Kalevalan kanteleensoitto aikamme uuden luonnonvoiman kuvaajana

Page 25

kuolemanjälkeisen elämän huipulle. Pekka Ervast toteaa, että muisti asuu syyruumiissa. Syyruumista ei ole kuitenkaan lainkaan mainittu, kun on valaistu ihmisen eri olemuspuolia eli hänen prinsiippejään. Puhutaan kemiallis-fyysisestä käyttövälineestä sekä eetteri- ja astraaliverhosta, persoonallisesta minuudesta ja näiden neljän lisäksi korkeamman minämme kolminaisuudesta eli manaksesta, buddhista ja aatmasta. Syyruumista on kutsuttu monella muullakin nimellä: kausaaliruumiiksi (causa on syy latinaksi), kaarana shariiraksi (sanskritinkielinen nimitys syyruumiille), karmaruumiiksi, ihmisen avaruusmaailmaksi. H. P. Blavatsky käyttää siitä nimitystä aurinen muna. Se on meissä oleva kuolematon keskus. Kuolemassa jätämme ensin fyysisen käyttövälineemme, sitten heitämme pois eetteriruumiimme ja edelleen tunneprinsiippimme tuonelassa. Kuolemanjälkeisissä puhdistustiloissa häviää koko vanha persoonallisuutemme. Taivasmaailmassa ihminen elää maisen elämänsä muistikuvissa. Mutta vaikka kuolinprosessissa joudumme jättämään eetteriruumiimme, niin maisen elämämme parhaat muistikuvat säilyvät taivasmaailmoihin. Emme siis menetäkään koko eetteriverhoamme. Sehän koostuu neljästä eri voimasta, joista kaikkein korkein ja hienoin on muistieetteri. Juuri siitä on rakennettu eetteriruumiiseemme kätketty kuolematon aineellinen keskuksemme. Suotta ei eetteriruumistamme ole sanottu salaperäisimmäksi käyttövälineeksemme. Emme hallitse vielä muistiamme, mutta tuleva kasvumme tähtää siihen, että oppisimme hallitsemaan muistieetteriämme, jolloin muistimme ulottuisi myös menneisyyteemme. Voimme tässä yhteydessä palauttaa mieleen sen autuudenjulistusparin, joka on suoranaisesti tekemisissä muistieetterimme kanssa. Autuaita ne, jotka isoavat ja janoavat oikeamielisyyttä, sillä heitä tullaan ravitsemaan, ja autuaita armeliaat, sillä heitä kohtaan tullaan osoittamaan laupeutta. Elämän oikeamielisyyttä janoavalle ja totuutta etsivälle sielulle luvataan henkistä ravintoa. Rinnakkaisjulistuksessa määritellään tarkemmin totuudenetsijän janoaman oikeudenmukaisuuden sisältöä. Totuudenetsijän oikeudenjanon tulee olla rakkauden, säälin ja lempeyden läpitunkemaa ja kannattamaa. Vain jatkuva totuudenetsintä ravitsee henkistä olemustamme. Totuudenetsintämme tulee kuitenkin olla elämässä vallitsevan totuuden etsimistä, ei tuen etsintää omille mieltymyksillemme. Olisi suotavaa, että ymmärtäisimme omaa syyruumistamme eli omaa avaruusmaailmaamme, onhan siihen kätketty sekä koko menneisyytemme että tulevaisuutemme suuntaviivat. Väinö Lehtonen kuvaa ihmisen kuolemattoman keskuksen alkuvaiheita: ”Luomistyön alkaessa luodaan ihmisen ’avaruusmaailma’, täydellinen ihannekuva ihmisestä kaikkine prinsiippeineen. Se kuva on Kristus Logoksen tajunnassa. Se on kuin suuren Arkkitehdin piirustus, mutta se ’piirustus’ ei ole kuollut kuva, vaan elävä tajunta. Sana ’kuva’ merkitsee muotoa, rajoitusta, aineellisuutta. Siihen ’kuvaan’ sisältyvät myöskin fyysillisen ruumiin malli ja kaikki voimat, jotka ovat kiinteässä ja eetterisessä ruumiissa. Täydellisyyskuva sisältää kaikki ihmisen prinsiipit jumalallisen puhtauden tilassa.” (Kehityksen virta, s. 53–54.) Kun ihmisen avaruusmaailma oli luotu Logoksen tajunnassa, alkoi kehitys: ihmisen prinsiippien rakentaminen. Tämä monta luomispäivää kestänyt työ on tapahtunut kahta linjaa pitkin. Jumalien toimesta herätettiin monadissamme eli jumalkipinässämme ensin aatma ja buddhi eli hyvä tahto ja rakkaus. Monadin peilikuva heijastui aatmiseen ja buddhiseen maailmaan. Sitten alkoi ihmisen prinsiippien, fyysisen ruumiin, eetteriverhon ja astraaliolemuksen, rakentaminen aivan erillään aatma-buddhista. Aatma-buddhi oli koko ajan siellä taustalla, mutta ilman suoranaista yhteyttä prinsiippien kehittymiseen. Ihmisen rakentaminen tapahtui siis kahtaalla, ei kuitenkaan aivan vailla yhteyttä. Yhteys toimi ryhmähenkien, eräiden enkelikuntien, avulla. Joidenkin okkultistien kuvaukset valaisevat eläinten joukkosielua. He sanovat, että eläinlajin yhteinen sielu sulattaa itseensä samaan luokkaan kuuluvien eläinten kokemukset. Jokaisella lajin eläimellä on yhtä suuri osuus yhteisestä tiedon ja kokemusten varastosta. Jos yksi lajin eläin kärsii, kärsii joukkosielu. Kolmannen luomispäivän aikana ihmiskunta oli tajunnallisesti eläinkunta-asteella. Kun silloinen eläin heräsi kaipaamaan yksilöllisyyttä, niin aatma-buddhista heijastui säde eläimen tajuntaan, ja sinä hetkenä muodostui silta aatma-buddhin ja eläintajunnan välille. Silloin syntyi manas, inhimillinen minä, inhimillinen järki. Jos aatma-buddhi-manas edustaa henkeä ja fyysinen ruumis, etteriruumis ja astraaliolemus ainetta, niin syntynyt inhimillinen minä mahdollisti aurisen munan, ihmisen täydellisyyskuvan alkusolun, syntymisen. Kun ihmiskunnan prinsiippien rakennusvaihe oli edistynyt riittävän pitkälle, tästä alkusolusta saattoi syntyä varsinainen aurinen muna, kaarana shariira, kuolemattomuuden piiri ihmisminälle. Tämä piiri tai avaruusmaailma koostuu kolmesta atomista: muistieetteriä olevasta karmallisesta atomista, tunneprinsiipin perus-

61


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.