Kylkirauta 1/2024

KYLKIRAUTA

Oikeita tai helppoja valintoja

Velhokoulun rehtori Albus Dumbledore pohtii kirjassa Harry Potter ja liekehtivä pikari käynnistyvästä hyvän ja pahan taistelusta: ”synkät ja vaikeat ajat ovat edessä, ja pian joudumme valitsemaan oikean ja helpon väliltä”. Samantapaista pohdintaa käydään tämän päivän maailmassa. Venäjän diktaattorin kolmipäiväiseksi tarkoitettu erikoisoperaatio Ukrainan puhdistamiseksi natseista on nyt kestänyt kaksi vuotta, eikä sodalle ole näkyvissä loppua. Jaksammeko me edelleen tukea Ukrainaa vai kyllästyttääkö jo koko sota? Eli valitsemmeko oikean vai helpon vaihtoehdon? Jatkamme Ukrainan tukemista entistä tarmokkaammin vai käännämme sille selkämme ja uskottelemme itsellemme, ettei mitään oikeastaan ole tapahtunutkaan. Valinnan pitäisi järjellä ajatellen olla helppo, sillä paha kannattaa pysäyttää Ukrainassa. Jos sitä ei tehdä siellä, se joudutaan tekemään jossain muualla.

Tuen jatkamista Ukrainalle ei tarvitse juuri perustella Venäjän naapurimaissa. Yksi kerrallaan Venäjän rajanaapurit ovat saaneet kokea Venäjän tai aiemmin Neuvostoliiton laajentumispyrkimykset. Vastaavasti mitä kauemmas Venäjän rajoista mennään, sitä yliolkaisemmin Ukrainan sotaan suhtaudutaan. Sotaan kyllästyminen ja itsekäs halu palata Venäjän markkinoille laittavat aiemmin fiksuilta tuntuneet valtioiden päämiehet pohtimaan pöhköjä, kuten millaisin alueluovutuksin Ukrainan sota saataisiin päättymään? Kitkerää, mutta tällainen kaupankäynti Ukrainan ohi ei olisi ensimmäinen kerta historiassa. Aiemminkin yhteisen edun nimissä on valtioita painostettu katkeraan pakkorauhaan. Kaupankäynti puolustussotaa käyvän valtion alueilla ei oikein istu suomalaiseen oikeudentajuun. Eikä sitä pidäkään ymmärtää. Monet viisaat Venäjä-asiantuntijat ovat varoittaneet, ettei luokan häirikköä pidä palkita pahoista teoista. Muutoin tämä oppii käytösmallin, jossa ilkeyksillä ei ole seurauksia tai teoista saatavat rangaistukset ovat lepsuja. Näin taisi käydä Krimin miehityksen suhteen.

Selvää on, ettei Venäjä enää saavuta Ukrainan sodalle asettamiaan tavoitteita, mutta paljon kyyneleitä ja kärsimystä on vielä luvassa. Imperiumiksi haikailevan Venäjän arvovalta ei salli myöntää tappiota ja se jatkaa järjetöntä verenvuodatusta. Ja miksi ei jatkaisi. Venäjän sota Ukrainassa saa Venäjän kansan pääosan hiljaisen hyväksynnän, eikä Putinin valta-asemaa maan yksinvaltiaana uhkaa toistaiseksi kukaan. Venäjän käyttöön ottama sotatalous, länsimaiden asettamien pakotteiden kiertäminen ja Venäjän kansan sopeutumiskyky muuttuneeseen arkeen takaavat sen, että Venäjä kykenee jatkamaan sotaansa Ukrainassa vielä vuosia. Vanhan venäläisen sanonnan mukaan länsimailla on kello, mutta Venäjällä on aika.

Venäjän asevoimat kärsimistään merkittävistä tappioista huolimatta uusiutuu jatkuvasti. Alun kompuroinnin jälkeen se on oppinut ja mukautunut sodan todellisuuteen. Tästä hyvänä esimerkkinä on lennokkien käyttö, johon Venäjä lähti sodan alussa takamatkalta, mutta on sodan kuluessa kirinyt tasavertaiseksi Ukrainan kanssa. Operaatiotaidollisesti tarkastellen mitenkään mullistavaa ei Venäjän sota Ukrainassa ole ollut. Mas-

samaista, suoraviivaista ja tylsää. Juuri sellaista, johon Suomessa on pääosin hyvin varauduttu ja johon ikäluokat vuosikymmenien ajan on harjoitusvastustaja A2:n avulla opetettu. Yhdysvaltojen ja länsiliittouman 2000-luvulla käymät korkean teknologian sodat sekä Venäjän näytösluonteinen sotaretki Syyriaan vain taisivat hieman harhauttaa kuvittelemaan Venäjän sodankäynnin olevan jotain muuta.

Ukrainan sota tarjoaa meille erinomaisia teknisiä ja taktisia esimerkkejä Venäjän tavasta käydä sotaa. Tätä mahdollisuutta peilata omaa puolustusjärjestelmäämme Venäjän sodankäyntitapaan tai sodan synnyttämiä hyviä käytänteitä ei sovi hukata. Semminkin, kun yksi jos toinenkin Euroopan päämies tai sotilasjohtaja on väläytellyt viime kuukausina suursodan mahdollisuutta Venäjän ja lännen välillä.

Käsissäsi on Kylkiraudan historian 300. numero. Sen teema on ajankohtaisesti Ukrainan sota. Teema-artikkelit käsittelevät sotaa monella eri tasolla. Isossa kuvassa pohditaan sodan vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja sen tulevaisuuteen. Sotilasstrategisella tasolla tarkastellaan kuinka puolustusjärjestelmämme ja kokonaisturvallisuuden malli sopivat Ukrainan sodan antamaan malliin nykyaikaisesta sodasta. Tulevaisuuteen kurkistetaan sodan lopputulosta pohtivassa kirjoituksessa. Operatiivistaktisissa tarkasteluissa analysoidaan Ukrainan sodan ja erityisesti vuoden 2023 vastahyökkäyksen tuottamia havaintoja. Kirjoittajina ovat jälleen kerran maan eturivin asiantuntijat. Päätoimittajana kiitän kirjoittajia hienoista ja ajatuksia herättävistä artikkeleista.

Älkää unohtako Ukrainaa. Ukrainan asia on meidänkin asiamme. Slava Ukraini!

Päätoimittaja

Komentaja Ville Vänskä ville.vanska(at)kylkirauta.fi

Vyötti miekan vyötärölle kupeellensa Kylkiraudan.

Teiss’ on taiston tulta, peistä, kylmyyttä myös Kylkirauan.

– Eino Leino

Kadettikunta ry on itsenäisen Suomen kadettikouluissa upseerin tutkinnon suorittaneiden upseerien ja Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevien kadettien maanpuolustusaatteellinen yhteisö.

KYLKIRAUTA

Kadettikunta ry:n jäsenlehti vuodesta 1935, N:o 300, 1/2024 ilmestyy neljä kertaa vuodessa painos 6 300 kappaletta

Tilaukset, osoitteenmuutokset ja laskutus

Sabina Krogars, puh. 050 470 7291 sabina.krogars(at)kadettikunta.fi

Kadettikunnan toimisto

Eino Leinon katu 12 E 64, 00250 Helsinki

Tilaushinnat

Vuosikerta 40,00 €, irtonro 10,00 €

Painopaikka

PunaMusta Oy

ISSN 0454-7357

Kansi Pasi Väätäinen Kuvat war.ukraine.ua ja pixabay.com.

1 Oikeita tai helppoja valintoja Ville Vänskä

3 Asevelvollisuus puolustuksen ytimenä Mika Kalliomaa

4 Suomi turvallisuuspoliittisesti vahvempi kuin koskaan Jarno Limnell

10

14

Ukrainan kiirastuli jatkuu

Juha-Antero Puistola

Ukrainan sota ja Suomen puolustus

Seppo Toivonen

18 Sodan kuva ja sen muutos Ukrainassa

22

26

30

Pekka Pulkkinen ja Lauri Torniainen

Mekanisoidut joukot Ukrainan sodassa 2022–2023

Mika Mäenpää

Miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien uhka sodassa

Jonne-Matias Piili

Muotoiluajattelu ja muotoilun menetelmät sotataidon kontekstissa

Petteri Blomvall ja Suvi Lamminpää

35 Kolumni

36

41

43

44

45

Tapani Montonen

Pioneeriupseerin sota ja rauha

Martti Häikiö

Perinnetietoutta – tiesitkö tätä? Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö

Marko Palokangas

Heikki

LEHDEN TOIMITUS Päätoimittaja

Komentaja Ville Vänskä, ville.vanska(at)kylkirauta.fi puh. 050 523 1270

Artikkeli- ja kirjallisuustoimittaja

Komentaja evp Kari Aapro, kari.aapro(at)kylkirauta.fi puh. 040 503 1483

Kuvatoimittaja

Majuri evp Pasi Väätäinen pasi.vaatainen(at)kylkirauta.fi

Kieliasiantuntija

FM Elias Salminen elias.salminen(at)kylkirauta.fi

Ulkoasu

Risto Mikander/Mediasepät Studio risto.mikander@mediasepat.fi

Verkkotoimittaja

Everstiluutnantti evp Kari Sainio kari.sainio(at)kylkirauta.fi

Kylkiraudan verkkolehti www.kylkirauta.fi

Seuraava numero

Seuraavaan numeroon tarkoitetun tekstimateriaalin on oltava toimituksella (toimitus(at)kylkirauta.fi) ja kuvamateriaalin kuvatoimittajalla 2.5.2024 mennessä. Kuvat tulee toimittaa joko digitaalisessa muodossa tai paperikuvina. Digikuvien tulee olla jpeg-muodossa vähintään 300 dpi:n resoluutiolla.

Ei internetkuvia, kaavioita, taulukoita eikä Powerpoint-kuvia. Toimitus muokkaa ja lyhentää artikkeleita tarvittaessa. Toimitus päättää sisältösuunnittelun yhteydessä, mikä osa materiaalista julkaistaan paperilehdessä ja mikä osa verkkolehdessä.

Ilmoitusmyynti

TJM-Systems Oy, Sari Aarnio sari.aarnio(at)tjm-systems.fi

Puh. 044 566 7194

Kadettikunnan verkkosivut www.kadettikunta.fi

www.facebook.com/kadettikunta Twitter(at)kadettikunta

Asevelvollisuus puolustuksen ytimenä

Runsas viikko sitten vietimme talvisodan päättymisen vuosipäivää. Moskovan välirauhaksi nimetyn rauhan ehdot olivat raskaat. Suurvalta pysäytettiin, mutta sotatoimien lopettaminen vaati suuria alueluovutuksia. Sodan hinnan arvioitiin olevan vielä kovempi. Sota ei lopu sotimalla vaan diplomatialla.

Ukrainan kansa ei ole vielä saanut rauhaa, eikä tiedä sen hintaa. Sodan hinta nähdään joka päivä. Ukrainan puolustustaistelun käänteissä on paljon talvisodan kaltaista. Koko yhteiskunnan kriisinkestävyys ja asevelvollisuus on keskeinen voimanlähde molemmissa. Ulkoministeri Erkolla ja presidentti Zelenskyillä sodan ensimmäisen päivän puheiden ethos, pathos ja logos ovat samat. Molemmat puhujat korostivat muun muassa rauhan halua, toivat esiin ”Mainilan laukaukset” ja painottivat puolustamisen oikeutusta ja vahvaa tahtoa.

Vuonna 1991 itsenäistynyt Ukraina peri tuolloin maassa olleet Neuvostoliiton asevoimien joukot, mikä teki maan asevoimista yhden Euroopan suurimmista. Ukrainan asevoimiin kuului lähes 800 000 sotilasta ja merkittävä määrä aseistusta, mukaan luettuna 5 000 ydinasetta. Suorituskyvyn ja asevoimien vahvuuden suunnitelmallinen alasajo alkoi heti itsenäistymisen alusta. Viisi vuotta myöhemmin Ukraina oli ensimmäinen vapaaehtoisesti ydinaseistaan luopunut maa.

Ukraina on säilyttänyt asevelvollisuuden, joka on perua Neuvostoliiton ajoilta. Asevoimien kehittämisen tavoitteena on ollut ammattimaistaminen. Asevelvollisuus ehdittiin lopettaa vuonna 2012, mutta se otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2014 Venäjän hyökättyä Krimille ja Itä-Ukrainaan.

Ukrainan lain mukaan kaikki fyysisesti kykenevät 18–60-vuotiaat miehet voidaan kutsua palvelukseen. Venäjän hyökkäyksen jälkeen Ukraina on onnistunut täyttämään miesvaatimuksensa vakinaisen väen sotilailla ja vapaaehtoisilla reserviläisillä, mutta sodan pitkittyessä kutsuntojen ja laajemman liikekannallepanon tarve näyttää kasvavan.

Suomalaisen asevelvollisuusmallin juuret ovat syvällä suomalaisen kansan historiassa. Juuria voi kaivaa aina ruotujakolaitoksesta saakka: tuolloin kuningas perusti kaikkiin valtakunnan maakuntiin samanlaisen väenottojärjestelmän. Taloryhmä vastasi sotilaan rekrytoinnista, varustamisesta

ja palkkaamisesta kotimaan tai kansainvälisiin tehtäviin.

Autonomian aikana ruotujakojärjestelmän tilalle tuli ensimmäinen Suomea koskenut asevelvollisuuslaki. Laissa säädettiin silloin, että ”valtaistuimen ja isänmaan puolustukseksi jokainen miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen”. Suomalaiset vaativat, että laissa ei saa velvoittaa valtion puolustamiseen, mikä olisi tarkoittanut Venäjän imperiumia. Valtion sijaan hyväksyttiin velvollisuudeksi puolustaa ainoastaan isänmaata.

Itsenäistymisen jälkeen Suomen valtio ja asevoimat sen sisällä hakivat suuntaansa ja järjestäytymistään vuoden 1918 loppuun saakka. Tahtotila kahtia jakaantuneen kansan yhtenäisyydelle oli vahva.

Suomen ensimmäisessä 17. heinäkuuta 1919 vahvistetussa perustuslaissa eli hallitusmuodossa säädettiin, että jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä. Nykyisen kaltainen asevelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1922.

Asevelvollisuus on osoittanut toimivuutensa, ja siihen perustuva järjestelmä onkin Suomen kaltaisen maan ainut tapa koko maan puolustamiseksi myös Nato-aikana.

Asevelvollisuus elää ajassa. Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen alkamisesta tulee ensi vuoden syksyllä kuluneeksi 30 vuotta. Naiset ovat vakiinnuttaneet paikkansa. Hallitusohjelman mukaan hallitus kehittää asevelvollisuutta sekä laajentaa kutsunnat koskemaan koko ikäluokkaa. Hallituksen tavoitteena on kasvattaa vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeneiden määrä 2 000:een.

Demografiakeskustelua käydään suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta arvioitaessa. Kestävän talouden kannalta huoltosuhteemme on nykyisen syntyvyyden takia kestämätön. Asevelvollisuusikäluokka on kooltaan kohtalaisen tasainen vielä 2030-luvun alkuvuosiin saakka, ja sen jälkeen syntyvyys selvästi vähenee. Asevelvollisten riittävyyden kannalta tilanne ei ole akuutti, mutta lisääntyvä palveluksen suorittavien naisten määrä auttaa merkittävästi.

Yhdeksi suomalaisen yhteiskunnan huoltosuhteen ratkaisuksi esitetään perustellusti maahanmuuttoa. Tilastojen mukaan Suomessa on noin puoli miljoonaa ulkomaalaistaustaista, mikä tarkoittaa 9,1:tä prosenttia väkiluvusta. Alueelliset luvut ovat vielä merkittävämpiä. Pääkaupunkiseudun väestä lähes joka viides on ulkomaalaistaustainen. Vaasalaiset puhuvat lähes sataa kieltä.

Suomen kansallisuuden saavien määrä kasvaa tasaisesti, ja nyt se on noin 10 000 henkeä vuodessa. Heistä 95 prosenttia säilyttää myös entisen kansalaisuutensa. Kaksoiskansalaisia Suomessa asui vuonna 2022 lähes 160 000. Vuonna 2022 kansalaisuuden saaneista varusmiespalvelusikäisiä oli noin 1 400. Heidän määränsä on samansuuruinen kuin vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeneiden naisten määrä. Kansalaisuuden saaneiden asevelvollisuuden suorittamisella on siis merkitystä. Merkitys korostuu, kun huomioidaan asepalveluksen merkitys kotouttamisessa ja lähipiirin integroitumisessa maanpuolustusvelvollisuuteen.

Ukrainan opit korostavat meille ja muille koko yhteiskunnan osallistumisen tärkeyttä itsenäisyyden takaamisessa ja yhteiskunnan turvallisuudessa. Asevelvollisuus on puolustuksemme ydintä.

Mika Kalliomaa Kenraalimajuri Kadettikunnan puheenjohtaja

Kuva:

Suomi turvallisuuspoliittisesti vahvempi kuin koskaan

TEKSTI: JARNO LIMNELL

Eduskunnan vuoden 2023 viimeisessä täysistunnossa oli juhlava tunnelma. Käsiteltävänä asiana oli lähetekeskustelu Suomen Nato Sofa -sopimukseen ja Pariisin pöytäkirjaan liittymisestä. Nato Sofa -sopimus koskee Nato-maiden joukkojen oikeudellista asemaa niiden oleskellessa virallisissa tehtävissä toisen jäsenmaan alueella. Pariisin pöytäkirja koskee puolestaan kansainvälisten sotilasesikuntien asemaa toisen Naton jäsenvaltion alueella. Suomi on jo aiemmin Naton rauhankumppanimaana soveltanut näitä sopimuksia ja liittyy niihin nyt – Naton jäsenmaana.

Nato-jäsenyys on käänteentekevä maallemme ja istunnossa jokainen kansanedustaja yli puoluerajojen pystyi aistimaan, että takana oli historiallinen vuosi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Täysistunnossa käsitelty asia konkretisoi kuluneen vuoden merkityksen – emme olisi enää koskaan yksin ja samalla Nato-jäsenyys arkipäiväistyy käytännön toimenpiteiksi. Olemme ulko- ja turvallisuuspoliittisesti nyt vahvempia kuin kertaakaan historiamme aikana.

Moni turvallisuuspolitiikkaan osallistuva lienee ollut vuosikymmeniä turhautunut Suomessa jatkuneesta Nato-keskustelusta. Hyvistä selvityksistä ja analyyseistä huolimatta yleinen keskustelu päätyi yleensä ”kyllä / ei -jäsenyydelle” -argumentoitiin. Nato-jäsenyyden heikko kannatus suomalaisten keskuudessa ei saanut poliittisia päättäjiä liikkeelle. Hyvä muistaa, että esimerkiksi vuonna 2017 Suomen Nato-jäsenyyttä kannatti Ylen kyselyssä vain 19 prosenttia suo-

malaisista. Upseeristo oli tässä poikkeus, sillä sen tuki jäsenyydelle oli vahva, perusteena Suomen turvallisuuden vahvistaminen. Upseereita ei kuunneltu, ajoittain heidät jopa vaiennettiin.

Muutos tapahtui vuoden 2022 keväällä. Viisari värähti ensimmäisen kerran tammikuussa, kun ennätysmäinen joukko suomalaisista, 28 prosenttia, antoi tukensa jäsenyydelle. Todellinen muutos tapahtui helmikuussa. 23.–25. helmikuuta toteutetussa kyselyssä yli puolet suomalaisista oli kääntynyt kannattamaan Natojäsenyyttä. Huhtikuussa jo 68 prosenttia suomalaisista kannatti liittymistä, ja jäsenyyttä vastusti vain 12 prosenttia. Kannattajien ja vastustajien lukemat olivat nopeasti kääntyneet päälaelleen. Keväällä 2022 enemmistö suomalaisista toivoi jo mahdollisimman pikaista liittymistä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai suomalaiset kertaheitolla Nato-jäsenyyden taakse. Poliittisten päättäjien oli aika toimia. Venäjän laiton Krimin valtaus vuonna 2014 ei vielä saanut suomalaisia, ei-

JARNO LIMNELL

kä länsimaita, liikkeelle. Asiaa paheksuttiin, mutta varsin pian asia hautautui ”tärkeämpien poliittisten asioiden” alle. Venäjän laajamittainen ja häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 muutti kuitenkin tilanteen. 24. helmikuuta 2022 oli historiallinen käännekohta, jonka jälkeisestä maailmasta taistellaan edelleen Ukrainassa. Venäjän hyökkäys aiheutti myös sen, että Suomen ja Venäjän väliset suhteet eivät enää koskaan tule palaamaan aikaan ennen vuotta 2022. Venäjän hyökkäyssota ja Nato-jäsenyys ovat historiallisella tavalla muuttaneet Suomen suhtautumisen Venäjään.

Sota on muuttanut suomalaisiakin

Uskon, että moni meistä muistaa hetken, kun sai tietää Venäjän aloittamasta

suurhyökkäyksestä. Itselleni yksi ensimmäisiä ajatuksia oli, että onneksi alkuvuonna 2022 poisnukkunut rakas isoäitini ei ole tätä enää kokemassa. Alkanut sota olisi avannut vanhoja arpia Käkisalmen evakolle.

Kuluneen sodan aikana olen voinut eri puolella Suomea kiertäessäni havaita, että sota Ukrainassa on mennyt myös suomalaisten ihon alle. Kyse on suurimmasta sodasta Euroopassa sitten toisen maailmansodan, jonka aiheuttama epävarmuus ja Venäjän aggressiivinen toiminta ovat herättäneet huolta myös Suomessa. Lisäksi elämme tänä päivänä valtavien informaatiovirtojen keskellä, jolloin sodan todellisuus realistisine tapahtumineen tulee meitä jokaista lähelle. Turvallisuudentunteesta huolehtiminen sekä yhteiskunnan henkinen kriisinsietokyky ovat nousseet keskeisiksi turvallisuuden asioiksi Suomessa. Itse en myöskään muista aikaa, jolloin yhteiskunnassamme olisi puhuttu niin paljon turvallisuudesta (tai paremminkin turvattomuudesta) ja varautumisesta kuin nyt puhutaan. Korona-ajan vessapaperin hamstraamisen sijasta sodan aikana omasta kotivarasta huolehtimisesta on tullut Suomessa hittituote, peruskansalaisvelvollisuus.

Puhe Venäjästä ilman kiertoilmaisuja

Vuonna 2007 silloisen puolustusministerin Jyri Häkämiehen pitämä ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -puhe sai täystyrmäyksen. Arkadianmäellä Häkämiehen Venäjä-puhe leimattiin yli puoluerajojen veneenkeikuttamiseksi. Sekä pääministeri että presidentti irtisanoutuivat lausunnosta, jonka katsottiin haittaavan Suomen etuja. Venäjästä piti puhua diplomaattisesti, eikä suomettumisen tunteeltakaan voinut välttyä. Ja kun puheen lukee tarkasti niin Venäjä, Venäjä, Venäjä oli vain tehokeino kuulijoiden valpastamiseksi, sillä puhe kokonaisuudessaan oli rakentava ja analyyttinen.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on merkittävästi Suomessa muuttanut puhetapaa Venäjästä. Jos poliittinen päättäjä nyt toteaa Venäjän olevan mahdollinen turvallisuusuhka Suomelle, se ei nouse otsikoihin. Puhetavan muutos on kulttuurin merkityksessä suuri – ja hyvin terveellinen suomalaiseen keskusteluun. Nyt on menty lähes toiseen ääripäähän, kun esimerkiksi presidentinvaaleissa tuntui olevan kilpailua siitä kuka maalaa synkimmät uhkakuvat Venäjän toimista ja tulevaisuudesta. Tärkeintä on, että voimme

Getty Images, depositphotos.com ja euobserver.com. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

nyt puhua Venäjästä pragmaattisesti ilman hyssyttelyä ja ilman liioittelua.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut keskustelukulttuuria myös Puolustusvoimissa. Venäjästä ja Venäjän uhasta puhutaan nyt aikaisempaa avoimemmin. Vielä pari vuotta sitten puhuttiin ”harjoitusvastustajista” ja muilla kiertoilmaisuilla, nyt puhutaan asiasta – Venäjästä – suoremmin. Puolustusvoimien onkin toiminnaltaan oltava läpinäkyvä organisaatio, jossa asioista keskustellaan niiden oikeilla nimillä. Muutos on tervetullut, sillä kyse on avoimuudesta ja asioiden selkeyttämisestä. Uskon, että puhetavan muutos niin julkisuudessa kuin kulissien takana edesauttaa upseerien ja

yhteiskunnallisten päättäjien välistä vuorovaikutusta.

Kymmenen huomiota Ukrainasta Moni asia on peruuttamattomasti muuttunut – ja muuttuu. Kaikki ei kuitenkaan muutu, vaan paremminkin entinen painoarvo vahvistuu. Esitän tiivistäen 10 huomioitavaa oppia ja kokemusta sodasta Ukrainassa:

Sota. Sota ei ole hävinnyt mihinkään, vaan on todellisuutta. Myös fyysinen tuhoamissota. Sota on jatkossakin osa valtioiden politiikan keinovalikoimaa. Jopa suurvaltojen välinen sota on mahdollinen, joskaan ei tällä hetkellä todennäköinen. Ei ole kauaa, kun Suomessakin oli äänenpainoja,

Kuvat: war.ukraine.ua,

ettei sotaa enää koskaan voisi Euroopassa tapahtua. Useissa maissa heikennettiin asevoimia ja leikattiin puolustusbudjetteja, koska sota oli ”vanhentunut”. Näyttää siltä, että tarvitaan sota ennen kuin voimme todella arvostaa rauhaa.

Paluu perusasioihin. Suvereniteetin turvaaminen ymmärretään jälleen Euroopassa (toivottavasti) erittäin keskeiseksi tehtäväksi. Viisautta on varautua pahimmankin – sodan – vaihtoehdon varalle. Tämä on syytä muistaa myös silloin, kun rauhallisemmat ajat koittavat.

Tahto. Putinin arvio puolustustahdottomasta vastustajasta osoittautui täysin vääräksi. Fyysisen voiman vertailussa Venäjä oli vahvempi, mutta yhtälöstä puut-

tui tahto. Kuten Napoleon aikanaan totesi: ”Moraalin merkitys on moninkertainen fyysiseen voimaan verrattuna.” Keskeisin syy Ukrainan menestykseen on ollut tahto puolustaa omaa maata, koteja ja perheitä. Vastapuolella ei aina edes tiedetä missä taistellaan tai minkä asian puolesta. Henkinen ero on valtava. Osoitus tahdon ja yhteishengen merkityksestä yhteiskunnan kivijalkana.

Maantiede. Lukio-opettajani totesi aikanaan; kun miettii maailman tapahtumia, niin kannattaa katsoa karttaa. Vaikka nykyisin puhumme globalisoituneesta rajattomasta maailmasta, geopolitiikalla on edelleen vahva merkitys valtioiden käyttäytymiseen ja turvallisuusarvioihin.

Johtajat vaihtuvat, maantiede ei. Tämä on oleellista myös Suomen kannalta. 1343 syyn lisäksi rajamme läheisyydessä sijaitsevat edelleen Venäjälle strategisesti tärkeät Pietari ja Kuolan niemimaa.

Venäjä. On omaksunut Machiavellin periaatteen, jonka mukaan on parempi olla pelätty kuin rakastettu (jos ei voi olla molempia). Kreml keksii jatkossa uusia keinoja olla pelätty. Tämän takia Venäjä todennäköisesti: Tuhoaa Ukrainaa ja toteuttaa julmuuksia ukrainalaisiin yhä voimakkaammin, lisää uhkailuja vastatoimista lännen suuntaan ja valvoo tiiviimmin ”totuutta” omien kansalaistensa keskuudessa. Viimeisetkin sinisilmäisyyden rippeet ovat nyt (toivottavasti) Venäjään

suhtautumisesta karisseet ja realismia on varautua myös kaikkein ikävimpiin skenaarioihin Venäjän toimesta. Jo nyt tiedämme: Venäjän toimet jättävät sukupolvia kestävän epäluottamuksen, vaikka valta Kremlissä vaihtuisi ja sota Ukrainassa päättyisi huomenna.

Johtajuus ja informaatiosota. Modernin sodan lopputulos ei riipu vain siitä kenen armeija voittaa, vaan myös kenen tarina voittaa. ”Sydämistä ja mielistä” on sodissa aina taisteltu, mutta nykyajan digiyhteydet ja -alustat nostavat informaatiosodan merkityksen yhä tärkeämmäksi. Johtajuuden viestimisen merkitys on modernissa sodassa menestymisessä keskeistä. Se, että länsi niin vahvasti tukee Ukrainaa, johtuu osaksi siitä, että Zelenskyi on onnistunut sota-ajan väsymättömässä viestinnässään. ”The fight is here; I need ammunition, not a ride” jää historiaan.

Maailmanpolitiikka. Vaikka lännen silmissä Venäjä on hylkiö, sota Ukrainassa on ymmärrettävä laajempana kansainvälisten mannerlaattojen liikkumisena. Venäjä hakee kumppaneita idästä ja etelästä, ja maailman voimatasapaino on muuttumassa. Tähän sodan lopputuloksella on iso merkitys. Kyse on myös laajemmasta kamppailusta demokratian ja totalitarismin välillä. Ukrainassa asetetaan rajoja, jossa väkivallan ja autoritaarisuuden edessä huolehditaan siitä, että valtioilla on oikeus itse tehdä omat valintansa. Vaikutukset ovat maailmanlaajuisia. Sota Ukrainassa merkitsee myös kansainvälisen järjestelmän vakauden olemista vaakalaudalla. Venäjä pyyhkii pöytää kansainvälisen sääntöperäisen järjestyksen periaatteella ja pyrkii voimakeinoin uudelleenkirjoittamaan Euroopan turvallisuusjärjestyksen. Panokset ovat korkeat.

Voitto Ukrainassa olisi luultavasti katalyytti imperialistisen Venäjän seuraaville tavoitteille. Se myös lähentäisi taustalla pysynyttä Kiinaa Venäjään ja rohkaisisi Kiinaa omissa tavoitteissaan Tyynenmeren alueella, etenkin jos läntinen rintama rakoilisi Ukrainan tukemisessa.

NATO ja Eurooppa. Yksi keskeinen opetus Ukrainasta on ollut Nato-maan ja ei-Nato-maan ero. Materiaalisesta ja taloudellisesta tuesta huolimatta ukrainalaiset käytännössä itse käyvät taistelua Venäjää vastaan. Koska se ei ole Nato-maa. Tässä keskeisin syy Suomen jäsenyydelle.

Euroopan rooli. Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli Euroopan 9/11. Eurooppa on pakotettu kohtaamaan suurin sota sitten toisen maailmansodan. Yhtenäisyyttä on löytynyt, mutta päättäväisyyttä

Ukrainan tukemiseen ei riittävästi. Vaakalaudalla on Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin tulevaisuus. Johtajuus edellyttää eurooppalaisten rivien määrätietoista tiivistämistä. Länsimaiden yhtenäisyys on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Ja jos ei länsimaiden riveissä halua olla tai yhteisten arvojen pohjalta toimia, on syytä poistua joukosta. Avainasemassa ovat paitsi poliittinen yhtenäisyys ja eurooppalaisen puolustusteollisuuden vahvistaminen, myös Venäjän sanktioiden kiristäminen ja niiden käytännön toteuttaminen. Hintana on valtava inhimillinen ukrainalaisten kärsimys.

Uskottava oma puolustuskyky. Kaiken perustana on Suomellekin jatkossa

oma uskottava ja vahva puolustuskyky, kansallinen yhtenäisyys ja aiemmin mainittu tahto. On ollut viisautta, että myös rauhallisempina aikoina puolustuskyvystämme on huolehdittu. Vaikka Suomi onkin nyt puolustusliitto Naton jäsen, on kansallisen maanpuolustuksen kehittäminen edelleen kaikkein tärkeintä ja yleinen asevelvollisuus edelleen Suomen puolustuksen perusta. Se on myös viesti Venäjän suuntaan: ”Meiltä voi kyllä vaatia, mutta voi olla paha tulla mitään ottamahan.”

Kun elämme poikkeuksellisen epävarmoja aikoja, tarvitaan poikkeuksellinen paljon toivoa ja tulevaisuudenuskoa. Tähän voimme jokainen vaikuttaa.

Kuvat: war.ukraine.ua, depositphotos.com ja atlanticcouncil.org. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Suomi, sota Ukrainassa ja Venäjä

Venäjä ei ole luovuttamassa. Niin kauan kuin Kremlissä uskotaan, että sotilaallinen menestys ja voitto Ukrainassa on mahdollinen, Putin ei tosissaan neuvottelupöytään mene – vaan jatkaa sotaa. Tämä perustava ymmärrys on syytä viimein ymmärtää jokaisessa päättävässä pöydässä ympäri Euroopan.

Asennoituminen Venäjään on Suomen ulkopolitiikan ikiaikainen kysymys. Samalla omassa ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme on syytä tunnustaa, että Venäjä on laajempi ja syvempi kysymys kuin sen hyökkäyssota Ukrainaan. Venäjä tulee olemaan pitkäaikainen ongelma

ja uhka länsimaille. Edessä on todennäköisesti pitkä kylmä kausi.

Kukaan ei vetänyt Suomea Naton jäsenmaaksi. Venäjä omilla toimillaan työnsi Suomen puolustusliittoon. Suomen paikka on niiden maiden joukossa, jotka kunnioittavat demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia.

Vaikka inhorealistisesti on meidän Suomessa varauduttava myös kaikkein ikävimpiin kehityskulkuihin turvallisuusympäristössämme, on tärkeä muistaa, että Suomella on hyvä valmius huolehtia turvallisuudestamme. Meillä on vahva oma puolustuskyky sekä hyvin vahva tahto puolustaa omaa maatamme. Kriisinkestävyyttä erilaisiin häiriötilanteisiin

löytyy ja olemme nyt osa puolustusliittoa ja tärkeä puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltojen kanssa on jo allekirjoitettu. Luonnollisesti turvallisuuttamme on jatkuvasti kehitettävä ja hereillä oltava, mutta ei meillä mitään hätää ole. Suomi on turvallinen maa, ja pidetään se sellaisena yhdessä jatkossakin. Ja muistetaan, että Ukrainan asia on meidän.

Kansanedustaja, majuri evp Jarno Limnell on Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti ja Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan puheenjohtaja.

Ukrainan kiirastuli jatkuu

TEKSTI: JUHA-ANTERO PUISTOLA

Sain mielenkiintoisen mutta haastavan pyynnön pohtia lehdessämme Ukrainan sotaa, ja sen ulottuvuuksia. Sellainen vastaa rentoutumista sarjamurhaajista kertovan dokumentin parissa, kun uutiset ovat liian järkyttäviä.

Alkuvuonna 2023 kävin poikani kanssa vakavia keskusteluja tipoittain saapuvien länsipanssarivaunujen merkityksestä koko kevään taisteluille. Kuinka moni muu perheenisä pääsi kokemaan samaa, kun pääuutisissa oli juuri hehkutettu Leopardeja? Entä jonkin kylän tai raunioiksi pommitetun kaupungin merkitys? Oletan, että monissa ammattikuntamme ulkopuolisissa talouksissa syvemmät selitykset on lainattu iltapäivälehdistä. On hyvin mahdollista, että myös oma ajatteluni sortuu joko pikkuseikkojen korostamiseen tai niiden unohtamiseen, mutta yritetään silti.

Jouluksi kotiin

Länsimainen media ja sitä kautta yleisö on viimeisen kymmenen vuoden aikana sortunut ainakin kolmeen hypetykseen. Seurauksena on ollut hidasta reagointia muuttuvaan tilanteeseen, turhautumista, ja pelkoa. Tuo kolminaisuus on myrkkyä Ukrainan tulevaisuudelle ja Euroopan turvallisuudelle.

Ensimmäinen virhearvio koski talouspakotteiden vaikutusta. Ensin vuonna 2014, ja sitten vuonna 2022 niiden piti saada Venäjä polvilleen ja rauhantahtoiseksi muutamissa kuukausissa. Mal-

tillisemmissa analyyseissä muistutettiin, ettei talouspakotteilla ole aikaisemminkaan saatu ihmeitä aikaan, mutta siitä huolimatta uskoa niihin julistettiin useissa painavissa puheenvuoroissa. Kun ne eivät auttaneet sodan estämisessä, siirryttiin kuvailemaan Venäjän pikaista konkurssia ja aivan porteilla kolkuttavaa vallankumousta. Venäjä kuitenkin siirtyi sotatalouteen, ja näyttää talouden puolesta pystyvän sotimaan vielä pitkään. Tulevat venäläissukupolvet muistavat erikoisoperaation presidentti Putinin suurena kurjistamissotana, mutta se ei muuta tämän hetken tilannetta.

Toinen virhe oli Ukrainan vastahyökkäyksen mahdollisuuksien suorastaan valtava liioittelu keväällä 2023. Ehkä länsimaiselle yleisölle haluttiin luoda toivoa sodan pikaisesta päättymisestä, mutta keino ei ollut oikea. ”Jouluksi kotiin” on ikiaikainen sanoma, mutta sillä on vaaransa. Vastahyökkäyksen hiivuttua kulutussodankäynniksi, turhautuminen pääsi pinnalle. Miksi lännen pitäisi tukea Ukrainaa, kun taistelukentällä ei saavuteta häikäisevää menestystä? Pitäisikö meidän maksaa ukrainalaisten sota?

Pienenä yksityiskohtana mutta kolmantena virheenä on mainittava monien medioiden takertuminen taktiseen näper-

JUHA-ANTERO PUISTOLA

telyyn sodan kuvaamisessa. Yksittäisten panssarivaunujen tai lentokoneiden tuhoaminen täytti yhä enemmän media-avaruutta, jolloin metsä katosi puiden taakse. Esimerkiksi joulukuun mittavia ohjusiskuja kuvattiin ”räiskimiseksi”, vaikka niillä oli nähtävissä ainakin kolme operatiivista tai strategista merkitystä. Ensinnäkin ne kuluttivat Ukrainan torjuntavoimaa, ja nakertavat jatkuessaan henkistä kestävyyttä. Toisekseen iskuilla voidaan hidastaa Ukrainan valmistautumista alkavan kevään ja kesän taisteluihin sekä sotamateriaalia tuhoamalla että infrastruktuuria rikkomalla. Kolmannekseen ne osoittavat, että huhut Venäjän ammusmateriaalin loppumisesta olivat vahvasti liioiteltuja. Noista kol-

mesta nostan omassa valokeilassani korkeimmalle viimeisen kohdan. Paitsi Ukrainan myös kansainvälisen yhteisön on uskottava taistelujen riittävän voitokkaan jatkamisen mahdollisuuteen. Jos tulitaukoon päädytään hinnalla millä hyvänsä, suurin osa laskusta voisi langeta maksettavaksi vasta muutamien vuosien kuluttua.

Kulutussotaa Venäjä voi kestää kulutussotaa kauemmin kuin Ukraina. Ukrainan kestokyky on lähes kokonaan riippuvainen lännen tuesta. Venäjä voi jauhaa ihan omin voimin pahimmillaan vielä vuosia. Länsimaat yrittävät pitää mahdolliset Venäjän tukijat hiljaisina katsomossa, jotta voimasuhteet pysyisivät edes siedettävinä.

Eurooppalaisten tehtaiden olisi jo kuukausia pitänyt puskea kolmessa vuorossa ulos tykistön perusampumatarviketta. Valitettavasti tämä on edelleen tekemättä, joten Ukraina kärsii kroonisesta ammuspulasta, jota pyritään paikkaamaan muun muassa lisäämällä miehittämättömien lentolaitteiden tuotantoa. Siihen Ukraina pystynee omin avuin, koska hankintasääntöjä tulkitaan hivenen leväperäisemmin kuin monissa muissa maissa.

Ukrainaa on tuettava myös taloudellisesti ja diplomaattisesti. Sota nielee setelipaalin toisensa jälkeen, tulituksen aikana ja sen jälkeen. Jos lännen rahavirrat tyrehtyvät, Ukrainan taistelu vaikeutuu oleellisesti. Diplomatiarintamalla lännellä on petraamisen varaa paitsi omassa yhtenäisessä suhtautumisessaan Venäjään myös globaalin mielipiteen johtamisessa.

Hetken hengähdys vai kiivasta valmistautumista?

Kaikesta uudesta ja hienosta huolimatta massamainen tulenkäyttö yhdistettynä liikkeeseen ja suojaan vaikuttaa edelleen toimivalta ratkaisulta. Kyllähän tuo tarkoittaa panssarivaunujen ja tykistön merkityksen säilymistä, vaikka kaikkialla pörräävät droonit muuttavatkin taistelukentän joitakin ulottuvuuksia.

Edellisestä seuraa lisähaaste miltei mille tahansa armeijalle. Lyhyt peruskoulutuskausi tai pienillä osastoilla toteutettu joukkokoulutus eivät riitä mittavien yhteisoperaatioiden harjoitteluksi. Eri puolustushaarojen ja aselajien saumaton yhteistoiminta on maastossa ja vihollisen vaikutuksen alla paljon vai-

keampaa kuin karttaharjoituksessa. Ei riitä, että asevoimissa on yksittäisiä ja urhoollisia taistelijoita, vaan tarvitaan joukkovoimaa erityisesti vihollisen puolustusasemien murtamiseen. Reipas ajallinen ja paikallinen ylivoima on soturin hyvä ystävä.

Tällä hetkellä tuo ystävä vaikuttaa puuttuvan sekä Ukrainalta että Venäjältä. Taktisia liikkeitä pyritään toteuttamaan puolin ja toisin, mutta mittavat operaatiot näyttävät laantuneen talvikuukausiksi. Molemmat osapuolet täydentävät ja huoltavat minkä kerkeävät, jotta ensi kesänä tulielementtiin saadaan mukaan mainittu liike. Vastustajan toipumista pyritään hidastamaan iskemällä huoltoon ja joihinkin strategisesti merkittäviin kohteisiin. Nämä yhdistyvät muun muassa Krimin niemimaalla, jonne Ukrainan näyttäviä iskuja on odotettavissa jatkuvasti. Ensi kesänä alueella ei kannata lomailla.

Krimin niemimaa liittyy oleellisesti myös Mustanmeren sotanäyttämöön,

jota ei pidä unohtaa erilaisia skenaarioita pohdittaessa. Venäjä on menettänyt –ja ilmeisen pitkäksi aikaa, jollei lopullisesti – merellisen toiminnanvapauden. Sen alukset eivät ole turvassa kuin aivan itäisellä Mustallamerellä. Tärkein seuraus edellisestä on Ukrainan viljakuljetusten jatkuminen. Tosin niitä voidaan edelleen estää tai häiritä sopivilla miinoitteilla tai häikäilemättömästi sukellusveneillä. Ukrainan näkökulmasta on vapauttavaa, kun operatiivisen maihinnousun uhka ja jopa mittava tulenkäyttö ovat etelästä hiipuneet. Venäjälle toistuvat takaiskut ovat terveellinen muistutus siitä, että pienempikin vastustaja voi pistää ikävästi. Ukrainan kohtaloa ei kuitenkaan ratkaista merellä, jollei Atlantin yli tulevia täydennyksiä lasketa mukaan.

Ei pikaista loppua, ellei äkkiyllätystä Ukrainan sodassa on aivan liikaa sodan usvan ympäröimiä liikkuvia osia,

Kuvat: pexels.com, war.ukraine.ua, AP Photo ja AP News. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

jotta mukavasta nojatuolista käsin voisi varmuudella sanoa, kuinka tässä käy. Perusskenaarioksi muodostuu nopeasti kolmivaiheinen tulevaisuus. Aivan lähikuukausina osapuolet keskittyvät asemiensa pitämiseen sekä joukkojen täydentämiseen niin henkilöstön kuin materiaalin osalta. Kun henkeä on vedetty tarpeeksi, armeijat nousevat jaloilleen ja rynnistävät uudelleen toistensa kimppuun. Operaatioiden painopiste näyttäisi muodostuvan Etelä-Ukrainaan ja siitä menestyvän osapuolen haluamaan suuntaan (eli kohti rajoja tai Kiovaa).

Kolmannessa vaiheessa rintamalinjat jälleen pysähtyvät, koska kummankaan osapuolen voimat eivät riitä siinä vaiheessa useita kuukausia linnoitettujen asemien murtamiseen ilman vastustajan äkillistä romahdusta. Sellaisen voisi aiheuttaa kummankin osapuolen kohdalla vakava sisäinen levottomuus eli käytännössä presidenttien otteen kirpoaminen kansakunnan kohtalosta.

Jotta Ukraina kykenee toteuttamaan uuden riittävän voimakkaan offensiivin, länsimaiden on seuraavien kuukausien aikana pidettävä avustushanat auki. Muussa tapauksessa uusi vastahyökkäys jää tussahdukseksi. Mitään ilotulitusta ei vaikuttaisi olevan tulossa, vaikka tuki jatkuisikin. Kenties ensi vuoden tärkein tavoite on tappion estäminen.

Jos Venäjä ”voittaa” Ukrainassa, niin mikään valtion käyttäytymisessä ei tue sellaista johtopäätöstä, että seurauksena olisi Eurooppaa hyödyttävä vakauspolitiikka. Venäjän ote näyttää kiristyvän sekä arktisella alueella että Afrikassa, ja me olemme siinä välissä. Jos vedonlyönti olisi yksi monista paheistani, sijoittaisin melkoisen summan sille, että Venäjä jatkaa länsimaiden horjuttamista ja häirintää kaikin mahdollisin tavoin ainakin lähimmät vuodet. Sotaan uupunut ja taloudellisesti lyöty Venäjä voi vältellä räikeimpien ilkeyksien tehtailua, mutta muuten länttä tullaan kohtelemaan mahdollisimman kaltoin riippumatta siitä, vaihtuuko Venäjän johto vasta vuonna 2036 vai aiemmin. Siinä rytäkässä Suomi saa taatusti osumia niin sanojen kuin tekojen kautta.

Mitä nopeammin länsi oikeasti ymmärtää, että nyt ratkotaan tulevaisuuden uhkamalleja, sitä parempi. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, ettei mikään sodan lopputulos ole erityisen ruusuinen, mutta pahimmat piikit näkyvät Venäjän voitonseppeleessä. Sellaisen solmimista kannattaa yrittää estää, vaikka vapauden hinta tuntuu kovalta. Jos Venäjää ei hallitusti pysäytetä nyt, niin milloin sitten?

Sota ei ole kaukana Yhdysvaltain presidentinvaaleista on maalattu synkkiä kuvia. On melkoisen todennäköistä, että Euroopan on kannettava kasvavaa osuutta oman turvallisuutensa kustannuksista riippumatta siitä, voittaako Trump vai joku muu. Kyse ei ole pelkästään Ukrainan auttamisesta, vaan eurooppalaisen yhteispuolustuksen pitkäkestoisesta lujittamisesta. Se merkitsee lisäresurssien käyttämistä turvallisuuden ylläpitoon vielä vuosien ajan. Valitettavasti vuosien vieriessä rahaa tarvitaan yhä enemmän myös muihin länsimaisten tyypillisten yhteiskuntien vaatimiin kohteisiin. Tämä vuosikymmen vielä räpistellään, mutta sen jälkeen näyttää pahemmalta.

Kenties meidän täällä Suomessa ei pitäisi kysellä itseltämme ja päättäjiltä, minne Venäjä mahdollisesti hyök-

kää seuraavaksi, vaan mitä teemme lisää, jotta se ei hyökkää ainakaan tänne. Yksi tempuista on tuen jatkaminen Ukrainalle. Ehkäpä myös reserviläistemme olisi hyvä olla elämänsä kunnossa kaikkina lähitulevaisuuden vuosina. Tässä yhteydessä on muistettava oman ja liittolaisten tukeen perustuvan sotateollisen tuotantokapasiteetin vahvistaminen.

Toinen aivan elintärkeä opetus liittyy yhteiskunnalliseen kriisinkestävyyteen. Ukrainassa todistamme päivittäin, kuinka Venäjä iskee yhteiskunnan kaikkiin rakenteisiin siviiliuhreista piittaamatta. Puolustajan asevoimien vaatiessa valtaosan valtion voimavaroista, on selvää, että muu yhteiskunta joutuu tulemaan toimeen vähemmällä. Suomalaisessa mallissa yhteiskunnan elintärkeät toiminnot pyrittäisiin tietysti suojaamaan myös oikein pahoina aikoina, mutta totutun, mukavan, ja elintärkeän välissä on melkoinen kuilu, joka voisi tulla kansalaisille järkytyksenä. Siksi kriisinkestävyytemme rakentamiseen täytyy kuulua maanpuolustustahdon ylläpito ja kehittäminen. Tällä hetkellä saamme lööppikynnyksen ylittäviä itkupotkuraivareita, jos juna on tunnin myöhässä. Kuinka ihmeessä valmistaudumme henkisesti siihen, ettei se kulje lainkaan?

Ukrainan sodan Skenaarioita miettiessäni päädyin siihen johtopäätökseen, että Ukrainan kiirastuli jatkuu, mutta kokonaisvaltainen Helvetti on vielä yhdessä vältettävissä. Paratiisia ei valitettavasti ole havaittavissa edes kaukovalvontatutkalla.

Yleisesikuntakomentaja, erikoistutkija Juha­Antero Puistola palvelee Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa.

Kuvat: istock.com ja pixabay.com. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Ukrainan sota ja Suomen puolustus

TEKSTI: SEPPO TOIVONEN

Yli kaksi vuotta kestäneen Ukrainan sodan kokemukset ovat arvokkaita oman puolustusvalmiutemme kannalta. Olemme Suomessa varautuneet hyvin Venäjän muodostamaan sotilaalliseen uhkaan ja ylläpitäneet varautumisessa kokonaisturvallisuuden toimintamallin, mutta jatkuva kehittyminen on selviytymisen elinehto.

Ukrainalaisten taistellessa vapaudestaan on hyvä muistaa Suomen itsenäisyyden vaatimat uhraukset. Sotasukupolven ansiosta saamme kansakuntana tehdä itse ratkaisumme sekä vaalia omaa kieltämme ja kulttuuriamme. Se ei ole pienelle maalle itsestäänselvyys.

Suomalaisia kuoli toisessa maailmansodassa noin 96 000, mikä oli 2,5 prosenttia kokonaisväestöstä. Valtaosa kuolleista oli taisteluissa kaatuneita sotilaita, joten vaikutus miespuolisiin ikäluokkiin oli suuri.

Ukrainassa käytävän sodan tappioista ei ole julkisuudessa esitetty tarkkoja lukuja. Ukrainalaisia on todennäköisesti kuollut jo yli 100 000 henkeä, mikä tarkoittaisi noin 0,25:tä prosenttia kokonaisväestöstä. Tämä yksinkertainen vertailu osoittaa, että Ukrainalla on edellytykset jatkaa taistelua. Vahva materiaalinen ja taloudellinen tuki sekä kansalaisten maanpuolustustahdon säilyminen ovat kuitenkin välttämättömiä menestykselle.

Voiko tulevaisuutta ennustaa? Kun Venäjä häikäilemättömästi hyökkäsi Ukrainaan, jouduimme kysymään,

miten tämä on mahdollista Euroopassa? Aloitan arviointini siitä, miten hyvin me voimme ennustaa tulevaisuuden muutoksia tai niiden todennäköisyyttä.

Sain 1990-luvun lopulla opiskella turvallisuuspolitiikan kurssilla Genevessä. Kurssin laajasta annista jäi mieleeni kolme mahdollista muutostekijää, joilla olisi toteutuessaan vaikutusta myös meihin.

Ensimmäinen tekijä oli Kiinan elintason nopea kasvu, joka vaikuttaisi koko maapallon kestokykyyn. Kiinan talouskasvu on ollut huimaa ja vasta koronan myötä hidastunut. Onko Kiina viemässä meitä perikatoon? Voisi sanoa, että me kaikki olemme omalta osaltamme kiihdyttäneet ilmastonmuutosta. Ilman merkittäviä maailmanlaajuisia toimia tilanne heikkenee ja tulee vaikuttamaan turvallisuuteemme.

Toinen muutostekijä liittyi teknologian kehitykseen ja sodankäynnin luonteeseen. Erityisesti Yhdysvalloissa teknologian kehitys mahdollisti asevaikutuksen ulottamisen minne tahansa maapallolla ilman perinteistä sodanjulistusta ja pelkoa vastapuolen suorista vastatoimista. Kannoimme tuolloin huolta kansainvälisen oikeuden ja so-

SEPPO TOIVONEN

dan oikeussääntöjen kunnioituksesta. Tänään voimme ikäväksemme todeta, että viimeisetkin padot ovat murtuneet. Ääriesimerkkejä silmittömästä väkivallasta ja kaikkien sääntöjen rikkomisesta on riittämiin.

Kolmantena mahdollisena muutostekijänä pohdittiin laajan konfliktin syttymistä juuri Ukrainassa. Ennustus perustui kurssilla käsiteltyyn kirjaan sivilisaatioiden välisestä sodasta. Sen mukaan kulttuurien ja uskontojen väliset historialliset rajalinjat olisivat väistämättä sotatantereita. Tällaiset valtioiden rajoista poikkeavat murrosalueet ovat sopivissa olosuhteissa kyseenalaistettavissa. Ukrainassa onkin pohjimmiltaan kysy-

mys Venäjän vääristyneestä käsityksestä omasta etupiiristään.

Mitä tästä voi oppia? Meillä on käytössä tietoa, arvioita ja ennusteita. Viime kädessä kuitenkin muutoksen laukaiseva tekijä voi olla itsevaltainen hallitsija ja hänen pienessä piirissään tehty päätös. On myös inhimillistä, että asioiden jatkumiseen ennallaan on helppo tuudittautua. Tämä koskee niin alhaisia korkoja kuin Venäjän sitomista länteen talouden sitein.

On silti jatkumoita, joihin on helppo uskoa. Edesmennyt eversti evp Martti J. Kari toi hyvin esille Venäjän väkivaltaisen ja valloitushalun läpitunkeman historian. Tämä huomioiden on vaikea uskoa demokraattisen, rauhanomaisen ja yhteistyöhaluisen Venäjän rakentumiseen.

Potentiaali vs. poliittinen tahto Venäjän toiminnan ennustaminen johtaa keskeiseen Suomen puolustusajattelun kulmakiveen, jonka merkityksen Ukrainan sota vahvisti. Olemme pyrkineet voimavaramme huomioiden ylläpitämään puolustuskykyä Venäjän uhkaa vastaan. Puolustussuunnittelun lähtökohtana on aina ollut Venäjän meidän suuntaamme todennäköisesti käytössä oleva sotilaallinen voima. Voima ja sen muodostama uhka muuttuvat hitaasti, mutta poliittinen tahto käyttää voimaa taas voi muuttua hyvinkin nopeasti.

Emme kylmän sodan päätyttyä ajaneet puolustusta alas. Yleinen asevelvollisuus ja puolustuksen materiaalinen valmius ylläpidettiin. Ruotsissa sen sijaan lähdettiin arviosta, että sotilaallista uhkaa ei ole ja mikäli sellainen syntyy, on aikaa rakentaa puolustuskyky uudelleen. Tänään voimme Ruotsin osalta todeta, että puolustuskyvyn palauttaminen on hidasta ja kallista.

Ruotsin lailla Ukraina kärsii huonosta strategisesta tilannearviosta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Ukraina jäi vahvasti Venäjän vaikutusvallan piiriin. Poliittinen epävakaus ja korruptio johtivat siihen, että puolustuskykyä ei määrätietoisesti kehitetty. Asepalvelus ei entisessä neuvostoarmeijassa ollut suosittua, joten itsenäistyneessä Ukrainassa ei asevelvollisuutta toteutettu kovin tehokkaasti. Laajan koulutetun reservin puute onkin Ukrainalle haaste nykyisessä puolustustaistelussa.

Suomessa koulutettu reservi on noin 900 000 henkeä. Sodan ajan joukkojen vahvuus on 280 000 sotilasta ja vahvuutta voidaan tarvittaessa lisätä koulutetus-

ta reservistä. Joukkojen varustuksessa on kuitenkin merkittäviä eroja. Puolustusvoimien rahoituksessa on ollut, monien poliitikkojen muistikuvista poiketen, erittäin vaikeita vuosia.

Yleinen asevelvollisuus vaatii kansakunnalta paljon. Se voi toimia vain kansalaisten tuella ja jokaisen uuden ikäluokan valmiudella täyttää paikkansa Isänmaan puolustuksessa. Saamme olla kiitollisia nuorisomme maanpuolustusmyönteisestä asenteesta.

Laajamittainen sota

Suomessa on ylläpidetty valmiutta laajamittaisen hyökkäyksen torjuntaan, mutta kehittämisen painopiste on ollut vahvistaa kykyä torjua nopea ja raju isku yhteiskunnan sekä puolustuksen avainkohteisiin. Ukrainan sota alkoi juuri tämänkaltaisella voimakkaalla

iskulla. Kun ukrainalaiset pystyivät iskun torjumaan, alkoi Venäjän laajamittainen massiiviseen tulenkäyttöön pohjautuva hyökkäys. Senkin ukrainalaiset saivat pysäytettyä raskain uhrauksin ja nyt vuorossa on uuvuttava kulutussota.

Nato-jäsenyyden myötä Suomen sotilaallinen pidäke on merkittävästi vahvistunut. Suomen eristäminen ja joutuminen yksin sotatoimen kohteeksi ei ole enää mahdollista. Kahdenvälinen puolustusyhteistyö Yhdysvaltain kanssa on tässä erityissä asemassa. Meillä suomalaisilla on kuitenkin aina ja kaikissa tilanteissa päävastuu maamme puolustuksesta. On varauduttava sekä yllättävän iskun torjuntaan että pitkään jatkuvaan kulutussotaan.

Tärkein Ukrainan sodasta saatava oppi Suomen puolustusvalmiudelle on muistutus sodan totaalisuudesta. Sota

Kuvat: war.ukraine.ua, istockphoto.com ja epaimages.com. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

koskee kaikkia, koko yhteiskuntaa. Onneksi olemme Suomessa ylläpitäneet varautumisessa kokonaisturvallisuuden toimintamallin, jossa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyönä.

Varautumista täytyy edelleen parantaa. Monien viranomaisten voimavarat riittävät vain normaaliajan vaatimuksiin. On tärkeää, että kriisitilanteessa kaikki yhteiskunnan voimavarat saadaan suunnattua kansalaisten turvaksi ja puolustuksen tueksi. Lisäksi arvokas vapaaehtoistyö vahvistaa kriisiajan valmiutta.

Johtaminen ja kodinturvajoukot Kriisitilanteissa johtaminen on avaintekijä. Vuosikymmenet Suomi oli jaettu 10–12 siviililääniin ja 7–12 sotilaslää-

niin, joiden yhteistyö oli tiivistä. Kokonaismaanpuolustuksen osalta valtiojohdon toimia yhteensovitettiin puolustusneuvostossa. Koronapandemia osoitti, että vakavat kriisit edellyttävät nykyistä selkeämpää johtamisrakennetta ylimmältä tasolta aluehallinnon kautta kaupunkeihin ja kuntiin.

Puolustusvoimissa johtamistasoja on vähennetty ja toimintoja keskitetty. Maavoimien koko valtakunnan kattava aluejako perustuu, jälleen kerran, seitsemän joukko-osaston vastuualueeseen. Nykyisin sotilaallisen puolustuksen yhteistyötahoja ovat kuusi aluehallintovirastoa, 15 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta, 21 hyvinvointialuetta, 11 poliisilaitosta ja 21 pelastuslaitosta. Hallinnon kehittämisessä tulisi harkita yhtenäisemmän aluetason muodostamista, mikä vahvistaisi myös poikkeusolojen toimintakykyä.

Ukrainan sodan kokemusten myötä toivon, että Puolustusvoimat kehittäisi ainakin osaa paikallispuolustuksesta muiden Pohjoismaiden mallin mukaisten kodinturvajoukkojen suuntaan. Se tarkoittaisi, että kriisiajan paikallispataljoonat olisivat jo rauhan aikana vahvemmin mukana varautumisen harjoittelussa. Sotatoimien kohdistuessa sattumanvaraisesti maan eri osiin ja siviiliyhteiskunnan kohteisiin Puolustusvoimien tuen merkitys on suuri.

Yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa paikallispataljoonat voisivat tarjota vapaaehtoisille kansalaisille nykyistä paremman mahdollisuuden osallistua varautumiseen. En tarkoita Suojeluskuntajärjestön tai Lotta Svärd -järjestön uudelleen perustamista, mutta niiden kunniakkaiden perinteiden hyödyntämistä paikallisjoukkojen kehittämisessä.

Ilma-, meri- ja maapuolustus Käynnissä olevan sodan kokemukset vaikuttavat meillä eri puolustushaaroihin.

Aluksi voidaan varmuudella todeta, että ei ole toimivaa puolustusta ilman ilmapuolustusta. Sodan uutisoinnissa lennokit ovat olleet vahvasti esillä. Erilaisten miehittämättömien lentolaitteiden määrä kasvaa varmasti myös meillä. Erityisen tärkeää on saada vahvistettua lennokkien torjuntaa omien toimintaedellytysten turvaamiseksi sekä ohjusten torjuntaa, mihin Nato-jäsenyys tuo aivan uudet mahdollisuudet.

Sotatoimet Mustallamerellä ja viimeaikaiset tapahtumat Suomenlahdella

osoittavat meille meriyhteyksien kriittisen merkityksen. Pääosa Suomen viennistä ja tuonnista kulkee meritse. Venäjä voi epämääräisin onnettomuuksin, sotilaallisin harjoituksin ja merimiinoin vaikeuttaa merialueen käyttöä jo kriisin alkuvaiheessa. Liittolaisten meriyhteyksille tuoman suojan lisäksi on huoltovarmuuden kannalta perusteltua parantaa Suomen liikenneyhteyksiä myös suoraan Norjan rannikolle.

Ukrainan sota on laajamittaisin maasota Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Suurimmat henkilöstötappiot on tuotettu epäsuoralla tulella. Eurooppalaisessa vertailussa Suomella on vahva tykistö ja maavoimat. Tarvitaan kuitenkin ponnistelua, että Maavoimien tulivoima ja iskukyky saadaan ylläpidettyä. Merkittävä osa nykykalustosta tulee väistämättä elinkaarensa päähän tai niiden teho ei riitä enää 2030-luvulla.

Toivottavasti käynnissä olevalla hallituskaudella saadaan aikaan linjaukset Maavoimien pitkäjänteisestä uudistusohjelmasta. Merivoimien ja Ilmavoimien pääkaluston korvaaminen antaa rohkaisevan esimerkin kansalaisten ja poliitikkojen sitoutumisesta puolustuskyvyn ylläpitoon.

Yksituumaisuudesta voimaa Epävarmuus Euroopassa ja maailmassa jatkuu. Suomessa on erityisen tärkeää vaalia yhteiskunnan vakautta ja eri tahojen välistä luottamusta. Kansallinen yksituumaisuus on myös sotasukupolven meille antama arvokas oppi, jonka avulla maamme selvisi lähes ylivoimaisista tilanteista.

Kenraaliluutnantti evp Seppo Toivonen toimi vuosina 2014–2017 Maavoimien komentajana.

Kuvat: war.ukraine.ua ja istockphoto.com. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Sodan kuva ja sen muutos Ukrainassa

TEKSTI: PEKKA PULKKINEN JA LAURI TORNIAINEN

Ukrainan sodasta tarjolla olevan informaation määrä mahdollistaa entistä konkreettisemmin sodan kuvan tarkastelun. Artikkelissa Ukrainan sodan havaintoja tarkastellaan suhteessa eri valtioissa tai yhteisöissä vallinneisiin sodan kuviin, joissa on ollut keskinäisiä eroja. Suomi ei kylmän sodan jälkeen ajanut alas kykyä laajamittaiseen sodankäyntiin, joten lähtökohtamme on erilainen moneen muuhun länsimaahan verrattuna. Tämä ei sulje pois tarvetta sodan kuvan muutoksen ja Ukrainan sodan oppien tarkasteluun kansallisesti ja osana liittokuntaa.

Sodan kuvalla tiivistettynä tarkoitetaan tietyn joukon tai yhteisön keskuudessa vallitsevaa näkemystä sodasta ja sodankäynnistä. Taistelun kuva on olennainen osa sodan kuvaa ja sen kautta hahmotetaan nyt ja tulevaisuudessa tarvittavia elementtejä taistelujen toteuttamiseksi osana sodankäyntiä. Sodan kuvan kautta suunnitellaan sotilaallisen puolustuksen järjestelyt, asevoimien tehtävät ja tehtävien täyttämiseksi tarvittavat kyvykkyydet. Uhkakuvat sekä eri toimintaympäristöt, joissa sotaa valmistaudutaan käymään, ovat keskeisiä vaikuttavia kokonaisuuksia, minkä vuoksi sodan ja taistelun kuva eivät ole samanlaisia kaikilla valtioilla.

Paluu perinteiseen sotaan Venäläiseen sodan kuvaan vahvasti vaikuttaneen generalissimus Aleksander Suvorovin mukaan komentajan tuli huolehtia alaisistaan, jotta heitä voitaisiin käyttää taistelukentällä. Voiton

avain oli kyky lukea taistelukenttää ja intuitioon pohjautuen käyttää nopeutta vihollisen elävää voimaa vastaan, joka tuhotaan lopulta lähitaistelussa. Ukrainan sotaa seuranneet voivat pohtia, miten tämä perinteinen venäläinen sodan kuva on näyttäytynyt Ukrainassa, taistelukentällä tai johtamisessa. Se, miten kokemukset Ukrainasta vaikuttavat venäläiseen sodan kuvaan, vai vaikuttavatko mitenkään, on tulevien vuosien tutkimusaihe.

Natossa ja etenkin Yhdysvalloissa 2000-luvulla pinnalla olleet käsitykset asevoimista korostivat verkostokeskeistä sodankäyntiä, informaatiosodankäyntiä ja ammattimaisia joukkoja, joilla käytäisiin kauko-operaatioita (Expeditionary Operations) oman alueen ulkopuolella. Raskaiden joukkojen ja tykistön perinteinen massamainen käyttö oli joidenkin teoreetikkojen mielestä vanhentunutta. Käynnissä olevassa Ukrainan sodassa on jotain uutta ja paljon vanhaa. Kriisinhal-

PEKKA PULKKINEN

LAURI TORNIAINEN

lintaoperaatioista, vastakumouksellisesta sodasta ja terrorisminvastaisesta sodasta on palattu perinteiseen sodan kuvaan. Tämä on tullut lännelle epämiellyttävänä yllätyksenä.

Ukrainan sodan seurannasta tehtyjen havaintojen pohjalta on laadittu useita Lessons Identified / Lessons Learned -prosessin tuotteita niin Puolustusvoimissa kuin myös eri länsimaiden asevoimien tutkimus- ja koulutusorganisaatioissa. Yksi viimeisimmistä on vuoden 2023 lopussa Naton julkaisema Russian War against Ukraine – Lessons Learned Curriculum Guide, joka tuo esille tulevaisuuden sodan kuvaan oletettavasti vaikuttavia ilmiöitä. Näitä olivat muun muassa pienempien, mutta tulivoimaisempien yksiköiden käyttö liikesodankäynnissä, täsmäammuksien käytön korostuminen tulenkäytössä, ilmavoimien merkitys maavoimien operatiivisen hyökkäyksen tukemisessa ja informaatioteknologian merkityksen korostuminen sodan ratkaisevana tekijänä.

Havaintoja Ukrainasta

Helmikuussa 2022 alkanut Venäjän laajamittainen hyökkäys palautti sodan kuvan kohti perinteistä laajamittaisen sodankäynnin sodan kuvaa. Tämänkaltaisen sodankäynnin pitkäkestoisuus ja sen edellyttämä resurssien tarve eivät sinänsä yllätä, mutta ovat mittakaavaltaan poikkeavia siitä, mihin länsimaissa ollaan varauduttu. Länsimaiden Ukrainalle tarjoama aseapu on ollut mittakaavaltaan merkittävää. Venäjän kyky kulutussodankäyntiin tappioista välittämättä haastaa länsimaiden kyvyn jatkaa sotilaallista aseapua vaaditussa laajuudessa ja rajoittaa Ukrainan mahdollisuuksia saavuttaa sotilaallista läpimurtoa sodassa.

Kahden vuoden laajamittaisen sodankäynnin lopputuloksena on siirrytty eri vaiheiden kautta kulutussotaan, jossa sekä eri ampumatarvikkeiden kulutus että tappiot henkilöiden ja materiaalien osalta ovat nousseet erittäin korkeiksi. Ollaan tilanteessa, jossa mitataan osapuolten tahtoa ja kykyä jatkaa rintamalinjoihin pysähtynyttä sodankäyntiä ensimmäisen maailmansodan tapaan. Ukrainan vuoden 2023 vastahyökkäyksellä ei kyetty saamaan merkittävää läpimurtoa venäläisten noin puoli vuotta valmistelemaan, paikoin useita kymmeniä kilometrejä syvään puolustusryhmitykseen. Venäläisessä sodankäynnissä hyökkäys on nähty perinteisesti ratkaisun mahdollistavana taistelulajina. Kaksi vuotta kestäneen laajamittaisen

Kuvat: war.ukraine.ua, nationalreview.com ja Institute for the Study of War. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Venäläisten valmistelema puolustusryhmitys ja rintamalinjojen muutos sodan eri vaiheissa.

hyökkäyksen jälkeen voidaan todeta, että tämä ei ole toiminut toivotulla tavalla.

Läpimurtohyökkäys valmisteltua puolustusta vastaan avoimessa maastossa on erittäin haastava tehtävä. Vaikeuskerroin on kasvanut merkittävästi ilmavoimien tuen puutteesta sekä puutteista hyökkäävien joukkojen ilmatorjunnassa ja kauaskantoisessa tulenkäytössä. Jotta vastustaja olisi kyetty lamauttamaan syvällä alueella ja tukemaan tulenkäytöllä hyökkäävän joukon liikettä, näiden tulenkäytöllisten elementtien vahvempaa läsnäoloa olisi tarvittu hyökkäysten tukena. Tulenkäytön asema tappioiden tuottajana ei ole muuttunut. Kyky keskittää tulta joukon tueksi on edelleen keskeinen vaatimus taistelun menestykselle. Taistelun kuvan kannalta tarkasteltuna on syytä huomioida, että tämänkaltaista sodankäyntiä ei ole länsimaiden toimesta toteutettu vastaavassa laajuudessa sitten toisen maailmansodan.

Joukkojen suorituskyvyn yksi keskeinen tekijä on osaaminen, joka syntyy koulutuksen ja harjoittelun kautta. Koulutuksen kautta syntyvää osaamista ei voida hankkia lyhyessä ajassa, eten-

kään laajempien joukkojen operoinnin osalta. Aselajien yhteistyö sekä ilmavoimien tuki maavoimille korostuvat läpimurtohyökkäyksessä, jotta tuli ja liike kyetään yhdistämään. Tulen ja liikkeen yhdistäminen taistelussa edellyttää sen harjoittelua, ei pelkästään teoreettista kykyä siihen. Siksi sitä on meillä jo pitkään harjoiteltu kansallisesti ja harjoitellaan jatkossakin osana liittokuntaa.

Sodankäynnin kannalta käydyt taistelut näyttäytyvät paikallisilta pienten joukkojen yhteenotoilta eikä kummallakaan osapuolella ole ollut todellista kykyä läpimurtoon, jolloin toteumana on nähty kulutussodankäyntiä kohti jommankumman osapuolen kulminaatiopistettä. Sodan ja taistelun kuvan kannalta huomioitava nosto on Venäjän tapa käyttää joukkojaan tappioista piittaamatta. Sodan kuvan kannalta on pohdittava, millaisilla ratkaisuilla luodaan ennaltaehkäisevä pelote, jotta laajamittaiseen kulutussodankäyntiin ei koskaan ajauduttaisi.

Läpinäkyvyys

Taistelukentän muuttuminen läpinäkyvämmäksi korostaa joukkojen suojautumista sekä havaitsemiselta että vai-

kutukselta. Suojautumisen keinoina linnoittaminen, naamiointi, maastouttaminen, hajauttaminen sekä valelaitteet eivät ole menettäneet merkitystään tulenkäytön syklin nopeutuessa havainnosta vaikutukseen. Ukrainan avoin taistelumaasto osin korostaa miehittämättömien järjestelmien merkitystä, mutta niiden uhkaan varautumista ei voi sivuuttaa tappioiden ehkäisemissä. Taistelukentän läpinäkyvyyden hyödyntäminen edellyttää teknologian hyödyntämistä sekä havainnoinnissa että erityisesti kasvavan tietomäärän prosessoinnissa.

Ukrainan sodasta eri alustoilla tarjolla oleva informaatiomäärä tuo sodan entistä lähemmäksi yksilöä. Dynaaminen informaatioympäristö mahdollistaa käytännössä kenen tahansa osallistumisen aiheesta käytävään keskusteluun. Informaation määrä sekä sen ilmestymisnopeus ja -tiheys haastavat faktojen tarkistuksen ja mahdollistavat myös väärennetyn tiedon levittämisen. Informaatiotoimintaympäristön hallinta on korostuneessa asemassa esimerkiksi oman toiminnan oikeutuksen kannalta, mutta toimintaympäristönä se on haastava ja vaikeasti hallittava.

Sodan seuranta ja raportointi Maavoimien tutkimuskeskus on seurannut Ukrainan sotaa osana vakiotutkimustaan ja seurannan perusteella nostanut esille analysoituja havaintoja operatiivis-taktisesta tai aselajien näkökulmasta. Havainnot ja johtopäätökset on koottu kahteen raporttiin, jotka julkaistiin vuoden 2023 kesällä ja joulukuussa.

Viime vuoden joulukuussa julkaistussa raportissa tarkastelun painopisteeseen nostettiin Ukrainan vastahyökkäys. Tarkasteltavan ajanjakson tapahtumat käsiteltiin molempien osapuolten näkökulmasta ja aselajikohtaisesti, jotta johtopäätöksissä muodostui mahdollisimman eheä kokonaiskuva tapahtumista.

Ukrainan seuranta ei ole ainoa Maataistelukeskuksessa käynnissä oleva vakio- tai aselajitutkimus, joten työn etenemisen kannalta oli järkevää sitouttaa henkilöstö 1–2 kertaa kuukaudessa toteutettuihin työpajoihin, joissa käsiteltiin seurannan eteneminen ja mahdolliset haasteet sekä päivitettiin tarvittaessa tutkimuksen ”suuntaa”. Työpajoissa saatiin myös käsiteltyä yhtenäistämistä edellyttäneet asiat, jotta vältyttiin esimerkiksi siltä, että uutisoinnissa ”tren-

daavat” ilmiöt saisivat liian korostuneen aseman.

Tutkimuksen lähteinä käytettiin pääosin julkisia tai TL IV -tasoisia artikkeleita, kansallisia ja kansainvälisiä raportteja sekä myös sosiaalisen median eri alustojen kuvia, artikkeleita ja videoita. Kirjallista materiaalia täydennettiin haastatteluilla sekä Ukrainaan ja IsoonBritanniaan tehdyillä tiedonhankintamatkoilla. Keskiössä näissä oli muista lähteistä saatujen tietojen varmentaminen tai kumoaminen.

Ukrainan sodasta julkaistaan eri alustoilla materiaalia käytännössä jatkuvasti. Käyttökelpoisen materiaalin tunnistaminen on ajoittain haasteellista esimerkiksi tiedon varmentamismahdollisuuksien puutteiden vuoksi. Toisaalta kiivastempoisessa digitaalisessa ympäristössä moni asia saattaa jäädä huomaamatta ja hukkua uutistarjontaan.

Ukrainan sodan seurannasta nostettuja havaintoja ja niistä tehtyjä johtopäätöksiä voidaan hyödyntää monin tavoin. Nopeita liikkeitä on kuitenkin syytä välttää, sillä sota on edelleen käynnissä ja sen ilmiöitä on analysoitava huolellisesti ennen kuin muutoksia omaan toimintaan käynnistetään. Ukrainan sodasta saatuja havaintoja otetaan kuitenkin huomioon Maavoimien operatiivis-taktisessa tutkimuksessa. Lisäksi eri aselajitutkimukset pyrkivät hyödyntämään tuoreita havaintoja Ukrainan taistelukentältä. Maavoimien tutkimuskeskuksen johdolla laaditut koulutusoppaat ja -ohjeet ovat myös hyödyntäneet Ukrainan seurannan tuloksia.

Maavoimien tutkimuskeskus ei kuitenkaan ole koulutusorganisaatio tai havaintojen pohjalta suorituskykyjä muokkaava taho. Oppien jalkauttamisen on tapahduttava yhdessä koulutustoimialan, hankkeiden ja joukko-osastojen kanssa. Puolustusvoimien Lessons Identified / Lessons Learned -prosessi on olennainen tekijä Ukrainan sodan seurannasta saatujen havaintojen jalkauttamisessa. Tämän prosessin kehittäminen on Maavoimien tutkimuskeskuksen työssä merkittävässä roolissa vuoden 2024 aikana.

Yleisesikuntamajurit Pekka Pulkkinen ja Lauri Torniainen palvelevat Maavoimien tutkimuskeskuksen Maataistelukeskuksessa.

Kuvat: war.ukraine.ua, forbes.com ja reddit.com, Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Mekanisoidut joukot Ukrainan sodassa 2022–2023

TEKSTI: MIKA MÄENPÄÄ

Panssarivaunu ei ole vanhentunut asejärjestelmä, vaikka kriitikot niin väittävät. Panssarivaunua on sanottu taitelukentällä vanhentuneeksi joka sodan jälkeen viimeiset 100 vuotta, mutta edelleenkään parempaa suojan, tulivoiman, liikkuvuuden ja johdettavuuden yhdistelmää ei ole keksitty jalkaväelle. Paras todiste panssarivaunun merkityksestä Ukrainan sodassa lienee, että Ukraina pyytää jatkuvasti lisää panssarivaunuja länsimailta.

Venäjä kärsi merkittävät panssarivaunutappiot heti operaationsa alkuvaiheissa. Ensiksikin Venäjän osalta on todettava, että panssarivaunumiehistöjen sekä panssarijalkaväen huono koulutustaso erityisesti taistelutekniikassa ja taktiikassa aiheutti sen, että vaunuja ei käytetty kuten niitä kuuluu. Tästä esimerkkinä vaunuilta usein puuttunut jalkaväen suojaus peitteisellä- tai kaupunkialueilla, joka altisti panssarintorjunnalle. Samoin erityisesti varusmiehistä muodostetuissa vaunumiehistöissä perusasioiden hallinta, kuten kyky ajaa luukun alta siten, että vakainta voidaan käyttää, osoittautui heikoksi. Tämä johti erittäin heikkoon taisteluvalmiuteen. Koulutustasosta ja moraalista kertoo karua kieltään myös se, että venäläiset joukot hylkäsivät sodan alussa kalustoaan taistelukelpoisina vastustajalle.

Osin koulutuksen puutteiden piikkiin voidaan myös laittaa venäläisten vaikeudet operoida pataljoonan taisteluosastoilla, jotka olivat päätyökalu hyökkäyksen alussa. Joukot ja joh-

tajat oli koulutettu toimimaan doktriinin mukaisesti hyökkäysoperaatioissa rykmenttikokoonpanoissa. Pataljoonan taisteluosastoa ei ole alun perin venäläisessä doktriinissa tarkoitettukaan tämän tyyppisiin hyökkäysoperaatioihin, vaan lähinnä rauhaan pakottamiseen.

Venäjä reagoi alun tappioihin siirtymällä nopeasti doktriinin mukaiseen pataljoona–rykmentti-kokoonpanoon. Taktiikassa käyttöön otettiin perineuvostoliittolainen tulijyrä. Lisäksi Kiovan porteilta vetäytyminen oli operaatiotaidollisesti varsin taidokas suoritus. Haasteena oli edelleen miehistön heikko osaamistaso. Sitä kuvaa se, että ammattisotilaista koottuja joukkoja jouduttiin käyttämään kärjessä. Käytännössä Venäjän kalusto- ja miehistömenetykset pysäyttivät hyökkäyksen ja johtivat ”osittaiseen liikekannallepanoon”. Toki isoissa menetyksissä kyse on paljolti myös osaamattomuudesta, kuten muistamme mönkään menneiden Dneprin ylimeno-operaatioiden kuvista.

Ehkä kuitenkin tärkeimpänä ja Venäjän tappioihin eniten vaikuttavana asiana

MIKA MÄENPÄÄ

näyttäytyy Venäjän säälimätön ja joukkoja tuhlaava doktriini, jossa myös panssarivaunuja käytettiin ihmisaaltomaisesti aina vain uudestaan ja uudestaan paikoissa, joissa edelliset olivat tuhoutuneet ukrainalaisten tulesta. Tämä on näkynyt erityisesti Bahmutin ja Avdijivkan taisteluissa, joissa Venäjä on syöttänyt mekanisoidun prikaatin toisensa perään järjettömään kulutustaisteluun ja lihamyllyyn. Ikävä kyllä taktiikka on osoittautunut toimivaksi erityisesti Bahmutissa ja Avdijivkassa.

Neuvostokaluston tekniset haasteet

Osasyynä tappioihin ovat myös Neuvostoliiton aikaisen panssarikaluston tekni-

set puutteet. Kaikissa T-64, T-72, T-80 ja T-90-sarjan vaunuissa on sama perustavaa laatua oleva ongelmallinen suunnitteluratkaisu – suojaamaton latausautomaatti tornin kehän alla – joka johtaa läpäisevän osuman tullessa yleensä katastrofaaliseen paloon ja ”tornin lennätykseen”. Tätä haavoittuvuutta ukrainalaiset osasivat käyttää erittäin hyvin hyödyksi. Muina puutteina on mainittava kaluston vaikea huollettavuus kentällä sekä olematon kyky peruuttamiseen, joka johtaa perän heikomman panssaroinnin paljastamiseen tuliasemasta poistuessa tai ohjusta väistettäessä.

Myös venäläisen kevyemmän kaluston haavoittuvuus tuli ilmi muutamallakin tapaa. Venäjällä arvostettu kaluston uintikyky teki niistä länsimaisia panssarivaunuja kevyemmin panssaroituja ja haavoittuvia jokamiehen panssarintorjunta-aseille. Toinen hyvin tunnettu haaste on ulospääsy ahtaista venäläisistä vaunuista. Tämä johti jo Afganistanista ja Tšetšeniasta tuttuun tapaan matkustaa vaunujen kansilla, joka taas teki vaunujen jalkaväelle antaman suojan hyödyttömäksi.

Hostomelin lentokentän valtauksen epäonnistuttua päätti Venäjä siirtää ilmarynnäkköjoukot (VDV) hyökkäämään Kiovan suuntaan maitse. Tämä paljasti karulla tavalla eliittinä pidettyjen ilmarynnäkköjoukkojen BMD-kaluston haavoittuvuuden. Vaunut osoittautuivat paloherkiksi ja keveyden takia panssarialumiinista valmistetut vaunut lähinnä sulivat tunnistamattomiksi möykyiksi sytyttyään palamaan. Myöhemmin VDV:n joukot varustettiinkin tavallisilla rynnäkkö- ja taistelupanssarivaunuilla.

Panssarintorjuntaa ja lennokkeja

Hyökkäyksen alussa erityisesti sosiaalinen media välitti erinomaisesti Ukrainan haluaman narratiivin mukaista viestiä, jossa vihollinen lyötiin takaisin jalkaväen panssarintorjunta-asein. Totuus kuitenkin oli, että panssarintorjunta-aseilla lähinnä viivytettiin ja iskettiin haavoittuvaan selustaan, kuten huoltokuljetuksiin. Ukrainan panssariprikaateja käytettiin lyömiseen ja vaikka Ukrainan panssariase oli suhteellisen vahva ennen hyökkäystä, kului se merkittävästi näissä tehtävissä.

Mekanisoidun joukon suurin uhka ilmasta ovat taisteluhelikopterit ja panssarintorjuntaohjuksin aseistetut lennokit. Muutoin lennokkien suuri uhka on

niiden tuoma tilannekuva- ja tulenjohtokyky. Kaupallisten lennokkien käyttö on parantanut vastatykistötulen tarkkuutta ja monipuolistanut maasijoitteisten panssarintorjuntaohjusten tulenkäyttöä. Erityisen tehokkaiksi vastatykistötoiminnassa ovat osoittautuneet Lancet-tyyppiset vaaniviksi ammuksiksi luokiteltavat itsemurhalennokit. Niiden pienehkö taistelukärki ei kuitenkaan saa aikaiseksi merkittävää vaikutusta raskaammin panssaroituun kalustoon, mutta esimerkiksi panssarihaupitseja, raskaita raketinheittimiä ja ilmatorjuntaohjuslavetteja sekä logistiikkaa vastaan ne ovat osoittautuneet tehokkaiksi.

Monissa ukrainalaisissa videoissa nähty käsikranaattien tiputtelu kaupallisista lennokeista ei ole merkittävä panssarintorjunnan menetelmänä. Useimmat näillä tuhotut vaunut ovat olleet jo hylättyjä ja miehistöluukut auki. Käsikranaatin tehoa luukut suljettuna olevaan vaunuun voi arvioida siitä, että taistelupanssarivaunu tyypillisesti kestää tykistön sirpalekranaatin suoran osuman. Samoin propagandavideoista poiketen nuo harvoin tuhoutuvat yhdellä tai edes yhdellätoista kranaatilla.

Mekanisoidut joukot hyökkäyksessä

Ukrainan mekanisoidut joukot toimivat vuoden 2022 kevään aikana jatkuvasti eräänlaisina palokuntina paikkaamassa murtuvia rintamia tai lyömässä hyökkääjiä takaisin. Pääosin toiminta oli pataljoonatason toimintaa, usein vain yksittäisten komppanioiden. Länsimainen kalustotuki Ukrainalle alkoi vaikuttaa kesän 2022 aikana, jolloin Ukraina kykeni korvaamaan saadulla neuvostoperäisellä kalustolla mekanisoitujen joukkojensa tappioita. Tosin kokeneista miehistöistä oli pulaa, joka näkyy taktiikoissa. Esimerkiksi kuljetuspanssarivaunujen ja -ajoneuvojen käyttö rynnäkköpanssarivaunujen tapaan suorissa hyökkäyksissä johti merkittäviin kalustotappioihin. Operatiivisesti Ukraina onnistui syksyn 2022 vastahyökkäyksessään harhauttamisessa erinomaisesti. Operaatiossa oli lisäksi ensi kertaa operatiivinen tulenkäyttö tukena.

Kesän 2023 vastahyökkäys paljasti Ukrainan heikon kyvyn suorittaa mekanisoidulle joukoille kriittistä aselajien yhteistoimintaa. Tämä johtui kolmes-

ta isosta strategisesta virheestä. Ensimmäinen on se, että uusin kalusto annettiin talven aikana vasta perustetuille ja sotaa kokemattomille joukoille. Tämä johti siihen, että keväällä annettu lyhyt koulutus ei yksinkertaisesti riittänyt. Toinen on Ukrainan päätös jakaa voimat kolmeen hyökkäyssuuntaan; painopiste ei siis ollut oikein missään. Kolmantena tekijänä on upseeriston koulutus. Ylin ja keskijohdon upseeristo on edelleen koulutettu neuvostomallin mukaan, eikä länsimaisittain koulutettu nuorempi upseeristo pysty hyödyntämään oppejaan tehokkaasti.

Hyökkäykset näyttäytyivät lähinnä yksikkötason peräkkäisinä hyökkäyksinä yhdenaikaisen vaikutuksen sijaan. On tiedossa, että tulivalmisteluja ei kyetty synkronoimaan, vaan hyökkäykset lähtivät liikkeelle jopa tunteja tulivalmistelun jälkeen. Samoin pioneerijoukot eivät aina seuranneet jalkaväkijoukkoa, mikä johti eksymisiin sulutteissa ja miinaanajoihin. Samoin ilmatorjuntajärjestelmien ja erityisesti ilmatorjuntapanssarivaunujen puuttuminen etulinjasta altisti hyökkäyskärjen taisteluhelikoptereille. Alun epäonnistumisen jälkeen ukrai-

nalaiset siirtyivätkin nopeasti komppaniankoon jalkaväkioperaatioihin, joita tuettiin muutamilla vaunuilla.

Kun edellä olevaan yhdistetään Venäjän yli puoli vuotta rakentama vyöhykkeinen puolustus, eivät laskelmat vain enää pitäneet paikkaansa. Venäläisten puolustus oli rakennettu täysin neuvostoliittolaisten doktriinien mukaisesti; se oli hyökkäyssuunnassa ainakin 30 kilometriä syvä ja käsitti alueesta riippuen jopa 5–6 vyöhykettä. Lisäksi doktriinien mukaisesti liikkuvia voimia oli varattu vastahyökkäyksiin vyöhykkeiden välissä ja läpimurtojen torjumiseen.

On selvää, että länsimaisen kaluston määrä myös jäi lopulta varsin pieneksi ukrainalaisissa yhtymissä, kun vaunut hajautettiin niin moneen uuteen perustettuun yhtymään. Samoin puutetta jäi hyökkäyksessä kipeästi tarvittaviin erikoisvaunuihin, kuten raivaus-, hinausja siltapanssarivaunuihin.

Ukrainan opit

Mitä Suomessa tulisi oppia viimeisestä kahdesta vuodesta panssarisotaa Ukrainassa?

Ukrainan sodan opit korostavat sitä, että mekanisoitujen joukkojen koulutus on aina pidettävä kunnossa ja erinomaisella tasolla. Panssarivaunumiehistöjen koulutukseen tulee edelleen panostaa. Koulutettua vaunumiehistön jäsentä ei voi korvata pikakoulutetulla taistelijalla.

Suomessa on aina korostettu mekanisoiduissa joukoissa aselajien yhteistoiminnan tärkeyttä jo joukkuetasolta prikaatitasolle. Tämä edellyttää aselajien yhteistoimintakoulutukseen keskittymistä kaikilla tasoilla varusmiehistä alkaen. Mekanisoitujen joukkojen upseeriston tulisi aselajista riippumatta osallistua mekanisoitujen joukkojen taktiikan ja operaatiotaidon jatkokoulutuksiin sekä päästä harjaantumaan toimivan johtajan tehtävissä.

Lennokit ja entistä kehittyneemmät panssarintorjuntaohjukset ovat erittäin vaarallinen uhka mekanisoiduille joukoille, muistaen myös jo aiemmin mainitut taisteluhelikopterit. Ase–vasta-asekilpailu tulee varmasti synnyttämään teknisiä vastakeinoja lennokkeja ja panssarintorjuntaohjuksia vastaan nopeastikin, mutta niitä odotellessa ihan normaalit mekanisoitujen joukkojen perustaistelumenetelmät, kuten ilmasuojaan ajo ja naamiointi, toimivat varsin hyvin.

Vastustajan tuntemus tulee priorisoida korkealle osaamistasolle. Venäjä

siirtyi syksyllä 2022 puolustukseen. Se rakensi vahvan, täysin neuvosto-ohjesääntöjen mukaisen vyöhykkeisen puolustuksen. Moni vanhemmista ammattisotilaistamme on sen tyyppiseen puolustukseen tutustunut, mutta nuoremmat eivät näitä perusteita välttämättä niin hyvin tunne.

Viimeisimpänä nostan esiin tarpeen harjoitella riittävän suurilla joukoilla säännöllisesti, jotta ”sodan kitka” tulee esiin ja osataan oikeasti johtaa sekä liikuttaa suuria joukkokokonaisuuksia. 4. huhtikuuta 2023 jälkeisessä asennossamme meidän tulee lisäksi liittää jokaiseen mekanisoitujen joukkojen harjoitukseen liittolaistemme mekanisoituja joukkoja, jotta opimme tehokkaan yhteistoiminnan suomalaisissa maastooloissa kaikilla tasoilla panssarijääkäreistä komentajiin.

Länsimainen panssarivaunu palaa siinä missä itämainenkin, jos sitä ei osata käyttää. Olemme Ukrainan sodassa tottuneet kauhistelemaan Venäjän panssarivaunutappiota, mutta tappiot ovat olleet mittavia myös Ukrainan asevoimissa. Joulukuussa 2023 Ukraina on käytännössä menettänyt kaikki keväällä saamansa Leopard 2A6 -vaunut, 40 prosenttia Stridsvagn 122 -kalustosta, puolet Leopard 2A4 -vaunuista sekä noin puolet Bradley M2A2 ODS -kalustosta tuhoutuneina, pahasti vaurioituneina ja taistelukentälle jääneinä. Ei ihme, jos Ukraina pyytää lisää vaunuja, mutta ehkä vaunujakin tärkeämpää olisi panssari- ja mekanisoitujen joukkojen upseerikoulutustuki Euroopalta ja Yhdysvalloilta.

Yleisesikuntaeverstiluutnantti Mika Mäenpää palvelee Maavoimien esikunnan operatiivisessa osastossa ja aloittaa 1. huhtikuuta 2024 Panssarikoulun johtajana.

Miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien uhka sodassa

TEKSTI: JONNE-MATIAS

PIILI

Luultavasti jokainen lukijoista on törmännyt uutisointiin Ukrainan sodan myötä merkittävään rooliin nousseista miehittämättömistä ilma-alusjärjestelmistä. Osapuolet ovat hyödyntäneet erilaisia miehittämättömiä ilmaalusjärjestelmiä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla taistelutoimien tukena ja vieläpä tappavan tehokkain tuloksin. Entisajan uhmakas, ilmatorjuntakoulutettujenkin suosima toteamus ”if it flies, it dies” näyttäisi sodan edetessä muuttuvan pahaenteiseen muotoon ”if they fly, you won’t survive”.

Jotta miehittämättömien ilma-alusten muodostaman uhkan laajuutta, monitasoisuutta ja vakavuutta voitaisiin ymmärtää paremmin, on ensiksi harrastettava pienimuotoista käsitemäärittelyä ja luokittelua. Kun esimerkiksi mediassa keskustellaan venäläisten tai ukrainalaisten droonien käyttötavoista tai niiden muodostamasta uhkasta taisteleville joukoille, tulisi aina ensiksi selvittää, viitataanko käsitteellä drooni johonkin tietynlaiseen miehittämättömään ilma-alusjärjestelmään vai kaikkien erilaisten järjestelmien yhdessä muodostamaan kokonaisuhkaan. Tieto on olennainen siksi, että erikokoisilla ja eri käyttötarkoituksiin valmistetuilla miehittämättömillä ilma-alusjärjestelmillä voidaan suorittaa hyvin erilaisia tehtäviä niiden sisältämien teknologisten ratkaisuiden ja toimintarajoitteiden vuoksi.

Esimerkiksi Natossa miehittämättömät ilma-alusjärjestelmät jaetaan kolmeen pääluokkaan: luokka 1 (< 150 kg), luokka 2 (150–600 kg) ja luokka 3 (> 600 kg). Luokka 1 sisältää edelleen

kolme alaluokkaa: mikro (0–2 kg), mini (2–15 kg) ja pieni (15–150 kg). Valtaosa ukrainalaisten ja venäläisten sodan aikana käyttämistä miehittämättömistä ilma-alusjärjestelmistä lukeutuu kokoluokkaan 1, joskin esimerkiksi Venäjä on hyödyntänyt erilaisia järjestelmiä kaikista kolmesta pääkokoluokasta. Nämä erilaiset, erikokoiset ja eri käyttötarkoituksiin valmistetut järjestelmät muodostavat taisteleville joukoille erilaisia uhkia, jotka yhteenlaskettuna kasvattavat miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien muodostaman kokonaisuhkan laajuutta ja vakavuutta.

Mikroluokka kokonaisuhkan perustana

Viimeistään tässä kohtaa lukijalle alkaa valkenemaan miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien muodostaman kokonaisuhkan laajuus ja monitasoisuus. Jos tarkasteluun otetaan esimerkiksi mikrokokoluokka, huomataan, että jo pelkästään sen sisältämät järjestelmät muodostavat tukullisen erilaisia

JONNE-MATIAS PIILI

”pienempiä” uhkia, joiden kanssa jokaisen joukon tulisi sotatilanteessa kyetä pärjäämään.

Ukrainan sodan molemmat osapuolet ovat käyttäneet täysin kaupallisia mikrolennokkeja, erilaisin tavoin muokattuja kaupallisia mikrolennokkeja, itse rakennettuja mikrolennokkeja sekä virtuaalilasien avulla lennätettäviä FPV-mikrolennokkeja (First Person View) taistelutoimiensa tukena. Kaupallisia ja muokattuja kaupallisia järjestelmiä on käytetty molemmin puolin tiedusteluun, aluevalvontaan, maalin paikannukseen ja tulenjohtamiseen (tykistö, heittimistö, taistelupanssarivaunut), miinoitteiden valvontaan ja erilaisten käsi- ja kyynelkaasukranaattien tiputtamiseen. Aivan oman lukunsa Ukrainassa ovat muodostaneet

räjähdehyötykuormalla ja lisäakuilla varustetut FPV-mikrolennokit, joita sekä venäläiset että ukrainalaiset ovat kyenneet lennättämään ällistyttäville 5–15 kilometrin etäisyyksille saakka. FPV-lennokkeja on tyypillisesti käytetty vaanivien aseiden (loitering munition) tavoin muun muassa panssari- ja henkilöstömaalien, asejärjestelmien tai rakennusten (esimerkiksi poteroiden) tuhoamiseen niitä päin lentämällä.

Mikrokokoiset järjestelmät ovat suhteellisen halpoja ja monikäyttöisiä sodankäynnin välineitä, jonka vuoksi niitä voidaan hankkia, rakentaa ja käyttää massamaisesti. Ukrainassa mikrojärjestelmien levinneisyys alimmille joukkotasoille saakka onkin tehnyt niistä alati vallitsevan ja vaikeasti torjuttavan uhkan – sodan kummallakaan osapuolella ei ole käytettävissään riittävästi edes jollain lailla torjuntaan soveltuvia helppokäyttöisiä järjestelmiä, kuten käsihäirintälähettimiä. Mikrolennokkien torjuntaa hankaloittaa myös laitteiden pieni koko ja liikehtimiskyky: niiden havaitseminen ilman kehittyneitä valvontasensoreita on haastavaa ja torjuminen käsiasetulella monimutkaista.

Mini- ja pienikokoiset järjestelmät

Kun kokoluokissa hypätään seuraaville askelmille (mini ja pieni), huomataan, että uhkaluettelo jatkaa räjähdysmäistä laajenemistaan. Isompien kaupallisten multikoptereiden lisäksi näissä kokoluokissa merkittävään rooliin Ukrainassa ovat nousseet lukuisat erilaiset sotilaskäyttöön valmistetut kiinteäsiipiset lennokit (esimerkiksi Eleron-3, Leleka, Orlan-10 ja Zala 421-16) sekä vaanivat ja OWA-aseet (One Way Attack).

Siinä missä mikrokokoisilla järjestelmillä on Ukrainassa operoitu 500 metrin ja 15 kilometrin välisillä etäisyyksillä, mini- ja pienikokoisilla tiedustelulennokeilla ja vaanivilla aseilla on voitu toimia syvälläkin vihollisen selustassa. Näiden järjestelmien muodostamista uhkista suurimpia ovat olleet tiedusteluun, aluevalvontaan, maalien paikannukseen ja -osoitukseen sekä epäsuoran tulen johtamiseen (mukaan lukien tykistön tarkkuusasejärjestelmät) liittyvät toiminnot, joista kiinnostuneet löytävät lukuisia esimerkkejä avoimista lähteistä. Tiedustelutehtävien lisäksi näitä järjestelmiä on käytetty myös suoravaikuttamiseen (kranaattien pudottaminen), viestiyhteyksien releointiin ja elektronisen sodan-

Kuvat: spectrum.ieee.org, abcnews.org, AP photo ja mil.in.ua. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

käynnin tehtäviin. Järjestelmien tyypilliset lentokorkeudet ja verrattain pienet koot tekevät niistä, jälleen kerran, vaikeasti havaittavia ilman tarkoituksenmukaisia valvontajärjestelmiä, eikä niiden torjumista esimerkiksi ohjusilmatorjuntajärjestelmillä voida pitää kovin kustannustehokkaana ratkaisuna.

Vaanivat ja OWA-aseet ovat iskostuneet viimeistään Ukrainan sodan myötä suuren yleisön tietoisuuteen uusina ja erittäin merkittävinä miehittämättöminä uhkatyyppeinä. Näitä järjestelmiä koskeva käsitteistö ei ole vielä sotilaskielenkäytössä kovin vakiintunutta, jonka vuoksi niistä käytetään usein myös sellaisia nimityksiä kuin kamikazelennokki, itsemurhalennokki tai lennokkiohjus. Lyhyesti määriteltynä vaanivalla aseella tarkoitetaan sellaista liikuteltavaa tai siirrettävää tarkkuusasejärjestelmää, jota voidaan lennättää suoran näköyhteyden ulkopuolella ja joka sisältää räjähdehyötykuorman (taistelukärki) ja elektro-

optisen sensorin (EO/IR). Kamerasensorin ansiosta aseella voidaan tarvittaessa suorittaa itsenäistä kohdealueen tiedustelua, paikantaa maaleja ja ”vaania” niitä ennen varsinaisen iskun suorittamista. Kamerasensorin avulla ase voidaan lennättää tarkasti valittua kohdetta päin, eli suorittaa niin sanottu itsemurha- tai kamikazesuoritus.

OWA-aseen erottaa vaanivasta aseesta elektro-optisten sensorien puute, jonka vuoksi OWA-aseet muistuttavatkin ehkä enemmän halpoja risteilyohjuksia kuin miehittämättömiä ilma-alusjärjestelmiä. Niillä suoritettavat iskut tapahtuvat tyypillisesti laukaisun yhteydessä ennalta määritettyihin koordinaatteihin, jonka vuoksi niiden maaliluettelot rajoittuvat lähinnä kiinteisiin ja paikallaan pysyviin kohteisiin.

Esimerkkejä Ukrainassa käytetyistä vaanivista aseista ovat venäläiset Lancetit ja ukrainalaisten käyttämät Switchbladet. OWA-aseita ovat puolestaan Venäjän

käyttämät iranilaisvalmisteiset Shahedjärjestelmät. Vaanivat ja OWA-aseet ovat osoittautuneet sodan aikana molemmille osapuolille erittäin vakaviksi ja haastaviksi uhkatyypeiksi niiden suurten lukumäärien ja tehokkuuden vuoksi. Mikrokokoluokan FPV-lennokkien tavoin vaanivat aseet ovat niittäneet erityisesti mainetta kustannustehokkaina vastatykistö- ja panssarintorjunta-aseina, jotka mahdollistavat vaikuttamisen syvälle puolustajan selustaan.

OWA-aseita on käytetty puolestaan massamaiseen tulenkäyttöön muun muassa asutuskeskuksia ja kriittistä infrastruktuuria vastaan. Ukrainan onneksi Shahedit ovat toistaiseksi olleet vielä kohtalaisen helposti torjuttavissa jopa käsiasetulella niiden suuren koon, lentohitauden ja äänekkäiden moottoreiden vuoksi. Miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien nopea teknologinen kehitys –esimerkiksi moottoriratkaisuissa, lentonopeudessa ja navigointimenetelmissä –

tulee oletettavasti hankaloittamaan kyseisen järjestelmätyypin torjuttavuutta tulevaisuudessa merkittävästi.

Suurimmat kokoluokat Viimeisen silauksen miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien kokonaisuhkaan muodostavat kokoluokkien kaksi ja kolme sisältämät taistelu-, monitoimi- ja tiedustelulennokit. Näiden rooli miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien muodostamassa kokonaisuhkakentässä on vähintäänkin hyvä tiedostaa, vaikka Ukrainan sodan havaintojen perusteella niiden käyttöasteet eivät yllä kokoluokan yksi järjestelmien tasolle. Syykin lienee selvä: isot järjestelmät ovat kalliita, kokonsa ja toimintakorkeuksiensa vuoksi helpommin havaittavissa ja torjuttavissa sekä vaikuttamiskyvyiltään rajallisia, vaikkakin ehkä taisteluteknisessä mielessä tehokkaita. Eli tiivistetysti: isot taistelu- ja monitoimilennokit eivät vält-

tämättä ole se kustannustehokkain sodankäynnin väline. Jokainen kuitenkin muistaa sodan alussa Ukrainan saavuttaman menestyksen suoraan vaikuttamiseen kykenevällä taistelulennokilla, Bayraktar TB2:lla. Kehittyneillä sensori- ja asejärjestelmäratkaisuilla varustetuilla isommilla lennokkijärjestelmillä voidaan saada aikaiseksi tuhoisaa jälkeä etenkin ilmapuolustamattomilla alueilla. Ja kaikki tämä ilman, että kukaan edes tajuaa vaikutuksen alkulähteen sijaitsevan useamman kilometrin korkeudessa taistelevien joukkojen yläpuolella.

Uskoisin, että kaikki edellä sanottu riittää luomaan lukijalle astetta jäsentyneemmän ja selkeämmän kuvan siitä, miten Ukrainan sota on muuttanut ja syventänyt käsitystämme miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien muodostamasta kokonaisuhkasta, sen monitasoisista ilmenemismuodoista ja uhkajärjestelmien roolista nykyaikaisessa sodankäynnissä. Kokonaisuhkan torjuminen ja siltä suojautuminen edellyttävät ajantasaisen uhkaymmärryksen luomista kaikille joukoille, uusien teknologisten torjunta- ja suojautumisratkaisujen aktiivista kehittämistä, hankkimista ja käyttöönottoa, toimintaohjeiden ja perustaistelumenetelmien ajantasaisena pitämistä sekä ennen kaikkea uudet uhkatyypit huomioivaa koulutusta ja harjoittelua. Miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien vastainen toiminta on jokaisen sotilaan asia kaikilla joukkotasoilla – if you just learn how to fight, eventually they’re the ones taking the bite

Kapteeni Jonne­Matias Piili palvelee ilmatorjuntasektorin johtajana Maasotakoulussa Maavoimien tutkimuskeskuksen Tutkimus­ ja kehittämisosastossa.

Kuvat: kirjoittajien, Getty Images ja pixabay.com. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Muotoiluajattelu ja muotoilun menetelmät sotataidon kontekstissa

TEKSTI: PETTERI BLOMWALL JA SUVI LAMMINPÄÄ

Mistä muotoilussa ja muotoiluajattelussa on kyse? Mitä hyötyä muotoilun menetelmistä voi olla sotataidon kontekstissa? Mikä on muotoiluun perustuvien kyvykkyyksien lisäarvo muuttuvan ja yhä kompleksisemmaksi käyvän turvallisuusympäristön kannalta?

Muotoilussa on kyse uuden luomisesta ja sellaisena se on inhimillisen toiminnan perustaito. Ihmiskunta on muokannut ympäristöään sekä luonut taidetta ja uusia työkaluja koko historiansa ajan. Muotoilutoiminnan alkamisajankohtana pidetään tavallisesti teollista vallankumousta sekä siihen liittyvää tuotteiden muotoilemisen ja valmistamisen prosessien eriytymistä toisistaan. 1900-luvun puolessavälissä tuotteiden teollinen valmistus oli siirtynyt vaiheeseen, jossa syntyi tarve muotoiluun liittyvän ajattelun ja menetelmien tutkimukselle ja kehittämiselle.

2000-luvulla muotoilu on eriytynyt yhä selkeämmin omaksi alakseen samalla, kun taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä on siirrytty vaiheeseen, jossa fyysisten tuotteiden muotoilun rinnalle on noussut tarve muotoilla aineetonta, kuten prosesseja, palveluja, asiakaskokemusta, käyttöliittymiä ja monenlaisia informaatiosisältöjä. Muotoiltavien kohteiden alojen laajetessa muotoilussa kehitetyille ajattelumalleille ja työmenetelmille on löydetty eneneväs-

sä määrin sovelluskohteita muotoilualojen ulkopuolelta.

Muotoilu sodankäynnin ja turvallisuuden kontekstissa Sodankäynnin ja turvallisuuden kontekstissa keskustelua muotoiluajattelun ja muotoilun menetelmien hyödyntämisestä on käyty lisääntyvässä määrin 2010-luvulla. Suomessa muotoilusta sotataidon ja sodankäynnin kontekstissa on ilmestynyt vuonna 2013 everstiluutnantti, tohtori Juha Mälkin kirja Operational Art & Design – Western Traditions and the New Challenges. Cara Wrigley, Genevieve Mosely ja Michael Mosely julkaisivat 2021 laajan systemaattisen kirjallisuuskatsauksen, jonka aineistoon sisältyi 205 muotoiluajattelua sodankäynnin kontekstissa käsitellyttä julkaisua.

Laajempaa keskustelua muotoilun menetelmien hyödyntämisestä on käyty Yhdysvalloista alkuun lähteneessä, kansainvälisessä military design movement -suuntauksessa, jonka tiimoilta artikkeleja on koottu kanadalaiselle Archipelago of Design -sivustolle. Israelin, Yhdysval-

PETTERI BLOMWALL

SUVI LAMMINPÄÄ

tojen ja Kanadan lisäksi muotoiluajattelun ja muotoilun menetelmien hyödyntämistä on tutkimuksen perusteella kokeiltu esimerkiksi Australiassa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Puolassa ja Hollannissa. Pohjoismaista keskustelua muotoilusta ja muotoiluajattelusta on käyty Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Muotoilu tai design käsitteenä esiintyy myös puolustusliitto Naton ohjesäännöissä ja oppaissa, joiden suunnitteluprosessit ovat kuitenkin pääosin lineaarisia. Lineaarinen suunnitteluprosessi noudattaa logiikkaa, jossa määritellään ensin ongelma ja sen jälkeen edetään systemaattisesti askel askeleelta kohti ratkaisua. Tätä logiikkaa noudattavat niin MDMP, APP-28 kuin myös COPD, joista jälkimmäinen sisältää myös systeemiajattelun ja muotoiluajattelun sanastoa. Muotoiluajattelulle täydessä laajuudessa ei siten ole vielä löytynyt sijaa Naton ohjesäännöissä, joissa heiluriliike on kulkenut sitä kohti ja taas vuoroin siitä pois päin – esimerkiksi vuoden 2013 AJP-5 -ohjesäännössä muotoilun näkökulma on tuotu laajemmin tekstissä esiin, uudessa, vuoden 2019 versiossa taas suppeammin.

Muotoilun hyödyntämistä eurooppalaisissa valtioissa tarkastelleet Therese Heltberg, Andreas Hagedorn Krogh ja Karena Kyne ovat havainneet muotoiluun kohdistuvan kiinnostusta erityisesti Pohjois- ja Keski-Euroopan maissa. Näitä maita yhdistäviä tekijöitä ovat muun muassa korkea yhteiskunnallinen tasa-arvo ja luottamus sekä muotoiluajattelussa tarvittavien ominaisuuksien, kuten empatian, ongelmanratkaisutaitojen, reflektiivisyyden ja yhteistyötaitojen, sisältyminen koulujärjestelmän peruslähtökohtiin. Yhteiskunnalliset arvot näkyvät myös valtioiden sotilaallisessa kulttuurissa organisaatioiden matalina hierarkioina, helpompana vuoropuheluna sekä operationaalisen suunnittelun henkilöstölähtöisyytenä komentajakeskeisyyden sijaan. Edellä mainitut yhteiskunnalliset tekijät yhdistetään myös Australiaan ja Kanadaan. Heltberg, Hagedorn Krogh ja Kyne kiinnittävät artikkelissaan huomiota myös siihen, että monissa Euroopan maissa puolustusvoimista on pyritty kehittämään tiiviimpiä, ammattimaisia ja ketteriä voimia, joiden on mahdollista kytkeytyä esimerkiksi Naton laajempiin operaatioihin, joiden toteuttamisessa on etua muotoilulle tyypillisistä tutkivan ongelmanratkaisun tavoista ja monialaisesta yhteistyöstä.

Kuvat: act.nato.int, reddit.com ja atlanticcouncil.org. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Muotoilun ja muotoiluajattelun lisäarvo

Muotoilun ja muotoiluajattelun hyödyntämistä on sotataidon kontekstissa lähestytty perinteisesti operaatiotaidon kehittämisen kannalta. Wrigley, Mosely ja Mosely esittävät, että muotoiluajattelu on mahdollista hahmottaa sekä jatkumona aikaisemmille suunnitteluprosesseille että radikaalisti uudenlaisena lähestymistapana aikaisempaan nähden. Erona aikaisempiin hierarkkisiin ja lineaarisiin suunnitteluprosesseihin voidaan pitää muotoiluajattelussa painottuvia piirteitä, kuten käyttäjäkeskeisyyttä, yhteiskehittelyä ja kokonaisvaltaisuutta taikka systeemisyyttä.

Voi ajatella, että mallintamisen ja representoinnin menetelmien, kuten visualisointien ja prototyyppien, käyttäminen ajattelun apuna ja kommunikaatiossa ovat ennestään tuttuja sotilaiden muodostamille suunnitteluryhmille.

Suunnitelmien piirtämistä kartalle tai operaatiolinjoiksi ei vain heti tule miellettyä visuaaliseksi viestinnäksi tai sotapeliä iteratiiviseksi prototypoinniksi. Sotataidon kontekstissa muotoilulla ja muotoiluajattelulla on havaittu olevan merkitystä EU:n ja tietoteknisissä konteksteissa, joissa on alettu kiinnittää huomiota niin kutsutun security by design -periaatteen toteutumiseen, joka viittaa turvallisuuden huomioon ottamiseen jo järjestelmien ja laitteiden suunnittelun alkuvaiheista saakka.

Kolmas tulokulma muotoilun ja muotoiluajattelun hyödyntämiseen sotataidon kontekstissa on lähestyä muotoilua ja muotoiluajattelua turvallisuusympäristössä käynnissä olevien muutosten ja lisääntyvän kompleksisuuden kannalta. Muotoilusta on etsitty ratkaisua tilanteisiin, jotka edustavat tunnettuun nähden uusia tai ennakoimattomia kehityskulkuja, joihin vastaamiseen tar-

vitaan muotoiluajattelun tarjoamaa innovatiivisuutta. Muotoilun menetelmien avulla voidaan esimerkiksi pyrkiä tuottamaan tunnettuihin tilanteisiin uudenlaisia, esimerkiksi luovia ja yllättäviä tai paremman lopputuloksen tuovia ratkaisuja. Muotoiluprosessi viitekehyksenä muodostaa tällöin lähtökohdan, jossa tilanteen kompleksisuus voidaan paremmin ottaa huomioon. Muotoiluprosessin toteuttamista koskeva menetelmäosaaminen voi puolestaan auttaa jäsentämään sotkuisia tilanteita, joissa mahdolliset ratkaisut on tuotettava iteratiivisesti, eli esimerkiksi sitä mukaa, kun tilannetta koskeva informaatio muotoiluprosessin edetessä vähitellen täydentyy.

Muotoilukyky kilpailuetuna turvallisuusympäristössä Sotataidon osalta on selvää, että vakiintuneet toimintatavat ja parhaat käytänteet ovat tarpeellisia ja niitä voidaan

hyödyntää lähes kaikkiin tilanteisiin. Väitteemme onkin, että suunnitteluja päätöksentekomenetelmä tulisi valita toimintaympäristön tai tilanteen perusteella. Ennakoitavassa ja tutussa toimintaympäristössä tai aiempaan nähden samankaltaisena toistuvassa tilanteessa sovellettavaksi tulee ottaa lineaarinen malli, jossa hyödynnetään parhaita käytänteitä. Uudenlaisissa tilanteissa, yllätystä tavoiteltaessa tai yllätyksestä toipumiseksi puolestaan tarvitaan toteutuksen uudelleenmuotoilua.

Turvallisuusympäristön muuttuessa on todennäköistä, että vastaan tulee yhä useammin tilanteita, jotka ovat uusia, ennakoimattomia, määrittelemättömiä tai kompleksisia. Näiden tilanteiden kohtaamiseen ei ole osoitettavissa aikaisempiin kokemuksiin perustuvia valmiita ratkaisuja. Esimerkiksi hybridivaikuttamisen tai osan laaja-alaisen vaikuttamisen keinoista voi katsoa kohdistuvan juuri tälle

alueelle. Myös Nato-jäsenyys tuo mukanaan uusia asioita. Jäsenyyden myötä Suomella on edessä, esimerkillisesti hoidetun kotimaan puolustuksen lisäksi, osallistuminen muiden jäsenmaiden tukemiseen. Näissä tilanteissa muotoilua ja muotoiluajattelua koskevalla tiedolla ja osaamisella sekä niistä muodostuvalla muotoilukyvyllä voidaan ajatella olevan lisäarvoa sekä olemassa olevien suunnitteluprosessien kehittämisessä, että uusissa ja vaikeasti hahmotettavissa tilanteissa.

Yleisesikuntakomentajakapteeni Petteri Blomvall palvelee Raja ­ ja merivartiokoulun Korkeakoulu ­ ja kurssiyksikössä päällikkönä sekä opiskelee palvelumuotoilun maisteriohjelmassa Lapin yliopistossa.

Taiteen tohtori, valtiotieteiden maisteri, oikeustieteen maisteri Suvi Lamminpää valmistelee oikeustieteiden väitöskirjaa Helsingin yliopistossa.

Kulttuuri osana strategiaa

Tämä teksti päättää kolmiosaisen pohdinnan strategian käytännön toteutumisesta päätöksinä. Aiemmat yksilön sekä ryhmän ja organisaation tarkastelut täydentyvät nyt strategisella kulttuurilla. Strateginen kulttuuri käsitteenä kehittyi avaamaan entisestään ymmärrystä valtion päätöksenteon perusteista. Tämä Yhdysvalloissa Neuvostoliiton ymmärtämiseen ydinsodan kontekstissa tähdännyt teoriasuuntaus on sittemmin tuottanut mittavan määrän tutkimuskirjallisuutta. Kulttuuristen vaikutteiden arviointi osana päätöksentekoa on kuitenkin edelleen vaikeasti määriteltävissä oleva asia. Rationaalisuus on katsojan silmässä – tarvitaan käsitteitä selittämään ulkopuolisesta irrationaaliselta vaikuttavia päätöksiä.

Yleisesti voitaneen todeta, että kulttuurissa on kyse jonkin ihmisjoukon ja kollektiivin jaetuista käsityksistä, arvoista ja kokemuksista, jotka luovat tulkintakehyksen joukon tekemille päätöksille. Strategisesta kulttuurista puhuttaessa käsitellään nimenomaisesti yhteisön asevoimaa ja turvallisuutta koskevaa päätöksentekoa. Käsitteen keskeisiä periaatteita on pysyvyys – kulttuuri muuttuu harvoin nopeasti. Tästä syystä onkin mielenkiintoista tarkastella suomalaisen strategisen kulttuurin olemusta suhteellisen nopeasti muuttuneessa sotilasstrategisessa tilanteessa, vaikutusvaltaisen liittokunnan tuoreena jäsenenä.

Nato-johtoisiin operaatioihin aloittivat yhteensopivuuden kehityksen. Mittavat kalustohankinnat länsimaista – erityisesti Yhdysvalloista – sekä yhä syventyvä puolustusyhteistyö täydensivät länsisuuntautumista Nato-kumppanuuden kautta. Mahdollisuuksia kyettiin hyödyntämään nopeasti niiden ilmetessä.

Suomessa idän uhkan juuret ovat syvällä, samoin länsimaisen demokratian ja yhteiskuntarakenteiden muokkaama kulttuuri. Yhteisistä kokemuksista talvisodan ihme ja kylmän sodan ajan selviytyminen ovat olleet taustalla Suomen länsisuuntautumisen kehityksessä. Kun liikkumatila kasvoi, Suomi suuntautui poliittisesti länteen EU:n kautta, ja jäsenyydellä nähtiin olevan myös vahva turvallisuuspoliittinen merkitys. Sotilasstrategisesti Hornet-hankinnat, Naton rauhankumppanuus sekä osallistuminen

Nato-kanta muuttui kansassa ja päättäjissä nopeasti. Sota Euroopassa ja erityisesti Ukrainan osoittama kyky ja tahto puolustautua ylivoimaisena pidettyä hyökkääjää vastaan antoivat suomalaisille syyn ja mahdollisuuden käyttää niin kutsuttu Nato-optio. Historian nopeimman jäsenyysprosessin jälkeen Suomen ei enää koskaan tarvitse olla yksin puolustusponnisteluissaan. Syvästä teknisestä yhteensopivuudesta huolimatta strategisen kulttuurin muutostarve on perustavanlaatuinen.

Kyse ei niinkään ole länsimaistumisesta, kuin yhdessä tekemisen sisäistämisestä. Suomi ei monien muiden tavoin

luopunut puolustuskyvyn perusteistaan kylmän sodan päätyttyä. Yleinen asevelvollisuus, aluepuolustukseen kykenevät puolustusvoimat ja tätä kautta korkealla pysynyt maanpuolustustahto ovat edelleen puolustuskyvyn kivijalka. Suomen puolustus ei jää Naton vastuulle, vaan Suomi hoitaa oman osansa. Samalla esimerkiksi JEF- ja FISE-yhteistyössä on pyritty yhä syvempään operatiiviseen suorituskykyyn.

Jonkin verran Natoon liittyvissä keskusteluissa on näkynyt pohdintoja siitä, olisiko Nato poliittisesti tai sotilaallisesti toimintakykyinen, mikäli artikla 5:n pitävyyttä testattaisiin esimerkiksi Baltian tai Suomen alueella. Joidenkin jäsenmaiden sitoutumista pohjoisen alueen konventionaaliseen puolustukseen epäillään. Toisaalta etulinjan valtioiden alueen puolustuksesta esitettiin aiheellistakin kritiikkiä vuoden 2014 jälkeen.

On myös Nato-velvoitteiden mukaista säilyttää vahva oma puolustuskyky – onhan Suomella melkoinen osa liittokunnan itärajaa vastuullaan. Natoa pienempien yhteistyörakenteiden kehittäminen voi lisätä nopeita suorituskykyjä, jotka ovat yksinkertaisemman poliittisen päätöksenteon kautta helpommin käytettävissä. On myös huomioitava, ettei liittokunnan kyvykkyyksiä jää hyödyntämättä itse tekemisen perusteella. ”Eihän siellä saada kuitenkaan päätettyä asioita, eikä tänne kuitenkaan kukaan tule avuksi”. Itse on pärjättävä -ajattelu voi olla haitaksi. Varautuminen yksin toimimiseen on ymmärrettävästi syvällä suomalaisessa strategisessa kulttuurissa. Vahvemman puolella oleminen on uusi tilanne, joka vaatinee strategisen kulttuurin asteittaista muutosta.

Tapani Montonen

Kuvat: SA-kuva/Puolustusvoimat ja Martti Häikiön kotialbumi. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Pioneeriupseerin sota ja rauha

TEKSTI: MARTTI HÄIKIÖ

Hovioikeudenneuvos, kansanedustaja, everstiluutnantti evp Juuso Häikiö (1917–2003) palveli etulinjassa talvisodassa pioneerijoukkueen johtajana ja komppanianpäällikkönä Karjalan kannaksella ja jatkosodassa pataljoonankomentajana Karhumäessä Itä-Karjalassa. Sodan jälkeen hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon toimiessaan Pioneerikurssin johtajana Korialla. Hän teki tuomarinuran ItäSuomen hovioikeudessa. Kolmas elämä oli 21 vuotta kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna ja kansanedustajana Kuopiosta sekä yhteiskunnallisena vaikuttajana. Professori Martti Häikiö kertoo isästään kirjoittamastaan laajasta elämäkerrasta Juuso Häikiön kolme elämää

MARTTI HÄIKIÖ

Kerron aluksi kirjan synnystä. Kirjan alkusysäyksen voi jäljittää vuoteen 1974, jolloin lähetin isälleni kysymyksiä hänen elämästään ja kannustin muistelmien tekoon, mikä kuitenkin jäi aktiivisen politiikanteon jalkoihin. Vuonna 1992 perheemme muutti puoleksi vuodeksi Juuson ja Eevan asuntoon Kuopioon torin nurkalle. Lähetin Juusolle kolme sivua kysymyksiä toivoen, että hän kirjoittelisi muistelmiaan. Otsikkoja olivat: Muhoksen muistoja, Oulun koulussa, Armeijan leivissä, Talvisodassa toden edessä ja Välirauhasta uuteen sotaan. Olen käyttänyt näitä otsikkoja myös tässä teoksessa.

Teoksessa kuuluu päällimmäisenä Juuson oma ääni. Olen käyttänyt runsaasti hänen kirjojaan, muistelmiaan, puheitaan ja lehtikirjoituksiaan, jotka

on tekstissä erotettu omalla kirjasintyypillään. Niitä olen täydentänyt tarpeellisilla taustatiedoilla. Tuloksena on toimitettujen Juuson aikalaistekstien ja muistelmien sekä tutkimukseen pohjautuvan elämäkerran yhdistelmä.

Historiantutkijan on hyvä tuntea kuvaamiaan paikkoja. Niinpä olimme vaimoni Tytin kanssa mukana Suomen sotahistoriallisen seuran Aunuksen matkalla kesäkuussa 2013. Carl-Fredrik Geustin avulla pääsimme Karhumäestä käymään myös Matkalammella, jonka sotilaskotia äitini, kielten opettaja, mikkeliläinen Helena Jauhiainen tuli Ruotsista hoitamaan heinäkuussa 1942 ”kohtalokkain” seurauksin. Avioliitto Juuson kanssa solmittiin joulukuussa samana vuonna.

Autoin Juusoa viimeistelemään hänen kokoamansa Pioneeripataljoona

12:n kirjan vuonna 1995. Hänen pataljoonansa tarina jatkosodan ajalta sisältyy tähän teokseen kevyesti toimitettuna. Tekstiä täydentävät nyt pataljoonan esikuntaupseerin Kalevi Ignatiuksen ainutlaatuiset valokuvat koko sotaretken ajalta.

Kolmas ja tärkein lähde kirjan aineistoon on Juuso Häikiön runsas yksityisarkisto, jota on 53 kansiota ja 21 leikekirjaa sekä useita valokuva-albumeja. Sieltä löytyi myös paljon täysin ennen tuntematonta, kuten intiimi kirjeenvaihto Kadettikoulun, talvisodan ja välirauhan ajalta ja äidin kirjeet, joissa kuvataan kodin pakkohuutokauppaa vuonna 1937.

Talvisota

Presidentti Kyösti Kallio ylensi Juuson pioneerivänrikiksi Presidentinlinnassa 16. toukokuuta 1939, joka oli sotaväen lippujuhlan päivä vapaussodan päättymisen kunniaksi. Syyskuussa hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi 27. Pioneerikomppaniaan Karjalan kannakselle. Maailmansota oli juuri alkanut ja sodan enteet myös Suomen osalta olivat jo tuolloin ilmeiset. Pioneerit suluttivat, panostivat ja ansoittivat valtakunnan rajan ja puolustuslinjan välisen alueen.

Jälkeenpäin on suorastaan hämmästyttävää, miten tarkasti Suomen puolustusvoimat osasi ennakoida Neuvostoliiton hyökkäyksen. Toinen hämmästyksen, ja ihailun, aihe on, miten hyvin talvisodan kiivaimmatkin päivät on dokumentoitu ja tallessa Kansallisarkistossa.

30. marraskuuta 1939 alkaneen Neuvostoliiton hyökkäyksen Juuso kohtasi etulinjassa Keski-Kannaksella. Hän muisteli usein puheissaan nimenomaan talvisodan ensimmäisiä päiviä. Viimeinen muistelu on 30. marraskuuta 2003, muutamaa päivää ennen kuolemaansa:

”Hyvä oli muistella tasan 64 vuotta sitten alkaneen talvisodan ensimmäistä taistelupäivää. Ensimmäisen tykistökeskityksen kohteena oli jännittämistä. Kranaatin ääni kuului 20 sekunttia ennen räjähtämistään. Ensimmäiset menivät pitkiksi yli pään, mutta seuraavia piti jännittää tulevatko kohdalle. Lyhyiksi jäivät ja poteroni ehjäksi. Näytelmä toistui useita kertoja. Kahtena ensimmäisenä päivänä vihollinen piti ruokailutauon kello 11–13. Kolmantena päivänä muuttui urakaksi. Tämä tapahtui Raudussa. Ryssät marssi Raasulissa rajan yli soittokunta etunenässä. Kun rivistö oli Suomen puolella, vähäinen tykistömme hajoitti sen. Juhlamarssi Helsinkiin oli keskeytynyt.”

Juuson joukkue valtasi venäläisen hyökkäysvaunun ja otti sen luutnantin vangiksi, minkä ansiosta Juuso sai Vapaudenristin 4. lk:n ensimmäisessä jaossa. He räjäyttivät Raudun kirkon, mistä hyvitykseksi – niin hän muisteli – hän rakennutti Kuopioon seitsemän kirkkoa toimiessaan kirkkohallintokunnan puheenjohtajana.

He räjäyttivät myös Kiviniemen sillan. Sitä Juuso muisteli itsekriittisesti sodan jälkeen Korialla pitämässään esitelmässä:

”Siinä oli vain yksi katkaisukohta maatukipanoksien lisäksi. Räjäytys on-

Kylkirauta 1/2024

nistui muuten, mutta sillan yläparteet jäivät vedenpinnan yläpuolelle, ja sillasta muodostui kaistan tärkein vartiopaikka ja kiusankappale. Tällaisessa tapauksessa silta olisi pitänyt pätkiä useampaan kappaleeseen ja kaataa eri osat eri puolille.”

Mainittakoon, että Kiviniemeen tuli vihollinen tämän hävitetyn alueen läpi vasta kaksi vuorokautta myöhemmin kuin omat joukkomme olivat vetäytyneet.

Joulun jälkeen 1939 hänestä tuli 39. Pioneerikomppanian päällikkö ja hän osallistui taisteluihin Vuoksen rannoilla talvisodan loppuun saakka. Antti Tuurin romaani Talvisota ja Pekka Parikan siitä tekemä elokuva kuvaavat Juuson mielestä realistisesti tapahtumia. Suurin ero todellisuuteen oli lentokoneiden määrässä, joita Juuson mukaan oli taivas mustana levynä.

Talvisota tulee mielestäni jakaa kahteen vaiheeseen. Oli alun kolmen viikon

ratkaisevan tärkeä torjuntavoitto ja sitä seurannut hiukan rauhallisempi jakso. Mutta sitten alkoi toinen talvisota. Sodan luonne ja rintamatilanne muuttuivat olennaisesti 1. helmikuuta 1940, jolloin uudelleen järjestetty ja valtavasti suurempi neuvostoarmeija aloitti suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella. Lisäkeskitysten jälkeen vihollisella oli noin 600 000 miestä ja 1 200–1 400 panssaroitua ajoneuvoa, joita tuki lähes 4 000 tykkiä ja kranaatinheitintä. Kaikkiaan alueella laskettiin toimivan noin 25 divisioonaa.

Oma väitöskirjani käsitteli talvisodan kansainvälistä diplomatiaa (Maaliskuusta maaliskuuhun – Suomi Englannin politiikassa 1939–40, WSOY 1976) Kun olen uudelleen perehtynyt talvisotaan, ja nyt etulinjan taistelujen näkökulmasta, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että Suomen kansan kohtalo oli kuilun partaalla helmi–maaliskuun vaihteessa 1940. Rintaman romahtaminen

Kuvat: SA-kuva/Puolustusvoimat ja Martti Häikiön kotialbumi. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

olisi johtanut todennäköisesti itsenäisyyden menetykseen, suomalaiset kansojen vankilaan ja upseerit, Juuso heidän joukossaan, olisi ammuttu, kuten kävi Neuvostoliiton valtaamilla alueilla.

Mutta Itä-Kannaksen puolustus kesti, ja vaikka vihollinen sai läpimurron Länsi-Kannaksella, saatiin neuvostohyökkäys hidastetuksi ja hillityksi niin, että rauha ehdittiin tehdä ennen romahdusta. Lasse Laaksosen väitöskirja Todellisuus ja harhat – Kannaksen taistelut ja suomalaisten joukkojen tila talvisodan lopussa 1940 (Yliopistopaino 1999) kuvaa kriittisen tilanteen hyvin. Suomi pelastui.

Jatkosota

Välirauhan aikana elokuussa 1940 Juusosta tuli Pioneeripataljoona 12:n komentaja. Pataljoona eteni jatkosodan hyökkäysvaiheessa Karhumäkeen Itä-Karjalassa, missä se palveli kesään 1944 saakka. Asemasodan ai-

kana Juuson pataljoonan joukot osallistuivat muutamiin taisteluihin, joista verisin oli Tapponiemen taistelu Poventsassa tammikuussa 1942.

Kun Suomen armeija joutui vetäytymään Itä-Karjalasta, pioneereilla oli jälleen hävitysrooli. Juuso ja pataljoonan miehet osallistuivat vielä Ilomantsin ankaraan rintamataisteluun elokuussa 1944. Venäläisten vakava yritys katkaista Suomi torjuttiin ja lopulta syyskuussa solmittiin aselepo.

Kirjassa kerrotaan jatkosodan aikaisesta arjesta, taisteluista ja juhlista. Yksi historiaan jäänyt tapahtuma on, kun Pioneeripataljoona 12:n osaksi tuli löytää ensimmäinen radiomiina. Juuso lähetti siitä nimimerkillä kirjoituksen Hurtti Ukko -lehteen, mutta kirjoitus palautettiin yliviivattuna ja punakynämerkinnöin ”Julkaiseminen kielletään.” Kirjoitus julkaistaan nyt tässä teoksessa.

Kuukaupin sillan eteläinen maatuki räjähti 27. elokuuta 1941. Sen mukana

kaatui useita upseereita, heidän joukossaan Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori, Päämajan oikeudellisen toimiston päällikkö majuri Tapio Tarjanne.

Juuso kertoo, miten ongelma ratkaistiin. Komppanian päällikkö Lauri Sutela antoi käskyn: ”Ensimmäisestä joukkueesta 1+4 pioneeria seuraa mukanani. Puramme maatukipanoksen.” Miina onnistuttiin purkamaan ja sen laukaisumekanismi selvittämään. Osoittautui, että kyseessä oli radiomiina, jonka laukaisun eliminoimiseksi soitettiin samalla taajuudella taukoamatta Säkkijärven polkkaa. Sutelasta tuli myöhemmin arvostettu puolustusvoimain komentaja.

Sodan jälkeen

Sodan jälkeen Juuso toimi Korialla pioneerikurssin aselinjan ja kurssin johtajana. Korialla Juuso luki aamuisin ennen palveluksen alkua lainopin tenttikirjoja ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1947. Seuraavana vuonna hän erosi majurina armeijasta ja siirtyi auskultoinnin jälkeen tuomarinuralle Itä-Suomen hovioikeuteen Kuopioon.

Juuso toimi kansanedustajana 21 vuotta, josta 13 vuotta perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ja neljä vuotta varapuhemiehenä. Hän osallistui aktiivisesti oman pataljoonansa, reserviupseerikurssin ja kadettikurssin veteraanitapahtumiin. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi vuonna 1967.

Professori Martti Häikiön kirjoittama teos Juuso Häikiön kolme elämää –Pioneeriupseerina talvi­ ja jatkosodassa, hovioikeustuomarina ja kuntapoliitikkona Kuopiossa ja valtiopäivämiehenä pääkaupungissa ilmestyy 15.5.2024. Lisätiedot: martti.haikio(at)kolumbus.fi.

Varmaa suorituskykyä kaikissa valmiustiloissa.

Millog on Suomen puolustusvoimien strateginen kumppani, joka ylläpitää maa- ja merivoimien kalustoja sekä ilmavoimien valvontajärjestelmiä niin normaali- kuin poikkeusoloissa.

Perinnetietoutta – tiesitkö tätä?

Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö

Suomen perustuslaissa todetaan, että ”Tasavallan presidentti on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö. Presidentti voi valtioneuvoston esityksestä poikkeusoloissa luovuttaa ylipäällikkyyden toiselle Suomen kansalaiselle.”

Useimmissa valtioissa ylipäällikkönä on nimellisesti valtionpäämies, vaikka hän ei käytännössä osallistu asevoimien johtamiseen. Ylipäällikön ohjauksessa toimii siten yleensä valtion asevoimien korkein upseeri, puolustusvoimien tai asevoimien komentaja, puolustushaaraneuvoston puheenjohtaja, tai yleisesikunnan tai pääesikunnan päällikkö.

Asevoimien ylipäällikkö on maailmalla lähes poikkeuksetta aina valtionpäämies, yleisimmin presidentti. Esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki on nimellisesti asevoimien muodollinen ylipäällikkö. Kansainyhteisön maista Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ylipäällikkö on Britannian monarkin nimittämä kenraalikuvernööri, ja Kanadassa kenraalikuvernöörin tai monarkin on allekirjoitettava sodanjulistukset.

Valtionpäämies ylipäällikkönä -mallista poikkeavat muun muassa Saksa, Japani, Ruotsi ja Egypti, joissa ylipäällikkönä on käytännössä puolustusministeri, paitsi Japanissa pääministeri. Ruotsissa vuoden 1975 perustuslain mukaan asevoimat vastaa toiminnastaan hallitukselle, mutta kuninkaalla on kaikkien aselajien korkein kenraalinarvo, jonka hän jakaa vain puolustusvoimien komentajan eli överbefälhavarenin kanssa. Egyptissä tasavallan presidentillä on asevoimien korkeimman komentajan seremoniallinen asema, sillä kaikki Egyptin presidentit ovat tähän mennessä olleet sotilastaustaisia. Joissain valtioissa, kuten Kiinassa ja Sveitsissä, vastuu on jaettu. Sveitsissä asevoimat vastaa toiminnastaan Sveitsin liittoneuvostolle ja Kiinassa keskussotilaskomissiolle.

Suomessa ylipäällikkyys liittyy presidentin tehtävään ulkopolitiikan hoidossa.

Tasavallan presidentti nimittää Suomen perustuslain mukaan upseerit ja päättää Puolustusvoimien liikekannallepanosta. Jollei eduskunta liikekannallepanosta päätettäessä ole kokoontuneena, se on heti kutsuttava koolle. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.

Tasavallan presidentti päättää Suomessa sotilaskäskyasioina sotilaallisen puolustuksen keskeisistä perusteista, sotilaallisen puolustusvalmiuden merkittävistä muutoksista ja sotilaallisen puolustuksen toteuttamisen periaatteista samoin kuin rajajoukkojen puolustusvalmiuden merkittävistä muutoksista. Lisäksi tasavallan presidentti päättää Suomen valtiojärjestyksessä muista laajakantoisista tai periaatteellisesti merkittävistä sotilaskäskyasioista.

Ylipäällikkönä tasavallan presidentti voi myös ottaa päätettäväkseen minkä tahansa puolustusvoimain komentajan, rajavartiolaitoksen päällikön tai muun sotilasesimiehen ratkaistavaksi osoitetun sotilaskäskyasian. Presidentille kuuluu Suomessa myös poikkeustilanteissa kertausharjoituksista päättäminen ja reserviläisten kutsuminen ylimääräiseen palvelukseen.

Tasavallan presidentti ratkaisee myös puolustusministeriön strategiseen suunnitteluun liittyvät sotilaskäskyasiat puolustusministerin esittelystä ja muut Puolustusvoimien sotilaskäskyasiat puolustusvoimain komentajan esittelystä. Päätöksenteko tapahtuu pääsääntöisesti niin sanotussa kabinettiesittelyssä valtioneuvoston ulkopuolella. Sotilaskäskyasian luonteesta riippuen puolustusministerillä onko joko oikeus tai velvollisuus olla läsnä. Pääministerillä on läsnäolo- ja puheoikeus kabinettiesittelyssä.

Rajavartiolaitoksen sotilaskäskyasiat presidentti päättää sisäministerin esittelystä niin ikään kabinettiesittelyssä. Pääministerillä ja rajavartiolaitoksen päälliköllä on esittelyssä läsnäolo- ja puheoikeus.

Presidentti voi omasta aloitteestaan tai ministerin esityksestä siirtää kabinettiesittelyssä olevan asian ratkaistavakseen valtioneuvostossa, jossa asian esittelee puolustusministeri tai sisäministeri. Valtioneuvostossa presidentti tekee päätöksensä ilman valtioneuvoston ratkaisuehdotusta. Puolustusvoimain komentajalla ja vastaavasti rajavartiolaitoksen päälliköllä on läsnäolo- ja puheoikeus sellaisessa presidentin esittelyssä.

Presidentti päättää Suomessa kaikista sotilaallisista nimitysasioista ja upseerien sotilasarvoon ylentämisestä. Sotilaallisena nimitysasiana tasavallan presidentti päättää myös määräämisestä tasavallan presidentin adjutantin tehtävään.

Sotilaallisista nimitysasioista presidentti ratkaisee kabinettiesittelyssä everstien ja alempien upseerien nimitys- ja tehtävään määräämiset. Nimitykset ylimpiin sotilasvirkoihin ja tehtävään määräämiset presidentti tekee puolustusministerin esittelystä valtioneuvostossa sen ratkaisuehdotuksesta.

Presidentti voi valtioneuvoston esityksestä poikkeusoloissa luovuttaa ylipäällikkyyden toiselle Suomen kansalaiselle määräajaksi tai toistaiseksi. Ylipäällikkyyden luovuttaminen voidaan tehdä paitsi sodan aikana myös aseellisen selkkauksen tai vastaavan poikkeustilan aikana.

Vuosina 1939–1944 puolustusvoimien ylipäällikkyys oli siirrettynä tasavallan presidentiltä. Talvisodan sytyttyä vuonna 1939 Kyösti Kallio luovutti ylipäällikkyyden puolustusvoimain komentajalle, sotamarsalkka, myöhemmin Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimille, ja kun Mannerheimista tuli jatkosodan lopulla 1944 presidentti, ylipäällikkyys palautui luovuttajainstituutiolle. Risto Ryti on Suomen presidenteistä ainoa, joka ei ole lainkaan ollut ylipäällikkö.

Marko Palokangas

HAMINA TATTOO

H AA pA järven l ämpö Oy www.haapajarvenlampo.fi

Al A järven Apteekki

Keskuskatu 14, 62900 Alajärvi, puh. 06 557 2249 www.alajarvenapteekki.fi

mAA l Ausliike sA lO Oy

Härmä, puh. 06 484 8730 m u O vil A mi Oy Ähtäri, www.lamidoors.com

STEEL ENERGY CHEMICALS COMPONENTS

Teollinen kumppanisi myös seuraavat 100 vuotta.

Kaksi prosenttia ei ole täydellinen mittari

Ukrainassa puolustuksen pitkäjänteinen kehittäminen ei takavuosina ollut prioriteetti. Materiaalihankinnat olivat vuosikausia kovin alhaisella tasolla. Ukraina joutui Venäjän hyökkäyksen kohteeksi toiminnallisesti ja suorituskyvyllisesti heikosti valmistautuneena. Tästä johtuen maa on käynyt sotaa paljolti ulkoisen materiaaliavun tukemana jo seitsemän talvisodan mittaisen jakson ajan.

Ukraina on toistaiseksi pystynyt vain puolustustaisteluun. Tällä sotaa ei kuitenkaan ratkaista, varsinkin kun Venäjä on osoittanut, että se kykenee pitkäkestoisiin operaatioihin.

Syvällisempi Ukrainan sodan analyysi jääköön tämän lehden teemakirjoittajille. Jokunen nosto lienee kuitenkin paikallaan sodan tuomien muutosten tarkastelemiseksi.

Sota koskee koko yhteiskuntaa; puolustukseen ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen on valmistauduttava suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Koulutus on olennainen osa pitkäjänteistä valmistautumista, sillä sen puutteet kostautuvat taistelukentällä ankarimmalla tavalla. Valmiuden ylläpito edellyttää myös merkittäviä materiaalivarastoja sekä nopeasti käynnistettävissä olevaa materiaalista tuotantovalmiutta ja sotamateriaalin hankintaa ulkomailta.

Miehittämättömien järjestelmien käyttö ja niiden torjunta ovat tulleet taistelukentälle jäädäkseen. Ilmapuolustus, pitkän kantaman asejärjestelmät ja verkostokeskeiset järjestelmät ovat myös osoittaneet merkityksensä ja ylivertaisuutensa taistelukentällä. Näiden järjestelmien roolin ja merkityksen kasvu on ollut omiaan kiihdyttämään ase–vasta-asekilpailua ja se edellyttää molemmilla puolilla kehittäjiltä innovatiivista otetta sekä toiminnallista ketteryyttä siirtää ideat nopeasti suunnittelupöydiltä taistelukentällä hyödynnettäviksi välineiksi.

Uhkat ovat moninaistuneet taistelukentällä ja nykyään iskuilla kyetään vaikuttamaan kirurgisen tarkasti vastustajan joukkoihin ja yksilöihin. Tämän johdosta sotilaat, joukot ja järjestelmät on kyettävä suojaamaan ja pitämään toimintakykyisinä yhä moninaisempia ja vaikeammin torjuttavissa olevia uhkia vastaan. Tässä avainasemaan nousee myös johtajien ja esikuntien kyky ajantasaiseen tilanteenarviointiin, suunnitteluun ja viiveet-

tömään johtamiseen sekä toimeenpanon käskyttämiseen.

Nato-jäsenyyden myötä Suomessa on käynnissä ja osin vielä edessä mittava muutosprosessi, jonka suurin vaikutus luonnollisesti osuu puolustushallintoon. Sotilasliiton jäsenenä kotimaan puolustuksen ensisijainen vastuu on Suomella. Oma pesä on kyettävä pitämään puhtaana. Jäsenenä Suomi voi vaikuttaa liittokunnan puolustussuunnitteluun. On selvää, että Nato tulee antamaan Suomelle uusia tehtäviä, vaatimuksia ja reunaehtoja. Nämä puolestaan heijastuvat sotilaalliselle suorituskyvyllemme asetettaviin vaatimuksiin. Myönteistä on, että Natosta saadaan puolustuksen rakennuspalikoita.

Keskeinen muutos Suomen sotilaallisessa suunnittelussa on aito mahdollisuus saada apua, mutta sitä pitää olla valmis myös antamaan. Uhkaperusteisesta, mutta rajoitetut resurssit tunnistaneesta ajattelusta voidaan loikata uudelle tasolle.

Uudella ylipäälliköllä ja tulevalla komentajalla on edessään merkittävä tehtävä asemoida Suomi Naton puolustussuunnitteluun muuttuneessa turvallisuustilanteessa. Miten Suomi näyttäytyy ja käyttäytyy Naton jäsenenä, ratkotaan aikanaan parlamentaarisesti.

Oletettua heikompi taloustilanne saattaa lisätä prosessin vaikeuskerrointa. Valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander sanoi joulukuussa 2023 seuraavaa: ”Suomen talous ponnistaa tulevaisuuteen vajaakuntoisena. Julkisen talouden näkymä on ollut synkeä pitkään, eikä valoa tahdo näkyä nytkään. Ikävät yllätykset sekä hintojen ja korkojen nousu ovat tukkineet talouden verenkiertoa tilan-

teessa, jossa Suomen talous olisi tarvinnut jo valmiiksi pallolaajennusta.”

Lausunnon antamisen jälkeen taloudesta on kuultu pääasiassa huonoja uutisia. Hallitusohjelman mukaista kuuden miljardin sopeutusohjelmaa pidetään jo nyt riittämättömänä. Euroopan unioni kehotti Suomea alkuvuodesta lisäämään sopeutuksia kolmella miljardilla välttyäkseen EU:n alijäämämenettelyyn joutumiselta. Leikkauksien ja veronkorotusten rinnalle tarvitaan uusia rakennemuutoksia. Onkohan kansantalouden hoidossa pallolaajennuksen sijaan tarve avosydänleikkaukselle?

Valtiovarainministeriön joulukuisen ennusteen mukaan bruttokansantuotteen kasvu alkaa vuonna 2024 (0,7 prosenttia) ja jatkuu 2025 (2 prosenttia) sekä 2026 (1,6 prosenttia). Tuottavuuden ja työllisyyden positiivinen kehitys ovat laskelmien perusparametreja. Talouden kehitysnäkymä voi nopeastikin heikentää ennusteita.

Kahden prosentin bruttokansantuoteosuuden panostaminen puolustukseen on tärkeää, jotta näytämme hyvältä. Mittari on relevantti kansantalouden kasvukausina. Osuuteen perustuvassa mallissa on kuitenkin kelvoton logiikka; mitä pienempi bruttokansantuote, sitä pienempi puolustusbudjetti. Inflaatio on nostanut ja nostanee jatkossakin myös puolustusmateriaalin hintoja, joita kasvanut kysyntä ei varmaankaan alenna. Puolustuksen resursointia uhkaympäristön edellyttämällä tavalla tulisikin tarkastella myös reaalilukuna.

Otetaan pikku sormiharjoitus. Jos bruttokansantuote olisi 280 miljardia euroa, puolustusbudjetti olisi 2 prosentin osuudella 5,6 miljardia euroa. Yhden prosenttiyksikön muutos bruttokansantuotteessa suuntaan tai toiseen näkyisi puolustusbudjetissa 56 miljoonan vuotuisena muutoksena. Summa vastaisi yli 900:n puolustusvoimien keskimääräisen henkilötyövuoden hintaa.

Venäjän hyökkäys naapurimaahan –Ukrainaan on aikaansaanut Suomessa laajan yhteisymmärryksen yhteiskunnan varautumisen ja sotilaallisen puolustuskyvyn tärkeydestä. Toivottavasti viime vuosina muodostunut linja pitää – kävipä kansantaloudelle mitä tahansa. Sotaväsymys nostaa päätään Ukrainassa ja toivottavasti myös Venäjällä. Pysykäämme täällä Suomessa valppaina.

Heikki Välivehmas

Kadettipiirit 100 vuotta

Kadettikunta vietti vuosipäiväänsä 27. tammikuuta. Itsenäisen Suomen ensimmäiseltä kadettikurssilta vuonna 1920 valmistuneista kadettiupseereista 42 kokoontui Kadettikoulun juhlatilaisuuteen 27. tammikuuta 1921. Tällöin he päättivät perustaa Kadettikunnan elinikäisen kadettitoveruuden vaalimiseksi.

Kokoontumisen yhteydessä pidetystä pöytäkirjasta käy ilmi se, ettei tapaamisen painopisteenä ollut menneiden muistelu, vaan ennen kaikkea tulevaisuuteen katsominen ja yhteisöllisyyden vakiinnuttaminen. Näistä lähtöaskelista ja tästä tapaamisesta syntyi ja perustettiin Kadettikunta – Kadettkåren

Kadettikunta ja kadettipiirit juhlistivat 103. vuosipäivää muun muassa kunnioittamalla seppeleenlaskuin veteraanisukupolven uhrauksia sankarihautausmailla eri puolella maatamme. Kuvakollaasi kadettipiirien tapahtumista on toisaalla lehdessä.

Kadettipiirien juhlavuosi Kadettikunnan yhdistystoiminnan virallistamisesta käytiin 1920-luvun alkupuolella vilkasta ja osin ristiriitaistakin keskustelua. Kadettikunnan säännöt merkittiin viimein yhdistysrekisteriin 23. tammikuuta 1924. Sen jälkeen yhdistyksessä toteutettiin uudet järjestäytymistoimenpiteet.

Kadettikunnan organisaatiota kehitettiin siten, että yhdistyksen asiamiehet nimettiin eri varuskuntiin. Tällöin nimettiin yhteensä 18 asiamiestä. Tämä päätös tehtiin Kadettikunnan johtokunnan kokouksessa Katajanokan Upseerikerholla 4. huhtikuuta 1924. Päivästä muodostui siten kadettipiirien perustamisen vuosipäivä.

Päätös johti myöhemmin piirijakoon ja piiritoimikuntiin. Kadettipiirijako oli jatkuvasti elävä organisaatio, sillä se muuttui joukko-osastojen myötä ja usein myös kadettiupseerimäärien mukaan. Muutoksissa on vuosikymmenten aikana otettu erityisesti huomioon Puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmässä tehdyt muutokset.

Kadettikunta ja kadettipiirit juhlistavat juhlavuotta eri tapahtumien yhteydessä. Kadettikunnan 100-vuotisjuhlaseminaari järjestetään Maanpuolustuskorkeakoulun Auditoriotalossa Santahaminassa

11. huhtikuuta 2024. Tilaisuus on avoin kaikille kadettiupseereille, ja ilmoittautuminen on Lyyti-tapahtumanhallintajärjestelmässä, https://www.lyyti.in/ KP_100vuotta. Tilaisuuden ohjelma on julkaistu toisaalla lehdessä.

Kadettikunta elää ajassa

Kadettikunta ja kadettipiirit ovat koko historiansa ajan eläneet ajassa. Tämän päivän Kadettikunnan ja kadettipiirien toiminnalla vahvistetaan kadettiupseeriston yhteenkuuluvuutta ja aatteellista lujuutta niin kotimaan kuin ulkomaan tehtävienkin osalta sekä ylläpidetään kadettiupseeriston arvostusta ja asemaa yhteiskunnassamme.

Kadettiupseerit vahvistavat asiantuntijuudellaan kansalaisten maanpuolustustahtoa jakamalla oikeaa tietoa Suomen turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta sekä kokonaisturvallisuudesta.

Kadettikunta ylläpitää arvokeskustelua sekä vaalii veteraanien perintöä perinneaikaan siirryttäessä.

Kurssien yhteysupseerien tapaaminen

Kadettikurssien yhteysupseerien tapaaminen järjestetään Maanpuolustuskorkeakoulun Auditoriotalossa 11. huhtikuuta 2024 klo 9.00 alkaen. Kadettikunnan toimisto lähettää toimiston tiedossa oleville yhteysupseereille kutsun ja ilmoittautumisohjeet tapaamiseen. Vuoden kadettiupseeri -nimityksellä palkitut kutsutaan myös tähän tilaisuuteen.

Kaaderipäivä Merisotakoululla Kadettikunta järjestää Kaaderipäivän Merisotakoululla Suomenlinnassa 16. toukokuuta 2024. Tapahtuma on tällä kertaa tarkoitettu vain Kadettikunnan jäsenille, ja osallistumisvahvuus on rajattu 60 henkilöön. Ilmoittautuminen on Lyyti-linkistä https://www.lyyti.in/ Kaaderipaiva2024. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Päivän aikana tutustutaan Merisotakouluun ja kadettien koulutusjärjestelyihin. Päivän aikana on mahdollista saunoa Merisotakoulun saunassa tai tutustua Sotamuseoon Suomenlinnassa. Tapahtumapäivä päättyy yhteisöllisyyden syventämiseen omakustanteisella päivällisellä Suomenlinnan Upseerikerholla.

Kevätkokous Rissalassa Kadettikunnan kevätkokous järjestetään Karjalan lennostossa, Siilinjärven Rissalassa lauantaina 20. huhtikuuta. Kokousta edeltää kadettipiirien kokousedustajien ja Pohjois-Savon kadettipiirin edustajien upseeripäivällinen Kuopiossa perjantaina 19. huhtikuuta. Kokouspäivä alkaa Kuopiossa vierailulla ensimmäisen Kadettikoulun muistomerkillä sekä kunnianosoituksella Hatsalan sankarihautausmaalla. Seppeleenlasku on kello 10. Kokouspäivä jatkuu Rissalassa lounaalla ja klo 13 alkavalla päiväjuhlalla. Varsinainen kevätkokous järjestetään iltapäivän päätteeksi. Kokouskutsu on toisaalla lehdessä.

Kevätkokouksen yhteydessä kuullaan muun muassa Siilinjärven kunnan, Ilmavoimien ja Karjalan lennoston tervehdykset. Tilaisuudessa luovutetaan puolustusministeri Antti Häkkäsen 27. tammikuuta 2024 myöntämät Kadettikunnan ansiomitalit sekä julkistetaan Vuoden kadettiupseeri.

Kadettikunta ja Pohjois-Savon kadettipiiri toivottavat kadettiveljet ja -sisaret tervetulleiksi Kuopioon ja Siilinjärvelle.

Constantem decorat honor – Kunnia kestävän palkka

Heikki Pohja

Kadetti 7265 heikki.pohja(at)kadettikunta.fi

HEIKKI POHJA

Venäjän sota

Jade McGlynn

Hiljainen hyväksyntä sodalle

Käännös Kyösti Karvonen Docendo 2023

Sivuja 299

ISBN 978-952-382-658-8

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi taannoin, ”ettemme riitele Venäjän kanssa”. Lausahdus on kummallinen, mutta edustaa lännessä suosittua näkemystä, että Ukrainan sota olisi jotenkin yhden hullun itsevaltaisen johtajan päähänpinttymä. Brittiläisen Venäjä-analyytikon ja filosofian tohtorin Jade McGlynnin mukaan näin ei ole. Putin ei kykenisi käymään brutaalia sotaansa ilman Venäjän kansan kannatusta sille. Siksi hän on nimennyt uuden kirjansa Venäjän sodaksi, eikä esimerkiksi Putinin sodaksi. McGlynn tarkastelee kirjassaan miten laajasti venäläiset tukevat Ukrainan sotaa ja mistä tämä tuki kumpuaa? Kirjoittaja on analysoinut kirjaa varten mittavan määrän Levada-keskuksen tutkimuksia, venäläisen median julkaisuja sekä haastatellut niin venäläisiä asiantuntijoita, poliitikkoja kuin tavallisia venäläisiäkin.

Tavan venäläisten tukea Ukrainan sodalle selitetään usein valtion totalitaarisuudella ja pelolla. Näin ei kuitenkaan Jade McGlynnin mukaan ole. Venäjä ei ole Stalinin Neuvostoliitto, jossa jokainen lausuttu poikkipuolinen sana ja toisinaan myös lausumatta jäänyt vie vuosiksi gulagiin. Tosin tavallisten ihmisten ilmiannot kanssaihmisten erikoisoperaation vastaisista mielipiteistä ovat Venäjällä arkipäivää. Venäjän kansan tuessa Ukrainan sodalle on kysymys pikemminkin tavallisten venäläisten hiljaisesta hyväksynnästä. Kannatus sodalle kumpuaa tavallisten venäläisten ennakkoluuloista, alemmuudentunteesta ja Neuvostoliiton hajoamisen traumoista. Entinen Neuvostoliitto oli vakavasti otettava maailmanpolitiikan peluri, jolla oli nöyrä etupiiri. Nykyistä Venäjää ei kukaan tahdo ottaa vakavasti, vaikka se uhriutuisi, kerjäisi huomiota öykkäröimällä ja esittelisi ydinasekapasiteettiaan. Venäläinen valtiollinen informaatiovaikuttaminen on taitavasti

iskenyt tähän mielenmaisemaan ja ruokkinut ihmisten nostalgiakaipuuta, alemmuudentunnetta, kateutta, katkeruutta ja pelkoja. Venäjän historiaa on kirjoitettu eli suoranaisesti vääristelty vuosien ajan ja näin voimistettu vääryyden kokemisen tunnetta entisestään. Samankaltainen kansakunnan voimakas vääryydentunne nosti natsit 1920–1930-luvuilla valtaan Saksassa ja johti toiseen maailmansotaan.

Vuosien vaikuttamisella venäläiset on saatu uskomaan suureen jumalalliseen tehtäväänsä palauttaa entisen Neuvostoliiton loisto ja mahti. Venäjän tehtävä on slaavilaisten kansojen emämaana palauttaa harhateille joutuneet slaavilaiset veljeskansat venäläisen maailman piiriin. Joskin esimerkiksi ukrainalaisia venäläiset pitävät mitättömyyksinä ja kohtelevat heitä ylemmyydellä.

Sotaa Ukrainassa on oikeutettu mielikuvituksellisilla tarinoilla venäläisen vähemmistön riistosta, Itä-Ukrainan etnisistä puhdistuksista, venäläisen maailman suojelemisesta lännen turmiollisuudelta ja Naton käymästä sodasta Ukrainassa. Keskeinen ukrainalaisia demonisoiva seikka tarinankerronnassa on Ukrainan keksityt natsiyhteydet. Ukrainan natsismin voisi sanoa olevan pei-

liefekti – sen verran Venäjän toiminta muistuttaa kolmatta valtakuntaa maailmansodan kynnyksellä.

Jade McGlynnin Venäjän sota -kirjan lukemisesta jää todella halju olo. Teokseen on valittu hyvin räikeitä esimerkkejä venäläisestä propagandasta ja venäläisestä ajattelusta, joka ei näe mitään väärää sotilaallisessa erikoisoperaatiossa Ukrainassa. Lännessä ei ehkä kannata odotella henkeään pidätellen Venäjän yksinvaltiaan kaatumista kansan noustua barrikadeille. Putinilla on venäläisten keskuudessa laaja kannatus, vaikka kannatusmittaukset ja vaalit ovat venäläisten itsensäkin mielestä vain absurdia näytelmää.

McGlynnin kirjan suurin vahvuus on siinä, että se avaa lukijoille venäläistä ajattelutapaa, joka on länsimaisittain tarkastellen perin kummallinen. Yhteenvetona Ukrainan sodasta kirjoittaja toteaa osuvasti: ”Näen Venäjän käymän valloitus- ja kansanmurhasodan sekopäiseksi yritykseksi todistaa kuviteltu visio venäläisyydestä. Tätä yritystä ajavat eteenpäin pelko ja trauma. Vaikka sodassa on sinänsä kyse Ukrainasta, sotaa ei voida ratkaista Ukrainassa, koska sen syyt ovat venäläisessä poliittisessa ja yhteiskunnallisessa mielikuvituksessa siitä, mikä heidän maansa on ja mikä sen täytyy olla. Sodassa on kyse Venäjän oikeudesta etupiireihin, oikeudesta olla suurvalta, kostaa 1990-luvun nöyryytykset niin kuin se ne väärin muistaa, olla erillinen sivilisaatio, haastaa lännen tekopyhyys.” McGlynn päättää kirjansa johtopäätökseen, johon on helppo yhtyä; tukea Ukrainalle ei saa lopettaa, eikä Venäjän saa antaa voittaa. Kun kansakunnan haaveet vakavasti otettavasta suurvallasta haihtuvat, voi valtaeliitin asema horjua ja maa uudistua edes hieman demokraattisemmaksi. ”Tämä on Venäjän sota, ei yksin Putinin. Venäjän presidentti voi keskeyttää sotilaallisen erikoisoperaation, mutta vain venäläiset voivat lopettaa sodan. Jos he päättävät tehdä niin, sitten eräänä päivänä ukrainalaisten voitosta voi tulla myös venäläisten voitto.”

Ville Vänskä

Xin aika – Kiinan vuosikymmen

Kiina Xi Jinpingin aikakaudella Ari-Joonas Pitkänen, Matti Puranen, Mika-Matti Taskinen & Niko Vartiainen

Teos 2023

Sivuja 432

ISBN 9789523632875

Neljän eri taustan omaavan suomalaisen Kiina-asiantuntijan kirja piirtää mielenkiintoisen ja uusia näkökulmia avaavan katsauksen Kiinan kehitykseen viimeisen vuosikymmenen ajalta. Kirjan tarkastelu on rajattu Xi Jinpingin kahteen ensimmäiseen kauteen vuodesta 2012 vuoteen 2022. Teos käsittelee analyyttisella tavalla Kiinan valtion ja kommunistisen puolueen kehitystä. Kirjoittajat pyrkivät avaamaan Kiinan toimintaa sen omista lähtökohdista lähtien tunnistaen monien kehityskulkujen olleen nähtävissä puolueen sisäisissä kirjoituksissa jo hyvissä ajoin. Kirjoittajien analyyttinen ote ei myöskään tipahda iltapäivälehdistölle tyypilliseen uhkakuvien maalailuun, vaan esittää arvionsa viileän analyyttisesti. Kirjoittajien mukaan ”Kiinaa ymmärtää parhaiten tarkastelemalla sitä omana itsenään: monitahoisena kokonaisuutena, jossa usea kehityskulku yhtä aikaa pitää paikkansa – ei ulkopuolisten toimien, toiveiden ja teorioiden passiivisena objektina”.

Kirja sisältää myös pääsihteeri Xin minielämäkerran. Ensimmäisen kerran Suomessa jo vuonna 1979 vierailleen, silloisen nuoren puoluevirkailijan elämänvaiheiden pääpiirteet ovat varmasti monelle Kiina-asioista kiinnostuneelle lukijalle ennestään tuttuja, mutta ne on kerrattu tässä teoksessa sujuvalla ja muuhun sisältöön sopivasti kytkeytyvällä tavalla. Kovin yksityiskohtaista tietoa tai läpiluotausta Xin elämänvaiheisiin ei ole tarjolla, mutta vaikutusvaltaisen isän ja kulttuurivallankumouksen aikaisen maaseudulle uudelleenkoulutukseen sijoittamisen vaikutukset pääsihteerin uraan pohdituttavat kirjoittajia. Kiinassa järjestelmän huipulle ja johtaviin virkoihin nouseminen ei pääsääntöisesti tapahdu yleisen kansansuosion tai populismin avulla, vaan puolueen valittuja kykyjä kierrätetään eri hallinnontasoil-

la eri puolella valtakuntaa kasvamassa tuleviin tehtäviin sekä osoittamassa kykynsä. Myös Xi on tämän virkakierron läpikäynyt järjestelmän kasvatti, jonka uran eräänä merkkipaaluna ennen vallan huipulle nousua oli muun muassa Pekingin vuoden 2008 olympialaisten valmisteluiden johtaminen.

Kirjoittajien näkemys pääsihteeri Xin vakaumuksellisesta ja vahvan aatteellisesta kommunismista puolestaan saattaa tulla monelle vain Kiinan talouslukuja seuraavalle lukijalle yllätyksenä. Kirjan yhtenä ansiona voikin pitää juuri Kiinan kommunistisen luonteen ja pääsihteeri Xin ajattelun kytkemistä osaksi aatehistoriaa. Tuolta katsantokannalta tulkittuna moni muuten irralliselta näyttävä kehityskulku asettuu selkeämmin osaksi laajempaa kokonaiskuvaa. Kiinan talouden uudistaneen Deng Xiaopingin kuuluisan toteamuksen mukaan ”kissan värillä ei ole väliä, kunhan se pyydystää hiiriä”. Kirjoittajat tuovat esiin näkemyksen, jonka mukaan Xi Jinping on kiinnostunut myös kissan väristä pyydystystaitojen ohella.

Kommunistisessa yksipuoluejärjestelmässäkin puolueen ja valtaapitävien on huolehdittava valtansa ja toimiensa legitimiteetistä. Liiallista epäsuosiota ja

tyytymättömyyttä kansalaisten keskuudessa aiheuttaviin kehityskulkuihin on puututtava, ettei jännite järjestelmää kohtaan kasva liian suureksi. Kirjoittajien mukaan esimerkkejä tällaisista tekijöistä, joihin Xi on puuttunut heti puhemieskausiensa alusta saakka, ovat olleet kaupunkien ilmansaasteet ja hallinnon korruptio. Kiinan korruption vastaisen taiston vaikutuksista tai ainakin näyttävistä pidätyksistä saamme lukea säännöllisesti myös lehdistä, mutta ilmansaasteiden vastainen taisto taitaa näkyä selvimmin myös talouden saralla, jossa suuren kotimaisen kysynnän tukemat kiinalaiset sähköautovalmistajat työntyvät kovalla vauhdilla myös Euroopan markkinoille haastamaan perinteisiä merkkejä.

Kiinalaisen politiikan ymmärtäminen ja analysointi ovat tulevaisuudessa yhä välttämättömämpiä taitoja maailman tapahtumien tulkitsemiseksi. Nyt käsillä olevan kirjan lähestymistavan valinta tuo kansainvälisestä politiikasta ja strategiasta kiinnostuneelle lukijalle erinomaisen paketin luettavaksi. Teos pysyy myös tyylillisesti ja kielellisesti yhdenmukaisena vaikka onkin useamman kirjoittajan kynästä lähtöisin. Kirjaa voikin suositella kaikille, jotka haluavat syventää tietojaan supervallaksi nousemassa olevan Kiinan kehityksestä viime vuosilta. Yhdessä Lauri Paltemaan ja Juha A. Vuoren aiemmin julkaiseman Kiinan kansantasavallan historian (Gaudeamus 2012) ja Mikael Mattlinin yhdessä edellä mainittujen kanssa laatiman Kiinan poliittisen järjestelmän (Vastapaino 2022) kanssa nyt käsillä oleva teos muodostaa suomenkielisen Kiina-kirjallisuuden peruspaketin, jonka soisi kuuluvan esimerkiksi osaksi Maanpuolustuskorkeakoulun strategian opetuksen lukuvaatimuksia.

Christian Perheentupa

Epäpyhä liitto – Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyö 1922–1941

Ari Rautala & Antero Uitto

Minerva 2023

Sivuja 536

ISBN 978-952-375-914-5

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Saksa joutuivat eristyksiin Euroopasta ja muusta maailmasta. Ei mennyt aikaakaan, kun nämä kaksi hylkiövaltaa löysivät toisensa ja aloittivat mittavan poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen yhteistyön, joka tuli kestämään kaksi vuosikymmentä. Weimarin Saksa oli ensimmäisen maailmansodan seurauksena saanut kantaakseen valtavat sotakorvaukset ja sen asevoimat oli Versaillesin rauhansopimuksen perusteella käytännössä ajettu alas. Neuvosto-Venäjä oli vallankumouksen ja sisällissodan seurauksena kärsinyt huomattavat tuhot. Molemmat entiset suurkeisarikunnat olivat menettäneet alueitaan. Myös yhteinen vihollinen – tässä tapauksessa Puola – yhdisti kahta hylkiötä. Ei sinänsä mitään uutta auringon alla, näyttävät roistovaltiot löytävän toisensa nykyaikanakin.

Huomionarvoista, ja tätä tosiseikkaa ei aina muisteta, on se, että heti synnytystuskien jälkeen molemmat maat pyrkivät muotoutumaan jotensakin demokraattiseen yhteiskuntajärjestykseen. Sen sijaan jokainen tietää, miten hommassa lopulta kävikään. Kun Saksassa kansallissosialistien valtaannousu 1920-luvulla muuttui Hitlerin diktatuuriksi 1930-luvulla, Neuvostoliitossa bolsevikkien ja kommunistien valtaannousu muuttui Stalinin diktatuuriksi samalla aikataululla. Painomusteen ja paperin säästämiseksi pidättäydyn sanomasta Putinin Venäjästä mitään, mutta historia näyttää toistavan itseään – pseudodemokratiaa seuraa aina sorron musta käsi.

Vuonna 1922 Saksa ja NeuvostoVenäjä solmivat Rapallon sopimuksen, jolloin Saksalle aukesi tilaisuus kiertää Versaillesin häpeärauhan pykäliä siirtämällä asevoimien joukkojen koulutusta Neuvostoliittoon. Tuomisina Saksasta venäläiset saivat saksalaista kehittynyttä teknologiaa raaka-aineita vastaan

Epäpyhä liitto

ja myös upseerivaihto oli vilkasta. Saksalaisten teknisten asiantuntijoiden johdolla puna-armeija valmisti ensimmäiset panssarivaununsa ja lentokoneensa. Rapallon sopimukseen liittyi myöhemmin myös muita neuvostotasavaltoja ja sitä täydennettiin vuonna 1926 Berliinin sopimuksella, joka sisälsi Saksan ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Vaikka maiden ideologiat erosivat kuin itä lännestä, molemmilla tarkoitukset pyhittivät keinot.

1930-luvulle tultaessa poliittinen täydellinen vastakohtaisuus ja molempien maiden sotilaallinen varustautuminen alkoivat hyydyttää yhteistyötä. Taloudellinen yhteistyö jatkui katkeraan loppuun saakka. Hyvä kysymys on, kumpi osapuoli lopulta bluffasi enemmän vuosien varrella tässä kauhun tasapainon korttipelissä. Ainakin Neuvostoliitossa vaikuttaa olleen melkoinen yllätys, että saksalaiset olivatkin pelanneet avoimin kortein ja toimineet hyvässä uskossa. Koko vuosikymmenen kestänyt yhteistyön vähittäinen laimentuminen sai uusia esansseja vuonna 1939, jolloin Saksa ja Neuvostoliitto solmivat keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Molotovin–Ribbentropin paktin salaises-

sa lisäpöytäkirjassa Itä-Eurooppa jaettiin maiden välillä etupiireihin tunnetuin seurauksin.

Hyökkäämättömyyssopimus tuli monelle yllätyksenä, vaikka vain harva oli haistamatta asiassa palaneen käryä. Eihän ollut kulunut vuottakaan Münchenin konferenssista ja esimerkiksi Britannian pääministeri Chamberlainin naiivista luottamuksesta sopimuksiin. Tämä ei suinkaan ollut laitimmainen kerta maailmanhistoriassa, kun poliittinen realismi ja geopoliittinen pelitilanne peittivät ammottavat aukot maailmankatsomusten välillä. Itse sopimuspaperi soveltui parhaiten pyyhkimiseen, jos siihenkään. Koskaan eivät selviä kaikki syyt, miksi Stalin antoi yllättää itsensä Hitlerin aloitettua Barbarossansa – selvää on se, että Hitler oli määritellyt Neuvostoliiton ja bolsevismin pahimmaksi vihollisekseen jo hamassa menneisyydessä.

Tällä korkeatasoisella tietokirjalla paikataan melkoinen aukko historiankirjoituksessa jo siksikin, ettei epäpyhän liiton laajuus ja muodot ole olleet kovin hyvin tiedossamme. Ari Rautalan osuus käsittää vuodet 1922–1938 ja Antero Uitto on kirjoittanut auki vuodet 1939–1941 sivumäärän jakautuessa jokseenkin tasan tekijöiden välillä. Lähdeaineisto on vakuuttava luotettavan kuvan luomiseksi ja liitteissä on lisää detaljitietoa.

Jussi Ylimartimo

Kirjalöytöjä hyllystäni – kun tilinteon päivä koitti

Masters of Death – The SSEinsatzgruppen and the Invention of the Holocaust

Richard Rhodes

Random House 2003

Sivuja 335

ISBN 978-0-375-80822-0

Richard Rhodesin kertomus Einsatzgruppeista –”erityistoimintaryhmistä” – on julma – ja surullinen. Einsatzgruppet edelsivät tappoleirien perustamista. Teloittaminen ampumalla oli hidasta ja henkisesti kuluttavaa, joten juutalaisten ja muiden ei-toivottujen henkilöiden tuhoamiselle oli löydettävä tehokkaampi järjestelmä.

Einsatzgruppet koeponnistettiin vuoden 1938 keväällä poistamaan kansallissosialistien vastustus Itävallasta. Mallia käytettiin myös Sudeetti-Saksan valtauksessa syksyllä 1938. Kolmannen valtakunnan turvallisuuselimet keskitettiin Valtakunnan keskusturvallisuusvirastoksi (RSHA) juuri ennen Puolan-operaatiota. Vielä sen aikana SS-Totenkopfverbände-joukot ryhmitettiin taistelujoukkojen selusta-alueille tekemään selvää – paitsi puolalaisista hajanaisista joukoista –myös juutalaisista.

Lähtölaukaus Einsatz-joukkojen toiminnalle tapahtui keväällä 1941. Pretzchin poliisiakatemiaan oli kutsuttu SS:n ylintä poliisi- ja turvallisuuskoneiston johtoa. Kurssin päätteeksi monelle tuli yllätyksenä, että hyökkäys alkaisi 22. kesäkuuta 1941 Neuvostoliittoon. Einsatzgruppet A, B, C ja D olivat jaettuina armeijaryhmien vastuualueille yhden – Einsatzgruppe D:n – operoidessa 11. Armeijan alueella. Nämä neljä osastoa oli edelleen jaettu 16:een Sonder- ja Einsatzkommandoon. Yhtäkään toimintaryhmää ei alistettu yhtymille; ne olivat vastuussa vain Himmlerille.

Einsatzgruppet olivat vahvuudeltaan noin 500–950 henkilöä, ja ne olivat motorisoituja. Ryhmien aseistuksena olivat pistoolit, konepistoolit ja automaattikiväärit. Einsatzgruppien tehtävänä ei ollut taistelu vaan juutalaisten teloittaminen. Toiminta Einsatzgruppessa edellytti joko psykopaatin piirteitä tai muuten täyttä epäinhimillisyyttä. Puolustuskyvyttömien lapsien, naisten ja vanhusten

tappaminen järkytti siinä määrin ampujien mielenterveyttä, että sotilaat alkoivat muodostua vaaraksi jo omilleenkin.

Korkeimmista johtajista SS-Sturmbannführer Paul Blobel, Einsatzkommando 4b:n johtaja, sai yhdistetyn hermoromahduksen ja delirium-kohtauksen. SS-Obergruppenführer Erich von dem Bach-Zelewski, Bandenkämpfverbändejoukkojen komentaja, komennettiin puolestaan hermoparantolaan rauhoittumaan. Joukosta erottui toisen ääripään edustajana SS-Obergruppenführer Friedrich Jäckeln, joka kehitti joukkohautojen kapasiteetin maksimoivan ”sardiinipakkaus”idean ja komensi toimistotyöntekijänsä ampumaan juutalaisia, jotta kaikki saisivat osansa syyllisyydestä. Vähän samaan tapaan Reinhard Heydrich perusteli SS-Standartenführer Otto Ohlendorfin määräämistä Einsatzgruppe D:n komentajaksi: ”Saa sekin tahrata kätensä vereen.” Toisaalta Latviassa SS-Sturmbannführer Herbert Langen työtä helpottivat puolisotilaalliset Arajs-joukot siinä määrin, että Lange toimi lähinnä konsulttina ja toiminnan ohjaajana.

Hyvin varhaisessa vaiheessa alkoi kehkeytyä ajatus siitä, mitä puolustuskyvyttömien massamainen murhaami-

nen tekisi saksalaisen sotilaan psyykelle ja yleiselle taistelumoraalille. Puolanoperaation aikana 1939 Itäisten alueiden sotilaskomentaja, kenraalieversti Johannes Blaskowitz oli osoittanut Hitlerille osoitetussa muistiossa huolensa asiasta. Oletettavasti Hitler oli viitannut kintaalla muistiolle. Himmlerille valkeni Stalingradin tappion jälkeen, että sodan lopputulos oli vähintäänkin epävarma. Siispä toukokuussa 1943 Paul Blobel sai käskyn kaivaa esille itärintaman joukkohautoihin kätketyt ruumiit ja hävittää ne polttamalla. Sonderkommando 1005 ryhtyi toimeen, mutta kaikkia hautoja ei voitu käsitellä neuvostoarmeijan edetessä. Hitlerin mieleen eivät Himmlerin tapaiset epäilyt tuntuneet juolahtavan. Kun Wehrmachtin päämajoitusmestari kenraali Eduard Wagner valitteli johtajalle juutalaiskuljetusten haittaavan asevoimien junakuljetuksia, totesi jälkimmäinen ”juutalaisratkaisun” olevan kaiken a ja o. Sotaväen kuljetukset saivat siis väistyä.

Einsatzgruppien ryhmät ja muut yksiköt tappoivat vähintään kaksi miljoonaa ihmistä, joista juutalaisia oli 1,3 miljoonaa. Yksistään Einsatzgruppe D murhasi yli 91 728 juutalaista Ukrainassa ja Krimillä. Vuosina 1946–47 löytyivät lähes sattumalta toimintaryhmien yksityiskohtaiset raportit, joissa oli esitettynä ammutut miehet, naiset ja lapset alueittain paljastaen teollistetun tappamisen laajuuden. USA:n sotilashallinto aloitti oikeudenkäynnin 24:ää Einsatzgruppejohtajaa vastaan syksyllä 1947. Neljätoista syytettyä tuomittiin kuolemaan, kaksi elinkautiseen ja loput vähäisempiin rangaistuksiin. Lopputulos oli, että neljän kuolemaantuomitun tuomio pantiin täytäntöön 7. kesäkuuta 1951. Muiden tuomioita lievennettiin, ja vuoteen 1958 mennessä kaikki jäljellä olevat oli vapautettu.

Adolf Hitler totesi Tšekkoslovakian ulkoministeri Chvalkovskýlle tammikuussa 1939: ”Me aiomme tuhota juutalaiset. He eivät pääse rankaisematta siitä, mitä he tekivät marraskuussa 1918. Tilinteon hetki on tullut.”

Harvoin on sana muuttunut teoiksi näin tehokkaasti.

Pekka Holopainen

Kirjalöytöjä hyllystäni

– Haudat Dnjeprin varrella

Haudat Dnjeprin varrella – SS-miehen päiväkirjan lehtiä Sakari Lappi-Seppälä Kirjapaino Aa osakeyhtiö 1945

Sivuja 224

Ensimmäinen suomalaisen SS-vapaaehtoisen kirjoittama muistelmateos toisesta maailmansodasta on jäänyt Niilo Lauttamuksen Vieraan kypärän alla ja Unto Parvilahden eli Unto Bomanin Terekille ja takaisin -kirjojen varjoon. Sakari Lappi-Seppälän Haudat Dnjeprin varrella – SS­miehen päiväkirjan lehtiä ilmestyi heti sodan päätyttyä vuonna 1945.

Haudat Dnjeprin varrella on paitsi päiväkirjamaisesti suomalaisen SS-pataljoonan arkea kuvaava, niin myös vahvasti jälkiviisas teos. Suomalaiset SSvapaaehtoiset ja eritoten toisen maailmansodan häviäjiin kuulunut Saksa tuomitaan kirjailijan itsensä päiväkirjaksi kutsuman teoksen lehdillä. Omien sanojensa mukaan Lappi-Seppälä havaitsi jo varhain suomalaisten vapaaehtoisten yltiöisänmaallisen kiihkon, saksalaisten suomalaisia kohtaan tunteman ylenkatseen sekä Saksan miehitetyillä alueilla harjoittaman politiikan turmiollisuuden. Voimakkaat mielipiteet vaikuttavat kuitenkin jälkiviisaalta tuulen haistelulta vuonna 1945 vallinneessa poliittisessa ilmapiirissä. Olkoonkin, että Sakari Lappi-Seppälän oma osallistuminen vapaaehtoispataljoonan toimintaan jäi kesken. Hänet lähetettiin takaisin Suomeen vakoiluepäilysten vuoksi vuonna 1942, mutta taustalla lienevät vaikuttaneet tämän avoimen vasemmistolaiset mielipiteet.

Jos jättää ilmeisen jälkiviisastelun vähemmälle huomiolle, niin Haudat Dnjeprin varrella on oivallinen kuvaus suomalaisen vapaaehtoispataljoonan kokoamisesta, koulutuksesta ja operaatio Barbarossan kesästä 1941 Ukrainan operaatiosuunnalla. Kirjoittajan mukaan suomalaisen SS-pataljoonan kokoamisessa oli ensi sijassa kysymys nykyaikaisen sodankäynnin oppien hakemisesta. Saksa oli edelläkävijämaa erityisesti panssariaseen ja ilmatorjunnan osalla, ja suomalaiset vapaaehtoiset oli alun

perin tarkoitus sijoittaa näihin teknisiin aselajeihin. Vapaaehtoistoiminnan puuhamiehet vaalivat siis kaunista ajatusta toisen polven jääkäreistä.

Pääjoukon päästyä kesän korvalla 1941 Saksaan alkoi preussilaisen kova sotilaan peruskoulutus. Runtu ja jynssäys koski kuitenkin vain miehistöä. Useimmat suomalaisista vapaaehtoisista omasivat jo sotakokemusta talvisodasta ja suomalaisista pennalismilta tuntuva höykytys loppuikin jo kymmenen päivän jälkeen. Joukko hajotettiin tämän saksalaisen tehokoulutuksen jälkeen Waffen-SS:n yksiköihin.

Lappi-Seppälä sijoitettiin WaffenSS:n Westland-rykmenttiin. Rykmentti oli liikekannalla ja huhuttiin marssista Ukrainan ja Turkin halki aina Irakin rajalle asti. Huhut pitivät siltä osin paikkansa, että rykmentti liittyi 22. kesäkuuta käynnistyneeseen operaatio Barbarossaan hyökkäämällä Ukrainan suuntaan.

Ensimmäiseen hyökkäykseen lähdettäessä 28. kesäkuuta ilmassa väreili jännitys: ”Siinä kulkivat jyristen pienet ja nopeat tiedustelupanssarivaunut, kaiken kokoiset tankit, tuhannet moottoripyörät, joiden ajajat olivat okranvärisen tomun peittämiä, sekä miehistövaunut,

joissa kypäräpäiset suojaväreihin puetut sotilaat ajoivat suojalasit kasvoillaan ohitsemme. Divisioonamme, joka maantiellä muodosti 30 km pitkän moottoroidun kolonnan saapui vasta kello 11, jolloin me liityimme kärkipataljoonaksi.”

Hyökkäysvaiheen kuvaus on kirjan vahvin ja sivumääräisesti laajin osa. Lukija voi helposti kuvitella saksalaisen sotakoneen etenemisen halki kuumien ja pölyisten arojen. Ajoittaiset jännittävät partioretket miehenkorkuisissa maissipelloissa ja asetoverien kaatumisen konekiväärisuihkun tavoittamina. Lyhyet lepohetket sotilaat lepäävät ja huoltavat aseitaan. Vähistä tupakoista ja muonavaroista tarjotaan veljellisesti toisillekin. Tunkeuduttaessa yhä syvemmälle Neuvostoliiton maaperälle ja neuvostojoukkojen vastarinnan lujittuessa saksalaisten hyökkäysvoima ja -into hiipuvat. Marraskuussa ollaankin jo asemasodassa. Sakari Lappi-Seppälä päättää kirjansa 4. marraskuuta 1941 tapahtuneeseen lievään haavoittumiseen, aikaan sotasairaalassa ja sitä seuranneeseen toipumisjaksoon. Rintamalle hän ei enää palaa. Dnepr-joen varteen jäävät loputtomat rivit asetovereiden hautoja. Sakari Lappi-Seppälän päiväkirjanomainen kuvaus suomalaisten SS-vapaaehtoisten vaiheista idän sotaretkellä on mielenkiintoista ja paikoin viihdyttävää luettavaa. Sotilaan arki ja sotilasjoukon dynamiikka eivät ole juuri muuttuneet vuosikymmenten aikana. Joukkoon mahtuu monenlaisia, eikä aina niin helppoja, persoonia. Haudat Dnjeprin varrella on myös sosiologisessa mielessä mielenkiintoinen. Intoa ja aatetta uhkuvien, kenties sotaa romantisoineiden nuorten miesten mukautuminen sodan raadollisuuteen käy tekstistä hyvin ilmi. Unelmat sankariteoista voivat sodan todellisuudessa vaihtua helposti unelmaksi lepohetkestä tai lämpimästä ruuasta.

Ville Vänskä

Kolme

vuosikymmentä

Kaaderilaulua

”Nyt ystävät laulu jo aloittakaa”

Johtaa Everstiluutnantti dir. cant. Matti Orlamo ja yliluutnantti Jouni Nuorgam

Solisti Majuri Janne Isoaho

Kvartetti 110. Kadettikurssi

Juhlapuhe Amiraali Juhani Kaskeala

Hotelli Arthur, Helsinki 20.4.2024 klo 16.00-20.00

Ohjelma: 80 euroa/henkilö sis. konsertin ja karonkka-aterian (ei alkoholijuomia)

Pukukoodi: tumma puku/palveluspuku Paikkavaraukset www.kaaderilaulajat.fi

Kaaderilaulajien sotilaslauluja yli 30 vuoden ajan

Sotilailta lähtee laulu komennolla heti kolmannella askeleella. Kylmän sodan aikana niitä tarvittiin kuitenkin paljon enemmän, ennen kuin

Kaaderilaulajat, isänmaallisista tilaisuuksista tuttu järeä mieslukuinen upseerikuoro, oli syntynyt ja kasvanut nykyiselle tasolleen. Sen siemenenä oli pieni vaatimaton lauluyhtye, jolla oli eriskummallinen nimi, Toivon Tähtöset.

Kaaderilaulajat viettää tänä vuonna toimintansa 30. vuotta. Juhlakonsertti illallisineen järjestetään hotelli Arthurin juhlasalissa lauantaina 20. huhtikuuta 2024. Kuorolaulu on aina kuulunut upseerikoulutukseen jo kadettiajoista alkaen. Joka vuosi uuden kadettikurssin astuessa palvelukseen perustetaan Kadettikoulussa uusi kadettikuoro. Kuorona Kaaderilaulajat elää kuitenkin tällä hetkellä kriittistä aikaa.

Laulajat vanhenevat ja uusia laulajia ei tahdo löytyä Kaaderilaulajien riveihin. Kuoron tulevaisuus on juhlavuonnaan valinkauhassa. Olisi kohtalokasta, jos tällainen kuorotoiminta lakkaisi upseerien keskuudessa. On pohdittava vakavasti mitkä olisivat ne toimet, joilla Kaaderilaulajien toiminta voitaisiin elvyttää uuteen nousuun.

Kerron tässä jäljempänä niistä toimista, joilla oma kadettikurssimme vaikutti Kaaderilaulajien syntyyn. Kadettikurssin 48 keskuudessa on vaikuttanut jo yli 30 vuoden ajan eriskummallinen lauluyhtye Toivon Tähtöset. Omiin korviini ei ole tullut tietoa saman tyylisestä toiminnasta muiden kadettikurssien osalta, vaikka kaikilla kadettikursseilla on ollut kuoroja reilusti yli 150 vuoden ajalta. Muistelen nyt Toivon Tähtösten syntyä ja kehittymistä vuosikymmenten varrella aina Kaaderilaulajien perustamiseen.

Toivon Tähtösten synty Sysäyksen lauluyhtyeen syntymiseen antoi kurssimme 30-vuotisjuhla Mik-

kelissä 1993. Juhlatoimikunta oli miettinyt ohjelmaa ja päätti, että siellä esiintyisi oman kurssin kadettikuoro. Saimme houkuteltua musiikkineuvos Urpo Jokisen juhlaamme kunniavieraaksi. Samalla esitimme, että koottaisiin oman kurssin kadettikuoro, jota tietenkin johtaisi kunniavieraamme. Urpo kiinnostui asiasta. Hän mietti kuorolle juhlaohjelman. Ohjelma nuotteineen lähetettiin kaikille kadettikuorossa laulaneille. Kenraaliharjoitus pidettiin sitten Mikkelissä ennen kurssijuhlaa. Kuoron esiintyminen sujui mallikkaasti ja saimme raikuvat aplodit erityisesti paikalla olleilta daameilta.

Hyvin mennyt esiintymisemme kurssijuhlassa herätti ajatuksia mahdollisesta jatkosta. Kun juhla oli ohi ja palattiin arkeen, kurssimme kadettivääpeli Jouko Nissinen ryhtyi aktiivisena toimeen. Jouko kutsui kaikki kotiinsa laulamaan ja muistelemaan menneitä. Mikkelin kuorossa lauloi toista kymmentä helsinkiläistä kurssilaista. Mukaan houkuteltiin myös Urpo Jokinen. Totesimme kuin yhdestä suusta, että laulaminen on hauskaa. Tätä kannattaa jatkaa. Tästä alkoi yhtyeemme historia.

Toimintatapoja mietittiin. Päätettiin, että kokoonnuttaisiin kerran kuukaudessa lauluharjoituksiin toistemme koteihin. Päätettiin myös, että Urpo toimisi yhtyeen taiteellisena johtajana. Seppo Tanskanen valittiin yhtyeen intendentiksi. En vielä tänäkään päivänä tiedä, mitkä olivat intendentin tehtävät. Seppo kuitenkin otti tämän luottamustoimen mieluusti

vastaan. Joukkoomme kuului myös muutamia sellaisia kurssilaisia, jotka oman ilmoituksensa mukaan eivät omanneet lauluääntä. Tämä ei haitannut toimintaa.

Ohjelmistomme oli alusta lähtien pääosin yksinkertaisia sotilaslauluja ja serenadeja. Ohjelmaa Urpo nimittikin ”upseerivarmaksi”. Urpo laati Toivon Tähtösille jopa oman lauluvihkon. Mukana toiminnassa olivat alusta lähtien myös kuorolaisten vaimot.

Kokoontumisen aluksi yhtyeellä oli oma lauluharjoituksensa Urpon johdolla vaimojen keskittyessä kokemusten vaihtoon ja keskusteluihin. Kun harjoitukset olivat päättyneet, lauluyhtye antoi seurueelle ”konsertin”. Aplodit olivat aina suurenmoiset.

Lopuksi tarjottiin koko seurueelle ateria ja päätteeksi kahvit.

Mistä sitten syntyi nimi Toivon Tähtöset? Ryhmämme harrasti matkailua kotimaassa ja ulkomaillakin. Eräällä matkalla, joka suuntautui Baltian maihin ja Venäjälle pysähdyimme Riiassa ja majoituimme aivan kaupungin keskustassa olevaan ”neuvostohotelliin”, jonka juhlasalissa oli iltaisin musiikkiesityksiä. Sovimme hotellin johdon kanssa, että yhtyeemme saisi esiintyä eräänä illan artisteista.

Urpon johdolla lauloimme yhtyeellemme sopivaa ohjelmistoa. Yhtenä numerona oli ”Heprealaisten orjien kuoro” Giuseppe Verdin oopperasta Nabucco Laulun tekstissä kuoro laulaa ”toivon tähtönen taivaalla kimmeltää”. Tässä kohdassa Urpo löi laulumme poikki ja sanoi: ”Kyllä te olette tavallisia toivon tähtösiä. Minä haluaisin kuulla vain neljää ääntä, mutta te tarjoatte minulle kymmenen sonnimullin mölinää.” Täytyy kyllä myöntää, että emme aivan onnistuneet tässä esiintymisessä. Olisiko pitänyt jättää se yksi ryyppy ottamatta? Tästä lähtien kurssimme lauluyhtye on kantanut nimeä Toivon Tähtöset.

Kompuroivasta alusta huolimatta Toivon Tähtösten toiminta jatkui hyvin vilkkaana. Osallistuimme monenlai-

siin tilaisuuksiin. Oli syntymäpäiväjuhlia, taidenäyttelyiden avajaisia, rajatiedon messuja, aikakauslehti Suomen Sotilaan juhlia, sieniretkiä, esityksiä maaherrojen kesäkokouksissa, oopperamatkoja Tallinnaan ja Riikaan, Tuomaan päivän lauluiltoja, Sotapojan taivas -festivaalilla konserttiesiintyminen Hämeenlinnassa ja yhteisiä vapunviettoja. Vapputapahtumiin liittyivät aina laulavan yhtyeemme esiintymiset eri puolilla Kruununhakaa. Tässä vain muutamia Toivon Tähtösten toimintamuotoja. Tietenkin esiinnyimme omissa kurssijuhlissamme moninaisia kertoja. Innokkuutemme sai myös palautetta. Tapaamisessamme Maanpuolustuskorkeakoululla talvella 2001 Sotamaan Pekka totesikin hymyssä suin: ”Joko taas se Toivon Tähtöset esiintyy. Olen toivonut, ettei minun enää olisi tarvinnut kuulla näitä esityksiä. Tämä olkoon viimeinen tapahtuma, johon osallistun.”

Kaaderilaulajien synty

Miten Toivon Tähtöset sitten vaikutti Kaaderilaulajien syntyyn? Kadettiupseereista koostuvaa kuoroa on yritetty muodostaa aikojen kuluessa useampia kertoja. Eräs aikakirjoihin merkit-

ty yritys oli keväällä 1979.Tällöin Kadettikoulun johtajana toiminut eversti Matti Vanonen kokosi 18 upseerin kuoron, joka esiintyi upseerikoulutuksen 200-vuotisjuhlan kahvikonsertissa Kadettikoulussa. Tämä jäi kuitenkin ensimmäiseksi ja viimeiseksi esitykseksi tältä kokoonpanolta. Seuraava yritys oli tusinan vuosia myöhemmin, kun Kadettikunta täytti 70 vuotta 1991. Juhlassa esiintyi tuplakvartetti Matti Orlamon johdolla. Tämäkin esiintyminen jäi ainoaksi. Joskus on mietitty ja pohdittu sitä, miksi upseerikuoron perustaminen on ollut niin vaikeaa ja vienyt paljon aikaa.

Kun oma kurssimme täytti 30 vuotta vuonna 1993 ja juhlia varten oli koottu oman kurssin kadettikuoro, oli se samalla lähtölaukaus Kaaderilaulajien perustamiseen. Kaaderilaulajien perustava kokous pidettiin ravintola Royalissa 12. lokakuuta 1994. Tällöin Urpo Jokinen valittiin itseoikeutettuna kuoron taiteelliseksi johtajaksi. Sotaveteraani Urpo Jokinen on ollut myös yhteinen nimittäjä kaikissa aikaisemmissakin yrityksissä. Olisiko Kaaderilaulajia edes voitu perustaa kylmän sodan aikana?

Heikki Vilén valittiin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi kuoron perustavassa kokouksessa. Hän ennätti toimia tässä tehtävässä vain pari kuukautta, kun hän siirtyi ETYJ:n johtotehtäviin. Minut valittiin Heikin jälkeen puheenjohtajaksi. Oman kurssimme jäsenistä puheenjohtajana on toiminut myös Antti Mustonen. Moni kurssiveljistämme on toiminut erilaisissa luottamustehtävissä Kaaderilaulajien riveissä. Kaiken kaikkiaan tasan kymmenen kurssitoveriamme on laulanut Kaaderilaulajissa.

Kaaderilaulajien alkutaipaleella yritimme luoda yhteyksiä vastaavanlaisiin upseeri- tai sotilaskuoroihin. Ei Pohjoismaista eikä Keski-Euroopastakaan löytynyt mitään vastaavaa. Punaarmeijan kuoroon emme sattuneesta syystä ottaneet yhteyttä. Virosta löytyi kuitenkin sotaveteraaneista koottu Soomepoiste Meeskoor. Kuoron johtajana toimi Urpo Jokisen hyvä ystävä ja monipuolinen musiikkimies professori Uno Järvela. Tämän kuoron kanssa Kaaderilaulajat teki tiivistä yhteistyötä siihen asti, kunnes viimeinenkin Soomepoiste Meeskoorin jäsen oli edesmennyt.

Kaaderilaulajien lipunnaulaustilaisuus Helsingin Tuomiokirkon kryptassa 14. syyskuuta 2009.

Oman kurssimme Kadettikuoro esiintyi 30-vuotiskurssijuhlassa Mikkelin Upseerikerholla syksyllä 1993. Kuoro sai raikuvat aplodit lauluistaan. Musiikkineuvos Urpo Jokinen kasasi tämän kuoron ja johti sitä juhlassa.

Kaaderilaulajien perustamisen jälkeen Toivon Tähtöset jatkoi omaa menestyksekästä toimintaansa vuosikausia. Toimintaperiaatteet pysyivät pitkälti samoina. Tarjoilun osalta päätettiin jossakin vaiheessa, ettei aterioita ”konserttien” yhteydessä enää tarjota, vaan tyydytään kahvituslinjaan. Kun koronapandemia sitten iski, pysäytti se myös Toivon Tähtösten toiminnan lähes kokonaan. Ei ollut enää mahdollisuuksia kokoontua. Yhtye vietti hiljaiseloa pari vuotta. Pandemian hellitettyä yritimme käynnistää toiminnan uudelleen. Se ei ole ollut helppoa. Olihan laulajien keski-ikäkin jo yli 80 vuotta. Muutama tapaaminen on voitu järjestää, ja ehkä vielä löytyy tarmoa toiminnan jatkamiselle. Aika on pikkuhiljaa tehnyt tehtävänsä. Osa laulajista on jo siirtynyt taivaalliseen kuoroon ja osa daameista matkannut ajasta ikuisuuteen. Tu-

levaisuus näyttää, onko Toivon Tähtösillä vielä jotakin annettavaa.

Kaaderilaulajat tänään

Vuosi 2024 on Kaaderilaulajien 30. toimintavuosi. Koronapandemian vaikutus toimintaan on hellittänyt ja harjoitus- ja konserttitoiminta on voitu hoitaa ilman rajoituksia. Kuoron laulajavahvuus on valitettavasti edelleen supistunut ja se vaikuttaa tulevaan toimintaan ratkaisevasti. Kuoron toiminta tullee tämän johdosta olemaan pienimuotoista ja jatkumaan vuosi kerrallaan.

Toimintasuunnitelmat onkin rakennettu siten, että siinä on otettu huomioon kuoron esiintymiskokoonpanon pienentyminen. Konserttitoiminnassa pyritään siihen, että voitaisiin hyödyntää yhteisesiintymisiä muiden kuorojen ja yhtyeiden kanssa.

Vuoden 2023 teemana oli Slava Ukraini. Teema valikoitui useista eri vaihtoehdoista. Teeman mukainen hyväntekeväisyyskonsertti Ukrainan hyväksi järjestettiin 2023 keväällä Laajasalon kirkossa. Kirkkosali oli täynnä kuulijoita.

Kuten alussa totesin, kuoro elää nyt ratkaisevia aikoja. Onko hyväksyttävä se, että Kaaderilaulajien toiminta vaimenee pikkuhiljaa, vai olisiko löydettävissä jokin ratkaisu asiantilan korjaamiseksi. Laulutaitoisia upseereita on vaikka kuinka paljon. Tätä todistaa joka kadettikurssilla toimivat kadettikuorot. Kadettikuorolla on aina ollut tärkeä tehtävä upseerikoulutuksessa. Sen esiintymiset erilaisissa isänmaallisissa ja maanpuolustuksellisissa tilaisuuksissa ovat olleet hyvin toivottuja.

Haluan herättää nyt keskustelun siitä, mikä on Kaaderilaulajien asema ja toiminta tulevaisuudessa. Kuten vuoden 2024 toimintasuunnitelmassa sanotaan, kuoron toiminta tullee laulajavahvuuden ollessa näin pieni olemaan pienimuotoista ja jatkumaan vuosi kerrallaan.

Olisiko ratkaisu löydettävissä siitä, että jotkin nuoremmat kadettikurssit ottaisivat kunnia-asiakseen vaalia kuoroperinnettä, jolloin Kaaderilaulajien toiminnan jatko olisi turvattu. Oma kadettikurssimme tarttui aikoinaan ”härkää sarvista” ja saatiin Kaaderilaulajat synnytettyä. Parhaimmillaan kuorossa lauloi yli kolmekymmentä upseeria kadetista kenraaliin. Löytyisikö vielä tahtoa ja kykyä saattaa sotilaslaulujen esitykset kunniaan upseerin elämässä?

Meillä nykyisillä laulajilla on vaalittavanamme erityisasema, joka muodostuu ainakin kahdesta merkittävästä asiasta. Ensimmäinen on velvollisuus kuoron perustajia ja tässä tapauksessa erityisesti musiikkineuvos Urpo Jokista kohtaan. Hän näki kuorolaulussa hienon tavan edustaa perisuomalaista upseeriutta niin Kadettikuoron kuin Kaaderilaulajienkin kautta. Toinen asia liittyy Kaaderilaulajien ohjelmistoon, joka muodostuu pääasiassa sotilaslauluista ja marsseista. Niiden esittäminen julkisesti on erittäin arvokasta maanpuolustustyötä isänmaan hyväksi.

Aarno Suorsa

Kadetti 4395

Kuoron perustajajäsen ja nykyinen tiedottaja

www.kaaderilaulajat.fi

Kaaderilaulajien kokoonpano 8. toukokuuta 1999 Ritarihuoneella.

www.nammo.com

A TRULY RELIABLE ADVANTAGE

Of all the things that can go wrong on a mission, your ammunition shouldn’t be one of them.

From special forces to regular army, navy and air crews, Nammo provides the reliable advantage to those doing an important job, where and when they need it most. Our relentless focus on real-world operator challenges and constant drive to advance performance and reliability makes Nammo a trusted partner.

Ammunition

Rocket Motors

Shoulder Fired Systems

Tarinoita Mannerheim-ristin ritareista

Tunnettu sotilas Joni Pirinen

Kadettikunta 2023

Sivuja 490

ISBN 978-952-69804-4-7

Kadettikunta ry:n kustantama Joni Pirisen teos Tunnettu sotilas kunnioittaa veteraanisukupolvea tuomalla Mannerheim-ristin ritarit esille aivan uudella tavalla. Joni Pirinen on kadettiupseeri ja runoilija. Runoutta hän on harrastanut yli kahdenkymmenen vuoden ajan.

Kirjassa Tunnettu sotilas Mannerheim-ristin ritarien tarinat kerrotaan runomittaan personoituna. Kirja ei toista ristin saajien osalta esitettyjä virallisia perusteita, vaan pyrkii kertomaan aidoista, oikeasti eläneistä, inhimillisesti tunteneista ja sodan kokeneista yksilöllisistä ihmisistä, jotka taisteluiden äärimmäisissä olosuhteissa osoittivat poikkeuksellista toimintakykyä.

misen herkkyys. Marskin ritarit ovat olennainen osa suomalaista sankaritarinaa, josta Suomen kansa saa olla ikuisesti kiitollinen.

Teos tarjoaa erilaisen lähestymistavan suomalaiseen sotahistorian tarkasteluun. Kirjaa ei ole kirjoitettu tutkimuksena, mutta tekstissä voi olla myös tutkimuksellista, jopa uutta tietoa. Kirja on ensisijaisesti faktoihin perustuva, kaikki vapaudet sisällään pitävä taideteos. Kirjan voi lukea vähintään kolmella eri tavalla: tekstitettyinä tarinoina, rytmitettyinä runoina tai sovitettuina lauluina. Jokainen teksti (runo) on suomalaiseen musiikkiin sovitettua. Teos toimii siis myös arvoituskirjana niille, jotka hakevat kirjasta uusia ulottuvuuksia vielä edellä mainittujen lisäksi.

Teos on tilattavissa Kadettikunnan toimistosta 55 euron hintaan sisältäen postituskulut. Noudettuna Kadettikunnan toimistosta kirjan hinta on 40 euroa.

Ritarinimityksen sota-aikana sai 191 suomalaista miestä. Mannerheim-ristin saajien kohdalla on perusteltu hyvin monella tapaa sitä, mikä sai nämä miehet yltämään tavanomaista mittavampiin tekoihin. Yhteistä nimittäjää ei ole löytynyt. Tunnettu sotilas sellaista omalta osaltaan tarjoaa. Tuo yhdistävä tekijä on ih-

KTilaukset pyydetään tekemään ensisijaisesti sähköpostilla Kadettikunnan toimistonhoitaja Sabina Krogarsille, sabina.krogars(at)kadettikunta.fi tai puh. 050 470 72291.

Heikki Pohja

Kadettiupseerin isännänviiri

adettiupseerin isännänviiri on tilattavissa Kadettikunnan toimistosta. Viirin hinta on 50 euroa (4-metrinen viiri, joka sopiii 7–9 metrin pituiseen lipputankoon) tai 100 euroa (5,5-metrinen viiri) + postimaksu.

Tilaukset Sabina Krogarsille: sabina.krogars(at)kadettikunta.fi tai puhelin 050 470 7291.

Kadettikunnan solmio ja taskuliina

Kadettikunta on valmistanut Kadettikunnan häivytetyllä tunnuksella varustetun silkkisolmion ja taskuliinan.

Tyylikäs lahja kadettiupseerille. Silkkisolmion hinta on 40 euroa ja taskuliinan hinta 20 euroa + postituskulut.

KKadettikunnan vyö tilattavissa

adettikunta on valmistanut Kadettikunnan tunnuksella varustetun nahkavyön. Vyön pituus on 120 cm, ja se on helposti lyhennettävissä. Käytännöllinen ja tyylikäs lahja kadettiupseerille.

Hinta on 45 euroa + postituskulut.

Tilaukset Sabina Krogarsille: sabina.krogars(at)kadettikunta.fi tai puh. 050 470 7291.

Kadettikunnan villasukat

Tilaa itsellesi tai lahjaksi perinteiset harmaat villasukat. Sukat on valmistettu Helsingin Villasukkatehtaassa 1950-luvun neulontakoneita käyttäen. Sukkien materiaali on 70 % puhdasta lampaanvillaa ja 30 % kestävyyttä lisäävää polyamidia. Sukkia on kahta kokoa: 38–41 ja 42–45.

Villasukkien ympärillä on vyöte, johon on painettu Kadettikunnan merkki. Lisäksi toisen sukan yläreunaan on ommeltu kangasmerkki, jossa Kadettikunnan merkki.

Hinta sukkaparille on 29 euroa + postitus 5 euroa. Tilaukset Sabina Krogarsille: sabina.krogars(at)kadettikunta.fi tai puh. 050 470 7291.

Hautakivitunnus kadettiupseerin haudalle

Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiö on valmistuttanut hautakivitunnuksen kiinnitettäväksi kadettiupseerin hautakiveen. Reliefinomaisesti toteutettu merkki on 60 mm korkea, 45 mm leveä ja sen kokonaisvahvuus on noin 7 mm. Tunnus kiinnitetään hautakiveen piilokiinnityksenä kahden mukana olevan tapin avulla.

Hautakivitunnuksen hinta on 52 euroa + postimaksu 6 euroa. Kiinnitys hautakiveen maksaa merkin myyjäyrityksessä

Helsingissä 15 euroa. Merkin kiinnityksessä voi olla yritys- ja paikkakuntakohtaisia eroja.

Hautakivitunnuksen voi tilata Hautaustoimisto Autio Oy:stä, osoite Runeberginkatu 42, 00260 Helsinki, puhelin 09 448 346, fax 09 449 841 ja sähköposti info(at)hautaustoimistoautio.fi. Tunnuksia myydään vain kadettiupseerin hautakiveen kiinnitettäväksi. Hautaustoimisto tarkistaa osto-oikeuden tarvittaessa Kadettikunnasta.

Kadettikunnan merkki kuolinilmoituksiin

Helsingin Sanomat on Kadettikunnan esityksestä ottanut Kadettikunnan jäsenmerkin (upseerin tutkinnon merkki) niiden merkkien joukkoon, joita on mahdollisuus liittää kuolinilmoitukseen.

Merkin käyttö edellyttää upseerin tutkinnon suorittamista.

Merkin saa Helsingin Sanomien toimituksesta ja se on ladattavissa

Kadettikunnan verkkosivuilla kohdassa jäsenistölle.

antaa Kadettikunta ry:n jäsenille

antaa Kadettikunta ry:n jäsenille oikeudellista neuvontaa perhe- ja perintöoikeuden sekä riita-asioiden alalta.

Ensimmäinen puhelinneuvonta on maksuton.

oikeudellista neuvontaa perhe- ja perintöoikeuden alalta sekä avustaa perintöoikeuteen liittyvässä verosuunnittelussa Maksutonta puhelinneuvontaa voi saada enimmillään tunnin ajan.

Puh. 02 251 1004 toimisto@asianajotoimistolindell.fi

Puhelin 02 251 1004, www.asianajotoimistolindell.fi Olli-Pekka Lindell, asianajaja, varatuomari Elisa Nordling, asianajaja, varatuomari, sposti: elisa.nordling@asianajotoimistolindell.fi

www.asianajotoimistolindell.fi

Neuvontapalvelu perustuu Kadettikunta ry:n ja Asianajotoimisto Lindell Oy:n sopimukseen.

Neuvontapalvelu perustuu Kadettikunnan perustaman Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön ja asianajotoimiston väliseen sopimukseen.

Testamenttilahjoitus

Kadettikunnan maanpuolustusaatteellista työtä tai Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön sosiaalista tukitoimintaa voi tukea testamenttilahjoituksilla.

Yleishyödyllisen yhteisön, kuten Kadettikunnan, ei tarvitse maksaa testamenttilahjoituksesta perintöveroa. Asianajotoimisto Lindell Oy avustaa testamenttilahjoituksen laatimisessa.

Kylkirauta

Kenraali Jaakko Valtanen 1925–2024

Kenraali Jaakko Valtanen siirtyi ajasta iäisyyteen 98 vuoden ikäisenä 17. tammikuuta 2024. Hän oli syntynyt Hämeenlinnan maalaiskunnassa 9. helmikuuta 1925 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Normaalilyseosta vuonna 1945.

Jaakko Valtanen toimi koko elämänsä kadettilupauksen mukaisten arvojen puolesta. Hänen esimerkillinen olemuksensa ja velvollisuudentuntonsa ovat olleet kadettiupseerin esikuvana nuoremmille upseereille. Jaakko Valtanen oli viimeinen Puolustusvoimien palveluksessa ollut veteraanien tammenlehvätunnukseen oikeutettu upseeri.

Jaakko Valtasen aktiivisuus maanpuolustusasioihin ja myöhemmin upseerin uralle lienevät perintöä hänen isältään – eversti Viljo Valtaselta. Valtasen maanpuolustustyö käynnistyi jo talvisodan aikana ja välirauhan ajan alussa vapaaehtoisena lähettinä sekä puhelin- ja radiomiehenä Lounais-Suomen Meripuolustuksen Turun Lohkossa 1939–1940. Jatkosodassa hän palveli viestimiehenä 7. Rannikkoprikaatissa Ahvenanmaalla ja Erillisessä Rannikkolinnakkeistossa Karjalan kannaksella 1941–1942 sekä radioaliupseerina suomalaisella radioasemalla Inkerinmaalla.

Varusmiespalveluksen Jaakko Valtanen suoritti vapaaehtoisena Uudenmaan Rannikkoprikaatissa vuosina 1943–1944 ja Merivoimien reserviupseerikurssin numero 15 Merisotakoulussa vuonna 1944. Sotien jälkeen Valtanen jatkoi upseerin uralle ja aloitti opinnot Merisotakoulussa 18. Merikadettikurssin rannikkotykistölinjalla syyskuussa 1944. Kadettikersantti Valtanen nimitettiin upseerin virkaan luutnanttina 29. toukokuuta 1946. Merisotakoulun jälkeen Valtanen palveli raivaaja-aluksen päällikkönä sekä joukkueenjohtajana ja päällikkönä Helsingin tukikohdan Merikomppaniassa. Pääesikunnan järjestelyosastossa hän palveli 1948–1950. Tykistökoulun kapteenikurssin jälkeen hän palveli patteriupseerina ja aliupseerikoulun linjanjohtajana Suomenlinnan Rannikkolinnakkeistossa 1951–1953.

esikunnan komentopäällikkönä, jossa tehtävässä hän oli vuoteen 1978 asti. Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi vuonna 1978 hänen siirtyessä Pääesikunnan yleisesikuntapäälliköksi. Valtanen palveli Etelä-Suomen Sotilasläänin komentajana 1981–1982, josta hän siirtyi Pääesikunnan päälliköksi 20. lokakuuta 1982.

Puolustusvoimain komentajan tehtävässä Valtanen aloitti 12. lokakuuta 1983, josta tehtävästä siirtyi reserviin 1. maaliskuuta 1990.

Palvelusaikanaan ja sen jälkeen Jaakko Valtanen toimi lukuisissa luottamustehtävissä. Hän toimi muun muassa Vapaudenristin ritarikunnan kanslerina vuosina 1993–2003. Hänet on nimetty useiden yhdistysten kunniajäseneksi.

Jaakko Valtanen suoritti Sotakorkeakoulussa yleisesikuntaupseerikurssin numero 20 maasotalinjan yleisellä opintosuunnalla 1953–1955. Hänen Sotakorkeakoulun diplomityönsä aihealueena oli Maanpuolustushengen (­tahdon) kehittäminen ja ylläpitämisen edellytykset ja mahdollisuudet erityisesti nuorison keskuudessa. Yleisesikuntaupseerin tutkinnon jälkeen hän palveli koulutusupseerina ja rannikkopuolustusopin opettajana Sotakorkeakoulussa syksystä 1955 syksyyn 1958 asti.

Valtasen palvelusura jatkui muun muassa linnakkeen päällikkönä Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentissä 1958–1959, puolustusvoimain komentajan adjutanttina 1960–1965 ja everstiluutnantiksi ylennettynä Rannikkojääkäripataljoonan komentajana 1966–1967. Sen jälkeen eversti Valtanen palveli Pääesikunnan tiedotusosaston päällikkönä 1967–1969, Valtakunnallisten maanpuolustuskurssien johtajana 1969–1974 ja Etelä-Suomen Sotilasläänin esikuntapäällikkönä 1974–1975.

Kenraalikuntaan Jaakko Valtanen nimitettiin vuonna 1975 hänen aloittaessaan kenraalimajuriksi ylennettynä Pää-

Kadettikunnan luottamustehtävissä hän aloitti toimiessaan Suomenlinnan piiritoimikunnan jäsenenä vuosina 1955–1958 ja Helsingin kadettipiirin sihteerinä vuonna 1956. Jaakko Valtanen toimi Kadettikunnan hallituksen jäsenenä 1955–1959 sekä Kadettikunnan valtuuskunnan jäsenenä 1955–1964. Kylkirauta-lehden toimitussihteerinä hän oli vuonna 1957 ja Kadettikunnan julkaisuja tiedotustoiminnan jaoston jäsenenä vuosina 1955–1967.

Ansioistaan Kadettikunnan hyväksi on Jaakko Valtaselle myönnetty Kadettikunnan ansiolevyke numero 134 vuonna 1959, Kadettikunnan ansiomerkki numero 31 vuonna 1966, Kadettikunnan ansiomitali miekkojen kera vuonna 1994 ja Kadettikunnan pienoislippu numero 55 vuonna 2000 hänen täyttäessään 75 vuotta.

Ainutlaatuisesta ja merkittävästä elämäntyöstään Jaakko Valtanen sai lukuisia huomionosoituksia, muun muassa Vapaudenristin ritarikunnan suurristin, Suomen Valkoisen Ruusun suurristin ja Suomen Leijonan suurristin.

Constantem Decorat Honor

Heikki Pohja

IN MEMORIAM

Henttonen

Pekka-Juhani Ensio

s. 26.1.1947

k. 10.11.2023

Kad.nro 768me

39. Merikadettikurssi

Erwe

Erkki Tapani

Yliluutnantti

s. 19.12.1937

k. 30.11.2023

Kad.nro 4130

47. Kurssi

Järviö

Pentti Aukusti

Everstiluutnantti

s. 30.12.1937

k. 6.12.2023

Kad.nro 4007

46. Kurssi

Erroll

Johan Erik

Eversti

s. 18.11.1957

k. 17.12.2023

Kad.nro 6603

66. Kurssi

Minkkinen

Aulis Olavi

Kommodori

s. 2.10.1957

k. 20.12.2023

Kad.nro 6549

65. Kurssi

Vesenterä

Pertti Tapio Henrikki

Majuri

s. 17.2.1941

k. 17.12.2023

Kad.nro 4851

50. Kurssi

Tähtinen

Veikko Einari

Everstiluutnantti

s. 2.1.1934

k. 23.12.2023

Kad.nro 3562

40. Kurssi

Neittamo

Kauko Juhani

Komentaja

s. 25.1.1940

k. 1.1.2024

Kad.nro 640me

31. Merikadettikurssi

Merjola

Tuomo Olavi

Eversti

s. 13.8.1935

k. 7.1.2024

Kad.nro 3615

41. Kurssi

Kauppi

Jaakko Viljo

Everstiluutnantti

s. 26.12.1944

k. 11.1.2024

Kad.nro 5293

53. Kurssi

Viitanen

Jouko Juhani

Everstiluutnantti

s. 28.1.1941

k. 14.1.2024

Kad.nro 4855

50. Kurssi

Valtanen

Jaakko Joukamo

Kenraali

s. 9.2.1925

k. 17.1.2024

Kad.nro 487me

18. Merikadettikurssi

Seppä

Markku Allan

Majuri

s. 22.8.1943

k. 24.1.2024

Kad.nro 5362

53. Kurssi

Syväterä

Olli Pekka

Majuri

s. 30.3.1941

k. 29.1.2024

Kad.nro 5067

51. Kurssi

Laine

Aulis August Everstiluutnantti

s. 26.5.1932

k. 30.1.2024

Kad.nro 3527

40. Kurssi

Malmén Stig-Erik Kenraalimajuri

s. 1.6.1931

k. 13.1.2024

Kad.nro 3377

38. Kurssi

Aunola

Ari Arto Aatto

Everstiluutnantti

s. 25.10.1949

k. 9.2.2024

Kad.nro 5657

57. Kurssi

Nokkala

Arto Immo Juhani

Everstiluutnantti

s. 17.1.1947

k. 6.2.2024

Kad.nro 5443

54. Kurssi

Rötsä

Mauri Kalevi

Everstiluutnantti

s. 17.3.1937

k. 11.1.2024

Kad.nro 3943

45. Kurssi

Lasonen

Mauri Jaakko

Everstiluutnantti

s. 5.11.1943

k. 15.2.2024

Kad.nro 4963

51. Kurssi

Marttinen

Heikki Mainio

Everstiluutnantti

s. 21.5.1940

k. 23.2.2024

Kad.nro 4757

50. Kurssi

Reitkari

Seppo Veikko-Ilari

Everstiluutnantti

s. 13.3.1937

k. 3.3.2024

Kad.nro 4000

46. Kurssi

Carl-Gustaf M4

TAATTUA

TARKKUUTTA

Teknologia kehittyy vauhdilla. Asejärjestelmien on pysyttävä kehityksessä mukana ja tarjottava uusinta teknologiaa hyödyntäviä ominaisuuksia. Ohjelmoitavat ampumatarvikkeet ovat vain yksi esimerkki innovaatioista, jotka mullistavat jalkaväen taisteluympäristön.

Tulevaisuuden haasteisiin suunniteltu Carl-Gustaf® M4 hyödyntää näitä innovaatioita jo tänään. Sen tehokkuutta lisäävät entisestään älytähtäinjärjestelmät ja se pystyy käyttämään myös ohjelmoitavia ampumatarvikkeita, tuoden uusimman teknologian kirjaimellisesti sotilaiden käden ulottuville.

Saabin thinking edge -periaatteen takana on yli 80 vuoden perinteet ja teknologinen kehitys, minkä avulla voimme tarjota innovatiivisia, monen roolin asejärjestelmiä. Älykkäästä Carl-Gustafista on tullut entistäkin älykkäämpi.