10
esse
❘
3.9.2009
3.9.2009
Eeva Hara-Lindström:
❘
esse
11
Miksi Juuso päätti elämänsä? ”Jumala säästi poikani pahalta”, pohtii Eeva Hara-Lindström. Vähitellen hän on hyväksynyt auttaneensa Juusoa niin paljon kuin pystyi. Teksti Katariina Harju Kuva Markku Mattila
S
e tapahtui kolme ja puoli vuotta sitten. Juuso oli hoidossa Jorvin suljetulla osastolla, eikä hän ollut päässyt joulunakaan kotiin. Perhe oli lomamatkalla Italiassa. Sairaalasta oli vakuutettu, että poika on turvassa ja perhe voisi lähteä keräämään voimia lomalle. Juuso oli saanut luvan käydä ulkona jaloittelemassa. Hän oli lähtenyt salaa pois sairaala-alueelta ja kävellyt Kauklahteen asti. Hän oli yrittänyt päästä kotiinsa, mutta hänellä ei ollut avaimia. Hän oli käynyt isännöitsijän toimistossa, jossa ei ollut turvalukon avainta. Nuori mies oli lähtenyt pois ja palannut vielä kerran oven taakse. Se oli viimeinen kerta, kun hänet nähtiin elossa. Isännöitsijä huomasi Juusolla olevan sairaalaan vaatteet. Hän soitti äidille, joka otti heti yhteyttä Jorviin saadakseen pojalleen apua. Kaikki tapahtui tunnin sisällä. Ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään, Juuso oli kävellyt Mankin seisakkeelle. Siellä ei ollut muita. Juuso jäi junan eteen seisomaan pää alaspäin painuneena.
vaatteet. Kyllä ne Juuson vaatteet olivat”, Juuson äiti Eeva Hara-Lindstöm kertoo. ”Lääkäri lohdutti, että Juuso ei ehkä tiennyt kuolevansa. Psykoosille on ominaista luonnottomat käsitykset omista kyvyistä.” Äidille pojan kuolema oli valtava, raastava, rikkirepivä shokki. Hän ei voinut nukkua, muttei tehdäkään mitään. Kipu oli niin hirveä, että sisäelimiin sattui. Hänestä tuntui kuin koko sisus palaisi ja sulaisi. Painon tunne rinnassa veti kokoon. Äiti ajatteli kivun musertavan hänetkin hengiltä. ”Mutta sydän vain löi, minkäs minä sille mahdoin. Oli elettävä.”
Valtava syyllisyys Juuso oli ollut pidempään sairas: hänellä oli masennusta ja psykooseja. Vanhemmat tekivät parhaansa, mutta omillaan asuvaa nuorta miestä oli vaikea valvoa. ”Äiti, joka menettää lapsensa, kokee valtavaa syyllisyyttä”, Hara-Lindström kertoo. Hän on käynyt loputtomasti läpi Juuson elämää. Hän on kuullut Juuson olleen koulukiusattu ja kiusaaja itsekin. Hän myös epäilee pojan tunteneen syyllisyyttä vanhempien avioerosta. Vähitellen äiti on alkanut hyväksyä tehneensä parhaansa. Perheellä ei ollut käsitystä siitä, kuinka vakava Juuson tilanne oli. Täysi-ikäisen tietoja kun ei koulusta, työpaikasta tai sairaalasta kerrota. Jorvissakin Juuson kunto arvioitiin väärin.
”Poliisi soitti ja pyysi tulla tunnistamaan
Eeva Hara-Lindström menetti oman lapsensa, jonka hän oli kantanut, synnyttänyt ja hoitanut. ”Hirveän syvä kaipaus jää. Rakkaus säilyy sydämessä.”
Juuso lepää Äiti miettii, että Jumala halusi Juuson elävän lyhyen ja intensiivisen nuoruuden. ”Jumala antoi Juuson elää monessa suhteessa hyvän elämän. Hän sai harrastaa ja matkustaa ja hänellä oli ympärillään rakastavia ihmisiä.” Juuso oli älykäs ja mietiskelevä. Hänellä oli täydellinen sävelkorva, ja hän soitti nokkahuilua. Hän pelasi myös jääkiekkoa, jalkapalloa ja lumilautaili. Koulu sujui hyvin, ja hänellä oli paljon kavereita. Juuso oli saanut juuri ennen kuolemaansa tietää, että hänellä oli edessään pitkä ja vaikea laitosjakso. ”En tiedä, millaista hänen elämänsä sairauden kanssa olisi ollut”, äiti miettii. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosia ei ollut, mutta oireet viittasivat siihen. Äiti ajattelee Jumalan säästäneen Juuson myöhemmältä pahalta. Hän uskoo, että Juusolla on nyt hyvä olla.
Enkelipatsas haudalla
Vihan kourissa
Sisäelimiin sattui
littuja.” Äiti oli vihainen myös Jumalalle. Nuoren ja lahjakkaan ihmisen elämä ei ollut vielä kunnolla alkanut, kun hänet jo vietiin pois. Lähtö oli vaikea hyväksyä. Perheen jaksaminen on ollut koetuksella; myös sisarusten surutyö jatkuu edelleen. Hara-Lindstöm koki tarvetta turvautua johonkin suurempaan, ”jotta tästä selviäisi”. Hän rukoili, että Juusolla olisi hyvä olla. Hän rukoili, että perhe jaksaa.
Alkujärkytyksen jälkeen Hara-Lindström oli vihainen; ensin sairaalalle ja sitten myös pojalleen. Miksi teit sen, hän kysyi. Luovuit elämästä, joka sinulle oli annettu! Juuson valinta tuntui väärältä ja kohtuuttomalta. Olivatko asiat todella niin solmussa, äiti mietti. ”Olin helpottunut, että sain tuntea vihaakin. Surussa kaikki tunteet ovat sal-
Äiti halusi Juuson siunauksen Olarin kirkkoon, koska poika oli kastettu ja konfirmoitu siellä. Juuson uurna laskettiin uurnalehtoon valoisaan paikkaan. Kivi katsoo kirkkoon päin, ja sen ympärillä on muita vainajia. ”Jottei Juuso olisi yksin.” Haudalla on äidin tekemä lumilautailevaa enkelipoikaa esittävä patsas. Se symboloi Juuson kaipuuta vapauteen. J
Ikuinen mysteeri Jos Jumala on hyvä, miksi hän antaa viattomien kärsiä? Essen toimittaja yritti ottaa asiasta selvää. Teksti Katariina Harju Kuvat Markku Mattila
E
räs tuttavani menehtyi sairauskohtaukseen parikymppisenä. Toinen teki itsemurhan – parikymppisenä hänkin. Mummuni sairastui syöpään. Hän kuoli, vaikka elinvuosia olisi ollut runsaasti jäljellä. Eivätkä nämä ole vielä mitään: koulusurmat, käsittämättömät suuronnettomuudet, nälänhätä. Miljoonia viattomia kuolee turhaan. Miksi Jumala ei estänyt näitä kaikkia? Hänhän on kaikkivaltias.
tä?
Vai eikö hän halunnut estää niiTästä täytyy ottaa selvää.
Missä Jumala oli, kun onnettomuus sattui? Mietin, kuka tietäisi kärsimyksestä eniten. Mieleeni tulee sairaalapappi – häneltä varmaan kysytään usein, miksi viaton ihminen kuolee liian aikaisin. Onnettomuudet, syöpä ja itku ovat hänen arkipäiväänsä. Lähden Puolarmetsän sairaalaan tapaamaan sairaalapappi Ritva Särkkää. ”Voi ei, sinulla on vaikea kysymys”, Särkkä päivittelee astuttuani ovesta sisään. ”Mutta et ole ainoa, joka tätä miettii. Kyse on kärsimyksen ongelmasta, jota on pohdittu mo-
nissa uskonnoissa, filosofiassa ja taiteessakin.” Ei Särkkäkään kärsimyksen ongelmalta työssään säästy. ”Miksi hyvä ihminen saa syövän? Missä Jumala oli, kun onnettomuus tapahtui?” papilta kysytään. Lisäksi on tuskaa, joka ei näy ulospäin: ahdistusta ja yksinäisyyttä. Mitä Särkkä vastaa kärsivälle?
Ritva Särkkä
”En anna valmiita vastauksia, vaan pohdimme asioita yhdessä potilaan kanssa”, Särkkä sanoo. Se, ettei anna vastuksia, on hänen mukaansa toisen kunnioittamista.
Vaikeus ei aina vahvista Ehkä Särkkä ei anna vastauksia, koska hän ei itsekään tiedä niitä. Onko näin? Särkkä myöntää suoraan, ettei hän tiedä vastausta kärsimyksen ongelmaan. Silloin hän sanoo rehellisesti: en tiedä, en ymmärrä. Ainoa, mitä hän voi tehdä, on olla läsnä ja pitää kädestä. Usein sanotaan, että vastoinkäymiset vahvistavat. Tämän kaiken jälkeen olet vahvempi ja viisaampi, lohdutetaan.
Särkkä ei sano niin. ”Kyllähän joku löytää sairastuttuaan uusia arvoja. Mutta joidenkin ihmisten kohdalla voi kysyä: eikö siinä vähempikin olisi riittänyt?”
Onko kipu rangaistus? Monet kysyvät Särkältä, mitä he ovat tehneet ansaitakseen piinan. Pappi sanoo, ettei kipu ole Jumalan rangaistus. ”Vaikka kyllä Jumalalle saa olla vihainen. Kyllä Jumala sen kestää.” Särkkä sanoo, ettei voi muuta kuin luottaa Jumalaan. Vaikka on rankkaa, Jumala kantaa. Mistä ihminen sitten tietää, että Jumala kantaa? Eikös hän juuri hylännyt silloin, kun suojelusta olisi
eniten tarvittu. Missä Jumala oli, kun koulupoika surmasi toverinsa? ”Ainoa, mitä voin sanoa, on: ei Jumala hylkää, vaikka siltä tuntuu. Kärsimyksen ongelma on mysteeri. On lohdullista, että Jumala tietää – silloinkin, kun ihminen ei tiedä. Jumala päättää ihmisen elämästä.” Järjellä tätä ei voi selittää.
sairastui eturauhassyöpään. Jospa hän tietäisi, miksi sairaus vie viattomia ihmisiä. Vikström suhtautuu asiaan yllättävän rauhallisesti. ”Mietin kyllä, onko oikeudenmukaista, että minulle tulee näin paljon vastoinkäymisiä”, hän myöntää. ”Ajattelen silti eläväni maailKuvalähde: Wikipedia
Jumalan palvelija sai syövän Koska sairaalapapin vastaukset eivät tyydytä minua, päätän etsiä tietoa toisaalta. Soitan emeritusarkkipiispa John Vikströmille. Vikströmin tausta antanee eväitä kärsimyksen pohtimiseen. Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli syöpään, ja myöhemmin hän itse
massa, jossa on pahaa. Tämä on minun osuuteni maailman kärsimyksistä, ja koetan sitä kantaa.” Vikström ei kiellä, etteikö usko olisi ollut koetuksella. Vaimon kuolema oli vaikea paikka koko perheelle. ”Mutta usko auttoi: sain purnata taivaan Isälle. Sain kokea, että Jumala on mukana tässäkin. Jumala tietää, miltä minusta tuntuu, koska hänen oma poikansa Jeesus kuoli kärsien.” Vikström ei ollut vihainen. Sen sijaan hän rukoili: tapahtukoon Sinun tahtosi.
Paha paholaisesta? John Vikström
Vikströmin kaltainen mies varmaan tietää, miksi kärsimystä on.
Miksi Jumala antaa tuskaa yhdelle, onnen toiselle? ”Jumala ei lähetä kenellekään kärsimystä. Paha tulee paholaisesta, joka vastustaa Jumalan valtaa”, Vikström vastaa. Paholainen on Jumalan vastavoima, jota ei ole vielä voitettu. Huh. Jokainen vastaus herättää kymmenen uutta kysymystä. Vikström myöntää, että Saatana on vaikea käsittää. ”Kun syöpä iski, en minä Saatanaa ajatellut.” Kun rakas tekee kuolemaa, teologiset teoriat eivät ole päällimmäisenä mielessä. Mutta miksi Jumala antaa Paholaisen toimia? Toisin kuin sairaalapappi Särkkä, arkkipiispa Vikström uskoo kivulla olevan tarkoituksen. ”Vaikka Jumala ei aiheuta kärsi-
mystä, hän voi käyttää kipua niin, että se tuo jotain hyvää. Ihminen ei aina huomaa hyvää itse, ja se voi tulla vasta myöhemmin.”
2000-vuotinen kysymys Vikström ei silti tiedä, miksi jotkut kärsivät toisia enemmän. ”Siihen meillä ei ole vastausta. Tämä on kysymys, jota ihmiskunta on pohtinut koko historiansa ajan.” Tähän kai minunkin on tyytyminen. Olisi kai aika mahtailevaa vaatia ratkaisua ongelmaan, jota on ratkottu aikojen alusta asti. Kärsimys on ikuinen salaisuus, johon ei ole vastausta. Täytyy vain luottaa, että kaikella on tarkoituksensa. Tätä kai se usko on. J