17

Tale of Two Kings osa 2

Tapahtunut edellisessä: Cedric ja pojat pakenevat vaaraa käytäviin ja juoksevat oviaukon läpi tuntemattomaan.

Cedric ja pojat saapuvat auringonpaisteeseen äkisti. Aurinko paistaa suoraan heidän silmiinsä eivätkä he näe heti eteensä. Ympäriltä kuuluu kaukaista ääntensorinaa ja linnunlaulua. He eivät saa sanoista selvää, mutta äänet eivät kuulosta vihamielisiltä. He vetävät huput päähänsä hiukan syvemmälle auringonsuojaksi. Edessä näkyy puisto suurine hyvin hoidettuine puineen ja kasveineen. Kauempana näkyy ihmisiä kävelemässä puistossa. Cedric ja pojat astuvat esiin suojaisasta paikastaan ja lähtevät kävelemään rauhallisesti eteenpäin. Cedric katselee ympärilleen. Hän ei tunnista kasveja sillä ne eivät muistuta englantilaisia. He eivät kuitenkaan uskalla jäädä paikoilleen, vaan jatkavat matkaansa. He näkevät ihmisiä lähellään, mutta kukaan ei näytä kiinnittävän heihin mitään huomiota. – Keitä te olette? kuuluu ääni heidän takaansa. Cedric pyörähtää ympäri käsi automaattisesti miekkansa kahvalla lähestulkoon päästäen kirosanan, joka jää hänen huulilleen. Hänen edessään seisoo häntäkin isompi mies, jolla on rautapaita päällään ja keihäs kädessään. Siihen kaikki tuttuus loppuukin. Miehen sähkönsiniset, pupillittomat silmät katsovat Cedriciin suoraan, kuin nähden hänen lävitseen. – Olen Lord Cedric ja nämä ovat poikani Edward ja Walther, Cedric sanoo. Mies mittaa heitä katseellaan. – Tämä ei ole teidän paikkanne, hän sanoo lopulta. – Viemme teidät alakaupunkiin, hän sanoo. Samalla Cedric huomaa miehen ympärillä kolme muuta, samalla tavoin aseistautunutta miestä. Cedric ymmärtää, että heidän on parasta totella. – Hyvä on, hän sanoo. Mies kääntyy saman tien ja lähtee kävelemään rivakasti eteenpäin. Cedric ja pojat harppovat hänen peräänsä samalla kun muut miehet tulevat perästä. He saapuvat aukiolle, jota reunustavat omituiset pyöreät asumukset. Asumusten edessä on pieni aita ja aitojen takana kurkkii samanlaisia miehiä ja naisia kuin heidän vangitsijansa ovat. – Missä me oikein olemme? Mikä tämä paikka on? Edward puuskahtaa. – Tämä on Suuren Keisarikunnan läntisen maan Ileida, sanoo yksi miehistä ylpeästi. – Suuren Keisarikunnan? Edward ehtii kysyä ällistyneenä juuri ennen kuin he saapuvat isolle muurille, jonka keskellä on koristeltu portti. Portti avataan ja heidät työnnetään siitä ulos kovakouraisesti. Cedric ja pojat seisovat hämmentyneinä portilla ja katsovat edessään avautuvaa näkymää. Silta johdattaa heidät vallihaudan yli alakaupunkiin. He astelevat sitä pitkin arvokkaan näköisinä. – Mihin me menemme? Walther kysyy. – Meidän pitää löytää jostain ruokaa ja varusteita, Cedric sanoo. Hän lähtee kävelemään hiekkatietä eteenpäin. Pojat kiiruhtavat hänen peräänsä. He huomaavat vierellään tavanomaisempia, mutta selvästikin huonokuntoisia rakennuksia. Kapeilla kujilla juoksentelee laihoja, takkuisia koiria ja likaisia lapsia joukossa. Cedric huomaa yhden miehen, jonka ulkonäkö muistuttaa etäisesti heidän aiemmin tapaamiaan miehiä. – Päivää, Cedric sanoo. – Päivää, mies sanoo hetken mietinnän jälkeen. –Kuinka voida auttaa? hän kysyy. – Mistä löydämme kaupan? kysyy Cedric ja huomaa saman tien, että kysymys oli liian vaikea. Edward elehtii syömisen tyyliin ja mies osoittaa kauemmas portin suunnasta. – Kiitos, Cedric sanoo.

He tulevat kohta aukiolle, jolla näkyy muutamia kojuja samantyylisten talojen edessä kuin mitä he näkivät aiemmin. Nämä ovat vain paljon huonompikuntoisia. Yhdessä kojussa näyttäisi olevan ruokaa myynnissä, tosin ne eivät näytä lainkaan heidän tuntemiltaan ruuilta. He kävelevät kojulle. Kojun takana seisoo mies, jonka vaatteet ovat selvästikin kauppiaan tyylisiä, mutta eivät kovin hienoja. Mies katsoo heitä arvioivasti. – Onko teillä myynnissä ruokaa? Cedric kysyy. Mies katsoo häntä hetken ja koskettaa korua kaulassaan. Koru näyttää siltä, että se alkaa hohtaa himmeästi. – Onko teillä rahaa? mies kysyy. Cedric vetää esiin rahapussinsa ja kaivaa sieltä muutaman kuparikolikon ja näyttää niitä miehelle. – Ei, mies sanoo. Cedric näyttää muutamia hopeakolikoita, mutta mies vain pudistaa päätään. – Millaisia kolikoita tarkoitat? Cedric kysyy. Mies nostaa kulmakarvojaan. Cedric vetää toisen pussin esiin ja tutkii tavaroita siinä. Hän ojentaa pientä hopeaveistään, jota hän käyttää syömiseen. Mies huomaa siinä käytön jälkiä. – Ei riitä. hän sanoo. Cedric kaivaa muutamia muitakin tavaroita esiin, mikään ei kelpaa. Viimeiseksi hän löytää vanhan kaulakorun, Elizabethin käyttämän ja kun hän vetää sen esiin, miehen silmät laajenevat hämmästyksestä. Mies nappaa sen nopeasti käteensä, mutta pudottaa sen saman tien takaisin Cedricin käteen kuin se olisi polttanut häntä. Hän tutkailee sitä kauempaa. Hän on hetken hiljaa kuin miettien. – Voin tarjota teille töitä ruokaa vastaan, hän sanoo lopulta. – Millaista työtä? hän kysyy. – Olen palaamassa kotiini… hankintojeni kanssa, mies sanoo. – Tarvitsen vartijoita matkalle, hän sanoo. – Matka kestää kolme päivää ja tie on hyvin turvaton näinä aikoina, hän sanoo. – Me pystymme kyllä turvaamaan kulkunne, mutta haluamme ruuan lisäksi tarvikkeita matkallemme, sanoo Cedric. Mies tuijottaa häntä järkyttyneenä. – Voin kyllä antaa teille tarvikkeita, mies myöntyy omituisen nopeasti. – Milloin lähdemme? kysyy Cedric lopulta, napatessaan muutaman hedelmän kojusta ja ojentaessaan pojille myös. – Kolmen tunnin kuluttua, sanoo kauppias. Hän on selvästikin närkästynyt, kun Cedric ottaa hedelmiä kojusta, muttei sano mitään. Cedric ja pojat asettuvat kojun vierelle tutkailemaan kaupankäyntiä. Cedric huomaa asiakkaiden olevan vähävaraisia. Toisaalta heidän läsnäolonsa herättää kiinnostusta ja tuo sankan joukon asiakkaita. Kauppa käy hyvin ja lopulta kauppias ojentaa heille juotavaksi omituista mehua leilissä. – Hän tajuaa, että me olemme hyvä myyntivaltti, kuiskaa Edward. Cedric nyökkää. Muutaman tunnin päästä kauppias on saanut myytyä tavaransa ja he pääsevät liikkeelle. Kauppias johdattaa heidät läheisille talleille. Talleilla on kaksi vankkureiden tapaista kulkuvälinettä ja muutamia takkuisia vetohärkiä. – Toivottavasti osaatte ajaa, kauppias sanoo. Edward astuu edemmäs. – Minulla on jonkin verran kokemusta, hän sanoo. Ilta alkaa hämärtyä jo, kun he ajavat vankkurit ulos porteista ja kolmikko saa ensimmäisen kerran näkyviinsä kaupungin ulkopuolella olevat alueet. He tuijottavat näkyä typertyneinä. Oikealla kohoavat vuorten tummat rinteet huimiin korkeuksiin. Cedric ja pojat katselevat ympärilleen valppaina. Maisemat ovat uusia ja he tuntevat olonsa epävarmoiksi. Tien vierustalla on runsaasti tiheää pensaikkoa ja Edward tähyilee ympärilleen. Pensaikosta kuuluu lähestyvää ryskettä ja kolmikko pomppaa pystyyn vetäen aseensa esiin sydämet pamppaillen.

Taija L.