I
rina Malmi muutti Venäjältä Joensuuhun viisitoista vuotta sitten. Hän harkitsi matkailualan opintoja, mutta ennen varsinaisia tutkinto-opintoja hän halusi tietää, minkälaista opiskelu Karelia-ammattikorkeakoulussa olisi, joten hän aloitti opinnot avoimen amk:n opiskelijana. Avoimen amk:n opinnot rohkaisivat häntä hakemaan tutkintoon johtavaan koulutukseen.
JATKUVA KEHITYS ON IRINAN PERIAATE
Valmistuttuaan restonomi (AMK) -tutkintoon Irina Malmi halusi opiskella toisenkin tutkinnon. Uudeksi alaksi hän valitsi liiketalouden ja aloitti opinnot avoimen amk:n polkuopiskelijana. Suoritettuaan ensimmäisen vuoden opinnot tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä Malmi haki tutkintoon johtavaan koulutukseen erillishaussa. Tämä hakumenettely oli sujuvampaa, koska valintakoetta ei tarvinnut suorittaa.
Minusta parasta on se, että pystyn opiskelemaan työn ohessa. Voin itse päättää, mitä opintoja suoritan ja milloin, eli opiskelen omassa tahdissa. - Minusta parasta on se, että pystyn opiskelemaan työn ohessa. Voin itse päättää, mitä opintoja suoritan ja milloin, eli opiskelen omassa tahdissa. Myös monet tentit saa tehdä verkossa. On ollut helppoa yhdistää opinnot, perhe, työ ja harrastukset, iloitsee Irina Malmi. Muutettuaan Suomeen Irina Malmi aloitti työt tarjoilijana, ja nyt hänellä on kaksi ammattikorkeakoulututkintoa. Tällä hetkellä Malmi työskentelee isossa tilitoimistossa henkilöstöpalvelujen asiantuntijana.
karelia.fi | 7