Paasilinna, Arto: Ukkosenjumalan poika (WSOY)

Sampsa avasi postilaatikon toivoen itselleen muutamaa mukavaa kirjettä. Pahus, vain pari laskua ja muutama lehti.

Anelmalle oli Hammaslääkäriliitosta kiertokirje. Ei muuta.

Sampsa rutisti kiertokirjeen kourassaan pieneksi palloksi ja pudotti sen postilaatikon taakse heinittyneeseen ojaan. Hän muisteli isäänsä, Ronkailan vanhaa ukkoa. Kun Anelma oli ottanut miehekseen hulttion ruotsikon, oli Tavasti suuttunut kamalasti ja sanonut ettei sitä sukua päästetä Ronkailaa ryyppäämään.

Mutta ukko oli kuollut pois, ja osa Ronkailasta oli ryypätty. Ennen kuolemaansa äijä oli koulinut Sampsan vanhoille tavoille. Siinä vaiheessa kun koulussa puhuttiin että pitäisi mennä rippikouluun, ukko vei Sampsan metsään ja opetti hänet uhraamaan Ukko Ylijumalalle.

– Minä sinulle rippikoulut opetan, hän oli sanonut hymyssä suin.

Ronkailan talon takana oli siihen aikaan, ja on vieläkin, tiheä metsä, jonka keskellä kohoaa jyrkkä kalliopaasi. Sampsa näki kalliolla pienen kivilatomuksen, jonka päällä oli kalanruotoja. Tavasti Ronkainen otti lakin päästään ja käski Sampsan tehdä samoin. Sitten hän asetti paadelle puoli kiloa läskiä ja puolikkaan pullollisen viinaa, kokosi latomuksen päälle kuivista oksista pienen nuotion ja sytytti sen palamaan. Tuli käristi sianlihan, kuumuus rikkoi viinapullon, palava viina valui alas kalliolta maahan. Ukko särpi tulista viinaa suuhunsa, käski Sampsankin latkia sitä kallionkoloista. Hyvä ettei kieli palanut. Se meni päähän kuin naula. Lopuksi Tavasti ja Sampsa möyrivät nelinkontin paaden ympärillä ja huusivat kovalla äänellä Ukkosenjumalalta onnea.

Tuo kaikki pelotti Sampsaa, mutta isän seurassa se menetteli.

Paluumatkalla Tavasti mainitsi pojalleen, että häntä oli pyydetty seurakunnan kirkonvanhimmaksi, kun hänellä oli niin suuri tila.

17