KuPS - Ilves käsiohjelma 18.8.2024

Page 1


CLINTON ANTWI

Tähtääkotivoittoon

Kuopion Palloseuran voittojahti jatkuu sunnuntai-illan kotiottelussa. Luvassa onkin vaativa liigaottelu, sillä vastustajaksi saapuva Ilves on kovassa pelivireessä. Sarjataulukon kärjessä on erittäin tasaista ja jokainen sarjapiste on tärkeässä arvossa. ”Ilves on pelannut tällä kaudella tosi hyvin. He ovat hyviä pallon kanssa ja pitävät ja liikuttavat sitä taitavasti. Hyökkäysvoima on myös hyvää. Me valmistaudumme otteluun hyvin ja myös me olemme hyviä omalla pelityylillämme. Voittaaksemme meidän on oltava kärsivällisiä pallon kanssa, on oltava aggressiivisia ja on hyödynnettävä omat maalintekotilanteet. Sekin on ihan OK jos me välillä myös puolustamme Ilveksen tasoista vastustajaa vastaan. Uskon että näillä eväillä me kykenemme voittamaan sunnuntainakin”, puolustaja Clinton Antwi sanoo. Hän on esittänyt erinomaisia peliotteita tällä kaudella tehden yhden liigamaalin ja antaen kaksi maalisyöttöä. Vahvat näytöt toivat paikan heinäkuun kuukauden joukkueeseen.

”Valinta tuntuu tosi hyvältä. Todella paljon olen tehnyt kovaa työtä hyvän joukkueen ja hyvän valmennuksen kanssa ja ilman heidän apuaan valintani ei olisi ollut mahdollinen. Täällä tehdään suorastaan hämmästyttävän hyvää työtä ja olen todella onnellinen valintani johdosta”, Antwi sanoo. Viime sunnuntainen Haka-ottelu päättyi 2-2 ja nyt tavoitteena on saavuttaa kotivoitto mahtavien kannattajien tuella. ”Me olimme Valkeakoskella ensimmäisellä puoliajalla tosi hyviä pallon kanssa ja teimme kaksi upeaa erikoistilannemaalia. Toisella puoliajalla focus vähän katosi, emmekä me enää onnistuneet riittävän hyvin. Se oli meille hyvä herätys: focusta ei saa menettää missään vaiheessa vaan se on pidettävä vahvana pelin loppuun asti. Toivottavasti Ilves-otteluun saapuisi paljon yleisöä. Meidän omat fanimme ovat tosi upeita ja heillä on aina iso rooli meidän kotiotteluissamme. He antavat meille hienoa tukea kannustushuudoillaan ja lauluillaan ja he puskevat meitä eteenpäin tekemään enemmän. Se on tosi hienoa”, Clinton kiittelee.

KuPS ILVES

1. Johannes Kreidl (AUT) (mv) – Pihlajalinna

2. Justin Bakker (NED)

4. Kristopher Da Graca (SWE)

6. Saku Savolainen – Intersport Kuopio

7. Jerry Voutilainen – Navitie

8. Petteri Pennanen – Wetteri

9. Jonathan Muzinga

11. Ousmane Diawara

12. Aatu Hakala (mv) – Puhdas+

13. Jaakko Oksanen – Kuopion Energia

14. Muritala Mohammed (NGA)

15. Ibrahim Cissé (CIV) – PwC

16. Samuli Miettinen

17. Arttu Heinonen – Fressi

18. Seth Saarinen – Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

19. Samu Koistinen

21. Joslyn Luyeye-Lutumba

23. Paul Ogunkoya (NGA) – IceCapital

25. Clinton Antwi (GHA) – Itä-Suomen Yliopiston Apteekki

26. Axel Vidjeskog – PUMA

28. Matias Siltanen – OC System

30. Lauri Sahimaa

31. Tatu Hukkanen - KUOPAS

33. Taneli Hämäläinen

34. Otto Ruoppi

37. Miilo Pitkänen (mv)

Päävalmentaja: Jani Honkavaara

Valmentajat: Sixten Boström

Maalivahtivalmentaja: Joonas Pöntinen – Ravintola Malja

Fysiikkavalmentaja: Mika Lähderinne

Fysioterapeutti: Joonas Ojantie

Lääkäri: Janne Pesonen / Pihlajalinna

Videoanalyytikko: Viki Savonen

Huoltopäällikkö/joukkueenjohtaja: Sami Miettinen

1. Otso Virtanen (mv)

2. Matias Kivikko Arraño

3. Ricardo Jorge Silva Araujo (POR)

5. Juhani Pikkarainen

6. Doni Arifi

7. Joona Veteli

8. Maksim Stjopin

9. Vincent Ulundu

10. Roope Riski

12. Ville Seppä

14. Anton Popivitch

15. Lauri Ala-Myllymäki

16. Tatu Miettunen

17. Marius Söderbäck

19. Oiva Jukkola

22. Aapo Mäenpää

23. Noel Hasa

24. Abdoulaye Kante (FRA)

25. Arttu Tulehmo

27. Jere Riissanen

29. Santeri Haarala

31. Danila Bulgakov

32. Lucas Hugo Väyrynen

42. Felipe Aspegren

44. Joshua Oghene-Ochuko Akpudje (NGA)

Päävalmentaja: Joonas Rantanen

Valmentajat: Joni Lehtonen, Pasi Tuutti

Maalivahtivalmentaja: Marko Pirilä

Fysiikkavalmentaja ja fysioterapeutti: Heli Rekimies

Lääkäri: Jonne Väisänen

Huoltaja: Timo Mattila

Videoanalyytikko: Jere Grönholm

Joukkueenjohtaja: Ville Niemelä

JOUKKUE

TÄMÄN ILLAN EROTUOMARISTO

Erotuomari: Mohammad Al-Emara

Avustavat erotuomarit: Turkka Valjakka, Juuso Mantere

Neljäs erotuomari: Miikka Haapakoski

Tarkkailija: Osmo Jauhiainen

Tehopörssi:

Maalit: Arttu Heinonen 4, Petteri Pennanen 4, Joslyn Luyeye-Lutumba 4, Jonathan Muzinga 3, Otto Ruoppi 3, Axel Vidjeskog 3, Saku Savolainen 3, Jaakko Oksanen 3, Taneli Hämäläinen 2, Clinton Antwi 1, Matias Siltanen 1, Paul Ogunkoya 1

Syötöt: Axel Vidjeskog 3, Joslyn Luyeye-Lutumba 3, Clinton Antwi 2, Saku Savolainen 2, Petteri Pennanen 2, Jaakko Oksanen 1, Taneli Hämäläinen 1, Jerry Voutilainen 1, Jonathan Muzinga 1, Johannes Kreidl 1

RUUTU-tähdet: Matias Siltanen 14, Petteri Pennanen 9, Jaakko Oksanen 9, Joslyn Luyeye-Lutumba 9, Clinton Antwi 7, Arttu Heinonen 4, Samuli Miettinen 4, Saku Savolainen 3

Veikkausliigan tämän illan ottelut:

KuPS – Ilves

EIF – HJK

Gnistan – AC Oulu

IFK Mariehamn – FC Lahti

VPS – FC Haka

Veikkausliigan seuraavat ottelut:

Ke 21.08.

Gnistan – IFK Mariehamn

La 24.08.

AC Oulu – FC Haka

Ilves – EIF

Su 25.08.

HJK – FC Inter

KuPS – IFK Mariehamn

FC Lahti – VPS

Ma 26.08.

SJK – Gnistan

Su 01.09.

Runkosarjan viimeinen kierros:

KuPS – FC Inter

EIF – SJK

FC Haka – FC Lahti

Gnistan – Ilves

IFK Mariehamn – AC Oulu

VPS – HJK

Hyvässä seurassa hymyilyttää

OP Pohjois-Savo on mukana tukemassa ja rakentamassa kestävää huomista yhdessä KuPS:n kanssa.

Tämän päivän teko, huomisen hymy.

Lyömällä vetoa jännitys saa lisäkertoimen.

veikkaus.fi/vedonlyonti

Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
KuPS - Ilves käsiohjelma 18.8.2024 by Kuopion Palloseura - Issuu