Yrittäjät harrastavat; Jukka Vierman muistelus karhunpyynnistä 1981

Iltapäivällä ilma rupesi seestymään ja aurinko tuli esille. Ilma lämpeni tosi nopeasti, jopa niin lämpöiseksi, että lämpömittari etupihalla lähenteli +30. Siinä sitä sitten pikkuhoususillaan istuttiin ja otettiin aurinkoa jo ennestään reilusti aurinkoa saaneeseen ylävartaloon. Lisku oli muuten pyynnissä, ja kun kuultiin lopsaus niin saalis pois ja lisku uudelleen pyyntiin. Se, että aurinko tuli esille ja taivas on täysin pilvetön, ennakoi meille seuraavaksi yöksi hyvää hankikeliä ja olemme varmoja, että liikkeelle voidaan lähteä tosi varhain, ja voimmehan lähteä liikkeelle kelkanjälkiä seuraten, koska aikomus meillä oli Piippuhaaran ja Häntävasapalon seutu haravoida seuraavaksi. Nukkumaan menimme aika aikaisin, jotta jaksettaisiin tarvittaessa lähteä heti puolen yön jälkeen. Näin neljäs päivä illassa ja saalistakin oli saatu.

Viides päivä

Koska päivä oli levähelty, uni oli rauhatonta, mutta kuitenkin uni tuli ja herättiin jo ennen yhtä ja todettiin, että nyt voidaan lähteä jo hangelle. Reppuihin kevyet kenttäeväät ja niitä pakattaessa sanoin AlpolIe, että minulla on taskussa vain 8 panosta, mutta eikhän se riitä, koska ei ole nähty yhtään jälkiä. Sukset jalkaan ja kohti Törmäsaapaa kelkan jälkiä seuraten. Kello oli silloin noin puoli kaksi. Todettiin aavan laitaa lähestyessä, että hankihan kestää jo hyvin hiihtää. Häntävasanpalo näkyy jo tuolla äärettömyydessä, siinä on kuitenkin pari kumpua, jotka pitää tarkastaa kaiken varalta. Tyhjiä olivat. Toisessa kuitenkin erittäin vanha pesä.

Matka jatkui ja hyvissä ajoin ennen Häntävasapaloa sovittiin, että kierrämme palon kahta kautta: toinen hiihtää etelän puolelta ja toinen pohjoisen kautta ja kumpi tulee ensin lissin varteen keittää aamukahvit. Tarkoitushan oli, että latumme yhtyvät Piippuhaaran kohdalla. Tulen ensin lissin varteen ja otan sulasta vettä ja nousen hieman aukeamalle paikalle ja teen pienet tulet. Keittelen kahvit ja kaveria ei näy, kello oli silloin puoli kolme. Kahvi kerkesi jo jäähtyä ja kaveria ei näy, ei kuulu. Ajattelin, että eksykhän siellä eteläpään koivurisukoissa ja hiihtää väärään suuntaan. Päätin ampua merkkilaukauksen, jotta kaveri kuulee, missä päin olen.

Ampumisen jälkeen kuuluu huuto kaukaa: Olen tulossa, älä ammu toista kertaa. Alpo tulee kynsitulille ja rupeaa kertomaan: Selvittelin tuolla eteläpäässä jälkiä, siellä on karhu tappanut kaksi poroa. Ne olivat vielä osittainlämpirniä eli olivat olleet hengettöminä vain muutamia tunteja, mutta hanki on niin kova, ettei karhulta jää jälkiä. Yritin selvittää, löysin pari jälkiä liekon laidasta eli on tuolla Häntävasanpalossa jossain. AlpolIe lämmitettiin kahvia, sen jälkeen lähettiin hiihtään poronraatojen luokse ja tekemään toimintasuunnitelmaa, kello jo yli kolmen. Häntävasapalohan on muutaman neliökilometrin kokoinen. Siinä jälkiä selvitellessä menemme liekolle jossa jälki näkyi selvästi ja todettiin muitakin selviä jälkiä. Päätimme lähtiä kiertämään palon etelän kautta ympäri, koska siellä jälki todennäköisesti näkyisi ja voimme todeta, ettei ole poistunut palosta. Kiersimme palon itäpuolelle ja siinä on se syvä kuru, josta lähimme nousemaan ylös. On niin jyrkkä, että pitää nousta sivusuksella.

Pääsimme lähelle huippua ja samalla huomasimme, että karhu katsoi meitä muutaman kymmenmetrin päästä. Katsekontakti oli vain muutama sekunti, emme ehtineet ottaa pyssyjä selästä ja karhu katosi. Jälki kuitenkin näkyi hyvin.

Oli uuden toimintasuunnitelman aika. Totesimme, että eipäs lähe noille suurille aukeille jängille vaan näköjään pysyttelee palolla, siellähän on kuitenkin tiheitäkin paikkoja. Nyt lähetään sitten hiihtämään, toinen jälkiä seuraten ja toinen näkömäärän päässä. Näin edettiin, kuitenkin karhu ovelana eläimenä kiersi pohjoisrinteelle, jossa jälki ei näy ja niin hukkasimme jäljet. Jälleen on mietittävä mitä teemme. Kello jo lähenteli kahdeksaa. Nyt päätettiin ruveta hiihtään erillään. Kiertelimme paloa sinne tänne ajatuksena, ettei karhukaan tiedä, mistä milloinkin hiihtäjä tulee ja näin juuri kävi. Olin nousemassa etelän suunnasta, hanki ei enää oikein kestänyt. Aurinkohan porotti jo täysillä.

Pääsin kuitenkin lähelle huippua ja kuulin, kuinka vastapäätä hanki surahteli läpi. Olettamuksena, että Alpo nousee toista puolen. Olin lähellä huippua. Otin juoruapullon taskusta ja hihkasin: tule kaveri ottaa isotonikkia, sitä on vielä, jos janottaa. Ei kuulu vastausta. Panin korkin kiinni ja pullon taskuun. Muutaman kymmenen metriä hiihettyä huomasin: ei ollut Alpo, vaan karhu. Pääsin ampumaan neljä kertaa, ennen kuin se oli jälleen risukoiden suojassa ja näkymättömissä, latasin aseen ja lähdin hiljaa etenemään. Tulin kohtaan, missä karhu oli, kun ammuin. Huomaan kaksi verisuihkua karvoineen hangella. Siis ainakin kaksi reikää, ilmeisesti toiset olivat huteja. Samalla kun nousin ja otin hiihtoaskelia, karhulla petti hermot ja se ryntäsi noin kahdenkymmenen metrin päästä kuusen suojasta liikkeelle. Siinä on lievä aukea, samalla paukkui aseeni, jälleen neljä kertaa. Karhu kuitenkin kääntyi päin ja lähti hyökkäämään päälle, tuli pitkillä loikilla, meni kuitenkin hangesta aina läpi. Tässä vaiheessa on yksi patruuna, aseessa lukko kiinni.

Katsoin suunnan kohti myötäistä, koska näytti, onko osat vaihtunut. Kuitenkin seuraava hyppy, jonka karhu teki, niin pää reuvahti sen olosesti ettei taija enää hypätä. Aloin huutaa Alpoa. Alpo kuuli ja tuli hyvää vauhtia kohti ampumapaikkaa, kyseli missä karhu. Sanon: siinä se on, meidän välissä ja hengetön. Laskin laukauksia ja arvelin ampuneeni kahdeksan kertaa. Onkhan osat vaihtunut, panoksia oli kyllä mukana enemmän kuin kaheksan.

Kello oli yhdeksän maissa. Suolet pois, maksa riistapussiin, karhu kuusen tyvelle ja nyt hopusti kämpälle soittamaan kirkolle. Sillon oli vielä noita erämääpuhelimia, joista soitettiin ja keskus kysyi minkä numeron laskuun.

Raadolta kämpälle hiihto kesti noin reilun puolitoista tuntia. Kämpän lähestyessä kuului koiran haukunta. Tulimme lähelle kämppää ja tunsin koiran ja sanoin AlpolIe, että koira on Onnelan Sulon ja varmasti, koska suksipareja oli kaksi, toiset ovat Aikio Taunon Vuotsosta, koska he liikkuivat näissä kairoissa yhdessä. Olimme tavanneet ennenkin. Otin repusta riistasäkin, jossa oli karhun maksa ja hivautin sen laverille: Siinä, ruvetkaa paistamaan tuoretta maksaa.

Soitto kunnanvirastolIe Riitalle: Kerro kahviossa ruokatunnin aikana saalista. Olihan siihen aikaa suuri juttu, karhun kaato. Kerroin vaimolle, että soittelen, koska saamma kyydin täältä raadolle. Tule sitten meidät hakemaan jostain, se selviää päivän aikana. Siinä muutamien tuntien aikana käytiin monta kertaa läpi yön ja aamun tapahtumat. Muutama puhelinsoitto Vuotsoon ystäville ja saimme selvitettyä, että Äärelän Sakari Siltaharjusta voi tulla ja hakea meidät ja raadon seuraavan yön aikana Siltaharjuun.

Sulo ja Tauno lähtivät kohti Luolaselkää ja kysyivät, voivatko he käyttää koiraa raadolla. Sanottiin totta kai. Nyt vielä soitto Riitalle, että ole Siltaharjussa aamulla noin kahdeksan jälkeen. Ihan tarkkaa aikataulua ei voida antaa, koska maitaan ylittäminen on aina kohvajään aika vähän tuuristakin kiinni, minkälainen pakkanen on yöllä. Ja niin alkoi yön odottelu.

Syötiin hyvin, olihan eväitä vielä hyvin. Sitten makuupussiin ja unta varastoon. Eihän sitä unta vaan meinannut tulla, olimmehan Alpon kanssa saaneet jo toisen karhun ja se oli jo jotain.