Kalevalan kanteleensoitto aikamme uuden luonnonvoiman kuvaajana

Page 56

Totuuden siivittämät ajatukset yhtyneinä sydämen lämpöön ovat kuin ihmiskanteleen soittoa. Ne vaimentavat sotaista mielialaa. Vähitellen Pohjolan väkeä alkoi väsyttää. Kaikki nukahtivat. Väinämöinen voiteli vielä unella silmät, painoi väsyneen väen luomet lukkosehen. Väen nukkuessa Kalevan miehet voitelivat vaaran vaskisen ovien lukot ja saranat voilla. Mutta eipä Sampo liikukana, sillä sen juuret oli juurruteltu yheksän sylen syvähän. Pohjolan heinikossa oli kuitenkin vahva härkä. Härällä he kyntivät kirjokannen kiinnittimet. Saipa Sampo liikkumahan. Miehet saattelivat aarteensa venosehensa ja työntivät venon vesille, satalauan lainehille. Kotimatka alkoi. Sampo oli vaaran vaskisen sisällä, juuret juurruteltuna yheksän sylen syvähän. Ihmisen salatajunta on kaikkein kauimpana päivätajuisesta minästä ja aivan kuin riippumaton siitä. Siksi ihmisen on niin vaikeaa, miltei mahdotonta, muuttaa tapojaan, luonteenominaisuuksiaan, kykyjään jne. Henkisen tiedon etsijöinä meidän kuitenkin edellytetään puhdistavan salatajuntaamme saadaksemme käyttöömme myös sinne talletettuja kykyjämme. Salatajunta on kuitenkin lähimpänä fyysistä käyttövälinettä, sillä se toimii eetteriverhomme voimakeskusten välityksellä. Fyysinen ruumis ja eetteriverho toimivat ihmisen elinaikana yhdessä. Niistä voidaan sanoa: kaksi yhdessä. Kun totuudenetsijän tulee tuoda Sampo kivimäestä päivänvaloon, se tarkoittaa, että rakkauden tulee elähyttää hänen kaikkia tshakrojaan. Pohjolan vahva härkä viittaa mahdollisesti ”käärmetuleen” eli kundaliiniin. Ainoastaan rakkaus on oikeutettu herättämään tämän voiman. Itsekkyys ja uteliaisuus johtavat mustaan noituuteen, auenneiden kykyjen itsekkääseen käyttöön. Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen soutelevat kohti kotia. Matkan sujuessa leppoisissa merkeissä Lemminkäinen alkoi houkutella Väinämöistä: ”Miks’ et laula, Väinämöinen?” Tällöin Väinämöinen huomautti jo toisen kerran, ettei vielä ollut laulun aika: ”Äsken laulanta sopisi, kun omat ovet näkyisi.” Samporetkeläisen ei sovi esiintyä huolettomasti syvää henkistä tietoa omaavana tietäjänä. Henkinen tieto ei ole hänen omaansa. Lemminkäinen ei kuitenkaan luottanut vanhan Väinämöisen näkemykseen, vaan loihe kurja kukkumahan kohtalokkain seurauksin. Kannon päässä istunut kurki pelästyi pahan kerran ja loihe lentämään. Pohjan suolle tultuaan kurki parkaisi niin pahasti, että Pohjolan emäntä heräsi. Kun Louhi näki, että Sampo oli viety, hän manasi kolme estettä matkalaisten tielle. Ensimmäiseksi Ututyttö, neiti Terhen, sumun ilmahan sukesi, piti vanhan Väinämöisen kokonaista kolme yötä sisässä meren sinisen pääsemättänsä perille, kulkematta kunnekana. Sumu kuvaa ihmiskunnan suurta epäilystä, epätoivoa ja väsymystä. Kun epäilyksen, epätoivon ja väsymyksen sumu ympäröi totuudenetsijän sielua, hän ei näe, miten tulisi jatkaa etsintää ja työtä. Pelastus on rauhallisessa mietiskelyssä ja tilanteen pohtimisessa. Kaikki muut mielikuvat tulee laulaa ulos, vain selvä kuva suoritettavan henkisen työn tärkeydestä ja siinä käytettävien keinojen Vuorisaarnaan nojautuvasta puhtaudesta saa jäädä. Totuuteen turvautumalla Väinämöinen seurueineen selviää. Kun hän yötä kolme levättyään sivalsi totuuden miekalla merta, jopa selvisi meri sumusta, maailma isoksi täytyi. Matkalaisten selvittyä ensimmäisestä koettelemuksesta oli edessä jo toinen. Iku-Turso nosti päätänsä merestä tarkoituksella kaataa Kalevan miesten vene, hävittää heidät aaltojen alle ja saada Sampo Pohjolaan. Iku-Turso on ihmiskunnassa kehittynyt itsekkyys ja eläimellisyys. Se kuiskii: Etkö näe, miten kaikkialla maailmassa juonitellaan? Mitä sinun rehellisyytesi ja epäitsekkyytesi merkitsee? Totuudenetsijä oivaltaa, ettei hänen, yhden ihmisen, epäitsekkyys pysty hävittämään maailman itsekkyyttä. Mutta valitsemaltaan samporetkeläisen tieltä hän ei poikkea, vaan Väinämöisen tavalla kohottelee korvista Iku-Tursoa sanoen: ”Ellös sie merestä nousko, ellös aallosta yletkö etehen imehnisille

61


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.