Yrittäjät harrastavat; Jukka Vierman muistelus karhunpyynnistä 1981, Sodankylän Lukko Oy

Kuudes päivä

Uni tuli kuitenkin ja heräsimme, kun keikka tuli pihalle. Kello oli puoli neljä. Eipä siinä herätyskelloa tarvittu, olihan toivottu kyyti tullut. Nopea kahvinkeitto ja Alpo Sakarin kanssa lähti raadonhakuun. Tästä herätyksestä alkoi pyynnin kuudes päivä.

Minun tehtäväkseni jäi Alpon ja minun makuupussien pakkaus. Oli sovittu poikien lähtiessä, että kun he tulevat, lähtökahvit ovat valmiina. Keitin kattilallisen vettä valmiiksi. Itse join aamuteen ja söin jotain hieman. Tekasempa muutaman voileivän, ajattelin ja tein kansI meillä oli vielä eväitä kivasti.

Kello lähenteli kuutta, kuului kelkan ääni. Raadon hakijat tuli. Kahvi oli valmiina ja voileivät tuntuivat olevan tarpeen, hyvin kelpasivat. Alkoi lopputavaroiden pakkaus. Rekenähän oli vain parireen etureki ja siinä pieni lava. Kokeilimme ensin lähtiessä, voimmeko olla reessä, siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Onneksi Sakari oli ottanut suopungin mukaan ja meillä oli oma köysi ja näin ollen menimme hinaukseen.

Tulimme altaan jäälle. Teräsjään päällä oli 25 cm vettä ja sen päällä kohvajäätä 10-15 cm, joka kesti juuri ja juuri kelkan ja reen. Olihan reessä yli satakiloinen karhun raato ja meidän rinkkamme, toki aika keveitä. Kelkkana Sakarilla oli Okkeli pitkällä muovitelalla. Erinomainen kulkuneuvo. Me Alpon kanssa suopunkien päissä noin 20 metriä kelkan reestä kahen puolen. Matka jatkui aika rivakasti, kunnes kohva petti.

Olimme kaukana rannoilta. Porukalla keikka lujalle kohvalle, meni siinä jonkin aikaa ja uusi lähtö. Nostaessa tulimme siihen tulokseen, että nyt rantamaita kohti, jospa siellä olisi parempi kohva.

Ja näin kello oli jo silloin puoli kaheksan. Jouduttiin kuitenkin tulemaan vielä kerran aukeammalle altaalle ja kohva petti toisen kerran. Näin, kuinka Alpo heitti narun pois käsistä, ei ajautunut rikkonaiselle kohvalle. Pidin köydestä kiinni aavistuksen liian kauan, sukset läpi kohvasta ja silmälleen kohvan alle. Vauhtia ei ollut enää paljon, kädellä suojasin silmiä, jotta ei tulisi vaurioita. Näin kävi, kastumiselta en kuitenkaan välttynyt, ei juuri ollut kuivaa paikkaa.

Kelkan nosto taas kohvan päälle ja uusi lähtö, onnistui nyt paremmin, kun eka kerralla, Siltaharju näkyi jo ja Äärelän pihalla meidän keltainen Saab. Kello lähenteli jo puolta yheksää. Sukset katolle telineille ja raato suksien päällä, pää taaksepäin, jotta ohittajat näkevät, mitä katolla. Riitta sanoo, että menkää sinne takapenkille. Kysyn miksi. Katsokaa, siellä on teille kaatoryypyt. Saadun karhun kunniaksi kävin eilen a-kaupassa ja tein teille kummallekin oman lantingin.

Sakarin kiitteleminen ja sopiminen, miten korvaamme kyydin ja ei muuta, kun tien päälle. Samana päivänä vielä nyljemme karhun ja suolaamme taljan, joka aikaan sitten parkittiin Pälkäneellä saakka. Se on edelleen tallessa, haurastunut kylläkin. Siitinluu on asekaappini ovessa, siihen on ystäväni Penttisen Seppo tehnyt kultaisen kiinnikkeen, jotta sitä voi pitää ketjussa kaulassa.

Tämän hiihtoretken tapahtumista, äitienpäivän jälkeisellä viikolla tulee kuluneeksi 40 vuotta. Olen joskus miettinyt, minkä vuoksi jotkut asiat syöpyy muistin sopukoihin. Ihan kuin ne olisivat eilistä päivää. Luolaselän eväätkin tuli käytettyä seuraavana keväänä. Olivat säilyneet hyvin ja kossupullokin oli tallessa. Sodankylä, huhtikuu 2021

Jukka Vierma