Juuri 3/18

Page 24

TEEMA

Teksti: Juho Korpela

LIITTOHALLITUK & KV-S

LIITTOHALLITUS: KASVUN JA OPPIMISEN PAIKKA Keskustanuorten liittokokous järjestetään tänä vuonna Seinäjoella 17-18.11. Keskustanuorten liittohallitukseen valitaan kokouksessa viisi varsinaista jäsentä vuosille 2019-2020. Valitut liittohallituslaiset aloittavat vuoden 2019 alusta. Lisäksi liittokokouksessa valitaan kaksi varajäsentä liittohallitukseen vuodelle 2019. JUURI kokosi kuluvana vuonna liittohallituksessa toimineilta henkilöiltä ajatuksia siitä, miksi liittohallitukseen kannattaa hakea. “Liittohallituksessa pystyy jättämään oman kädenjälkensä

uudesta. Keskustanuorilla on kuitenkin turvavaljaat, epäonnis-

keskustanuorten toimintaan ja politiikkaan.”

tuminen ei ole paha juttu.”

Heli Hänninen, Mikkeli

Väinö Tuovinen, Espoo

“Liittohallitus kasvattaa ottamaan vastuuta jostain itsestään

“Vaikka liittohallitustyöskentely vaatii aikaa, on se sen

suuremmasta. Vastuu voi olla aluksi jännittävää, mutta se on

arvoista. Siellä pääsee vaikuttamaan ja tutustumaan todella

huikean kasvattava kokemus.”

hienoihin ihmisiin”

Väinö Tuovinen, Espoo

Heli Hänninen, Mikkeli

“Liittohallitus auttaa laajentamaan valtavasti omaa yhteis-

“Liittohallituksen jokainen jäsen saa vaikuttaa liittomme

kunnallista tietämystä.”

suuntaan omien intressien pohjalta.”

Sofia Mänty, Ilmajoki

Sofia Mänty, Ilmajoki

“Liittohallituksesta muovautuu tiivis porukka, joka kohtaa

“Elinikäisiä ystäviä, kattavia verkostoja ja kyky poliittiseen

toiminta-aikanaan isoja haasteita, onnistumisia ja kentän

keskusteluun. Tätä kaikkea ja paljon enemmän olen saanut

kritiikkiä. Parasta kaiken koetun jälkeen on se, että huomaa

kahden vuoden aikana liittohallituksessa.”

saaneensa vaikuttaa esimerkiksi hallituksen linjaan.”

Juho Korpela, Lappajärvi

Juho Korpela, Lappajärvi “Liittohallitus on oiva paikka harjoitella ja kasvaa, sillä ku“Jo kampanja itsessään on henkisesti kasvattava juttu. Po-

kaan ei ole valmis ja täydellinen politiikassa.”

litiikka on kuin kiipeilyseinä: Päästäkseen eteenpäin uskaltaa

Heli Hänninen, Mikkeli

ottaa askel. On putoamisen riski, mutta myös mahdollisuus | 24

JUURISYYSKUU2018.indd 24

24.9.2018 12.02


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.