Akti 1/2009

Page 4

6

akti 1/2009

akti 1/2009

7

 Ensimmäisen asiakirjahallinnon koulutusohjelman juhlallinen päätöstilaisuus pidettiin Turun yliopistolla 21.2.1992. Yliopiston

Niko Mäkinen

edustajien lisäksi päätöstilaisuuteen osallistuivat arkistoneuvos

Kansallisarkis-

Pirkko Rastas (toinen oikealta) ja maakunta-arkiston johtaja Taina

tosta on juuri

Vartiainen (oikealla). kuva: Turun maakunta-arkisto

aloittanut Ashaurakkansa.

Keskeisenä tavoitteena on asiakirjahallinnon, arkistotoimen ja eri informaatioalojen toisiaan tukevien toimintojen koordinointi ja kehittäminen. Koulutuksessa keskitytään tehtävien hoitoa tukevien asiakirjaprosessien suunnitteluun ja toteuttamiseen erilaiset ratkaisut huomioon ottaen.

Kurssilaiset haluavat vankistaa osaamistaan

20 vuotta koulutusyhteistyötä

haasteiden avaaminen ja selkiyttäminen asiakirjahallinnon näkö-

nen työskentelee tällä hetkellä Kansallisarkiston viranomaisarkis-

kulmasta.”

toyksikössä. ”Vastuualueisiini kuuluvat Kansallisarkiston Hallituskadun toi-

Asha X käynnistyi maaliskuussa

”Tämän lisäksi mm. sähköisen toimintaympäristön tuomien

Asiakirjahallinnon uusista opiskelijoista ylitarkastaja Niko Mäki-

Mäkisen mukaan ensimmäinen lähiopetusjakso on vastannut odotuksia.

mipisteen toiminnan ohjaaminen ja suunnittelu, asiakirjasiirtojen

”Luennot ovat värikkäästi olleet eri aihealueilta ja erilaisia nä-

tehtäväalueen moninaiset työtehtävät sekä kartta- ja piirustusai-

kökulmia on tullut hyvin esille. On ollut myös hyvin mielenkiintois-

neistoihin liittyvät suunnittelutehtävät ”, Mäkinen kuvailee.

ta kuunnella muiden kuin asiakirjahallinnon asiantuntijoiden näkö-

Ammatillisina tavoitteinaan hän toivoo voivansa jatkaa mielenkiintoista, antoisaa sekä haastavaa työtä arkistoalalla. Kysyttäessä

kulmia ja ajatuksia asiakirjahallinnosta ja arkistoinnista. Voin kyllä sanoa, että tämä lähiopetusjakso on vastannut odotuksiani”.

minkälaisia odotuksia uudella kurssilaisella on koulutukselle, hän toivoo saavansa ennen kaikkea kehittää ja vankistaa omaa osaa-

teksti: Kristiina Laine, sisäinen tarkastaja, Kansallisarkisto

mistaan ja asiantuntijuuttaan.

kuvat: Matti Tiisanoja

Kokeilusta kehittyi osa arkistokoulutusta Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen ja arkistolaitoksen välinen yhteistyö asiakirjahallinnon ammatillisen täydennyskoulutuksen hyväksi on jatkunut jo 20 vuotta. Järjestyksessä kymmenes koulutusohjelma – tuttavallisemmin Asha X – alkoi maaliskuussa ensimmäisellä lähiopetusjaksolla Kansallisarkistossa.

”Vaikka koulutus aloitettiinkin kokeiluluontoisesti, oli koulutusohjelmasta tarkoitus kehittää olennainen osa arkistokoulutusta”, kertoo koulutusohjelman suunnitteluun keskeisesti vaikuttanut, nyt jo eläkkeelle siirtynyt arkistoneuvos Raimo Pohjola. Tässä tavoitteena onkin onnistuttu erinomaisesti – jo kymmenes koulutusohjelma on aloittanut työskentelynsä. Uuden koulutusohjelman kaikki kolme nelipäiväistä jaksoa käydään Kansallisarkistossa. Lähiopetusjaksojen välillä kurssilaiset valmistelevat harjoitustyöt ja koulutusohjelma päättyy kirjalliseen kuulusteluun.

Asiakirjahallinnon koulutusohjelma varmistui pitkän suunnittelun tuloksena keväällä 1989. Hankkeen toteuttamis-

Koko ohjelman suorittanut voi korvata tällä ylempään arkistotutkintoon kuuluvat kirjalliset kuulustelut.

ta koskeva sopimus tehtiin Turun yliopiston ja Kansallisarkiston (silloisen Valtionarkiston) välillä 9.6.1989. Koulutusohjelmaa lähti toteuttamaan Turun yliopiston täyden-

Tavoitteena vastata työelämän haasteisiin

nyskoulutuskeskus yhteistyössä Valtionarkiston, Turun yliopiston

Asiakirjahallinnon koulutusohjelma on tarkoitettu täydennyskoulu-

eri laitosten, Turun muiden korkeakoulujen ja Turun maakunta-

tukseksi julkishallinnon tehtävissä työskenteleville. Se keskittyy

arkiston kanssa.

asiakirjahallinnon ja arkistotoimen suunnittelu-, kehittämis- ja joh-

Koulutus toteutettiin aluksi kokeiluluontoisesti kahden vuoden

totehtävissä tarvittaviin valmiuksiin, jotka ovat tarpeen kaikissa or-

aikana ja viisipäiväisiä lähiopetusjaksoja järjestettiin Turun maa-

ganisaatioiden toiminnan ja tietohallinnon kehittämisprojekteissa.

kunta-arkistossa neljä. Lähiopetusjaksojen välisenä aikana tehtiin

Yhteistyökumppanina on viime vuosina toiminut myös Tam-

etätehtäviä omassa työyhteisössä ja perehdyttiin alan kirjallisuu-

pereen yliopisto. Koulutusohjelma pyrkiikin vahvaan teoreettiseen

Asiakirjahallinnon X:n koulutusohjelman toteutuksesta vastaavat suunnittelija Timo Halttunen Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuk-

teen. Jokaisen jakson jälkeen järjestettiin tentti.

pohjaan nojaamalla vastaamaan työelämän haasteisiin.

sesta sekä ylitarkastajat Armi Helenius ja Kristiina Laine arkistolaitoksen edustajina.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.