Bellen oivallus
Äidille ja isälle
—T. R.
Ensimmäinen painos
Alkuteos Belle’s Discovery
Copyright © 2018, 2025 Disney Enterprises
All rights reserved.
Teksti Jessa Roehl
Kuvitus Disneyn taiteilijat
Suomennos Jenni Rapelo
Suomenkielinen laitos: Tammi 2025
Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä
Lönnrotinkatu 18 A, 00120 Helsinki
ISBN 978-952-04-7466-9
Painettu EU:ssa
Tuoteturvallisuuteen liittyvät tiedustelut: tuotevastuu@tammi.fi
Luku 1 Keksijän tytär
Belle asteli sisään luokkahuoneeseen ja
istahti pulpettinsa ääreen. Hän asetti nuken viereensä, vaikka kapean tuolin jakaminen oli epämukavaa. Siitä huolimatta
Belle tahtoi ottaa mallia ystävästään Sylviestä ja kolmosista, jotka istuivat ylpeinä rinta rinnan omien nukkejensa kanssa.
Tyttöjen nuket oli ostettu Pariisista. Sylvie oli esitellyt ylpeänä omaansa jo viikkokausia.
Toiset tytöt vaikuttivat onnellisilta,
kun he harjasivat nukkejen hiuksia, sepittivät tarinoita niiden elämästä ja vaihtelivat keskenään sieviä nukenvaatteita. Viimein
Bellekin voisi osallistua hauskanpitoon.
Belle oli valvonut myöhään edellisenä
iltana, sillä hän oli innostunut tekemään muutamia muutoksia nukkeensa. Belle ei ollut kyennyt hillitsemään itseään. Toisaal-
ta hänen isänsä kin sanoi aina, että silloin
pitää toimia, kun inspiraatio iskee.
”Herra Jacques!” Thomas huudahti.
”Bellen pää on taas pilvissä.” Pojalta pää-
si naurun hörähdys. Myös Claudette, yksi kolmosista, hihitti. Thomas oli luokan
vitsinikkari, joka laski aina leikkiä muiden kustannuksella.
Belle havahtui mietteistään. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli vajonnut ajatuksiinsa kesken oppitunnin. Mutta onneksi opettaja, herra Jacques, ei koskaan suuttunut. Nytkin hän vain iski Bellelle silmää ja heilutti tyhjää paperia ja sulkakynää kädessään. Vuorossa oli matematiikkaa – se oli Bellen lempiaine kirjallisuuden jälkeen.
Belle kurotti kohti laukkuaan ja melkein pudotti samalla nukkensa lattialle.
Hän nosti nuken pöydälle siksi aikaa, kun hän etsi sulkakynän ja paperia. Yhtäkkiä Belle huomasi, että luokassa oli epätavallisen hiljaista. Thomasin posket punottivat, ja poika yritti pidätellä naurua. Claudette
nyrpisti nenäänsä, ja Sylvie nosti kauhistuneena kätensä suun eteen.
Kaikki tuijottivat Bellen nukkea. Tyttö
oli leikannut sen korvat suipoiksi ja maalannut nuken kauttaaltaan violetilla maalilla.
Lopuksi hän oli punonut nukelle siivet rautalangan pätkistä, jotka olivat jää-
neet yli hänen isältään. Ja niin tavallinen nukke oli muuttunut satumaiseksi keijuksi.
Belle asetteli keijunukkensa takaisin tuolille. He taisivat yllättyä, Belle tuumi.
Tunnin jälkeen kaikki tahtovat varmasti tarkastella nukkeani lähemmin.
Koulupäivän päätyttyä oppilaat kiirehtivät pihalle ja hajaantuivat kukin taholleen. Belle yritti löytää Sylvien ja kolmoset lapsilauman joukosta. Kolmosia ei yleensä voinut olla huomaamatta samanlaisten asujen (tosin Claudette pukeutui aina punaiseen, Laurette oranssiin ja Paulette vihreään mekkoon) ja vyötäisille ulottuvien kultaisten kutrien takia. Samoin Sylvien leiskuvat kiharat olivat hyvin silmäänpistävät. Ne olivat yhtä kirkkaanpunaiset kuin Claudetten mekko.
Tuota pikaa Belle huomasi tytöt, jotka supattelivat keskenään suuren puun juurella. ”Sylvie!” Belle huikkasi ja kirmasi kohti
ystäväänsä. Kun Claudette huomasi Bellen, hän tönäisi siskojaan. Kolmoset kiiruhtivat tiehensä ja jättivät nolostuneen Sylvien jälkeensä.
Belle kuuli, mitä kolmoset puhuivat keskenään, kun he kävelivät pihan poikki.
”Hän on niin omituinen. Mitä ihmettä hän mahtoi ajatella.”
”Se johtuu hänen isästään. Hänkin on melko kummallinen.”
”Sääli ettei Bellellä ole äitiä.”
Ilkeät sanat viilsivät Bellen sydäntä.
Muut lapset olivat juoruilleet hänestä ennenkin, ja se tuntui aina yhtä kurjalta.
Etenkin kun he puhuivat pahaa hänen isästään.
”Kolmoset eivät taida pitää minusta, vai mitä?” Belle kysyi Sylvieltä.
Sylvie siirteli kiusaantuneena painoaan jalalta toiselle. ”Eivät he sinun takiasi lähteneet. Heidän pitää mennä kotiin.” Belle tiesi, ettei se ei ollut totta. Kolmoset istuivat kaikessa rauhassa penkillä, eikä heillä näyttänyt olevan kiire minnekään.
Sylvie huokaisi syvään. ”En tahtoisi
loukata, mutta… Miksi ihmeessä pilasit kauniin nukkesi?”
Belle vilkaisi nukkeaan. ”Miten niin pilasin?”
”Sinä pilkoit sen korvat ja maalasit sen sievän ihon violetiksi”, Sylvie huomautti.
”Niin, mutta ei se silti ole pilalla”, Bel-
le vakuutti ja ojensi nuken Sylvielle. Tytön ilmeestä olisi voinut luulla, että Belle oli ojentanut hänelle juuri mädän omenan.
”Luin eilen hurmaavan sadun keijuista ja sain siitä inspiraation. Nyt nukkeni ei ole enää mikään tavallinen nukke.”
Belle osoitti rautalankasiipiä, jotka hän oli ruuvannut lelun puiseen selkään. ”Se osaa jopa lentää. Eikö olekin upea keksintö? Yhdessä voimme muuttaa sinun ja kolmosten nuket prinsessoiksi, noidiksi tai keijuiksi. Vain mielikuvitus on rajana.”
”Voi, Belle”, Sylvie huokaisi. ”Miksi sinun pitää aina yrittää olla erilainen kuin muut?”
”Miten niin?” Belle hämmästyi. ”En
minä yritä olla erilainen.”
Sylvie pudisteli päätään. ”Annan sinul-
le neuvon. Heti kun alat ajatella keksintöjä
tai tehdä asioita toisin kuin muut, lopeta saman tien ja tee aivan päinvastoin.” Sylvie sysäsi keijunuken takaisin Bellelle ja liittyi kolmosten seuraan leikkimään tavallisilla nukeilla.
Vielä aamulla Belle oli ollut toivoa täynnä. Hän oli kuvitellut pääsevänsä mukaan muiden tyttöjen leikkeihin uuden nukkensa ansiosta, mutta nyt kaikki hänen haaveensa olivat haihtuneet savuna ilmaan. Bellen hartiat lysähtivät pettymyksestä.
