2B jattareksi ja ylihoitajaksi, koulutuksesta tuli suunnitelmallista. Sisar Lina, kuten diakonissoja tuohon aikaan kutsuttiin, kirjoitti 1890-luvulla sairaanhoidon teoriaoppaan, joka perustui useisiin ulkomaisiin alan teoksiin. Opas oli Suomessa ensimmäinen laatuaan, 326 käsin ruotsiksi kirjoitettua sivua. Sen mukaan sisar Lina koulutti vuosikaudet diakonissa-sairaanhoitajia. Nyt teos on käännetty suomeksi ja painettu kaksikielisenä laitoksena. Se on dokumentti 1800-luvun lopun sairaanhoidosta, ja siitä välittyy myös ajankuvaa. Lina Snellmanin aikaan Diakonissalaitoksen sairaalaan tuli myös köyhiä potilaita. Sisar Lina korosti opetuksessaan kaikkien yhdenvertaisuutta ja piti tärkeänä, että kaikki potilaat saivat samanlaisen kohtelun. Niinpä ne, joilla ei ollut kodissaan kunnollista vuodetta – tuskin vuodetta ollenkaan – saivat sairaalassa kunnon nukkumasijan. Kun tuli pesemätön potilas, sisar Lina opasti, miten hänet valmistetaan puhtaiden lakanoiden väliin: ”Kun sairaalaan otetaan likaisia potilaita, heidät kylvetetään heti. Ei kuitenkaan silloin, jos on vaarana, ettei sairas kestä kylpyä. Silloin pestään sängyssä lämpimällä saippuavedellä. Kaikki vaatteet vaihdetaan, tukka leikataan, pää pestään karbolilla, sublimaatilla tai harmaasalvalla.” Sisar Lina painotti, että potilaan paraneminen alkaa siitä, kun hän huomaa päässeensä huolelliseen hoitoon. ”Luulen, että tämä on syynä siihen suotuisaan muutokseen, minkä voi havaita sairaan tilassa jo silloin, kun hän saapuu sairaalaan.” Koko olemassaolonsa ajan on Helsingin Diakonissalaitos kouluttanut hoitajia. Nykyisin se kouluttaa enää vain lähihoitajia, sillä sairaanhoitajia ja diakonissoja kouluttaa Diakonia-ammattikorkeakoulu DIAK, jonka osaomistaja Diakonissalaitos on. Miten sitten lehtori Eeva Kivelä nykyään varustaa opiskelijaansa potilaan vastaanottamiseen kiireisellä päivystyspoliklinikalla? – Tärkeintä on, että potilas tulee nähdyksi ja kohdatuksi. Ihan lyhyenkin asian voi sanoa tylysti tai empaattisesti. Kannatan ehdottomasti empatiaa. Se ei vähennä ammatillisuutta, pikemminkin päinvastoin, Kivelä sanoo. Hän korostaa potilaiden kohtaamista kunnioittavasti riippumatta heidän taustastaan. – Erityisesti kannan huolta muistisairaista, ikääntyneistä sekä mielenterveys- ja päihdetaustaisista potilaista. Myös sisar Lina neuvoo näkemään tärkeimmän: ”Sairaanhoitajan pitää tottua kääntämään katseensa pois sairaan henkilökohtaisista ominaisuuksista, miellyttävistä ja epämiellyttävistä, jotta hän näkisi kaikki potilaansa erottelematta ja kokonaisuudessaan hänen hoitoonsa uskottuina, voidakseen antaa jokaiselle samanlaista huolellista hoitoa ja rakkaudentäyteistä huolenpitoa.” Eeva Kivelä jatkaa samaan henkeen Lina Snellmanin kanssa toteamalla, että jokaista ihmistä on autettava, vaikka toisen potilaan kanssa kemiat pelaisivat paremmin ja toisen kanssa huonommin. Eeva Kivelä kohtaa hoidettavien rankkojakin elämäntarinoita jo opiskelijoita ohjatessaan mutta erityisesti työssään koordinaattorina Diakonissalaitoksen hoivapalveluissa. On ihmisiä, jotka kokevat elämänsä vaikeuksien vuoksi itsensä niin arvottomiksi, etteivät ole aikoihin edes kehdanneet mennä hakemaan apua. – Kun kuuntelee näiden ihmisten elämäntarinoita, paljastuu, että huono-osaisuus on saattanut saada alkunsa jo monta sukupolvea aikaisemmin, Kivelä kertoo. – Kun toisen elämää alkaa ymmärtää, ennakkoluulot ja vastenmielisyys haihtuvat. Kivelä painottaa, että jo laki potilaan asemasta ja oikeuksista sanoo, että jokaista on hoidettava erottelematta. Lina Snellmanin sairaanhoidon oppikirjassa Kivelää puhuttelee läsnäolon korostaminen.
”
Nykyisin toivoisi olevan enemmän aitoa pysähtymistä ja ymmärrystä siitä, miten tärkeää läsnäolo on hoidollisesti.” Terveysalan lehtori Eeva K ivelä
– Se näkyy myös kirjan valokuvassa potilaan vierellä istuvasta hoitajasta. Siinä ei ole kiireen tuntua. Nykyisin toivoisi olevan enemmän aitoa pysähtymistä ja ymmärrystä siitä, miten tärkeää läsnäolo on hoidollisesti. Läsnäolon merkitystä korostaa myös Emilia Lukkari. – Aina vedotaan ajan puutteeseen, mutta vaikka olisi vain pieni hetki, sen voi olla toiselle kokonaan läsnä. Läsnäolo näkyy siinä, miten katsot, miten puhut, miten kosketat. Olet sataprosenttisesti ihmis-
tä varten sen hetken, et toinen jalka oven raossa, hän painottaa. Eeva Kivelä uskoo, että läsnäolon taitoa voi kyllä kehittää. Ihmisiä hoitaessa harjaantuu, varsinkin, jos saa selkeää palautetta toiminnastaan. Hän itse muistaa saaneensa aikanaan hyvän opetuksen mentyään työhön muistisairaiden palvelukotiin. Totuttuun tapaan hän oli juoksennellut ympäriinsä kiireisen oloisena, jakanut lääkkeitä, vienyt vaippoja varastoon ja keksinyt yhtä ja toista. Kokenut kollega oli todennut, että muistisairaiden keskellä sinä et ole hyvä sairaanhoitaja, jos kiirehdit ja suoritat tehtäviä. ”Nämä ihmiset luulevat, että on jokin hätä. Levottomuus tarttuu muistinsa menettäneeseen.” konkarihoitaja sanoi. Emilia Lukkari kiittää DIAKia siitä, että siellä painotetaan ihmisen kohtaamista. – Nyt valmistuttuani olen miettinyt kouluni opetuksia. Toivon, että vielä kymmenen vuoden päästäkin muistan sen kaiken, hän sanoo. – Olen saanut harjoittelupaikoissa paljon hyvää palautetta tavastani olla ihmisten kanssa. Toivon, että se taito pysyy ja kehittyy minussa eikä katoa minnekään. Lina Snellmanin teoriassa Eeva Kivelä pitää myös hoidon estetiikan korostuksesta.