Lauri 2016 nro 12 (7.7)

7

Kaarina Suonperän mielestä suomalaiset ovat tunteellinen kansa, joka ei ole vieläkään oppinut näyttämään tunteitaan.

kaipaa lisää lämpöä Kaarina Suonperä käy yhä paljon puhumassa varuskunnissa.

– Koulutuksen jälkeen jään usein syömään. En ruoan takia, vaan seuratakseni pöytätapoja. Siinä voi vaikka huomata, ettei nuori mies syö haarukalla ja veitsellä vaan lusikalla. Mutta ei se ole pojan syy.

Usein hän sanoo, että näin meillä syödään kotonakin.

Varuskuntien lisäksi Kaarina Suonperä on käynyt paljon kouluissa ja koululaisryhmien kanssa ravintolassa. Se on vahvistanut tunnetta siitä, kuinka meistä jokainen kaipaa kehuja, kiitosta ja huomiota. Yhteisillä aterioilla hän pyrkii ottamaan viereensä juuri ne oppilaat, jotka häiriköivät tai vetäytyvät syrjään.

– Usein sen huomaa jo kätellessä, keitä he ovat.

Suonperän silmät kostuvat kun hän kertoo pojasta, joka opettajien mukaan

ei puhunut juuri mitään. Pienellä keskustelulla ja rohkaisulla hän sai pojan pitämään kiitospuheen koko porukan edessä.

– Sanoin, että ensimmäinen puhe on aina pahin, mutta toinen jo helpompi.

– Myöhemmin poika soitti ja kertoi, että oli pitänyt puheen isoäitinsä syntymäpäivillä. Ja kaikki naiset itkivät!

Suonperää harmittaa, jos lapsille ei anneta huomiota. Kun lapsella on kerrottavaa, pitäisi kuunnella eikä keskittyä kännykkään.

– Jos lapsi ei saa huomiota hyvällä, hän hankkii sitä sitten pahalla.

Toinen asia, joka Suonperää harmittaa, suorastaan raivostuttaa, on kiroilu. Mitä hän itse sitten sanoo, jos lyö varpaansa tuolinjalkaan?

– Kysyin kerran tyttäreltäni, olenko koskaan kiroillut. Hän sanoi, että en ole.

Hänen mukaansa äiti on sellainen ihminen, joka puhaltelee hyttysiäkin.

Kuka?

Tapakouluttaja, kamarineuvos Kaarina Suonperä asuu Vantaan Pähkinärinteessä puolisonsa kanssa.

Mitä?

Tapaseuran puheenjohtaja. Useita luottamustoimia. Harrastaa golfia ja monenlaista kulttuuria kuten oopperaa ja teatteria. Käy HIFK:n jääkiekko-otteluissa ja Hyvinkäällä pesäpallo-otteluissa.

Motto? ”Kauniit sanat, kohteliaisuus ja hymy eivät maksa mitään.”

Kaarina Suonperä perusti tapakoulutuksia tarjoavan yrityksensä vuonna 1991.

Kysyntää on ollut, ja on yhä. Juuri nyt tietoa kaivataan monikulttuurisuuteen liittyvistä aiheista. Monilla työpaikoilla koetaan helpommaksi, että joku ulkopuolinen tulee puhumaan tavoista ja pukeutumisesta. ”Blue Lady” on ollut suosittu vieras myös lähetystöissä. Siellä on pitänyt selitellä, miksi suomalaiset ovat niin hiljaisia ja totisia.

– Kerron, että Suomi on iso maa, mutta pieni kansa. Katu- ja kaupunkikulttuuri on vielä nuorta. Olemme tunteellinen kansa, joka ei anna lämmön tulla esiin.

Meillä ei kannusteta iloon.

Suonperä iloitsee kuitenkin siitä, että puhumme enemmän kuin ennen ja uskallamme näyttää kielitaitoamme. Eikä halaaminenkaan ole enää niin vaikeaa.

– Hyvissä tavoissakin on lopulta kyse vain toisen huomioimisesta. T