Keski-Suomen Kauppakamarilehti marraskuu 2023

Page 1

KESKI-SUOMEN KAUPPAKAMARI

KAUPPA KAMARI NUMERO 04 MARRASKUU 2023

VALMET LUOTTAA KANSAINVÄLISIIN OSAAJIIN S. 8

OILI ERONEN KEYPOINTIN TOIMITUSJOHTAJAKSI TEKEMÄÄN KEYPOINTIN KASVUSTRATEGIA TODEKSI S. 28


Tunnemme yrityselämän riskit ja mahdollisuudet. Siksi tiedämme, mitä vakuutuksia tarvitset. www.lahitapiola.fi/yritys

Kun työssä on älyä, voit keskittyä olennaiseen Älykäs digitaalinen työpaikka tekee työstä rutkasti ennakoitavampaa, sujuvampaa ja vastuullisempaa. Tutustu ratkaisuihimme elisa.fi/digityo


PÄÄKIRJOITUS

Osaaminen ja innovatiivisuus ovat kansainvälisiä Suomi on tunnettu perinteisesti vahvasta osaamisestaan ja innovatiivisuudestaan. Tällä tiellä haluamme jatkaa, ja siksi osaamiseen ja koulutukseen tulee panostaa. Valtioneuvoston talousarvioesitys sisältää odotettuja toimia osaamis- ja koulutustason nostamiseksi. Perusopetukseen lisätään 50 miljoonaa euroa. Korkeakoulujen aloituspaikkalisäyksiä jatketaan. TKI:hin osoitetaan yli 260 miljoonaa euroa uutta rahoitusta. Kannustamme oppilaitoksia ja yrityksiä yhteistyöhön hyviin TKI-hankkeisiin. Oppilaitosten ja pk-yritysten tulisi löytää toisensa paremmin, ja niissä talkoissa kauppakamari voi olla mukana. Vaikka heikentynyt suhdannetilanne on vaikuttanut hetkellisesti keskisuomalaisten yritysten työvoiman tarpeeseen, on tuoreimman osaajakyselymme mukaan 64 prosentilla edelleen pulaa osaavasta työvoimasta. 66 prosenttia kertoo osaajapulan rajoittavan yrityksen kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä. Suurin pula on ammatillisista osaajista. Väestökehitys aiheuttaa sen, ettei työvoiman tarvetta pystytä täyttämään ilman työperäistä maahanmuuttoa. Siksi meidän pitää pystyä houkuttelemaan ja saada kansainvälisiä osaajia integroitumaan Keski-Suomeen. Neljännes keskisuomalaisista yrityksistä kertoo työllistäneensä kan-

sainvälisiä osaajia. Lähes puolet on harkinnut tai voisi harkita kansainvälisen osaajan rekrytoimista tai vuokraamista. Kokemukset kansainvälisten osaajien rekrytoinneista ovat myönteisiä. Toivon positiivisten tarinoiden rohkaisevan kansainvälisten osaajien rekrytointiin, jos työvoimaa ei ole saatavilla kotimaasta. Monikielisenä ja -kulttuurisena työyhteisönä toimiminen kuitenkin askarruttaa yrityksiä: yli puolet keskisuomalaisista yrityksistä ei ole rekrytoinut työvoimaa ulkomailta suomen kielen osaamisvaatimuksen vuoksi, eikä suurin osa yrityksistä ole valmis vaihtamaan työpaikkakieltä englanniksi. Jopa 34 prosenttia kuvailee valmiuksiaan rekrytoida tai vuokrata kansainvälisiä osaajia erittäin heikoiksi tai heikoiksi. Tähän on syytä reagoida. Keskisuomalaiset yritykset eivät tiedä, mistä ne löytäisivät kansainvälisiä osaajia, heillä ei ole mahdollisuutta tarjota kielikoulutusta tai englannin kielen käyttäminen ei tunnu luontevalta työyhteisössä. Eri toimijoiden tuleekin huomioida, ettei pk-yrityksillä ei ole yksistään resurssia. Eri toimijoiden roolia muun muassa kielikoulutuksessa tulee vahvistaa. Esimerkiksi yrityskohtaista kielikoulutusta pystyy tilaamaan ELY-keskukselta. Aiheesta voi lukea lisää Työpaikkasuomi-sivulta. Kannustamme jäseniämme pa-

nostamaan henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Kauppakamari Suomen suurimpana ajankohtaiskouluttajana tarjoaa monipuolisesti koulutuksia aina johtamisesta taloushallintoon ja hallitustyöskentelystä myyntiin ja markkinointiin. Kauppakamarit järjestävät vuosittain 1300 koulutusta, joihin osallistuu 28 000 yritysten ja organisaatioiden edustajaa. Ajankohtaistiedon lisäksi saat uusia verkostoja ja ammatillisia kontakteja. Koulutuksemme koetaan laadukkaiksi, sillä asiakaspalautteiden keskiarvo on 4,3 / 5. Tuleviin koulutuksiimme voit tutustua lehden sivuilta 26–27. Tervetuloa mukaan!

KANNUSTAMME OPPILAITOKSIA JA YRITYKSIÄ YHTEISTYÖHÖN HYVIIN TKIHANKKEISIIN. ARI HILTUNEN TOIMITUSJOHTAJA KESKI-SUOMEN KAUPPAKAMARI

KAUPPAKAMARI

3


KESKI-SUOMEN KAUPPAKAMARI WWW.KSKAUPPAKAMARI.FI

PÄÄTOIMITTAJA Viivi Sakkara KONSEPTI JA ULKOASU Punamusta Oyj TAITTO Viivi Sakkara KANNESSA Oili Eronen. PALAUTTEET: viivi.sakkara@kskauppakamari.fi ILMOITUSMYYNTI Novia Finland Oy ilmoitukset@noviafinland.fi JULKAISIJA Keski-Suomen kauppakamari Kauppakatu 28 B 40100, Jyväskylä ILMESTYMINEN Neljä kertaa vuodessa helmikuussa, toukokuussa, syyskuussa ja marraskuussa. Seuraava lehti helmikuussa 2024. PAINO Siirtopaino Oy, Jyväskylä JAKELU Jäsenille, sidosryhmille ja kauppakamarin järjestämissä tapahtumissa 1100 kpl SELATTAVA SÄHKÖINEN VERSIO www.kskauppakamari.fi/lehti ISSN 2342-0340

4

KAUPPAKAMARI


SISÄLTÖ

YRITYSTARINAT

6 8 23 28

UUSI JÄSEN CONFIDENTUM: Omistajanvaihdos osana strategista työkalupakkia

28

KANSAINVÄLINEN VALMET luottaa kansainvälisiin osaajiin

MARKKINOINTI TAPIO NYRÖNEN 35 vuotta OILI ERONEN Keypointin toimitusjohtajaksi

OSAAMINEN JA TYÖELÄMÄ

12 16

SANNA SUVANTO-HARSAAE: Nyt alkaa naisten etsikkoaika ATTE JÄÄSKELÄINEN: Kehityskatse kauemmas horisonttiin

AJANKOHTAISTA

6

11 20 30

TULEVA KASVU vaatii osaavaa työvoimaa

YRITYKSET JA ORGANISAATIOT ovat nyt kyberhyökkäysten kohteena TURVALLISUUS YHTENÄ HENKILÖTIETOJEN käsittelyä ohjaavista periaatteista

KAUPPAKAMARI

5


UUSI JÄSEN

Omistajanvaihdos osana strategista työkalupakkia CONFIDENTUMIN YRITTÄJÄ, OMISTAJANVAIHDOSKONKARI SAKARI OIKARINEN HALUAISI, ETTÄ IKÄÄNTYVISTÄ YRITTÄJISTÄ JA OMISTAJANVAIHDOKSISTA PUHUMINEN LOPETETAAN, SILLÄ OMISTAJANVAIHDOKSEN TULISI OLLA OSA JOKAISEN TYÖLLISTÄVÄN YRITYKSEN STRATEGISTA TYÖKALUPAKKIA.

Confidentumin yrittäjä Sakari Oikarisen mukaan ikääntyvien yrittäjien määrästä ja omistajanvaihdoksista puhuminen pitäisi lopettaa. Omistajanvaihdoksessa ikääntyminen ei ole se juttu, vaan omistajanvaihdosta tulisi ajatella enemmän osana strategista työkalupakkia. ”Omistajanvaihdos koskee eniten työllistäviä yrityksiä. Eihän isoissakaan yrityksissä yritystä myydä siitä syystä, että toimitusjohtaja jää eläkkeelle”, Oikarinen vertaa. Avatakseen aihetta Oikarinen muistelee 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun elektroniikkayritysten valtavaa kasvunopeutta ja myyntibuumia. ”Kasvuvauhti oli niin kova, ettei horisontti enää näkynyt. Oli tyypillistä, että kun pienellä alan yrityksellä loppui kyky kasvaa, myytiin yritys seuraavalle. Kun sen kasvuraja tuli vastaan, myytiin se ruotsalaisille. Kun ruotsalaisten raja tuli vastaan, myytiin yritys amerikkalaisille. Se tapahtui nopealla syklillä.” Oikarisen mukaan sama näkyy nyt vähän hitaammin useammalla toimialalla. Viime vuosina on yleistynyt, että isot yritykset ostavat osuuksia innovatiivisista start up -yrityksistä. Toiset taas valtaavat markkinaosuut-

6

KAUPPAKAMARI

ta ostamalla kilpailijoita. ”Moni hakee liiketoiminnan ostojen kautta kasvua tai hyviä avainhenkilöitä, jolloin osto on kasvun mahdollistaja, eli se on strateginen osto”, Oikarinen kertoo. Tiivistettynä omistajanvaihdos ei siis ole subjekti eli itsetarkoitus, vaan objekti, väline. ”Se on yhtä lailla alkavalle yrittäjälle valinta, perustanko oman vai ostaisinko yrityksen, vai menisinkö mukaan osuuskuntaan. Se on siis yksi osa valintapalettia”, Oikarinen toteaa. ”Toisaalta taas jollekin työllistävälle yritykselle, jonka strategiana on kasvaa, se on osa strategista keinovalikoimaa eli tehdäänkö kasvu orgaanisesti vai ostamalla”, Oikarinen jatkaa. Yrityksen myyminen myyjän näkökulmasta Oikarinen muistuttaa, että ikääntyvien yrittäjien kannattaa kääntää ajatusmaailma ”olen jäämässä eläkkeelle, firma pitäisi myydä” -ajattelusta siihen, millaista strategista hyötyä firmasta olisi toiselle. On pohdittava, millainen osa yritys on sen toimialan kokonaisuutta. ”Monesti kun hetki pohditaan, tullaan siihen tulokseen, että yrityksestä ei ole kenellekään strategista hyötyä. Ajatus pitää kääntää niin, että kyllä on strategista hyötyä, tai että on hyötyä, mutta ei ihan vielä tällaisenaan. Jokaisessa yrityksessä on oma ”supervoimansa”, josta jollekulle toiselle voisi jatkossa olla hyötyä”, Oikarinen kannustaa.

Yritysten tilanteita on kolmenlaisia: 1. yritys ei ole myytävissä 2. on myytävissä, jos laitetaan myyntikuntoon 3. on jo myyntikunnossa. Oikarisen mukaan omistajanvaihdoksista puhuttaessa keskitytään liikaa omistajanvaihdoshetkeen tai ostamiseen. Asiaa pitäisi tarkastella isommassa kuvassa ja pidemmällä aikavälillä. ”Keskustelu siitä, milloin on hyvä aika myydä, olisiko pitänyt myydä aikaisemmin – isossa kuvassa nämä ovat vasta viimeisten vaiheiden juttuja, enemmän pitäisi katsoa asiaa yritysrakenteen uusiutumisen näkökulmasta. Ydinjuttu ei ole ikääntyvät yrittäjät ja omistajanvaihdokset, vaan meillä on eri vaiheissa olevia yrityksiä ja yrittäjiä. Se taas johtaa ikuisuuskysymykseen siitä, millaisia omistajanvaihdospalveluita tulisi järjestää”, Oikarinen kiteyttää. Oikarinen on tehnyt pitkän uran muun muassa Euroopassa. Kauppakamarin jäsenyyden kautta Oikarinen toivoo, että hän voisi tuoda pitkän kokemuksensa keskisuomalaisten yritysten hyödyksi eri tilanteissa ja verkostoitumisen kautta. ”Jo ennen koronaa olen tehnyt urani pääasiassa Etelä-Suomessa ja Euroopassa. Nyt kun ne tuli nähtyä, ajattelin, että voisin asettua aloilleni Keski-Suomeen. Oli luontevaa liittyä kauppakamarin jäseneksi, että pääsen kiinni siihen, mitä Keski-Suomessa tapahtuu. Kauppakamarin kolumnien kautta on tullut hyviä avauksia ja kannanottoja oikea-aikaisesti, sopivalla tavalla voimakkaita, oikealla äänenpainolla”, Oikarinen päättää.


KATSAUS

LUKUSUOSITUS

Keskuskauppakamarin EU-katsaus Keskuskauppakamarin puolivuosittain julkaistavassa EU-katsauksessa keskitytään ajankohtaisiin EU-aiheisiin. Tässä katsauksessa käsitellään Suomen ja suomalaisten yritysten näkökulmasta merkittävien asioiden etenemistä Espanjan EU-puheenjohtajuuskaudella. Teppo Säkkinen, Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija

Kauppakamarien talouskatsaus Talouskatsaus on koostettu kauppakamarien jäsenyrityksille toteutetun talouskyselyn pohjalta. Kyselyyn vastasi huimat 1827 yritystä eri puolelta Suomea ja katsauksen on koonnut Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Mitkä ovat tunnelmat eri toimialoilla, miten yritykset arvioivat kannattavuutensa kehittyvän tulevina kuukausina, miten yritykset investoivat ja miten hallitusohjelman uudistukset vaikuttavat yrityksiin? Jukka Appelqvist, Keskuskauppakamarin pääekonomisti

Lue lisää kauppakamari.fi

2x

Tuoretta tietoa PAIKALLINEN SOPIMINEN VAUHDITTAISI TYÖLLISYYDEN JA TALOUDEN KASVUA Kauppakamarien tuoreen talouskyselyn mukaan 69 prosenttia yrityksistä arvioi paikallisen sopimisen laajentamisen vauhdittavan työllisyyden ja tuottavuuden kasvua. 38 prosenttia vastanneista arvioi uudistusten lisäävän lisätyöntekijöiden palkkaamista yrityksessä seuraavan viiden vuoden aikana. Yrityksissä paikallinen sopiminen mahdollistaa reagoinnin nopeammin muuttuviin markkinaolosuhteisiin ja kilpailutilanteisiin sekä sopimusten räätälöinnin vastaamaan paremmin kunkin työpaikan tarpeita. Juho Romakkaniemi, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja

TYÖNTEKIJÄPULA RAJOITTAA YRITYSTEN KASVUA EDELLEEN MERKITTÄVÄSTI Kauppakamarien kyselyn mukaan 59 prosentilla yrityksistä on pulaa osaavasta työvoimasta ja 66 prosenttia yrityksistä kertoo osaajapulan rajoittavan yrityksen kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä. Suurin pula on ammatillisista osaajista. 68 prosenttia yrityksistä arvioi rekrytointitarpeen kasvavan seuraavan parin vuoden aikana, eli osaajapula tulee kasvamaan entisestään. Johanna Sipola, Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja

KAUPPAKAMARI

7


YRITYSTARINA

Kansainvälinen Valmet luottaa kansainvälisiin osaajiin MAAILMAN JOHTAVA PAPERI- JA KARTONKIKONEITA VALMISTAVA TEKNOLOGIAYHTIÖ VALMET TYÖLLISTÄÄ MIELELLÄÄN KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA. DIVERSITEETTI JA MONIKULTTUURISUUS OVAT YRITYKSELLE TÄRKEITÄ ARVOJA. VALMETIN KONSERNITOIMINTOJEN HENKILÖSTÖPÄÄLLIKKÖ PAULA HOLMBERG JAKAA MYÖNTEISIÄ KOKEMUKSIA JA ROHKAISEE MUITAKIN KANSAINVÄLISIEN OSAAJIEN REKRYTOINTIIN. VALMETILLA TYÖSKENTELEVÄT, MUUALTA TÄNNE SAAPUNEET SIERRA JA BOGDAN KERTOVAT TYÖSKENTELYSTÄ VALMETILLA JA ASUMISESTA SUOMESSA.

meillä on tarjolla tukea suomen kieleen sekä kulttuuriin tutustumiseen.

Valmetin konsernitoimintojen henkilöstöpäällikkö Paula Holmberg:

Olemme rekrytoineet kansainvälisiä osaajia kaikenlaisiin tehtäviin. Erityisesti viime aikoina on korostunut erityisasiantuntijan tehtävät kuten talouden, tietohallinnon sekä erilaiset digitaalisuuteen liittyvät tehtävät, joissa kaiken kaikkiaan nähdään osaajapulaa Suomessa ja joissa osaajia on Suomen markkinoiden ulkopuolella enemmän tarjolla. Tämä trendi näkyy erityisesti ulkomailta Suomeen työn perässä muuttaneissa. Rekrytoimamme kansainväliset osaajat ovat lähtöisin hyvin monipuolisesti eri maista joko EU:n sisältä tai sen ulkopuolelta.

”Meillä on pitkä kokemus kansainvälisten osaajien rekrytoimisesta ja kaiken kaikkiaan liikkuvuudesta yli maarajojen. Kansainväliset osaajat ovat joko jo olleet Suomessa tai sitten olemme rekrytoineet suoraan yritykseen ulkomailta. Meillä on myös jonkin verran sisäistä liikkuvuutta muualta Suomeen ja toisinpäin, mistä huolehtii Global Mobility -tiimi.

Tarjoamme yleisesti Suomeen työskentelemään muuttaville sekä heidän mahdollisille perheenjäsenillensä tukea ulkopuolisen palveluntarjoajan toimesta oleskelulupaprosessissa. Prosessit ovat lähtökohtaisesti sujuneet sujuvasti nyt koronavuosien jälkeen. Tämä näkyy erityisesti erityisasiantuntijatehtävien lupaprosessien läpimenoajoissa, jotka ovat lyhyempiä mitä aiemmin.

Yleinen työskentelykielemme on englanti ja useimmissa tehtävissä pärjää englannin kielellä. On kuitenkin joitain tehtäviä, joissa suomenkielentaito on tarpeellinen. Meillä on standardoitu perehdytysmalli, jossa jokaiselle uudelle työntekijälle nimetään kummi. Kehitämme jatkuvasti toimintamalliamme ja etenkin ulkomailta rekrytoitujen kohdalla tunnistetaan paikallisen tuen tarpeen korostaminen sekä esihenkilön ja työkavereiden merkitys perehdytyksessä. Perehdytys tarjotaan englannin kielellä ja

Tarjoamme vuosittain noin 500 harjoittelupaikkaa ja joukossa on myös kansainvälisiä opiskelijoita. Jatkamme ehdottomasti samaa käytäntöä myös tulevaisuudessa.

8

KAUPPAKAMARI

Tällä hetkellä yrityksemme työntekijöistä ulkomaalaistaustaisia on Suomessa noin 200, ja määrä on jatkuvasti kasvussa. Mikäli työntekijöitä rekrytoidaan ulkomailta Suomeen,

Lämpöpalvelu Sami Päijäsen yrittäjäpariskunta Sami Päijänen ja Anu Rautjoki. Kuva: Viivi Sakkara


YRITYSTARINA

on kandidaatin päätöksenteon tueksi tärkeää tarjota lisätietoa yrityksestä sekä Suomesta asuinmaana. Erityisesti Suomen neljä vuodenaikaa ja niiden erityispiirteet on korostettava esille. Myös asettumisen ja integroitumisen tueksi hyvä tarjota tukea. Asettuminen uuteen maahan kun tuo mukanaan paljon käytännön asioita. Suosittelen kansainvälisten osaajien rekrytoimista ehdottomasti muillekin. Kansainvälisten osaajien rekrytoimisella on paljon positiivista vaikutusta työyhteisöön, kuten osaamisen, innovaatiotoiminnan sekä monimuotoisuuden tiimoilta.”

pasimme Jyväskylässä, kun olin vierailemassa sukulaisteni luona, jotka myös asuvat täällä. Koen, että olen sopeutunut suomalaiseen työelämään erittäin hyvin. Olen nauttinut erittäin paljon työskentelystä Valmetin kaltaisessa kansainvälisessä yrityksessä. Viestin pääasiassa englanniksi, koska meillä on monikulttuurinen IT-organisaatio. Käytän myös suomea, jonka käyttöön olen saanut rohkaisua kollegoiltani. Ymmärrän hyvin, kun minulle puhutaan tai kirjoitetaan suomeksi, mutta minun täytyy vain kasvattaa itseluottamustani vastattaessa. Kuten sanottua, kannattaa ennemmin yrittää ja tehdä virheitä kuin olla yrittämättä lainkaan.

Minulle parasta suomalaisessa työelämässä on työn ja yksityiselämän tasapaino. Sinun ei odoteta tarkistavan sähköposteja eikä olevan tavoitettavissa, kun olet sopinut vapaan pitämisestä. Arvostan myös kohtuullisen ”SUOSITTELEN joustavaa työaikaa. Lisäksi SuomesKANSAINVÄLISTEN sa mielestäni vallitsee esimiehen ja OSAAJIEN työntekijän välinen keskinäinen ymmärrys ja luottamus, mikä tekee työREKRYTOIMISTA elämästä parempaa. EHDOTTOMASTI Sierra:

MUILLEKIN.”

”Olen työskennellyt IT-assistenttina Valmetilla hieman yli puolitoista vuotta. Minulle kuuluu monenlaisia työtehtäviä, kuten sopimusten elinkaaren hallintaa, IT-tapahtumien koordinointia, viestintää, rahoitustehtäviä, käyttöoikeuksien hallintaa sekä IT-henkilöstömme auttamista mahdollisten ongelmien tai kysymysten ratkaisemisessa. Tehtävät roolissani ovat olleet laajempia kuin odotin, mutta nautin siitä. Olen oppinut paljon ja olen aina innokas oppimaan lisää ja laajentamaan taitojani. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa viimeistellessäni opinnäytetyötäni etsin aktiivisesti avoimia työpaikkoja ja Valmetin IT-assistenttia etsivä ilmoitus pisti heti silmään. Muistan soittaneeni ilmoituksessa olevalle yhteyshenkilölle, josta tuli myöhemmin nykyinen esimieheni, ja kysyin häneltä lisää tehtävästä. Keskustelumme jälkeen olin hieman hermostunut, mutta päätin luottaa vaistooni ja tehdä parhaani. Muistan edelleen HR:n puhelun, jossa kerrottiin, että sain paikan ja kuinka innoissani olin! Olen kotoisin Minnesotasta Yhdysvalloista. Muutin Suomeen rakkauden perässä. Mieheni on suomalainen ja ta-

Asenne hierarkiaa kohtaan on täällä hieman erilainen. Työntekijät kunnioittavat johtajiensa auktoriteettia, mutta ongelmanratkaisussa ja yhteistyössä työntekijöiden ja esimiesten välillä on enemmän avointa dialogia. Tunnen itseni arvostetuksi, kun mielipiteeni huomioidaan erilaisissa asioissa. Nautin myös siitä, että johtajat hengailevat kahvilassa kaikkien muiden kanssa säännöllisesti keskustelemassa. Minulle dynamiikka on virkistävää ja edistää positiivisemman työympäristön luomista. Suosittelen lämpimästi työskentelemistä Suomessa ja erityisesti Valmetilla. Suomi on hyvin rauhallinen ja kaunis paikka asua, ja täällä on ainutlaatuinen kulttuuri. Nautin Valmetilla työskentelystä ja vuorovaikutuksesta kollegoideni kanssa. Tunnen olevani arvostettu osa yhteisöä. Esimieheni tukee ja on erittäin rohkaiseva. Koen, että kehityn jatkuvasti ja se motivoi minua paljon. Valmet myös noudattaa tiukkoja kestävää kehitystä edistäviä linjauksia, jotka sopivat yhteen henkilökohtaisten arvojeni kanssa. Olen ylpeä siitä, että olen valmetlainen. Nautin todella Jyväskylässä asumisesta. Minulle kaupungin koko on täydellinen, se on perheystävällinen ja nautin asumisesta luonnon ympäröimänä.

KAUPPAKAMARI

9


YRITYSTARINA

Mielestäni yritysten tulisi kuitenkin ponnistella enemmän kansainvälisten ihmisten rekrytoimiseksi. Kansainvälisillä osaajilla on paljon tarjottavaa. Pakolliset suomen kielen taitovaatimukset eliminoivat monet muuten erinomaiset ehdokkaat. Rekrytoijien tulee ottaa huomioon sujuvuustaso, joka todella vaaditaan työn menestyksekkääseen suorittamiseen, ja muistaa, että ihmiset voivat parantaa taitojaan työssä. Sanoisin muille kansainvälisille osaajille, että älä pelkää torjutuksi tulemista. On parempi tehdä parhaansa ja hakea kuin olettaa, ettei olisi pätevä. Luota itseesi ja kykyihisi. Yritä pysyä toiveikkaana, vaikka asiat eivät menisi niin kuin olisit toivonut. Harjoittele myös suomea. Suomenkielisten ohjelmien katsominen, suomalaisten uutisten lukeminen (katso vaikka ”selkouutiset”) ja suomen puhuminen aina kun mahdollista, parantavat taitojasi. Vaikka suomen kieli ei ole pakollinen haettavissa tehtävissä, se on silti hieno taito täällä asuessa ja suomalaiset arvostavat vaivannäköäsi. Pärjäät kyllä!”

Törmäsin Valmetin työpaikkailmoitukseen, kun etsin osaamiseeni sopivia työmahdollisuuksia. Tutustuin työpaikkailmoitukseen ja tein taustatutkimusta. Siitä hetkestä lähtien tuntui, että olisin tehtävään sopiva, joten hain paikkaa. Rekrytointiprosessin alusta lähtien tunsin ymmärtäväni hyvin rekrytoinnista vastaavia, mikä antoi minulle lisää rohkeutta seuraaviin vaiheisiin. Suomi tunnetaan yhtenä maailman parhaista maista työskennellä ja asua. Toimiva infrastruktuuri, turvallisuus, ihmiset ja kauniit maisemat ovat vain muutamia syitä, miksi valitsin tämän maan. Sain hyvän ensivaikutelman pohjoismaasta, kun edellisessä työssäni olin mukana käynnistämässä toimintaa Ruotsissa. Hyvää suomalaisessa työelämässä on suomalaisten toimintatapa: luonnollinen, jalat maassa ja järkevä. Suomalaiset pitävät työn ja yksityiselämän erillään, menevät suoraan asiaan, ovat luotettavia ja sietävät hyvin hiljaisuutta. En tiennyt paljoakaan alueesta ja itse kaupungista ennen kuin tulin tänne. Minusta Jyväskylä on miellyttävä kaupunki asua, ei liian iso, ei liian pieni. Toimintaa on riittävästi eivätkä ruuhkat häiritse. Myös luontopolut ovat kivenheiton päässä, mikä tekee elämästä täällä vieläkin rentouttavampaa. Pääkaupunkiseudulle, vaikkapa päälentoasemalle, pääsee helposti ja sanoisin kohtuullisessa ajassa. Synnyin ja kasvoin Romaniassa maan vuoristoisella alueella, joten en voi sanoa, että viileä sää olisi ollut uutta minulle. Suosittelisin muitakin työskentelemään Suomessa ja Valmetilla. Keski-Suomi on suotuisa ympäristö sekä henkilökohtaiselle että ammatilliselle kehitykselle.

Bogdan: ”Työskentelen tällä hetkellä Purchase-to-Pay-asiantuntijana Global Financial Operations -osastolla ja olen vastuussa uuden hankintajärjestelmän kehittämisestä, toteutuksesta ja käynnistämisen tukemisesta. Olen työskennellyt Valmetilla noin kaksi vuotta.

KAUPPAKAMARI 10 KAUPPAKAMARi 10

TAMMIKUU 2021

Muille kansainvälisille osaajille haluaisin sanoa, että kehittyneen teknologian avulla nykyään on paljon helpompaa ottaa yhteyttä eri työnantajiin. Suosittelen kansainvälisille asiantuntijoille uteliaisuutta, tiedonetsimistä mahdollisimman monesta paikasta, kärsivällisyyttä sekä rohkeutta minne ikinä menetkin, sillä mikään muutos ei ole helppo, varsinkaan suuri.”


KOLUMNI

Tuleva kasvu vaatii osaavaa työvoimaa kaupan ja palveluiden aloilla. Myös sote-alaa vaivaa henkilöstövaje. Suurin tarve yrityksissä on ammatillisen koulutuksen saaneille työntekijöille, joita tarvitsee kaikista koulutustaustoista eniten lähes 60 prosenttia yrityksistä. Ammattikorkeakoulutuksen saaneita tarvitaan eniten noin 25 prosentissa yrityksistä ja yliopistokoulutuksen saaneita reilussa 15 prosentissa yrityksistä. Vaikka suhdannetilanne on vähentäJohanna Sipola Varatoimitusjohtaja; johtaja, vaikuttaminen ja kilpailukyky, Keskuskauppakamari

nyt työvoiman kysyntää ja helpottanut osaajapulaa vuoden takaiseen verrattuna, ei osaajapula näytä seuraavan talouden suhdanteita yhtä tiiviisti kuin aikaisemmin. Osaajapulasta näyttää muodostuneen yrityksiä ja koko

Kauppakamareiden kyselyn mukaan lähes 60 prosenttia yrityksistä kärsii osaajapulasta. 66 prosenttia yrityksistä ilmoittaa, että osaajapula rajoittaa yrityksen kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä. Tulos on pysäyttävä, kun ottaa huomioon heikon suhdannetilanteen ja pessimistiset tunnelmat lähes kaikilla toimialoilla. Eniten pulaa on työntekijöistä tekniikan aloilla, IT-alalla sekä

Suomea vaivaava krooninen ongelma, jonka juuret ovat syvällä heikossa väestönkehityksessä sekä rakenteellisissa työvoiman kohtaanto-ongelmissa. Tilanne on huolestuttava, sillä osaavan työvoiman saatavuus ei saa muodostua pullonkaulaksi tulevalle talouskasvulle. Esimerkiksi vihreän siirtymän investointisuunnitelmat eri puolilla maata tarvitsevat toteutuakseen tekijöitä.

Osaajapulaan on etsittävä ratkaisuja taukoamatta, sillä muuten taloutemme mukautuu lähes huomaamatta potentiaaliaan pienemmälle tasolle. Yhtä ratkaisua ongelmaan ei ole vaan tarvitaan liuta erilaisia toimenpiteitä. Jos yrityksiltä kysytään, merkittävin ratkaisu osaajapulaan on koulutuksen sisältöjen kehittäminen vastaamaan paremmin työelämän tarpeita. Kauppakamareiden kyselyn perusteella yritykset haluavat myös kehittää yritysten ja oppilaitosten yhteistyötä. Lisäksi hallituksen Pohjoismainen työlinja vaikuttaa saavan yrityksiltä tukea, sillä yhdeksi keskeisimmistä ratkaisuista nousee työn vastaanottamisen kannusteiden parantaminen. Listasta ei pidä myöskään unohtaa osaamisperusteisen maahanmuuton lisäämistä nykyisestä. Tarvitsemme tavoitteellista ja rohkeampaa maahanmuuttopolitiikkaa, jolla pyritään vastaamaan työmarkkinoiden osaajatarpeeseen ja joiltain osin myös korjaamaan Suomen väestörakenteeseen liittyviä haasteita. Kansainvälisten työntekijöiden lupaprosesseja on nopeutettava, saatavuusharkinnasta luovuttava ja samanaikaisesti koko yhteiskunnan on kansainvälistyttävä.

KAUPPAKAMARI

11



Nyt alkaa naisten etsikkoaika NAISET OVAT SUOMALAISYRITYSTEN HALLITUKSISSA USEIN SIVUROOLEISSA, MUTTA KOKENEEN HALLITUSAMMATTILAISEN MUKAAN MUUTOS ON JO KÄSILLÄ. PÄTEVISTÄ NAISISTA KÄYDÄÄN LÄHIVUOSINA ALATI KOVENEVAA KISAA. SIKSI SOPIVIA KANDIDAATTEJA KANNATTAA HAKEA JO NYT. TEKSTIT TIMO SORMUNEN KUVAT MEERI UTTI

Keskuskauppakamarin aiemmin tänä vuonna tekemän kyselyn mukaan suomalaisen pk-yrityksen keskiverto hallitusjäsen on 53-vuotias mies. Myös hallitukset ovat miesvoittoisia, sillä naisia niiden kokoonpanossa on edelleen alle kolmannes. Suunta on kuitenkin hiljalleen parempaan päin, sillä vuoden 2021 PK-hallitusbarometrissa naisten osuus oli 25 prosenttia. Kokeneen hallitusammattilaisen ja Finnairin hallituksen puheenjohtajan Sanna Suvanto-Harsaaen mukaan prosenttiluvuissa on petrattavaa, mutta niitä ei saisi myöskään tulkita liian mustavalkoisesti. Kansainvälisesti vertaillen suomalaisilla ei ole mitään hävettävää ja numerot tulevat lähivuosina tasoittumaan aivan luonnollista tietä. Koulutettujen naisten esiinmarssi on viime vuosina konkretisoitunut jo monilla ammattialoilla ja johtajanimityksissä. Sama muutos tullaan Suvanto-Harsaaen mukaan näkemään myös hallitusten kokoonpanoissa. ”Tarjolla on entistä koulutetumpia, kokeneempia ja pätevämpiä naisia, joilla on perinteisen henkilöstöhallinnon ja viestinnän lisäksi liiketoimintaosaamista sekä tuntumaa kansainvälisistä työyhteisöistä. Tätä track >>

KAUPPAKAMARI

13


HENKILÖ

recordia on valintaprosesseissa entistä vaikeampaa sivuuttaa”, Suvanto-Harsaae toteaa. Hänellä onkin naisten pestaamista vielä epäileville jermuille ja kaveriverkostoille selkeä viesti. Parhaat ja pätevimmät naisosaajat viedään pian käsistä, joten liikkeellä kannattaa olla jo nyt. ”Samoista osaajista kilpailevat myös ulkomaiset yritykset, jotka voivat usein tarjota mielenkiintoisempia, kansainvälisempiä ja urakehityksen kannalta parempia vaihtoehtoja”, Suvanto-Harsaee muistuttaa. Suoraan syvään päätyyn Tanskassa asuvan ja kuusi kertaa Suomen vaikutusvaltaisimmaksi bisnesnaiseksi valitun Suvanto-Harsaaen oma hallitustaival alkoi sisustusja kodintarvikkeisiin keskittyvässä Dunissa, jonne hän päätyi headhunterin houkuttamana. Lyhyeksi ajateltu pesti venyi lopulta 8-vuotiseksi, jonka päätteeksi pääomasijoittaja EQT:n omistama yhtiö listattiin pörssiin. ”Heti ensimmäisessä hallituksen kokouksessa hypättiin suoraan syvään päätyyn, kun annoimme toimitusjohtajalle potkut”, Suvanto-Harsaae muistelee. Duni-vuosissa kuului riittäneen vauhtia ja vaarallisia tilanteita yli oman tarpeen. Niiden myötä Suvanto-Harsaeesta kuitenkin kouliutui hallitustyön ammattilainen, jonka kyvyille löytyi käyttöä myös muissa yhtiöissä. ”Duni oli hallitustyön korkeakoulu, jota parempaa oppia en olisi voinut saada. Välillä toimiva johto teki kaikkensa, jotta yritys ajaisi karille ja me hallituksessa puolestaan paiskimme töitä pitääksemme sen pystyssä. Tuolloin todella kirkastui, kuinka tärkeää pääomistajien, hallituksen ja toimitusjohtajan mahdollisimman saumaton yhteispeli lopulta on”, Suvanto-Harsaae naurahtaa. Asiantuntemusta, innostusta ja energiaa Takavuosina hallituspaikka saattoi tarjota varsin mukavasti sivutuloa hyvinkin vaatimatonta työpanosta vastaan. Tänä päivänä nämä kahvittelukokoukset ovat Suvanto-Harsaaen mukaan historiaa, sillä hyvä hallitustyö vaatii tiukkaa sitoutumista ja paneutumista. Talous- ja hallintobyrokratian sekä arkisen liiketoiminnan lisäksi on oltava kartalla mm. markkinatilanteesta ja -näkymistä, nykyisestä ja uudesta asiakaskunnasta sekä toimitus- ja hankintaketjuista. Suurin osa tästä selvitystyöstä on tehtävä kokousten ulkopuolella, jolloin kokouksissa voidaan keskittyä päätösten tekoon ja toimitusjohtajan koutsaamiseen.

14

KAUPPAKAMARI

H


HENKILÖ

”Hyvä hallituksen jäsen on innostunut pestistään. Hän tarkastelee asioita analyyttisesti, kysyy ja kyseenalaistaa. Jos istuu hiljaa ja nyökkäilee, on hallituksen kaipaaman uuden energian sijaan vain musta aukko. Yleiseen työskentelyilmapiirin vaikuttaa todella paljon se, oletko positiivinen persoona vai kitkerä sitruuna.” Hallituksen puheenjohtajan on puolestaan osattava tehdä napakoita päätöksiä ja taitavasti rakennettuja kompromisseja. Samalla johdon ja hallituksen on kuitenkin viihdyttävä yhdessä. Suvanto-Harsaae rinnastaakin roolin joskus päiväkodin johtajaan. ”Puheenjohtaja on kokenut yleisosaaja, joka antaa hallituksen jäsenille toimintaraamit ja katsoo, että kaikilla on fiksua tekemistä. Hallintohelvetin sijaan kokouksissa pitää keskittyä liiketoiminnan kehittämiseen. Ja tähän on hallituksen kokoonpanosta löydyttävä riittävän monipuolista osaamista.” Kysyvälle on myös vastattava Mutta palataanpa vielä perinteisiin pk-yrityksiin, joiden hallituksissa naiset ovat selkeänä vähemmistönä – ja usein myös sivustakatsojina. Suvanto-Harsaaen mukaan tilanne selittyy pitkälti suomalaisten pk-yritysten suppealla omistajarakenteella. Sen myötä myös hallituspaikat jaetaan pitkälti perheenjäsenten kesken ja riippumatta siitä, onko pestiin edes kiinnostusta. Tällaisissa yhtiöissä äänivalta on pitkälti yrittäjä-omistajalla, jonka näkemyksiä hallituksen ainoat ulkopuoliset hallitusjäsenet – useimmiten paikallinen pankinjohtaja tai yhtiön tilintarkastaja – eivät lähde edes kunnolla haastamaan.

KUKA: Sanna Suvanto-Haarsaae, Ollut mukana noin 25 yrityksen hallituksessa Suomessa ja PohjoisEuroopassa. Toimii tällä hetkellä hallituksen puheenjohtajana mm. Finnairissa, Postissa, tanskalaisessa huonekaluyhtiö BoConceptissa, muovikonserni Orthexissa ja lemmikkiruokayritys Nordic Pet Care Groupissa. Mukana myös Elopakin ja Broman Groupin hallituksissa. KOULUTUS: Ekonomi PERHE: Aviomies ja kolme aikuista lasta HARRASTUKSET: Puutarhan raivaus, purjehdus, laskettelu ja lukeminen

”Kuulin taannoin tarinan, jossa perheen tytär oli kysynyt isältään, miksi hänen yrityksensä hallituksessa ei ole yhtään naista. Sama kysymys olisi hyvä esittää myös suomalaisissa yrittäjäperheissä – ja vaatia siihen vanhemmilta myös kunnollinen vastaus.”

Henkilöjuttu_4-2023.indd 5

20.10.2023 15.01.50


OSAAMINEN JA JOHTAMISEN MURROS

Kehityskatse kauemmas horisonttiin SUOMI KÄRSII TUNNETUSTI VÄESTÖN IKÄÄNTYMISESTÄ JA OSAAJAPULASTA. SITRAN YLIASIAMIEHEN ATTE JÄÄSKELÄISEN MUKAAN YHTÄLÖ RATKEAA VAIN MAAHANMUUTON, KOULUTUKSEN JA PERHEPOLITIIKAN PITKÄJÄNTEISELLÄ KEHITYSOTTEELLA. NYKYMENOLLA SUOMEN KESKEISENÄ KASVUMOOTTORINA OLLUT OSAAMISTASO KÄÄNTYY KOHTALOKKAASEEN LASKUUN. TEKSTIT TIMO SORMUNEN KUVAT TOPIAS DEAN

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Monta käännettä käsillä

Vanha kansanviisaus kuvaa varsin osuvasti myös suomalaista poliittista päätöksentekoa, jossa istuva hallitus yksi toisensa jälkeen vakuuttaa hakevansa työttömyyteen, väestön ikääntymiseen ja osaajapulaan kestäviä ratkaisuja. Niitä saatetaan toki löytääkin, mutta samalla joudutaan lähes saman tien tunnustamaan, että yksi nelivuotiskausi on liian lyhyt periodi kunnianhimoisten tavoitteiden konkretisointiin.

Jo takavuosina paljon rummutettu väestön ikääntyminen ja syntyvyyden aleneminen ovatkin yliasiamiehen mielestä osuva esimerkki isosta yhteiskunnallisesta haasteesta, joka tiedostetaan monella tasolla, mutta siihen ei kyetä tarttumaan ajoissa eikä riittävän pitkäjänteisesti.

Myös Sitran yliasiamiehenä elokuussa aloittanut Atte Jääskeläinen joutuu uudessa pestissään pohtimaan ongelmakimppua, jota hän yritti purkaa jo taloustoimittajana 1990-luvulla. Tuolloin varoiteltiin monella suulla edessä olevasta eläkepommista ja koko eläkejärjestelmän rahoituksesta. Jääskeläinen vei kuitenkin ajatusta muutaman askeleen pidemmälle ja kartoitti, millaisia vaikutuksia väestön ikääntymisellä voisi olla koko Suomen talouskasvulle. ”Nyt on sitten saatu konkreettisesti nähdä ja kokea, että vaikutukset ovat olleet varsin negatiivisia”, hän toteaa.

16

KAUPPAKAMARI

”Väestön ikääntymisen kaikkiin kerrannaisvaikutuksiin olisi pitänyt herätä paljon aikaisemmin. Keskityimme unelmoimaan vientimarkkinoiden menestystuotteista ja päätimme tavoitella alati parempaa kilpailukykyä. Kasvun luomiseen tarvitaan myös uusia käsipareja ja niitä meillä ei ole enää riittävästi”, Jääskeläinen toteaa. Samaa helmasyntiä on yliasiamiehen mukaan myös osaajapulaan, maahanmuuttoon, koulutukseen ja perhepolitiikkaan liittyvässä keskustelussa ja päätöksenteossa. Niissäkin tarvittaisiin harkittuja, kestäviä ja pitkäkantoisia linjauksia, joita olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. ”Suomessa ei ole koettu pitkään aikaan yhteiskunnallista tilannetta, jossa lapset ovat


OSAAMINEN JA JOHTAMISEN MURROS

köyhempiä kuin vanhempansa. Samalla tavoin työmarkkinoille tuleva nuori sukupolvi on perinteisesti ollut eläkkeelle lähteviä ikäluokkia koulutetumpi. Nyt nämä molemmat trendit ovat vaarassa katketa”, Jääskeläinen varoittaa.

”Useiden samantasoisten tutkintojen ja pitkien koulutusputkien sijaan on panostettava entistä enemmän siihen, että voimme oppia ja omaksua uusia asioita läpi elämän – ja tehdä sitä myös työn ohessa.”

Samalla hän toki muistuttaa, ettei Suomi ole ongelmansa kanssa yksin. Hiipuva kasvuvauhti, ikääntyvä väestö ja laskeva syntyvyys ovat hankalia haasteita monissa muissakin Euroopan maissa, vaikka selvästi Suomea suurempi maahanmuutto tuokin monissa maissa tilanteeseen helpotusta.

Yliasiamiehen mielestä Suomessa tehdään liikaa päällekkäisiä tutkintoja. Ne vievät aikaa ja resursseja, mutta voivat olla myös ura- ja palkkakehityksen kannalta lähes hyödyttömiä.

”Ratkaisut vaativat päättäjiltä kykyä katsoa yli oman sukupolven, sillä tuotot konkretisoituvat usein vasta kymmenien vuosien päästä.” Oppia ikä kaikki Koko Suomen tulevaisuutta uhkaavaan osaajapulaan on herätty myös Sitrassa, jonka yhdessä 30 toimijan kanssa laatimassa Osaamisen aika -ohjelmassa korostetaan muun muassa elinikäistä, koko työuran kestävää oppimista.

Koulutusta pitäisikin muokata nykyistä modulaarisemmaksi. Sen myötä olisi helpompaa reagoida siihen, millaista osaamista eri aloilla kulloinkin tarvitaan. Oma osansa koulutusvastuusta kantaisivat sekä työnantaja että työntekijä – tarvittaessa omakustanteisesti. ”Täysin valmiita työntekijöitä on entistä vaikeampaa löytää ja iso osa oppimisesta tapahtuu lopulta työpaikoilla. Siksi esimerkiksi saksalaisen tai sveitsiläisen oppisopimusmallin tarjoamia mahdollisuuksia kannattaisi tutkia aiempaa tarkemmin”, Jääskeläinen vinkkaa. Pojat eivät saa pudota

Ohjelmassa laaditun yhteisen tahtotilan mukaan muutos edellyttää keskeisten toimijoiden strategista yhteistyötä ja tavoitteiden asettelua, poliittista yhteisymmärrystä yli hallituskausien, yritysten ja oppilaitosten entistä tiiviimpää keskinäistä kehitystyötä, osaamisverkostojen rakentamista sekä panostusta tiedolla johtamiseen. ”Suomen viime vuosikymmenien huikean menestyksen keskeinen avaintekijä on ollut nouseva koulutustaso. Olemme kuitenkin viime vuosina jääneet jälkeen kilpailijamaista ja koulutustaso uhkaa kääntyä jopa laskuun. Mikäli emme pysty uuteen käänteeseen, ajaudumme näivettymisen tielle”, Jääskeläinen varoittaa. Hälytyskellot ovat sen osalta soineet jo riittävän kauan ja myös kuuluvasti. Perinteisen peitonompelun sijaan nyt tarvitaan tietoon ja tutkimukseen perustuvia linjauksia, Jääskeläinen sanoo.

Suurinta huolta yliasiamies kantaa suomalaisten yleisestä koulutustasosta. Yksi kotimaisen koulutuspolitiikan avaintavoitteista on ollut se, että vähintään joka toisella suomalaisella nuorella olisi tulevaisuudessa jokin korkeakoulututkinto. Esillä on ollut myös 60, ja jopa 70 prosentin lukema. Jääskeläisen mukaan kirittävää riittää, sillä osuus on viime vuosina jämähtänyt 40 prosentin tuntumaan eikä käännettä parempaan ole nopeasti näkyvissä. ”Jos aiomme päästä 50 prosentin tasolle, on pojatkin saatava innostumaan lukio- ja yliopisto-opinnosta. Nyt lähes kaksi kolmasosaa tästä joukosta on tyttöjä”, hän huomauttaa. Jääskeläisen mielestä epätasapaino ei selity lahjakkuuseroilla, vaan ennemminkin koulu-

KAUPPAKAMARI

17


OSAAMINEN JA JOHTAMISEN MURROS

tusjärjestelmän valuvioilla, joka ohjaa poikia erityisesti teknisille aloille ja ammattikorkeakouluihin.

kukausimaksut kolmansista maista vähintään koulutuksen kustannuksia vastaavalle tasolle.

”Olisi syytä pohtia, kuinka paljon yläaste- ja lukioikäisille nuorille kannattaa sälyttää vastuuta päätöksistä, jotka määrittävät heidän tulevaisuuttaan.” Hinta-laatusuhde on Suomen valtti Suomalaisten yliopistojen ja korkeakoulujen kansainvälinen kiinnostavuus on viime vuosina jopa kasvanut, vaikka niiden globaalit ranking-sijoitukset ovatkin hieman notkahtaneet. Jääskeläisen mukaan selitys löytyy hyvästä hinta-laatusuhteesta, joka vetää opiskelijoita etenkin köyhemmistä Aasian ja Afrikan maista. Nyt hallitus aikoo nostaa korkeakoulujen lu-

”Suomi ei välttämättä kiinnosta alansa huippuyksilöitä, mutta meille riittää mainiosti myös tuo seuraava osaajataso. Heidän opintojen jälkeinen työllistyminen on valitettavasti edelleen vaikeaa etenkin maakuntakaupungeissa.” Useimpien matka viekin opintojen päätyttyä pääkaupunkiseudulle, jossa on parempien työmahdollisuuksien lisäksi myös oman kulttuurin yhteisöjä. Jääskeläisen mukaan virta kääntyy vasta sitten, kun omalla opiskelupaikkakunnalla on tarjolla elämän peruseväät eli työ, asunto, harrastusmahdollisuuksia ja turvallinen elinyhteisö. ”Kyse on lopulta siitä, miten suomalainen yhteiskunta ottaa vastaan maahanmuuttajat. Ja tämä on meidän kaikkien yhteinen haaste.”

Tukea työllistämiseen Entistä useamman suomalaisen pk-yrityksen kasvua jarruttaa osaajapula. Keskuskauppakamarin aiemmin syksyllä tekemän kyselyn mukaan siitä kärsii jopa kaksi kolmasosaa yrityksistä. Lääkkeeksi on tarjottu ulkomaalaisten osaajien palkkaamista, mutta tähän täkyyn ovat tarttuneet lähinnä isommat ja vahvasti vientiorientoituneet yritykset, joilla on siitä jo aiempaa kokemusta. Sitran yliasiamiehen Atte Jääskeläisen mukaan selkeää kasvupotentiaalia omaavien pk-yritysten kohdalla voisi olla paikallaan jonkinlainen työllistämistuki, joka kannustaisi rekrytoimaan. ”Suomen viime vuosikymmenien huikean menestyksen keskeinen avaintekijä on ollut nouseva koulutustaso, joka uhkaa kääntyä jopa laskuun. Mikäli emme pysty uuteen käänteeseen, ajaudumme näivettymisen tielle”, Atte Jääskeläinen varoittaa.

”Etenkin pienemmissä yrityksissä ensimmäisen ulkomaalaisen työntekijän palkkaamiseen liittyy monia kynnyksiä, joita ei välttämättä ole helppo ylittää”, hän toteaa. Osaaminen ei useinkaan tuota ongelmia, mutta esimerkiksi kieli ja arkinen kommunikointi tuovat työyhteisöön nopeasti omat haasteensa. Näistä esteistä on kuitenkin Jääskeläisen mukaan päästävä yli, mikäli suomalaisyritykset aikovat pärjätä kiristyvässä osaajakisassa. ”Suomalaisen työelämän ja yrityskulttuurin on oltava jatkossa entistä houkuttelevampi myös ulkomailta tulevien silmissä.”

18

KAUPPAKAMARI


Keski-Suomen Yrittäjäjuhla 27.1.24 Paviljonki #energy #shine #ksyjuhla


AJANKOHTAISTA

Elisan yritysliiketoiminnan johtaja Timo Katajisto.

Yritykset ja organisaatiot ovat nyt kyberhyökkäysten kohteena – ”Luottamus, kriittisyys ja oppimiskyky ovat paitsi tärkeitä kansalaistaitoja, myös yrityksen kyvykkyyksiä” VUODEN 2024 AIKANA SUOMESSAKIN VOIMAANASTUVA NIS2-DIREKTIIVI VELVOITTAA YRITYKSIÄ SUOJAUTUMAAN KYBERHYÖKKÄYKSIÄ VASTAAN. ORGANISAATIOT JA YRITYKSET OVAT KESKEISESSÄ ROOLISSA SUOMEN JA SUOMALAISTEN KYBERTURVALLISUUDESSA, JA MAAILMANTILANNE ON KIIHDYTTÄNYT NIISTÄ ENEMMISTÖN (71 %) VARAUTUMISTA KYBERHYÖKKÄYKSIIN, KERTOO ELISAN TEETTÄMÄ KYSELYTUTKIMUS. TUOREEN TUTKIMUKSEN MUKAAN MYÖS JOKA TOINEN SUURISTA JA KESKISUURISTA ORGANISAATIOISTA JA YRITYKSISTÄ (52 %) ARVIOI, ETTÄ HEIHIN KOHDISTUNEET TIETOMURROT, MURRON YRITYKSET JA KIRISTYSHAITTAOHJELMAT OVAT LISÄÄNTYNEET VUODEN AIKANA. LISÄKSI LIIKETOIMINNALLISIA KUSTANNUKSIA KYBERHYÖKKÄYKSISTÄ SYNTYI JOKA KOLMANNELLE YLI 500 HENKEÄ TYÖLLISTÄVÄLLE YRITYKSELLE VIIMEISEN KUUDEN KUUKAUDEN AIKANA.

20

KAUPPAKAMARI


AJANKOHTAISTA Yritykset ja organisaatiot ovat nyt kyberhyökkäysten kohteena. Niissä käsitellään erilaisia tietoja ja toiminnan lamaannuttamisella voidaan myös vaikuttaa suomalaisten luottamukseen. ”Kalastelua tehdään yhä älykkäämmin ja myös hyödyntäen yhä enemmän tekoälyä. Taustalla voi olla monenlaisia motiiveja – muitakin kuin suora rahallinen hyöty. Elisan yritysasiakkaisiin kohdistuvissa kyberhyökkäyksissä ovat viime kuukausina yleistyneet erityisesti ns. Adversary in the Middle (AITM) -tyyppiset kalasteluhyökkäykset, jotka huomioivat monivaiheisen tunnistautumisen. Tavoitteena on saada uhrin kirjautumistiedot hyökkääjän haltuun, minkä jälkeen niitä voidaan käyttää esimerkiksi kiristämiseen”, sanoo Elisan yritysliiketoiminnan johtaja Timo Katajisto. ”Luottamuksen säilyttäminen instituutioihin ja toisaalta kriittisyys ovat näinä aikoina keskeisiä kansalais- ja työntekijätaitoja ihan jokaiselle”, Katajisto jatkaa. Teollisuusyrityksissä tunnistetaan eniten kyberturvapuutteita Elisan kyselytutkimuksen mukaan kyberturvallisuuden huomioiminen on organisaatioissa ja yrityksissä yleisesti hyvällä tasolla. Enemmistö organisaatioista (63 %) arvioi kybervalmiuksiaan hyviksi, ja kahdella kolmasosalla (64 %) organisaatioista on kyberturvallisuusstrategia. Teollisuusyrityksissä tunnistetaan eniten kyberturvapuutteita. 62 prosenttia arvioi valmiuksia kohtalaisiksi. Myös kehitystarpeita yrityksistä ja organisaatioista löytyy. Yli puolet organisaatioiden alan

päättäjistä kertoo, että investointeja tarvittaisiin erityisesti tietoturvapoikkeamien havainnointi- ja reagointipalveluihin (63 %) ja henkilöstön koulutukseen (58 %). Elisa on rakentanut kyvykkyyden jatkuvasti muotoaan muuttavia kyberhyökkäyksiä vastaan. ”Dynaamisena IT-talona ja toisaalta huoltovarmuustoimijana meidän vahvuutemme on kärsivällisesti rakennettu jatkuvan parantamisen kulttuuri. Yrityskulttuurilla on suuri merkitys muun muassa sen kannalta, kuinka hyvin vaikeista tilanteista opitaan ja toimintaa parannetaan”, sanoo Katajisto. Elisa tuottaa kyberturvapalveluita poikkeamien havainnoinnista, reagointiin ja palautumiseen suomalaisorganisaatioille ja -yrityksille useissa kymmenissä maissa. Palveluilla mahdollistetaan yli sadantuhannen päätelaitteen jatkuva kyberturvavalvonta kansainvälisesti toimivista suuryrityksistä pk-sektorille. Elisalla on teleoperaattorina vuosikymmenten kokemus suomalaisten yhteyksien turvaamisesta. Yritysturvallisuustodistukset ovat osoitus Elisan luotettavuudesta IT-kumppanina. Puolustusvoimat on myöntänyt Elisalle kansallisen yritysturvallisuustodistuksen turvaluokan 3 tietojen käsittelyyn vuonna 2023. Todistus täydentää EU:n Elisalle myöntämää tietojenkäsittelyn yritysturvallisuustodistusta (Facility Security Clearance, FSC), joka oikeuttaa tasoluokitus 2 (salainen) tietojenkäsittelyn. Voit lukea kyberhyökkäyksiin varautumisesta sivuiltamme kskauppakamari.fi/ajankohtaista/suomalaisen-yrityksen-kyberturvallisuus/.

HELSINKI IISALMI JYVÄSKYLÄ KUOPIO LAHTI PORVOO SEINÄJOKI

toimisto@sysaudit.fi | toimisto@sysaudit.fi 010 420 2250

010 420 2250

www.sysaudit.fi

JYU. Avoin yliopistosi. Muista avoimen maksuttomat kurssit, mm. Kansalaisen kyberturvallisuus -verkkokurssi. Opiskele joustavasti JYU avoimessa yliopistossa: etäyhteyksin, sinulle sopivassa rytmissä. AVOIN.JYU.FI


HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN HHJ

Menestykseen osaavan hallitustyön avulla!

Peetu Luiro kertoo, kuinka HHJ-kurssi antoi luottamusta omiin taitoihin hallitustyöskentelyssä.

Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-kurssit Jyväskylässä 15.2.-21.3.2024 ja 8.5.-4.6.2024 HHJ-hallituskoulutus tukee pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä vahvistamalla yrityksen hallitustyötä sekä tarjoamalla tuoreita ideoita toimintatapojen uudistamiselle. Koulutus soveltuu hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville. Se auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia hyödyntämään hallitustyöskentelyä entistä paremmin. Kurssin jaksot: • 15.2. / 8.5. Hyvä hallintotapa • 22.2. / 14.5. Hallituksen ja hallitustyön organisointi • 7.3. / 21.5. Strategiatyö • 14.3. / 28.5. Ryhmätyö • 21.3. / 4.6. Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus

HHJ-kurssin käyminen oli Peetun pitkäaikainen haave. ”Kurssi täytti ehdottomasti kaikki odotukseni” ”HHJ-kurssin käyminen on ollut pitkäaikainen haaveeni ja kurssi täytti ehdottomasti odotukseni. Elämänmakuisesti ja kaunistelematta kerrotut caset avasivat sitä, mitä kaikkea hallituksilla voi tulla vastaan. Kurssi valoi minuun uskoa ja luottamusta omiin taitoihini ja antoi resursseja PK-yritysten hallitustyöskentelyyn, joka hallinnollisena maailmana tarjoaa aivan omanlaisiaan haasteita muihin verrattuna. Ryhmätyöt, luennot ja caset muodostivat eheän kokonaisuuden, joka tarjoaa jokaiselle hallitustyöskentelystä kiinnostuneelle varmasti uusia tietoja ja taitoja uralle.” Peetu Luiro Opiskelija, hallituksen jäsen ammattikorkeakouluosakeyhtiössä

Lisätiedot ja ilmoittautuminen:

kskauppakamari.fi/koulutukset LUE LISÄÄ: KSKAUPPAKAMARI.FI/KOULUTUKSET

22

KAUPPAKAMARI


YRITYSTARINA

Markkinointi Tapio Nyrönen 35 vuotta VIITASAARELAISEN TAPIO NYRÖSEN YRITTÄJÄTAIPALEEN ALKAMISESTA TULI HEINÄKUUSSA KULUNEEKSI 35 VUOTTA. NYRÖNEN SAI HYVÄT EVÄÄT YRITTÄJYYTEEN TYÖSKENNELTYÄÄN SAKSASSA JA TUTUSTUESSAAN SIELLÄ ERI TEOLLISUUDEN ALOIHIN. NIILTÄ VUOSILTA SAATUJA OPPEJA NYRÖNEN ON HYÖDYNTÄNYT YRITTÄJÄURALLAAN KESKI-SUOMESSA. on antanut hyvät eväät”, Nyrönen kertoo. Voiteluaineiden myynnin ja markkinoinnin parissa työskentelyn yritys aloitti vuonna 1988 olemalla mukana perustamassa Suomeen Saksalaisen voiteluainevalmistaja OPTIMOLin myyntija jakeluverkostoa. Silloin alkanut yhteistyö jatkuu edelleen, vaikka voiteluaineen nimi onkin yrityskaupan myötä vaihtunut Cast35-vuotiasta yrittäjätaivalta juhlittiin elokuun puolivälissä ” roliksi. 90-luvun alussa yritys yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa yrityksen toimitiloissa ja pihapiirissä Viitasaarella. aloitti BINOL-voiteluaineiden maahanKuvassa Antti (vas.), Tapio ja Hannakaisa. tuonnin Ruotsista ja SOGELUB-erikoisvoiteluaineiden maahantuonnin ”Olin pienen ikäni tehnyt kauppaa, Belgiasta. Yrityksen asiakkaita ovat eri kaupanteko oli minulla verissä. Haateollisuudenalat ympäri Suomen. veilin yrittäjäuran aloittamisesta mon”Toiminta-ajatuksena on alusta asti ta kertaa. Sitten tuli hetki vastaan, kun ollut tuotteiden toimittaminen asisilloinen työnantaja ajautui viimeiselle akkaalle nopeasti ja varmasti omalla kurssilleen”, muistelee Tapio Nyrönen jakeluautolla”, kertoo Nyrönen. yrittäjäuransa alkua 35 vuoden takaa. Toinen yhtä keskeinen yrityksen Taustalla vaikutti opiskeluaikana toimintastrategiaan liittynyt ajatus on saatu oppi Saksasta. Kotkassa puuopollut tarjota perinteisen voitelun rinpilaitoksessa opiskellessa toisena nalle myös biohajoava vaihtoehto. vuonna Nyröselle avautui mahdolliVoiteluaineiden maahantuonnin suus lähteä työharjoitteluun Saksaan. lisäksi Markkinointi Tapio Nyrösen yksi Nyrönen viittasi, ja se viittaus muutti merkittävistä tukijaloista on metsässä. elämän. Yritys toimittaa koneellisen puunkorSaksassa vietetty puolivuotinen juun parissa työskenteleville yrityksilsai Nyrösen palaamaan myöhemle muun muassa harvesteriketjuja ja min maahan entisen tyttöystävän, -laippoja, voiteluaineita sekä puunnykyisen vaimonsa kanssa. Saksasmerkintävärejä. Metsäkoneyrittäjien sa työskennellessään Nyrönen pääsi palvelukonseptin osana on myös tetutustumaan eri teollisuudenaloihin. räketjujen teroituspalvelu, joka sekin Yrittäjänä Suomessa Nyrönen on tuotoimii ovelta ovelle -periaatteella. nut pitkän kokemuksensa ja saksaMukana yrityksessä ovat myös Nylaisten tuotteiden tuntemuksen asiakrösen lapset Antti ja Hannakaisa. Antti kaiden hyödyksi. on työskennellyt perheyrityksessä jo ”Monipuolinen harjoittelutausta 20 vuotta. monella tehtaalla ja sahalla sekä koti”On kunniallinen saavutus, että isä ja poika ovat voineet olla töissä samaassa että nimenomaan ulkomailla

massa yrityksessä näin pitkään”, Nyrönen naurahtaa. Myyntitykin 35-vuotiselle uralle on mahtunut monenlaisia vaiheita. Nyt tulevaisuuden näkymät ovat hieman sumuiset. Korkojen nousu ja inflaatio eivät ole olleet heijastumatta eri toimialoille ja sitä kautta Markkinointi Tapio Nyrösen toimintaan. Nyrönen peilaa tämän hetken tilannetta 90-luvun lamaan. ”Sitkeällä työllä selvittiin silloinkin ilman suurempia menetyksiä”, Nyrönen muistelee. Kauppakamarin jäsen alusta lähtien Markkinointi Tapio Nyrönen on ollut Keski-Suomen kauppakamarin jäsen yrityksen perustamisesta lähtien. Yritys on myös Saksalais-Suomalaisen kauppakamarin jäsen. ”Kauppakamari on hyvä selkänoja, jos tulee vaikeita tilanteita. Kauppakamariin voi olla matalalla kynnyksellä yhteydessä ja kysyä neuvoa. Kauppakamarin tapahtumissa on helppo tutustua uusiin ihmisiin”, sanoo Nyrönen. Kauppakamari tekee vaikuttamistyötä, jolla on merkitystä. Nyrönen pitää infran kunnostusta erittäin tärkeänä, etenkin tässä maailmantilanteessa, sillä samalla se toisi piristystä rakentamiseen. ”Nelostie on kuin kärripolku. Vilkas liikenne ja mäkisyys eivät sovi yhteen. Hirvaskankaan liittymä ja Vaajakosken sumppu kaipaavat pikaista parannusta. Jyväskylä-Orivesi-raidevälille tarvitaan kohtaamisraiteita, jotta raideliikenne saadaan sujuvaksi”, Nyrönen tiivistää.

KAUPPAKAMARI

23


OSAAMINEN JA TYÖELÄMÄ

Koulutus Kauppatieteiden maisteri ja filosofian maisteri kulttuurien välisestä viestinnästä Motto ”Asioilla on tapana järjestyä” ja ”Aina voi oppia”. Urapolku Nuorena tyttönä menin Finn Yardsin telakalle ”tienaa tonni” -kesätyöhön. Olin siellä loppupeleissä monta kesää. Siksi olen sanonut nuorille, että kesätöihin kannattaa panostaa, se poikii hyvin hoidettuna yleensä jotakin. Opiskelujen ohella tein paljon monenlaista. Valmistumisen jälkeen olin HP:lla ja IBM:n markkinointiosastolla. Olenkin urani aikana työskennellyt opettamisen ja valmentamisen lisäksi eri kokoisten IT-yritysten markkinoinnin parissa sekä yrittäjänä. Kansainvälisyys ja kulttuurit kiinnostavat – sitä on tullut opiskeltua yliopistossa, mutta myös testattua käytännössä niin töissä kuin henkilökohtaisessa elämässä. Opiskelin tutkinnon Cambridgessa, olen ollut Pariisissa vaihdossa ja Espanjassa olen viettänyt enemmän aikaa.

Kuka? Henna-Liisa Maljonen (kuvassa vasemmalla)

Alkio-opistosta eväitä oman polun löytämiseen URANSA MARKKINOINNIN JA OPETUKSEN PARISSA LUONUT HENNA-LIISA MALJONEN SIIRTYI TAKAISIN OPETUSALALLE, SILLÄ HÄN HALUAA AUTTAA NUORIA LÖYTÄMÄÄN OMAN POLKUNSA. ALKIO-OPISTOSSA PYSTYY TESTAAMAAN, MIKÄ OLISI OMA ALA, VALMENTAUTUMAAN KORKEAKOULUOPINTOIHIN SEKÄ SUORITTAMAAN YLIOPISTOJEN OPINTOJA. Vilskettä on riittänyt, niin kuin varmasti

Maljonen haki opiskelemaan eri aloille

kaikissa oppilaitoksissa syksyllä, vastaa

taidehistoriasta biologiaan ja päätyi opis-

Alkio-opistolla aloittanut Henna-Liisa

kelemaan markkinointia lähes vahin-

Yleisesti puhutaan, että nuorten pahoin-

Maljonen, kun häneltä kysyy kuulumisia.

gossa.

vointi on lisääntynyt. Nuorilla on paljon

Maljonen siirtyi Jamk:n projektipäällikön

”Oma polku voi olla sattumaakin mo-

Nuorissa on tulevaisuus

paineita monesta suunnasta: kilpailu hy-

tehtävistä Alkio-opistoon vastaamaan

nella. Ei ole aina suoraviivaista, mihin

vistä työpaikoista on kovaa, ja odotukset

kauppatieteen linjasta.

työhön opinnoista valmistuu ja miten

voivat olla erilaisia kuin työnantajilla tai

löytää oma paikkansa. Onneksi nykyään

yhteiskunnalla. Monet uudistukset koulu-

luu opetuksen lisäksi opintojen suun-

on helppo vaihtaa uraa ja opiskella lisää”,

maailmassa sekä korona ovat vaikutta-

nittelua, omasta opintokokonaisuudesta

Maljonen tuumaa.

neet heikentävästi.

Maljosen linjajohtajan tehtäviin kuu-

vastaamista, opiskelijoiden ohjaamista

Alkio-opistossa pystyy testaamaan,

”Esimerkiksi ryhmäkoot ovat mo-

sekä osallistumista erilaisien yhteisöllis-

mikä olisi oma ala, ja jokaiselle pyri-

nessa oppilaitoksessa kasvaneet – kun

ten tapahtumien järjestämiseen, joista

tään löytämään oma polkunsa. Opinnot

ryhmäkoot kasvavat ja kasvavat, opiske-

Alkio-opisto tunnetaan. Hän vastaa myös

ovat myös korkeakouluihin valmentavia.

lijat tarvitsevat tukea, jota ei muutoin-

tuntiopettajista sekä yhteydenpidosta

Kauppislinjalaiset tekevät väyläopinto-

kaan aina pystytä antamaan. Se vaikuttaa

yliopistojen kanssa, joiden kanssa Al-

ja, joiden avulla on mahdollista pääs-

myös opettajien jaksamiseen”, Maljonen

kio-opisto tekee tiivistä yhteistyötä.

tä suoraan yliopistoon. Vastaavia linjoja

toteaa.

Uusi linjanjohtaja hyödyntää uudessa

löytyy opistosta muitakin. Opiskelijat

tehtävässään kauppatieteen näkemys-

voivat myös valmistautua pääsykokei-

tä ja kokemusta. Maljonen on toiminut

siin. Samalla nuori näkee, onko ala itselle

opettajana kymmenkunta vuotta ennen

sopiva.

tätä pestiä. Hän on yritysmaailman li-

”Samalla voi miettiä, mikä on oma

säksi ollut mukana myös esimerkiksi

suunta, opiskelun muoto ja niin edel-

Edufuturassa, Yritystehtaassa ja vetänyt

leen”, Maljonen täsmentää.

erilaisia kursseja yrittäjille. Aina nuorille ei ole selvää, ”mikä minusta tulee isona”. Niin ei tiennyt nuorena

tetaan”, Maljonen lisää. Maljonen muistuttaa, että pohja työelämään luodaan koulussa.

Alkio-opistossa Korpilahdella opis-

”Vaikka töissä oppii paljon, on koulutuksella iso merkitys. Kun pohja on

Suomesta.

kunnossa, työelämään on helpompi pon-

”Itseni on yllättänyt positiivisesti, että

olleet tiedossa, vaihtoehtoja oli paljon ja

Alkio-opiston ilmapiiri on todella yhtei-

monet alat kiinnostivat. Lukion jälkeen

söllinen”, Maljonen kertoo.

KAUPPAKAMARI

”Itse näen, että lapset ja nuoret ovat tulevaisuus, ja toivon, että siihen panos-

kelee lähes 250 opiskelijaa kaikkialta

itse Maljonenkaan. Kaikki ammatit eivät

24

Maljonen toivoisi, että opetukseen ja oppilaisiin panostettaisiin enemmän.

nistaa”, Maljonen päättää.


KAMARIKUULUMISIA

Kauppakamarin delegaatio vieraili Brysselissä DIGIVALIOKUNNAN JA KESKI-SUOMEN KAUPPAKAMARIN VÄKEÄ VIERAILI BRYSSELISSÄ, AGENDANA EUROOPAN PARLAMENTTIIN SEKÄ EU-RAHOITUKSEEN JA SEN HYÖDYNTÄMISEEN TUTUSTUMINEN. SAIMME UUTTA TIETOA KOTIINVIEMISIKSI JA VEIMME VIESTIÄ KESKI-SUOMESTA.

Ajankohtaistietoa, verkostoitumista ja ovien avaamista: Kuulimme paljon esim. EU:n päätöksentekoprosessista, viestinä mm. se, että lisää suomalaisia, eri alojen asiantuntijoita kaivataan EU-virkoihin. Suomalaisten kannattaa olla kiinnostuneita EU:n päätöksenteosta, vaikuttaahan EU-lainsäädäntö meihinkin. EU-rahoituksen osalta meillä on vielä hyödynnettävää.

Ensimmäisenä vierailimme Länsi-Suomen Eurooppa-toimistolla (West Finland European Office, WFEO). Toimintaa esittelivät Mirva Männikkö ja Charlotta Juhola.

Matkalla mukana: Digivaliokunnasta puheenjohtaja Joni Borgström, Pengon, Olli Peltokoski, Kielo Office Solutions, Pekka Vepsäläinen, Tikkasec, Marita Vuorinen, Inhunt Group sekä David Houghton, Aito Support. Keski-Suomen kauppakamarista toimitusjohtaja Ari Hiltunen, koulutuspäällikkö Tuula Rahikainen, palvelupäällikkö Pia Naukkarinen ja viestintäpäällikkö Viivi Sakkara.

Vierailimme myös Eurochambresilla, joka toimii liike-elämän silminä, korvina ja vaikuttajana EU-tasolla. Emäntänä Giulia Rocchi.

Päivä 2 Brysselissä käynnistyi Euroopan parlamentissa meidät vastaanottivat MEPit Henna Virkkunen ja Mauri Pekkarinen.

vierailulla Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan unionissa. EUE:n toiminnasta meille kertoivat Unna Löppönen ja Marjo Hakkarainen.

Saimme illallisseuraksi Ylen

Reissun viimeinen

kirjeenvaihtajan

etappi oli vierailu

Rikhard Husun,

Elinkeinoelämän

jolta kuulimme

Keskusliitto EK:lla

hyvän katsauksen

Karoliina Rasin ja

Brysselin viimei-

Heidi Hanhelan

simmistä kään-

vieraana.

teistä.


Johtajille ja esihenkilöille vertaistukea, tietoa, oivalluksia ja uusia kontakteja

VIENTIKAUPAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 20.2.2024

Tervetuloa johtajien vertaisverkostoon! 22.11.2023, 14.2., 3.4., 22.5.2024 klo 14.00-17.00. Johtaja ja esihenkilö eivät voi puhua alaisten kanssa kaikesta säilyttääkseen tietyn ammatillisen roolin. Vertaistuki samassa asemassa työskenteleviltä tuo tukea johtajuuteen, auttaa oivaltamaan asioita, vähentää johtajuuden kuormitusta ja lisää työhyvinvointia. Verkoston tapaamisissa keskeistä ovat työssä nousevien kokemusten jakaminen luottamuksellisessa porukassa, keskustelu sekä vertaistuki ja vertaisoppiminen. Teoreettista tietoa verkostolaisten valitsemiin teemoihin tuo tapaamisiin saapuvat asiantuntijat.

Mistä aiheesta sinä haluaisit keskustella kollegojen kanssa? Keneltä asiantuntijalta haluaisit saada oppia? Lisätietoja Merja Honkanen, p. 050 439 3005, merja.honkanen@kskauppakamari.fi

Ilmoittaudu: KSKAUPPAKAMARI.FI/JOHTAJAVERKOSTO

Scandic Laajavuori, Jyväskylä / etäyhteydellä klo 9.00-16.00 Ilmoittaudu: KSKAUPPAKAMARI.FI/KOULUTUKSET

Taloushallinnon ammattilaisten ja yrittäjien vuoden tärkein ajankohtaistapahtuma

KAUPPAKAMARIN

VERO- JA TILINPÄÄTÖSPÄIVÄ 28.11. klo 9.00–16.00 Scandic Jyväskylä Station / etäyhteydellä ILMOITTAUDU: KSKAUPPAKAMARI.FI/KOULUTUKSET


KOULUTUKSET

22.11. Keski-Suomen johtajaverkosto: Työhyvinvointi ja johtamismotivaatio Miten edistää työpaikoilla jaksamista uupumuksen sijaan? Miten johtaa ihmisiä, joilla on elämässään erilaisia haasteita? Keski-Suomen johtajaverkoston vertaisryhmä tuo tukea johtajuuteen, auttaa oivaltamaan asioita yhdessä, vähentää johtajuuden kuormitusta ja lisää hyvinvointia työssä. Tapaamisissa ovat keskeisessä roolissa työssä nousevien tarinoiden ja kokemusten jakaminen luottamuksellisessa porukassa, keskustelu sekä vertaistuki ja vertaisoppiminen. 27.11. HHJ-info, maksuton HHJ on kasvanut ja kehittynyt yhdestä kurssista ja tutkinnosta kokonaiseksi pk-yritysten hallitustyön kehittämisohjelmaksi. Infossa keskustellaan käytännön hallitustyön kehittämisestä ja kuullaan tietoa HHJ-koulutuksista. 15.2.-21.3.2024 Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-kurssi Osaava hallitus, jolla on aktiivinen rooli päätöksenteossa ja toiminnan kehittämisessä on organisaatiolle merkittävä lisäarvoa tuottava menestystekijä. Siksi oman ja hallitusjäsenten osaamisen kehittäminen hallitustyöskentelyn ammattilaisiksi on merkittävää. HHJ:n hallituskoulutus innostaa aloittamaan ja kehittämään hallitustyöskentelyä sekä tarjoaa uusia ideoita vallitsevien näkökulmien ja toimintatapojen uudistamiseen.

Talous & verotus 15.11. Palkanlaskijan päivä Koulutuksessa käsitellään ajankohtaisia lakiuudistuksia ja palkanlaskennassa esiin nousevia aiheita nimenomaan palkanlaskennan näkökulmasta. Koulutus on suunnattu kaikille palkanlaskennan parissa työskenteleville, niin alalle juuri tulleille kuin kokeneemmillekin henkilöille, jotka haluavat päivittää tietojaan. 28.11. Kauppakamarin Vero- ja tilinpäätöspäivä Vuoden tärkein taloushallinnon ammattilaisten ja yrittäjien ajankohtaistapahtuma tarjoaa keskeiset lakimuutokset ja -uudistukset sekä muut ajankohtaiset tilinpäätös- ja veroasiat. Tänä vuonna on paljon veroasioita läpikäytävänä sekä uuden verolainsäädännön että hallitusohjelman linjausten osalta.

Maksuttomat tilaisuudet 17.11. YmpyräKS-etäaamukahvit: Kestävää rahoitusta mikroyrityksille Keski-Suomessa YmpyräKS-etäaamukahvilla Keski-Suomen Leader-ryhmät kertovat hankerahoituksesta, jonka kohderyhmänä on mikroyritykset. Toteutettavissa hankkeissa tulee huomioida entistä paremmin kestävä kehitys. 13.12. Kauppakamarin Aamukahvit Asianajotoimisto Fennon kanssa Tervetuloa Kauppakamarin Aamukahveille, jotka järjestetään Asianajotoimisto Fenno Oy:n kanssa. Aamukahveilla tutustutaan ja vaihdetaan kuulumisia kauppakamarin sekä jäsenyritystemme edustajien kanssa. 15.12. Tekoälyn perusteet Webinaarissa käydään läpi, mihin tekoälyä voidaan ja miten sitä kannattaisi käyttää. Mukana ovat eri palveluiden järkevimmät käyttötavat sekä niiden turvallinen käyttö tietosuoja huomioiden. Webinaari sisältää runsaasti käytännön esimerkkejä. 20.12. Talouden näkymät vuotta 2024 kohti mentäessä Tervetuloa kuuntelemaan POP Pankkikeskuksen toimitusjohtajaa Jaakko Pullia ja Bonum Pankki Oyj:n varatoimitusjohtajaa Timo Hulkkoa, joiden aiheena on ”Talouden näkymät vuotta 2024 kohti mentäessä”.

Kansainvälistyminen 12.1.2024 Vientiasiakirjavastaavien aamiaistilaisuus Aamiaistilaisuus kaikille vientiasiakirjoja hakeville henkilöille. Tilaisuudessa keskustellaan vientiasiakirjojen ajankohtaisista asioista, tutustutaan ja verkostoidutaan.

Lisätiedot koulutuksista ja tapahtumista www.kskauppakamari.fi/koulutukset

Johtaminen & esihenkilötyö

20.2.2024 Vientikaupan ajankohtaispäivä Koulutuksessa käydään läpi vientikauppaan liittyvät ajankohtaiset tekijät, riskit, asiakirjat ja muut viennissä huomioon otettavat keskeiset asiat. Koulutus on suunnattu kaikille vientikaupan parissa työskenteleville; niin alalle juuri tulleille kuin kokeneemmillekin henkilöille, jotka haluavat päivittää tietojaan vientikaupan uusimmista määräyksistä.

KAUPPAKAMARI

27


URAPOLKU

Oili Eronen Keypointin toimitusjohtajaksi VARATUOMARI OILI ERONEN VALITTIIN 4D-TUTKA- JA LASERTEKNOLOGIARATKAISUYHTIÖ KEYPOINTIN TOIMITUSJOHTAJAKSI 1.9.2023 ALKAEN. EROSEN TEHTÄVÄNÄ ON TEHDÄ KEYPOINTIN KASVUTRATEGIA TODEKSI JA NOSTAA KEYPOINT KASVU-URALLE.

2. Mitä osaamista tuot Keypointille?

työ Nurmeksen Osuuspankissa. 5. Seuraava askel urallasi?

Kasvustrategian todeksi tekemistä. Tehtäväni on erityisesti myös verkostoituminen, tunnettuuden lisääminen ja tavoitteellisen myynnin ja myynnin johtamisen toteuttaminen organisaatiossa. Juristin koulutustaustastani on myös hyötyä erityisesti sopimusjuridiikan saralla. 3. Mitkä asiat merkitsevät sinulle eniten työssäsi?

1. Mistä tehtävistä siirryit Keypointille? Siirryin Keypointin toimitusjohtajaksi Keski-Suomen Yrittäjien projektipäällikön tehtävistä, vedin maakunnallista omistajanvaihdos-projektia. Sitä ennen olen toiminut OP-Pohjola -ryhmässä myynti- ja rahoitusjohtajana.

28

KAUPPAKAMARI

Minulle merkitsee paljon se, että saan tuloksia aikaan, asioihin tartutaan ja että asiat etenevät. Kärsivällisyyteni loppuu, jos viikosta toiseen pyöritään samojen haasteiden ympärillä tekemättä niille mitään tai hakematta niihin aktiivisesti ratkaisuja. Tärkeää on myös ihmiset, joiden kanssa teen töitä. Yrityksen tulos tehdään ihmisten kautta. Nautin siitä, kun saan ihmiset ympärilläni onnistumaan ja ylittämään itsensä. Työssä menestymisen avain on siinä, että luottaa siihen, että asioille löytyy aina ratkaisu. Koskaan ei saa luovuttaa. 4. Ensimmäinen työpaikkasi? Ihan ensimmäinen työpaikkani oli mansikanpoimintapesti marjatilalla. Koulun ohessa tienasin taskurahoja opettamalla huilunsoittoa pienille oppilaille. Varsinainen työura alkoi kesätöillä säästöpankissa ja ensimmäinen vakituinen työ oli pankkilakimiehen

Nostan Keypoint Oy:n kasvu-uralle ja toteutan asetetut kasvutavoitteet. Katsotaan sitten, mihin tie johtaa. Motto: ”Ei selityksiä, vaan suoraa toimintaa.” Keypoint Oy on edelläkävijä laserteknologiaratkaisujen ja 4D-tutkateknologian käytännön sovellusten kehittäjänä ja valmistajana Suomessa. Olemme toimineet yli 30 vuotta Jyväskylästä käsin. Laserteknologian innovaatioiden avulla olemme tuoneet markkinoille arjen ratkaisuja, jotka tuovat asiakkaillemme tehokkuutta, turvallisuutta ja selkeää kustannussäästöä. Ratkaisujamme käytetään monilla teollisuuden aloilla tuotantoprosesseissa mm. linjaamiseen ja kohdistamiseen tai vaikkapa sahoilla sahauksen tarkkaan kohdistamiseen. Hyvä esimerkki ratkaisuistamme on kuljetus- ja logistiikka-alalla lastausaluelaserit, joiden avulla peruuttaminen lastauslaiturialueelle on selkeästi nopeampaa ja samalla eliminoidaan törmäysvahingot ja lisätään lastausalueiden turvallisuutta. Valmistamme myös Theralux -laserhoitolaitteita eläintenhoitoon nopeuttamaan mm. lihas- ja kudosvaurioiden paranemista. Tulevana vuonna lanseeraamme merkittävän 4D-tutkainnovaation, jolla voidaan aikaansaada tehokkuutta ja säästöjä mm hoiva- ja palveluasumisen toimintoihin.”


ILMOITUSTAULU

ILMOITUSTAULU

KIRJAVINKKI

Tekoälyn vallankumous

291 000 kpl Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä. Se työllistää noin 291 000 henkilöä. Kaupan alalla on naisia ja miehiä suurin piirtein yhtä paljon. Kauppa on suurin nuorten työllistäjä. (Lähde: Kaupan liitto)

56 % Nuorten yrittäjyyshalukkuus on lisääntynyt viime vuosina. Vuoden 2019 Nuorisobarometrin mukaan 58 prosenttia nuorista vastasi, että on täysin tai jokseenkin samaa mieltä ”haluaisin kokeilla yritystoimintaa jossain työurani vaiheessa” -väittämän kanssa. (Lähde: Katsaus nuorten hyvinvointiin 2023)

200 mrd € Energiamurrokseen liittyvien investointiaikomusten aalto on saavuttanut Suomessa yli 200 miljardin euron mittakaavan. Tuoreimpien päivitysten myötä vihreän siirtymän investointisuunnitelmien yhteenlaskettu summa on jo yli 203 miljardia euroa. (Lähde: EK:n dataikkuna)

TERVETULOA

uudet jäsenet! BR Motors Oy Cenmia Oy Espedet Oy / K-Supermarket Laukaa H. Ojanperä Ky Isännöitsijätoimisto Esa Kortelainen Oy Joblink NorthEast Oy Keski-Suomen TRT Rakennus Oy Keypoint Oy Koskinen & Ilanne / K-Market Torikeskus

JÄS ENIÄ JO Y LI 85 0!

Lindström Oy Lumiostore Finland Oy Metsäkone Mäkinen Oy Nisulan Puunjalostus Oy Rakennus- ja lasiliike Heino Oy Sanoma Media Finland Oy Suzano Finland Oy Tilitoimisto Protilit Oy WB Solutions Finland Oy

Tero Ojanperän uutuusteos Tekoälyn vallankumous – Käsikirja (Alma Talent 2023) on kattava opas uusimpien tekoälytyökalujen käyttöön. Ojanperä on alan tunnetuimpia asiantuntijoita Suomessa, joten hän jos kuka tietää, miten tekoälyn murrosta voi hyödyntää. Samalla voi oppia ymmärtämään tekoälyn vaikutuksia ammatteihin ja yhteiskuntaan. Ojanperä on yhden Euroopan suurimman yksityisen tekoälylaboratorion, Silo AI:n hallituksen puheenjohtaja ja perustajaosakas. Vuonna 2017 perustettu yritys valmistaa ihmislähtöisiä tekoälyratkaisuja. Lisäksi Ojanperä on työelämäprofessori Aalto-yliopistossa ja startup-sijoittaja. Ojanperä on todennut, että tekoäly koetaan usein vaikeasti lähestyttävänä tai jonain sellaisena, joka tulee hävittämään ihmisten työt. Ojanperän vahvuutena onkin kirjoittaa liiketoiminnan muutoksesta tekoälyn avulla käytännönläheisesti ja konkreettisesti. Kirjoittaja muistuttaa, että uhkakuvien sijaan tekoälyn voi opettaa tunnistamaan mm. syöpäsolut kudoksista tai tekemään ”tylsät” työt ihmisten puolesta. Ojanperä korostaa, ettei tekoäly syrjäytä ihmistä koskaan.

Erinomaisen osaava

patenttitoimisto palveluksessanne Kattavat palvelut patentteihin, tavaramerkkeihin sekä mallioikeuksiin laajalti eri tekniikan aloilta yli 20 vuoden ammattikokemuksella.

Lue meistä lisää: www.genip.fi


JURIDIIKKA

Turvallisuus yhtenä henkilötietojen käsittelyä ohjaavista periaatteista EU:N YLEISESSÄ TIETOSUOJA-ASETUKSESSA (GDPR) ON MÄÄRITELTY PERIAATTEET, JOITA ON NOUDATETTAVA KAIKESSA HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYSSÄ. YKSI NÄISTÄ PERIAATTEISTA KOSKEE HENKILÖTIETOJEN TURVALLISTA KÄSITTELYÄ. sekä vahingossa tapahtuvalta häviämiseltä, tuhoutumiselta ja vahingoittumiselta kaikissa niihin kohdistuvissa käsittelytoimenpiteissä koko niiden elinkaaren ajan. Käytettävien teknisten ja organisatoristen suojatoimenpiteiden riittävyyttä arvioitaessa tulee huomioida henkilötietojen käsittelyn luonne, laajuus, tarkoitukset ja asiayhteys sekä näihin liittyvät riskit. Riskit voivat liittyä niin fyysisiin, aineellisiin kuin aineettomiinkin vahinkoihin. Tiettyjen Anni Halinen.

EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa (GDPR) on määritelty periaatteet, joita on noudatettava kaikessa henkilötietojen käsittelyssä. Yksi näistä periaatteista koskee henkilötietojen turvallista käsittelyä. Tietosuojalainsäädäntö edellyttää, että henkilötietoja on käsiteltävä tavalla, jolla varmistetaan henkilötietojen luottamuksellisuus, eheys ja saatavuus: • Luottamuksellisuus = Tietoja pääsevät käsittelemään vain sellaiset henkilöt, joilla on siihen oikeus • Eheys = Tiedot eivät muutu ei-toivotulla tavalla • Saatavuus = Tiedot ovat saatavilla silloin, kun niitä tarvitaan Henkilötietoja tulee siis asianmukaisia teknisiä ja organisatorisia toimenpiteitä käyttäen suojata luvattomalta ja lainvastaiselta käsittelyltä

KAUPPAKAMARI

30

NEUVONTAPALVELUMME AUTTAA JÄSENIÄ MAKSUTTA. LÄHETÄ KYSYMYKSESI: NEUVONTA@ KSKAUPPAKAMARI.FI

henkilötietojen luottamuksellisuuden vaarantuminen voi johtaa esimerkiksi siihen, että rekisteröidyt ovat vaarassa joutua identiteettivarkauden tai petoksen uhriksi. Mahdollisia toimenpiteitä henkilötietojen turvallisuuden varmistamiseksi ovat esimerkiksi kaksivaiheisen tunnistautumisen käyttöönotto, käyttöoikeuksien rajaaminen henkilöstön työtehtävien mukaisesti sekä henki-

lötietojen salaaminen. Suojatoimenpiteet on jalkautettava tehokkaasti osaksi organisaation jokapäiväistä henkilötietojen käsittelyä. Henkilöstölle kohdistettava tietosuoja- ja tietoturvaohjeistus sekä turvallisuuspoikkeamatilanteita koskeva toimintaohje ovat tässä keskeisessä asemassa. Tietosuoja-asetuksen rekisterinpitäjälle asettama osoitusvelvollisuus tarkoittaa, että tietosuojalainsäädännön noudattamisen lisäksi rekisterinpitäjän on myös kyettävä osoittamaan noudattavansa tietosuojalainsäädäntöä. Käytännössä osoitusvelvollisuutta toteutetaan dokumentaation kautta. Edellä mainittujen sisäisen tietosuoja- ja tietoturvaohjeistuksen sekä turvallisuuspoikkeamatilanteita koskevan toimintaohjeen laatimisen lisäksi rekisterinpitäjän tulee huolellisesti dokumentoida esimerkiksi tapahtuneet ja epäillyt turvallisuuspoikkeamat sekä näiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Tietosuojatyö on jatkuva prosessi. Myös käytössä olevien suojatoimenpiteiden sekä henkilötietojen turvallista käsittelyä koskevan dokumentaation riittävyyttä on arvioitava uudelleen säännöllisin väliajoin. Kirjoittaja: Anni Halinen OTM, CIPP/E, CIPM Lecklé Oy


JYVÄSKYLÄN KILLERILLÄ 26.–28.7.2024

Toteutuneita matkaunelmia jo lähes 40 vuoden ajan Yliopistonkatu 34 40100 Jyväskylä myynti@helinmatkat.fi

TULEVAISUUS ASUU TÄÄLLÄ HIENO MAHDOLLISUUS PAIKALLISILLE YRITTÄJILLE! Raviurheilun ykköstapahtuma pitkästä aikaa Jyväskylässä. Varaa näkyvyytesi tai viihtymispakettisi jo syksyn aikana.

Tule kasvamaan ja verkostoitumaan Äänekoskelle. Tarjoamme avaimet menestykseen! Tutustu meihin ja tilaa uutiskirje osoitteessa www.businessaanekoski.fi


kasvunpelikirja.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.