Karelia.fi - 2/2015

Page 3

JOKA KOLMAS JOENSUULAINEN...

H

istoriallisesti tarkasteltuna suomalainen koulutusyhteiskunta on nuori ilmiö. Sen kasvu ja kehitys sijoittuvat toisen maailmansodan jälkeisiin vuosikymmeniin. Tästä huolimatta Joensuu on ollut merkittävä koulukaupunki jo 150 vuotta. Vuonna 1865 täällä aloitti toimintansa suomalainen ylä-alkeiskoulu, jonka seuraaja nykyinen Joensuun lyseon lukio on Suomen toiseksi vanhin suomenkielinen oppikoulu. Juhlavuosi 2015 on kaikkien Joensuussa toimivien koulutusorganisaatioiden yhteinen voimanponnistus, jota juhlistetaan tunnuksella ‘Koulutus kannattaa’. Myös muun koulutuksen perinteet ovat Joensuussa pitkät. Esimerkiksi Karelia-ammattikorkeakouluun kuuluvan liiketalouden koulutuksen juuret löytyvät jo vuonna 1909 toimintansa aloittaneesta Joensuun kauppakoulusta, jonka perustamisen hyväksyi silloinen Keisarillisen Suomen senaatti. Matkailun koulutuksen juuret ulottuvat vuonna 1919 perustettuun Joensuun talouskouluun. Myös tekniikan opetuksella on Joensuussa pitkät ja kunniakkaat perinteet. Jo marraskuussa 1877 käynnistettiin Pielisjoen kanavatyömaalla rakennusmestarikoulutus, mutta varsinainen systemaattinen tekniikan opetus käynnistyi kun oy Wärtsilä Ab perusti pääjohtajansa vuorineuvos Wilhelm Wahlforssin aloitteesta Wärtsilän teknillisen oppilaitoksen 1960-luvun alussa. Sairaanhoitajakoulutuskin alkoi jo 1950-luvun puolivälissä kun keskussairaalan rakentamisen (1955) jälkeen aloitettiin sairaanhoitajakurssien järjestäminen. Vuosina 1958–1959 sairaanhoitajakoulutus siirtyi omaan Tikkarinteen oppilaitokseensa sairaalan läheisyyteen. Nykyisin Tikkarinteellä sijaitseva entinen sairaanhoito-oppilaitos on osa Karelia-ammattikorkeakoulua ja sen täysin remontoitu rakennuskokonaisuus edustaa niin tekniikaltaan kuin tiloiltaankin Suomen uudenaikaisinta sosiaali- ja terveysalan korkeakoulurakentamista. Oleellisesti Joensuun koulutuksen kehittymisen vaiheisiin liittyvät mm. Joensuun yliopiston – vuodeta 2010 toimineen Itä-Suomen yliopiston – perustaminen vuonna 1969. Ammattikorkeakoulu, silloiselta nimeltään PohjoisKarjalan ammattikorkeakoulu, perustettiin poikkeusluval-

la ensimmäisten ammattikorkeakoulujen joukossa vuonna 1992. Vuonna 2013 ammattikorkeakoulun nimi muuttui nykyiseksi Karelia-ammattikorkeakouluksi. 2000-luvun alussa synnytettiin koko Pohjois-Karjalan ammatillisen koulutuksen Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Pohjois-Karjalan keskusammattikoulu oli tosin perustettu jo vuonna 1946 ja sekin ensimmäisten joukossa. Näiden oppilaitosten merkitys on ollut ja on yhä keskeinen alueen elinvoimaisuuden kasvussa ja kehittämisessä. Koulutus on meidän menetyksemme elinehto. Taitaa olla niin, että lukukausien ollessa käynnissä joka kolmas joensuulainen on jonkin koulun oppilas tai opiskelija ja joka neljäs vastaantulija on alle 20 vuotias. Tämä tarkoittaa, että nuoruus, opiskelijakulttuuri ja monet opiskelijoille suunnatut palvelut näkyvät ja kuuluvat Joensuussa. Kaupungin opiskelijaperinteet ovat pitkät ja Joensuun maine opiskelijaystävällisenä kaupunkina on hyvä. Aika moni meistä, myös allekirjoittanut, on entinen joensuulainen opiskelija. Petri Raivo, rehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu

karelia.fi | 3


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.