
3 minute read
Pentti Kangas – 60 vuotta yrittäjänä
60 vuotta yrittäjänä
Lokakuun toisena päivänä 2022 tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Pentti Kangas perusti ensimmäisen yrityksensä. Tuolloin kirjanpidosta, rakkaasta ja tärkeästä harrastuksesta, tuli läpi elämän kantava ja perheen elättävä yritys.
Advertisement
Lapsuus Kiurujärvellä
Pentti Kangas on kotoisin Savukosken kunnasta ja tarkemmin Kiurujärveltä. Pentti syntyi helmikuussa 1940 Talvisodan aikana. Pentin isä Matti oli rintamalla ja äiti Enna vastasi kodin asioista kotirintamalla. Pentin isä Matti taisteli sekä Talvi- että Jatkosodassa ja hän selvisi ankarasta sota-ajasta pienin haavoittumisin. Pentin elämän ensimmäiset muistot ovat kolmivuotiaan pienen miehen muistoja, kun kotoa lähdettiin evakkoon Kannukseen. Perhe oli nykymittapuulla suuri perhe sillä isän ja äidin lisäksi perheeseen kuului 5 veljeä ja 3 sisarta. Pentti nousi yleensä aamuisin ylös kello kuudenaikoihin auttamaan äitiään, muut sisarukset pitivät häntä tämän takia äidin lellikkipoikana. Kiurujärvi on edelleen Pentille tärkeä paikka, siellä sijaitsee mökki, missä vietetään paljon aikaa.
Isä opasti kirjanpitoon
- Kirjanpito ei ole ollut minulla koskaan työ vaan se on ollut harraste ja samalla harrastus, josta tuli minun elämäntyöni ja perheeni elanto, naurahtaa Pentti.
Lähtölaukauksen kirjanpitoon antoi Pentin isä Matti. Helmikuussa 1954 isä toi maatalousyrityksen tositeaineiston Pentille ja sanoi, että sinähän osaat ynnä- ja miinuslaskut. Isä oli tehnyt valmiiksi isoon ruutuvihkoon sarakkeet, mihin merkittiin ostot ryhmittäin, omat sarakkeet apulannoille, rehuille jne, sivuja syntyi kaikkiaan 4 kappaletta. Kunkin sarakkeen summat laskettiin lopuksi yhteen. Pentti kertoi tämän olleen niin sanottua amerikkalaista kirjanpitojärjestelmää ja hän piti järjestelmää hyvin selkeänä. Koulussa Pentti menestyi kohtuullisen hyvin ja kirjanpito kiinnosti häntä paljon. Vuonna 1957 Pentti tilasi Turun konttoriopistosta kirjanpidosta kertovan oppikirjan ja hän opiskeli siitä kirjanpitoa. Kun kauppakoulu Rovaniemellä alkoi vuonna 1958, Pentti oli täysin suvereeni kirjanpitoon liittyvissä opiskeluissa. Kaksivuotisen koulun lopussa oli vielä puolen vuoden työharjoittelu, minkä hän teki Mannermaan kaupassa. Vihdoin hän valmistui hyvin arvosanoin merkantiksi. Nuorena Pentin perheessä urheiltiin aktiivisesti ja yleisurheilussa tulokset olivat erinomaisia, 100 metrin ennätys on peräti 11,1 ja pituuttakin Pentti on hypännyt 610 cm.
Tielaitokselle Kassööriksi
Pentin ensimmäinen vakituinen työpaikka oli Tielaitoksen Ivalon konttori, mihin hänet pestattiin kassööriksi. Työt alkoivat 23.5.1961 ja työ oli valtion hallinnollista kirjanpitoa. Kauppakoulussa oli opetettu liiketoiminnallista kirjanpitoa, mitä Pentti piti paljon mielenkiintoisempana. Tiekonttori koulutti kuitenkin hyvin hallinnollista kirjanpitoa ja työt sujuivat Pentiltä hyvin. Työskenneltyään Tielaitoksella noin vuoden, Pentti haki ja sai sivutoimiluvan. 2.10.1962 tuli aika perustaa ensimmäinen yritys, toiminimi Kirjanpitopalvelu Pentti Kangas. Oman yrityksen myöstä kirjanpitoharrastus sai uudet puitteet. Vuonna 1965 Pentti haki toista sivutoimilupaa, tällä kertaa Inarin seurakunnan taloudenhoitajaksi. Hän sai paikan, työpaikka seurakunnassa oli tuohon aikaan osa-aikainen ja työt kahdessa eri paikassa jatkuivat seuraavat kymmenen vuotta. Ylä-Tuuloman voimalaitos rakennettiin vuosina 1961–1966 suomalaisin voimin, vastuullisena rakennuttajana oli Imatran voima. Voimalatyömaalla oli enimmillään töissä 3000 miestä ja 250 naista. Pentin kaksi veljeä toimi autonkuljettajana ja Pentti hoiti heidän yritysten kirjanpitoa. Kun Ylä-Tuulomassa oli paljon muitakin koneyrittäjiä ja maanrakennusliikkeitä, Pentti sai usean muunkin yrityksen kirjanpidon hoidettavakseen. Pentti kehuu, että Tielaitos oli hyvä uuden oppimisen paikka. Kun Tielaitos siirtyi käyttämään atk:ta, kulki Pentti koulutuksissa, tietokoneet ja niiden reikäkortit tulivat tutuiksi. Tielaitoksen käyttämän ohjelman nimi oli Sedup-järjestelmä. Osaavana henkilönä Pentti kulki sitten kouluttamassa muitakin Tielaitoksen yksiköitä atk:n käyttöön. Vuonna 1975 Inarin seurakunnan taloudenhoitajan toimi vakinaistettiin ja samana vuonna Pentti jäi pois Tielaitoksen töistä. Taloudenhoitajan työt Inarin kunnassa olivat melko helppoja ja varsinaisen työn oheen syntyi paljon muitakin hoidettavia tehtäviä. Pentti jäi pois seurakunnan töistä vuonna 1981.
Omia yrityksiä perustamaan
Vuonna 1981 toimintansa aloitti kommandiittiyhtiö Tilitoimisto Pentti Kangas. Yhtiö toimi Ivalossa seuraavat 11 vuotta vuoteen 1992 saakka. Elokuussa 1985 perustettiin Pohjolan Yritys- ja Perimispalvelu (PYP) kolmestaan yhdessä Hannu Autosen ja Jouni Vihervallin kanssa. Pentti toimi yhtiössä toimitusjohtajana. PYP:n rekisteröityminen ei onnistunut koska samaan aikaan Suomessa toimi tuon niminen pankki, jolla oli nimestään suoja. Kun yhtiön nimi muutettiin Tilipyppi Oy:ksi, osti Pentti Autosen ja Vihervallin pois yrityksestä. Vuoden 1992 lopulla Pentti siirtyi Sodankylään ja Tilipyppi Oy on ollut sodankyläläinen yritys 1.1.1993 alkaen. Vuosien varrella Pentti on koko ajan kouluttautunut kirjanpitotehtävissä, on käynyt erilaisia kursseja ja on ottanut uusia ATK-järjestelmiä käyttöön. Tietotekniikka ei ole ollut hänelle koskaan ongelma. - Kun osaa hyvin kirjanpitoon liittyvät asiat, on atk:n käyttökin helppoa. Tietotekniikka on helpottanut valtavasti toimintaa, pankeista saadaan aineistot suoraan järjestelmiin, sama on reskontran kanssa, laskut menevät ja tulevat sähköisesti, vanhojen kuittien ja laskujen haku onnistuu nopeasti. Minulla on kaikki hallinnoimieni yritysten asiat sähköisessä muodossa vuodesta 2010 alkaen.
Sodankylässä asiakkaina ovat olleet lähes kaikkien elinkeinojen harjoittajat ja useat yhdistykset. Kiireisimpiä päiviä ovat olleet vuoden alut, jolloin pitää tehdä yritysten tilinpäätökset. Kuukauden 12.päivä on aina alv-päivä ja palkat lasketaan yleensä kuukauden lopussa. - Pitkän yrittäjäurani aikana olen kohdannut valtavan ihania yrittäjiä ja on ollut suuri ilo palvella kaikkia asiakkaitani. Olen hyvin onnellinen ajastani yrittäjänä ja haluan kiittää kaikkia hyvästä yhteistoiminnasta ja ystävyydestä. Muita harrastuksia Pentillä ei juuri ole ollut kuin tämä pääharrastus. Lions toiminnassa hän on toiminut vuodesta 1974 alkaen.
