13

Kaipaan elokuviin hyviä t arinoit a

Viime vuosina en ole käynyt paljoakaan elokuvissa, koska uusi tarjonta ei ole juurikaan innostanut. Joko ne tuntuvat olevan toiminnallisia trotyylipläjäyksiä, tyhjänpäiväisiä huonoa alapäähuumoria viljeleleviä heko-heko -komedioita, halpahintaisella seksillä mässäileviä ihmissuhdehöttöjä tai utopistisia kauhu- tai tieteiselokuvia, joilla ei ole minkäänlaista tarttumapintaa todelliseen elämään. Erilaiset tehosteet tuntuvat olevan useimmissa näissä keskiössä. Hyvät tarinat ovat kateissa.

Tätä kirjoittaessani tiedän monien lukijoiden protestoivan ankarasti ajatuksiani vastaan. 1980luvulla kävin todella ahkerasti elokuvissa, mutta jo niistä ajoista muutos on ollut huomattava. Minä toivoisin näkeväni elokuvissa hyviä tarinoita. Useimmat hyvistä ovat romaanifilmatisointeja tai elämäkerrallisia elokuvia. Puhtaasti elokuviksi tehtyjen tarinat ovat suurelta osalta mielestäni todella huonoja. Hyviä tarinoita puolestaan toistetaan filmaamalla niitä uudelleen — ne kestävät sen.

Mutta jos etsitään hyviä kotimaisia elokuvallisia tarinoita, on niitä kyllä mahdollista löytää. Ansiokkaista uusista tai uudehkoista kotimaisista elokuvista tulevat nopeasti ajatellen mieleen ”Betoniyö” (2013), ”Hella W” (2011)., ”Hiljaisuus” (2011), ”Ikitie” (2017), ”Joki” (2001), ”Käsky” (2008), ”Postia pappi Jaakobille” (2009) ja ”Äideistä parhain” (2005). Vain Postia pappi Jaakobille, Joki, Hiljaisuus, ja Hella W eivät perustu romaaneihin. Viimeksi mainittu sen sijaan pohjautuu todelliseen elämäkertaan.

Hella W johdattaakin minut aivan erityisen ansiokkaiden vanhojen kotimaisten elokuvien pariin. Hella Wuolijoki oli elämänsä aikana monessa mukana, mm. liike-elämässä, politiikassa, Yleisradion pääjohtajana ja kirjailijana. Hänen toinen kirjailijanimensä oli Juhani Tervapää. Kirjoittajana hän loi mielestäni kuolemattomia tarinoita hämäläisestä mielenmaisemasta, vahvoista naisista ja heikoista miehistä, mikä on varsin uskomaton saavutus virolaissyntyiselle kirjailijalle. Liekö kukaan ylittänyt hänen saavutustaan — epäilen. Monet hänen näytelmistään ovat päätyneet myös valkokankaille. Jos et ole koskaan kuullut nimeä Niskavuori, kehotan tutustumaan. 1930—1950-luvuilla filmattiin kaikista Wuolijoen Niskavuori-näytelmistä elokuvia, joissa näytteleminen on hyvinkin luontevaa ja luonnollista, eikä noudata lainkaan käsitystämme vanhojen Suomifilmien ylidramatisoinnista. Näiden tarinoiden liepeiltä nousee myös tunnettu kertomus ”Juurakon Hulda” (1937), jossa Hulda lähtee Niskavuoren torpasta piiaksi Helsinkiin. Tarina herätti huomiota myös Hollywoodissa, missä siitä kuvattiin vuonna 1947 elokuva ”The Farmers Daughter” , jonka naispääosasta Loretta Young palkittiin Oscarilla. Alun perin roolia tarjottiin Ingrid Bergmanille, joka kuitenkin kieltäytyi. Harmillista kyllä amerikkalaiset tekivät hyvästä draamasta köykäisen komedian, joka hukkasi tarinan todellisen ytimen. Myöhemmin 1960-luvulla Juurakon Hulda filmattiin Hollywoodissa myös tv-sarjaksi.

Omat suosikkini Niskavuori-elokuvien joukossa ovat ”Niskavuoren Heta” (1952), missä Rauni Luoma tekee unohtumattoman roolityön nimiosassa, ja ”Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä” (1946) jossa Emma Väänänen muuntuu uskomattomalla tavalla ujosta ja arasta syrjäkylän tytöstä vahvaksi, ohjaksia piteleväksi emännäksi. Elokuvassa ”Niskavuoren naiset” (1958) isäntä Aarne lähtee Niskavuorelta nuoren naisystävänsä Ilonan kanssa ja jättää vaimonsa Martan ja lapsensa. Aarnen äitiä, nyt vanhaa Loviisaa, näyttelevä Emma Väänänen lausuu mielestäni suomalaisen elokuvan komeimman repliikin: ”Ajattelin minä sanoa: älä tule haudallenikaan. Mutta tule sentään.” Myös Rauni Luoman suusta on mahdollisuus kuulla sama repliikki todella uljaasti vuoden 1984 Niskavuori -filmatisoinnissa. Ensimmäisen kerran sama näytelmä filmattiin jo 1938, jolloin Loviisaa esitti Olga Tainio.

Mielestäni hyvät tarinat tuntuvat olevan paljolti kateissa nykyelokuvissa. Vain hyvistä romaaneista tehdyt filmatisoinnit saattavat onnistua myös valkokankaalla, mutta useimmiten ne eivät saavuta esikuvatekstinsä tasoa. Siksi katsonkin hyvin mielelläni näitä vanhoja kotimaisia Niskavuori-elokuvia.

Uusin Niskavuori-elokuva on Matti Kassilan ohjaama ”Niskavuori” vuodelta 1984, jonka pääosissa näyttelevät Esko Salminen Aarnena, Satu Silvo nuorena naisystävä Ilonana ja Rauni Luoma vanhana Loviisana.

Klubitalomme on pullollaan lahjakkaita kulttuurin harrastajia. Yksi monipuolisimmin kulttuuria harrastavista jäsenistämme lienee Anu P. Hän käy konserteissa, festareilla, taidenäyttelyissä ja lisäksi hän myös maalaa upeasti, mistä oheiset kuvat todistavat.

Pauli L.