Karelia.fi - 1/2018

Page 6

KARELIA ON VAHVA ALUEVAIKUTTAJA Karelia-ammattikorkeakoulussa on tehty selvitys Karelian yhteiskunnallisesta ja alueellisesta vaikuttavuudesta. Vaikuttavuutta on lähestytty opetuksen ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan alueellisen vaikuttavuuden näkökulmasta, ja lisäksi on tutkittu Karelian budjettivarainkäytön tulo- ja työllisyysvaikutuksia maakunnassa. Selvityksen tavoitteena oli koota olemassa olevaa tietoa yksiin kansiin yleiskuvan saamiseksi. Lisäksi tuotettiin muuta tietoa – esimerkiksi tulo- ja työllisyysvaikutukset – jota ei sellaisenaan ollut saatavilla. Jatkossa aluevaikuttavuustietoa tullaan aiempaa systemaattisemmin tuottamaan osana Karelian laatujärjestelmää. TEKSTI Teppo Tarnanen, Kim Wrange

O

petuksen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan aluevaikuttavuutta on kuvattu lukuisten indikaattoreiden avulla, joista tässä muutamia poimintoja. Karelia-amk:sta valmistui vuosina 2014 – 2016 2083 opiskelijaa, joista AMK-tutkinnon suoritti 1946 ja ylemmän AMK-tutkinnon 137 opiskelijaa. Heidän osaamisensa tulee suurelta osin maakunnan työ- ja elinkeinoelämän käyttöön. Tilastovuosien 2013 – 2015 keskiarvona Pohjois-Karjalassa asui vuosi valmistumisen jäl-

6 | karelia.fi

keen 69 %, kolme vuotta valmistumisen jälkeen 70 % ja viisi vuotta valmistumisen jälkeen 65 % Kareliassa tutkinnon suorittaneista. Jo opiskelun aikana opiskelijoiden tekemillä projekteilla, opinnäytetöillä ja työharjoittelulla on suuri merkitys alueen yrityksille ja muille työelämäkumppaneille. Vuonna 2016 Karelian opiskelijat tekivät opintoihinsa liittyen kaiken kaikkiaan noin 38000 TKI-opintopistettä, mikä keskimääräisellä työmäärällä (27 tuntia/opintopiste) tarkoittaa noin miljoonaa tuntia opiskelijoiden TKI-työtä.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.