä me olemme hyviä ja kerätään sarjapisteitä niin paljon kuin mahdollista”, Jervis kuvailee KuPS-joukkueen yhteisiä tavoitteita loppukautta koskien.
”Odotanerittäinkovaa kilpailullistaottelua”
1. Johannes Kreidl (AUT) (mv) – Pihlajalinna
2. Justin Bakker (NED) – Itä-Suomen Yliopiston Apteekki
3. Collins Sichenje (KEN) – Mondi
6. Saku Savolainen – OP Pohjois-Savo
7. Joona Veteli – PwC
8. Sebastian Dahlström – PUMA
9. Jasse Tuominen – Navitie
10. Eliton Jr. – Forenom
11. Pyry Lampinen – Nordic Power Service
12. Hemmo Riihimäki (mv) – Savonia
13. Jaakko Oksanen – Kuopion Energia
14. Anton Popovitch – Intersport Kuopio
15. Ibrahim Cissé (CIV) – Genelec
16. Samuli Miettinen
17. Arttu Heinonen - FRESSI
18. Seth Saarinen – Citymarket Päiväranta
19. Gabriel Bispo (BRA) – Citymarket Kolmisoppi
22. Henri Toivomäki - IceCapital
23. Tete Yengi (AUS) – Wetteri
25. Clinton Antwi (GHA) – Väre
26. Axel Widjeskog – Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
28. Matias Siltanen - Grolls
33. Taneli Hämäläinen – K-Market Julkula/Rypysuo
38. Tony Miettinen
44. Jake Jervis (GBR) – Tiketti
Päävalmentaja: Jani Honkavaara
Valmentajat: Sixten Boström, Issa Thiaw
Maalivahtivalmentaja: Joonas Pöntinen – Ravintola Malja
Fysiikkavalmentaja: Mika Lähderinne
Fysioterapeutti: Joonas Ojantie
Lääkäri: Janne Pesonen / Pihlajalinna
Videoanalyytikko: Viki Savonen
1. Krisjanis Zviedris (mv) ( LVA)
2. Babacar Fati (POR)
3. Martti Haukioja
4. Matias Vainionpää
8. Jake Dunwoody (GBR)
9. Jaime Jose Moreno Ciorciori (ITA)
10. Diego Rojas (CHI)
11. Henrique De Araujo Santos Murillo (POR)
14. Terry Yegbe (GHA)
16. Otto Kemppainen
17. Ville Tikkanen
18. Markus Arsalo
19. Tuomas Kaukua
21. Kingsley Ofori (GHA)
22. Matej Hradecky
23. Nooa Laine
24. Valentin Gasc (ARG)
26. Pyry Hannola
27. Samson Ebuka Obioha (NGA)
28. Vertti Hänninen
29. Jeremiah Streng
30. Markus Uusitalo (mv)
32. Saku Kankaanpää
35. Otto Huuhtanen (mv)
Päävalmentaja: Joaquin Gomez Blasco
Valmentajat: Guillem Santesmases, Richard Dorman, Risto-Matti Toivonen
Maalivahtivalmentaja: Luis Fernando Da Silva
Fysioterapeutti: Tiitus Lehtinen
Joukkueenjohtaja: Pekka Lehtinen
Erotuomari: Mohammad Al-Emara
Avustavat erotuomarit: Turkka Valjakka, Samu Koskinen
Neljäs erotuomari: Ville Nevalainen
Tarkkailija: Ilpo Simonen
Delegaatti: Hannu Kylmäniemi
Maalit: Urho Nissilä 6, Joona Veteli 5, Saku Savolainen 3, Jasse Tuominen 2, Seth Saarinen 2, Arttu Heinonen 2, Gabriel Bispo 2, Anton Popovitch 1, Clinton Antwi 1, Pyry Lampinen 1, Jake Jervis 1, Axel Vidjeskog 1
Syötöt: Jasse Tuominen 3, Joona Veteli 2, Seth Saarinen 2, Clinton Antwi 2, Gabriel Bispo 2, Pyry Lampinen 1, Saku Savolainen 1, Axel Vidjeskog 1, Urho Nissilä 1, Arttu Heinonen 1, Jaakko Oksanen 1, Eilton jr. 1
RUUTU-tähdet: Joona Veteli 17, Clinton Antwi 11, Johannes Kreidl 9, Urho Nissilä 8, Anton Popovitch 7, Jasse Tuominen 5, Seth Saarinen 5, Ibrahim Cisse 4, Arttu Heinonen 3, Jake Jervis 3,
Veikkausliigan tämän illan ottelut:
KuPS – SJK
FC Inter – HJK
IFK
Veikkausliigan seuraavat ottelut:
Ma 21.08.
KTP – FC Haka
Pe 25.08.
VPS – KTP
La 26.08.
FC Inter – FC Lahti
SJK – IFK Mariehamn
Su 27.08.
FC Haka – KuPS
FC Honka – Ilves
AC Oulu – HJK
Ke 30.08.
FC Lahti – FC Inter
Su 03.09.
Runkosarjan viimeinen kierros:
HJK – KuPS
FC Haka – SJK
FC Inter – AC Oulu
FC Lahti – Ilves
IFK Mariehamn – VPS
KTP – FC Honka
Veikkausliigan runkosarjan kuusi parasta joukkuetta jatkavat pelikauttaan syksyn Mestaruussarjassa eli ylemmässä loppusarjassa. Kuusi heikointa joukkuetta jatkavat pelikauttaan Haastajasarjassa eli alemmassa loppusarjassa.
“Me halutaan olla toistemme siskoja. En mä oo yksin.”