1 minute read

Sodankylän Yrittäjät ry puheenjohtaja Jari Hakkarainen

Sodankylän Yrittäjät Ry puheenjohtaja Jari Hakkarainen

Olen viime aikoina miettinyt paljon yrittäjäyhdistyksen taivalta, perustamisesta on kulunut 50 vuotta. Perustajajäsenet ansaitsevat ison hatunnoston. Se on ollut iso ja rohkea panostus tulevaan. Tämä on hieno osoitus yrittäjän yhdestä tärkeimmistä ominaisuuksista; ole rohkea. Perustajäsenet olivat rohkeita 50 vuotta sitten. Yrittäjyys on pitkälti katsomista tulevaisuuteen, toki menneeseen peilaten ja menneestä oppien. Kun Sodankylän Yrittäjät juhlivat vaikkapa 80 vuotista taivalta, on yritysten toimintakenttä varmasti ihan erilainen. Erilainen se on ollut myös 50 vuotta sitten. Yritysten toimintakentän muutosnopeus on ollut viimeisten vuosikymmenten aikana koko ajan kiihtyvä. Digitalisaatio on muuttanut ja myllertänyt yrityskenttää voimakkaasti. Silti, kun katsoo perustajien nimilistaa niin voi havaita, että moni perustajajäsenien yrityksistä toimii edelleen sukupolvenvaihdoksen-jopa kahden- jälkeen. Toinen yrittäjän yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on; ole sitkeä. Kun yritys on toiminut välillä hyvinkin nopeasti muuttuvassa kentässä sukupolvelta toiselle, se vaatii sitkeyttä, ennakkoluulotonta rohkeutta unohtamatta. Sodankylä on mielestäni hyvä paikka yrittää. Sijainti keskellä Lappia on mainio. Sodankylän elinkeinorakenne on hyvinkin monipuolinen verrattuna moneen muuhun vastaavan kokoiseen paikkakuntaan. Kaivannaisteollisuus on tuonut tänne elinkeinoelämän kannalta erittäin ison piristysruiskeen. Meillä on Tähtelän kansainvälisesti toimiva tutkimuskeskittymä. Meillä on Luoston sekä Kakslauttasen matkailualueet, unohtamatta muuta palveluliiketoimintaa ja perinteisiä elinkeinoja sekä varuskuntaa. Viimeiset vuodet ovat kurittaneet yrityksiä ja yrittäjiä varsin voimakkaasti. Ensin tuli pitkäkestoisia koronarajoituksia ja sulkuja. Tänä vuonna Ukrainan sota on vaikuttanut monien yritysten toimintaan, kulut ovat nousseet voimakkaasti ja toisaalta kuluttajat ovat tulleet varovaisemmiksi kotitalouksen hankinnoissa ja investoinneissa. Vaikeina aikoina ulkopuolisen avun ja neuvonnan tarve korostuu. Suomen Yrittäjät ja Lapin Yrittäjät tarjoavat monia hyviä palveluja jäsenilleen, on yrittäjän talousapua, lakineuvontaa, mentorointipalvelua, apua sukupolvenvaihdokseen tai yrityskauppaan. Paikallisyhdistyksessä järjestämme joka toinen kuukausi yrittäjien aamukahvitilaisuuksia. Nämä ovat hyvä paikka kuunnella eri alojen ja toimijoiden esittäytymisiä ja tarpeita. Samalla voi tietysti verkostoitua muiden yrittäjien kesken ja keskustella mahdollisuuksista sekä jakaa ja saada tietoa muiden kokemuksista. Paikallisyhdistyksen alla toimii myös Sodankylän Likiliike, jonka tarkoituksena on tuoda esille paikallisia palveluja ja erityisesti edistää paikallisten palveluiden käyttämistä. Likiliike järjestää omia tempauksia ja tapahtumia jäsenilleen sekä kuluttajille. Siksi minusta on hienoa ja tarpeellista, että yrittäjäyhdistys on perustettu aikoinaan. Yhdessä toimien ja tehden olemme paljon vahvempia. Tervetuloa juhlistamaan vuosijuhlaa 19.11.2022 Hotelli Sodankylään sekä muistelemaan tapahtumia ja yrittäjiä menneiden vuosikymmenten varrelta!

Advertisement

Jari Hakkarainen

Sodankylän Yrittäjät Ry puheenjohtaja

This article is from: