Kalevalan Sampo Kansalliseepoksemme Kalevalan mukaan Sampo on onnea tuottava ihme-esine, jonka omistamisesta Pohjolan väki ja Kalevalan sankarit kiistelevät. Vaikka Sampo on sangen keskeinen Kalevalan runoissa, sen olemusta valaisevia säkeitä löydämme varsin niukasti. Niinpä Kalevalan ilmestyttyä tutkijat ovat koettaneet kilvan keksiä, mitä Sampo merkitsee. Alussa he sanoivat, että Sampo on vertauskuva aivan kuin germaaninen Grottemylly, joka jauhoi onnea, kultaa, leipää. Myöhemmät tutkijat pitivät Sampoa noitarumpuna ja vielä myöhemmät harvinaisena ja kalliina kirkon aarteena. Kalevalan runojen kerääjä ja julkaisija Lönnrot on itse kirjoittanut Kalevalan alkulauseessa, että kaikki kalevalaiset nimitykset kuvaavat korkeita, ihmeellisiä asioita. Kun otamme tutkimuksemme lähtökohdaksi Lönnrotin ilmoituksen, että Sampo kuvaa korkeita, ihmeellisiä asioita, voimme oivaltaa, ettei Sammon arvoitusta pystytäkään ratkaisemaan tavallisen tieteellisen tutkimuksen keinoin. Tarvitaan henkistä tietoutta, tarvitaan henkisiä tietäjiä. Kristosofisen elämänymmärryksen mukaan Kalevala on sisällöltään mytologinen. Siinä kuvataan suuria, ikuisia totuuksia. Sampo-sanan henkinen merkitys selviää käyttäessämme okkulttis-psykologista avainta. Tällöin Sampo tarkoittaa kuolematonta käyttövälinettä, jonka totuudenetsijä rakentaa itselleen fyysisen ruumiinsa välityksellä henkisen tiedon hankkimista ja käyttämistä varten. Kun Kalevalan sankarit lähtivät Sampoa ryöstämään, he lähtivät etsimään tietoa, joka kehitti heissä aurinkoruumista, samporuumista. Kiertäessämme okkultis-psykologista avainta toisen kerran saamme Sampo-sanalle merkityksen tshakra. Pekka Ervast kirjoittaa: ”Se onkin äänellisesti vähän samanlainen sana. Sen kanssa mystillisessä yhteydessä on myöskin sana sacr, josta tulee sakramentti. Sakramentti on okkultisesti semmoista toimintaa, joka vaikuttaa tshakroihin.” (Tietäjän Aarteisto III, s. 168.) Koska tshakrat ovat keskeisessä asemassa Sammon mysteeriota selvitettäessä, tarkastelemme ensin tshakrojen toimintaa teosofian valossa. Se auttaa meitä ymmärtämään Kalevalassa kuvattua Sampo-retkeä. Tshakra on sanskritia ja merkitsee pyörää tai pyörivää kiekkoa. Suomenkielisessä kirjallisuudessa tshakroista on käytetty nimiä elonkeskukset, voimakeskukset, lootuskukat, ruusut, hakaristit. Voimakeskuksia on seitsemän. Ne sijaitsevat päälaella, otsassa silmien välissä, kurkun kohdalla, pernan kohdalla, plexus solariksen kohdalla ja selkärangan alapäässä. Kaikki tshakroista teosofiassa käytetyt nimet kuvaavat niiden toimintaa selvänäköisesti tarkasteltuna. Hindulaisissa kirjoissa tshakrojen toimintaa tarkastelleet selvänäköiset henkilöt ovat verranneet näkemäänsä kukan terälehtiin. Vieläpä he ovat kertoneet, että tshakrat eroavat toisistaan mm. ”terälehtien” luvun mukaan. Niinpä esimerkiksi napatshakran terälehtien luku on kymmenen, kun taas pernan kohdalla toimivalla voimakeskuksella on kuusi terälehteä, sydämen kohdalla olevalla kaksitoista, kurkun kohdalla olevalla kuusitoista, silmäkulmien välissä olevalla toisten lähteiden mukaan ainoastaan kaksi ja toisten mukaan 96. Viimeksi mainitun elonkeskuksen terälehtien lukumäärien ero eri tutkijoilla johtuu todennäköisesti siitä, että tietäjät kertovat voimakeskuksen näyttävän jakautuneen kahteen eriväriseen osaan. Mutta voima-aaltoiluja tarkasteltaessa saadaan 96 terälehteä. Päälaella olevaa voimakeskusta nimitetään intialaisissa kirjoissa tuhatlehtiseksi. Se on salatieteilijöiden mukaan täyteen toimintaansa heränneenä loistavin. Sen värivivahdukset värähtelevät selittämättömän nopeasti. Lisäksi siinä on kaksi pyörrettä tai kukkaa. Ulkokehässä on salatieteilijöiden mukaan 960 terälehteä ja pienemmällä pyörteellä on kultainen sydän ja kaksitoista omaa kirkkaanvalkoista aaltoilua. Ihmiset voidaan jakaa tshakrojen toiminnan mukaan kolmeen luokkaan. On ihmisiä, joiden tshakrat eivät sanottavasti toimi. Lootuskukat seisovat liikkumattomina. Mediumististen ihmisten aurassa tshakrojen
61