Lapsen ajattelu ja oppiminen kehittyvät monipuolisten ja merkityksellisten kokemusten avulla. Hän oppii asioita itsestään, toisista ihmisistä, lähiympäristöstä ja Jumalasta leikkien, liikkuen, tutkien, erilaisia tehtäviä tehden, itseään ilmaisten ja luovuuteen perustavassa toiminnassa. Tarvitaan tilaa ihmettelylle, oivaltamiselle sekä oppimisen ilolle. Toisaalta aiemmat kokemukset ja kiinnostuksen kohteet ovat oppimisen lähtökohtana. Onkin tärkeää, että uusilla kokemuksilla ja opittavilla asioilla on yhteys lasten elämään.
Leikkiminen on lapselle luontainen tapa oppia ja jäsentää myös uskonnollisia asioita ja ilmiöitä. Samoin taiteella on mahdollisuus avata ja koskettaa sitä, mitä sanat eivät tavoita. Taiteen kautta ihminen voi kokea pyhää ja liittyä traditioon. Uskonnon ja taiteen symbolimaailmat ovat lähellä toisiaan. Kuvataide, musiikki, draama, liikkuminen, kerronta ja kirjallisuus voivat tukea hengellisyyttä sekä toimia uskon ja uskonnon tulkkeina myös lapselle. Vasussa korostetaan jokaisen lapsen oikeutta oppia asioita yksilöllisesti omaan tahtiin. Turvallinen ilmapiiri on kasvun ja oppimisen perusedellytys, joka puolestaan luo levollisuutta ja perustan kasvurauhalle. Yhdessä oleminen ja Jumalan maailman kunnioittava ihmetteleminen on yhtä tärkeää kuin yhdessä toimiminen. Lapsi kasvaa ja omaksuu uutta jokaisessa kohtaamisessa. Kasvattajan työssä tämä merkitsee kaiken vuorovaikutuksen ymmärtämistä osaksi kasvun ja kasvatuksen ympäristöä. Näin kasvattajan pedagoginen näkökulma laajenee arvioimaan lapsen varhaiskasvatusta kohtaamisten ja toimintaympäristöjen kokonaisuutena.
14