Kuljetus & Logistiikka 2 / 2014

Page 33

ja John Holmström. Hankkeen loppuraportissa todetaan, että ongelmat ovat samanlaisia kaikissa maissa: hälytysajoneuvoihin joudutaan mm. lisäämään uusia ICT-laitteita ja -järjestelmiä. Suurimpia haasteita digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja käyttöönotossa ovat taloudelliset rajoitteet, digitaalisuuden hajautunut omistajuus sekä tarvittavien taitojen puute. Hälytysajoneuvoissa tarvittavan infrastruktuurin kehittäminen on kallista, joten pääsy kansainvälisille markkinoille on suotavaa. Välttämätöntä standardoitumista alalla ei ole tapahtunut. Suomessa on hyvät mahdollisuudet kehittää turvallisuusviranomaisten yhteistä konseptia mobiileille digipalveluille, koska viranomaisten keskinäinen yhteistyö on kehittynyttä ja tehokasta. On kuitenkin osattava katsoa toimialarajojen yli sekä Suomen rajojen ulkopuolelle. Untitled-1 1 Kolme ja puoli vuotta kestänyt MOBI-hanke saadaan päätökseen maaliskuun 2014 lopussa. Yritysyhteistyökumppaneina ovat olleet Airbus Defence and Space, Ajeco, Sunit ja Insta Defsec. Mukana ovat olleet myös Poliisin Tekniikkakeskus, Poliisihallitus sekä oppilaitoksista Poliisiammattikorkeakoulu ja Pelastusopisto. Hanketta rahoitti Tekes Turvallisuus-ohjelmasta. Hankkeen tuloksista tehty julkaisu, Mobile Object Bus Interaction, esiteltiin 20.3.2014 järjestetyn loppuseminaarin yhteydessä ja sen ovat toimittaneet Ilkka Tilkanmäki, Jyri Rajamäki ja Rauno Pirinen. 

Suurimpia haasteita digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja käyttöönotossa ovat taloudelliset rajoitteet, digitaalisuuden hajautunut omistajuus sekä tarvittavien taitojen puute.

Lisätietoa: Jyri Rajamäki, yliopettaja, 040 764 2750

Uusi turvakilpikuvasto on ilmestynyt! Tilaa tai tutustu osoitteessa turvakilvet.fi Suomen Turvakilvet Oy Savenvalajantie 2 | 85500 Nivala Puh. 08-442 131 | Fax 08-443 061 myynti@turvakilvet.fi | turvakilvet.fi

K&L ISKUVASARAPIIKKEJÄ RAMMER G 80

Hinta-

900,-+alv

: RAMMER G 90 1.050,-+alv KAIKKI PIIKIT esimerkkejä ATLAS COPCO HP 2200 1.000,-+alv SERTIFIKOITUJA GB 11 T RAMMER S 83 GB 14 T KRUPP HM 1500 JA STANSSATTUJA! FURUKAWA F 19 ATLAS COPCO HP 2500 FURUKAWA F 22 FURUKAWA F 27 FURUKAWA F 30 FURUKAWA F 35 FURUKAWA F 45 RAMMER E 68

ATLAS COPCO HP 3000 GIANT GT 70 GIANT GT 80 GIANT GT 90 MSB 600, 700, 800

PIIKINLUKITUSKIILAT SERTIFIKOITU JA TUOTEVASTUUVAKUUTUS.

FURUKAWA F30, F35, F45 MYYDÄÄN SOPIVASTI. KYSY TARJOUS!

Renkaan paikkausja tiivistysaine Alkuperäinen NATO:n ja USA:n armeijan kehittämä aine, TOIMII VARMASTI! RASKAANKALUSTON RENKAANVAIHTOKONE 568 LC K&L T(k-autot, pv:t, maansiirto 23.5-26” vanteille ja 750 / 65 / 25-26” vanteille) raskaankaluston renkaan vaihtokone 14-26” vanteille max. rengashalkaisija 1650 mm / leveys 800 mm, 1.8 kW

T 598 LC kuorma-autot, pv:t, satama, & kaikki maasiirtorenkaat paineilmahydraulitunkit 14-50” vanteille. 25-50 t nostavat, 2- ja 3-jatkoinen, minimikorkeus vain 16 ja 23 cm! Pat.numero: ZL00216876.6

K L

MYÖS KORKEALAATUISET TECHKING-MAANSIIRTORENKAAT Suoraan maahantuojalta

K&L

4200 Newtonia. Voimaa löytyy!

K&L Pyöräavain 1” hylsylle. 3-tehoaluetta Kakkosella aukeaa varmasti k-auton mutterit. Kuljetus & Logistiikka

33


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.