TOTUUDENETSIJÄ

Luonnollisesti tällainen kokemus vaikuttaa pettymyksen, ellei suorastaan romahduksen sukupuoliseen lempeen ja rikkauteen perustuvassa onnen ihanteessa. Tämän koettuaan ihminen voi jäädä elämään kuin puolella höyryllä. Epäonnistumisen puolustukseksi voi jälleen syntyä uusia sekä rotuopillisia että yhteiskunnallis-taloudellisia selityksiä elämän tarkoituksesta tai tarkoituksettomuudesta; jotka selitykset yleensä käyvät toiseen suuntaan, kuin jumalallinen viisaus.

Mutta ollessaan totuuden etsijä ja joutuessaan alastomana tilille sisäisen Jumalansa eteen, saattaa ihminen vilpittömästi nöyrtyä ja tunnustaa itselleen totuuden: kun aikanaan, nuoruudessani, sisäinen yksinäisyys ja ikävä minut yllätti, en jaksanut luottaa totuuden tietoon, en vuorisaarnan neuvoon: "vaan etsikää ensin valtakuntaa ja sen oikeamielisyyttä, niin tämäkin kaikki sen ohessa tulee teille".

En jaksanut kuunnella ja seurata Mestarin neuvoa rikkaalle nuorukaiselle "luovu kaikesta ja seuraa minua".

Ja niin ihminen joutuu jälleen huudahdukseen "oi, jos saisin lapsuuteni vapauden takaisin! Jos tosiaan se ihme tapahtuisi, silloin pitäisi harkita paremmin – etten jälleen vaihettaisi henkistä esikoisuuttani maailman katoavaan hernerokkaan".

––– Ja ihme tapahtuu. Aikanaan alkaa uusi elämä lapsena. – Toinen asia on, minkä verran ihminen taasenkaan jaksaa ja viitsii käytännössä uskoa henkisen totuuden tietoon. Hyvistä ja vakavistakin aikomuksista huolimatta voi ihmiselle sattua, että kun sisäinen ihanne herää ja kutsuu uskoon, Mestarin neuvon seuraamiseen ja kun sisäinen yksinäisyys ja ikävä hänet yllättää ja ahdistaa, voi sattua, että hän jossain muodossa kuitenkin takertuu ihmisyytensä katoavaan varjoon.

Elämäntehtävästään filosofoidessaan hän ensin voi hyvinkin epäillä näin: "minä en saa mistään hinnasta myydä itsenäisyyttäni, en alistua maailman itsekkyyden käskyläiseksi". Ja niin lähtee ihminen ihannettaan seuraamaan. Mutta ellei hän ole kyllin kokenut ja viisas, ei vielä itseään ja maailmaa voittanut, ja kun käytännölliset vaikeudet asettuvat ratkaistaviksi, saattaakin hänen filosofiansa kiertyä tällaiseksi: "koska en voi myydä itsenäisyyttäni tämän maailman itsekkyydelle, ja koska minun kuitenkin täytyy juuri tässä maailmassa toimia, niin: minun on päästävä johtoon, valtaan, johtaakseni ja hallitakseni tätä maailmaa ja sen ihmisiä".

Tämä on hienoa. Onhan se niin asiallista ja järkevää. Ja kuitenkin se loppujen lopuksi osoittautuu ansaksi. Sillä pyrkiessään tässä maailmassa johtoon ja valtaan, yrittäessään siten parantaa ihmisiä, maailmaa ja olosuhteita, johtaa se ennen pitkää siihen, että ihminen itse joutuukin maailman, sen ihmisten ja olosuhteiden hallittavaksi; jolloin hän samalla loittonee Taivaallisesta Ihmisestään. Sillä maailma ei vielä tunne eikä tottele Ihmistä, vaan luulee Häntä milloin haaveilijaksi, milloin epäkäytännölliseksi, milloin miksikin. Ihmiskunta ei ole vielä tunnustanut Ihmistä käytännölliseksi johtajakseen ja hallitsijakseen. Tästä seuraa, että kun joku ihminen, sanokaamme ihanteellinen ihminen, Mestarin oppilas, tahtoo auttaa maailmaa pyrkimällä ja pysymällä johdossa ja vallassa, niin joutuu hänkin, olosuhteiden ja toisten ihmisten painostuksesta, kieltämään Ihmisen. Sillä ellei hän sitä tee, niin hänet itsensä työnnetään pois johdosta ja vallasta.

Tämä on tragedia, jonka lävitse totuudenetsijän on kuljettava.

Mutta ennenkuin ihminen on tämän ansan voittanut, tämän tragedian läpi kulkenut, on hän jälleen joutunut puolustautumaan eräänlaisilla filosofisilla selityksillä. Se käy jotenkin näin. Ensin hän jonain hiljaisena hetkenä joutuu Taivaallisen Ihmisensä kasvojen eteen, vuorelta tulevan Temppelin tai esikartanon valoon, jolloin hän huomaa joutuneensa käytännölliseen ristiriitaan sisimmän itsensä kanssa. Mutta jostain syystä hän ei uskalla tätä kauan ajatella. Sillä velvollisuudet ja maailman hätä ja painostus kutsuvat. Hän ryntää tehtäviään täyttämään. Siinä touhussa Taivaallisen Ihmisen kasvot häipyvät, eikä äskeinen ristiriita ole enää niin selvänä hänen sisäisen silmänsä edessä, hänen rauhaansa häiritsemässä. Tilanne muuttuu. Kun hän ei uskaltanut pysähtyä Taivaallisen Ihmisensä kasvojen eteen, vaan kiiruhti käytännöllisiin puuhiinsa, seurasi tästä, että hän joutuikin persoonallisen itsensä ja tämän maailman valtiaan kasvojen eteen. Ja sen inspiratiossa hän näkee asiat toisessa valossa. Se inspiratio sanoo: "mitä hullua? Jumala on ennen kaikkea oikeuden ja järjestyksen Jumala.

Maailmassa täytyy vallita järjestys. Se kuuluu Jumalan suunnitelmaan. Ja kuka huolehtisi