Jani Laukkanen
Antti Siukonen Fleim-nuorisomedian päätoimittaja
Voihan ripari! reilu kolMannes rippikoulutyöntekijöistä ei ole koskaan kiroillut rippikoulussa. Hieman vajaa puolet kertoo lipsauttaneensa jossain vaiheessa. Reilu kymmenen prosenttia on kyllä kironnut, mutta ei ole aivan varma, onko kukaan kuullut. Tämä käy ilmi huhtikuussa julkaistavassa Fleim-lehden kyselytutkimuksessa. Itsekin olen syyllistynyt leiriläisten kuullen kiroilemiseen. Ainakin kerran. Se tapahtui ensimmäistä kesää kesäteologina ollessani. Pojat olivat saunavuorossa ja minä mukana. Hieman sen jälkeen, kun olin jo toista kertaa opastanut poikien vuorolla sisään pyrkineet tytöt ulos, saapuivat neitoset uima-asuissa uhmallaankin poikien suihkutilaan. Siinä vaiheessa muuten niin lauhkea nuori kesäteologi päräytti ukaasinsa kirosanoilla terästettynä niin, että suihkujen vesipisarat jäivät leijailemaan hetkeksi ilmaan. Kantapään kautta opin kerralla, ettei kannata. Nöyrästi oli pyydettävä jälkikäteen anteeksi.
Anneli Nikulaisen kiinnostus käsitöihin vei hänet naisresurssikeskus Pihlajaan.
Pihlajan pelastama
Anneli Nikulainen löysi naiskeskuksesta uuden suunnan.
— Voi kai sanoa, että tämä paikka pelasti minut, Nikulainen toteaa.
N
Naisresurssikeskus Pihlaja on Vantaan Nicehearts-yhdistyksen ylläpitämä paikka, jossa naiset ja tytöt voivat tavata toisiaan ja tehdä käsitöitä tai laittaa ruokaa yhdessä. Vapaamuotoisen toiminnan lisäksi Pihlajassa järjestetään kursseja, myyjäisiä ja retkiä. Suuri osa kävijöistä on maahanmuuttajia. He ovat kotoisin esimerkiksi Vietnamista, Burmasta, Venäjältä, Virosta, Irakista, Iranista, Kongosta ja Sudanista. Anneli Nikulaisen ensimmäinen työtehtävä Pihlajassa oli ohjata tyttöjen kädentaitokerhoa. — Ennen tätä paikkaa en tuntenut ketään maahanmuuttajia, kokemus oli avartava ja antoisa. Tytöt olivat noin 10–18-vuotiaita. Olen vieläkin tekemisissä joidenkin tyttöjen kanssa ja olen käynyt katsomassa yhden entisen kerholaisen vauvaakin, Nikulainen kertoo. Nikulainen on yllättynyt siitä, kuinka paljon uusia ystäviä hän on Pihlajan ja Niceheartsin kautta saanut — hän kun pitää itseään hieman ujona.
elisen vuotta sitten Anneli Nikulaisen elämässä oli kausi, jolloin huonot asiat seurasivat toisiaan. Kirjapainoalalla työskennellyt Nikulainen joutui jäämään sairauslomalle, jonka aikana hän sai kuulla, ettei työnantajalla ole enää tarjota hänelle töitä. Nikulainen jäi sairaseläkkeelle ja päätti muuttaa entiseen kotikaupunkiinsa Vantaalle ollakseen lähempänä iäkästä äitiään. Muutto toi kuitenkin mukanaan yllätyksen. Nikulainen menetti sairaseläkkeensä byrokratiassa tapahtuneen kömmähdyksen vuoksi ja joutui aloittamaan työnetsinnän uudestaan. — Olin silloin huonossa kunnossa sekä henkisesti että fyysisesti. Taloudellisestikin olin tiukoilla, Nikulainen muistelee. Käänne parempaan tapahtui, kun ystävätär ehdotti Nikulaiselle, että he menisivät naisresurssikeskus Pihlajaan Tikkurilaan tekemään käsitöitä. Niinpä he alkoivat käydä keskuksessa säännöllisesti ja tekivät käsitöitä aamuyhdeksästä aina kolmeen asti. Tästä seurasi iloisten tapahtumien sarja, joka syntyi osittain Pihlajassa luotujen verkostojen avulla. Nikulainen pääsi ensin työnhakukurssille ja sai sitten työharjoittelupaikan Nicehearts-yhdistyksestä, josta seurasi pätkä- ja osa-aikatöitä, paljon uusia ystäviä ja kokemuksia. Eläkeasiakin ratkesi, nyt Nikulainen on osa-aikaeläkkeellä.
ystäVäpiiri laajeni
suoMen kieli tarttuu Pihlajassa käy naisia, jotka ovat lähtöisin monista eri kulttuureista, mutta suurempia kieliongelmia ei ole. Esimerkiksi käsitöitä opeteltaessa esineet, joista puhutaan, ovat usein lähellä ja silloin ei haittaa, jos vaikkapa sana ”sakset” ei olisikaan tuttu. — Pyrimme siihen, että puhumme suo-
mea, jotta kaikki oppisivat. Osa puhuu jo hyvin suomea, osa vasta muutamia sanoja, Nikulainen kertoo. Vuodet Pihlajassa ovat opettaneet Nikulaiselle, että pohjimmiltaan ihmiset ovat melko samanlaisia kaikkialla maailmassa. Puheenaiheet ovat samoja, olipa pöydän ääressä sitten supisuomalainen porukka tai kansainvälisempi seurue.
-Vuotias äiti yllättyi Pihlajan ovet ovat avoimet kaikille tytöille ja naisille, tosin kantasuomalaisia kävijäjoukossa on varsin vähän. Anneli Nikulainen arvelee, että joillakin kynnyksenä ovat ennakkoluulot maahanmuuttajia kohtaan. Toisilla syynä voi olla ujous, suomalainen kun ei helposti mene tutustumaan ainakaan toisesta kulttuurista kotoisin olevaan ihmiseen. Kun on alkuun päässyt, muurit kuitenkin usein murtuvat. — Toin tänne 90-vuotiaan äitini, joka aluksi vähän arasteli, että mitäs hän täällä oikein tekee. Lopulta kokemus oli kuitenkin hieno. Äitiini teki vaikutuksen, kuinka rouvat kyselivät hänen vointiaan ja lähettelevät vieläkin terveisiä. Vaikka Nikulaisen sijaisuus käsitöiden ohjaajana Pihlajassa onkin lopuillaan, hän aikoo jatkaa siellä käymistä. Toiset ihmiset ovat tulleet koko ajan tärkeämmiksi. — Kun muutin Helsingistä Havukoskelle niin ajattelin, etten välttämättä asu Vantaalla kauan. Nyt olen tullut toisiin ajatuksiin, sillä ei minulla muualla ole tällaista sosiaalista verkostoa, Nikulainen pohtii.
rippikoululaisten kielenkäytölle on asetettava rajoja, jos ei halua marinoida itseään v-sanoilla koko leirin ajan. Eikä kiroilu ole ainut väännönaihe: tupakointi, energiajuomien juominen, nukkumaanmenoajat ja kännykänkäyttö ovat yhtä lailla keskustelujen alla. Niin, ja pukeutuminen. Kolmannes riparilla työskentelevistä on komentanut leiriläisiä vaatettamaan itseään säädyllisemmin. Viidenneksen olisi vain tehnyt mieli tehdä niin. Kiroilua rippikoulussa ei pidä tarkastella vain yksittäisenä asiana. Se liittyy yhdessä elämisen pelisääntöihin. Nipotuksella ja huutamisella saa äkkiä välit poikki ja lipsumalla itse säännöistä saa huuhdeltua riparin varsinaisen sisällön pytystä alas. Säännöistä keskusteleminen ja yhteinen sitoutuminen kääntävät haasteet oppimiskokemuksiksi — sekä nuorille että työntekijöille. ja loppuun vielä tiedote kaikille huolestuneille rippikoululaisten vanhemmille. Seurakuntien työntekijät ovat ihan tavallisia ihmisiä, joilla on oma yksilöllinen ärsyyntymiskynnyksensä. Laittakaa lapsenne hyvillä mielin riparille. Eivät he siellä opi kiroilemaan. Mutta saattavat saada kehotuksen laittaa enemmän vaatetta päälleen.
Hanna Antila
Anneli Nikulainen ohjasi naisia käsitöissä 1.3.