Karhu-221

Page 5

KARHU 5

Seinärakenne erottaa radan ja toimistotilan. Erillinen tila lisää turvallisuutta ja antaa ampujille rauhaa keskittyä suoritukseen.

Leader-hanke etenee Nakkilassa Nakkilan ilma-aseradan perusparannustyö tuntui jämähtäneen paikoilleen. Ensimmäisestä palaverista on jo jokunen vuosi aikaa. Hankkeen aktiivisimmat puuhamiehet olivat jo heittämässä hanskat tiskiin. 2020 syyskokouksessa yhdistys lopulta päätti leader-hakemuksen jättämisestä ja työnjaosta teknisen toteutuksen ja itse hakemiseen liittyvän paperisodan suhteen.

heenjohtajamme Pasi Lahtonen. Yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea. Hankkeen tekniset puuhamiehet Jukka Levola ja Antti Varjus laativat kustannusarvion ja pyysivät tarjoukset hankittavasta kalustosta. Taulukalustoksi valittiin kotimainen InBand Electronic scoring-laitteisto.

”Ratanyrkki” toimii

Leader Karhuseutu käsittää: Porin, Ulvilan, Nakkilan, Luvian, Harjavallan ja Kokemäen kunnat. Leader tukee erilaisia hankkeita yrityksille, yhdistyksille ja nuorisolle. Hankkeen kustannusarvio nousi yli kymmenentuhannen euron. Hankittavaan omaisuuteen tarvitaan ensin rahaa. Lainarahaa tai omaa. Osa budjetista on talkootyötä. Yhdistyksen käyttämästä hankintoihin kohdistuneesta rahasta Leader-karhuseutu maksaa puolet takaisin yhdistykselle. Puheenjohtajisto hoiti yhteydenpitoa Leader Karhuseutuun. Melkoinen karuselli sekin on. Kannattaa tarkasti ottaa selville, mitä tietoja ja asioita hakemuksessa tarvitaan. Mainittakoon muutama, johon törmäsimme: oma pankkitili hankkeelle,

kuvat: Esa Rannisto

Omaa rahaa tarvitaan

inBand Scoring taululaite on kotimaista valmistetta. Taululaitteeseen tulee suojakilpi, joka jättää näkyviin vain mustan osumanauhan.

hankkeen allekirjoittajat – Heillä pitää olla sähköinen allekirjoitusmahdollisuus, vakuutusasiat. Hommat kyllä sujuu, mutta jonkun on varauduttava hoitamaan varsin intensiivisesti hakemusasiaa. Tämän pestin sai pu-

Hanke olisi ollut mahdoton toteuttaa, ilman tukijoita, jotka olivat valmiit taloudellisesti tukemaan hankkeeseen liittyvää omarahoitusosuutta. Hanke ei olisi myöskään mahdollinen, jollei ”ratahanke-nyrkissä” olisi myös teknistä osaamista. Jukka Levolan kädenjälki näkyy itse taululaitteitten asentamisessa ja teknisessä suunnittelussa. Radan vanhoja taululaitteita on ensin purettu uusien tieltä. Ampumapöytä puretaan ja siirretään lähemmäs tauluja. Siirto tuo lisää tilaa ja mahdollistaa erillisen tilan rakentamiseen radalle. Ratanyrkillä riittää vielä työtä. Valmistumisesta ei vielä tällä kohtaa esitetä mitään tarkkaa arviota. Toiveissa kuitenkin on, että perinteinen kinkkukisa voitaisiin ampua elektronisiin tauluihin. ESA RANNISTO


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.