HEIDI FORSELL

VANHEMPIEN JAKSAMINEN

TEKSTI LAURA KOLJONEN

”Kiitollisuus pitää katkeruuden loitolla”

Maaret Kallion ja Kummien järjestämä verkkoluento toivosta kiinnosti potilasperheitä. Luento tarjosi tietoa, levähdystä ja toivoa.

VANHEMPIEN JAKSAMINEN VAIKUTTAA koko potilasperheeseen. Tästä syystä Kummit tarjosi huhtikuussa potilasperheiden vanhemmille tietokirjailija ja kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallion verkkoluennon.

Luennon aiheena oli toivo ja sen merkitys surussa ja elämän muissa hankaluuksissa. Kallio on kirjoittanut toivosta myös uusimman tietokirjansa Voimana toivo (WSOY).

Verkkoluento keräsi ruudun ääreen lähes 50 potilasperheen vanhempaa ympäri Suomen.

Etukäteen Maaret oli toivottanut tervetulleeksi luennolle missä tahansa mielentilassa – oli vanhemman tarve sitten levähtää tai saada tietoa.

Maaret on toiminut Kummina muutaman vuoden, ja hän haluaa auttaa perheitä voimaan paremmin. – Aina, kun autetaan perheitä, autetaan myös lapsia.

Kokoaan suurempi toivo Luennolle osallistui myös nelilapsisen uusperheen äiti Heidi Forsell. Perheen kuopus, 3-vuotias Veea, sairastaa harvinaista sydänsairautta, joka hänellä on ollut syntymästä asti.

Heidi kertoo varanneensa illan vapaaksi, kun kutsu Maaretin luennolle tuli. – Maaretin tekemä työ on minulle jonkin verran entuudestaan tuttua, ja minulla taitaa olla myös uusin kirja hyllyssä.

Teemana ollut toivo ja sen löytäminen kaiken epätoivon seasta kiinnosti. Heidi sanoo, että tällä hetkellä Veea elää ihanan tavallista leikki-ikäisen arkea ja uhmaikää ja on aloittanut päivähoidon. On myös ollut toisenlaisia hetkiä. Silloin tilanne on näyttänyt erityisen pahalta ja toivon tavoittaminen on ollut työlästä. – Luennolla opin, että toivo on itse asiassa paljon isompi asia kuin mitä olin ajatellut. Tajusin, että kaikki ne hetket sairaalassa, kun elimme mieheni kanssa toivottomuudessa, olivat myös hetkiä, jolloin oli toivoa.

Heidi sanoo muistavansa etenkin sen ajan, kun perhe asui sairaalan viereisessä pitkäaikaissairaiden lasten perheille tarkoitetussa Ronald McDonald -talossa. Pitkien ja kuluttavien sairaalapäivien jälkeen Heidillä ja hänen miehellään oli tapana mennä yhdessä suihkuun. Välillä suihkussa itkettiin, välillä naurettiin, välillä oltiin hiljaa. – Elämämme oli silloin yhtä helvettiä. Kaikki se lapsen sairaus ja epätietoisuus ja kuolemanpelko. Mutta siinä hetkessä osasimme valita itsellemme jotakin hyvää, kun kävimme iltaisin yhdessä suihkussa. Samoin ne hetket, kun olen valinnut mennä sairaalassa lounaalle toisen äidin kanssa tai kun olen valinnut itselleni jotakin hyvää ruokaa, vaikka ei ole ollut yhtään nälkä, ovat olleet toivoa tuovia asioita. On ollut merkityksellistä huomata, että vaikka elin elämäni hirveintä aikaa, niin olen siitä huolimatta voinut valita itselleni jotakin hyvää.

Heidin lähipiirissä on paljon ihmisiä, jotka ovat menettäneet lapsensa. Hän on joutunut pohtimaan paljon sitä, voiko elämä olla hyvää kaikesta surusta huolimatta.

”On ollut merkityksellistä huomata, että vaikka elin elämäni hirveintä aikaa, niin olen siitä huolimatta voinut valita itselleni jotakin hyvää.”

– Mutta olen ymmärtänyt, että voi. Sellaista hetkeä ei ole, jossa ei voisi valita itselleen jotakin hyvää. Suru tai pelko ei lopulta sulje pois sitä, etteikö voisi olla myös jotakin hyvää. Se jos mikä tuo toivoa.

”Muillakin on tällaista” Heidi Forsell ja miehensä saivat tietää jo raskausaikana, ettei lapsella ole kaikki hyvin. – Muistan, miten minulle tuli jo tuolloin mieleen, että en suostu siihen, että tästä eteenpäin elämäni on vain synkkää, mustaa ja kamalaa. En vain suostu siihen!

Veean odotuksesta on muutama vuosi aikaa. Näiden vuosien aikana Heidi sanoo ymmärtäneensä mielen taitojen merkityksen. – Maaretkin puhui siitä, että omaan suhtautumiseen voi aina vaikuttaa. Koen, että kiitollisuus pitää katkeruuden loitolla. Ja niinä hetkinä, kun tulee pelko tulevaisuudesta, valitsen nähdä hyvän.

Ei se silti ole niin helppoa kuin miltä kuulostaa. Välillä pelkoon humpsahtaa. Silloin tarvitaan apuvoimia. Heidi sanoo ymmärtäneensä raskaana ollessaan, että lapsen vakava sairaus on sen verran iso asia, että siitä hän ei selviä vain itsekseen pärjäämällä. – Ammattiapu on ollut itselleni todella merkityksellistä. Terapiassa olen voinut jäsentää ajatuksiani ja tutkia itseäni syvästi. Vaikka olen aina ollut reipas ja pärjäävä, minulla on myös ollut tapana tuupata vaikea asiat pois näkyvistä. Nyt en enää voi, ja avun pyytäminen on ainoa keino selvitä.

Tärkeitä asioita Heidille ovat myös vertaistuki ja avoimuus. Heidi perusti raskausaikana Facebookiin erityisen vauvan odotusryhmän ja toimii edelleen ryhmän ylläpitäjänä. Hän myös kirjoittaa uuden elämän selviytymisblogia ja on koulutettu kokemusasiantuntija.

”Verkkoluento antoi mahdollisuuden osallistua myös niille, jotka eivät välttämättä osallistuisi live-luennolle. Liven ja verkkoluennon hybridi voisi toimia myös pandemian jälkeen”, pohtii Heidi Forsell. (Kuva: Noora Palonen)

– Ahdisti ajatus siitä, että pitäisi piilotella, joten valitsin avoimuuden puhua. Toivon, että kokemuksestani voisi olla toisille apua. Kun aloin kirjoittaa blogia, tuntui, ettei kellään muulla ei ole tällaista, mutta totta kai on myös muita. Olen saanut todella paljon hyvää elämääni uusien ihmisten muodossa.

Heidi sanoo, että Maaretin luennon jälkeen pää kuhisi ajatuksia ja oivalluksia. Päällimmäisenä mieleen jäi epätoivon sisällä oleva toivo – se, että epätoivon hetketkin ovat lopulta osa toivoa. – Se on tosi lohdullinen ajatus. Maaretilla on sisällön lisäksi aivan supermahtava läsnäolon taito. Hän osaa puhua niin, että kuulijasta tuntuu kuin hän puhuisi juuri minulle. Uskon, että monesta tuntui samalta kuin minusta: että tuohan on minun tarinani, josta tuossa puhutaan. ●

Heidi kirjoittaa potilasperhearjestaan ja omasta kasvutarinastaan blogissaan heidif.fi ja Instagram-tilillään @heidiforsell