Sanni Salin yrittäjien perustavassa kokouksessa

Pian 99 vuotta täyttävä Sanni Salin osallistui Sodankylän Yrittäjien perustamiskokoukseen. Sanni, omaa sukua Huotarinen, on kotoisin Suomussalmelta, hänen vanhempansa olivat kauppiaita. Sanni tapasi Erkki-miehensä Suomussalmella Jatkosodan aikana vuonna 1943. Erkki oli tuolloin III Armeijakunnan esikunnassa rahastonhoitajana. Erkki ja Sanni seurustelivat niin kuin se noissa olosuhteissa oli mahdollista, kihloihin he menivät 16.2.1944. Erkki joutui pian kihlajaisten jälkeen takaisin rintamalle ja hän osallistui venäläisten suurhyökkäyksen torjuntaan selviten noista ankarista taisteluista. Kun taistelut venäläisiä vastaan helpottivat, Erkki anoi vihkilomaa ja vihkiminen tapahtui 20.8.1944 Erkin kotipaikkakunnalla Sodankylän kirkossa ja sen suoritti lääninrovasti Yrjö Aittokallio. Kirkossa esiintyi myös saksalainen sotilaskuoro, jota johti kuuluisa oopperalaulaja. Sitten Sanni ja Erkki lähtivät kipin kapin Suomussalmelle, jossa toisia häitä vietettiin 27.8.1944.

Hyvin pian vihkiloman jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton välille solmittiin Välirauha, mutta ehtona oli saksalaisten ajaminen pois Lapista ja näin Lapin Sota alkoi. Erkki joutui osallistu maan vielä Lapin Sotaan, hän osallistui Tornion maihinnousuun ja eteni aikanaan myös poltettuun Sodankylään. Sodankylä vallattiin 24.10.1944 ja viittä taloa lukuun ottamatta koko kylä oli hävitetty, Salinin pihalta säilyi vain vanha sauna ja autotalli. Erkki vapautui sotapalveluksesta 24.11.1944.

Suomussalmelta Sodankylään

Rauhan tultua Sanni ja Erkki eivät päässeet Suomussalmelle, sillä siellä olivat venäläiset, jotka olivat ajaneet takaa saksalaisia ja jääneet sinne. Niinpä heidän oli asetuttava Ämmänsaaren Ruukinrantaan pieneen hirsiseen niin kutsuttuun asevelitaloon. Vasta kevättalvella 1945 Sanni ja Erkki muuttivat Suomussalmen kirkolle ja alkoivat kaupanpitoon. Kesän tultua Sannin isä Jafet Huotarinen ryhtyi rakentamaan talvisodassa tuhoutuneen tilalle uutta kotia. Talo valmistui syksyllä 1945, siitä Sanni ja Erkki saivat asuttavakseen yhden huoneen. Tässä talossa syntyi sitten marraskuun 22. päivänä 1945 heidän esikoisensa Jorma Pentti Kalevi Salin. Kun Sannin veljet ottivat vastuun Suomussalmen kaupan pidosta ja kun Erkin kotia Sodankylässä alettiin rakentaa uudelleen, muuttivat Sanni ja Erkki Sodankylään kesäkuun 1946 alussa.

Elokuvatoiminta alkaa

Sodan jälkeen elämänrytmi oli kiivasta ja liike-elämä myös Sodankylässä vilkastui. Erkki ja naapurissa asunut Olavi Laakso saivat idean perustaa Sodankylään elokuvateatterin. Monien vaiheiden ja haasteiden jälkeen Kuvakota valmistui ja se saatiin varustettua, avajaisnäytös järjestettiin Tapaninpäivänä 26.12.1948.

Tuosta hetkestä lähtien Salinien elämä pyöri enemmän ja vähemmän elokuvien ympärillä. Kun Erkki ja Olavi saivat tietää Jääkäripataljoonan siirtymisestä Sodankylään, he päättivät rakentaa uuden isomman teatterin ja nykyinen Lapinsuu aloitti toimintansa vuonna 1961. Sanni Salinilla on ollut hyvin keskeinen osa Sodankylän elokuvatoiminnassa.

Kun elokuvatoiminta käynnistyi Erkki ja Sanni tekivät yhteistyötä toistakymmenen elokuvayhtiön kanssa. Elokuvayhtiöiden herrat tulivat vuosittain yleensä keväällä Sodankylään, missä sitten valittiin elokuvat seuraavan vuoden näytöksiä varten. Samaan aikaan saattoi olla neljänkin firman edustajat liikkeellä ja Erkki ja Sanni valitsivat Kuvakodassa esitettävät elokuvat. Elokuvien näyttäminen oli kovaa työtä – Elokuvien näyttäminen Sodankylässä oli kovaa työtä, teimme itse kaiken, meillä ei ollut esimerkiksi koskaan siivoojaa ja siivosimme itse aina teatterin, pesimme ikkunat ja pidimme paikat aina hyvässä kunnossa. Elokuvissa saattoi olla yhtä aikaa 300 katsojaa ja kyllä sen tietää millainen sotku siitä syntyy, esimerkiksi karkkipapereiden ja popcornin muodossa. Mutta olimme innokkaita, Erkki meni Metsähallitukseen työhön ja minun piti hoitaa muun muassa mainoskaappi, missä mainostettiin tulevia elokuvia. Joka kerta, kun elokuva vaihtui, piti ilmoitus käydä vaihtamassa kaappiin. Elokuvat ja mainokset piti viedä postiin ja postittaa eteenpäin, elämä tuntui olevan yhtä elokuvan näyttämistä, Sanni kertoo.

Tuohon alkuaikaan ihmiset kävivät ahkerasti elokuvissa, teatteriin mahtui 300 katsojaa ja näytöksiä oli usein kaksi illassa, kello 18.30 ja 20.30 näytökset, illan elokuvissa saattoi hyvin olla 400–500 ihmistä. Elokuvia näytettiin sunnuntaina, tiistaina ja torstaina, lisäksi oli usein yö näytöksiä, jotka alkoivat kello 22 ja päättyivät puolilta öin. – Elokuvien näyttäminen oli meille täyttä elämää ja nautimme työstämme. Nykyisin ihmiset vain tahtovat jäädä kotiin katsomaan elokuvia telkkarista. Niin ovat elokuvat jääneet minunkin mieleeni, tykkään edelleen katsoa elokuvia telkkarista ja nauttia niistä.

Sodankylän Yrittäjien perustamiskokouksessa

Sanni Salin muistelee aikaansa elokuvien näyttämisessä hyvin työteliääksi, töitä oli hyvin paljon. Sanni osallistui Sodankylän Yrittäjien perustavaan kokoukseen 21.3.1972. Sanni ei muista kokouksen kulusta yksityiskohtia. Hän muisteli, että Erkki oli kokouksen aikaan työmatkalla ja Erkki oli pyytänyt Sannia osallistumaan kokoukseen. 1970-luku oli Sodankylän yritystoiminnassa hyvin vilkasta, sama päti elokuvatoimintaan. Lapinsuussa kävi asiakkaita kaikista Sodankylän sivukylistä esimerkiksi Vuotosta, Syväjärveltä, Jeesiöstä, Vuojärveltä ja jopa Ivalosta. Vuonna 1973 esitettyyn Rauni Mollbergin Maa on syntinen laulu elokuvassa kävi katsojia laajalta alueelta bussilasteittain. Elokuvateatteri Lapinsuun toiminta jatkuu edelleen Salinien vetämänä jo kolmannessa polvessa Sami Salinin vetämänä.

Sanni kertoo, että he saivat monta kertaa valita parhaat elokuvat päältä, mutta kun Tuulen Viemää tuli, niin elokuvan tuloista olisi pitänyt tilittää 60–65 prosenttia elokuvayhtiölle ja loppuosa olisi ainoastaan jäänyt Kuvakodalle. – Tuohon aikaan elokuvateatterin piti ostaa liput ennakkoon ja elokuvien lipuille oli määrätty rangaistusluokat. Mitä raaemmasta elokuvasta oli kysymys, sitä kalliimmat liput olivat. Rangaistus-veroluokat olivat 15–40 prosenttia ja liput piti maksaa etukäteen postiin ja niistä ei saanut palautusta. Erkki sanoi tuolloin Tuulen Viemää -elokuvalle, että antaapas olla rauhassa muutaman vuoden. Elokuvayhtiö tuli kuitenkin vastaan ja 40 prosentin veroluokalla elokuva näytettiin, Sanni muistelee.